Ajelen jonkin verran tässä kaupungin ympärillä
Eilen illalla ajaessa oli jonkin verran hämärää ja paljon pieniä lapsia vielä pyörillä pyörimässä. Heillä ei juurikaan ollut valoja pyörissään, en myöskään nähnyt lamppua pyörässä ei kissansilmää takana, eikä myöskään missään heijastimia.
Mielestäni asia ei ole lapsen, vaan vanhemman, ostaa valot ja turvavälineet lapsille ja huolehtia, että ne ovat jokaisella.
Samoin on nuoret aikuisetkin, jotka opiskelevat ja asuvat kotona, monilla on jo auto käytössään, siinä sama juttu, kyllä vanhempien pitää huolehtia, että autossa on vähintäänkin kunnolliset renkaat alla.
Näillä lapsilla ei tuloja, kuten ei opiskelevalla nuorellakaan ja kuitenkin koulumatkojenkin kulkemiseen tarvitaan usein polkupyörää ja monesti autoakin.
Nuorilla aikuisilla ei yksinkertaisesti ole rahaa. Olen monesti törmännyt asiaan, että vanhemmat odottavat , että nuori elättää itsensä, kun täyttää 18 vuotta. Se on aivan mahdotonta, sillä nuori useimmiten opiskelee vielä ja tuloja ei ole.
Minusta vanhemmille kuuluu lapsista huolehtiminen niin kauan, kun heillä on edes jonkinlainen mahdollisuus huolehtia taloudellista asioistaan itsenäisesti ja ymmärtää vielä vastuu näistä turvatekijöistäkin.
Raha on varmasti tiukassa vanhemmillakin, Mikään kun ei ole ilmaista. Kuitenkin koen, että useimmiten löytyy asia, jonka voi jättää hankkimatta ja jos käy usein itse viihteellä, jättäisi niitä vähän harvemmiksi, jotta nämä sanosiin tärkeät asiat voisi hoitaa.
Lasten ja nuorten kanssa pitää keskustella asioista . etenkin näistä rahallisistakin ja turvallisuudesta ja sopia miten asiat hoituvat .
Toki nuorella voi mennä esim. autolla ajele överiksi ja rahaa kuluu valtavasti polttoaineeseen ja kulkemisen lieveilmiöön, käydään jossakin jossakin ruokailemassa kavereiden kanssa ja ajetaan todella turhakilometrejä.
Näissä tilanteissä on syytä kertoa, että raha ei yksinkertaisesti riitä kuin pariin tankilliseen kuukaudessa tms. , rauhallisesti ja asiallisesti. Myös niistä muista auton kuluista on syytä kertoa nuorella, jotta hän ymmärtää antaa arvoa jo sille , että yleensä on autoon mahdollisuus. Renkaat, huollot, vakuutukset ,katsastukset ja todelliset summat, jotta saa käsityksen maksuista.
Laittakaa lapsenne turvallisesti tien päälle ja koulumatkoille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Huomattu on ja kaiken lisäksi osa kamikaze-pyöräilijöistä ajaa kädet pois ohjaustankosta räpläten samalla kännykkäö. Osa sirkustaiteilijoita ajelee etupylrä ilmassa.
Tähän aikaan
https://www.finna.fi/Record/mikkelikm.mikkeli-kdk:mi0000mkt4?imgid=1
Sama uudestaan