Entinen Domuksen, nykyinen Fenestran Loimaan ikkunatehdas on aloittanut yt-neuvottelut, joiden yhtenä vaihtoehtona on tehtaan lopettaminen. Torstainen 14.10. Loimaan paikallislehti kertoo, että tehtaalla on käynyt myös yt-neuvotteluissa esiin nousseiden toiveiden mukaisia ostajaehdokkaita. Anonyymin arvion mukaan tilanne on kuitenkin hankala, koska tilauskanta on raaka-aineiden poikkeuksellisen voimakkaiden ja jyrkkien hinnannousujen johdosta varsin todennäköisesti tappiollista ja lehtijutun mukaan viime vuosikin on näyttänyt plussaa vasta konsernin baltialaisen sijoitusrahasto-omistajan tukieurojen jälkeen. Näinköhän tilauskanta tulee loppuun tehdyksi?
Ikkunoiden tekeminen Loimaalla saattaa päättyä
6
2077
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä on tämän aloituksen pointti?
- Anonyymi
Jaahas, virolaisilta loppui rahoitushalut tähän luukkuun. Seuraavaksi todennäköisesti sama kohtalo Skaalalla, kun itävallan mafioso laittaa myäs lompakon nyörit kiinni!!
- Anonyymi
Juuri näin. Skaalan tappio viimeisen 4:n vuoden aikana 31,9 miljoonaa euroa. Helppo arvata seuraava konkurssi ikkuna ja oviteollisuudessa.
- Anonyymi
Ei ole pahasti vielä turpiin tullut. Ikkuna on vaan 10 pinnaa alihinnoiteltu. Halvempaa kuin Pihlalla! Tilaukset tehdään loppuun asti kun vielä on tilaukset kuitenkin Fenestran kyltin alla.
- Anonyymi
Joko on Loimaan tehtaille löytynyt ostaja?
- Anonyymi
"Fenestra lopettaa ikkunatehtaan – liiketoiminta edelleen myynnissä." Näin kertoi Loimaan lehti 17.11.2021. Eli aloittajan kirjoitus osui oikeaan. Mutta löytyykö tappiolliselle liiketoiminnalle ostajaa - tuskin. Löytyykö ylikapasiteetin kourissa pyristelevän alan tuotantolinjoille käyttöä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569