Itselläni masennus oli toden näköisesti kestänyt jo todella pitkään, kenties koko elämän.
Sillä eihän sitä itse tajua vasta kun jotain vakavaa tapahtuu...
Minun kohdalla masennus alkoi tulla ilmi mentyäni naimisiin ja saadessamme lapsen. Kaikki alkoi mennä koko ajan huonompaan suuntaan mikään ei kiinnostanut, ei edes lapsi se suuremmoinen poika joka nyt on jo 8kk.
Koti elämä ei voinut vähempää kiinnostaa, ei jotenki vaan kiinnostanut olla kotona, se oli jotenki niin tylsää ja ahdistavaa, lapsikin tuntui olevan vaan pelkkä rasite.
Halusin olla vapaa ja mennä ja riekkua iskeä naisia, olla haluttu. Jotenki oli huono itsetunto halus että musta tykättäs täysiä. Vaimo oli jotenki vaan kokoajan lapsen kans ja itse tunsin jääväni kaiken ulkopuolelle.
Sitä mietti että kuka on ja mitä haluaa koko elämältä, minähän nyt olin saavuttanut sen mitä useampi haaveilee ja tavoittelee koko elämän, kuten myös minä.
Talon, hyvän vaimon, koiran, lapsen. kun kaikki se oli se ei riittänyt, ei osannut rauhoittua.
Piste iin päälle oli se kun petin vaimoani ja jäin kiinni. (onnekseni)
Se herätti kun ero oli todelinen ja hiuskarvan varalla.
se pani miettimään että mitä vittua tässä oikein touhuan.Vaimo oli koittanut saada minua menemään psykologin juttusille jo paljon aiemmin, mutta jokainen joka sitä on miettinyt tietää mikä se kynnys on.
No nyt olin pakon edessä ja kun sinne menin juttelimme "ongelmastani" lapsuudestani ja kaikesta, se sai jotenkin miettimään asiaa aivan uudesta kulmasta, samalla aloitin lääkityksen (optipar) ja se auttoi kyllä mutta muutaman viikon käytön jälkeen oli muutaman päivän tauko kun olin hidas uusimaan reseptin tuntui jotenkin oudolta päässä SYKKI jotnki oudosti kaikki tuntui kaatuvan päälle . kunaloitin lääkityksen uudelleen kaikki oli taas hyvin ja nyt tätä kirjoittaessani olen taas ilman lääkkeitä.
Huomena niitä saan lisää ja en koskaan enää jätä päivääkään väliin.
päässäni sykkii.
Mies 24
voin kertoa kyllä vielä lisääkin mutta nyt en jaksa.
Pärjätään(hän)me
Sillä eihän sitä itse tajua vasta kun jotain vakavaa tapahtuu...
Minun kohdalla masennus alkoi tulla ilmi mentyäni naimisiin ja saadessamme lapsen. Kaikki alkoi mennä koko ajan huonompaan suuntaan mikään ei kiinnostanut, ei edes lapsi se suuremmoinen poika joka nyt on jo 8kk.
Koti elämä ei voinut vähempää kiinnostaa, ei jotenki vaan kiinnostanut olla kotona, se oli jotenki niin tylsää ja ahdistavaa, lapsikin tuntui olevan vaan pelkkä rasite.
Halusin olla vapaa ja mennä ja riekkua iskeä naisia, olla haluttu. Jotenki oli huono itsetunto halus että musta tykättäs täysiä. Vaimo oli jotenki vaan kokoajan lapsen kans ja itse tunsin jääväni kaiken ulkopuolelle.
Sitä mietti että kuka on ja mitä haluaa koko elämältä, minähän nyt olin saavuttanut sen mitä useampi haaveilee ja tavoittelee koko elämän, kuten myös minä.
Talon, hyvän vaimon, koiran, lapsen. kun kaikki se oli se ei riittänyt, ei osannut rauhoittua.
Piste iin päälle oli se kun petin vaimoani ja jäin kiinni. (onnekseni)
Se herätti kun ero oli todelinen ja hiuskarvan varalla.
se pani miettimään että mitä vittua tässä oikein touhuan.Vaimo oli koittanut saada minua menemään psykologin juttusille jo paljon aiemmin, mutta jokainen joka sitä on miettinyt tietää mikä se kynnys on.
No nyt olin pakon edessä ja kun sinne menin juttelimme "ongelmastani" lapsuudestani ja kaikesta, se sai jotenkin miettimään asiaa aivan uudesta kulmasta, samalla aloitin lääkityksen (optipar) ja se auttoi kyllä mutta muutaman viikon käytön jälkeen oli muutaman päivän tauko kun olin hidas uusimaan reseptin tuntui jotenkin oudolta päässä SYKKI jotnki oudosti kaikki tuntui kaatuvan päälle . kunaloitin lääkityksen uudelleen kaikki oli taas hyvin ja nyt tätä kirjoittaessani olen taas ilman lääkkeitä.
Huomena niitä saan lisää ja en koskaan enää jätä päivääkään väliin.
päässäni sykkii.
Mies 24
voin kertoa kyllä vielä lisääkin mutta nyt en jaksa.
Pärjätään(hän)me
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.