Lauantaina 16.10. maskittomia työntekijöitä P-apteekissa. Miksi? Eikö työnantaja valvo työntekijöitä?
Maskiton apteekki
Anonyymi
1062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Valvoo toki, mutta ei maskia tarvitse enää käyttää. Suomihan on nyt avattu yht.kunta.
Viis siitä, että ulkomailta kerrotaan, ettei Suomeen matkustamista edes suositella.
Tauti on räjähtänyt käsiin, kun ihmiset hyppivät yökerhoissa, ravintoloissa ryypätään ja maskit ovat viskatut uunin sytykkeiksi.
Eläköön tämä vapaus, on ihanaa, kun tauti en selätetty, paitsi ei ole kuitenkaan. Eletään vain kuin siat pellossa, silmät ummessa ja toivotaan, ettei vain minuun osu.
Päivän lehdessä teho-osastotyöntekijät kertovat olevansa ihan lopussa. Ei jaksa työskennellä osastolla missä kuolema jatkuvasti läsnä. Viimeinen normaali päivä nähty tällä osastolla maaliskuussa 2020. Silti ei oteta rokotteita vaan kuljetaan häiriköimässä ja särkemässä paikkoja pikkukaupoissa jotka on ottaneet koronapassin käyttöön. Persut itkevät kun eivät saa levittää koronaa vapaasti kun eivät saa koronapassia ilman rokotusta. He ovat peräti ERIARVOISESSA asemassa, kun eivät saa levittää vaarallista kulkutautia ja heitä vaadittaisiin ottamaan muut ihmiset, kuten hauraat vanhukset, huomioon.
Tämän taudin edessähän vahvat nuoretkin ovat yhtä hauraita kuin vanhukset.
Voitte varautua Joulun sulkutilaan. Kiitos rokotevastaiset ja muut salaliittoteoreetikot.
Eipä ole mitään järkeä pitää maskia
No missä ne ruumisröykkiöt on? Pari tuttua sairastanut koronan. Muutama päivä kuumetta ja se oli siinä. Herätkää hysteerikot!
Tilastotieteilijä vauhdissa: pari tuttua....🤣
Kiitos apteekki, maskit palautuneet kasvoille!
Presidentti hoputtaa nyt rokotevastaisia urveloita ottamaan piikin. Tärkeää esimerkillä johtamista.
Jos rokote maksaisi vaikka 50€/piikki, voisi menekki olla vilkkaampaa. Minkä inehmo saa ilmaiseksi, sille ei anneta mitään arvoa.