Kirjan lukeminen

Minusta sinä olet kiva juttelemaan.
Aletaan mailata.
t: opaz

Nimetön kirjoitti:

Minusta sinä olet kiva juttelemaan.
Aletaan mailata.
t: opaz

Juttelu on kyllä monasti kiinni mielentilata.
On hetkiä, kun haluaa ottaa kantaa vähän joka
asiaan. Joskus taas lueskelen ketjuja noin
ylimalkaisesti, enkä löydä sanottavaa juuri
mihinkään asiaan. Ja kun ei ole sanottavaa,
on parempi olla "hiljaa".

Sinulla oli perusteellinen tietämys K.L:n
kirjasta. En ole lukenut sitä, mutta muistan,
kun se tuli markkinoille. Siitä puhuttiin paljon
ja tulihan se ulos televisioversiona.
Siitä ei Romanikansa muistaakseni pitänyt.

Luen tällä hetkkellä "Unissa kävelijää".Se on
Irja Sallan kirjoittama ja ilmestyi v.1943.
on siis melko vanha teos. Hän sai tästä kirjasta
valtion palkinnon. Olen aivan alussa, joten
en vielä tiedä, miten suhtaudun aiheeseen.
Vaikuttaa aika raskaalta tyylillisesti.

Jatkanpa päivän puuhia. Palataan asiaan.

Roopen tytär kirjoitti:

Juttelu on kyllä monasti kiinni mielentilata.
On hetkiä, kun haluaa ottaa kantaa vähän joka
asiaan. Joskus taas lueskelen ketjuja noin
ylimalkaisesti, enkä löydä sanottavaa juuri
mihinkään asiaan. Ja kun ei ole sanottavaa,
on parempi olla "hiljaa".

Sinulla oli perusteellinen tietämys K.L:n
kirjasta. En ole lukenut sitä, mutta muistan,
kun se tuli markkinoille. Siitä puhuttiin paljon
ja tulihan se ulos televisioversiona.
Siitä ei Romanikansa muistaakseni pitänyt.

Luen tällä hetkkellä "Unissa kävelijää".Se on
Irja Sallan kirjoittama ja ilmestyi v.1943.
on siis melko vanha teos. Hän sai tästä kirjasta
valtion palkinnon. Olen aivan alussa, joten
en vielä tiedä, miten suhtaudun aiheeseen.
Vaikuttaa aika raskaalta tyylillisesti.

Jatkanpa päivän puuhia. Palataan asiaan.

"Työn" alla olevan kirjan nimi on "Unissakävijä"
eikä -kävelijä. Siinä on vissi ero.
Tarkkaavaisuudessa on näköjään korjaamisen varaa.

Roopen tytär kirjoitti:

Juttelu on kyllä monasti kiinni mielentilata.
On hetkiä, kun haluaa ottaa kantaa vähän joka
asiaan. Joskus taas lueskelen ketjuja noin
ylimalkaisesti, enkä löydä sanottavaa juuri
mihinkään asiaan. Ja kun ei ole sanottavaa,
on parempi olla "hiljaa".

Sinulla oli perusteellinen tietämys K.L:n
kirjasta. En ole lukenut sitä, mutta muistan,
kun se tuli markkinoille. Siitä puhuttiin paljon
ja tulihan se ulos televisioversiona.
Siitä ei Romanikansa muistaakseni pitänyt.

Luen tällä hetkkellä "Unissa kävelijää".Se on
Irja Sallan kirjoittama ja ilmestyi v.1943.
on siis melko vanha teos. Hän sai tästä kirjasta
valtion palkinnon. Olen aivan alussa, joten
en vielä tiedä, miten suhtaudun aiheeseen.
Vaikuttaa aika raskaalta tyylillisesti.

Jatkanpa päivän puuhia. Palataan asiaan.

Pistän tähän e-mailini "tyrkylle" .
Ohessa neljä juttua kirjoista, jotka olen
lukenut Kiban kirjan jälkeen.

Riittääkö kasteen armo?
Kasteesta homokysymykseen
Tarvitseeko kastettu uudestisyntymisen?
Luterilainen herätyskristillisyys puntarissa

Carl Fr. Wislöff: Kaikki eivät pääse taivaaseen, suom.
Pia Pietilä, Uusi Tie 2005

Kirjan tekijä on ollut merkittävä vaikuttaja Norjan kirkossa.
Hän on myös kirjojensa ja vierailujensa ansiosta tullut tutuksi
Suomessa. Hän korostaa mieluusti Raamatun sanan ymmärtämisen merkitystä uskonelämässä.
Kirjan alussa käsitellään kasteen asemaa uudestisyntymisessä. On olemassa kahdenlaista ajattelua: Toiset luottavat kasteen armoon, kun puhutaan ihmisen uudestisyntymisestä ja toiset taas sivuuttavat kasteen ja luottavat parannukseen ja myöhempään uskon omaksumiseen Jumalan Sanan ymmärtämisen kautta. Kirjan tekijä käsittelee myös kirkon johtajien tehtävää ja päätyy toteamukseen, että kirkon johtaja ei saa käyttää maallista valtaa vaan hänen pitää olla hengellinen johtaja. ” Lakia ja evankeliumia
ei julisteta oikein, jos kirkon johtajat omivat itselleen maallisten
viranomaisten vallan.”
Wislöff on henkikasteen kannalla. Hänen mielipiteensä on, että ihmisen pitää kuulla evankeliumi ja tulla sen kautta uskoon. Pelkkä kaste ei siis riitä jos on kysymys taivasten valtakunnan osallisuuteen pääsystä.
Kirjan terminologiaan pääsee sisälle joltisenkin vaivattomasti.
Tavallinen kristitty, joka luottaa lapsenuskoon ja kasteeseen, voi
tietysti saada ajateltavaa Wislöffin aivoituksista.
Homoseksuaalisuuteen ottaa Wislöff voimakkaasti kantaa. Hän sanoo aiheesta: ” Merkittävät piispat ja teologit ovat valmiita sallimaan sellaisen elämänmenon, jonka Jumalan Sana nimenomaan kieltää.”
Kirja puuttuu tärkeisiin aihepiireihin, joista kannunvalantaa riittää puoleen ja toiseen. Moni ns. ”helpon tien” valitsija tietysti
miettii, että kannattaako noita niin tarkkaan spekuloida, mutta
teologit voivat kokea Wislöffin tekstin hyvinkin voimakkaana
kannanottona luterilaisuuden peruskysymyksiin.

Small talk – tie menestykseen?
Juttele mukavia – saat ystäviä
Tuppisuusta ei välitä kukaan

Cornelia Topf: Small talk, suom. Sari Hellsten, Rastor Oy 2005

On monia tilanteita, joissa jutustelu on johtanut ystävyyteen tai tärkeisiin ihmissuhteisiin. Jopa työpaikan saa helpommin henkilö, joka uskaltaa jutella niitä näitä pomojen kanssa. Tuppisuu paikanhakija todetaan piankin huonoksi sosiaalisissa taidoissa.
Entäpä ihmissuhteet, vaikkapa parisuhteen muodostuminen.
Eikö olekin usein niin, että sen oikean kanssa tuntuu kivalta jutella ja sitä haluaisi jatkaa. Laulussakin sanotaan: ” Aivan mua naurattaa kun silimihisi katson ja kanssas on jutellakii kiva.”
Topf on jaotellut kirjan monella tapaa. Käsitellyiksi tulevat mm.
negatiiviset ja positiiviset viestit. Monet puheenaiheet, kuten
ikivanhat vitsit tai sappileikkauksen analysointi, tuntuvat kuulijoista pitkästyttäviltä, jopa epämiellyttäviltä. Juttelijalla on oltava psykologista silmää, että tietää, mikä juttu ”menee himaan”
missäkin seurassa.
Toisen, jopa liikekumppanin, voi voittaa puolelleen small talkin avulla. Suomalaisista small talkin saavutuksista on esimerkkejä
kosolti. Esimerkiksi UKK:n idänsuhteet pelasivat paljolti henkilökohtaisten sympatioiden ja oivaltavan small talkin avulla.
Venäläiset kun osasivat arvostaa Kekkosen iloista mieltä ja psykologisesti oivaltavaa small talkia.
Ikävystyttävät keskustelunaiheet, häiritsevät puhetavat, monisanaisuus jne, ovat kunnon small talkin esteitä. Sen sijaan
oivaltavat kysymykset saattavat estää pitkästymisen. Kirja tarjoaa small talkin alkeita, sekä kurssitusta pidemmälle ehtineille. Erityisesti pidin sen jämäkästä jäsentelystä.


Kun jopettaa, ei voi lopettaa
Ruonansuun rupattelua
Aitoa Jopea

Jope Ruonansuu: Hii-ala housuja hoi! , kuvat: Seppo Ruonansuu, Gummerus

Ruonansuulta on ilmestynyt huumoripläjäyksiä tasaiseen tahtiin.
Kirjoja taitaa olla markkinoilla jo kolme – neljä. Jopen huumorissa on se hyvä puoli, että hän etsii juttujen aiheet omasta elämästään
ja kavereiden elämästä, harvoin alentuu pistämään vanhaa ja toistoista juttua. Nytkin mukana on mm. pläjäyksiä miehen sokeritaudin tiimoilta. Lieneekö Ruonansuu ajatellut, että kun asialle voi nauraa, ei se niin kuolemanvakava ole.
Kun Yliopiston apteekin jonossa pääsee pieru, joka alkaa epämääräisesti lemahdella, voi tokaista, kun ei muutakaan keksi,
että sokeritasapaino taitaa olla vähän hakusessa. Tai jos illalla
tulee ottaneeksi liian tuhdit tujaukset lääkettä, löytää itsensä jääkaappivarkaan roolista.
Mukaan mahtuu muistumia aurinkorannalle tilatusta kalastusretkestä, jossa taso on vähän sitä ja tätä ja kalatkin
suurennuslasilla katsottavia. Unistaankin Jope vääntää juttua,
kun tapaa unen maailmoissa vanhoja laulajalegendoja, jotka ovat
jo kotvan kolunneet pilvenreunan tanssipaviljonkeja.
Ruonansuu nähtiin taannoin myös Speden Speleissä ja kuinka ollakaan Pasanen pompautti pallon suoraan Jope-rassun sukukalleuksille. Siinä ähkiessä oli hätä ja hyvä mieli vastailla
Speden sukkeluuksiin.
Jopella on mukana myös pikaisia henkilöluonnehdintoja, jotka ovat antaneet hänen veljelleen, joka on kuvittaja, mahdollisuuden
irrotella humoristisesti.
Symppis huumorikirja kertakaikkiaan, sanoisi Marja-Liisa, mutta mitäpä minä imitoimaan, jätetään ne hommat Jopelle.


Seikkailu maan alla
Mäen julkaisuvauhti on kiivas
Koululaiset aarrejahdissa

Harri Istvan Mäki: Dark Dante ja Mustan kuun lapset,
WSOY 2005

Harri Istvan Mäki on mielikuvitusrikas lastenkirjailija, jonka julkaisuvauhti on hätkähdyttävä. Usean, jopa viiden kirjan
vuosivauhti, tuntuisi tavallisesta ”kirja tai pari vuodessa” – nikkarista, joihin itse lukeudun, melkoiselta. Mäki elää voimakasta luomiskautta ja rehtorin päätoimensa ohella hän ehtii vielä matkustella ulkomailla ja väsätä lastenkirjoja useille kustantajille näillä matkoillaan. Lisäksi Mäki on eläinrakas henkilö, jonka on helppo samaistua eläimistä pitäviin lapsiin. Tässäkin kirjassa seikkailee mekaanisten aivo-olioitten lisäksi myös kissa. Usein Mäki myös pistää Sihis-koiransa seikkailuun mukaan. Sihiksellä on oikea malli kirjailijan kotona.
Olen jutellut Mäen kanssa kirjojen tekemisestä, olimmehan jossakin vaiheessa saman kustantajan leivissä. Mäki kokee ehkä
kirjoittamisen omimmaksi alueekseen, mutta myös rehtorin tehtävät vaativat veronsa, niin fyysisesti kuin henkisesti.
Koulun kellarissa tapahtuva seikkailu huipentuu maanalaisessa järvessä kelluvan sukellusveneen löytymiseen. Samalla keksitään
myös apua koululle, joka kamppailee rahavaikeuksissa. Harvinaiset kirjat, jotka palautetaan oikeille omistajilleen, tuottavat palkkioina tarvittavan bonuksen koulutyön jatkamiselle
sisäoppilaitoksessa.
Mäki on mielikuvitusrikas kertoja. Joskus huomasin tarkkailevani kirjan lukujen oivaltavasti suunniteltus numerointia
ja sen vaihtuvaa ilmettä, joskus taas sitä, että olisiko aarteen metsästyksessä vaikutelmia kuuluisamman aarteen etsijän,
Indiana Jonesin seikkailuista. Ehkä jotain tuttua joskus häivähtää,
mutta ei ollenkaan mainittavasti. Kirjailijan mielikuvitus kun on sitä laatua, että se tallentaa myös luetut asiat ideapankkiin valikoiden käytettäviksi.

Nimetön kirjoitti:

Pistän tähän e-mailini "tyrkylle" .
Ohessa neljä juttua kirjoista, jotka olen
lukenut Kiban kirjan jälkeen.

Riittääkö kasteen armo?
Kasteesta homokysymykseen
Tarvitseeko kastettu uudestisyntymisen?
Luterilainen herätyskristillisyys puntarissa

Carl Fr. Wislöff: Kaikki eivät pääse taivaaseen, suom.
Pia Pietilä, Uusi Tie 2005

Kirjan tekijä on ollut merkittävä vaikuttaja Norjan kirkossa.
Hän on myös kirjojensa ja vierailujensa ansiosta tullut tutuksi
Suomessa. Hän korostaa mieluusti Raamatun sanan ymmärtämisen merkitystä uskonelämässä.
Kirjan alussa käsitellään kasteen asemaa uudestisyntymisessä. On olemassa kahdenlaista ajattelua: Toiset luottavat kasteen armoon, kun puhutaan ihmisen uudestisyntymisestä ja toiset taas sivuuttavat kasteen ja luottavat parannukseen ja myöhempään uskon omaksumiseen Jumalan Sanan ymmärtämisen kautta. Kirjan tekijä käsittelee myös kirkon johtajien tehtävää ja päätyy toteamukseen, että kirkon johtaja ei saa käyttää maallista valtaa vaan hänen pitää olla hengellinen johtaja. ” Lakia ja evankeliumia
ei julisteta oikein, jos kirkon johtajat omivat itselleen maallisten
viranomaisten vallan.”
Wislöff on henkikasteen kannalla. Hänen mielipiteensä on, että ihmisen pitää kuulla evankeliumi ja tulla sen kautta uskoon. Pelkkä kaste ei siis riitä jos on kysymys taivasten valtakunnan osallisuuteen pääsystä.
Kirjan terminologiaan pääsee sisälle joltisenkin vaivattomasti.
Tavallinen kristitty, joka luottaa lapsenuskoon ja kasteeseen, voi
tietysti saada ajateltavaa Wislöffin aivoituksista.
Homoseksuaalisuuteen ottaa Wislöff voimakkaasti kantaa. Hän sanoo aiheesta: ” Merkittävät piispat ja teologit ovat valmiita sallimaan sellaisen elämänmenon, jonka Jumalan Sana nimenomaan kieltää.”
Kirja puuttuu tärkeisiin aihepiireihin, joista kannunvalantaa riittää puoleen ja toiseen. Moni ns. ”helpon tien” valitsija tietysti
miettii, että kannattaako noita niin tarkkaan spekuloida, mutta
teologit voivat kokea Wislöffin tekstin hyvinkin voimakkaana
kannanottona luterilaisuuden peruskysymyksiin.

Small talk – tie menestykseen?
Juttele mukavia – saat ystäviä
Tuppisuusta ei välitä kukaan

Cornelia Topf: Small talk, suom. Sari Hellsten, Rastor Oy 2005

On monia tilanteita, joissa jutustelu on johtanut ystävyyteen tai tärkeisiin ihmissuhteisiin. Jopa työpaikan saa helpommin henkilö, joka uskaltaa jutella niitä näitä pomojen kanssa. Tuppisuu paikanhakija todetaan piankin huonoksi sosiaalisissa taidoissa.
Entäpä ihmissuhteet, vaikkapa parisuhteen muodostuminen.
Eikö olekin usein niin, että sen oikean kanssa tuntuu kivalta jutella ja sitä haluaisi jatkaa. Laulussakin sanotaan: ” Aivan mua naurattaa kun silimihisi katson ja kanssas on jutellakii kiva.”
Topf on jaotellut kirjan monella tapaa. Käsitellyiksi tulevat mm.
negatiiviset ja positiiviset viestit. Monet puheenaiheet, kuten
ikivanhat vitsit tai sappileikkauksen analysointi, tuntuvat kuulijoista pitkästyttäviltä, jopa epämiellyttäviltä. Juttelijalla on oltava psykologista silmää, että tietää, mikä juttu ”menee himaan”
missäkin seurassa.
Toisen, jopa liikekumppanin, voi voittaa puolelleen small talkin avulla. Suomalaisista small talkin saavutuksista on esimerkkejä
kosolti. Esimerkiksi UKK:n idänsuhteet pelasivat paljolti henkilökohtaisten sympatioiden ja oivaltavan small talkin avulla.
Venäläiset kun osasivat arvostaa Kekkosen iloista mieltä ja psykologisesti oivaltavaa small talkia.
Ikävystyttävät keskustelunaiheet, häiritsevät puhetavat, monisanaisuus jne, ovat kunnon small talkin esteitä. Sen sijaan
oivaltavat kysymykset saattavat estää pitkästymisen. Kirja tarjoaa small talkin alkeita, sekä kurssitusta pidemmälle ehtineille. Erityisesti pidin sen jämäkästä jäsentelystä.


Kun jopettaa, ei voi lopettaa
Ruonansuun rupattelua
Aitoa Jopea

Jope Ruonansuu: Hii-ala housuja hoi! , kuvat: Seppo Ruonansuu, Gummerus

Ruonansuulta on ilmestynyt huumoripläjäyksiä tasaiseen tahtiin.
Kirjoja taitaa olla markkinoilla jo kolme – neljä. Jopen huumorissa on se hyvä puoli, että hän etsii juttujen aiheet omasta elämästään
ja kavereiden elämästä, harvoin alentuu pistämään vanhaa ja toistoista juttua. Nytkin mukana on mm. pläjäyksiä miehen sokeritaudin tiimoilta. Lieneekö Ruonansuu ajatellut, että kun asialle voi nauraa, ei se niin kuolemanvakava ole.
Kun Yliopiston apteekin jonossa pääsee pieru, joka alkaa epämääräisesti lemahdella, voi tokaista, kun ei muutakaan keksi,
että sokeritasapaino taitaa olla vähän hakusessa. Tai jos illalla
tulee ottaneeksi liian tuhdit tujaukset lääkettä, löytää itsensä jääkaappivarkaan roolista.
Mukaan mahtuu muistumia aurinkorannalle tilatusta kalastusretkestä, jossa taso on vähän sitä ja tätä ja kalatkin
suurennuslasilla katsottavia. Unistaankin Jope vääntää juttua,
kun tapaa unen maailmoissa vanhoja laulajalegendoja, jotka ovat
jo kotvan kolunneet pilvenreunan tanssipaviljonkeja.
Ruonansuu nähtiin taannoin myös Speden Speleissä ja kuinka ollakaan Pasanen pompautti pallon suoraan Jope-rassun sukukalleuksille. Siinä ähkiessä oli hätä ja hyvä mieli vastailla
Speden sukkeluuksiin.
Jopella on mukana myös pikaisia henkilöluonnehdintoja, jotka ovat antaneet hänen veljelleen, joka on kuvittaja, mahdollisuuden
irrotella humoristisesti.
Symppis huumorikirja kertakaikkiaan, sanoisi Marja-Liisa, mutta mitäpä minä imitoimaan, jätetään ne hommat Jopelle.


Seikkailu maan alla
Mäen julkaisuvauhti on kiivas
Koululaiset aarrejahdissa

Harri Istvan Mäki: Dark Dante ja Mustan kuun lapset,
WSOY 2005

Harri Istvan Mäki on mielikuvitusrikas lastenkirjailija, jonka julkaisuvauhti on hätkähdyttävä. Usean, jopa viiden kirjan
vuosivauhti, tuntuisi tavallisesta ”kirja tai pari vuodessa” – nikkarista, joihin itse lukeudun, melkoiselta. Mäki elää voimakasta luomiskautta ja rehtorin päätoimensa ohella hän ehtii vielä matkustella ulkomailla ja väsätä lastenkirjoja useille kustantajille näillä matkoillaan. Lisäksi Mäki on eläinrakas henkilö, jonka on helppo samaistua eläimistä pitäviin lapsiin. Tässäkin kirjassa seikkailee mekaanisten aivo-olioitten lisäksi myös kissa. Usein Mäki myös pistää Sihis-koiransa seikkailuun mukaan. Sihiksellä on oikea malli kirjailijan kotona.
Olen jutellut Mäen kanssa kirjojen tekemisestä, olimmehan jossakin vaiheessa saman kustantajan leivissä. Mäki kokee ehkä
kirjoittamisen omimmaksi alueekseen, mutta myös rehtorin tehtävät vaativat veronsa, niin fyysisesti kuin henkisesti.
Koulun kellarissa tapahtuva seikkailu huipentuu maanalaisessa järvessä kelluvan sukellusveneen löytymiseen. Samalla keksitään
myös apua koululle, joka kamppailee rahavaikeuksissa. Harvinaiset kirjat, jotka palautetaan oikeille omistajilleen, tuottavat palkkioina tarvittavan bonuksen koulutyön jatkamiselle
sisäoppilaitoksessa.
Mäki on mielikuvitusrikas kertoja. Joskus huomasin tarkkailevani kirjan lukujen oivaltavasti suunniteltus numerointia
ja sen vaihtuvaa ilmettä, joskus taas sitä, että olisiko aarteen metsästyksessä vaikutelmia kuuluisamman aarteen etsijän,
Indiana Jonesin seikkailuista. Ehkä jotain tuttua joskus häivähtää,
mutta ei ollenkaan mainittavasti. Kirjailijan mielikuvitus kun on sitä laatua, että se tallentaa myös luetut asiat ideapankkiin valikoiden käytettäviksi.

Kun näin sinun mainitsevan nimen Wislöf.
Sain nimittäin tädiltäni rippilahjaksi(muun muassa) norjalaisen piispa H.E Wislöffin kirjan, jota pidin iltalukemisenani vuosikaudet.
Tuon kirjan nimi on : "Hiljaisia hetkiä" ja se on syvällinen ,ajatuksia herättävä ja pysähdyttävä hartauskirja.
Nämä Wislöffit, Carl Fr. ja H:E ovat käsittääkseni veljeksiä, mutta heidän käsityksensä (molemmat luterilaisia piispoja)
kasteesta, poikkeavat paljon toisistaan.
Mielenkiintoista tutkisteltavaa, jos joku on asian edessä ja kiinnostunut aiheesta.
Oma kantani on se, ettei kaste ilman henk. koht. uskoa hyödytä mitään, eli kasteen kautta luterilaisen kirkon jäsenyyteen liittäminen on vain henkilörekisteröintiä ja kasteessa kirkkoon liittyneen (liitetyn)vkirkollisveron maksajaksi varmistamista.

Nimetön kirjoitti:

Pistän tähän e-mailini "tyrkylle" .
Ohessa neljä juttua kirjoista, jotka olen
lukenut Kiban kirjan jälkeen.

Riittääkö kasteen armo?
Kasteesta homokysymykseen
Tarvitseeko kastettu uudestisyntymisen?
Luterilainen herätyskristillisyys puntarissa

Carl Fr. Wislöff: Kaikki eivät pääse taivaaseen, suom.
Pia Pietilä, Uusi Tie 2005

Kirjan tekijä on ollut merkittävä vaikuttaja Norjan kirkossa.
Hän on myös kirjojensa ja vierailujensa ansiosta tullut tutuksi
Suomessa. Hän korostaa mieluusti Raamatun sanan ymmärtämisen merkitystä uskonelämässä.
Kirjan alussa käsitellään kasteen asemaa uudestisyntymisessä. On olemassa kahdenlaista ajattelua: Toiset luottavat kasteen armoon, kun puhutaan ihmisen uudestisyntymisestä ja toiset taas sivuuttavat kasteen ja luottavat parannukseen ja myöhempään uskon omaksumiseen Jumalan Sanan ymmärtämisen kautta. Kirjan tekijä käsittelee myös kirkon johtajien tehtävää ja päätyy toteamukseen, että kirkon johtaja ei saa käyttää maallista valtaa vaan hänen pitää olla hengellinen johtaja. ” Lakia ja evankeliumia
ei julisteta oikein, jos kirkon johtajat omivat itselleen maallisten
viranomaisten vallan.”
Wislöff on henkikasteen kannalla. Hänen mielipiteensä on, että ihmisen pitää kuulla evankeliumi ja tulla sen kautta uskoon. Pelkkä kaste ei siis riitä jos on kysymys taivasten valtakunnan osallisuuteen pääsystä.
Kirjan terminologiaan pääsee sisälle joltisenkin vaivattomasti.
Tavallinen kristitty, joka luottaa lapsenuskoon ja kasteeseen, voi
tietysti saada ajateltavaa Wislöffin aivoituksista.
Homoseksuaalisuuteen ottaa Wislöff voimakkaasti kantaa. Hän sanoo aiheesta: ” Merkittävät piispat ja teologit ovat valmiita sallimaan sellaisen elämänmenon, jonka Jumalan Sana nimenomaan kieltää.”
Kirja puuttuu tärkeisiin aihepiireihin, joista kannunvalantaa riittää puoleen ja toiseen. Moni ns. ”helpon tien” valitsija tietysti
miettii, että kannattaako noita niin tarkkaan spekuloida, mutta
teologit voivat kokea Wislöffin tekstin hyvinkin voimakkaana
kannanottona luterilaisuuden peruskysymyksiin.

Small talk – tie menestykseen?
Juttele mukavia – saat ystäviä
Tuppisuusta ei välitä kukaan

Cornelia Topf: Small talk, suom. Sari Hellsten, Rastor Oy 2005

On monia tilanteita, joissa jutustelu on johtanut ystävyyteen tai tärkeisiin ihmissuhteisiin. Jopa työpaikan saa helpommin henkilö, joka uskaltaa jutella niitä näitä pomojen kanssa. Tuppisuu paikanhakija todetaan piankin huonoksi sosiaalisissa taidoissa.
Entäpä ihmissuhteet, vaikkapa parisuhteen muodostuminen.
Eikö olekin usein niin, että sen oikean kanssa tuntuu kivalta jutella ja sitä haluaisi jatkaa. Laulussakin sanotaan: ” Aivan mua naurattaa kun silimihisi katson ja kanssas on jutellakii kiva.”
Topf on jaotellut kirjan monella tapaa. Käsitellyiksi tulevat mm.
negatiiviset ja positiiviset viestit. Monet puheenaiheet, kuten
ikivanhat vitsit tai sappileikkauksen analysointi, tuntuvat kuulijoista pitkästyttäviltä, jopa epämiellyttäviltä. Juttelijalla on oltava psykologista silmää, että tietää, mikä juttu ”menee himaan”
missäkin seurassa.
Toisen, jopa liikekumppanin, voi voittaa puolelleen small talkin avulla. Suomalaisista small talkin saavutuksista on esimerkkejä
kosolti. Esimerkiksi UKK:n idänsuhteet pelasivat paljolti henkilökohtaisten sympatioiden ja oivaltavan small talkin avulla.
Venäläiset kun osasivat arvostaa Kekkosen iloista mieltä ja psykologisesti oivaltavaa small talkia.
Ikävystyttävät keskustelunaiheet, häiritsevät puhetavat, monisanaisuus jne, ovat kunnon small talkin esteitä. Sen sijaan
oivaltavat kysymykset saattavat estää pitkästymisen. Kirja tarjoaa small talkin alkeita, sekä kurssitusta pidemmälle ehtineille. Erityisesti pidin sen jämäkästä jäsentelystä.


Kun jopettaa, ei voi lopettaa
Ruonansuun rupattelua
Aitoa Jopea

Jope Ruonansuu: Hii-ala housuja hoi! , kuvat: Seppo Ruonansuu, Gummerus

Ruonansuulta on ilmestynyt huumoripläjäyksiä tasaiseen tahtiin.
Kirjoja taitaa olla markkinoilla jo kolme – neljä. Jopen huumorissa on se hyvä puoli, että hän etsii juttujen aiheet omasta elämästään
ja kavereiden elämästä, harvoin alentuu pistämään vanhaa ja toistoista juttua. Nytkin mukana on mm. pläjäyksiä miehen sokeritaudin tiimoilta. Lieneekö Ruonansuu ajatellut, että kun asialle voi nauraa, ei se niin kuolemanvakava ole.
Kun Yliopiston apteekin jonossa pääsee pieru, joka alkaa epämääräisesti lemahdella, voi tokaista, kun ei muutakaan keksi,
että sokeritasapaino taitaa olla vähän hakusessa. Tai jos illalla
tulee ottaneeksi liian tuhdit tujaukset lääkettä, löytää itsensä jääkaappivarkaan roolista.
Mukaan mahtuu muistumia aurinkorannalle tilatusta kalastusretkestä, jossa taso on vähän sitä ja tätä ja kalatkin
suurennuslasilla katsottavia. Unistaankin Jope vääntää juttua,
kun tapaa unen maailmoissa vanhoja laulajalegendoja, jotka ovat
jo kotvan kolunneet pilvenreunan tanssipaviljonkeja.
Ruonansuu nähtiin taannoin myös Speden Speleissä ja kuinka ollakaan Pasanen pompautti pallon suoraan Jope-rassun sukukalleuksille. Siinä ähkiessä oli hätä ja hyvä mieli vastailla
Speden sukkeluuksiin.
Jopella on mukana myös pikaisia henkilöluonnehdintoja, jotka ovat antaneet hänen veljelleen, joka on kuvittaja, mahdollisuuden
irrotella humoristisesti.
Symppis huumorikirja kertakaikkiaan, sanoisi Marja-Liisa, mutta mitäpä minä imitoimaan, jätetään ne hommat Jopelle.


Seikkailu maan alla
Mäen julkaisuvauhti on kiivas
Koululaiset aarrejahdissa

Harri Istvan Mäki: Dark Dante ja Mustan kuun lapset,
WSOY 2005

Harri Istvan Mäki on mielikuvitusrikas lastenkirjailija, jonka julkaisuvauhti on hätkähdyttävä. Usean, jopa viiden kirjan
vuosivauhti, tuntuisi tavallisesta ”kirja tai pari vuodessa” – nikkarista, joihin itse lukeudun, melkoiselta. Mäki elää voimakasta luomiskautta ja rehtorin päätoimensa ohella hän ehtii vielä matkustella ulkomailla ja väsätä lastenkirjoja useille kustantajille näillä matkoillaan. Lisäksi Mäki on eläinrakas henkilö, jonka on helppo samaistua eläimistä pitäviin lapsiin. Tässäkin kirjassa seikkailee mekaanisten aivo-olioitten lisäksi myös kissa. Usein Mäki myös pistää Sihis-koiransa seikkailuun mukaan. Sihiksellä on oikea malli kirjailijan kotona.
Olen jutellut Mäen kanssa kirjojen tekemisestä, olimmehan jossakin vaiheessa saman kustantajan leivissä. Mäki kokee ehkä
kirjoittamisen omimmaksi alueekseen, mutta myös rehtorin tehtävät vaativat veronsa, niin fyysisesti kuin henkisesti.
Koulun kellarissa tapahtuva seikkailu huipentuu maanalaisessa järvessä kelluvan sukellusveneen löytymiseen. Samalla keksitään
myös apua koululle, joka kamppailee rahavaikeuksissa. Harvinaiset kirjat, jotka palautetaan oikeille omistajilleen, tuottavat palkkioina tarvittavan bonuksen koulutyön jatkamiselle
sisäoppilaitoksessa.
Mäki on mielikuvitusrikas kertoja. Joskus huomasin tarkkailevani kirjan lukujen oivaltavasti suunniteltus numerointia
ja sen vaihtuvaa ilmettä, joskus taas sitä, että olisiko aarteen metsästyksessä vaikutelmia kuuluisamman aarteen etsijän,
Indiana Jonesin seikkailuista. Ehkä jotain tuttua joskus häivähtää,
mutta ei ollenkaan mainittavasti. Kirjailijan mielikuvitus kun on sitä laatua, että se tallentaa myös luetut asiat ideapankkiin valikoiden käytettäviksi.

olet leipäsi hankinut

Nimetön kirjoitti:

Pistän tähän e-mailini "tyrkylle" .
Ohessa neljä juttua kirjoista, jotka olen
lukenut Kiban kirjan jälkeen.

Riittääkö kasteen armo?
Kasteesta homokysymykseen
Tarvitseeko kastettu uudestisyntymisen?
Luterilainen herätyskristillisyys puntarissa

Carl Fr. Wislöff: Kaikki eivät pääse taivaaseen, suom.
Pia Pietilä, Uusi Tie 2005

Kirjan tekijä on ollut merkittävä vaikuttaja Norjan kirkossa.
Hän on myös kirjojensa ja vierailujensa ansiosta tullut tutuksi
Suomessa. Hän korostaa mieluusti Raamatun sanan ymmärtämisen merkitystä uskonelämässä.
Kirjan alussa käsitellään kasteen asemaa uudestisyntymisessä. On olemassa kahdenlaista ajattelua: Toiset luottavat kasteen armoon, kun puhutaan ihmisen uudestisyntymisestä ja toiset taas sivuuttavat kasteen ja luottavat parannukseen ja myöhempään uskon omaksumiseen Jumalan Sanan ymmärtämisen kautta. Kirjan tekijä käsittelee myös kirkon johtajien tehtävää ja päätyy toteamukseen, että kirkon johtaja ei saa käyttää maallista valtaa vaan hänen pitää olla hengellinen johtaja. ” Lakia ja evankeliumia
ei julisteta oikein, jos kirkon johtajat omivat itselleen maallisten
viranomaisten vallan.”
Wislöff on henkikasteen kannalla. Hänen mielipiteensä on, että ihmisen pitää kuulla evankeliumi ja tulla sen kautta uskoon. Pelkkä kaste ei siis riitä jos on kysymys taivasten valtakunnan osallisuuteen pääsystä.
Kirjan terminologiaan pääsee sisälle joltisenkin vaivattomasti.
Tavallinen kristitty, joka luottaa lapsenuskoon ja kasteeseen, voi
tietysti saada ajateltavaa Wislöffin aivoituksista.
Homoseksuaalisuuteen ottaa Wislöff voimakkaasti kantaa. Hän sanoo aiheesta: ” Merkittävät piispat ja teologit ovat valmiita sallimaan sellaisen elämänmenon, jonka Jumalan Sana nimenomaan kieltää.”
Kirja puuttuu tärkeisiin aihepiireihin, joista kannunvalantaa riittää puoleen ja toiseen. Moni ns. ”helpon tien” valitsija tietysti
miettii, että kannattaako noita niin tarkkaan spekuloida, mutta
teologit voivat kokea Wislöffin tekstin hyvinkin voimakkaana
kannanottona luterilaisuuden peruskysymyksiin.

Small talk – tie menestykseen?
Juttele mukavia – saat ystäviä
Tuppisuusta ei välitä kukaan

Cornelia Topf: Small talk, suom. Sari Hellsten, Rastor Oy 2005

On monia tilanteita, joissa jutustelu on johtanut ystävyyteen tai tärkeisiin ihmissuhteisiin. Jopa työpaikan saa helpommin henkilö, joka uskaltaa jutella niitä näitä pomojen kanssa. Tuppisuu paikanhakija todetaan piankin huonoksi sosiaalisissa taidoissa.
Entäpä ihmissuhteet, vaikkapa parisuhteen muodostuminen.
Eikö olekin usein niin, että sen oikean kanssa tuntuu kivalta jutella ja sitä haluaisi jatkaa. Laulussakin sanotaan: ” Aivan mua naurattaa kun silimihisi katson ja kanssas on jutellakii kiva.”
Topf on jaotellut kirjan monella tapaa. Käsitellyiksi tulevat mm.
negatiiviset ja positiiviset viestit. Monet puheenaiheet, kuten
ikivanhat vitsit tai sappileikkauksen analysointi, tuntuvat kuulijoista pitkästyttäviltä, jopa epämiellyttäviltä. Juttelijalla on oltava psykologista silmää, että tietää, mikä juttu ”menee himaan”
missäkin seurassa.
Toisen, jopa liikekumppanin, voi voittaa puolelleen small talkin avulla. Suomalaisista small talkin saavutuksista on esimerkkejä
kosolti. Esimerkiksi UKK:n idänsuhteet pelasivat paljolti henkilökohtaisten sympatioiden ja oivaltavan small talkin avulla.
Venäläiset kun osasivat arvostaa Kekkosen iloista mieltä ja psykologisesti oivaltavaa small talkia.
Ikävystyttävät keskustelunaiheet, häiritsevät puhetavat, monisanaisuus jne, ovat kunnon small talkin esteitä. Sen sijaan
oivaltavat kysymykset saattavat estää pitkästymisen. Kirja tarjoaa small talkin alkeita, sekä kurssitusta pidemmälle ehtineille. Erityisesti pidin sen jämäkästä jäsentelystä.


Kun jopettaa, ei voi lopettaa
Ruonansuun rupattelua
Aitoa Jopea

Jope Ruonansuu: Hii-ala housuja hoi! , kuvat: Seppo Ruonansuu, Gummerus

Ruonansuulta on ilmestynyt huumoripläjäyksiä tasaiseen tahtiin.
Kirjoja taitaa olla markkinoilla jo kolme – neljä. Jopen huumorissa on se hyvä puoli, että hän etsii juttujen aiheet omasta elämästään
ja kavereiden elämästä, harvoin alentuu pistämään vanhaa ja toistoista juttua. Nytkin mukana on mm. pläjäyksiä miehen sokeritaudin tiimoilta. Lieneekö Ruonansuu ajatellut, että kun asialle voi nauraa, ei se niin kuolemanvakava ole.
Kun Yliopiston apteekin jonossa pääsee pieru, joka alkaa epämääräisesti lemahdella, voi tokaista, kun ei muutakaan keksi,
että sokeritasapaino taitaa olla vähän hakusessa. Tai jos illalla
tulee ottaneeksi liian tuhdit tujaukset lääkettä, löytää itsensä jääkaappivarkaan roolista.
Mukaan mahtuu muistumia aurinkorannalle tilatusta kalastusretkestä, jossa taso on vähän sitä ja tätä ja kalatkin
suurennuslasilla katsottavia. Unistaankin Jope vääntää juttua,
kun tapaa unen maailmoissa vanhoja laulajalegendoja, jotka ovat
jo kotvan kolunneet pilvenreunan tanssipaviljonkeja.
Ruonansuu nähtiin taannoin myös Speden Speleissä ja kuinka ollakaan Pasanen pompautti pallon suoraan Jope-rassun sukukalleuksille. Siinä ähkiessä oli hätä ja hyvä mieli vastailla
Speden sukkeluuksiin.
Jopella on mukana myös pikaisia henkilöluonnehdintoja, jotka ovat antaneet hänen veljelleen, joka on kuvittaja, mahdollisuuden
irrotella humoristisesti.
Symppis huumorikirja kertakaikkiaan, sanoisi Marja-Liisa, mutta mitäpä minä imitoimaan, jätetään ne hommat Jopelle.


Seikkailu maan alla
Mäen julkaisuvauhti on kiivas
Koululaiset aarrejahdissa

Harri Istvan Mäki: Dark Dante ja Mustan kuun lapset,
WSOY 2005

Harri Istvan Mäki on mielikuvitusrikas lastenkirjailija, jonka julkaisuvauhti on hätkähdyttävä. Usean, jopa viiden kirjan
vuosivauhti, tuntuisi tavallisesta ”kirja tai pari vuodessa” – nikkarista, joihin itse lukeudun, melkoiselta. Mäki elää voimakasta luomiskautta ja rehtorin päätoimensa ohella hän ehtii vielä matkustella ulkomailla ja väsätä lastenkirjoja useille kustantajille näillä matkoillaan. Lisäksi Mäki on eläinrakas henkilö, jonka on helppo samaistua eläimistä pitäviin lapsiin. Tässäkin kirjassa seikkailee mekaanisten aivo-olioitten lisäksi myös kissa. Usein Mäki myös pistää Sihis-koiransa seikkailuun mukaan. Sihiksellä on oikea malli kirjailijan kotona.
Olen jutellut Mäen kanssa kirjojen tekemisestä, olimmehan jossakin vaiheessa saman kustantajan leivissä. Mäki kokee ehkä
kirjoittamisen omimmaksi alueekseen, mutta myös rehtorin tehtävät vaativat veronsa, niin fyysisesti kuin henkisesti.
Koulun kellarissa tapahtuva seikkailu huipentuu maanalaisessa järvessä kelluvan sukellusveneen löytymiseen. Samalla keksitään
myös apua koululle, joka kamppailee rahavaikeuksissa. Harvinaiset kirjat, jotka palautetaan oikeille omistajilleen, tuottavat palkkioina tarvittavan bonuksen koulutyön jatkamiselle
sisäoppilaitoksessa.
Mäki on mielikuvitusrikas kertoja. Joskus huomasin tarkkailevani kirjan lukujen oivaltavasti suunniteltus numerointia
ja sen vaihtuvaa ilmettä, joskus taas sitä, että olisiko aarteen metsästyksessä vaikutelmia kuuluisamman aarteen etsijän,
Indiana Jonesin seikkailuista. Ehkä jotain tuttua joskus häivähtää,
mutta ei ollenkaan mainittavasti. Kirjailijan mielikuvitus kun on sitä laatua, että se tallentaa myös luetut asiat ideapankkiin valikoiden käytettäviksi.

olet entisessä elämässäsi elantosi tienannut.
Siihen malliin pistelit nuo kirjojen sisältö-
analyysit tulemaan. Mielenkiintoista. Enpä
noista ole yhtäkään lukenut, mutta nythän jo
tiedän suurinpiirtein mitä ne sisällään pitävät.
Jos sattuu vastaan tulemaan kyseiset teokset,
voin hyvinkin lukaista.

Ellumari otti puheeksi tuon kasteasian. Siinä
olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Eihän Jeesuskaan kastanut lapsia, hän vain
siunasi heitä. Jos ihminen luopuu synnillises-
tä elämästään, hän voi saada kasteen ja hänet
otetaan srk:n yhteyteen. Näinhän ei ole
luterilaisessa srk:ssa.

Minä olen ihan luterilaisen srk:n jäsen, vaikka
olenkin eri mieltä tässä asiassa. Lapseni
ovat kastetut, niinkuin meillä on tapana.

Jope Ruonansuu on hauska veikko, mutta en ole
harrastanut sen tyyppisiä kirjoja. Voisi ehkä
olla paikallaan joskus keventää valikoimaa.
Taisi olla Iltasanomissa maininta Jopen avio-
erosta. Surullista!

Ja mitä tuohon Small talk-juttuun tulee, se
voisi olla useimmille meille suomalaisille
tarpeen saada oppia siinä asiassa.

Näin tänään. Hyvää yötä!