ohjaus

Käynnistettäessä -01 vojakkeri ja samantien liikkeelle lähdettäessä ohjaus ikään kuin pätkii eli ohjaustehostin ei tunnu pysyvän mukana. Ajaessa ei sitten huomaa mitään paitsi tänään 100 metrin ajon jälkeen U-käännöstä tehdessä aivan kuin olisi taas tökkinyt.
Ohjauksen ääriasennoissa kuuluu joskus hihnan ininää mutta ei muulloin.

Mikähän mahtais olla vaikuttimena ja olisko kellään muulla vastaavia kokemuksia ? Vika vai ominaisuus ? Takuu vai omakustanne ?
1507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla oli saman suuntainen ongelma, kun auton oston jälkeen ensimmäisen kerran laitoin kesärenkaat alle. Kun momenttia tarvittiin enemmän esim. paikallaan käännettäessä tuntui, ettei tehostin ole mukana. Ensin vaihdoin moniurahihnan ja varmsitin, että jousitoiminen kiristin toimii oikein. Tämä ei kokonaan poistanut ongelmaa ja kävin merkkihuollosta asiaa kysymässä. Yllättäen löytyikin tehtaan huoltotiedote, jossa neuvottiin miten vika korjataan. Paluuletku tehostimen lauhduttimelta tuli vaihtaa 850 mm pitkäksi. Alkuperäinen oli n. 200 mm. Syy värinään on jonkinlainen resonanssi.

Sain tulosteen huoltotiedotteesta, mutta osa tesktistä on peitetty. "Technical Service Bulletin" numero 19-006-02.

Korjauskustannukseksi arvioitiin 100 euroa. Minun kohdallani, kun auton takuu oli jo loppu, laskun maksoi auton minulle myynyt autoliike. Toimenpiteellä värinä hävisi kokonaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takeltelee kirjoitti:

Käynnistettäessä -01 vojakkeri ja samantien liikkeelle lähdettäessä ohjaus ikään kuin pätkii eli ohjaustehostin ei tunnu pysyvän mukana. Ajaessa ei sitten huomaa mitään paitsi tänään 100 metrin ajon jälkeen U-käännöstä tehdessä aivan kuin olisi taas tökkinyt.
Ohjauksen ääriasennoissa kuuluu joskus hihnan ininää mutta ei muulloin.

Mikähän mahtais olla vaikuttimena ja olisko kellään muulla vastaavia kokemuksia ? Vika vai ominaisuus ? Takuu vai omakustanne ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu