Venäjällä ylittyi päivässä 1000 koronaan kuolleiden raja, 30% rokotettuja

Anonyymi

Rokotevastaisuus on yhtä yllättävää kuin tyytyväisyys siihen että on oikeutettu saamaan koronarokotteen. Venäjällä todennäköisesti syynä haluttomuuteen on pelko, että rokote aiheuttaa pahoja oireita eikä siellä käytetyt rokotteet ole ehkä parhaita mahdollisia. Ajatelkaa jos esim. lento-onnettomuuksiin kuolisi 1000 henkilöä joka päivä.
Meillä Suomessa rokotekielteiset henkilöt ovat joko ihan syystä ottamatta rokotusta tai ymmärtämättömiä provottajia, jotka kieltävät myös lähimmäisiltään rokotesuojan hankkimisen. Vaikka omaisi itse hyvän immuniteetin, se ei ole edes yksilön kohdalla pysyvä ja itsestään selvästi jatkuva ominaisuus. Eniten ihmetyttää lääkärikoulutuksen saaneet rokotevastaiset henkilöt. Itse tunnen muutamia, enkä aluksi edes uskout tuttujeni kannanottoja, Muiden tunnollisuus vesittyy ainakin osittain heidän takiaan. Tiedossani on jo vauvaikäisiäkin koronaan sairastuneita. Ikä ei välttämättä enää suojaa koululaisiakaan. joten lähikontakteissa olisi varmaan hyvä käyttää maskia silti vielä kouluissakin. Vaikka koronaan sairastuneiden luvut ovat olleet korkeat, minun tuttavapiirissäni on nyt vasta ensimmäinen tartunta. Kokonainen perhe läheisineen ja tuttavineen sairastui, aikuisilla oli vain yhden rokotteen suoja, joka ei estänyt sairastumista.

5

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lopeta ulina, ei ole rokottamattomien syytä, että sinä olet antanut itseäsi piikittää tehottomalla piikillä ja nyt pelkäät sen haittavaikutuksia. Et saa edes valehtelemalla muita jakamaan samaa kohtaloa.

      Puhdas on aina puhdas ja vapaa rokotteen haittavaikutuksista, jotka jo nyt rokotetuilla ovat räjähtäneet käsiin ja vauhti kiihtyy mitä useampi piikki kehoon on hakattu.

      • Anonyymi

        Virossa on esiintyvyys 1000 ja silti suomalaiset tunkee sinne innoissaan syyslomaa viettämään. Virolaiset ovat sentään ymmärtäneet rokotusten voiman, sillä vaikka esiintyvyys on taivaissa, sairaalassa on vain saman verran hoidettavia kuin kevään huippuaikaan.

        Virossa koronapassi on tiukemmassa käytössä, täällä selviää rokottamattomana ja ilman koronapassia jos ei harrasta ravintoloissa bilettämistä.


      • Anonyymi

        Etkö todellakaan ymmärrä, että nykyinen pandemia on todella niin vakava, että ihmiskunnalla ei ole varaa odotella sitä parasta rokotetta ja jonkun on rokotteet testattava joka tapauksessa. Aiemmin, kun ei ollut saatavissa rokotteita eiokä lääkkeitä, sairaat eristettiin saarelle ja jätettiin kuolemaan, jotta taudit eivät leviäisi. Jotkut uhrautuivat viemään veneellä r edes uokaa heille.
        Sinä joka et ota rokotetta, elät nyt muiden siivellä. Nyt kun osa liikuskelee ilman maskia, on vaikea erottaa kuka on rokotettu ja sukoo sen suojaavan ja kuka taas rokottamaton, joka ei välitä muista. Kyllä , ellei muu auta on pakkokorokotuksetkin mahdollisia. Lakia pitää vaan muuttaa tilanteen mukaan. Pitäisi syventyä hieman ihmiskunnan tautihistoriaan, jotta voisi ymmärtää miten vakava tilanne jo on. Lääketieteellisessä tiedekunnassa historia ja epidemiologia ovat pakollisia oppiaineita, mutta kaikki eivät niitä sisäistä. Koronarokotuksen haittavaikutuksilta voidaan ainakin osittain välttyä, jos rokotettavilla olisi mahdollisuus pitää edes lyhyttä lomaa rokotuksen jälkeen ja välttää sinä aikana tiettyjä riskejä.. Meillä rokotukset viivästyivät ja nuorilla ei ole vielä kahden rokotuksen suojaa. Vanhemmilla taas saattaa suoja pian vanhentua. Ei siihen poru auta vaan rokotukset.


    • Anonyymi

      Onneksi se on venäjällä, niitä joutaakin kuolla ja rokottamattomat joka maassa, ei niitä pitäisi edes hoitaa, eristää vaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      62
      5182
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe