Opettavainen tarina luottotietojen menetyksestä.

Anonyymi

Tässä omakohtainen kokemus siitä, millaista on menettää luottotietonsa:

Elettiin vuotta ja 2014. Olin tuolloin 26-vuotias pitkäaikaistyötön ja minulle oli varattu aika te-toimiston virkailijalle urakeskusteluun. Hän sitten kysyi minulta, että mitä haluaisin mahdollisesti tehdä tulevaisuudessa. Vastasin, että kiinteistönhoitajan työ olisi mahdollisesti mielekästä työtä, koska olin ollut kiinteistöhuoltoalalla aikaisemmin työkokeilussa. Ammattitutkinto kuitenkin alalta puuttui ja virkailija sitten mainitsi erään (nimeltä mainitsemattoman) oppilaitoksen, joka järjesti kyseisen tutkinnon.

Menin sitten tutustumaan oppilaitokseen ja päällisinpuolin kaikki vaikutti ihan hyvältä, kunnes selvisikin sitten, että kyseisessä oppilaitoksessa oli opiskelijoina mm. Narkkareita ja ex-linnakundeja ja että kaikki asiat siellä opetellaan ruohonjuuritasolta lähtien käyttäytymissäännöistä lähtien.

Ajattelin, että ei kai se niin paha juttu ole jos on käyttänyt aineita tai lusinut jostain rikoksesta, koska he olivat kuitenkin tuomionsa kärsineet ja hain opiskelemaan sinne. Alussa minulle sanottiin, että koulutuksen kesto on max. 3 vuotta riippuen omasta opiskelutahdista ja että saisin ensimmäisen 2 vuoden ajalta työmarkkinatuen 9 e/päivä kulukorvauksen ja ilmaisen ruuan.

Koulutuksen karu sisältö kuitenkin paljastui salakavalasti sen jälkeen: siellä nimittäin opiskeltiin kaikenmaailman ala-asteen tasoisia kertotauluja, äidinkieltä ja siihen sisältyi myös perjantaisin PAKKOLIIKUNTAA, johon oli väkisin osallistuttava tai muuten olisi menettänyt opintopisteitä. Aivan järjetöntä touhua. Itsessään kiinteistönhoitajan ammattiin liittyviä asioita opittiin hyvin vähän tuon 3 vuoden aikana. Ja aina jokapäivä toitotettiin kaikenmaailman samoja yleisiä käyttäytymissääntöjä ja kielenkäyttöä, jos joku sattui kiroilemaan.

Luokkahenki oli aivan p**seestä. Linnakundit ja narkkarit olivat melkein kuin pikkulapset hiekkalaatikolla leikkimässä. Heille tuli riitaa milloin mistäkin mitättömästä asiasta ja kahvipöytäkeskustelut olivat luokkaa: "PEDOFIILIT JA RAISKAAJAT PITÄISI TAPPAA" - hehän olivat omasta mielestään täysin syyttömiä omassa vankihierarkiassaan.

2 vuoden jälkeen aloin olla jo täysin kypsä koko oppilaitokseen ja edessä oli vielä vuosi tuota kiduttavaa rangaistusta. Osa tuon alan opiskelijoista oli valmistunut ja osa oli keskeyttänyt opintonsa narkkaamisen tai jonkun muun mielenhäiriön takia. Kun olin 3 luokan puolivälissä, selvisi että työmarkkinatuki 9 euron kulukorvaus loppuisi ja joutuisin hakemaan opintotukea ja opintolainaa viimeiseksi puoleksivuodeksi. Siinä vaiheessa meinasi pää räjähtää totaalisesti.. Ei auttanut muuta kuin hakea.

Viimeinen puolivuotta oli yhtä taloudellista henkistä kidutusta. Raha ei riittänyt elämiseen ja motivaatio oli täysin hukassa. Kun valmistuin alalta, nakkasin päättötodistuksen roskikseen ja opintolainaa oli n. 3400 euroa maksettavana. Siitä 2 vuotta eteenpäin tuli kelalta ilmoitus opintolainan takaisinperinnästä. En ollut työllistynyt alalle ja koska tuloja ei ollut, päätin tehdä saman ratkaisun kun päättötodistuksellekkin = heitin senkin kirjeen roskiin, samoten kaikki siitä seuraavat perintäkirjeet ja keväällä 2019 tuli maksuhäiriömerkintä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna ei olisi kannattanut uhrata kallisarvoista aikaansa tuollaiseen pellesirkukseen ja menettää vielä luottotietonsa. Luottotietojen menetys itsessään ei ole vaikuttanut elämiseen juuri milläänlailla, mutta tottakai olisin toivonut että asiat olisivat voineet mennä toisin ja tottakai pistää myös mietityttämään, kuinka tämä yhteiskunta tarjoaa aivan turhia palveluita ja sekin, kuinka rikollisia hyysätään aivan liikaa.

Ottakaa opiksenne!

13

1305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, tai mitä jos et olisi nakannut sitä päättötodistusta roskiin, ja olisit mennyt töihin nyt, kun sinulla olisi ollut esittää se tarvittava muodollinenkin pätevyys?

      Jonkun naurettavan käytännössä ilmaisen 3400 euron pikkulainan takia järjestit siis itsellesi mittavasti lisää maksettavaa ulosottoon ja maksuhäiriömerkinnän.

      Et ole asenteeltasi ilmeisesti juuri sen parempi, kuin ne narkkarit ja ex-linnakundit, joita niin parjaat. Yhteiskunta kyllä tarjosi sinulle mahdollisuuden, mutta ihan omaa asenneongelmaasi heitit sen mahdollisuuden menemään.

      Jep, opettavainen tarina siitä, miten ei kannata toimia, kun tarjotaan ilmainen koulutus sille alalle, jolle haluat töihin, ja siinä sivussa vähän yleissivistystä, joka sekään tuskin sinulle pahaa teki. Ihan voidaan vaikka aloittaa sisälukutaidosta:

      "Alussa minulle sanottiin, että koulutuksen kesto on max. 3 vuotta riippuen omasta opiskelutahdista ja että saisin ensimmäisen 2 vuoden ajalta työmarkkinatuen 9 e/päivä kulukorvauksen ja ilmaisen ruuan. "

      ja sitten sinulle kuitenkin ilmeisesti tuli yllärinä, että:

      "Kun olin 3 luokan puolivälissä, selvisi että työmarkkinatuki 9 euron kulukorvaus
      loppuisi ja joutuisin hakemaan opintotukea ja opintolainaa viimeiseksi puoleksivuodeksi."

      Kun kerran alusta asti sanottiin, että sitä työmarkkinatukea ja 9€/päivä saa kahdelta vuodelta, ja koulutus kestää maksimissaan kolme, niin mitä ihmettä oikein odotit tapahtuvan sen viimeisen vuoden aikana? Lisää ilmaista rahaa, jota ei edes tarvisi maksaa koskaan takaisin?

      • Anonyymi

        Mitä hyötyä on aikuiselle ihmiselle jostain erityisammattikoulun päättötodistuksesta, jonka sisältö on ala-astetason matematiikkaa, ynnämuuta tarpeetonta roskaa. Sama se vaikka olisi keskeyttänyt koko tutkinnon. Olen kyllä ollut kuitenkin koulutuksen jälkeen alalla työllistettynä leikkaamassa mm. nurmikoita ja mitä olen kuullut jälkeenpäin juttuja näistä narkkareista ja linnakundeista, niin yksikään heistä ei ole työllistynyt vaan jatkanut samaa rataa niinkuin ennen kouluun tuloaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Työllistettynä leikkaamassa nurmikkoa..."

        Jep. Entä, jos sinulla olisikin se muodollinen pätevyys, jota työkkärin virkailija sinulle ystävällisesti koitti järjestää anteliaasti veronmaksajien rahoilla tuettuna? Ehkä pääsisit tekemään jotain muutakin kuin leikkaamaan nurmikkoa työllistettynä.

        Ihan jokaisessa tutkinnossa on roppakaupalla jotain turhaa. Jouduin minäkin lukemaan vaikkapa jotain ruotsin kieltä vielä ammattikorkeakoulussa riskienhallinnan ja turvallisuusjohtamisen tutkinnossa.

        Sitäpaitsi mitä sitten? Sinullahan oli jo se todistus plakkarissasi. Mikä ihme esti pitämästä siitä huolta, ja hakemasta sen avulla kunnon töitä? Katkeruus siitä, että jouduit kertaamaan yleissivistävää koulutusta? Laiskuus (luultavasti)? Mikä ihme?

        Nyt olet katkera, kun heitit hukkaan sinulle avokätisesti tarjotun mahdollisuuden, ja koska niin teit, yhteiskunta perii veronmaksajien rahoja sinulta takaisin, koska oli asettanut niille edes jotain tuloksellisuusvaatimuksia.
        Kenelle ihmeelle muuten kuin itsellesi voit tässä olla vihainen? Et ainakaan työkkärille, joka yritti parhaansa sinunkin kohdallasi. Et yhteiskunnalle, joka koitti anteliain avustuksin tarjota sinulle ammattitutkinnon jonka avulla työllistyä. Et työnantajille, jotka eivät ota oikeisiin hommiin ihmistä, jolla ei ole työhistoriaa eikä todistusta mistään koulutuksesta.

        Mitä tulee niiden narkkarien ja linnakundien "juttuihin", niin sinullahan ei ole pääsyä heidän työllisyystietoihinsa, joten et tiedä siitä mitään. Koska "[l]uokkahenki oli aivan p**seestä", ja muutenkin koit olevasi itseäsi alempien joukossa, tuskin olet heihin kovinkaan hyvää yhteyttä pitänyt muutenkaan tuon jälkeen.
        Veikkaan, että heistä jokunen vetää nykyään ihan normipalkkaa ihan oikeasti palkattuna kiinteistönhoitajana sinun leikatessa nurmikkoa työllistettynä.

        Vinkattakoon nyt kuitenkin.
        Kyllä sinä sieltä oppilaitoksesta saat uuden todistuksen pyytämällä.

        Siitä vain hakemaan kunnon töitä, kun on edes jotain millä osoittaa jotain osaamista.

        Voi tietysti olla, että aika alhaalta pitää aloittaa, jos nyt olet 33-vuotias ihminen vailla mitään järkevää työkokemusta, mutta oma moka.

        "Mitä tulee niiden narkkarien ja linnakundien "juttuihin", niin sinullahan ei ole pääsyä heidän työllisyystietoihinsa, joten et tiedä siitä mitään. Koska "[l]uokkahenki oli aivan p**seestä", ja muutenkin koit olevasi itseäsi alempien joukossa, tuskin olet heihin kovinkaan hyvää yhteyttä pitänyt muutenkaan tuon jälkeen.
        Veikkaan, että heistä jokunen vetää nykyään ihan normipalkkaa ihan oikeasti palkattuna kiinteistönhoitajana sinun leikatessa nurmikkoa työllistettynä."

        Mitä olen jälkeenpäin kuullut, niin kolme narkkaria keskeytti tämän kyseisen tutkinnon heille niin rakkaan kamanvedon takia ja (kuinka ollakkaan) yksi ex-rattijuoppo alkoholisoitui ja oli mm. puukottanut naisystäväänsä. Siis muutama kymmenestä on työllistynyt tämän koulutuksen jälkeen kiinteistönhoitajan hommiin, en sitten tiedä kyllä ovatko osa-aikaisena ja ylipäätänsä vakituisena missään ja itse kyllä saanut yhtälailla normipalkkaa pelkällä nurmikonleikkuulla, ynnämuilla pihahommilla.

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus siitä miten yhteiskunta ajaa ihmiset ahtaalle ihan tieten tahtoen. Mikä ihme juttu on tuokin, että tuki loppuu just opintojen viime metreillä! Jokainen tajuaa, ettei ilmaiseksi pysty opiskelemaan eikä arki suju ilman velkaa ilman tuloja.
      Paljon olisi parannettavaa aikuisopiskelijoiden asemassa.
      *huokaus*

      • Anonyymi

        Miten tässä on ajettu ahtaalle?

        3400 euron käytännössä ilmainen laina ei ole todellakaan mitään ahtaalle ajamista tilanteessa, jossa pitkäaikaistyötön on käytännössä kelpuuttanut yhden alan töitä, jolta hänellä ei ole muodollista pätevyyttä, ja kun sellainen pätevyys on sitten ilmaiseksi tarjottu, on vielä maksettu eläminen 5/6 ajalta (aloittajan mukaan kolmannen luokan puolessa välissä loppuivat tuet).
        Missä se ahtaalle ajaminen oikein oli?

        Aloittajalla on sitten ollut kaksi vuotta aikaa maksaa takaisin laina, jonka takaisinmaksuun ei mene vuotta, kun painaa ahkerasti menemään. Sen sijaan aloittaja on heittänyt muodollisen pätevyytensä roskiin, eikä siten ilmeisesti ole yrittänytkään työllistyä ja päästä maksamaan velkojaan takaisin. Heittänyt sitten vielä perintäkirjeet roskiin ihan kuin se velka sillä katoaisi, ja sitten päätynyt kitisemään netin keskustelupalstoille.

        Kysyn uudestaan, missä se ahtaalle laittaminen oikein oli?
        Tarjottiin ilmainen koulutus, elatus suurimmalle osalle opiskeluaikaa ja käytännössä ilmainen laina loppuajalle. Koko hoito nimenomaan siltä ainoalta alalta, jonka aloittaja kelpuutti ja senkin vain, koska "työkokeilun" kautta se oli ainoa ala, jolta 26-vuotiaalla (!) aloittajalla oli yhtään mitään kokemusta työelämästä.

        Ei, aloittaja olisi pitänyt pistää tavallisella opintotuella opiskelemaan ja vetämään illat ja viikonloput vaikka mäkkärin kassalla lisätuloja, jos leveämpi elämä olisi maistunut 26-vuotiaalle, jolla ei siihen mennessä ole mitään pätevyyttä mihinkään ammattityöhön eikä mitään oikeaa työkokemusta.
        Sekään ei olisi vielä ollut "ahtaalle ajamista".

    • Anonyymi

      Vanha juttu mutta amiksessa on liikuntaa joka viikko ihan normaalissakin amiksessa lukiossakin on liikuntaa ettei tuo niin outoa minusta ole. Lisäksi kun kävin aikanaan ihan normaali linjan ammattikoulun niin englantia matikkaa ja äidinkieltäkin oli kuului ainakin silloin opiskelun teoria puoleen yms. Että ihan normaali amiksessakin ollessasi noita kaikki on sen ammatin opiskelun lisäksi.

      • Anonyymi

        Ammattikorkeakoulussa on terveysoppia, jossa mm. käsitellään hampaiden harjausta. Siis useampi tunti menee tällaisten perusasioiden luentoihin. Ja kyseessä ei ollut terveydenhoidollinen oppilaitos, vaan aikuiskoulutus kulttuurialalle. Opiskelijoiden keski-ikä oli 35v ja useammalla kuin puolella jo perhe huollettavanaan. Oli se hupaisaa.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä on heittää päättötodistus roskiin? Sillähän ei ole mitään tekemistä mitä perustietoja siellä opetettiin, mutta kun nykyään täytyy olla joku tutkintoon johtava koulutus. Sitä todistusta tarvitaan työpaikkaa haettaessa. Kukaan tuskin kysyy jälkeenpäin mitä siellä on opetettu.
      Olisi näköjään tarvittu vieläkin enemmän sit perustaitojen opetusta aloittajan kohdalla.

      • Anonyymi

        "Mitä järkeä on heittää päättötodistus roskiin? Sillähän ei ole mitään tekemistä mitä perustietoja siellä opetettiin, mutta kun nykyään täytyy olla joku tutkintoon johtava koulutus. Sitä todistusta tarvitaan työpaikkaa haettaessa. Kukaan tuskin kysyy jälkeenpäin mitä siellä on opetettu.
        Olisi näköjään tarvittu vieläkin enemmän sit perustaitojen opetusta aloittajan kohdalla."

        Kukaan tuskin joo kyselee jälkeenpäin, mitä siellä koulunpenkillä on opetettu, mutta jos ammattitaito näihin työtehtäviin tämän 3 vuotisen höpöhöpökoulutuksen jälkeen on aivan olematon, niin että juuri ja juuri osaa lunta lapioida, tai nurmikon leikata, niin mitä järkeä on velkaantua turhalla opintolainalla...? Kyllähän nyt ala-astetason matikkaa, ynnämuita kouluaineita kukatahansa aikuinen osaa laskea, eikä siihen tarvita mitään 3 vuoden kertausharjoitusta niin, että joutuu senvuoksi opintolainan piiriin. Aivan naurettavaa..

        Mulla on peukalo keskellä kämmentä :( ja tili tyhjänä. Mut jälkimmäinen haittaa vähemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on peukalo keskellä kämmentä :( ja tili tyhjänä. Mut jälkimmäinen haittaa vähemmän.

        justiinsa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6526
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1247
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1126
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe