Oletteko käyneet neuvolassa yksin vain miestenne kanssa? Kävin kyllä eka kerralla neuvolassa mieheni kanssa, mutta nyt en ole varma tekeekö hän toisella kerralla siellä mitään. Miten te muut olette tehneet?
miehet neuvolassa
rv15
111680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mulla mies oli mukana alusta ---> loppuun saakka
Näin meillä: Neuvolassa olen käynyt yksin, paitsi silloin, kun terveydenhoitaja selvitti tukiasioita, jotka koskevat molempia (en halunnut, että kaikki tieto olisi minun ymmärrykseni varassa..). Sellaisissa lääkärikäynneissä, joissa sisätutkimusta ei ole tehty, mieheni on ollut mukana - että näkisi vauvan ultrassa - mutta kaikkiin niihinkään mieskään ei mukaan päässyt, joten otin oman äitini niskapoimu-ultraan, joka tehtiin emättimen kautta... Nyt loppuajasta täytynee ottaa joku ainakin kuskiksi neuvolaan ja äitipolille, kun en kohta enää ratin taakse mahdu!
Mielestäni neuvolakäynti on niin lyhyt ja keskittyy vain äidin ja vauvan vointiin, että mies saattaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Kysy haluaako miehesi lähteä mukaan ja edetkää sen pohjalta. Ja isä ei ole huono isä, jos ei neuvolassa äidin kanssa käy!
Meillä on ollut perhevalmennuksenkin kanssa vähän niin, että mies oli mukana alussa (kun käytiin synnytysasioita läpi), mutta muut aiheet eivät ole olleet ehkä niin isien kannalta "kiinnostavia", joten olen "valmentanut" miestäni kotona referoiden, mitä valmennuksessa puhuttiin.
Onnellista odotusta!
Mies kävi ekassa neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet ja sitten on käynyt np- ja rakenneultrassa. Tulee mukaan perhevalmennukseen, mutta neuvolasssa ei oo ekan kerran jälkeen käynyt, töidensä vuoksi ja muutenkin. Ja musta on kivempi jutella monenlaisista asioista neuvolan tätien kanssa, peloista jne. pelottelematta miestä sen kummemmin. Meillä kun tuo mies tuntuu olevan enemmän monesta asiasta huolissaan kuin minä, esikoista odotellaan!=)
Mutta jos mies tahtoo neuvolaan, niin kannattaa ainakin kokeilla, neuvolakäynnit yleensä on vain mittaamista ja rutiinien tarkistamista. Tarvittavat asiat voi sitten kertoa kotonakin päivällisen yhteydessä. Mutta tee ehdottamasti niin kuin sinusta itsestä tuntuu!=)
Meillä on mies ollut mukana niin ultrissa, neuvolakäynneissä kuin myös perhevalmenuksessa.
Neuvolatäti kertoo asioita jotka miehen on hyvä kuulla hänen suustaan. Mieheni mielestä neuvolakäynneissä jännittävintä on kuulla vaavin syke, kun se jää kuulemma koko loppupäiväksi korviin soimaan. Jos mies vaan on innokas tulemaan mukaan, niin ilman muuta. Ja sitäpaitsi meillä on molemmilla aina ollut neuvolatätiltä jotain kysyttävää, ensimmäistä kun tässä odotellaan.
Mun mies oli mukana ihan ekassa neuvolassa ja sit kahdessa ultrassa (np rakenne). Lisäksi on kerran tullut neuvolaan mukaan kuuntelemaan sydänääniä, silloin kun ei vielä liikkeet tuntuneet. Nyt kun liikkeet tuntuu ja näkyy vatsan päältä niin ei oikein ole ollut pointtia tulla mukaan, kun ei niitä sydänääniäkään kauaa aina kuulu kun vauva myllää vatsassa. Muutenkin neuvolassa käyminen omassa kotikaupungissa on aina vaikeaa kun olemme molemmat töissä 50 kilometrin päässä.
Seuraavan kerran mieheni tulee mukaan perhevalmennukseen ja synnytyssairaalan tutustumiskäynnille sekä tietysti itse synnytykseen.
Meillä mies ei ole käynyt neuvolassa, ei tule käymäänkään, eikä myös synnytykseen. Siitä oli puhetta jo ennen raskauttani ja hyväksyin asian. Mielestäni ei ole mitään järkeä pakottaa toista, itsestä tuntuisi pahalta jos toinen tulisi pakotettuna mukaan. Neuvolakäynneille en häntä ole kaivannutkaan, ei niissä oikeastaan mitään ole ollut, mitä en ole voinut sitten kertoa itsekin myöhemmin. Ultra olisi varmaan ollut hänellekin hieno nähdä, mutta oma oli häpeänsä, ettei halunnut mukaan!
Mies on kuitenkin muuten ihan mukana asiassa, kertoi innoissaan raskaudesta veljelleen ennen kuin ehdin kieltää:) tunnustelee ja kuuntelee vatsaa ja kyselee vointiani ja tulee sentään sairaalaan katsomaan meitä, tietysti viekin ja hakee sieltä. Ajoittaa myös kesälomansa synnytyksen tienoille.
Hän oli kerran mukana ja oli tosi onnellinen kuulleessaan sydänäänet, sen jälkeen olen käynyt yksin neuvolassa ja hän on ollut mukana ultrissa ja tulee tietty myös seuraavaan ultraan.
En ole sen kummemin häntä kaivannut neuvolaan mukaan, kyllä me tarkkaan jutellaan sitten illalla mitä siellä on puhuttu. Ja olen toki sanonut aina etukäteen, että tule mukaan jos haluat. Hän kokee sen jotenkin niin "naisten jutuksi" että on kuunnellut vaan mielellään kotona mun selostukset. Hän on tulossa mukaan kaikkiin valmennuksiin ja synnytykseen.
Mieheni on todella innolla ollut mukana ekassa neuvolassa,alkuun odotushuoneessa ja kun sydänääniä alettiin kuunnella,hänet pyydettiin sisään.Ekalla lääkärikäynnillä sama, ja nyt eilisessä ultrassa hän oli mukana huolimatta siitä että tutkimus tehtiin sisäkautta. Olihan se jollain tapaa noloa olla kolmen ihmisen läsnäollessa jalat levällään,mutta ajattelin asian niin että yksi heistä on kyseisen värkin nähnyt tuhat kertaa,yksi on nähnyt samanlaisia tuhansia,ja yhdella oli itsellään sellainen..=) Mieheni mielestä on itsestäänselvää olla näissä tapahtumissa mukana,muuten hän kenties tuntisi itsensä ulkopuoliseksi sillä ei miehenkään mielikuvitus kaikkea pysty kuvittelemaan..Mun miehen kohdalla ärsyttää vain ääretön itsetyytyväisyys joka loistaa naamalta kun vahvat sydänäänet kuuluu, tai pikkuinen vilkuttaa ultrassa..=D
Tuli mieleen tästä kommentti: mun mies vähän mietti etukäteen sitä, että kun eka ultra tehdään sisäkautta ja hän siinä istuu vieressä... hän selvästi vähän mietti sitä, mutta tuli tietysti mukaan. Ja sen jälkeen aiheesta ei ole mainittukaan, en usko että hän edes huomasi, että ultra tehtiin sisäkautta, hän oli niin "lumoutunut" nähdessään vauvan ultrassa :-)
Hyvä niin!
Rakenneultran jälkeen kun sanottiin, että kaikki on hyvin, niin hän oli selvästi irti maasta ja onnellinen (niinkuin minäkin), en ole varmaan koskaan nähnyt häntä niin onnellisena ja me ollaan sentään tunnettu n. 15 vuotta :-)
Meillä ei isä ole ollut mukana neuvoloissa. Toissapäivänä minulla oli jälleen neuvola ja kysyin häneltä haluaako tulla. Halusi joten sai tulla. Terkka teki ultran ja näytti isille kaikki, sekä kuunneltiin sydänäänet. Isä nautti selvästi tilanteesta. Mutta loput neuvolat käyn taas yksin. Mielestäni miehelläni ei siellä ole mitään tekemistä, ja haluan keskustella ongelmistani terkan kanssa. Synnytysvalmennus on tulossa (terkalla kävi pieni kämmi ja käyn sen nyt myöhemmin vasta) ja isän tulee mukaan ainoastaan siihen kertaan jolloin harjoitellaan tulevaa synnytystä varten.
Jokainen sen saa itse päättää miten haluaa, mutta ei voi isää syyllistää jos ei halua tulla, eikä voi syyllistää äitiä jos ei halua että tulee....se hetki kun vauvaa ollaan synnyttämässä niin korvaa kaiken sen mitä toinen ehkä olis jääny paitsi jos olis käyty yhdessä alusta loppuun neuvolat ja valmennukset....
Neuvolassa sanottiin, että molemmat ovat tervetulleita, joten yhdessä ollaan tähän asti menty (3 neuvolaa ja yksi ultra). Viimeeksi mies tosin itse totesi, että onkohan se hölmöä, että hän tulee mukaan, kun siinä niin paljon keskitytään äitiin. Itse olen kuitenkin kokenut sen mukavaksi, että mies on mukana, vaikkakin vain minun tukenani:) Varmaan aika pitkälle yhdessä/yksin meno riippuu siitä, miten lähellä neuvola on ja miten työajat antaa myöten. Meillä toistaiseksi ajat olleet sellaisia, että molemmat ollaan päästy. Hyvä puoli siinä sisätutkimuksessa mukana olemisessa oli, että mies tokaisi sen jälkeen ymmärtävänsä paremmin, miksi naiset ei tykkää gynekologilla käynnistä:) Ei kuulemma hänkään tykkäisi...