Hoitokotia ehdottivat, injektiostakin puhuivat

'Vöhä' vastasit ensimmäisenä omaan provoosi. Vaimoshan sinut huoltaa!

En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.

Anonyymi kirjoitti:

En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.

Lue lisää

Naamasta voi oikeastaan aika eksaktistikin luokitella skitsofreenikkoja, että kenen elämän suurin saavutus on asua omassa asunnossa, kuka ehkä vasta hakee työkyvyttömyyseläkettä ja kenestä näkee, että ei olla työelämässä pyörähdetty muutamaan vuoteen, jos koskaan. Mitä taantuneemmat ja vahamaisemmat eleet, korkeampi painoindeksi ja mitä enemmän kuolaa valuu kauluksille kun henkilö kertoo remissiostaan ja siitä kuinka hermomyrkyt vaimensivat äänien desibelia peräti kolme piste kaksi astetta PANSS-skaalalla, sitä vakaammin henkilö voi kehuskella saavutuksella omassa asunnossa elämisestä. Normaalin näköisille ihmisille se on oletusarvo.

Anonyymi kirjoitti:

En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.

Lue lisää

Miltä näyttää ihmisen naama joka ei pärjää yksin kotona?

Anonyymi kirjoitti:

En ole kertaakaan nähnyt neuroleptilääkittyä potilasta, josta en kilometrin päästä näkisi että hänellä lääkitys päällä. Se on paljon parempi tapa tunnistaa kroonistunut skitsofrenia kuin mikään muu "oire" jos ei nyt selkeästi voimakkaasta psykoosista ole kyse. Naama usein kiiltää hiestä, ilmeet ovat vahamaiset ja elekieli kuollut, kävely omituisen kankeaa. Muistan vieläkin kun tapasin "hyvässä kunnossa" olevan keski-ikäisen naisen, siis ihmisen joka käyttäytyi pääosin täysin normaalisti ja varmasti asui ihan itsenäisestikin. Meni kaksi sekuntia kun tajusin, että tyyppi on mielisairas. En siksi, että käytös olisi ollut outoa, vaan koska tunnistan helposti neuroleptilääkityksen ihmisen naamasta. No myöhemmin tietoni vahvistui, kun hän alkoi mukavan kahvipöytäkeskustelun lomassa kertoa vainoajastaan, joka tulee hänen asuntoonsa aina öisin. Neuroleptilääkityksen vaikutuksia on useimmiten hyvin vaikea olla tunnistamatta. Ne saavat ihmisen näyttämään aivovammaiselta. Psykoosien hoitoon on olemassa paljon kevyempiäkin menetelmiä, kuin aivovamman tuottaminen ja ne oikeasti toimivat pitkällä aikavälillä. Ei ole mikään saavutus asua omassa asunnossaan, paitsi ehkä toki aivovammaisille, joita psykiatria tuottaa liukuhihnalta.

Lue lisää

Et ole ilmeisesti sitten kovin paljon ihmisiä ihan yleisestikään nähnyt elämäsi varrella.

Neuroleptien käyttö ei näy aina naamasta, tai mistään muustakaan. Sanotaan vaikka näin, että siinä vaiheessa kun lääkitys on suuren suuri, niin silloin sen yleensä näkee.

Neuroleptejä käytetään nykyään moniin muihinkin " sairauksiin " ja ongelmiin, kuin ainoastaan skitsofreniaan tai psykoosiin.
Eli läheskään kaikilla neuroleptien käyttäjillä ei ole minkäänlaisia ääni- tai aistiharhoja, tai harhaluuloja.

Onhan kai elämä sillä tavallakin mukavaa, kun seurailee muiden ihmisten naamoja ja ulkomuotoja, ja miettii kuka käyttää neuroleptejä ja kuka ei. Etenkin jos tuntee itsensä hyvin elinvoimaiseksi ja oman elämän olevan todella hyvässä kunnossa. Että onnea vaan sinunkin elämällesi.

Minäkin käytin aikoinaan neuroleptejä, ja oli myös aika, jolloin se näkyi myös naamasta ja vatsan seudulta, mutta tilanne on nyt toinen.
Itse en tuhlaa elämääni tarkkailemalla ja arvostelemalla muita, aivan sama käyttääkö joku lääkkeitä vai ei, tai puhuuko vähän outoja vai ei.

Minulla on saman tyylistä kokemusta.
Käytin neuroleptejä lähes 20 vuotta, masennus- ja muut lääkkeet vielä päälle.

Vuosikausia ne sotkivat elämääni, toimintakykyäni, aivotoimintaa, ulkonäköä ( lähinnä lihavuus ja turvotus ), rankimman lääkityksen aikaan näkyi jopa kasvoista.

Voin sanoa, että pilasivat elämäni, mutta sain enimmän osan elämääni takaisin, kun lääkkeet sain lopetettua.
Olen tyytyväinen nykytilanteeseeni, enkä ryve ikävissä muistoissa tai syyttäen lääkkeitä, mitä ne ovat saaneet aikaan fysiikalleni.
Mennyt on onneksi mennyttä, yritän keskittyä nykyhetkeen.

Sama kun sanoisit syöpäpotilaalle, joka saa terminaalivaiheessa opioideja, että on meillä terveilläkin kipuja ja olis kiva kokeilla opioideja.

Mt-kuntoutujien, ja vielä sairastavienkin, hoitokodit eivät ole mitään lepopaikkoja.
Mistäköhän olet moisen käsityksen saanut ?

Yleensä niissä eletään aika kodinomaista elämää. Siivotaan, voidaan laittaa ruokaa ym.
Retkiäkin ajoittain tehdään eri paikkoihin ( korona tosin tällä hetkellä rajoittaa (?) ). Ylipäänsä on aika paljon yhdessä tekemistä ja toimimista.
Monissa hoitokodeissa on myös työtoimintaa, josta saa jopa pienen pientä korvausta " palkaksi ".

Toisin sanoen, hoitokodeissa pyritään elämään kuten " normaalitkin " ihmiset.
Jos olisi passattavassa kunnossa, niin silloin taitaisi joutua jo sairaalaan osastohoitoon.

Hoitokodeissa asuminen on myös sosiaalisempaa, kuin mitä monilla mt-kuntoutujilla saattaa olla esim. yksinäisenä omassa kodissaan.

Täytyy toki vielä mainita, että hoitokotejakin on paljon erilaisia, ja käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan.

Anonyymi kirjoitti:

Sama kun sanoisit syöpäpotilaalle, joka saa terminaalivaiheessa opioideja, että on meillä terveilläkin kipuja ja olis kiva kokeilla opioideja.

Sama kun vähättelisit ihmisiä ylipäätään. Kenen tuska on mielestäsi oikeutettua ja kenen ei?

Anonyymi kirjoitti:

Mt-kuntoutujien, ja vielä sairastavienkin, hoitokodit eivät ole mitään lepopaikkoja.
Mistäköhän olet moisen käsityksen saanut ?

Yleensä niissä eletään aika kodinomaista elämää. Siivotaan, voidaan laittaa ruokaa ym.
Retkiäkin ajoittain tehdään eri paikkoihin ( korona tosin tällä hetkellä rajoittaa (?) ). Ylipäänsä on aika paljon yhdessä tekemistä ja toimimista.
Monissa hoitokodeissa on myös työtoimintaa, josta saa jopa pienen pientä korvausta " palkaksi ".

Toisin sanoen, hoitokodeissa pyritään elämään kuten " normaalitkin " ihmiset.
Jos olisi passattavassa kunnossa, niin silloin taitaisi joutua jo sairaalaan osastohoitoon.

Hoitokodeissa asuminen on myös sosiaalisempaa, kuin mitä monilla mt-kuntoutujilla saattaa olla esim. yksinäisenä omassa kodissaan.

Täytyy toki vielä mainita, että hoitokotejakin on paljon erilaisia, ja käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan.

Lue lisää

Niin, se voi tuntua jollekin toiselle levolta. Ei tarvitse valaista mitä se on kun et tiedä kokemuksistani mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Mt-kuntoutujien, ja vielä sairastavienkin, hoitokodit eivät ole mitään lepopaikkoja.
Mistäköhän olet moisen käsityksen saanut ?

Yleensä niissä eletään aika kodinomaista elämää. Siivotaan, voidaan laittaa ruokaa ym.
Retkiäkin ajoittain tehdään eri paikkoihin ( korona tosin tällä hetkellä rajoittaa (?) ). Ylipäänsä on aika paljon yhdessä tekemistä ja toimimista.
Monissa hoitokodeissa on myös työtoimintaa, josta saa jopa pienen pientä korvausta " palkaksi ".

Toisin sanoen, hoitokodeissa pyritään elämään kuten " normaalitkin " ihmiset.
Jos olisi passattavassa kunnossa, niin silloin taitaisi joutua jo sairaalaan osastohoitoon.

Hoitokodeissa asuminen on myös sosiaalisempaa, kuin mitä monilla mt-kuntoutujilla saattaa olla esim. yksinäisenä omassa kodissaan.

Täytyy toki vielä mainita, että hoitokotejakin on paljon erilaisia, ja käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan.

Lue lisää

Jos joudun hoitokotiin joskus, niin en tee siellä mitään muuta paitsi lepään. En osallistu mihinkään.

Monien pitkäaikaistutkimusten mukaan lääkkeiden syömättä jättäminen on kuitenkin yhteydessä vähäisempään psykoottisuuteen, pienempään itsemurhariskiin ja parempaan toimintakykyyn. Poikasi itsemurha on toki traaginen tapahtuma ja tutkitusti kohonnut itsemurha- ja psykoosiriski on yhteydessä lääkkeiden lopettamiseen lyhyellä aikavälillä, mutta mitään suoraa kausaliteettia ei voi rakentaa tilastollisen riskin pohjalta. On näyttöä siitä, että lääkityksen vieroitusoireet itsessään nostavat sekä psykoosi- että itsemurhariskiä. Esimerkiksi pelkästään neuroleptien ja niiden äkillisen lopettamisen aiheuttama akatisia on niin helvetillinen olotila, että ei tarvita mitään muuta syytä niin ihminen varmasti hyppää kuudennen kerroksen ikkunasta asfalttiin tai jättäytyy junan alle. Ei ole mitään syytä olettaa, että jokainen yksittäinen potilas tekisi itsemurhan tai menisi psykoosiin, jos lopettaisi lääkkeet. Kyse on tilastollisesta riskistä joka toteutuu yksittäisten epäonnisten, kuten poikasi kohdalla. Suurin osa ei edes lääkeyhtiöiden sponsoroimissa tutkimuksissa joudu lääkkeiden äkillisen vieroittamisen seurauksena sairaalahoitoa vaativaan psykoosiin, vaikka rahoittajat tekevät toki kaikkensa maksimoidakseen relapsien määrän. On syytä olettaa, että suurin osa pääsee aika vähällä etenkin, jos neuroleptit lopetetaan vähitellen. Elämänlaatu ja kognitiivinen suorituskyky todennäköisesti paranee, mikä edistää myös mahdollisuutta prosessoida omia psyykkisiä ongelmia.

Aloittaja tarvitsisi kyllä intensiivistä hoitoa, eli psykososiaalista tukea ja apua lääkkeiden eli lääkkeiksi kutsuttujen hermomyrkkyjen hallittuun lopettamiseen. Aloittajan suurin ongelma on todennäköisesti turvattomuus, yksinäisyys, käsittelemättömät psyykkiset ongelmat ja elämänhallinnan puute sekä elämän merkityksettömyys yhdistettynä lääkkeiden aiheuttamiin ikäviin komplikaatioihin. Hoitokodissa hänen yksinäisyytensä voi mahdollisesti vähentyä ja turvallisuudentunne parantua, ja ehkä hän saa lääkityksensä sillä tavalla kohdalleen, että hermomyrkyistä ei ole aivan sietämättömiä arkielämää hankaloittavia haittoja tai ainakin hänet aivopestään sietämään niitä niin, ettei hän enää uneksi elämästä ilman niitä, koska on kuulemma kroonisesti "sairas". Niiden "hinta" on kuitenkin todennäköisesti se, että hän taantuu kognitiivisesti ja kuolee ennenaikaisesti syrjäytyneenä ja laitostuneena potilaana. Hänen taantumisensa tietenkin tulkitaan fiktiivisen sairauden oireena, ja se vahvistaa oletusta siitä, että tämä ihminen oli lähtökohtaisesti liian sairas normaaliin elämään. Tuollaisessa hoidossa ei ole kyllä mitään hyvää, se on narsistista heikko-osaisten ihmisten hyväksikäyttöä.

On muuten kamalan kornia ajatella, että äiti kuvittelee skitsofreenisen poikansa tappaneen itsensä hermomyrkkyjen puutteeseen. Tulee mieleen Eleanor Londgenin tarina, jossa hän kertoi hoidon johdosta lopulta yrittäneen porata päähänsä reiän päästäkseen ääniharhoista eroon. Lopulta hän väitteli tohtoriksi psykologiasta, eikä taustalla ollut lääkemyönteisyys vaan pelkästään se, että hän oppi saamaan yhteyden omiin tunteisiinsa ja traumaattisiin kokemuksiinsa. Siis taito, jonka heikentämiseen koko skitsofrenian hoito pohjautu. Ehkäpä poikasi tosiaan kuolikin siihen stigmatisoivaan hoitoon, hyväksikäyttöön ja väkivaltaan, johon sinä äitinä tietämättäsi osallistuit? Onko tullut tällaista mahdollisuutta pieneen mieleesi? Lääkityksen lopettamisella olikin ehkä vain välillinen rooli siihen tragediaan....