Mun hoitaja ja psykiatri haluais, että mä muutan hoitokotiin, koska arki on niin kaoottista. En jaksa hoitaa kotiani ja itseäni tän sairauden takia, lääkkeet jää välistä, kun en välillä ees usko mihinkään skitsofreniaan jne. Lääkkeiden väliin jäämisen takia on alettu puhua jopa pitkävaikutteisesta injektiosta mun kohdallani, mut sekin pelottaa ajatuksena.
Tiedän, että olen vaikeasti masentunut ja siihen hain alunperin hoitoa, mut sainkin lopulta diagnoosin skitsofreniasta ja jouduin osastollekin yhdessä välissä. Koen, että psykoosilääkkeet vie viimeisenkin kyvyn tuntea mielihyvää blokkaamalla dopamiinia.
En nyt sitten tiiä, mitä pitäis tehä, kun psykiatrian polilta tulee valtavaa painostusta muuttaa hoitokotiin. Mahdollisesti voisin asua hajautetusti hoitokodin tukiasunnossa tavallisessa kerrostalossa mut silti. Oonko mä näin sairas ja kroonistunut?
Hoitokotia ehdottivat, injektiostakin puhuivat
23
1159
Vastaukset
- Anonyymi
Älä ny niitä usko. Ne tappaa sut siellä. Vähän imuroit tiskaat kokkaat ja käyt kaupas. Vöhä joka päivä. Ei paha. Tsemppaa muute oot niitte armoilla.
- Anonyymi
'Vöhä' vastasit ensimmäisenä omaan provoosi. Vaimoshan sinut huoltaa!
- Anonyymi
Eikö joku kotihoito vois tulla antaa lääkkeet jne ennen hoitokotiin muuttamista?
- Anonyymi
Hoitokoti olisi sinulle suuri helpotus elämään. Minä en panisi vastaan, jos sellainen mahdollisuus olisi.
- Anonyymi
Hoitokodista saat käytännön apua kaikkeen silloin, kun olet huonommassa voinnissa jne. Voihan se olla, että muutaman vuoden päästä olet niin tasaisen hyvässä voinnissa, että voit muuttaa omaan kotiin. Hoivakoteihin ei niin vain edes pääse. Olen skitsofreenikon sisko, joka katsoi sisaruksensa aaltoilevaa vointia vuosikaudet ja pakko myöntää, että elämä oli yhtä painajaista välillä. En syytä sisarustani tästä. Nyt on mennyt noin 10 vuotta, että hän ottaa lääkkeet säännöllisesti, elää tavallista elämää omassa asunnossa eikä tarvitse olla huolissaan mistään. Hän on niin hyvässä voinnissa, että asiasta tietämätön ei edes arvaa hänellä olevan mitään mielen sairautta. Mutta monta mutkaa ja monta erilaista hoitoa, lääkityksen kokeilua ja palvelua piti käydä läpi, jotta päästiin tähän pisteeseen. Raskas matka meille kaikille, mutta sen arvoinen.
- Anonyymi
En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.
Naamasta voi oikeastaan aika eksaktistikin luokitella skitsofreenikkoja, että kenen elämän suurin saavutus on asua omassa asunnossa, kuka ehkä vasta hakee työkyvyttömyyseläkettä ja kenestä näkee, että ei olla työelämässä pyörähdetty muutamaan vuoteen, jos koskaan. Mitä taantuneemmat ja vahamaisemmat eleet, korkeampi painoindeksi ja mitä enemmän kuolaa valuu kauluksille kun henkilö kertoo remissiostaan ja siitä kuinka hermomyrkyt vaimensivat äänien desibelia peräti kolme piste kaksi astetta PANSS-skaalalla, sitä vakaammin henkilö voi kehuskella saavutuksella omassa asunnossa elämisestä. Normaalin näköisille ihmisille se on oletusarvo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.
Miltä näyttää ihmisen naama joka ei pärjää yksin kotona?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.
Et ole ilmeisesti sitten kovin paljon ihmisiä ihan yleisestikään nähnyt elämäsi varrella.
Neuroleptien käyttö ei näy aina naamasta, tai mistään muustakaan. Sanotaan vaikka näin, että siinä vaiheessa kun lääkitys on suuren suuri, niin silloin sen yleensä näkee.
Neuroleptejä käytetään nykyään moniin muihinkin " sairauksiin " ja ongelmiin, kuin ainoastaan skitsofreniaan tai psykoosiin.
Eli läheskään kaikilla neuroleptien käyttäjillä ei ole minkäänlaisia ääni- tai aistiharhoja, tai harhaluuloja.
Onhan kai elämä sillä tavallakin mukavaa, kun seurailee muiden ihmisten naamoja ja ulkomuotoja, ja miettii kuka käyttää neuroleptejä ja kuka ei. Etenkin jos tuntee itsensä hyvin elinvoimaiseksi ja oman elämän olevan todella hyvässä kunnossa. Että onnea vaan sinunkin elämällesi.
Minäkin käytin aikoinaan neuroleptejä, ja oli myös aika, jolloin se näkyi myös naamasta ja vatsan seudulta, mutta tilanne on nyt toinen.
Itse en tuhlaa elämääni tarkkailemalla ja arvostelemalla muita, aivan sama käyttääkö joku lääkkeitä vai ei, tai puhuuko vähän outoja vai ei.
- Anonyymi
Hoitokoti sopii joillekin, kun taas joillekin ei.
Minulla on omaa kokemusta asuessani vuosia sitten nuorena aikuisena parissa eri hoitokodissa.
Alkuun minulla oli oma vuokra-asunto, mutta eläminen oli aika surkeaa päihdehuuruissa.
Psyk.- ja sosiaalipuoli saivat puhuttua minut ympäri, että annoin asunnon pois ja muutin hoitokotiin.
Se ei kuitenkaan päihteiden käyttöäni muuttanut oikeastaan lainkaan ( vaikka itsekin niin luulin, ja myös toivoin ).
Vuosia vierähti, sieltä oli vaikeaa päästä takaisin omilleen, vuokra-asuntoakin hain, mutta en saanut, olihan minulla katto pääni päällä.
Kaikenlaista ehti sattua ja tapahtua, nykyään kyllä asun vuokralla ja elämä on järjestyksessä. Hoidan asiani itse, en käytä lääkkeitä ja olen tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen.
Omalle kohdalle ajattelin pitkään virheeksi sitä hoitokotiin muuttoa, ja kirosin itseäni, kun niin herkästi annoin puhua itseni ympäri.
Mutta vuosien varrella olen ajatellut, ehkä se oli tavallaan ihan hyvä asia, ehkä se tuli sopivasti juuri siihen elämäntilanteeseeni.
Elämästä ei voi tietää etukäteen, ja kokemukseni kautta voisin sanoa, että erilaisia juttuja on ihan hyvä kokeilla. Saattaa menettää jotakin, mutta paljon siitä saa hyvääkin.
Toki kannattaa kuunnella ammatti-ihmisiä, mutta pitää muistaa kuunnella myös itseään. - Anonyymi
Minulla ei ole masennusta, mutta olen ollut koukussa neurolepteihin yli 12 vuotta. Tietämätön ja typerä kun olin, että kriisitilanteessa menin sairaalaan hakemaan apua, ja jäin ”loppuelämän” neuroleptilääkitykseen. Oli kun olisi hitaan kuoleman olisi valinnut vapaaehtoisesti. Asunto oli sekaisin ja siivoamatta jatkuvasti. Päivät pitkät makasin sängyssä tajunnantaso voimakkaasti laskeneena. Menetin kaikki ihmissuhteeni. Sairaudenko takia? Enntodellakaan, vaan neiroleptilääkityksen takia. Vihdoinkin aloin pääsemään irti yli 12 vuoden jälkeen ”loppuelämän” myrkytystilasta, ja olen alkanut siivoamaan asuntoani, ja olemaan ympäristöstä kiinnostunut. Neuroleptit tuhosivat ja sotkivat koko elämäni. Kaikkea kokemaani en edes viitsi kirjoittaa. Se veisi liikaa palstatilaa. Mutta minulle neurolepteistä oli vain ja ainoastaan haittaa.
- Anonyymi
Minulla on saman tyylistä kokemusta.
Käytin neuroleptejä lähes 20 vuotta, masennus- ja muut lääkkeet vielä päälle.
Vuosikausia ne sotkivat elämääni, toimintakykyäni, aivotoimintaa, ulkonäköä ( lähinnä lihavuus ja turvotus ), rankimman lääkityksen aikaan näkyi jopa kasvoista.
Voin sanoa, että pilasivat elämäni, mutta sain enimmän osan elämääni takaisin, kun lääkkeet sain lopetettua.
Olen tyytyväinen nykytilanteeseeni, enkä ryve ikävissä muistoissa tai syyttäen lääkkeitä, mitä ne ovat saaneet aikaan fysiikalleni.
Mennyt on onneksi mennyttä, yritän keskittyä nykyhetkeen.
- Anonyymi
Olisin hyvilläni jos itsekin pääsisin passattavaksi hoitokotiin.
Arki on raskasta ihan "normaaleillekin" ihmisille.- Anonyymi
Sama kun sanoisit syöpäpotilaalle, joka saa terminaalivaiheessa opioideja, että on meillä terveilläkin kipuja ja olis kiva kokeilla opioideja.
- Anonyymi
Mt-kuntoutujien, ja vielä sairastavienkin, hoitokodit eivät ole mitään lepopaikkoja.
Mistäköhän olet moisen käsityksen saanut ?
Yleensä niissä eletään aika kodinomaista elämää. Siivotaan, voidaan laittaa ruokaa ym.
Retkiäkin ajoittain tehdään eri paikkoihin ( korona tosin tällä hetkellä rajoittaa (?) ). Ylipäänsä on aika paljon yhdessä tekemistä ja toimimista.
Monissa hoitokodeissa on myös työtoimintaa, josta saa jopa pienen pientä korvausta " palkaksi ".
Toisin sanoen, hoitokodeissa pyritään elämään kuten " normaalitkin " ihmiset.
Jos olisi passattavassa kunnossa, niin silloin taitaisi joutua jo sairaalaan osastohoitoon.
Hoitokodeissa asuminen on myös sosiaalisempaa, kuin mitä monilla mt-kuntoutujilla saattaa olla esim. yksinäisenä omassa kodissaan.
Täytyy toki vielä mainita, että hoitokotejakin on paljon erilaisia, ja käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama kun sanoisit syöpäpotilaalle, joka saa terminaalivaiheessa opioideja, että on meillä terveilläkin kipuja ja olis kiva kokeilla opioideja.
Sama kun vähättelisit ihmisiä ylipäätään. Kenen tuska on mielestäsi oikeutettua ja kenen ei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mt-kuntoutujien, ja vielä sairastavienkin, hoitokodit eivät ole mitään lepopaikkoja.
Mistäköhän olet moisen käsityksen saanut ?
Yleensä niissä eletään aika kodinomaista elämää. Siivotaan, voidaan laittaa ruokaa ym.
Retkiäkin ajoittain tehdään eri paikkoihin ( korona tosin tällä hetkellä rajoittaa (?) ). Ylipäänsä on aika paljon yhdessä tekemistä ja toimimista.
Monissa hoitokodeissa on myös työtoimintaa, josta saa jopa pienen pientä korvausta " palkaksi ".
Toisin sanoen, hoitokodeissa pyritään elämään kuten " normaalitkin " ihmiset.
Jos olisi passattavassa kunnossa, niin silloin taitaisi joutua jo sairaalaan osastohoitoon.
Hoitokodeissa asuminen on myös sosiaalisempaa, kuin mitä monilla mt-kuntoutujilla saattaa olla esim. yksinäisenä omassa kodissaan.
Täytyy toki vielä mainita, että hoitokotejakin on paljon erilaisia, ja käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan.Niin, se voi tuntua jollekin toiselle levolta. Ei tarvitse valaista mitä se on kun et tiedä kokemuksistani mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mt-kuntoutujien, ja vielä sairastavienkin, hoitokodit eivät ole mitään lepopaikkoja.
Mistäköhän olet moisen käsityksen saanut ?
Yleensä niissä eletään aika kodinomaista elämää. Siivotaan, voidaan laittaa ruokaa ym.
Retkiäkin ajoittain tehdään eri paikkoihin ( korona tosin tällä hetkellä rajoittaa (?) ). Ylipäänsä on aika paljon yhdessä tekemistä ja toimimista.
Monissa hoitokodeissa on myös työtoimintaa, josta saa jopa pienen pientä korvausta " palkaksi ".
Toisin sanoen, hoitokodeissa pyritään elämään kuten " normaalitkin " ihmiset.
Jos olisi passattavassa kunnossa, niin silloin taitaisi joutua jo sairaalaan osastohoitoon.
Hoitokodeissa asuminen on myös sosiaalisempaa, kuin mitä monilla mt-kuntoutujilla saattaa olla esim. yksinäisenä omassa kodissaan.
Täytyy toki vielä mainita, että hoitokotejakin on paljon erilaisia, ja käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan.Jos joudun hoitokotiin joskus, niin en tee siellä mitään muuta paitsi lepään. En osallistu mihinkään.
- Anonyymi
Voi kun olisinkin päässyt johonkin tuetun asumisen yksikköön silloin kun sitä tarvitsin. Voisi olla oma tarinani paljon onnellisempi, mutta ei, vaikeimman kautta mennään.
- Anonyymi
Olis kiva päästä täältä kotoa jo pois vaiikka hautaan sitten. 10 vuotta ollut kotona. Joka päivä samaa. Herään syön aamupalaa otan lääkkeet katon sähköpostin ja netin katon päivän tv ohjelman hossa ei yleensä mitää. Juon kupin kahvia pesen pyykkiä katon telkkaa laitan ruokaa syön lepään katon telkkaa ja nettiä kuunyelen musaa käyn lyhyen kävelylenkin lepään juon teetä olutta syön välipalaa lepään katon telkkaa juon olutta laitan iltaruuan syön vien roskat katon telkkaa käyn pesulla otan lääkkeet meen nykkuu.
En kestä enää. Mistä tässä pitikää puhua. Aaarggghh. - Anonyymi
elä sie muuta hoitokotiin.asut omas kämpäs ja saat tehdä mitä haluut.
hoitokodeissa on valvottu lääkehoito viel..... - Anonyymi
Nimenomaan kannattaa hoitokotiin muuttaa. Siellä huolehtivat sinusta ja siisteydestä. Todennäköisesti saat uusia kavereitakin. Älä vaan jätä lääkkeitäsi syömättä, vaikka tuntuu, että olet terve etkä niitä tarvitse. Oma poikani sairasti skitsofreniaa ja jätti lääkkeensä ottamatta. Hän meni uudestaan psykoosiin ja harhoissaan teki itsemurhan.
- Anonyymi
Monien pitkäaikaistutkimusten mukaan lääkkeiden syömättä jättäminen on kuitenkin yhteydessä vähäisempään psykoottisuuteen, pienempään itsemurhariskiin ja parempaan toimintakykyyn. Poikasi itsemurha on toki traaginen tapahtuma ja tutkitusti kohonnut itsemurha- ja psykoosiriski on yhteydessä lääkkeiden lopettamiseen lyhyellä aikavälillä, mutta mitään suoraa kausaliteettia ei voi rakentaa tilastollisen riskin pohjalta. On näyttöä siitä, että lääkityksen vieroitusoireet itsessään nostavat sekä psykoosi- että itsemurhariskiä. Esimerkiksi pelkästään neuroleptien ja niiden äkillisen lopettamisen aiheuttama akatisia on niin helvetillinen olotila, että ei tarvita mitään muuta syytä niin ihminen varmasti hyppää kuudennen kerroksen ikkunasta asfalttiin tai jättäytyy junan alle. Ei ole mitään syytä olettaa, että jokainen yksittäinen potilas tekisi itsemurhan tai menisi psykoosiin, jos lopettaisi lääkkeet. Kyse on tilastollisesta riskistä joka toteutuu yksittäisten epäonnisten, kuten poikasi kohdalla. Suurin osa ei edes lääkeyhtiöiden sponsoroimissa tutkimuksissa joudu lääkkeiden äkillisen vieroittamisen seurauksena sairaalahoitoa vaativaan psykoosiin, vaikka rahoittajat tekevät toki kaikkensa maksimoidakseen relapsien määrän. On syytä olettaa, että suurin osa pääsee aika vähällä etenkin, jos neuroleptit lopetetaan vähitellen. Elämänlaatu ja kognitiivinen suorituskyky todennäköisesti paranee, mikä edistää myös mahdollisuutta prosessoida omia psyykkisiä ongelmia.
Aloittaja tarvitsisi kyllä intensiivistä hoitoa, eli psykososiaalista tukea ja apua lääkkeiden eli lääkkeiksi kutsuttujen hermomyrkkyjen hallittuun lopettamiseen. Aloittajan suurin ongelma on todennäköisesti turvattomuus, yksinäisyys, käsittelemättömät psyykkiset ongelmat ja elämänhallinnan puute sekä elämän merkityksettömyys yhdistettynä lääkkeiden aiheuttamiin ikäviin komplikaatioihin. Hoitokodissa hänen yksinäisyytensä voi mahdollisesti vähentyä ja turvallisuudentunne parantua, ja ehkä hän saa lääkityksensä sillä tavalla kohdalleen, että hermomyrkyistä ei ole aivan sietämättömiä arkielämää hankaloittavia haittoja tai ainakin hänet aivopestään sietämään niitä niin, ettei hän enää uneksi elämästä ilman niitä, koska on kuulemma kroonisesti "sairas". Niiden "hinta" on kuitenkin todennäköisesti se, että hän taantuu kognitiivisesti ja kuolee ennenaikaisesti syrjäytyneenä ja laitostuneena potilaana. Hänen taantumisensa tietenkin tulkitaan fiktiivisen sairauden oireena, ja se vahvistaa oletusta siitä, että tämä ihminen oli lähtökohtaisesti liian sairas normaaliin elämään. Tuollaisessa hoidossa ei ole kyllä mitään hyvää, se on narsistista heikko-osaisten ihmisten hyväksikäyttöä.
On muuten kamalan kornia ajatella, että äiti kuvittelee skitsofreenisen poikansa tappaneen itsensä hermomyrkkyjen puutteeseen. Tulee mieleen Eleanor Londgenin tarina, jossa hän kertoi hoidon johdosta lopulta yrittäneen porata päähänsä reiän päästäkseen ääniharhoista eroon. Lopulta hän väitteli tohtoriksi psykologiasta, eikä taustalla ollut lääkemyönteisyys vaan pelkästään se, että hän oppi saamaan yhteyden omiin tunteisiinsa ja traumaattisiin kokemuksiinsa. Siis taito, jonka heikentämiseen koko skitsofrenian hoito pohjautu. Ehkäpä poikasi tosiaan kuolikin siihen stigmatisoivaan hoitoon, hyväksikäyttöön ja väkivaltaan, johon sinä äitinä tietämättäsi osallistuit? Onko tullut tällaista mahdollisuutta pieneen mieleesi? Lääkityksen lopettamisella olikin ehkä vain välillinen rooli siihen tragediaan....
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121992
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761427Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll141285Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?661194En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061187- 1121090
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731020- 87986
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107788