Mätäpaiseita hallinnossa

Anonyymi

On mielenkiintoista nähdä, muuttuuko mikään Rautavaaran ikiaikaisessa hallintokulttuurissa teknisen toimen päällikön rötöstelystä käytävän oikeusprosessin myötä. Kuormasta syönti ja mielivaltainen käytös ja päätökset ovat leimanneet teknisen toimen lisäksi etenkin sivistystointa vuosikymmeniä. Kaikki tuo, josta Rautavaara on tullut kuuluisaksi johtuu siitä, että kaikenlainen koiruus on saanut puoltajansa, osin ymmärtämättömyyttään, mutta pääosin tieten tahtoen valtaansa väärinkäyttävistä luottamushenkilöistä. Odotellaan, mitä uutta kuuluu…

684

6528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unohdat, että hallinto-oikeus on hylännyt kaikki kuntaa ja sivistystoimea kohtaan tehdyt valitukset, Valittajilla ei ole ollut esittää minkäänlaista näyttöä väitteidensä tueksi.

      Eikä viimeisimmässäkään julkisuuteen tulleessa asiassa edes epäillä kunnan luottamushenkilöiden syyllistyneen mihinkään. Syytteen on saanut kahden viranhaltijan lisäksi vain kunnan entinen kunnanjohtaja, hänen syyttäjä katsoo syyllistyneen virkavelvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Ja hänellehän kunnanhallitus joutuikin jo aiemmin antamaan kirjallisen varoituksen huonosta johtamisesta.

      Outoa sen sijaan on, kuinka pari henkilöä tällä palstalla näyttää ottaneen oikein elämäntehtäväkseen kunnan nykyisten viranhaltijoiden, virkamiesten ja luottamushenkilöiden mollauksen ja maalittamisen. Tätä on harjoitettu hyvinkin päämäärätietoisesti jo vuosikausia

      • Anonyymi

        Naulan kantaan! Onneksi juuri astui voimaan lakimuutos, jonka myötä työtään tekevän laiton uhkailu on virallisen syytteen mukainen rikos. Lainmuutos on osa isompaa kokonaisuutta, jolla on tarkoitus ehkäistä nykyistä vahvemmin viranomaistoimintaa uhkaavaa järjestelmällistä häirintää ja maalittamista. Koskee myös nimetöntä somekirjoittelua.

      • Anonyymi

        Kyllä "savua ei ilman tulta" ymmärrätkö vieläkään esteellisyydessä Hallinto -oikeus ei tutkinut onko rehtori tutkinut omillatunnuksillaan hakijat koska se ei kuulu Hallinto-oikeuden vaan sivilioikeudelle.
        Samoin todisteena ollutta lausuntoa jossa on maininta erään henkilön valituksessa että "rehtori on jo sinunkanssa keskustellut" keskustelu on tapahtunut ennen kuin hyvinvointilautakunta käsitteli oikaisut. Lausunnon päiväys on 8.5. hyvinvointilautakunta käsitteli oikaisut vasta kesäkuulla joskus puolivälissä.
        Tämä todiste meni myöhässä,se näkyy myös hallinto-oikeuden pöytäkirjassa.
        Kannattaisiko sinun viimein hiljetä rähisemästä ja häpäisemästä, valitukset ei ollut aiheettomia.
        Korjatkaa esteellisyyden tarkastamista ja sitten syytelkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esteellisyysväittämät on koeponnistettu hallinto-oikeudessa ja vääriksi todettu.

        Väitätkö etteivät valitusten kohteena olleet asiat olisi jo saaneet lainvoimaa?

        Tutkintapyyntöjä voi aina tehdä ja onhan ne pikkulinnut täällä jo kohta vuosi sitten laulelleet niitä tehdynkin.

        Laskut valituksista ovat kokonaisuudessan menneet valittajalle, eli mitään valituksen kohteena olleista asioista ei ole hyväksytty.

        Voisitko selittää, mitä väliä sillä oikeastaan on, onko se rehtori katsonut hakemuksia Kuntarekryssä? Nehän olisi saanut kuka tahansa kunnasta kysymällä nähtäväkseen heti saapumisen jälkeen. Myös tämä rehtori siis. En siis ihan aidosti ymmärrä, mikä tässä mättää. Pelkkä katsominenhan ei mitään jääviyttä sentään tee, ihan sama missä katsoi. Epäiletkö siis, että jotain muutakin on tapahtunut, vai miksi tätä toistellaan näin paljon?

        Asia on selvä rehtori on voinut nähdä,kunnasta kieltäydyttiin antamasta niitä nähtäväksi.
        Turha kiistää että niitä on tutkittu,yksityiskohtiin en mene.Rehtorin jääviyksiä ei ole tutkittu mikä oli myöhästyneenä.Koska on näyttö että on puuttunut keskustelemaan erään kanssa se on lausuntona. Jäävännyt on 1.4 mutta on keskustellut todisyettavasti vielä lausunnon mukaan 8.5.ennen lautakunnan oikaisujen käsittelyä.Viisain kun otst asioista ensin selvää en jatka kun katsotaan mitenkauan syyttelyt jatkuu.Selvittäkää ensin ja syytelkää sitten kunnasta annetun lausunnon perusteella on hallinto oikeus ratkaissut ei liitettyjen todisteiden mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko selittää, mitä väliä sillä oikeastaan on, onko se rehtori katsonut hakemuksia Kuntarekryssä? Nehän olisi saanut kuka tahansa kunnasta kysymällä nähtäväkseen heti saapumisen jälkeen. Myös tämä rehtori siis. En siis ihan aidosti ymmärrä, mikä tässä mättää. Pelkkä katsominenhan ei mitään jääviyttä sentään tee, ihan sama missä katsoi. Epäiletkö siis, että jotain muutakin on tapahtunut, vai miksi tätä toistellaan näin paljon?

        Kunnasta ei ole annettu mitään kuntarekryn tietoja.Samoin Hallinto oikeus ei tutki koska se kuuluu sivilioikeudelle.Turha väittää etä kunnasta saa siitä on pöytäkirja ,kunta kieltäytyi .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskut valituksista ovat kokonaisuudessan menneet valittajalle, eli mitään valituksen kohteena olleista asioista ei ole hyväksytty.

        Minulla on kyllä nyt eräs lausunto jossa mainitaan että onko Hallinto oikeus tulkinnut valituksen oikein.Maininta löytyy että purkua voi hakea katsotaan miten kauan syyttelettä eikösse teidän nopeantoiminnan asiantuntia ala saada valmista.
        Esitän että lopetatte perättömän juttujen levittämisen,valkealta löytyy mustaa minun juttujen todisyeeksi.

        Esteellinen henkilö ei voi toimia asiassa esteellisyyden toteamisen jälkeen esittelijänä eikä osallistua valintaan. Eikä myöskään ole toiminut. Normaaleja ns. toimistohommia ei esteellisyyskään estä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnasta ei ole annettu mitään kuntarekryn tietoja.Samoin Hallinto oikeus ei tutki koska se kuuluu sivilioikeudelle.Turha väittää etä kunnasta saa siitä on pöytäkirja ,kunta kieltäytyi .

        Hallinto-oikeus olisi ne saanut jos olisi tarvinnut. Katsoi ettei tarvitse vaan muu esitetty näyttö riitti.

        On keskustellut todistuksen perusteella erään henkilönkanssa valinta asiasta vielä ennen oikaisujen käsittelyjä.Tässä onkin kyse seurasiko rekrystä hakioita,koska jos seurasi on tiennyt viikkoja olevansa esteellinen. Olihan ilmoituksessa että voi kysellä rehtorilta ja hallintojohtajalta.Samoin kiistattomasti on voinut ainakin päivää ennen nähdä ,vasta hallintojohtajan ilmoituksenjälkeen myöhemmin ilmoittanut esteen.
        Hallinto oikeus tulkitsi että ei tutki rikoksia. Mikä on totuus.

        Kyllä koska heille ei kuulu on pyydetty että pyytäisivät ,vastaus tuli sähköpostiin että eivät tutki rikoksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esteellisyysväittämät on koeponnistettu hallinto-oikeudessa ja vääriksi todettu.

        Väitätkö etteivät valitusten kohteena olleet asiat olisi jo saaneet lainvoimaa?

        Tutkintapyyntöjä voi aina tehdä ja onhan ne pikkulinnut täällä jo kohta vuosi sitten laulelleet niitä tehdynkin.

        Niin on vuosisitten kehuttii minusta tehdyn tutkintapyyntö rikoksesta mutta pitkään kestää.Ei tainnut näytöt piisata,nyt passaa utta yrittää missä nopeatoiminta viipynee siitäkin alkaa jo vuosi olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On keskustellut todistuksen perusteella erään henkilönkanssa valinta asiasta vielä ennen oikaisujen käsittelyjä.Tässä onkin kyse seurasiko rekrystä hakioita,koska jos seurasi on tiennyt viikkoja olevansa esteellinen. Olihan ilmoituksessa että voi kysellä rehtorilta ja hallintojohtajalta.Samoin kiistattomasti on voinut ainakin päivää ennen nähdä ,vasta hallintojohtajan ilmoituksenjälkeen myöhemmin ilmoittanut esteen.
        Hallinto oikeus tulkitsi että ei tutki rikoksia. Mikä on totuus.

        Miten oletat että rehtori edes olisi voinut millään tapaa vaikuttaa valintaan sen yhden päivän aikana...? Ja totta kai on voinut kysyä myös häneltä, eihän mitään jääviyttä ole edes voinut syntyä ennen kuin rehtorilla on ollut varma tieto perheenjäsenen hakemuksesta. Pidetäänhän taas faktat faktoina ennen kuin syytellään muita julkisesti.

        ”Keskustellut todistuksen perusteella eräänhenkilönkanssa ” -keskustelussa on osattu varautua tämän ”henkilön” suhteen siihen, että siitä keskustelusta - joka muuten ei koskenut vähäisimmässäkään määrin valinta-asiaa - saattaa tämä ”henkilö” taustajoukkoineen rakennella jotain paikkansa pitämättömiä höpötyksiä.

        Monissa tilanteissa ”seinillä on korvat.” Kokeneet toimijat harvoin jättävät tilanteita pelkkien muisteltavien puheiden varaan silloin, kun huomaavat olevansa tekemisissä keppaheikkien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnasta ei ole annettu mitään kuntarekryn tietoja.Samoin Hallinto oikeus ei tutki koska se kuuluu sivilioikeudelle.Turha väittää etä kunnasta saa siitä on pöytäkirja ,kunta kieltäytyi .

        Sittenhän kunta on jälleen kerran toiminut oikein ja noudattanut lakipykäliä. Uteliaisuus ei nyt vaan riitä tietojen saannin perusteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten oletat että rehtori edes olisi voinut millään tapaa vaikuttaa valintaan sen yhden päivän aikana...? Ja totta kai on voinut kysyä myös häneltä, eihän mitään jääviyttä ole edes voinut syntyä ennen kuin rehtorilla on ollut varma tieto perheenjäsenen hakemuksesta. Pidetäänhän taas faktat faktoina ennen kuin syytellään muita julkisesti.

        Kyllä on keskustellut .1.4 ilmoittanut esteelliseksi ja keskustellut todistettavasti vielä 8.5. Lausunnon mukaan ,Yli kuukaus i esteelliseksi ilmoittamisen jälkeen.
        Oliko oikein ohjailla ja mitenkään puuttua koko rehtorin valintaan.
        Kyllä näin voi väittää luuletko että ei ole tieny faktat on faktoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Keskustellut todistuksen perusteella eräänhenkilönkanssa ” -keskustelussa on osattu varautua tämän ”henkilön” suhteen siihen, että siitä keskustelusta - joka muuten ei koskenut vähäisimmässäkään määrin valinta-asiaa - saattaa tämä ”henkilö” taustajoukkoineen rakennella jotain paikkansa pitämättömiä höpötyksiä.

        Monissa tilanteissa ”seinillä on korvat.” Kokeneet toimijat harvoin jättävät tilanteita pelkkien muisteltavien puheiden varaan silloin, kun huomaavat olevansa tekemisissä keppaheikkien kanssa.

        Kyllä se todistus ei ole henkilön itse keksimä,se on viranhaltian lausunto.
        Miksi puuttui koko rehtori asiaan ,
        Elä kerro satuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän kunta on jälleen kerran toiminut oikein ja noudattanut lakipykäliä. Uteliaisuus ei nyt vaan riitä tietojen saannin perusteeksi.

        Niin käräjäoikeuden tehtäviin kuuluu,uhkailkaa ja syytelķää perättömäksi ,sitä se ei ole.
        Sitä ei ole uteliaisuudeksi pyydetty vaan todisteeksi hallinto oikeudelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se todistus ei ole henkilön itse keksimä,se on viranhaltian lausunto.
        Miksi puuttui koko rehtori asiaan ,
        Elä kerro satuja.

        Minä en kerro koskaan satuja. Tiedän kaikki faktat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en kerro koskaan satuja. Tiedän kaikki faktat.

        Ne " faktat" on oikeus yksi kerrallaan kumonnut, näyttöjä kun ei ole löytynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin käräjäoikeuden tehtäviin kuuluu,uhkailkaa ja syytelķää perättömäksi ,sitä se ei ole.
        Sitä ei ole uteliaisuudeksi pyydetty vaan todisteeksi hallinto oikeudelle.

        Sinulla ei ole oikeutta saada tietoja, joten tuetopyynnön syyksi jää jäljellevain uteliaisuus. Tässäkin asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on keskustellut .1.4 ilmoittanut esteelliseksi ja keskustellut todistettavasti vielä 8.5. Lausunnon mukaan ,Yli kuukaus i esteelliseksi ilmoittamisen jälkeen.
        Oliko oikein ohjailla ja mitenkään puuttua koko rehtorin valintaan.
        Kyllä näin voi väittää luuletko että ei ole tieny faktat on faktoja.

        Kuten edellä on kerrottu, on tässä ns. keskustelussa ollut myös " seinillä korvat" .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne " faktat" on oikeus yksi kerrallaan kumonnut, näyttöjä kun ei ole löytynyt.

        Siis valituksen tekijän "faktoja" tarkoitan,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten edellä on kerrottu, on tässä ns. keskustelussa ollut myös " seinillä korvat" .

        Kyllä henkilö itse sitä juttua ei ole keksinyt väitätkö että viranhaltia sen on keksinyt.
        Eipä tostakaan joka nyt on ole tunnustettu,kaikin mokominhan asian julkisuuteen tuojaa mollataan.Hoitakaa päätöksen teko niin että epäilyjä ei synny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä henkilö itse sitä juttua ei ole keksinyt väitätkö että viranhaltia sen on keksinyt.
        Eipä tostakaan joka nyt on ole tunnustettu,kaikin mokominhan asian julkisuuteen tuojaa mollataan.Hoitakaa päätöksen teko niin että epäilyjä ei synny.

        Epäilyksen aiheet ovat vuodesta toiseen olla aina yhdellä ja samalla taholla. Melko yksitoikkoinen on tuo valittajalista.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö, en unohda mitään. Tosiasiat ja tapahtuneet koiruudet ovat vain kaltaisillesi vaikea myöntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, en unohda mitään. Tosiasiat ja tapahtuneet koiruudet ovat vain kaltaisillesi vaikea myöntää.

        Tosiasioiden ja muka -tosiasioiden erottaminen on tärkeää. Siksi siihen kannattaa aina tarvittaessa varautua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, en unohda mitään. Tosiasiat ja tapahtuneet koiruudet ovat vain kaltaisillesi vaikea myöntää.

        Kyllä todelliset koiruuden tekijät kylässä tunnetaan. Tutkintapyyntöjä voi tehtailla kuka vaan, mutta harvasta se syyte lopulta kohdalle napsahtaa. Syytä voi yrittää vierittää vaikka koko muulle kunnalle, ei oikeus siihen halpaan ole mennyt eikä mene jatkossakaan. Virkavelvollisuuden rikkominen on ankara syyte, teon epäillään silloin olevan tahallinen. Jopa vuoden vankeustuomio mahdollinen.

        Huh mikä rähisiä.

      • Anonyymi

        Eiköhän olisi omapesä ensin puhdistettava,kannatta syyttelyt lopetta,Rautavaaralaisena hävettää.
        Kuka uskoo että syy löytyy muualta ,se on täysin kunnanvirastolla ,nytkin oleva.Monetko käräjät nyt on jo useammat ja loppuuko vielä.
        Asiaton syyttely toisia kohtaan kannattaisi lopettaa.
        Hoitaa jokainen omat tehtävänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On keskustellut todistuksen perusteella erään henkilönkanssa valinta asiasta vielä ennen oikaisujen käsittelyjä.Tässä onkin kyse seurasiko rekrystä hakioita,koska jos seurasi on tiennyt viikkoja olevansa esteellinen. Olihan ilmoituksessa että voi kysellä rehtorilta ja hallintojohtajalta.Samoin kiistattomasti on voinut ainakin päivää ennen nähdä ,vasta hallintojohtajan ilmoituksenjälkeen myöhemmin ilmoittanut esteen.
        Hallinto oikeus tulkitsi että ei tutki rikoksia. Mikä on totuus.

        Minulla on kirjallisena sähköpostiin tuli.
        Sampin työtodistusta ei tutkinut kun kunnassa ei ollut ja sain sen niin myöhän

    • Anonyymi

      Viranhaltijoiden ja luottamusmiesten maalittamisen takia allaoleva muutosehdotus rikoslakiin on parhaillaan lakivaliokunnan käsittelyssä.

      " Viranomaisten maalittaminen

      Joka itsenäisesti toimien tai panemalla alulle tai osallistumalla toimintaan, jossa viranomaisten palveluksessa olevaa tai tämän läheistä, viranomaisen työtehtävissä johtuvista syistä, häiritsemällä, uhkailemalla, perättömiä väitteitä esittämällä, levittämällä tai muulla vastaavalla tavalla, joka on omiaan vahingoittamaan tai vaikeuttamaan viranomaisten toimintaa tai päätöksentekoa viranomaisen palveluksessa olevan nykyisten tai tulevien virkatehtävien osalta on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta viranomaisten maalittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

      Viranomaisen maalittamiseen syyllistyy myös se, joka tietoisena 1 momentissa mainittujen keinojen tarkoituksesta tarjoaa alustan keinojen käyttämiselle. "

      • Anonyymi

        ”Tupen rapinat” on muutamille tulossa, kunhan aika joutuu.
        Ja tämä on varma tieto!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Tupen rapinat” on muutamille tulossa, kunhan aika joutuu.
        Ja tämä on varma tieto!

        No hyvä katsotaan kenelle minä ainakin luotan kirjallisiin näyttöihin en muuhun.
        Lopeta uhkailusi. Ei yhtään pelota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvä katsotaan kenelle minä ainakin luotan kirjallisiin näyttöihin en muuhun.
        Lopeta uhkailusi. Ei yhtään pelota.

        Niin muutkin luottavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin muutkin luottavat.

        Miksi ei sitten luovuteta kuntarekryn tietoja mitä tutki jos tutki.
        Lukekaa ensin hallinto oikeuden päätös se perustuu pelkästään kunnan kertomulsiin ei valituksessa esitettyihin näyttöihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei sitten luovuteta kuntarekryn tietoja mitä tutki jos tutki.
        Lukekaa ensin hallinto oikeuden päätös se perustuu pelkästään kunnan kertomulsiin ei valituksessa esitettyihin näyttöihin.

        Tietosuojalaki. Ois ehkä kannattanut perehtyä siihen jo aikapäiviä sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietosuojalaki. Ois ehkä kannattanut perehtyä siihen jo aikapäiviä sitten.

        Salataan totuuden julkituloa,siitä ei ollut kyse lausunnossa vaan väitettiin että joutuu yksitellen tiedot etsimään niin heille ei kuulu.Se on mainittu lausunnossa joka kunta antoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salataan totuuden julkituloa,siitä ei ollut kyse lausunnossa vaan väitettiin että joutuu yksitellen tiedot etsimään niin heille ei kuulu.Se on mainittu lausunnossa joka kunta antoi.

        Aivan, eli tietosuojalaki taustalla. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta tässä jutussa kun siihen törmäät. Kunta ei ole millään tavalla velvollinen saati edes oikeutettu sinulle noita tietoja antamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, eli tietosuojalaki taustalla. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta tässä jutussa kun siihen törmäät. Kunta ei ole millään tavalla velvollinen saati edes oikeutettu sinulle noita tietoja antamaan.

        Kyllä ne polisi saa jos ne teidän nopeantoiminnan joukot hyökkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne polisi saa jos ne teidän nopeantoiminnan joukot hyökkää.

        Jos katsoo tarpeelliseksi niitä koskaan pyytäkään. Ei ole nuo tietyn tahon tekemät tutkintapyynnöt oikein menestyneet, vaikka niillä kovasti on täällä aina uhottukin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos katsoo tarpeelliseksi niitä koskaan pyytäkään. Ei ole nuo tietyn tahon tekemät tutkintapyynnöt oikein menestyneet, vaikka niillä kovasti on täällä aina uhottukin.

        Niin on niillä nopantoiminna joukoilla uhottu kerrottu tehdyn rikostutkinta pyyntö mutta eipä ole kuulunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on niillä nopantoiminna joukoilla uhottu kerrottu tehdyn rikostutkinta pyyntö mutta eipä ole kuulunut.

        Älä huoli, kyllä sinä asiasta vielä kuulet.

    • Anonyymi

      Rehtorin valinta ei ole ainut jossa epäilyjä esteellisiä on.
      Ei kannata väheksyä on hyviä tietoja ,ja seurataan varmasti kuntalaisten taholta,mätäpaise on saatava puhki.

      • Anonyymi

        Rehtorin valinnan on hallinto-oikeus todennut oikein tehdyksi. Molemmat valitukset on hylätty ja päätös on lainvoimainen. Miksi et valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä, jos se mielestäsi on väärä?

        Koska ne asiat jotka ei kuulunut hallinto oikeuden toimivaltaan oli ne jotka oli näytöksi sivilioikeuden ratkaistava. Samoin todistus siitä että rehtori on keskustellut esteelliseksi ilmottamisen jälkeen se todistus on myöhässä.Turhaa on sitten korkeimpaan valittaa. Koska kyseiset asiat kuuluu sivilioikeudelle ei hallinto oikeuteen.
        Jos ilmitulee tutkinnassa uutta lähtee purkuhakemus.Minulla on epäily toimiko hallinto oikeus oikein,koskee sellaista joka kuuluu toisten tehdä ensin.

      • Anonyymi

        Varsinainen mätäpaisehan puhkesi jo ex-kunnanjohtajan saatua syytteen virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Kuntalaiset todellakin seuraavat tiiviisti asiaa eikä isompaa julkisuuttakaan voi asian yhteiskunnallisen merkityksen takia välttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehtorin valinnan on hallinto-oikeus todennut oikein tehdyksi. Molemmat valitukset on hylätty ja päätös on lainvoimainen. Miksi et valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä, jos se mielestäsi on väärä?

        Minulla todiste vähän paremmalta ja ylempää kuin hallinto oikeus .Siinä on tulkitsiko haĺlinto oikeus oikein.
        Purkuaika on myös mainittu,ei kannata hyvin asiattomasti syytellä jotakin on kesken,ja kunhan ne nopeantoiminnan asiantuntiat hoitaa uhkailut rikos tutkimiset.
        Sitten nähdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen mätäpaisehan puhkesi jo ex-kunnanjohtajan saatua syytteen virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Kuntalaiset todellakin seuraavat tiiviisti asiaa eikä isompaa julkisuuttakaan voi asian yhteiskunnallisen merkityksen takia välttää.

        Se mätäpaise on virhe päätöksenteossa mielenkiintoista seurata miten käräjäoikeus ratkaisee.Kyllä ne kuuluu hoitaa muualla eikä vaatia kunnanjohtajaa vahtimaan.Saman henkilön tekemättömiä töitä nyt hoitaa kunnanjohtaja,enkä väitä että hänensyy on kun ei valvonut.
        Nyt on asia kuitenkin aluillaan ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

        Kukas siinä nyt uhkaileekaan - taas kerran.

        Kannattaa olla hiljaa kun on parempaa tietoa en uhkaile vaan ,teen jos ei asiaton syyttely lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se mätäpaise on virhe päätöksenteossa mielenkiintoista seurata miten käräjäoikeus ratkaisee.Kyllä ne kuuluu hoitaa muualla eikä vaatia kunnanjohtajaa vahtimaan.Saman henkilön tekemättömiä töitä nyt hoitaa kunnanjohtaja,enkä väitä että hänensyy on kun ei valvonut.
        Nyt on asia kuitenkin aluillaan ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

        Syyttäjän mielestä se on kyllä ihan henkilön itsensä aikaansaaamaa, tahallista virkavelvollisuuksien rikkomista. Syytettyjä on vain kolme, muiden toimista ei moitittavaa ole esitutkinnassa löytynyt. Vaikka täällä kovin mielellään syyttömiä syytelläänkin.

        Ootetaan käräjäoikeuden päätös.
        Onhan siskokin ollut hyväksymässä toiselle etuja eikä kukaan huomannut.
        Väittäköön kuka vaan ja mitä,kyllä omaetu paras etu.
        Jos joku puuttuisi niin vuosia ei sama omien etujen ajaminen onnistuisi.Minullakin on hyvää tietoa kunnan päätöksenteosta.

        Ja kuntalaisilla hyvää tietoa sinusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuntalaisilla hyvää tietoa sinusta.

        Hoita omat asiasi,haluatko omat mielikuvitukset levittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuntalaisilla hyvää tietoa sinusta.

        Keskustele asiasta älä ihmisistä.

      • Anonyymi

        Jotkut ne vaan jaksaa syytellä syyttömiä päivästä toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut ne vaan jaksaa syytellä syyttömiä päivästä toiseen.

        Taas on naapurien pensapöntöt räjähysvaarassa, näkyy olovan semmonen roihu päällä. Kyllähän tämä raklattaja tiietään, jatkuvasti pittää olla joku hampaissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas on naapurien pensapöntöt räjähysvaarassa, näkyy olovan semmonen roihu päällä. Kyllähän tämä raklattaja tiietään, jatkuvasti pittää olla joku hampaissa.

        Jatkuvasti pienen kunnan ongelma omanedun ajajia suositaan,jospa oppia tulisi.Jokainen pikkupomo hoitakoon hommansa että kunnanjohtaja ei tarvitse hoitaa.
        Kyllä ne syyt Rautavaaran päätöksenteosta löytyy,täysin tyhjä toisia syytellä.
        Toivotaan että tämän henkilön rähinät näkee moni joka Rautavaaralle haaveilee.
        Moni on lähtenyt ja tulee lähtemään.

        Ostin kiinteistön Rautavaaralta tarkoituksena muuttaa mutta tämän jatkuvan rähisiän toimesta en tule muuttamaan olkoon tyhjänä.
        Oletin että tämä valtikka hiljenisi viimein mutta ei kun asiatonta syyttelyä jatkaa.
        Vuokralaisia siihen en ota on vähempänä ainakin sen osalta kuntalaiset.

        Vaan eipä näytä jotkut lähteneet silti vaan malttavan pysyä kunnan asioista erossa. Ihme touhua.

        Joidenkin lähtöä juhlitaan kunnassa ihan yleisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan eipä näytä jotkut lähteneet silti vaan malttavan pysyä kunnan asioista erossa. Ihme touhua.

        Jokaisella on pakko asioida ja saada oikeuden mukainen palvelu.
        Jos täällä tietty henkilö joka on tunnistettavissa samaksi jatkuvaa syyttelyä ylläpitää,voi miettiä itse.
        Parhaat ehtiikö edes muuttokuormaa purkaa kun talo on myynnissä.Kun seuraa paljon on lähtenyt ja lähtee.
        Täytyisi kunnan maineen takiakin hänen hiljetä.
        Hoidetaan kunnan päätöksenteko kuntoon omanedun tavoittelu lopetetaan siinä ensimäinen tehtävä.Turha odottaa että kunnanjohtaja kaikkien tekemiset vahtii ja uskaltaa puuttua,varoituksia on ennenkin ollut tapa jaella.
        Kannattaa lopettaa omanedun ajajien suosiminen,syytellä vasta sitten.

        No niin, hiljeneppä nyt taas edes joksikin aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostin kiinteistön Rautavaaralta tarkoituksena muuttaa mutta tämän jatkuvan rähisiän toimesta en tule muuttamaan olkoon tyhjänä.
        Oletin että tämä valtikka hiljenisi viimein mutta ei kun asiatonta syyttelyä jatkaa.
        Vuokralaisia siihen en ota on vähempänä ainakin sen osalta kuntalaiset.

        Kunnioitettava ratkasu! Ei sinun Rautavaaralle missään nimessä piäkkää muuttaa. Riittää ihan hyvin tämä puol rautavuaralaisena tekemäsi jatkuva rähinä. Sitäkun on puol vuossataa jo seurannut ja osasa itekkin saanu, niin ei näitä juttujas toesta ota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnioitettava ratkasu! Ei sinun Rautavaaralle missään nimessä piäkkää muuttaa. Riittää ihan hyvin tämä puol rautavuaralaisena tekemäsi jatkuva rähinä. Sitäkun on puol vuossataa jo seurannut ja osasa itekkin saanu, niin ei näitä juttujas toesta ota

        Jos jatkat et kauan asiattomia juorujasi levitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnioitettava ratkasu! Ei sinun Rautavaaralle missään nimessä piäkkää muuttaa. Riittää ihan hyvin tämä puol rautavuaralaisena tekemäsi jatkuva rähinä. Sitäkun on puol vuossataa jo seurannut ja osasa itekkin saanu, niin ei näitä juttujas toesta ota

        En ole sinun ammatti rähisiän perättömien
        syytteesi kohde kauan kun vastaat rähinäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole sinun ammatti rähisiän perättömien
        syytteesi kohde kauan kun vastaat rähinäsi.

        Ja taas uhkaillaan. Tottahan tuo oli. Kun sama ihminen on vuosikymmenet jatkuvasti rähissyt milloin mistäkin, ei kukaan viitsi kuunnella enää. Kaikki uskottavuus on mennyt touhusta jo vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas uhkaillaan. Tottahan tuo oli. Kun sama ihminen on vuosikymmenet jatkuvasti rähissyt milloin mistäkin, ei kukaan viitsi kuunnella enää. Kaikki uskottavuus on mennyt touhusta jo vuosia sitten.

        Korjatkaa kunnan päötöksentekoa joka seuraa Rautavaaran kunnan päätöksen tekoa kyllä syy sieltä löytyy ei henkilöistä jotka niihin epäkohtiin puuttuu.
        Tyhjä syyttää heitä ketkä uskaltaa epäkohtiin puuttua, onko kaikki Rautavaaralaiset samanlaisia kuin olet itse ,hyökkäät epäkohtien julkituojia syyttelemään.Seurataan tuleeko muutosta muuttokuorma saa toistaiseksi odottaa.

        Olispa mielenkiintoista tietää, montako valitusta tämä tapavalittaja onkaan elämänsä aikana oikein tehnyt ja hävinnyt.

        Koiranvirka eikuin jatkuu häpeä viimein.

        Koiranvirkan se tapavalittajan homma on, todellakin. Lähinnä rakkikoiran, turhaa räkytystä ja hylättyjä päätöksiä elämä täynnä. Itsehän sitä ihminen tiensä valitsee. Useimmat osaa elää sovussa muiden kanssa.

        Mieti kenelle vastaat ,jokaisella on oikeus lakiin kirjattuja oikeuksiaan oikeus käyttää.Normaalisti täytyisi jokaisen täysijärkisen ymmättää kunnioittaa jokaisen oikeuksia.
        Mielenkiinto on herännyt ,taidat olla se rehtori joka katsoo arvovaltaansa loukatun.
        Siitä täällä ja urakka jutuista on keskusteltu.
        Joka leikkiin ryhtyy kestäköön arvostelun,loppu hoida omat rähinäsi.

      • Anonyymi

        Enkä minä ole kenelle rähiset.

      • Anonyymi

        Mätäpaise hallinnossa nähnyt ,kyllä syyttäjäkin,jospa puhkeaa.

      • Anonyymi

        Itsehän sinä sen homman hoidat, ei siihen muita tarvita.

      • Anonyymi

        Mieti joudutko syyttelyistäsi vastuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän sinä sen homman hoidat, ei siihen muita tarvita.

        Pakko jonkun tehdä,minusta et paskaa kaikille levitä.Mitään laitonta en ole tehnyt kyllä jossakin rikoksen tunnusmerkit näkyy.
        Et pysty väittämään että et harjoita tarkoituksella häpäisyä,paras kun hiljenet.

      • Anonyymi

        Sinä et määrää kuka tekee ja mitä.
        Mitään laitonta ei ole .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mätäpaise hallinnossa nähnyt ,kyllä syyttäjäkin,jospa puhkeaa.

        Niihän se syyttäjä näki kun ex-kunnanjohtajalle syytteen laittoi. Onneksi on sentään jo ex. Nykyisen johdon toimista kun ei ole moitittavaa löytynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et määrää kuka tekee ja mitä.
        Mitään laitonta ei ole .

        Eikös siinä sanottukin että moisella touhulla saa itselleen tietynlaisen maineen. Itsehankittuhan se maine silloin on, ei siitä muita voi syyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et määrää kuka tekee ja mitä.
        Mitään laitonta ei ole .

        Etpä muuten sinäkään. Et kunnassa etkä täällä.

      • Anonyymi

        Kyllä se mätäpaise todella onRautavaaran päätöksenteossa eikö ihmisellä ole oikeus saada oikeutta Paras asia kunnassa viipyi käsittelyssä 4v. Pöydällä 2v sitten ohjeita lisää 2v päästä väitettiin olevän päätös hallinto oikeus totesi olevan edelleen valmistelussa .Poisti päätöksen ja oli otettava uuteen käsittelyyn kieron päätöksen teki puheenjohtaja äänestämällä,esitteliä jäi yksin
        Monta muuta kieroilua,viimeinen vuodesta 2018 asti ollut lautakuntaan viemättä,elinvoimajohtajan tehtävä.
        Nyt kunnanjohtaja otti hoitaakseen.Voipiko olla Rautavaaran päätöksenteossa kierompaa porukkaa.
        Kannattaa ensin hoitaa siellä ja sitten rähjätä.

      • Anonyymi

        Tullaan katsomaan missä on tapakiero päätöksenteko.
        Se löytyy Rautavaaralta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös siinä sanottukin että moisella touhulla saa itselleen tietynlaisen maineen. Itsehankittuhan se maine silloin on, ei siitä muita voi syyttää.

        Kyllä kieron päätöksenteon syytä js asioiden käsittely viipyy kunnassa 4v valmistelussa vika on muualla kuin valittajassa vielä sittenkin hankittiin kunnanhallituksen kokoukseen juoruakoilta perättömätväityeet.tätä on Rautavaaran oikeäuden mukainen päätöksenteko
        Voit uhkailla
        ja nimitellä
        katotaan mitä seuraa,hankitko nytkin juoruakat asialle.

        Siinäpä tuota itse taas muita nimittelit. Oisko jälleen aika katsoa peiliin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kieron päätöksenteon syytä js asioiden käsittely viipyy kunnassa 4v valmistelussa vika on muualla kuin valittajassa vielä sittenkin hankittiin kunnanhallituksen kokoukseen juoruakoilta perättömätväityeet.tätä on Rautavaaran oikeäuden mukainen päätöksenteko
        Voit uhkailla
        ja nimitellä
        katotaan mitä seuraa,hankitko nytkin juoruakat asialle.

        Taas lähti siinä laukalle: asiaton kielenkäyttö, muiden syyttäminen ja nimittely. Tämmöisillä kirjoituksilla se tietynlainen maine vaan kasvaa ja täysin itseaiheutetusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tullaan katsomaan missä on tapakiero päätöksenteko.
        Se löytyy Rautavaaralta.

        Ei tarvitse Rautavaaralle asti tulla, kuuntelet vaan mitä se syyttäjä oikeudenkäynnissä sanoo syytettä ex-kunnanjohtajalle lukiessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko jonkun tehdä,minusta et paskaa kaikille levitä.Mitään laitonta en ole tehnyt kyllä jossakin rikoksen tunnusmerkit näkyy.
        Et pysty väittämään että et harjoita tarkoituksella häpäisyä,paras kun hiljenet.

        Jos jo itse huomaat teoissasi täyttyvän rikoksen tunnusmerkistön, kannattanee lopettaa. En kyllä yllättyisi, sen verran on noita muiden uhkailuja ja syyttelyitä täällä näkynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jo itse huomaat teoissasi täyttyvän rikoksen tunnusmerkistön, kannattanee lopettaa. En kyllä yllättyisi, sen verran on noita muiden uhkailuja ja syyttelyitä täällä näkynyt.

        Oivotaan että näytät toteen kyllä minulta todisteet tarvittaessa löytyy .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jo itse huomaat teoissasi täyttyvän rikoksen tunnusmerkistön, kannattanee lopettaa. En kyllä yllättyisi, sen verran on noita muiden uhkailuja ja syyttelyitä täällä näkynyt.

        Jutut on totta ja niille on kirjallista näyttöä,toivotaan että minun asattoman syrjimisen ja häpäisyn lopetatte minullekin kuuluu ihmisarvo niinkuin vääörydeen tökiöille ymmärrätkö sitäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jutut on totta ja niille on kirjallista näyttöä,toivotaan että minun asattoman syrjimisen ja häpäisyn lopetatte minullekin kuuluu ihmisarvo niinkuin vääörydeen tökiöille ymmärrätkö sitäkään.

        Niinhän niitä piti olla hallinto-oikeuteenkin, vaan eipä sitten ollutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän niitä piti olla hallinto-oikeuteenkin, vaan eipä sitten ollutkaan.

        Kannatta odotta .Montako ammutaan rähinöistä alas.

        Miten niille sinun aiemmille tutkintapyynnöille kävikään? Toisilla voi olla parempi menestys sillä saralla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän niitä piti olla hallinto-oikeuteenkin, vaan eipä sitten ollutkaan.

        Ne todisteet kuuluu sivili oikeudelle ei hallinto oikeuteen älä enää jankkaa ja levitä perätöntä tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne todisteet kuuluu sivili oikeudelle ei hallinto oikeuteen älä enää jankkaa ja levitä perätöntä tietoa.

        Hallinto-oikeus tyrmäsi monta kohtaa ja laskuhan siis tuli valittajille. Mitään heidän väitteistään ei siis todistettavasti mennyt läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niille sinun aiemmille tutkintapyynnöille kävikään? Toisilla voi olla parempi menestys sillä saralla.

        Eipä kannata vihjailla .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallinto-oikeus tyrmäsi monta kohtaa ja laskuhan siis tuli valittajille. Mitään heidän väitteistään ei siis todistettavasti mennyt läpi.

        Vaatii sivilioikeuden tutkinnan ,heille ei kuulu rikostutkinta,epäily.
        Katsotaan jos syyttelyt ei lopu .

      • Anonyymi

        Asioita kerron niinkuin on tutkinta kuuluu polisille eikä sinulle.Hallinto oikeuden tulkinta eikä mikään syyttely.
        Kyllä se uhkailu on siellä kuka jatkuvasti kehuu nopean toiminnan joukoilla ,ei kovin nopeita.
        Kukahan aiheen antoi kyllä se ei minun alku ole,taisi vesiperätulla poliisilla pelottelulle.

      • Anonyymi

        Nyt jo laulaja vaihtui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jo laulaja vaihtui.

        Sinulla taitaa olla paljon seuraajia…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä kannata vihjailla .

        Suora kysymys tuo on, eikä mikään vihjailu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niihän se syyttäjä näki kun ex-kunnanjohtajalle syytteen laittoi. Onneksi on sentään jo ex. Nykyisen johdon toimista kun ei ole moitittavaa löytynyt.

        Vai ei! Aika huvittava kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei! Aika huvittava kommentti.

        Syyttäjä on tehnyt syyteharkinnan laajan esitutkinta-aineiston pohjalta, ja syyttää vain kolmea henkilöä. Näistä yksi on entinen kunnanjohtaja. Kenenkään muun kunnasta ei todellakaan edes epäillä syyllistyneen mihinkään.

        Joten aloittaja olkoon iloinen, hänen etsimänsä mätäpaise näyttää todellakin nyt löytyneen. Jos p***a sattui osumaan tuulettimeen, niin voi voi vaan.

        Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen on syytteenä kunnan entiselle elinvoimajohtajalle ja samoin entiselle kunnaninsinöörillle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella on pakko asioida ja saada oikeuden mukainen palvelu.
        Jos täällä tietty henkilö joka on tunnistettavissa samaksi jatkuvaa syyttelyä ylläpitää,voi miettiä itse.
        Parhaat ehtiikö edes muuttokuormaa purkaa kun talo on myynnissä.Kun seuraa paljon on lähtenyt ja lähtee.
        Täytyisi kunnan maineen takiakin hänen hiljetä.
        Hoidetaan kunnan päätöksenteko kuntoon omanedun tavoittelu lopetetaan siinä ensimäinen tehtävä.Turha odottaa että kunnanjohtaja kaikkien tekemiset vahtii ja uskaltaa puuttua,varoituksia on ennenkin ollut tapa jaella.
        Kannattaa lopettaa omanedun ajajien suosiminen,syytellä vasta sitten.

        Juuri näin se menee. Jahtipitäjä nääs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mätäpaise hallinnossa nähnyt ,kyllä syyttäjäkin,jospa puhkeaa.

        Käräjät 2022?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjät 2022?

        Lopullinen ratkaisu vasta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niihän se syyttäjä näki kun ex-kunnanjohtajalle syytteen laittoi. Onneksi on sentään jo ex. Nykyisen johdon toimista kun ei ole moitittavaa löytynyt.

        Kavallus paljastui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse Rautavaaralle asti tulla, kuuntelet vaan mitä se syyttäjä oikeudenkäynnissä sanoo syytettä ex-kunnanjohtajalle lukiessaan.

        Mikä on syyte?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on syyte?

        Lehtitietojen mukaan entistä kunnanjohtajaa tullaan syyttämään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta.

        Oikeudenkäynti on luonnollisesti julkinen, joten sinne vaan seuraamaan kaikki tapahtumaa paikan päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin se menee. Jahtipitäjä nääs.

        Jahtia ylläpitävät nämä pari-kolme nettipalstaille nimettömänä kirjoittelevaa tahoa, joiden elämäntehtävä on Rautavaaran kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden mollaaminen.

        Virkamiehiin kohdistuva maalittamisesta on iso yhteiskunnallinen ongelma ja sen rangaistavuudesta tehty lakialoite on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Lakimuutoksen myötä maalittamiseen pystytään puuttumaan entistä nopeammin.

        Turha väittää että perättömästi,kuka seuraa niin kyllä se kohdistuu x kunnanjohtajaan silläkö peittelette nykyisiä ,ei ole miksikään muuttunut sama jatkuu.Kuka nyt tekemättömät vastaa.
        Kyllä ne maalittajat on kunnan jotkut tehtäväkseen ottaneet ,ei normaalia käytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtitietojen mukaan entistä kunnanjohtajaa tullaan syyttämään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta.

        Oikeudenkäynti on luonnollisesti julkinen, joten sinne vaan seuraamaan kaikki tapahtumaa paikan päälle.

        Syyttäjällä kovat piipussa. Kahta eppua syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Saa nähdä kuinka käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kavallus paljastui.

        Missä kavallus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjällä kovat piipussa. Kahta eppua syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Saa nähdä kuinka käy.

        Kyllä täytyisi valvoa että sama ei saisi jatkua,ei kyllä voi sanoa että miksikään on muuttunut.
        Annetaanko asioita edelleen pitkittää.
        Kuka nut vastaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha väittää että perättömästi,kuka seuraa niin kyllä se kohdistuu x kunnanjohtajaan silläkö peittelette nykyisiä ,ei ole miksikään muuttunut sama jatkuu.Kuka nyt tekemättömät vastaa.
        Kyllä ne maalittajat on kunnan jotkut tehtäväkseen ottaneet ,ei normaalia käytöstä.

        Mistä lähtien syyttäjä on maalittanut ketään? Hän se entisen kunnanjohtajan on syytteeseen asettanut, ei kukaan muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä lähtien syyttäjä on maalittanut ketään? Hän se entisen kunnanjohtajan on syytteeseen asettanut, ei kukaan muu.

        Suomi 24 Rautavaaramn yliviisaat jotka suojelee hyväveli systeemiä kunnassa.
        Ei kannata kehua käräjäoikeus ratkaisee lopullisesti,ei syyttäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi 24 Rautavaaramn yliviisaat jotka suojelee hyväveli systeemiä kunnassa.
        Ei kannata kehua käräjäoikeus ratkaisee lopullisesti,ei syyttäjä.

        Ei syyttäjä huvikseen noin vakavia syytteitä kenellekään heittele, kyllä siihen syytteeseen perusteet löytyy.

        Syyttäjä teki ne myös ihan virkansa puolesta, ei siinä suomi24-palstalla ole mitään osuutta asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei syyttäjä huvikseen noin vakavia syytteitä kenellekään heittele, kyllä siihen syytteeseen perusteet löytyy.

        Syyttäjä teki ne myös ihan virkansa puolesta, ei siinä suomi24-palstalla ole mitään osuutta asiaan.

        Kyllä rähinämestari Suomi 24 koska käräjäoikeus ei ole ratkaissut.Mksii vakavamman syyttetteen alaisia et mollaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä rähinämestari Suomi 24 koska käräjäoikeus ei ole ratkaissut.Mksii vakavamman syyttetteen alaisia et mollaa

        Ex-kunnanjohtajan saama syyte on nimenomaan vakava, rikoslaissa määritelty. Siinähän keskenäsi asiasta rähiset, syyttäjä asian näin päättänyt. Siellä on sentään huomattavasti parempi asiantuntemus joillakin "elämän koulun" käyneillä tapavalittajilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen mätäpaisehan puhkesi jo ex-kunnanjohtajan saatua syytteen virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Kuntalaiset todellakin seuraavat tiiviisti asiaa eikä isompaa julkisuuttakaan voi asian yhteiskunnallisen merkityksen takia välttää.

        Mätäpaise tuomittiin ehdolliseen vankeuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se mätäpaise on virhe päätöksenteossa mielenkiintoista seurata miten käräjäoikeus ratkaisee.Kyllä ne kuuluu hoitaa muualla eikä vaatia kunnanjohtajaa vahtimaan.Saman henkilön tekemättömiä töitä nyt hoitaa kunnanjohtaja,enkä väitä että hänensyy on kun ei valvonut.
        Nyt on asia kuitenkin aluillaan ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

        Esteellisyyys on hlön aina itse todettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen mätäpaisehan puhkesi jo ex-kunnanjohtajan saatua syytteen virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Kuntalaiset todellakin seuraavat tiiviisti asiaa eikä isompaa julkisuuttakaan voi asian yhteiskunnallisen merkityksen takia välttää.

        Varsinainen mätäpaise ja sen kannattajat selvisi. Käräjäoikeuden päätös 14.9.2022 on selvä. Yrittäjät kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se mätäpaise on virhe päätöksenteossa mielenkiintoista seurata miten käräjäoikeus ratkaisee.Kyllä ne kuuluu hoitaa muualla eikä vaatia kunnanjohtajaa vahtimaan.Saman henkilön tekemättömiä töitä nyt hoitaa kunnanjohtaja,enkä väitä että hänensyy on kun ei valvonut.
        Nyt on asia kuitenkin aluillaan ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

        Käräjäoikeus totesi: x-kunnanjohtaja toimi oikein. Sisäinen valvonta petti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootetaan käräjäoikeuden päätös.
        Onhan siskokin ollut hyväksymässä toiselle etuja eikä kukaan huomannut.
        Väittäköön kuka vaan ja mitä,kyllä omaetu paras etu.
        Jos joku puuttuisi niin vuosia ei sama omien etujen ajaminen onnistuisi.Minullakin on hyvää tietoa kunnan päätöksenteosta.

        Olit oikeassa. Katsotaan kuinka siskosten käy. Soppa sakenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niihän se syyttäjä näki kun ex-kunnanjohtajalle syytteen laittoi. Onneksi on sentään jo ex. Nykyisen johdon toimista kun ei ole moitittavaa löytynyt.

        Käräjäoikeuden päätös: ex-kunnanjohtaja toimi oikein. Nykyisellä johdolla uutta selvitettävää Monarin ilmastointiurakoista. Löytyykö törkeää toimintaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse Rautavaaralle asti tulla, kuuntelet vaan mitä se syyttäjä oikeudenkäynnissä sanoo syytettä ex-kunnanjohtajalle lukiessaan.

        Käräjäoikeus 14.9.2022: kaikki syyttäjän nostamat syytteet ex-kunnanjohtajaa vastaan hylättiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen on syytteenä kunnan entiselle elinvoimajohtajalle ja samoin entiselle kunnaninsinöörillle.

        Ex-kunnanjohtajan syytteet hylätty yksimielisesti käräjäoikeudessa 14.8.2022. Jälkipyykkiä piisaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtitietojen mukaan entistä kunnanjohtajaa tullaan syyttämään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta.

        Oikeudenkäynti on luonnollisesti julkinen, joten sinne vaan seuraamaan kaikki tapahtumaa paikan päälle.

        Ex-kunnanjohtaja toimi oikein. Käräjäoikeus hylkäsi 14.9.2022 kaikki syytteet häntä kohtaan. Yrittäjät kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kavallus?

        Vuokratalot Oy:ssä. Tämä paljastui esitutkinnassa 2020-2021. Kysele yhtiön hallituksen jäseniltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ex-kunnanjohtajan saama syyte on nimenomaan vakava, rikoslaissa määritelty. Siinähän keskenäsi asiasta rähiset, syyttäjä asian näin päättänyt. Siellä on sentään huomattavasti parempi asiantuntemus joillakin "elämän koulun" käyneillä tapavalittajilla.

        Miten kävikään? Käräjäoikeuden tuomio 14.9.2022: elinvoimajohtajalle ehdollistavankeutta. Muiden syytteet hylättiin.

    • Anonyymi

      Videon liitteenä se lukuoli ei kenenkään henkilön arvio.

    • Anonyymi

      Rautavaaran kunnan teknisessä toimessa epäillään tapahtuneen virkarikoksia vuosien 2014-2019 välisenä aikana. Epäiltyjä virkarikoksia koskeva syyteharkinta on valmistunut ja jutun syyttäjänä toimiva aluesyyttäjä Antti Hyvärinen on päättänyt nostaa asiassa syytteet kolmea henkilöä vastaan.

      Kunnan entistä elinvoimajohtajaa ja hänen entistä esimiestään syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Entistä kunnanjohtajaa puolestaan tullaan syyttämään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kaikki vastaajat ovat esitutkinnan aikana kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen.

      Poliisitutkinnassa ja sen jälkeen tehdyssä syyteharkinnassa on kyse esteellisen henkilön toiminta kunnan teknisen toimen hankinnoissa, kun hänen lähipiiriinsä kuuluvalle yhtiölle oli tarjottu urakoita ja se oli toisaalta voittanut niistä osan. Käräjiä asiassa istuttanee aikaisintaan alkuvuodesta 2022.

      Esitutkinnassa olivat epäiltyinä myös useita muita Rautavaaran kunnan keskeisiä virkamiehiä ja luottamushenkilöitä. Yksi jutussa tehdyistä syyttämättäjättämispäätöksistä perustui toimenpiteistä luopumiseen ja muut 15 syyttämättäjättämispäätöstä syytteen nostamisen edellytysten puuttumiseen.

      • Anonyymi

        Tekninen lautakunta 2014-2016 ja Elinvoimalautakunta 2017-2019 valmisteli ja päätti maaurakat. Jäävit lautakunnissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekninen lautakunta 2014-2016 ja Elinvoimalautakunta 2017-2019 valmisteli ja päätti maaurakat. Jäävit lautakunnissa?

        Kuten jo ylempänä on kerrottu, vain kolme on saanut syytteen eikä ketään muita epäillä enää yhtään mistään. Aihetta syytteen nostamiseen ei esitutkinnan mukaan ole ollut eli he ovat syyttömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten jo ylempänä on kerrottu, vain kolme on saanut syytteen eikä ketään muita epäillä enää yhtään mistään. Aihetta syytteen nostamiseen ei esitutkinnan mukaan ole ollut eli he ovat syyttömiä.

        Käräjäoikeus katsoo asiaa hieman toisin.

      • Anonyymi

        Siellä kuulusteluissa näyttää olleen kunnanjohtaja, kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnat puheenjohtajat. Ketähän vielä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kuulusteluissa näyttää olleen kunnanjohtaja, kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnat puheenjohtajat. Ketähän vielä?

        matit tietty.

      • Anonyymi

        Kirjailija Antti Heikkiselle mahtava aineisto kunnan 150-vuotisjuhlakirjaan 12.9.2024.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kuulusteluissa näyttää olleen kunnanjohtaja, kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnat puheenjohtajat. Ketähän vielä?

        Kaksi Ammattitilintarkastajaa, silloinen Elinvoimalautakunnan pj, yksi teknisen lautakunnan jäsen, kunnan kahden tytäryhtiön silloinen tj ja nykyinen tj sekä syytteen saaneen maaurakkafirman edustaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjäoikeus katsoo asiaa hieman toisin.

        Edelleenkään heitä ei ole syytetty yhtään mistään.

    • Anonyymi

      Kunnanjohtajan valvottava.

      • Anonyymi

        Alempaa kuuluu valvoa siksi on lautakunnat ja puheenjohtajat,ja alempana esimiehet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alempaa kuuluu valvoa siksi on lautakunnat ja puheenjohtajat,ja alempana esimiehet.

        Syyttäjä on jo todennut ettei siellä ole syyllistytty
        yhtään mihinkään. Mutta entisen kunnanjohtajan hän katsoo kyllä syyllistyneen virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen. Vastuu sisäisestä valvonnasta, toimivalta ja siten myös velvollisuus puuttua asiaan on ollut hänellä.

        Käräjäoikeus ratkaisee eikä syyttäjä katsotaan lopputulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjä on jo todennut ettei siellä ole syyllistytty
        yhtään mihinkään. Mutta entisen kunnanjohtajan hän katsoo kyllä syyllistyneen virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen. Vastuu sisäisestä valvonnasta, toimivalta ja siten myös velvollisuus puuttua asiaan on ollut hänellä.

        Ei suinkaan. Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen koskee kahta teknisen osaston pomoa. Teknisen lautakunnan on valvottava omiaan. Valta ja vastuu on ko. lautakunnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alempaa kuuluu valvoa siksi on lautakunnat ja puheenjohtajat,ja alempana esimiehet.

        Juuri näin. Hallintolaista löytyy esteellisyyspykälät ja kunnan hallintosäännöstä loput.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjä on jo todennut ettei siellä ole syyllistytty
        yhtään mihinkään. Mutta entisen kunnanjohtajan hän katsoo kyllä syyllistyneen virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen. Vastuu sisäisestä valvonnasta, toimivalta ja siten myös velvollisuus puuttua asiaan on ollut hänellä.

        Syytettyjä tulee lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytettyjä tulee lisää.

        Ei muuten miksikään muutu,päätekiät vastuuseen,sieltä on tullut ongelmatkin.

        Todistajiksi haastetaan koko silloinen tekninen ltk ja kunnanhallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan. Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen koskee kahta teknisen osaston pomoa. Teknisen lautakunnan on valvottava omiaan. Valta ja vastuu on ko. lautakunnalla.

        Nukkuiko koko Tekla?

      • Anonyymi

        Kunnanhallituksen tehtävänä on ylimpänä toimeenpanevana toimielimenä antaa toimielimille ja tulosalueille ohjeet sisäisen valvonnan- järjestämisestä. Ohjeessa kuvataan kunnan valvontajärjestelmä ja kerrotaan, mitä on sisäinen valvonta, miten se liittyy viranhaltijoiden ja työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden tehtäviin ja mitkä ovat heidän vastuunsa sisäisen valvonnan järjestämisessä ja toteuttamisessa.

        Lautakunnan kokouksista on jäävit poistettava.

        Syyttäjä on on ihan toista mieltä, hänen päätöksensä perustuu koko laajaan esitutkintamateriaaliin . Syyttäjä nimenomaan syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta ex-kunnanjohtajaa, ei ketään muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytettyjä tulee lisää.

        Kunnianloukkauksesta ainakin, mikäli syyttömäksi jo katsottujen syyttely julkisuudessa ei lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Hallintolaista löytyy esteellisyyspykälät ja kunnan hallintosäännöstä loput.

        Hallintosäännöstä nimenomaan löytyykin perusteet entisen kunnanjohtajan saamalle syytteelle. Virkavastuuta tilivelvollisena esimiesviranhaltijana kun ei voi kiertää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanhallituksen tehtävänä on ylimpänä toimeenpanevana toimielimenä antaa toimielimille ja tulosalueille ohjeet sisäisen valvonnan- järjestämisestä. Ohjeessa kuvataan kunnan valvontajärjestelmä ja kerrotaan, mitä on sisäinen valvonta, miten se liittyy viranhaltijoiden ja työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden tehtäviin ja mitkä ovat heidän vastuunsa sisäisen valvonnan järjestämisessä ja toteuttamisessa.

        Lautakunnan kokouksista on jäävit poistettava.

        Ei syyttäjä epäilekään kunnanhallituksen lyöneen laimin tehtäviään. Jopa tilinpäätöksistä on selvästi luettavissa toimielinten johtamisen kokonaisvastuun olleen silloisella kunnanjohtajalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjä on on ihan toista mieltä, hänen päätöksensä perustuu koko laajaan esitutkintamateriaaliin . Syyttäjä nimenomaan syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta ex-kunnanjohtajaa, ei ketään muuta.

        Mieti tekeekö kunnan johtaja päätökset, ei tee jos ottaisi päätäntävallan niin pian olisi x johtaja.
        Nähtävänä on valtakunnallisesti,ei edes pysty aina toteuttamaan lakia ja hyvää hallintoa.
        Jos on erimieltä ongelmia varmasti tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei syyttäjä epäilekään kunnanhallituksen lyöneen laimin tehtäviään. Jopa tilinpäätöksistä on selvästi luettavissa toimielinten johtamisen kokonaisvastuun olleen silloisella kunnanjohtajalla.

        Mitä kuvittelet syyttäjä on eriasia kuin käräjäoikeus,haluatte varmasti saman jatkuvan että omiaetuja vaan,sinulle minulle systeemin jatkukoon. Kyllä siitä luistellaan kunnanjohtajaa syyttelemällä.
        Näin on Rautavaarallakin tapa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallintosäännöstä nimenomaan löytyykin perusteet entisen kunnanjohtajan saamalle syytteelle. Virkavastuuta tilivelvollisena esimiesviranhaltijana kun ei voi kiertää.

        Syyte ei vielä ratkaise ,hyvin suosinta kunnassa onnistuu jos todellinen tekiä pääsee kuin koiraveräjästä.
        Elinvoima puolella on vika on xjohtajan tehtäviä hoitamatta ,kuka nyt on syyllinen .Kyllä elinvoimapuolen valvonta ei tule hoidettua
        Kyllä valittujen kuuluisi virkistyä,kyllä valvonta kuuluu heille ensisijaisesti .
        Puheenjohtajallekin maksetaan tehtävät on jäänyt tekemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nukkuiko koko Tekla?

        Tekla puheenjohtajansa etunenässä antoi edelliselle ja edellistä edelliselle osastopäällikölle tukensa porsasteluun. Kunnanhallitus ei ollut päivääkään tehtäviensä tasalla, vaikka valvontavastuu kuului sille. Samalla tavalla se katsoi pitkin matkaa läpi sormien sivistystoimen sikailua. Aika näyttää, katkeaako mielivallan kierre, kun virat on tehty perinnöllisiksi.

        Tyypillinen trollaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjä on on ihan toista mieltä, hänen päätöksensä perustuu koko laajaan esitutkintamateriaaliin . Syyttäjä nimenomaan syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta ex-kunnanjohtajaa, ei ketään muuta.

        Mites elinvoima johtajaa ja hänen esimiestä,siellä odottaa vakavammasta syyte.Miksi sen salaat ,suositko heitä ,jatkakaa vaan edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen trollaus.

        Täysin totta eimikään trollsus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kuvittelet syyttäjä on eriasia kuin käräjäoikeus,haluatte varmasti saman jatkuvan että omiaetuja vaan,sinulle minulle systeemin jatkukoon. Kyllä siitä luistellaan kunnanjohtajaa syyttelemällä.
        Näin on Rautavaarallakin tapa .

        Syyttäjä on olennainen osa Suomen virallista oikeusjärjestelmä; toisin kuin suomi24 asiantuntijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyte ei vielä ratkaise ,hyvin suosinta kunnassa onnistuu jos todellinen tekiä pääsee kuin koiraveräjästä.
        Elinvoima puolella on vika on xjohtajan tehtäviä hoitamatta ,kuka nyt on syyllinen .Kyllä elinvoimapuolen valvonta ei tule hoidettua
        Kyllä valittujen kuuluisi virkistyä,kyllä valvonta kuuluu heille ensisijaisesti .
        Puheenjohtajallekin maksetaan tehtävät on jäänyt tekemättä.

        Lehdessä on erikseen kerrottu nykyisen kunnanjohtajan puuttuneen esteellisyydestä epäiltyjen toimintaan heti tiedon saatuaan. Siksi häntä ei syytetäkään mistään -toisin kuin edeltäjäänsä. Itsekukin vastaa teoistaan tai tässä tapauksessa tekemättä jättämisistään. Syyttäjä perustaa päätöksensä tosiasioihin, ei mihinkään ruusunpunaisten silmälasien kautta katsottuihin fanimielipiteisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekla puheenjohtajansa etunenässä antoi edelliselle ja edellistä edelliselle osastopäällikölle tukensa porsasteluun. Kunnanhallitus ei ollut päivääkään tehtäviensä tasalla, vaikka valvontavastuu kuului sille. Samalla tavalla se katsoi pitkin matkaa läpi sormien sivistystoimen sikailua. Aika näyttää, katkeaako mielivallan kierre, kun virat on tehty perinnöllisiksi.

        Täällähän on kerrottu kunnanhallituksen puuttuneen asiaan ja antaneen selkeät ohjeet tästäkin tapauksesta. . Se heidän tehtävänsä onkin, käytännön sisäinen valvonta sen sijaan on ollut silloisen kunnanjohtajan vastuulla. Hänenkin toimintaansa kunnanhallitus on velvollisuutensa mukaisesti puuttunut antamalla huonosta johtamisesta kirjallisen varoituksen. Ei kunnanhallituksen jäseniä syytetä yhtään mistään.

        Mitä suosimiseen tulee, siitä löytyy jo hallinto-oikeuden päätös, jossa sitä ei ole todettu tapahtuneen.

        Huhupuheita ja kateellisten panettelua kaikki tyynni.

        Toivotko uutta kyllä sama juttu jatkuu edelleen niidenkin jälkeen kukaan ei puuttunut elinvoimajohtajan tekemättömiin töihin.
        Herra vetkutteli montavuotta jätti hoitamatta, hänelle kuuluvia tehtäviä,näyttää että valitaan ketä syytellään.

        Kukahan tämän yrittäjien selvityspyynnön toi heti ja esitteli kunnanhallituksessa 19.1.2015?

        Sama henkilö, joka siis todistettavasti oli tietoinen asiasta ja antoi sen sen silti jatkua vielä vuosia sen jälkeenkin. Löi siis laimin hänelle asetetun valvontavastuun. Siitä se syyte rapsahti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotko uutta kyllä sama juttu jatkuu edelleen niidenkin jälkeen kukaan ei puuttunut elinvoimajohtajan tekemättömiin töihin.
        Herra vetkutteli montavuotta jätti hoitamatta, hänelle kuuluvia tehtäviä,näyttää että valitaan ketä syytellään.

        Syyttäjä syyttää sitä jonka tekojen katsoo täyttäneen rikoksen tunnusmerkistön. Sitä tosiasiaa ei voi miksikään muuksi kiistää. Ei vaikka kuinka yrittäisi mustaa täällä valkeaksi väittää.

        Joskus se kalikka vaan kalahtaa omaan nilkkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjä syyttää sitä jonka tekojen katsoo täyttäneen rikoksen tunnusmerkistön. Sitä tosiasiaa ei voi miksikään muuksi kiistää. Ei vaikka kuinka yrittäisi mustaa täällä valkeaksi väittää.

        Joskus se kalikka vaan kalahtaa omaan nilkkaan.

        Elinvoimajohtajan tekosista ,yritetään toisille syytä vierittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama henkilö, joka siis todistettavasti oli tietoinen asiasta ja antoi sen sen silti jatkua vielä vuosia sen jälkeenkin. Löi siis laimin hänelle asetetun valvontavastuun. Siitä se syyte rapsahti.

        Kyllä jos yrität rähinää jatkaa niin voi tapahtua samoin,kyllä kunnassa nytkin on todistettavasti tiedetty.
        Miksi asiaa ei hoidettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elinvoimajohtajan tekosista ,yritetään toisille syytä vierittää.

        Seliseliseli. Virkavastuunsa kullakin. Etenkin tilivelvollisilla esimiehillä, joille tästä vastuusta palkkaa maksetaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seliseliseli. Virkavastuunsa kullakin. Etenkin tilivelvollisilla esimiehillä, joille tästä vastuusta palkkaa maksetaankin.

        Niin elinvoimajohtajalla ja hänen esimiehellä.

        Heillä on omat syytteensä. Niin myös heidän ylimmällä esimiehellään eli silloisella kunnanjohtajalla. Siellä se ylin vastuu toiminnan jatkumisesta on ja sen syyttäjäkin tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten miksikään muutu,päätekiät vastuuseen,sieltä on tullut ongelmatkin.

        Maalittamisen päätekijöille voikin olla ylläri vielä tulossa. Niin täällä on kerrottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalittamisen päätekijöille voikin olla ylläri vielä tulossa. Niin täällä on kerrottu.

        Niin kyllä ,politikoille kylläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kyllä ,politikoille kylläkin.

        Ymmärätkö yhtään edes mitä kommentoit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärätkö yhtään edes mitä kommentoit?

        Eikö vanha viisaus jo sano: ikää tulee mutta viisaus viipyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seliseliseli. Virkavastuunsa kullakin. Etenkin tilivelvollisilla esimiehillä, joille tästä vastuusta palkkaa maksetaankin.

        Kunnassa oli talousjohtaja 2019-2017.
        Eikö hän nähnyt ja kuullut yhtään mitään teknisen toimen urakoista? Vastuusssa kunnan laskentatoimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama henkilö, joka siis todistettavasti oli tietoinen asiasta ja antoi sen sen silti jatkua vielä vuosia sen jälkeenkin. Löi siis laimin hänelle asetetun valvontavastuun. Siitä se syyte rapsahti.

        Mitä teki asialle kunnanhallitus ja vastuulautakunta tekninenlautalunta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällähän on kerrottu kunnanhallituksen puuttuneen asiaan ja antaneen selkeät ohjeet tästäkin tapauksesta. . Se heidän tehtävänsä onkin, käytännön sisäinen valvonta sen sijaan on ollut silloisen kunnanjohtajan vastuulla. Hänenkin toimintaansa kunnanhallitus on velvollisuutensa mukaisesti puuttunut antamalla huonosta johtamisesta kirjallisen varoituksen. Ei kunnanhallituksen jäseniä syytetä yhtään mistään.

        Mitä suosimiseen tulee, siitä löytyy jo hallinto-oikeuden päätös, jossa sitä ei ole todettu tapahtuneen.

        Huhupuheita ja kateellisten panettelua kaikki tyynni.

        Varsinainen hämmentäjä. Eikö kunnassa ollut lainkaan sisäistä valvontaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdessä on erikseen kerrottu nykyisen kunnanjohtajan puuttuneen esteellisyydestä epäiltyjen toimintaan heti tiedon saatuaan. Siksi häntä ei syytetäkään mistään -toisin kuin edeltäjäänsä. Itsekukin vastaa teoistaan tai tässä tapauksessa tekemättä jättämisistään. Syyttäjä perustaa päätöksensä tosiasioihin, ei mihinkään ruusunpunaisten silmälasien kautta katsottuihin fanimielipiteisiin.

        Eiköhän tämäkin selviä, kun kattoo talousjohtajan viran hoitoa 2016-2019.
        Niin kuka olikaan kunnan talousjohtajana ennenkuin virka lakkautettiin 1.1.2019?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnassa oli talousjohtaja 2019-2017.
        Eikö hän nähnyt ja kuullut yhtään mitään teknisen toimen urakoista? Vastuusssa kunnan laskentatoimesta.

        Seliseli edelleenkin. Talousjohtajalla ei ollut mitään esimiesasemaa suhteessa osastopäälliköihin.

        Onhan tämä huvittavaa venkoilua, kyllä se nyt Unto on nyt vaan kannettava vastuu omalta osaltasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tämäkin selviä, kun kattoo talousjohtajan viran hoitoa 2016-2019.
        Niin kuka olikaan kunnan talousjohtajana ennenkuin virka lakkautettiin 1.1.2019?

        Ei ole ollut esimiesasemassa epäiltyihin nähden. Silloinen kunnanjohtaja kyllä oli. Syyttäjän jo toteama asia. Totuus ei pala tulessakaan, virallisiin asiakirjoihin kirjattua faktaa asiasta löytyy vaikka millä mitalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen hämmentäjä. Eikö kunnassa ollut lainkaan sisäistä valvontaa?

        No siksipä juuri siitä vastannutta silloista kunnanjohtajaa syytetäänkin virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Hallintosäännön mukaan hänen vastuullaan ollut asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä teki asialle kunnanhallitus ja vastuulautakunta tekninenlautalunta?

        Hoitaneet hommansa sillä heidän ei ole todettu syyllistyneen mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole ollut esimiesasemassa epäiltyihin nähden. Silloinen kunnanjohtaja kyllä oli. Syyttäjän jo toteama asia. Totuus ei pala tulessakaan, virallisiin asiakirjoihin kirjattua faktaa asiasta löytyy vaikka millä mitalla.

        Kunnan laskentatoimesta saat tiedot. Kuka hyväksyi maaurakoitten laskut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan laskentatoimesta saat tiedot. Kuka hyväksyi maaurakoitten laskut?

        Lasku on hyväksyttävä, jos osto ja siitä aiheutunut lasku vastaavat toisiaan. Ei kai niiden täsmäämisessä ole mitään epäselvää ollutkaan. Eikä silloisen talousjohtajan edes epäillä syyllistyneen mihinkään.

        Vastuu seuraa toimivaltaa. Toimintavalta sisäisessä valvonnassa on niin hallintosäännön kuin esimiesasemankin mukaan ollut juuri silloisella kunnanjohtajalla, sitä myöten hänellä on ollut myös velvollisuus toimia. Hän on todistettavasti myös ollut täysin tietoinen kaikesta tapahtuneesta. Joten talousjohtajalla on kunnanjohtajan alaisena ollut oikeus luottaa siihen että esimies on valvontavastuunsa täyttänyt, ja kaikki on kunnossa koska esimies ei kerran ole toimintaan millään tapaa puuttunut.

        Miten hienosti oikeusoppineet ovat tätäkin ongelmaa jo aiemmin pohtineet ja aiempia oikeustapauksiakin asiasta löytyy .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttäjä on on ihan toista mieltä, hänen päätöksensä perustuu koko laajaan esitutkintamateriaaliin . Syyttäjä nimenomaan syyttää virkavelvollisuuden rikkomisesta ex-kunnanjohtajaa, ei ketään muuta.

        Syyttäjä vaatii elinvoimajohtajalle ja silloiselle kunnaninsinöörille ehdollista vankeutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama henkilö, joka siis todistettavasti oli tietoinen asiasta ja antoi sen sen silti jatkua vielä vuosia sen jälkeenkin. Löi siis laimin hänelle asetetun valvontavastuun. Siitä se syyte rapsahti.

        Valvontavastuu on aina linjaorganisaation esimiehellä ja teknisellä lautakunnalla.

        Ja ex-kunnanjohtaja heidän esimiehenään on syytteessä virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Käräjäoikeuden päätöstä odotellaan näköjään siinä suunnassa todella kärsimättömänä. Ymmärtäähän sen, on se niin äärettömän noloa lopettaa virkaura tällaisissa merkeissä.

        Kunnanjohtajalla on ollut kokonaisvastuu, kaikki virkamiehet ovat olleet hänen alaisuudessaan. Se fakta ei selittelemällä miksikään muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekla puheenjohtajansa etunenässä antoi edelliselle ja edellistä edelliselle osastopäällikölle tukensa porsasteluun. Kunnanhallitus ei ollut päivääkään tehtäviensä tasalla, vaikka valvontavastuu kuului sille. Samalla tavalla se katsoi pitkin matkaa läpi sormien sivistystoimen sikailua. Aika näyttää, katkeaako mielivallan kierre, kun virat on tehty perinnöllisiksi.

        Yrityksen sukupolvenvaihdos ei ollutkaan totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ex-kunnanjohtaja heidän esimiehenään on syytteessä virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta. Käräjäoikeuden päätöstä odotellaan näköjään siinä suunnassa todella kärsimättömänä. Ymmärtäähän sen, on se niin äärettömän noloa lopettaa virkaura tällaisissa merkeissä.

        Siellä se entinen kunnanjohtaja via dolorosaansa taas taapertaa. Kivinen ja pikkupolkuja kulkeva oli hänellä urapolku, loppuhuipennuksena vielä tällaista oikeuden kanssa kompurointia sen viimeisillä metreillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnianloukkauksesta ainakin, mikäli syyttömäksi jo katsottujen syyttely julkisuudessa ei lopu.

        Tutkintapyyntö tehty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdessä on erikseen kerrottu nykyisen kunnanjohtajan puuttuneen esteellisyydestä epäiltyjen toimintaan heti tiedon saatuaan. Siksi häntä ei syytetäkään mistään -toisin kuin edeltäjäänsä. Itsekukin vastaa teoistaan tai tässä tapauksessa tekemättä jättämisistään. Syyttäjä perustaa päätöksensä tosiasioihin, ei mihinkään ruusunpunaisten silmälasien kautta katsottuihin fanimielipiteisiin.

        Ruusunpunaiset silmälasit oli oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama henkilö, joka siis todistettavasti oli tietoinen asiasta ja antoi sen sen silti jatkua vielä vuosia sen jälkeenkin. Löi siis laimin hänelle asetetun valvontavastuun. Siitä se syyte rapsahti.

        Syyte hylättiin käräjäoikeudessa 14.9.2022 yksimielisesti. Kyllä jämptti on niin. Valvontavastuussa hlö itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnassa oli talousjohtaja 2019-2017.
        Eikö hän nähnyt ja kuullut yhtään mitään teknisen toimen urakoista? Vastuusssa kunnan laskentatoimesta.

        Ei ole ollut minkäänlaisessa esimiesasemassa syytettyihoin nähden. Heidän esimiehensä oli silloinen kunnanjohtaja Murto.

        Kaksi emeritusprofessoria on tutustunut aineistoon, ja ihmettelee suuresti hänen kyvyttömyyttään puuttua asiaan. Toteavat johtamisen olleen huonoa ja hyvän hallintotavan vastaista. Se ei kuitenkaan ole rikos eli siitä ei voi tuomita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen hämmentäjä. Eikö kunnassa ollut lainkaan sisäistä valvontaa?

        Vastuu siitä on ollut silloisen kunnanjohtaja Murron.

    • Anonyymi

      Jatka voi tosiaan omaan nilkkaasi kolahtaa.
      Tehdään uusi ilmoitus tekemättömistä töistä,mäne kysele kunnasta mitä herra jätti yli 2v hoitamatta.
      Kuka nyt vastaa niistä,taasko kunnanjohtaja,onko todella niin että näin saa toimia.

      • Anonyymi

        Taasko uhkailet? Sitähän se maalittaminen juuri on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko uhkailet? Sitähän se maalittaminen juuri on.

        Ei uhkailla ,asiat hoidettava ajallaan,kysyppä kunnanjohtajalta,politikoille voi tulla yllätys lähiaikoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uhkailla ,asiat hoidettava ajallaan,kysyppä kunnanjohtajalta,politikoille voi tulla yllätys lähiaikoina.

        Yksi haukkuu poliitikkoja, yksi viranhaltijoita. Kukaan nyt vaan ei voi mieliksi kaikille omaan elämäänsä tyytymättömille, sama se missä kunnassa he asuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi haukkuu poliitikkoja, yksi viranhaltijoita. Kukaan nyt vaan ei voi mieliksi kaikille omaan elämäänsä tyytymättömille, sama se missä kunnassa he asuvat.

        Kyllä nyt selvitellään onko aiheetta,muuten et rähinääsi lopeta,nut ei jatku 4v .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi haukkuu poliitikkoja, yksi viranhaltijoita. Kukaan nyt vaan ei voi mieliksi kaikille omaan elämäänsä tyytymättömille, sama se missä kunnassa he asuvat.

        Pystytkö toteen näyttämään että aiheetta,et varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pystytkö toteen näyttämään että aiheetta,et varmasti.

        Oikeuden ratkaisut siellä ovat jo puhuneet . Menee heittäen yli pirtin pöydän ääressä istuneista, elämän oppikoulua käyneistä, elämäänsä tyytymättömien valituksista.

      • Anonyymi

        Tuskinpa vaan. Toisille eri oikeuslaitoksien yhteydenotot on arkipäivää, toiset ei heidän kanssaan joudu koskaan kosketuksiin. Riipuu pitkälti siitä kuinka elämänsä elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuden ratkaisut siellä ovat jo puhuneet . Menee heittäen yli pirtin pöydän ääressä istuneista, elämän oppikoulua käyneistä, elämäänsä tyytymättömien valituksista.

        Kierouden harjoittajien uhria,palataan asiaan kun paremmat asiantuntiat saa asian selviettyä.Nyt katsotaan yritetäänkö asia pitkittää.
        Onko totta ttä kuntalaisten asioita on oikeus vuosia pitkittää.Tehdä luvatta vahinkoa ja sitten rähistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kierouden harjoittajien uhria,palataan asiaan kun paremmat asiantuntiat saa asian selviettyä.Nyt katsotaan yritetäänkö asia pitkittää.
        Onko totta ttä kuntalaisten asioita on oikeus vuosia pitkittää.Tehdä luvatta vahinkoa ja sitten rähistään.

        Kääntäen ihan sama: mikä oikeus se on muutamilla kunnassa asumattomillakaan jatkuvasti kuntalaisten elämää vaikeuttaa turhilla ja aikaavievillä valituksillaan? Pitkittää asioita, tehdä vahinkoa kuntalaisille ja jatkuvasti rähistä?

        Ei voi kuin ihmetellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kääntäen ihan sama: mikä oikeus se on muutamilla kunnassa asumattomillakaan jatkuvasti kuntalaisten elämää vaikeuttaa turhilla ja aikaavievillä valituksillaan? Pitkittää asioita, tehdä vahinkoa kuntalaisille ja jatkuvasti rähistä?

        Ei voi kuin ihmetellä.

        Valittajat ja ikuisesti ruikuttavat eivät taida tietää, että asioita pääsee hoitamaan hakeutumalla luottamustehtäviin. Täytyy ensin saada riittävästi ääniä kuntavaaleissa.
        Tavallista on, että paskajauhajia ja ilmapiirin pilaajia ei yleensä äänestetä valtuustoihin.
        Hankalia ja kaikkeen tyytymättömiä ovat tavallisesti omiin, outoihin ajatuksiinsa ihastuneet, tyhmät, mutta aktiiviset. Ennen heitä kutsuttini juoruakoiksi sukupuolesta riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pystytkö toteen näyttämään että aiheetta,et varmasti.

        Oikeus on jo sen moneen kertaan todeksi näyttänyt, ei sitä kenenkään muun tarvitse todistella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeus on jo sen moneen kertaan todeksi näyttänyt, ei sitä kenenkään muun tarvitse todistella.

        Käräjäoikeus istuu vasta 2022 joten kerro totuuksia.
        Jäpiköinti ei auta myöskään sellaisessa missä on sivilioikeudeen kuuluvat ,edelleen ratkaisematta.
        Niitä ei Suomi 24 sinä ratkaise eikä kukaan muu,joten ei kannata vanhoihin kommentteihin kompastua.
        Aika näyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valittajat ja ikuisesti ruikuttavat eivät taida tietää, että asioita pääsee hoitamaan hakeutumalla luottamustehtäviin. Täytyy ensin saada riittävästi ääniä kuntavaaleissa.
        Tavallista on, että paskajauhajia ja ilmapiirin pilaajia ei yleensä äänestetä valtuustoihin.
        Hankalia ja kaikkeen tyytymättömiä ovat tavallisesti omiin, outoihin ajatuksiinsa ihastuneet, tyhmät, mutta aktiiviset. Ennen heitä kutsuttini juoruakoiksi sukupuolesta riippumatta.

        Kyllä pitkä kokemus ,joskus vaan ei enää kiinnostanut.

    • Anonyymi

      RÄHISIÄ JATKAA

      • Anonyymi

        Pääministeri Sanna Marinin sanoin " Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministeri Sanna Marinin sanoin " Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin.”

        Toteuta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toteuta sitten.

        Kolahtiko taas kipeästi? Sitä niittää mitä kylvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolahtiko taas kipeästi? Sitä niittää mitä kylvää.

        Näin se voi käydä viisaallekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se voi käydä viisaallekin.

        Näkyy käyneen jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy käyneen jo.

        Hyvää lopuvuotta mitä uusi tuoneen tullessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää lopuvuotta mitä uusi tuoneen tullessaan.

        Kuluva vuosihan on ollut mitä parhain ja tuonut mukanaan vain hyviä uutisia. Eikö sinusta?

    • Anonyymi

      Voi onni kääntyä.

      • Anonyymi

        Ei se onnesta kiinni ole ollut.

    • Anonyymi

      Porukan viisaudesta.

      • Anonyymi

        Suomen oikeusjärjestelmä ei todellaan ole yksittäisen ihmisen mielipiteen tulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen oikeusjärjestelmä ei todellaan ole yksittäisen ihmisen mielipiteen tulos.

        Niin mutta paljon on jäänyt mitä ei ole pystynyt ratkaisemasmn,kaikki ei kuulu hallinto oikeuksolle vaan sivili oikeuden ratkaistavaksi.Miksi sinulle ei mene perille.
        Aika näyttää ei kannsta kiistellä,minäkään en öuovu koska on kirjallista näyttöä.

        Niihän sitä on uhottu aiemminkin, silti ne "näytöt" on ollut helppo todeta huuhaaksi jo ensi silmäyksellä.

        Nyt voit arvioida rähinäsi,minä odotan jatkuuko. Tyhjä räsemistä seurata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen oikeusjärjestelmä ei todellaan ole yksittäisen ihmisen mielipiteen tulos.

        Järkipuhetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkipuhetta!

        Käräjäoikeus ratkaisee ,toimiiko oikeus ja hyvä hallintoRautavaaralla,. Se luultavasti istuu 2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjäoikeus ratkaisee ,toimiiko oikeus ja hyvä hallintoRautavaaralla,. Se luultavasti istuu 2022.

        Siihen voi ainakin luottaa, että oikeuden päätöksen jälkeenkin sama raklatus jatkuu aina vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen voi ainakin luottaa, että oikeuden päätöksen jälkeenkin sama raklatus jatkuu aina vain.

        Eiköhän käräjä oikeus ole eriluokkaa kuin Hallinto oikeudet siellä ei kunta kellokkaat omia versioita pysty laulamaan tai ei ainakaan onnistu.

        Kyllä siellä jo syyttäjä on karsinut näitä "omia lauluja" pois siinä vaiheessa kun on syytteiden nostosta päättänyt.

        Käräjä oikeus ratkaisee,siellä nähtävästi vapautetut todistaa.
        Syyttäjä vain esittää,päätöksen tekee käräjäoikeus riittääkö edes se tyytyvätkö.

        Syyttäjä perustaa syytteensä esitutkintamateriaaliin, ja on velvoitettu nostamaan syytteen mikäli jonkin rikoksen tunnusmerkistö jonkun ihmisen kohdalla täyttyy. Niitä ei todellakaan hatusta temmota.

        Kukaan niin ei väitäkkään mutta riittääkö näytöt kaikkien kohdalla.
        Ja mitä käräjäoikeudessa ilmenee.

        Esitutkintamateriaalista löytyy takuulla kaikki kirjalliset todisteet itse kunkin vastuulle kuuluneista asioista ja teoista astuista. Niitä ei voi jälkikäteen muuttaa ja ovat varmasti olleet käytettävissä jo syytteitä mietittäessä.

      • Anonyymi

        Sisäisiä tarkastajia kunnanhallitus valitsi aina kolme keskuudestaan. Toimiaika kaksi vuotta. Kunnan sisäiset tarkastajat eivät nähneet mitään esteellisyyksiä teknisen lautakunnan, kunnanhallituksen, kunnan tytäryhtiöiden päättämissä maaurakoissa 2014-2019.

        Mitään esteellisyyksiä ei nähmyt kunnan Tarkastuslautakunta, eikä ammattitilintarkastajat
        (Talvea Julkiset Palveltu Oy ja BDO Audiator Oy).

        Eipä sitä nähnyt lähin esimieskään eli silloinen kunnanjohtaja. Huvittavia tuollaiset kommentit,
        joissa kaikkien muiden olisi ilmeisesti pitänyt puuttua asiaan paitsi juuri sen, jonka työtehtäviin se olisi kuulunut.

        Velvollisuus ja toimivalta alaisen lainvastaiseen toimintaan puuttumisessa olivat juuri silloisella kunnanjohtajalla. Sen syyttäjäkin on todennut.

        Kaikki muu on säälittävää selittelyä , vastuunpakoilua ja oman nahan pelastamisyritystä. On todella onnetonta, kun silloinen kunnanjohtaja ei näytä tienneen edes omaa työnkuvaansa. Vaikka häntä oli asiasta muistutettukin,tästäkin löytyy virallista dokumenttia.

        Todella säälittävä suivaantujan kommentti. Ei erota faktaa ja fiktiota.

        Ei todellakaan olisi varaa ex-kunnanjohtajalla, tällä kuuluisalla suivaantujalla, yhtään ketään muita moittia. Sillä hänhän se syytettyjen penkille istumaan joutui, sen jälkeen kun syyttäjä erotteli faktat fiktioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen voi ainakin luottaa, että oikeuden päätöksen jälkeenkin sama raklatus jatkuu aina vain.

        Hyvin hiljeni tuomion lukija asiatuntijat.
        Mitenkäs näin kävi taisi karahtaa Unton vuosia kestänyt syyttely karille ei tullutkaan syytettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin hiljeni tuomion lukija asiatuntijat.
        Mitenkäs näin kävi taisi karahtaa Unton vuosia kestänyt syyttely karille ei tullutkaan syytettä.

        Hän on niin merkityksetön ihminen minun elämääni, että ei edes kiinnosta hänen jutut saatikka kirjoittelut. Uskon saman olevan syyn Rautavaaran kuntalaisilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on niin merkityksetön ihminen minun elämääni, että ei edes kiinnosta hänen jutut saatikka kirjoittelut. Uskon saman olevan syyn Rautavaaran kuntalaisilla.

        Kyllä oli merkitystä kun häntä häpäistiin ja syyteltiin asiattomasti.
        Mutta hyväksyytiin ja puolustettiin omanedun ajajaa hänet todettiin rikkoneen lakia ei kuntalaisetkaan huomanneet ,lisää on paljastunut laiminlyöntejä ei edeenkään vaikuta kuntaakaan haittaavan.

        Merkityksetön henkilö edelleenkin. Miksi vaivautua hänen vuokseen mielipiteitä kirjoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on niin merkityksetön ihminen minun elämääni, että ei edes kiinnosta hänen jutut saatikka kirjoittelut. Uskon saman olevan syyn Rautavaaran kuntalaisilla.

        Katso Pitäjäläinen 22.9.2022 :
        Käräjäoikeuden päätöksen analysointi. Käräjillä esiin nousi kunnan erityinen ”maan tapa”, jonka kunnan poliittinen johto hyväksyi. Koski 12 urakkaa.
        Bruttolaskutus 463.000€.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä oli merkitystä kun häntä häpäistiin ja syyteltiin asiattomasti.
        Mutta hyväksyytiin ja puolustettiin omanedun ajajaa hänet todettiin rikkoneen lakia ei kuntalaisetkaan huomanneet ,lisää on paljastunut laiminlyöntejä ei edeenkään vaikuta kuntaakaan haittaavan.

        Ex-kj toimi tilanteessa kuten pitikin, käräjäoikeus katsoi yksimielisesti.

    • Anonyymi

      Rautavaaralla tuskin oli omaa kappaletta.

      • Anonyymi

        Urputtajilla sen sijaan näyttää olevan ihan omanlaisensa tulkinta siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urputtajilla sen sijaan näyttää olevan ihan omanlaisensa tulkinta siitä.

        Viranhaltijan ja luottamushenkilön velvollisuus on ilmoittaa sidonnaisuuksistaan ja esteellisyyksistään oma-aloitteisesti Tarkastuslautakunnalle, joka on ensisjaisessa valvontavastuussa ja ilmoitusvelvollinen. Vastuuviranhaltija oli silloinen talousjohtaja 2017-31.1.2019 saakka ja sen jälkeen hallintojohtaja.

        Tarvittaessa esteellisyydestä päättää toimielin ts. lautakunnat, osastopäälliköt, esimiehet - raportointi havainnoistaan aina kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle.

        Sidonnaisuusilmoitus tehdään Tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset kunnanvaltuustolle tiedoksi.

        Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
        Miksi ei Rautavaaralla näin tehty? Tarkastuslautakunta ei kuullut, eikä nähnyt mitään esteellisyyksiä maaurakoiden tarjouspyynnöissä ja päätöksenteossa 2014-2019.

        Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa eli kunnan virallisilla kotisivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

        Jopas siellä taas selitystä ja muiden tahojen syyttämisyrittksiä riittää Vanha totuus on, että syylliset selittelee, syyttömien ei tarvitse niin tehdä kun ei ole mitään salattavaa.

        Syyttäjä ei nimittäin ole löytänyt kenenkään muun kuin näiden kolmen nyt syytetyn toimista mitään huomautettavaa. Kaikista muista tahoista on tehty syyttämättäjättämispäätös.

        Tuohon aikaan juuri kunnanjohtaja on myöntänyt sivutoimilupia, jostain syystä ei ole katsonut tarpeelliseksi vaatia sellaista kaikilta alaisiltaan vaikka onkin varmasti ollut tietoinen näiden muista työkuvioista. On siis syyttäjänkin epäilyn mukaan laiminlyönyt virkatehtäviensä hoidon, joko tahallisesti tai vähintäänkin tuottamuksellisesti.

        Entinen kunnanjohtaja on ollut esimiehenä toimivaltainen, tilivelvollinen virkamies, jonka vastuulla on ollut operatiivinen sisäinen valvonta. Hänen olisi tullut seurata alaistensa toimien lainmukaisuutta, tarvittaessa puuttua heidän työnsä puutteisiin ja opastaa heitä lainmukaiseen toimintaa. Muilla on ollut oikeus luottaa siihen, että näin on myös menetelty. Kunnanhallitus on joutunut antamaan hänelle jo tuohon aikaan kirjallisen varoituksen työn hoidossa ilmenneissä puutteissa. Tieto siitä on julkinen ja mm. Ylen uutisoima.

        Mihin lie työaika kulunut, kun varsinaiset työt on jääneet tekemättä? Eri nettipalstoille ja lehtiin kirjoitteluun? Entisen työnantajansa kanssa käräjöintiin?

        Tuon on aika hassukurista jankutusta.
        Nykyinen kunnanjohtaja vetää surutta Kuopiosta käsin lonkkaa. Verrattuna edelliseen hän ei ole saanut aikaan yhtikäs mitään, imelistä puheista huolimatta. Hän on katsellut läpi sormien alaisensa rötöstelyä, suoranaista vahingontekoa ja mielivaltaa puuttumatta siihen.
        Se ajatus, että kunnallinen viran- tai toimenhaltija saa tehdä koiruuttaa vapaasti siihen asti,kun kunnanjohtaja siihen puuttuu, ei ole tästä maailmasta. Perinteinen rautavaaralainen nepo-kuormastasyönti-sukurasituskulttuuri kyllä tukee käytäntöä, mutta kuinka kauan.

      • Anonyymi

        Hyvä olisi kun tämän netti syyttelijän yp. Pistäisi vähän jäähylle.
        Kuuluuko elämääsi mitään muuta kun toisten ihmisten mustamaalaaminen.
        Unto oli hyvä kunnanjohtaja ja tulokset näkyy ja säilyy kuntakuvassa pitkään.
        Kunnia sinne minne kuuluu.

        Unton työn tuloksia arvioi parhaillaan syyttäjä. Se jos mikä on tosiasia, mitä mikään selittely ja muiden mustamaalaus ei muuksi muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä olisi kun tämän netti syyttelijän yp. Pistäisi vähän jäähylle.
        Kuuluuko elämääsi mitään muuta kun toisten ihmisten mustamaalaaminen.
        Unto oli hyvä kunnanjohtaja ja tulokset näkyy ja säilyy kuntakuvassa pitkään.
        Kunnia sinne minne kuuluu.

        Minä en ole viettänyt ikääni toisia kyyläten ja valituksia, kanteluita, rikosilmoituksia yms rustaillen Jotkut toiset ovat.

        Luit ilmeisesti aloituksen, kun nettisyyttelijää halusit estettäväksi? Totta, tuollaiset täysin asiattomat kirjoitukset, joiden ainoa tehtävä on mustamaalata kuntaa ja kuntalaisia, pitäisikin todella estää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopas siellä taas selitystä ja muiden tahojen syyttämisyrittksiä riittää Vanha totuus on, että syylliset selittelee, syyttömien ei tarvitse niin tehdä kun ei ole mitään salattavaa.

        Syyttäjä ei nimittäin ole löytänyt kenenkään muun kuin näiden kolmen nyt syytetyn toimista mitään huomautettavaa. Kaikista muista tahoista on tehty syyttämättäjättämispäätös.

        Tuohon aikaan juuri kunnanjohtaja on myöntänyt sivutoimilupia, jostain syystä ei ole katsonut tarpeelliseksi vaatia sellaista kaikilta alaisiltaan vaikka onkin varmasti ollut tietoinen näiden muista työkuvioista. On siis syyttäjänkin epäilyn mukaan laiminlyönyt virkatehtäviensä hoidon, joko tahallisesti tai vähintäänkin tuottamuksellisesti.

        Entinen kunnanjohtaja on ollut esimiehenä toimivaltainen, tilivelvollinen virkamies, jonka vastuulla on ollut operatiivinen sisäinen valvonta. Hänen olisi tullut seurata alaistensa toimien lainmukaisuutta, tarvittaessa puuttua heidän työnsä puutteisiin ja opastaa heitä lainmukaiseen toimintaa. Muilla on ollut oikeus luottaa siihen, että näin on myös menetelty. Kunnanhallitus on joutunut antamaan hänelle jo tuohon aikaan kirjallisen varoituksen työn hoidossa ilmenneissä puutteissa. Tieto siitä on julkinen ja mm. Ylen uutisoima.

        Mihin lie työaika kulunut, kun varsinaiset työt on jääneet tekemättä? Eri nettipalstoille ja lehtiin kirjoitteluun? Entisen työnantajansa kanssa käräjöintiin?

        Ketkä muut tahot saivat syyttämättäjättämispäätöksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole viettänyt ikääni toisia kyyläten ja valituksia, kanteluita, rikosilmoituksia yms rustaillen Jotkut toiset ovat.

        Täysin tuoretapaus syyttämättä jättämispäätös.Kuka teki rikosilmoituksen ja jaihanta ja asiaton syyttely jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä muut tahot saivat syyttämättäjättämispäätöksen?

        Kaikki syyttömiksi todetut. Kolme sai syytteen. Silloinen kunnanjohtaja ja kaksi hänen alaistaan.

        Taisi osua pahalle haiseva läjä siellä omaan tuulettimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin tuoretapaus syyttämättä jättämispäätös.Kuka teki rikosilmoituksen ja jaihanta ja asiaton syyttely jatkuu.

        Ikävää jos asianomainenkasn ei sitä tiedä. Niin voi käydä jos on tapavalittajille ominaiseen tapaan jatkuvasti useita juttuja eri oikeuslaitoksiin liittyen meneillään. .

        Normaalisti ihminen kun ei joudu koskaan eläessään asioimaan oikeuden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävää jos asianomainenkasn ei sitä tiedä. Niin voi käydä jos on tapavalittajille ominaiseen tapaan jatkuvasti useita juttuja eri oikeuslaitoksiin liittyen meneillään. .

        Normaalisti ihminen kun ei joudu koskaan eläessään asioimaan oikeuden kanssa.

        Vastaappa kerran rikosilmoituksen tekiä ,älä suojele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki syyttömiksi todetut. Kolme sai syytteen. Silloinen kunnanjohtaja ja kaksi hänen alaistaan.

        Taisi osua pahalle haiseva läjä siellä omaan tuulettimeen.

        Syyte koskee Rautavaaran kunnan entisen elinvoimajohtajan virkarikosasiaa.
        Rautavaaran kunnan teknisessä toimessa epäillyksi tapahtunut virkarikoksia koskeva syyteharkinta oli Pohjois-Savon käräjäoikeudessa toukokuussa 2022. Rikosepäilyn kohteena on ollut esteellisen henkilön toiminta kunnan teknisen toimen hankinnoissa, kun hänen lähipiiriinsä kuuluvalle yhtiölle oli tarjottu urakoita ja se oli toisaalta voittanut niistä osan.

        Asiaa koskeva esitutkinta-aineisto (laaja kuulustelumateriaali noin 1.700 sivua) ja haastehakemus sekä käräjäoikeuden käsittelyt ovat tulleet julkiseksi. Niin ikään käräjäoikeus päätti 19.5.2022, että kaikki on julkista.

        Kaikki kolme vastaajaa ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen. Aineiston voi tilata Pohjois-Savon käräjäoikeudesta asianumerolla R 21/2227 (syyttäjän asianumero R21/2564).

        Nostettu syyte koskee kolmea henkilöä ja yhtä osakeyhtiötä vastaan:
        Entistä elinvoimajohtajaa ja hänen entistä esimiestään (kunnaninsinööri) vastaan on nostettu syyte törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Syyttäjän vaatimus: molemmille ehdollista vankeutta.
        Entistä kunnanjohtajaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän vaatimus: sakkoa.
        Yhtiötä kohtaan syyttäjän esitys on rikoshyötyvaatimus.

        Muiden asiassa epäiltyinä kuultujen 16 henkilöiden osalta on tehty syyttämättäjättämis-päätökset. Esitutkinnassa kunnan luottamushenkilöitä, viranhaltioita ja tilintarkastajia epäiltiin virka-aseman väärinkäytöstä tai avunannosta siihen. Yksi syyttämättäjättämis-päätös on perustunut toimenpiteistä luopumiseen ja muut 15 tapausta syytteen nostamisen edellytysten puuttumiseen.

        Syyttämättäjättämispäätösten numerot ovat 21/4543–4545 ja 21/4547-4559, ja ne voit sinäkin tilata Itä-Suomen syyttäjäalueelta, sähköposti ita-suomi.syyttaja(at)oikeus.fi, puh. 029 562 4000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaappa kerran rikosilmoituksen tekiä ,älä suojele.

        Asianosaisten välinen juttu, enkä ole asianosainen.

        Vastaapa sen sijaan sinä, miten ne muiden kommentoijien KRP:llä ja poliisilla uhkailut ovat edenneet? Rikosilmoitusia pitää olla tehdyn, sillä todisteeksi on kerrottu laitetun kopioita näistä nettikeskusteluista.

        Ei silloin kannata juoruja jatkaa.,koska asioista et tiedä totuutta.

        Itsepä olet noita uhkailuja täällä jakanut. Kysyinkin siksi suoraan asianomaiselta, mutta et jostain kumman syystä löydy halua kertoa uhkailujen lopputuloksista. Miksihän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyte koskee Rautavaaran kunnan entisen elinvoimajohtajan virkarikosasiaa.
        Rautavaaran kunnan teknisessä toimessa epäillyksi tapahtunut virkarikoksia koskeva syyteharkinta oli Pohjois-Savon käräjäoikeudessa toukokuussa 2022. Rikosepäilyn kohteena on ollut esteellisen henkilön toiminta kunnan teknisen toimen hankinnoissa, kun hänen lähipiiriinsä kuuluvalle yhtiölle oli tarjottu urakoita ja se oli toisaalta voittanut niistä osan.

        Asiaa koskeva esitutkinta-aineisto (laaja kuulustelumateriaali noin 1.700 sivua) ja haastehakemus sekä käräjäoikeuden käsittelyt ovat tulleet julkiseksi. Niin ikään käräjäoikeus päätti 19.5.2022, että kaikki on julkista.

        Kaikki kolme vastaajaa ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen. Aineiston voi tilata Pohjois-Savon käräjäoikeudesta asianumerolla R 21/2227 (syyttäjän asianumero R21/2564).

        Nostettu syyte koskee kolmea henkilöä ja yhtä osakeyhtiötä vastaan:
        Entistä elinvoimajohtajaa ja hänen entistä esimiestään (kunnaninsinööri) vastaan on nostettu syyte törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Syyttäjän vaatimus: molemmille ehdollista vankeutta.
        Entistä kunnanjohtajaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän vaatimus: sakkoa.
        Yhtiötä kohtaan syyttäjän esitys on rikoshyötyvaatimus.

        Muiden asiassa epäiltyinä kuultujen 16 henkilöiden osalta on tehty syyttämättäjättämis-päätökset. Esitutkinnassa kunnan luottamushenkilöitä, viranhaltioita ja tilintarkastajia epäiltiin virka-aseman väärinkäytöstä tai avunannosta siihen. Yksi syyttämättäjättämis-päätös on perustunut toimenpiteistä luopumiseen ja muut 15 tapausta syytteen nostamisen edellytysten puuttumiseen.

        Syyttämättäjättämispäätösten numerot ovat 21/4543–4545 ja 21/4547-4559, ja ne voit sinäkin tilata Itä-Suomen syyttäjäalueelta, sähköposti ita-suomi.syyttaja(at)oikeus.fi, puh. 029 562 4000.

        Aineisto tilattu. Lukemista 1.700 sivussa piisaa. Mitä kaikkea sieltä paljastuukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aineisto tilattu. Lukemista 1.700 sivussa piisaa. Mitä kaikkea sieltä paljastuukaan?

        Vain kolmen syytetyn osalta jotain sellaista, mikä rikkoi lakia ja herätti syyttäjän mielenkiinnon.

      • Anonyymi

        Ja mistäs tämä tieto julkisena löytyykään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistäs tämä tieto julkisena löytyykään?

        On muuten ollut iso duuni kavaltaa kokonainen talo. Vieläpä niin ettei kukaan kunnassa huomaa yhtään mitään. Mihinkähän se vietiin? Ja millä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijan ja luottamushenkilön velvollisuus on ilmoittaa sidonnaisuuksistaan ja esteellisyyksistään oma-aloitteisesti Tarkastuslautakunnalle, joka on ensisjaisessa valvontavastuussa ja ilmoitusvelvollinen. Vastuuviranhaltija oli silloinen talousjohtaja 2017-31.1.2019 saakka ja sen jälkeen hallintojohtaja.

        Tarvittaessa esteellisyydestä päättää toimielin ts. lautakunnat, osastopäälliköt, esimiehet - raportointi havainnoistaan aina kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle.

        Hallintosääntö ja sisäisen valvonnan ohjeet sekä talousjohtajan tehtävänkuvaus olivat kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sidonnaisuusilmoitus tehdään Tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset kunnanvaltuustolle tiedoksi.

        Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
        Miksi ei Rautavaaralla näin tehty? Tarkastuslautakunta ei kuullut, eikä nähnyt mitään esteellisyyksiä maaurakoiden tarjouspyynnöissä ja päätöksenteossa 2014-2019.

        Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa eli kunnan virallisilla kotisivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

        Oliko tarkastuslautakunta hereillä 2014-2021?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopas siellä taas selitystä ja muiden tahojen syyttämisyrittksiä riittää Vanha totuus on, että syylliset selittelee, syyttömien ei tarvitse niin tehdä kun ei ole mitään salattavaa.

        Syyttäjä ei nimittäin ole löytänyt kenenkään muun kuin näiden kolmen nyt syytetyn toimista mitään huomautettavaa. Kaikista muista tahoista on tehty syyttämättäjättämispäätös.

        Tuohon aikaan juuri kunnanjohtaja on myöntänyt sivutoimilupia, jostain syystä ei ole katsonut tarpeelliseksi vaatia sellaista kaikilta alaisiltaan vaikka onkin varmasti ollut tietoinen näiden muista työkuvioista. On siis syyttäjänkin epäilyn mukaan laiminlyönyt virkatehtäviensä hoidon, joko tahallisesti tai vähintäänkin tuottamuksellisesti.

        Entinen kunnanjohtaja on ollut esimiehenä toimivaltainen, tilivelvollinen virkamies, jonka vastuulla on ollut operatiivinen sisäinen valvonta. Hänen olisi tullut seurata alaistensa toimien lainmukaisuutta, tarvittaessa puuttua heidän työnsä puutteisiin ja opastaa heitä lainmukaiseen toimintaa. Muilla on ollut oikeus luottaa siihen, että näin on myös menetelty. Kunnanhallitus on joutunut antamaan hänelle jo tuohon aikaan kirjallisen varoituksen työn hoidossa ilmenneissä puutteissa. Tieto siitä on julkinen ja mm. Ylen uutisoima.

        Mihin lie työaika kulunut, kun varsinaiset työt on jääneet tekemättä? Eri nettipalstoille ja lehtiin kirjoitteluun? Entisen työnantajansa kanssa käräjöintiin?

        Käräjäoikeuden mukaan x-kj toimi kuten pitikin hyvän hallintotavan mukaisesti.

    • Anonyymi

      Siellähä istuu ja tuomioo odottaa päätekiät ensisijaisesti.

    • Anonyymi

      Päätekiöille esitetään ehdollista vankeutta.

      • Anonyymi

        Entinen kunnanööhökäs elikkäs kyläpiällikkö elikkäs kunnanjohtaja oottelloo siellä kannssa ommoo tuomiottaan.
        Johan se Väenö Linnahhiin siinä Tuntemattomassa sotilaassaan totesj, että " määhän sinä Lehto ryhmänjohtajana siihe keskelle, kun oot esjmies ja suurin syypiä".

      • Anonyymi

        Siksi kun heidän toimistaan ei ole syytteen aihetta löytynyt. Muiden syytettyjen esimiehenä toimineen silloisen kunnanjohtajan toimista tai toimimattomuudesta sen sijaan löytyi, siksi hänelle luettiin myös syyte. Noloakin nolompi loppu hänen työuralleen.

        Niin yksinkertaista se on. Faktat ne puhuvat oikeudessa. Muiden syyttely nimettömillä nettipalstoilla onkin sitten kokonaan uuden oikeudenkäynnin aihe, etenkin kun sitä on tehty täällä jo esitutkinnan aikaan ihan näitä syyttömiksi todettuja ihmisiä nimillä mainiten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entinen kunnanööhökäs elikkäs kyläpiällikkö elikkäs kunnanjohtaja oottelloo siellä kannssa ommoo tuomiottaan.
        Johan se Väenö Linnahhiin siinä Tuntemattomassa sotilaassaan totesj, että " määhän sinä Lehto ryhmänjohtajana siihe keskelle, kun oot esjmies ja suurin syypiä".

        Koko kinkeripiiri odottaa jännityksellä, kuinka tämä elinvoimajohtajan virkarikossyyte oikeudenkäynti tulee esille kirjailija A. Heikkisen kirjoittamassa kunnan 150-juhlahisto-riikissa.

        Tottakai tämä kunnan historian merkittävä oikeudenkäynti taustoineen pitää siellä olla, koska kunnan vuosien 2020 ja 2021 Tilinpäätösten Arviointikertomuksissa siitä ei ole kirjoitettu sanaakaan. Ei vaikka pitäisi.

        Eipä kyllä edeltävinäkään vuosina. Ei tainnut tulla silloiselta kunnanjohtajalta raportoitua yleensäkään asiasta eteenpäin, siksipä syyte hänellä nyt onkin.

      • Anonyymi

        Kuuluiko hänkin teidän kinkeripiirin? Siinä onkin ollut sitten neljä jäsentä.

        Raportointi eli kunnan Tilinpäätös ja Arviointikertomus on Tarkastuslautakunnan hommia. Mitä vuotta 2021 saatiin kunnassa aikaan?

      • Anonyymi

        Kunnanhallituksen valitsemat kolme Sisäistä tarkastajaa toimivat vahtikoirina vuosina 2014-2021.

        Varmaan keskityttiin korjaamaan edellisen kunnanjohtajan aikaista kaaosta. Siinä sitä työnsarkaa on ollutkin. Maksettiin sinä aikana otettuja velkoja ja vakautettiin taloutta. Mietittiin ja miten selvitään pandemiasta ja valmisteltiin tulevia sote-muutoksia. Tehtiin omaan työnkuvaan liittyviä töitä.
        Sinä sitä työtä yhdelle kunnalle onkin. Niin kovin paljon helpompaa vaan kun ei ole enää haihattelija kunnanjohtajana.

        Eivät vaan räksytä netissä, sen hoitaa tämä kolmen kinkeripiiri. Siinä se ero onkin.

      • Anonyymi

        Oot niin väärässä kuin suinkin olla voi. Et tunnistaisi monia meistä edes nimeltä, moni kyläläinen vaan on täysin kypsynyt tähän jatkuvaan kunnan aiheettomaan mustamaalaukseen. Joten sitä saat jatkossakin mitä tilaat. Monologimiehen aika on ohi.

      • Anonyymi

        Ei sentään laitakujilta. Jotkut ammattiräksyttäjät kun on niiltäkin. Ja jotkut muuten vaan riitaisilta saloilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot niin väärässä kuin suinkin olla voi. Et tunnistaisi monia meistä edes nimeltä, moni kyläläinen vaan on täysin kypsynyt tähän jatkuvaan kunnan aiheettomaan mustamaalaukseen. Joten sitä saat jatkossakin mitä tilaat. Monologimiehen aika on ohi.

        Totta. Kaikki kuntalaiset sinut jo maalittajana tuntevat. Jakelet täällä tuomioita. Oottasit rauhassa Käräjäoikeuden päätöstä. Varsinainen Suivaantuja ja puolitotuuksien viljelijä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan keskityttiin korjaamaan edellisen kunnanjohtajan aikaista kaaosta. Siinä sitä työnsarkaa on ollutkin. Maksettiin sinä aikana otettuja velkoja ja vakautettiin taloutta. Mietittiin ja miten selvitään pandemiasta ja valmisteltiin tulevia sote-muutoksia. Tehtiin omaan työnkuvaan liittyviä töitä.
        Sinä sitä työtä yhdelle kunnalle onkin. Niin kovin paljon helpompaa vaan kun ei ole enää haihattelija kunnanjohtajana.

        Mutta asukasluku on pudonnut alle 1.500. Kannattaisi keskittyä työpaikkojen luomiseen ja ikäihmisten hyvinvointiin tänä korona aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta asukasluku on pudonnut alle 1.500. Kannattaisi keskittyä työpaikkojen luomiseen ja ikäihmisten hyvinvointiin tänä korona aikana.

        Moni lähti edellisen kunnanjohtajan höyryämisten takia. Nyt se järjetön kohellus kostautuu tässäkin. Rautavaara taitaa olla ko. henkilön johtamista kunnista ainoa joka yleensä on edes olemassa enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaikki kuntalaiset sinut jo maalittajana tuntevat. Jakelet täällä tuomioita. Oottasit rauhassa Käräjäoikeuden päätöstä. Varsinainen Suivaantuja ja puolitotuuksien viljelijä.

        Jotkut eivät odottaneet tuomioissaan edes esitutkinnan loppumista ja niinpä he päätyivätkin lievästi sanoen noloon tilanteeseen. Levähti ns tuulettimesta oma p* naamalle.

        Kuntalaiset iloitsevat olemassaolostamme. Ne pari jotka eivät iloitse, eivät olekaan kuntalaisia. Paitsi apupoika, tietty. Hän taas keitti soppansa ihan itse.

        Ottaako päähän?

        Rautavaarasta Ikäihmisten Paratiisi.
        Tämä näkyy mm. Eläkeläisten paluumuuttajat.

        Valitettavasti yhtään ainutta Unto-taloa ei myyty. Yritys päätyi konkurssiin.
        Onneksi kuntaan on kuitenkin ollut kivasti muuttajia. Sama se, onko paluuumuuttaja vaiko ihan uusi sellainen.

        Käypä kattomassa Jokisuunniemestä.
        Sieltä näitä Sami-taloja löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä kyllä edeltävinäkään vuosina. Ei tainnut tulla silloiselta kunnanjohtajalta raportoitua yleensäkään asiasta eteenpäin, siksipä syyte hänellä nyt onkin.

        Esteellisyys on henkilön itse huomattava.

      • Anonyymi

        Kiparin luonnonmäkeen kunta poltti veromarkkoja 800.000 mk.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluiko hänkin teidän kinkeripiirin? Siinä onkin ollut sitten neljä jäsentä.

        Jäseniä Yhteensä 2.022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiparin luonnonmäkeen kunta poltti veromarkkoja 800.000 mk.

        Halpaa kuin heinänteko. Edellinen kunnanjohtaja kun maksoi kunnalle yli 120 000 mk joka ikinen virassaolokuukausi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esteellisyys on henkilön itse huomattava.

        Ja ellei huomaa, on esimiehen velvollisuus työnantajan edustajana puuttua asiaan. Vaan eipä puuttunut. Siksi syyttäjä muisti syytteellä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käypä kattomassa Jokisuunniemestä.
        Sieltä näitä Sami-taloja löytyy.

        Tarkoittanet ukrainalaista kivijalkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halpaa kuin heinänteko. Edellinen kunnanjohtaja kun maksoi kunnalle yli 120 000 mk joka ikinen virassaolokuukausi.

        Minkä laskuopin mukaan????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti yhtään ainutta Unto-taloa ei myyty. Yritys päätyi konkurssiin.
        Onneksi kuntaan on kuitenkin ollut kivasti muuttajia. Sama se, onko paluuumuuttaja vaiko ihan uusi sellainen.

        Lapsia syntyi 2 vuonna 2021.
        Vuonna 2022 syntynyt 0.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä laskuopin mukaan????

        Ei ainakaan sen, jossa 66 miljoonaa ja 6,6 miljoonaa menee iloisesti sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainakaan sen, jossa 66 miljoonaa ja 6,6 miljoonaa menee iloisesti sekaisin.

        Kuntatalous on monimutkainen kokonaisuus. Tuloslaskelman Vuosikatteen yläpuoliset erät tulee
        olla hallinnassa. Taseesta, Rahoituslaskelmasta ja Investointiohjelmasta puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntatalous on monimutkainen kokonaisuus. Tuloslaskelman Vuosikatteen yläpuoliset erät tulee
        olla hallinnassa. Taseesta, Rahoituslaskelmasta ja Investointiohjelmasta puhumattakaan.

        Tuskinpa nekään hallussa on sellaisella, jolle jo pelkissä luvuissa tulee tuollaisia heittoja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti yhtään ainutta Unto-taloa ei myyty. Yritys päätyi konkurssiin.
        Onneksi kuntaan on kuitenkin ollut kivasti muuttajia. Sama se, onko paluuumuuttaja vaiko ihan uusi sellainen.

        Suurin muuttoliike on ollut yläkertaan. Noin 30-40 asukasta/vuosi.

      • Anonyymi

        Ehdollista vankeutta. Kenelle näin kovaa tuomiota?

      • Anonyymi

        Kunnan hankintayksikkönä oli tekninen lautakunta 1.7.2017 saakka. Sitten Elinvoimalautakunta.

      • Anonyymi

        Tarttunut sinusta, vaikka vaan nopeasti ohi kävelin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaikki kuntalaiset sinut jo maalittajana tuntevat. Jakelet täällä tuomioita. Oottasit rauhassa Käräjäoikeuden päätöstä. Varsinainen Suivaantuja ja puolitotuuksien viljelijä.

        Oikeusvaltio toimi. Käräjäoikeuden päätös annettu 24.9.2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut eivät odottaneet tuomioissaan edes esitutkinnan loppumista ja niinpä he päätyivätkin lievästi sanoen noloon tilanteeseen. Levähti ns tuulettimesta oma p* naamalle.

        Kuntalaiset iloitsevat olemassaolostamme. Ne pari jotka eivät iloitse, eivät olekaan kuntalaisia. Paitsi apupoika, tietty. Hän taas keitti soppansa ihan itse.

        Ottaako päähän?

        Tässä sitä oikeaa Rautavaaran hyvää hallintoa tätä on aina harjoitettu.
        Epäkohtiin puuttujista rikosilmoituksia se on Raitavaaran hyvää hallintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä sitä oikeaa Rautavaaran hyvää hallintoa tätä on aina harjoitettu.
        Epäkohtiin puuttujista rikosilmoituksia se on Raitavaaran hyvää hallintoa.

        Olisiko korkea aika arvioida omia toimintatapoja uudelleen, mikäli nykyiset tavat ovat johtaneet poliisin kuulusteluihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko korkea aika arvioida omia toimintatapoja uudelleen, mikäli nykyiset tavat ovat johtaneet poliisin kuulusteluihin?

        Rikos ilmoituksia saa tehtailla halutessaan.

    • Anonyymi

      Yhteiskunnan palkkiolistoilla elelee satojatuhansia henkilöitä joille työmoraali on täysin kokematon tila . " illalla kassaa laskiessa heitetään rahat kattoon ! Ne mitkä jäävät kattoon ovat työnantajan alas tippuneet kuuluuvat virkahenkilölle . "

      • Anonyymi

        Oikeudenkäynti koskee kuviota, jossa Rautavaaran kunta teknisen toimen hankinnoissaan osti urakoita elinvoimajohtajan omistamalta yhtiöltä. Syyttäjän haastehakemuksesta ilmenee, että näistä urakoista kuntakonserni on maksanut elinvoimajohtajan yhtiölle vuosien aikana reilut 385 000 euroa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Syyttäjän haastehakemuksesta ilmenee, että näistä urakoista kuntakonserni on maksanut elinvoimajohtajan yhtiölle vuosien aikana reilut 385 000 euroa."
        Ilmeisesti syyttäjä ei ota kantaa siihen, mitä kuntakonserni on saanut noilla 385 000 eurolla.
        Olisikohan niin, että rahnaa olisi mennyt jopa enemmän, jos kilpailutusta olisi päässyt hoitamaan joku horsmansuojelija tai muu haaveilija?
        Onko mahdollisesti siis niin, että Rvaaran kaltaisen persaukisen kunnan teknisen toimen hankkeisiin ei ole ollut tunkua, joten elinvoimajohtaja on valinnut yrityksiä, joiden on tiennyt hoitavan hommansa? 😂

        Eiköhä toisiakin olisi ollut ja työt tullut tehtyä,eihän tainut putjetti riittää vain "pursusi yli" .Taitaa kuntalaiset olla tyytyväisiä kommentointien mukaan ,niin vaikuttaa "teki kommentoijan mielestä hyväntekeväisyyttä"
        Mitäpä moisesta moittimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Syyttäjän haastehakemuksesta ilmenee, että näistä urakoista kuntakonserni on maksanut elinvoimajohtajan yhtiölle vuosien aikana reilut 385 000 euroa."
        Ilmeisesti syyttäjä ei ota kantaa siihen, mitä kuntakonserni on saanut noilla 385 000 eurolla.
        Olisikohan niin, että rahnaa olisi mennyt jopa enemmän, jos kilpailutusta olisi päässyt hoitamaan joku horsmansuojelija tai muu haaveilija?
        Onko mahdollisesti siis niin, että Rvaaran kaltaisen persaukisen kunnan teknisen toimen hankkeisiin ei ole ollut tunkua, joten elinvoimajohtaja on valinnut yrityksiä, joiden on tiennyt hoitavan hommansa? 😂

        Huuhaa.

    • Anonyymi

      Joko oikeus on antanut päätöksensä entisen kunnanjohtajan ja kumppaneidensa syytteisiin?

      • Anonyymi

        Rannankylällä lippu varmaan puolitangossa…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rannankylällä lippu varmaan puolitangossa…

        Käräjäoikeuden päätös 14.9.2022 menossa hoviin vai ei?

      • Anonyymi

        Ei kunnalla ollut mitään vaatimuksia myöskään kolmea nyt syytettynä olluttakaan kohtaan, vaan syyttäjä käytti heihin omaa syyteoikeuttaan. Ei vaan nähnyt sitä aiheelliseksi kenenkään muun osalta. Sekös se nyt erästä harmittaa.

        Kovin ahkeraan se elämä näyttää joillain vaan pyörivän tuolla käräjäoikeuden maailmassa. Harrastus toki tuo käräjöintikin. Jos jatkaa edelleen tuota syyttömien syyttämistä näin julkisuudessa, saattaa hän toki päästä päästä sinne uudelleen.

    • Anonyymi

      Vieläkö ex-kunnanjohtajan Via dolorosa vaan jatkuu? Eikö oikeus ole vieläkään antanut päätöstään hänelle luettuihin syytteisiin?

      • Anonyymi

        Käräjäoikeuden kansliapäätös annettiin 15.9.2022. Ex-kj:n kaikki syytteet hylätty yksimielisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjäoikeuden kansliapäätös annettiin 15.9.2022. Ex-kj:n kaikki syytteet hylätty yksimielisesti.

        Käräjäoikeuden kanta: Ohjeistuksessa silloiselle tekniselle lautakunnalle ja viranhaltijoille ei ollut mitään epäselvää.
        Kunnanhallitus 11.5.2015 § 21 päätti yksimielisesti:
        -kehottaa tuloalue IV/tekninen toimi eli tekninen osaston ja tekninen lautakunnan tulee vastaisuudessa toimia niin, ettei tarjouspyyntöjen valmistelussa ja jätettyjen tarjousten avaamisessa ole läsnä jäävejä henkilöitä.
        -jatkossa teknisen toimen urakkatarjouspyyntöjen laadinnassa ja niiden toteuttamisessa tulee noudattaa huolellisuutta ja voimassa olevaa hankintalakia ja kunnan hallintosääntöä.
        -antaa tulosalue IV/tekniselle toimelle tehtäväksi kutsua koolle ko. yrittäjät keskuste-lutilaisuuteen, jossa selvitetään yrittäjille selvityspyynnössä esitetyt perusteet. Tilaisuuden tavoitteena luoda luottamuksellinen tekemisen meininki.

        Täyttä faktaa. Kunnanjohtaja toimi erittäin nopeasti. Huonosta johtamisesta ei ollut mitään näyttöä. Päinvastoin.

        Huonosta johtamisesta on todellakin näyttöä, sillä se mahdollisti asian jatkumisen vielä vuosia eteenpäinkin. Siinä on kiistaton fakta johtamisen laadusta siltä ajalta. Sen myös kaksi asiantuntijaa on todennut. Käräjäoikeus itsessään ei ota edes kantaa huonoon johtamiseen tai hyvän hallintotavan vastaiseen toimintaan, se ei heille kuulu. Jos käräjäikeuden päätöksessä olisi siitä jotain mainintaa, olisi päätös selkeästi virheellinen ja heidän toimivaltansa ylittävä.

    • Anonyymi

      Peratkaa 2000 luvulta alkaen vähintään ,sieltä löytyy ongelmiin jotakin.
      Kyllä ongelmat tulee kunta päättäjä jyristä niin kuin jo jossakin tuli ilmi.
      Kunnanjohtajaa tanssitetaan niin kuin halutaan,ellei onnistu keksitään syytöksiä.
      Ongelma on muuallakin ei yksin Rautavaaralla.

    • Anonyymi

      Monitoimitalon ilmastointiurakka 444.000€ jäivät kilpailuttamatta kesällä 2019. Kunnanjohtaja olisi kuulunut viedä asia kunnanhallituksen päätettäväksi.

      • Anonyymi

        Valvontaa Monarin ilmastointiurakassa ollutkaan. Miksi 444.000€:n urakkaa ei kilpailutettu? Voihan Hinku.

      • Anonyymi

        Ei voi tietää vääristä menettelytavoista, ellei joku asiakseen käy niistä kertomassa. Siihen väitteeseenhän ex-kunnanjohtajan puolustus nojautui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi tietää vääristä menettelytavoista, ellei joku asiakseen käy niistä kertomassa. Siihen väitteeseenhän ex-kunnanjohtajan puolustus nojautui.

        Harmittaako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmittaako?

        Harmittaako sinua professorien julkituoma totuus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmittaako sinua professorien julkituoma totuus?

        Professorit eivät käyneet oikeutta, eivätkä käy.
        Jos noin paljon harmittaa, kannattaa tehdä vaikka kuntalaisaloite asian korjaamiseksi…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Professorit eivät käyneet oikeutta, eivätkä käy.
        Jos noin paljon harmittaa, kannattaa tehdä vaikka kuntalaisaloite asian korjaamiseksi…

        Puolueeton taho teki täysin selväksi sen mistä on täällä jo kerrottukin. Huonoa johtamista, sitä ei mitkään selittelyt ja itsensä kehumiset muuksi muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi tietää vääristä menettelytavoista, ellei joku asiakseen käy niistä kertomassa. Siihen väitteeseenhän ex-kunnanjohtajan puolustus nojautui.

        Kyllä kunnanjohtajan tulee tietää, mitä hallintosäännössä esittelystä lukee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kunnanjohtajan tulee tietää, mitä hallintosäännössä esittelystä lukee.

        Kunnanjohtajan olisi pitänyt vuosina 2011-2019 tietää myös, mitä kuntaliiton ohjeistus sisäisestä valvonnasta tilivelvollisen, johtavan virkamiehen osalta sanoo.Taisi vaan unohtua kokonaan,kun nyt pitää sen perään kysellä.

    • Anonyymi

      Käyttekö saman syyttelyn nyt ilmitulleeststa tupeloinnista.
      Suojeletteko häntä kun jo toinen mätäpaise kuntaan.
      Ketä nyt syytätte valvonnan puutteesta ja huonosta hallinnosta.

      • Anonyymi

        Kun kysymyksessä on hallintosäännön vastainen toiminta, niin eikös sellainen vielä menisi kaatopykälän kautta edellisen kunnanjohtajan syyksi 😂
        Jotenkin on sellainen käsitys tullut, että hänen aikanaan hallintosääntö ja lait kyllä koskivat kaikkia muita, mutta ei niinkään häntä…

      • Anonyymi

        Yhdenvertaisuuslain mukaan sama oikeusprosessi käytävä heti. Toinen mätäpaise Monarin peruskorjausurakat vaativat tutkintapyynnön poliisille.

        Kuka on tämä inhimillisen virheen tekijä, joka ei huolehtinut siitä että 444.000 euron urakat piti tuoda kunnanhallituksen pöydälle?

        Yhdenvertaisuuslain mukaan riittää, että asia on viety kunnanhallituksen käsittelyyn nyt kun siitä on saatu tieto. Tämä tapahtui sentään kaksi kertaa nopeammin kuin edellisen kunnanjohtajan aikaan eikä edes tarvittu muita yrittäjiä kertomaan asiasta.

        Ei muidenkaan tarvitse toimia ennen kuin joku tulee asiasta erikseen kertomaan. Sehän se yhdenvertaisuutta on.

      • Anonyymi

        Julkihallinnon emeritusprofessori Ari Salminen kommentoi asiaa Savon Sanomien pyynnöstä näin: " En jaksa ymmärtää, miksei kunnan ylin johto ja välitön esimies saanut tätä nopeammin poikki". Kyse on hänen mukaansa huonosta johtamisesta ja hyvän hallintotavan kadoksissa olemisesta.

        Huonolla johtamisella on pitkäkantaiset vaikutukset ja se vaikuttaa työpaikalla vielä vuosikymmenienkin päästä, vaikka yksilö olisi lähtenyt organisaatiosta jo kauan sitten.

        Ei siis mikään ihme että ongelmia nyt putkahtelee Rautavaaralla esiin tämän tästä. Osanottoni vaan nykyiselle kunnanjohtajalle, melkoisen perinnön sai edeltäjältään.

        Yhdenvertaisuus kaukana sama tupelo jatkoi
        Ei todellakaan olisi teko hyväksyttävää normaalisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonolla johtamisella on pitkäkantaiset vaikutukset ja se vaikuttaa työpaikalla vielä vuosikymmenienkin päästä, vaikka yksilö olisi lähtenyt organisaatiosta jo kauan sitten.

        Ei siis mikään ihme että ongelmia nyt putkahtelee Rautavaaralla esiin tämän tästä. Osanottoni vaan nykyiselle kunnanjohtajalle, melkoisen perinnön sai edeltäjältään.

        Tapahtuma ei mitenkään liity x johtajaan kyllä kunnassa täytyisi toimia toisin eikä päänsilittelyllä,onko kaikki samaa mieltä.Tämä kaikkitietä kyllä osaa vääryyttä puolustaa.
        Kyllä täytyy kossakin muualla olla vika eikä asioiden ymmärtämisessä.

      • Anonyymi

        Täyttä faktaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkihallinnon emeritusprofessori Ari Salminen kommentoi asiaa Savon Sanomien pyynnöstä näin: " En jaksa ymmärtää, miksei kunnan ylin johto ja välitön esimies saanut tätä nopeammin poikki". Kyse on hänen mukaansa huonosta johtamisesta ja hyvän hallintotavan kadoksissa olemisesta.

        Yksinkertaisen selvästi ilmaistu. Hävettää kuntalaisten puolesta.

        Kyllä hävettää vain nyt tulleen takia ei vielä haluta hyväksyä että lopetettaisiin toiminta.
        Nytkin oli juttua kun ei eräs päätös kaikkien mielestä mennyt oikein,kallein olisi vaihteeksi pitänyt hyväksyä.
        Suosia tiettyä.

      • Anonyymi

        Hän tosin ei ole ollut yhtään mistään syytettynäkään. Eikä hänellä ole siinä roolissa mitään esimiesasemaa ollutkaan, tosin kun silloisella kunnanjohtajalla. Nyt vain joutuu siivoamaan noita ex-kunnanjohtajan jälkiä.

      • Anonyymi

        Kannattaa puuttua omaan toimintaansa ,syyttelemättä kenellä ei ole mitään osaa Rautavaaran politikkojen hyväksymiin tupelointeihin.

      • Anonyymi

        Huuhaa.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö.

        Yksi huonon johtajan tunnuspiirteistä on kyvyttömyys nähdä omia puutteitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdenvertaisuuslain mukaan sama oikeusprosessi käytävä heti. Toinen mätäpaise Monarin peruskorjausurakat vaativat tutkintapyynnön poliisille.

        Kuka on tämä inhimillisen virheen tekijä, joka ei huolehtinut siitä että 444.000 euron urakat piti tuoda kunnanhallituksen pöydälle?

        Muistat varmaan entuudestaan, mistä sen vinkin KRP:lle pystyi antamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä faktaa.

        Vielä mitä, epäonnistunutta yritystä vierittää syytä muiden niskaan. Niin ikään yksi huonon johtajan tunnusmerkki.

      • Anonyymi

        Pysy tosiasioissa kyllä kunnan politikot on itse monelle ongelmia järjestänyt.
        Sillä kuntalaiset on kadonnut,lainaan erään entisen työntekijän lehti kommentiin ,Nilsiä on Rautavaaralaisten Ameriikka .
        Sieltä ei kuulunut olekkaan nykyisten eikä entisten häpäisy kirjoituksia,siitä Rautavaaran viisaat on erikoisìa.
        Kaikki ei elä politikkojen ehdoilla.

        Jälleen sama vanha itkuvirsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen sama vanha itkuvirsi.

        Voitte varmasti itkuvirsiä laulaakkin 20 henkeä muuttanut vähällä aikaa ja mitenpaljon kuollut.
        Sinun kaltaisesi takia ei paljon ketään innosta tulemaan Rautavaaralle.
        Jatkuat sotkut kunnan päätökstä,täällä kirjoiyttelut ja syyttelyt toisista asiaa ei näytä innostavalta.
        Parempi kun jatkaisit mainostamista etkä toisten panettelua.

        Vilkaisepa oikein huolella peiliin , ennen kuin muita taas syyttelet.

        Paremmin katso itse, asakirjat ei valehtele sieltä kaikki löytyy.

        Ei niin, etenkään ne valituksiin tulleet hylkäävät päätökset.

        Kerro miten kävi asiattomien syytösten. Taisi tulla vesiperä.
        Hoida ongelmasi muualla.

        Ahkeran aloituksen laatijan niitä ongelmiaan pitäisi muualla hoitaa. Nettiriippuvuus eläkeläisten keskuudessa on nykyään laajalti tunnistettu ongelma.

      • Anonyymi

        Katkeraa tilitystä, kenties joltakulta jolla itsellään on vuoroin nokka ja vuoroin pyrstö tervaan tarttuneena. Totuus on, ettei lautakunnan jäsenten, sen paremmin kuin kunnanhallituksenkaan toimissa ole ollut mitään rikollista. Heitä ei edes syytetä mistään.

        Kyseessä pitkäaikainen ongelma ei mikään uusi.
        Tuleeko vieläkään oppia ,ymmärys ei riitä vai mikä että ensisijaisessa vastuussa on itse ja lautakunta
        Täysin ihmeellistä että kunnanjohtajaa syytetään ja häpäistään.

        Ihmeellisempää on se, että joku ei ymmärrä häneen kohdistuneiden moitteiden tulleen erittäin korkeasti koulutetuilta ja arvostetuilta oikeusoppineilta.

      • Anonyymi

        Rautavaaran yrittäjät kiittää😊. Yrittäjien selvitys-ja tutkintapyyntö johti maaliin. Kunnan rakenteellinen korruptio on historiaa.Käräjäoikeuden tuomio 14.9.2022 on nyt lainvoimainen.

      • Anonyymi

        Tästä kaikesta heikkisantti kaiketi kirjoittaa oman luvun
        kunnan 150 vuotisjuhlakirjaan 2024.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä kaikesta heikkisantti kaiketi kirjoittaa oman luvun
        kunnan 150 vuotisjuhlakirjaan 2024.

        Ilman muuta, tästä itsekehua täynnä olevasta,
        parodisesta, entisestä johtavan virkamiehen hahmosta tulee siinä varmasti oikein viihdyttävä.

      • Anonyymi

        Huono johtaminen ja huono hallinto taas.
        Monarin purkusoåpa eiku sakenee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kysymyksessä on hallintosäännön vastainen toiminta, niin eikös sellainen vielä menisi kaatopykälän kautta edellisen kunnanjohtajan syyksi 😂
        Jotenkin on sellainen käsitys tullut, että hänen aikanaan hallintosääntö ja lait kyllä koskivat kaikkia muita, mutta ei niinkään häntä…

        Ilman muuta hallintosäännön kaatopykälä käyttöön. Edelliset kj;t vapiskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkihallinnon emeritusprofessori Ari Salminen kommentoi asiaa Savon Sanomien pyynnöstä näin: " En jaksa ymmärtää, miksei kunnan ylin johto ja välitön esimies saanut tätä nopeammin poikki". Kyse on hänen mukaansa huonosta johtamisesta ja hyvän hallintotavan kadoksissa olemisesta.

        Missä oli kunnan ylin johto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonolla johtamisella on pitkäkantaiset vaikutukset ja se vaikuttaa työpaikalla vielä vuosikymmenienkin päästä, vaikka yksilö olisi lähtenyt organisaatiosta jo kauan sitten.

        Ei siis mikään ihme että ongelmia nyt putkahtelee Rautavaaralla esiin tämän tästä. Osanottoni vaan nykyiselle kunnanjohtajalle, melkoisen perinnön sai edeltäjältään.

        Perintöä tulossa Monarista

      • Anonyymi

        Proffa-emeritus Viljanen pyyhki pölyt
        kunnan johdolta.

      • Anonyymi

        Hävettää ja sapettaa kunnan silloisen teknisen lautakunnan ja tarkastuslautakunnan sekä sisäisten tarkastajien ja kunnanhallituksen toiminta. Tytäryhtiöistä puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huuhaa.

        Katsotaan montako oikaisuvaatimusta ja kantelua on tehty?

      • Anonyymi

        Todella hyvä kirjoitus. Faktaa koko teksti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman muuta hallintosäännön kaatopykälä käyttöön. Edelliset kj;t vapiskaa.

        Riittää ihan yksi edellinen, se joka oli virassa ne edeltävät vuodet 2011-2019. Kunnassa on ollut niin paljon selviteltävää ja korjailtavaa noin monen vuoden tuuliajolla olon jälkeen, ettei ole ihmekään jos sieltä jäljiltä jotain löytyy. Ei uusi johto ole silloin vain muutamassa kuukaudessa kaikkea aikaansaatua tuhoa ehtinyt korjata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Proffa-emeritus Viljanen pyyhki pölyt
        kunnan johdolta.

        Ilmankos moitteiden keskiössä ollutta silloista kunnanjohtajaa nyt kovin yskittääkin. Oli tainnut päästä kertymään harteille todella paksu kerros pölyä, joka leijailee ympärillään vielä pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettää ja sapettaa kunnan silloisen teknisen lautakunnan ja tarkastuslautakunnan sekä sisäisten tarkastajien ja kunnanhallituksen toiminta. Tytäryhtiöistä puhumattakaan.

        Eipä ole syytteessä ollut heistä kukaan, vaikka joku heitä kovasti on yrittänytkin kaikkea mahdollisesta täällä heidän syykseen vierittää. Huono johtaja vaan ei kykene näkemään itsessään mitään vikaa, siksi hänestä huono on tullutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan montako oikaisuvaatimusta ja kantelua on tehty?

        Pitäisiköhän laskea ne yhteen ajalta 2011-2019?

      • Anonyymi

        Sisäisen valvonnan perusmuoto on välitön esimies, joka valvoo ja ohjaa alaistensa toimintaa. Yhden professorien mielipiteeseen, käsittämätöntä ettei tämä välittömänä esimiehenä ollut kunnanjohtaja saanut tilannetta poikki. Mitä on kuulunut ämän tilivelvollisen esimiesasemassa olleen virkamiehen velvollisuuksiin, vastuuseen ja toimivaltaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan montako oikaisuvaatimusta ja kantelua on tehty?

        Kuka uskaltaa kun rikosiloituksen saa heti.
        Kyllä on erikoien kunta ja päätöksen teko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisiköhän laskea ne yhteen ajalta 2011-2019?

        Taisi kunta antaa peräti 2 kpl samasta asiasta peräkkäin jossa väitti asian olevan lopuun käsitelty hallinto oikeus poisti valitusoikeuden molemista totesi olevan valmistelussa.Olihan se 4v valmistenussa joten varmasti hyvää hallintoa.
        Löytyy ne päätökset edelleen .

      • Anonyymi

        Käräjäoikeuden tuomio 14.9.2022
        sivuja 65 ja kaikki esitutkinta-aineisto yhteensä 1.677 sivua kertoo selvästi kaikille, kuinka koko maaurakka hoidettiin vastoin kuntalakia, hallintolakia, hankintalakia, kunnan hallintosääntöä ja sisäisiä ohjeita.

        Aineistosta saa useita kunnallisoikeuden tutkimuksia siitä, miksi esteellisyys tulee ottaa aina huomioon päätöksenteossa.

      • Anonyymi

        Nykyinen elinvoimajohtaja toimi oikein.
        Kuntalaiset kiittää.

      • Anonyymi

        Proffat ovat toista mieltä.

      • Anonyymi

        Kannattaisi katsoa sukulaisten perään, mitä kortteja lähettelevät kuntalaisille.

      • Anonyymi

        Juuri tulleen tiedon mukaan luottamushenkilöiden toimintaa tutkitaan.

    • Anonyymi

      Mikä Untossa niin vielä ahdistaa? Olisiko syy henkilö- ja perhekohtainen?
      Unto viettää aktiivisia ja leppoisia eläkepäiviä. Antaa hänen olla rauhassa.

      • Anonyymi

        Erittäin aktiivisia päiviä nettikirjoittelun parissa viettääkin. Mikähän vaikutin hänellä siihen mahtaa olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin aktiivisia päiviä nettikirjoittelun parissa viettääkin. Mikähän vaikutin hänellä siihen mahtaa olla?

        Niin näyttää kaveri olevan vaan eipä itse huomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin aktiivisia päiviä nettikirjoittelun parissa viettääkin. Mikähän vaikutin hänellä siihen mahtaa olla?

        Tyhjä elämä pistää elämään menneessä. Nyt vielä viisaampikin taho ihmettelee huonoa johtajuutta, niin ei voi kehuskella mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin aktiivisia päiviä nettikirjoittelun parissa viettääkin. Mikähän vaikutin hänellä siihen mahtaa olla?

        Onhan siihen jokaisella oikeus. Miksi siitä jurnutat loputtomiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siihen jokaisella oikeus. Miksi siitä jurnutat loputtomiin?

        Vaikutinta siihen sitä ihmeteltiinkin. Lähinnä noloa on esimerkiksi spämmätä Rautavaaran vanhoja pöytäkirjoja muiden kuntien keskustelupalstoille, tosin taitaisipa siinä lähemmin tarkasteltua helposti löytyä myös tietosuojarikkomusta, työuran aikaista asioista kun on kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siihen jokaisella oikeus. Miksi siitä jurnutat loputtomiin?

        Kannattaisiko vaihtaa harrastus johonkin järkevämpään, esimerkiksi vapaaehtoistyöhön ukrainalaisten pakolaisten kanssa? Kun nykyinen harrastus herättää vain sääliä muissa ihmisissä. Ei se menneisyys vaan muutu yhtään loistokkaammaksi, vaikka kuinka itseään netissä kehuisi.

        Kunnan toiminta muuttaa että käräjöiñtiä ei tarvitse,ja jokaisella on oikeus olla erimieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko vaihtaa harrastus johonkin järkevämpään, esimerkiksi vapaaehtoistyöhön ukrainalaisten pakolaisten kanssa? Kun nykyinen harrastus herättää vain sääliä muissa ihmisissä. Ei se menneisyys vaan muutu yhtään loistokkaammaksi, vaikka kuinka itseään netissä kehuisi.

        todella säälittävän suivaantujan purkaus. harrastus näyttää vain pahenevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        todella säälittävän suivaantujan purkaus. harrastus näyttää vain pahenevan.

        Kun kerran haluaa esittää asiantuntijaa, miksi tehdä se netissä tällaisilla anonyymeillä keskustelupalstoilla kirjoittelemalla? Kenties siksi, kun omalla nimellä tehtynä kukaan ei noteeraa mielipiteitä mitenkään eikä mitään vaikutusvaltaa mihinkään ole olemassakaan. Kannattaisi todellakin hankkia ihan oikea elämä kuvitellun nettitodellisuuden sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        todella säälittävän suivaantujan purkaus. harrastus näyttää vain pahenevan.

        Huono (kunnan) johtaja haukkuu julkisesti kuntalaisia. Se harrastus todellakin näyttää vain pahenevan, ei riitä enää vain sidosryhmien haukkuminen julkisissa tilaisuuksissa. Tästähän varoituksessa aikoinaan jo muistutettiin Taas tuli yksi huonon johtajuuden tunnusmerkki esiin.

        Samoin älä lue jos noin sinua apureinesi
        Korpeaa sillä pääset.
        Onko tarve asiattomasti arvostella eikö koskaan lopu.Kaikilla on oikeus mielipiteen kenenkään estämättä.
        Pitäkää viimein ne kunnan asia yksityishe kilöistä omina tietona koska ne on vaan mielivaltaisten keksintöjä.

      • Anonyymi

        Jätän vuodatuksesi omaan arvoonsa vielä tulee aika jotta kerrotaan suu puhtaaksi.
        Ei uskoisi minkälainen ihminen,suora peto toisille voi olla.

      • Anonyymi

        ⁹en ole meinanutkaan estää mutta joku järki sinunkin syytelyihin on löydyttävä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ⁹en ole meinanutkaan estää mutta joku järki sinunkin syytelyihin on löydyttävä..

        Tässä on vain hyvin koomista se, että et tiedä kirjoittajien henkilöllisyyttä, vaikka kuvittelet tietäväsi.
        Harhakuvitelma sinulta puhua yksikössä.

        Mpniko osallistui tänään 15.45 asittomaan syyttelyyn,tarvittaessa nimi löytyy turha keuhua.

        Millä perusteellapa meinaat sitä kysellä? Ja mistähän siinä on mahdettu syyttää?

        😂😂😂😂😂

        "nettikirjoitukset voivat aiheuttaa mielipahaa, mutta useinkaan ne eivät ole laittomia, sanoo nettipoliisi Marko Forss."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mpniko osallistui tänään 15.45 asittomaan syyttelyyn,tarvittaessa nimi löytyy turha keuhua.

        Jos tämä on ainut elämäsi, niin ala ottaa selvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂😂😂😂😂

        "nettikirjoitukset voivat aiheuttaa mielipahaa, mutta useinkaan ne eivät ole laittomia, sanoo nettipoliisi Marko Forss."

        Raja on niissäkin kun asiattomia syytöksiä tehdään.
        Normaalisti mikä on lakioikeus asioiden hoido n takia tehdä ei kuuli häpäisytarkoituksessa jatkuvasti ylläpitää ja syytellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tämä on ainut elämäsi, niin ala ottaa selvää.

        Nyt lopeta rähinäsi minulla on sama oikeus kuin sinulla sinä et kiellä.

        Kerrohan vielä mistä on syytetty ja ketä?

        Sille kun ei voi kukaan mitään, jos joku kokee kaiken itseensä kohdistetuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt lopeta rähinäsi minulla on sama oikeus kuin sinulla sinä et kiellä.

        Sinähän täällä olet ainoana yrittänyt kieltää muita ilmaisemasta mielipiteitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raja on niissäkin kun asiattomia syytöksiä tehdään.
        Normaalisti mikä on lakioikeus asioiden hoido n takia tehdä ei kuuli häpäisytarkoituksessa jatkuvasti ylläpitää ja syytellä.

        Jos se RKP, jolla meitä jo kauan sitten uhkailit, ottaa viimein yhteyttä, pitääkö keskustelut jatkossa käydä vain ruotsiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se RKP, jolla meitä jo kauan sitten uhkailit, ottaa viimein yhteyttä, pitääkö keskustelut jatkossa käydä vain ruotsiksi?

        Kysy rehtorilta vieläkö tuusaa rikosilmoituksen entinen ei johtaut mihinkään.
        Ei olisi uskonut virsnhaltian teoksi kannattaa sietä kysyä tsrvitseeko opetella ruotsia.
        Entiseen tuli aikoja sitteñ syyttämättä jättämispäätös.
        Tätä saa kun päätöksestä tekee lakiin perustuvan oikaisun.
        Tämä tapahan o n Rautavaaraa.

        Sinähän se siinä juuri yksityishenkilöä syytät. Asia siis kertomasi mukaan eteni esitutkinnasta syyttäjälle, mutta tuli syyttämättäjättämispäätös kun tekijä ei selvinnyt. Toisesta asiasta ei siihen liittyvä taho halunnut syytettä nostaa, vaikka aihetta olisikin ollut Ei se silloin mikään turha tutkintapyyntö ole todellakaan ollut. Sen tekemiseen johtaneet teot ovat olleet olemassa.

        Ps. Kaikki viranhaltijat osaavat ruotsia. Ei sitä muuten sellaiseksi pääsekään

        Ei ole syytös itse on soppansa keittänyt
        Liene ollut hakusesa hyvä että ei oo pitäjää syyttänyt oli törkeä juttu.

        Olisi vaan nostsneet omista kierouksista
        Eikö nytriittänyt x kunnanjohtajan syyttelyt ku piti lähteä sorkkimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytös itse on soppansa keittänyt
        Liene ollut hakusesa hyvä että ei oo pitäjää syyttänyt oli törkeä juttu.

        Teko, josta tutkintapyyntö tehtiin, oli törkeä. Ihan millä mittapuulla tahansa.
        Eikä ole ollut vaikea löytää tiettyjä nimiä asiasta kuulusteltavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono (kunnan) johtaja haukkuu julkisesti kuntalaisia. Se harrastus todellakin näyttää vain pahenevan, ei riitä enää vain sidosryhmien haukkuminen julkisissa tilaisuuksissa. Tästähän varoituksessa aikoinaan jo muistutettiin Taas tuli yksi huonon johtajuuden tunnusmerkki esiin.

        Taidat puhua itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin älä lue jos noin sinua apureinesi
        Korpeaa sillä pääset.
        Onko tarve asiattomasti arvostella eikö koskaan lopu.Kaikilla on oikeus mielipiteen kenenkään estämättä.
        Pitäkää viimein ne kunnan asia yksityishe kilöistä omina tietona koska ne on vaan mielivaltaisten keksintöjä.

        Nopean toiminnan joukon jäsentä hörisee.

      • Anonyymi

        Tarkoituksenhakuinen maalittaminen jatkuu. Jossakin menee raja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ⁹en ole meinanutkaan estää mutta joku järki sinunkin syytelyihin on löydyttävä..

        Maalittaminen on jo tutkinnassa. Kaikkea ei tartte sietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on vain hyvin koomista se, että et tiedä kirjoittajien henkilöllisyyttä, vaikka kuvittelet tietäväsi.
        Harhakuvitelma sinulta puhua yksikössä.

        Henkilöllisyytesi on kaikkien tiedossa.
        Perästä kuuluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se siinä juuri yksityishenkilöä syytät. Asia siis kertomasi mukaan eteni esitutkinnasta syyttäjälle, mutta tuli syyttämättäjättämispäätös kun tekijä ei selvinnyt. Toisesta asiasta ei siihen liittyvä taho halunnut syytettä nostaa, vaikka aihetta olisikin ollut Ei se silloin mikään turha tutkintapyyntö ole todellakaan ollut. Sen tekemiseen johtaneet teot ovat olleet olemassa.

        Ps. Kaikki viranhaltijat osaavat ruotsia. Ei sitä muuten sellaiseksi pääsekään

        Perätön ilmianto

      • Anonyymi

        Valituksen tekeminen on kuntalaisen perusoikeus. Suomi on oikeusvaltio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teko, josta tutkintapyyntö tehtiin, oli törkeä. Ihan millä mittapuulla tahansa.
        Eikä ole ollut vaikea löytää tiettyjä nimiä asiasta kuulusteltavaksi.

        Eipä tuomari sellaista nähnyt,ne on niitä mitä on ennrnkin keksitty, nähty ja kuultu omiaan niitä kerrottu totena..

        Onneksi aiheettomat valitukset koituvat nykyään valittajan itsensä maksettaviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöllisyytesi on kaikkien tiedossa.
        Perästä kuuluu.

        Höpöti höpöti. Sinun kyllä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalittaminen on jo tutkinnassa. Kaikkea ei tartte sietää.

        Huono johtaja on huono johtaja, se tosiasia ei muuksi muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoituksenhakuinen maalittaminen jatkuu. Jossakin menee raja.

        Näiden kolmen omien touhujen osalta se ylittyi jo aikaa sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat puhua itsestäsi.

        Katsohan vielä siitä varoituslapusta, kenen nimi siinä on. Sehän annettiin kirjallisena, helppo tarkistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perätön ilmianto

        Hupaisa tulkinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalittaminen on jo tutkinnassa. Kaikkea ei tartte sietää.

        Varmaankin tutkitaan juuri niitä täällä aiemmin olleita jopa 500 peräkkäisen kommentin yksinpuheluja, jotka kohdistuivat yhteen ainoaan henkilöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalittaminen on jo tutkinnassa. Kaikkea ei tartte sietää.

        Joko kunnan nykyinen johto ja muut syyttömänä täällä syytellyt virkamiehet ja luottamusmiehet siis saivat tarpeekseen, ja tekivät viimein tutkintapyynnön heihin täällä jo vuosia kohdistuneesta maalittamisesta? Aihetta siihen kyllä olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tämä on ainut elämäsi, niin ala ottaa selvää.

        Laislkaksi haukuttu on tehnyt muutakin kuin elänyt laiskasti netissä.
        Ollut taide terspiassa 2 krrroksisen omakotitalon maalannut
        pensselillä maalia asuntoon memi 40l ulkosauna 20l siihem sisämaalit.kaikki ovet ym.
        Voi joku joka laiskaksi nimitti kokeilla pystyykö samaan,ei ole töitä valittu.
        Nyt varmasti saan saman ryöpytyksen kuin Unto mutta on meitä 15.45 kommentissa 3 jotka joidenkin Rautavaaralaisten nahkassa on piikki. Mutta arvioita mahtuu ei lannista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden kolmen omien touhujen osalta se ylittyi jo aikaa sitten.

        Tuliko rikos kun koko kesä mäni omakotitalon maalauksessa ei ole joutanut Rautavaaran juoruja kuuntelemaan vaikka ohikulkijoita olen välillä jututtanutkin.
        Eilö välillä uhkailut ala riittä näiltä nopeantoiminnan joukoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden kolmen omien touhujen osalta se ylittyi jo aikaa sitten.

        Lopeta asiaton syyttely.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko kunnan nykyinen johto ja muut syyttömänä täällä syytellyt virkamiehet ja luottamusmiehet siis saivat tarpeekseen, ja tekivät viimein tutkintapyynnön heihin täällä jo vuosia kohdistuneesta maalittamisesta? Aihetta siihen kyllä olisi.

        Tehkää ja saatte mielenrauhan,loppuu se asiaton syyttely viimein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuomari sellaista nähnyt,ne on niitä mitä on ennrnkin keksitty, nähty ja kuultu omiaan niitä kerrottu totena..

        Ai että tuomarille asti päädyitte siinäkin jutussa. Ei ole ollut todellakaan vähäpätöinen asia silloin, kun poliisi on kerran vienyt tutkintaa eteenpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden kolmen omien touhujen osalta se ylittyi jo aikaa sitten.

        Jätä välillä asiattomuuksien arviointi ja mieti omaa läytöstäsi,älä levitä petätöntä juorua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laislkaksi haukuttu on tehnyt muutakin kuin elänyt laiskasti netissä.
        Ollut taide terspiassa 2 krrroksisen omakotitalon maalannut
        pensselillä maalia asuntoon memi 40l ulkosauna 20l siihem sisämaalit.kaikki ovet ym.
        Voi joku joka laiskaksi nimitti kokeilla pystyykö samaan,ei ole töitä valittu.
        Nyt varmasti saan saman ryöpytyksen kuin Unto mutta on meitä 15.45 kommentissa 3 jotka joidenkin Rautavaaralaisten nahkassa on piikki. Mutta arvioita mahtuu ei lannista.

        "Laiska töitään luettelee", sanoivat vanhat viisaat. Muut vaan tekevät tarvittavat työt niistä sen kummemmin lukua pitämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin älä lue jos noin sinua apureinesi
        Korpeaa sillä pääset.
        Onko tarve asiattomasti arvostella eikö koskaan lopu.Kaikilla on oikeus mielipiteen kenenkään estämättä.
        Pitäkää viimein ne kunnan asia yksityishe kilöistä omina tietona koska ne on vaan mielivaltaisten keksintöjä.

        Kyllä sattui kipeästi kun taas kerran vastaus tähän meni asiattomuuksiin,tällainen Rautavaaran tällä foorumilla töikseen kukkuvien toiminta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on vain hyvin koomista se, että et tiedä kirjoittajien henkilöllisyyttä, vaikka kuvittelet tietäväsi.
        Harhakuvitelma sinulta puhua yksikössä.

        Tässä hyvä pointti vuosien asiaton syyttely ja häpäisy ei johtanut mihinkään.
        Jossakin raja tulee varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sattui kipeästi kun taas kerran vastaus tähän meni asiattomuuksiin,tällainen Rautavaaran tällä foorumilla töikseen kukkuvien toiminta.

        Mitäpä itse täällä juuri teet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöllisyytesi on kaikkien tiedossa.
        Perästä kuuluu.

        Onko ollut pidempäänkin jo ilmavaivoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se siinä juuri yksityishenkilöä syytät. Asia siis kertomasi mukaan eteni esitutkinnasta syyttäjälle, mutta tuli syyttämättäjättämispäätös kun tekijä ei selvinnyt. Toisesta asiasta ei siihen liittyvä taho halunnut syytettä nostaa, vaikka aihetta olisikin ollut Ei se silloin mikään turha tutkintapyyntö ole todellakaan ollut. Sen tekemiseen johtaneet teot ovat olleet olemassa.

        Ps. Kaikki viranhaltijat osaavat ruotsia. Ei sitä muuten sellaiseksi pääsekään

        Syyttämättä jättämis päätös on julkinen asiakirja ja sieltä löytyy kaikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Laiska töitään luettelee", sanoivat vanhat viisaat. Muut vaan tekevät tarvittavat työt niistä sen kummemmin lukua pitämättä.

        Kyllä sen arvasi n nyt sattui kipeästi levitettinhä täällä sitä laiskan nimeä totena .Siksi tämä että nyt on nähtävänä voit itse kokeilla nettijuorujalevittäissäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen arvasi n nyt sattui kipeästi levitettinhä täällä sitä laiskan nimeä totena .Siksi tämä että nyt on nähtävänä voit itse kokeilla nettijuorujalevittäissäsi

        Voi hyvää päivää sentään 😂😂😂

        Kaikki se sinuun kipeää tekeekin. On silloin tainnut olla nimitys enemmän kuin kohdallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teko, josta tutkintapyyntö tehtiin, oli törkeä. Ihan millä mittapuulla tahansa.
        Eikä ole ollut vaikea löytää tiettyjä nimiä asiasta kuulusteltavaksi.

        Väite asiakirjan väärentämisestä joka oli alkuperäinenen ollut tehnyt mitään merkintöjä,ei edes pysty.Samoin korttken lhettäjksi väitettiin perättömästi,väite uhkaileen kortissa.Toteamus on että ei ole rikos,en ollut koskaan lähettänyt mitään.Koska väitetään törkeäksi jpkainren kysyköön niltä kommentaatteroilta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvää päivää sentään 😂😂😂

        Kaikki se sinuun kipeää tekeekin. On silloin tainnut olla nimitys enemmän kuin kohdallaan.

        Pitäsin sinuna arviot
        Omanasi ,palkan estämisen takia eräät keräsi nimiä perättömiin väiteisiin.
        Henkilöt jotka ei varmasti ollut missään tekemisissä minun töiden kanssa.
        Tämä on sitä kuulua hyvää hallintoa päätökset perustiu
        Juoruihin niinkui tässälin kh en tule koskaan luottamaan Rautavaaran päätöksen tekoon.
        Ulkopuoliset pystyy puuttumaan kunnan päätöksentekoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalittaminen on jo tutkinnassa. Kaikkea ei tartte sietää.

        Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen yksiselitteinen kanta on, että virkamiehen on kestettävä rajuakin virkaansa kohdistuvaa arvostelua. Tämä on ohjannut kaikkea asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä, ennakkotapauksia on runsaasti.

        Kahden muun osalta oikeuskäytäntö menee myös juuri niin kuin on aiemmin kerrottukin. Pitää ihan itse miettiä, mitä itsestään julkisuuteen tuo ja missä sen tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäsin sinuna arviot
        Omanasi ,palkan estämisen takia eräät keräsi nimiä perättömiin väiteisiin.
        Henkilöt jotka ei varmasti ollut missään tekemisissä minun töiden kanssa.
        Tämä on sitä kuulua hyvää hallintoa päätökset perustiu
        Juoruihin niinkui tässälin kh en tule koskaan luottamaan Rautavaaran päätöksen tekoon.
        Ulkopuoliset pystyy puuttumaan kunnan päätöksentekoon.

        Onhan sen edellisen kunnanjohtajan tosiaan kuultu hoitaneen kunnan henkilöstöpolitiikkaa liikenneasemalla kunnan ulkopuolisen henkilön kanssa.

        Nimien kerääminen listaan tarkoittaa, että työyhteisössä on ollut siihen jokin todella painava syy ja listassa esitetylle asialle on työyhteisön vahva tuki. Ei siitä ilman lukuisia allekirjoittajia nimilistaa tule.

        Hyvin tiedän että vastustivat vuodeosaston hoitajat palkankorotusta. Tein pelkkää hoitotyötä 17v sain siivoojan palkan. Minut siirrettiin viranhaltiapäätöksellä hoitotyöhön,unehtui
        yösopimus tekemättä jossa ei määritelty mitä minun työhön kuuluu.
        Kiistaton tosiasia on että minuntyö oli pelkkä hoitotyö sen tiesi hoitajatkin kun vein illalla työn loputtua avaimet ja pidin raportin yöhoitajille.SAMOIN HAIN AAMULL ja kuuntelin ja otin kirjatuttiedot yöhoitajilta.
        Jaen lääkkeet ja annoin koulutus oli lääkehoito virallinen ja pistoluvat.
        Oli myös lupa läänin tarkastajilta hoitotyöhön.
        3 eri kertaa palkankorotus kävi kunnan hallituksessa ,työnantaja esitti samaa palkkaa kuin toisille hoitajille.
        Kuntapolitikon esityksestä ja hoitajien viemä perättömät väitteet sen kaatoi.Hoitajat jotka ei koskaan ollut minun työparina keksi nimilistan ja perättömät väitteet ne on mainittu numerolla kunnan päätöksessä.
        Valitin niin kunnasta hävisi mutta minulta ja poliisilta ne löytyy.
        Minun työpaikalta nimeä ei laittanut kun kepun valtuuston varapuheenjohtaja.
        Näin Rautavaaran rehellinen päätöksen teko pelaa.
        Tämä piti vielä tehdä kun "tökkiminen" ei lopu

        Tutkinto ratkaisee, hoiva-avustaja ei saa samaa palkkaa kuin lähihoitaja, eikä lähihoitaja samaa kuin sairaanhoitaja. Ei sairaanhoitajakaan saa samaa palkkaa kuin lääkäri. Koulutus, vastuu ja palkka ovat kaikissa erilaiset. Jokaisella on mahdollisuus omaehtoisesti kouluttautua miksi tahtoo, oma valinta. Jos sen mahdollisuuden jättää käyttämättä, vika on ihan oma. Silloin on ihan itse priorisoinut elämäänsä jotain muuta. Turhat mutinat pois.

        Minun työpaikalla olimuutaman vuoden vain minulla oli apuna joko kotiavustaja ta 2 kouluttamattomia.
        Koko työpaikka oli hoidon osalta minun vastuulla.Lääkehoito ja valvonta insuliinin pistot särky ja muut tarvittavat lääkkeet ym.
        Verenpaineenmittaukset lääkärin tilaaminen ja kirjaamiset sairaudet asukkaiden siirrot ja kotiutukset ohjeen mukaan osaston kanssa neuvottelut .Tehtävänkuvaus oli sama kun hoitajilla,työt tein listan mukaan.
        Olisin työssäollessa kouluttautunut lähihoitajaksi ,minun olisi pitänyt sanoutua irti,myöhemmin saivat työaikana kouluttautua.Se mikä tässä on se vääryys maksettiin kouluttamattomille valituille jotka ei tehneet hoitotyötä hoitajan palkka. Samaa työnantaja esitti minulle, olen hyvilläni että onnistun työssänija pelastin omalla ammattitaidollani infrakti potilaan eli vuosia.
        politikka oli se syy miksi minä en saanut samaa kun täysin kouluttamaton perhepäivä hoitaja hoitajan palkan.
        Samoin kouluttamattomalle sijaiselle maksettiin 5 tai10% pienempänä.
        Poliisilla on minun tehtävät työvuorossa väärennys ja oikea samoin hoitajien nimenkeräys.
        Raha ei ollut se mikä suututtaa vaan vääryys millä hoidettiin.Perättömillä tiedoilla Unto kyllä ja edellinen teki esitykset, minua suoraan syrjittiin.

        Nimikkeellä ei tee kukaan työtä, niinkuin tein itse sydämmellä raha ei kiiltänyt aina silm issä.

        Elottoman elvytys kuuluu kylläkin ihan jokamiehen velvollisuuksiin. Jos ei muuten osaa, niin kyllä ne 112 neuvoo. Muuten on omista valinnoista kiinni, turha inistä jos on aikoinaan valinnut toisin. Ei niitä koulutuksia turhaan järjestetä. Yksittäisillä kursseilla ei ole mitään merkitystä, kun ei niillä kokonaisuutta opi hahmottamaan.

        Hyvin pärjäsin eikä mitään rekisteriä ollut vääryys on syy joka ärsuttää.
        Kyllä täysin hoitajantyön vastasin hyvin pystyim hahmottamaan ,eipä työnantaja valitellut koskaan.
        Näyttöjä on kun 17v samaa työtä tein.
        Mitään hoiva avustajia ei ollut.

        Mutta eihän tuo untokaan Rautavaaralaisten politiknojensuosinki ole häpäistään kyllä härsti.
        Perässä hiihtäjät pärjää niin kuin palkoissa
        Mutta eivät Rautavaaran hoitajat tarvitse koskaan minusta käriä hyvin tiedän tavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimikkeellä ei tee kukaan työtä, niinkuin tein itse sydämmellä raha ei kiiltänyt aina silm issä.

        Höpöhöpö, kyllä vaan tekee. Sitä vaan ei tajua, jos on hoitoketjun alkupäässä.

      • Anonyymi

        Juuri nämä työyhteisötaidoiltaan huonot työntekijät ramppaavat hyvin herkästi mm kunnanjohtajan luona kertomassa ”totuuksia” esimiehistään ja työkavereistaan. Huono johtaja lähtee näihin mukaan - ja sitten tapahtuukin hulluja asioita. Tästäkin olisi huonon johtajuuden esimerkkejä vaikka kuinka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen yksiselitteinen kanta on, että virkamiehen on kestettävä rajuakin virkaansa kohdistuvaa arvostelua. Tämä on ohjannut kaikkea asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä, ennakkotapauksia on runsaasti.

        Kahden muun osalta oikeuskäytäntö menee myös juuri niin kuin on aiemmin kerrottukin. Pitää ihan itse miettiä, mitä itsestään julkisuuteen tuo ja missä sen tekee.

        Hyvä että työaikana kopiointehtävät työvuorossa alkuperäisen ja väärennöksen sai n pöytäkirjan liitteenä i
        Nimilistan kanssa.
        Tulin jo paljon aikaisemmin tulokseen että mihinkään ei pidä luottaa.
        Hyvä kun väitetään niin on .mustaa valkealla..
        Kyllä turha Untoa syyttää .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nämä työyhteisötaidoiltaan huonot työntekijät ramppaavat hyvin herkästi mm kunnanjohtajan luona kertomassa ”totuuksia” esimiehistään ja työkavereistaan. Huono johtaja lähtee näihin mukaan - ja sitten tapahtuukin hulluja asioita. Tästäkin olisi huonon johtajuuden esimerkkejä vaikka kuinka.

        Juuri näin siinä usein käy. Nykyään työyhteisötaitojen opetukseen on kiinnitetty ihan erityistä huomiota. Siinä on helvetti työpaikalla äkkiä irti, jos johtajankin työyhteisötaidot sattuvat myös olemaan rajalliset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että työaikana kopiointehtävät työvuorossa alkuperäisen ja väärennöksen sai n pöytäkirjan liitteenä i
        Nimilistan kanssa.
        Tulin jo paljon aikaisemmin tulokseen että mihinkään ei pidä luottaa.
        Hyvä kun väitetään niin on .mustaa valkealla..
        Kyllä turha Untoa syyttää .

        Tuostakin on uhottu jo vuosia. Milloin tulenee valmista. Ja millä perusteella on väärennös, ei yhdessäkään työvuorolistassa määritellä yksityiskohtaisia työtehtäviä.

      • Anonyymi

        On onneksi esimiehen ja j.tervon allekirjoituksella näyttöjjä Samoin tehtävä kirjaamisia ym näytä väitteesi toteen.
        Työ listoja 12 kertaa olin seurannan aikanakin 3 viikonjaksosa vastaavana ne löytyy tehtävät 5 min tarkkuudella. Samoin ketä oli apuna.
        Älä kerro läpiä päähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nämä työyhteisötaidoiltaan huonot työntekijät ramppaavat hyvin herkästi mm kunnanjohtajan luona kertomassa ”totuuksia” esimiehistään ja työkavereistaan. Huono johtaja lähtee näihin mukaan - ja sitten tapahtuukin hulluja asioita. Tästäkin olisi huonon johtajuuden esimerkkejä vaikka kuinka.

        Nut mänee liian pitkälle juttusi työlistat näyttää tottuuden.
        Täytyykö kysellä että vääryydelle
        etsitte näyttöjä eikä juoruja,kaikki on tallessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, kyllä vaan tekee. Sitä vaan ei tajua, jos on hoitoketjun alkupäässä.

        Vastimikset on ollit sellaiset jotkä olen pystynyt hoitamaan sen ajan vaatimuksella niin kui toiset työkaverit koskaan ei tehtävistä ollut riitoja
        Kaikki mahdolliset koulutukset kävin työaikana perushoitajille tarkoitetun lääkehoidon koutuksen näyttöineen läpäisin tippa laskuineen jota en koskaan tarvinnut.
        Kaikki koulutukset ja luvat on tallessa.
        Juoruihin ei pidä kenenkään työ taitoja perustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nämä työyhteisötaidoiltaan huonot työntekijät ramppaavat hyvin herkästi mm kunnanjohtajan luona kertomassa ”totuuksia” esimiehistään ja työkavereistaan. Huono johtaja lähtee näihin mukaan - ja sitten tapahtuukin hulluja asioita. Tästäkin olisi huonon johtajuuden esimerkkejä vaikka kuinka.

        Ainakin työpaikkakiusaamisen harjoittamisesta politikpt kielti viranhaltioita puittumasta.Ei minua viranhaltiat vihannut,. Jos jatkate niin kertokaa juorunne nokatusten ei Suomi 24 näytän todisteetkin poliisila löutyy lisää.
        Tämä on johtanut siihen että mi ua kohdellaan juorujen mukaans sillä tavallisesta hallito vaituksesta tehtiin rikosiloitus.
        Tähän tpimintaan omisi Rautavaaran kunnassa täytynytpuuttua ,mutta juorut on todiste aina ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastimikset on ollit sellaiset jotkä olen pystynyt hoitamaan sen ajan vaatimuksella niin kui toiset työkaverit koskaan ei tehtävistä ollut riitoja
        Kaikki mahdolliset koulutukset kävin työaikana perushoitajille tarkoitetun lääkehoidon koutuksen näyttöineen läpäisin tippa laskuineen jota en koskaan tarvinnut.
        Kaikki koulutukset ja luvat on tallessa.
        Juoruihin ei pidä kenenkään työ taitoja perustaa.

        Kuten jo sanottu, yksittäiset kurssit eivät korvaa koko koulutusta. Eikä se alemmin koulutettu itse voi sitä ymmärtääkään, kun ei vaan voi tietää mitä kaikkea ei tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On onneksi esimiehen ja j.tervon allekirjoituksella näyttöjjä Samoin tehtävä kirjaamisia ym näytä väitteesi toteen.
        Työ listoja 12 kertaa olin seurannan aikanakin 3 viikonjaksosa vastaavana ne löytyy tehtävät 5 min tarkkuudella. Samoin ketä oli apuna.
        Älä kerro läpiä päähän.

        Edelleenkään työvuorolistaan ei koskaan merkitä yksittäisiä hoitotehtäviä. Kenenkään hoitoon liittyviä tietoja taas ei todellakaan viedä työpaikan ulkopuolelle tai olet tehnyt todella vakavan tietosuojarikkomuksen.
        Terveystiedot kun ovat erityisen salassapidon alaisia. Niitä ei ylipäänsäkään enää voi edes löytyä yli 10 vuoden takaa, ottaen huomioon sen että potilaista valtaosa on taatusti jo kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan sen edellisen kunnanjohtajan tosiaan kuultu hoitaneen kunnan henkilöstöpolitiikkaa liikenneasemalla kunnan ulkopuolisen henkilön kanssa.

        Kuultu aivan väärin vain toisella korvalla. Kyseessä oli silloinen miespuolinen petu-johtaja. Ei nykyinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuostakin on uhottu jo vuosia. Milloin tulenee valmista. Ja millä perusteella on väärennös, ei yhdessäkään työvuorolistassa määritellä yksityiskohtaisia työtehtäviä.

        Et ymmärrä etkö ollut itse kunnan hallituksessa kun värkkäsitte edellisen kunnanjohtajan aikana määräyksiä ja vaaditte työ seurantaa, ne meni Tervolle,on jäljennös itsellä.

        Jokaisella on oikeus pitää työlista josta tu/yövuorot näkree
        Ei uskottu vaan vihattiin kun kertoi totuuden tähän johti,aina "rikollinen" kuntapolitikkojen mielestä.
        Seurannassa kaikki tehtåvåt oli 5min. tarkkuudella määrättävä.

        2n eri tehtävät työvuorossa on minlla on alkuperäinen ja hoitajien kunnanhallitukselle toimitettu on väärennös.
        Kokonaan on muutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nämä työyhteisötaidoiltaan huonot työntekijät ramppaavat hyvin herkästi mm kunnanjohtajan luona kertomassa ”totuuksia” esimiehistään ja työkavereistaan. Huono johtaja lähtee näihin mukaan - ja sitten tapahtuukin hulluja asioita. Tästäkin olisi huonon johtajuuden esimerkkejä vaikka kuinka.

        Yritäykö minulle syytöksiä niinkuin Untolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten jo sanottu, yksittäiset kurssit eivät korvaa koko koulutusta. Eikä se alemmin koulutettu itse voi sitä ymmärtääkään, kun ei vaan voi tietää mitä kaikkea ei tiedä.

        17v korvasin kokoajan yhden hoitajan sen pystyn toteen näyttämään .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuultu aivan väärin vain toisella korvalla. Kyseessä oli silloinen miespuolinen petu-johtaja. Ei nykyinen.

        Entäpä jos on ihan nähtykin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrä etkö ollut itse kunnan hallituksessa kun värkkäsitte edellisen kunnanjohtajan aikana määräyksiä ja vaaditte työ seurantaa, ne meni Tervolle,on jäljennös itsellä.

        Jokaisella on oikeus pitää työlista josta tu/yövuorot näkree
        Ei uskottu vaan vihattiin kun kertoi totuuden tähän johti,aina "rikollinen" kuntapolitikkojen mielestä.
        Seurannassa kaikki tehtåvåt oli 5min. tarkkuudella määrättävä.

        Sinulla ei edelleenkään ole aavistustakaan siitä, ketä täällä kirjoittelee, vaikka kaikenlaista luulotteletkin. Aina yhtä hauskaa seurata, ketä kohtaan niitä kaunoja täällä kannetaan. Siinä ne motiivitkin samalla selviävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17v korvasin kokoajan yhden hoitajan sen pystyn toteen näyttämään .

        Ilmeisen huonosti sujuu sen suhteen, kun kunnan pöytäkirjojen mukaan eläköitymisestäkin on jo yli 10 vuotta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkään työvuorolistaan ei koskaan merkitä yksittäisiä hoitotehtäviä. Kenenkään hoitoon liittyviä tietoja taas ei todellakaan viedä työpaikan ulkopuolelle tai olet tehnyt todella vakavan tietosuojarikkomuksen.
        Terveystiedot kun ovat erityisen salassapidon alaisia. Niitä ei ylipäänsäkään enää voi edes löytyä yli 10 vuoden takaa, ottaen huomioon sen että potilaista valtaosa on taatusti jo kuollut.

        Selvitellää tietosuoja rikkomusepäilys muualla eikä Suomi 24 .
        Olisitte selvitellyt asiat silloin kun sorvasitte päätöksiä ,juorujerhon uutisiin päätöksiä tekemättä.
        Täytyisi kysyä joskus itseltäkin, juorukerho onn Rautavaaralla ollut politikkojen tietolähde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei edelleenkään ole aavistustakaan siitä, ketä täällä kirjoittelee, vaikka kaikenlaista luulotteletkin. Aina yhtä hauskaa seurata, ketä kohtaan niitä kaunoja täällä kannetaan. Siinä ne motiivitkin samalla selviävät.

        Minä en ole koskaan ketäänkohtaan kaunaa kantanut.Ei myöskään minun töitä häirinnyt -sen tiesin että politikot sai uutisia oli minulla luotto viranhaltioita .

        Täytyisi vähän hillitä minun työn arvostelua kun minulta löytyy tödisteita minun ammatti taidolle.
        Se oli kyllä ongelma että kuntapolitikot laitettiin esimieheksi, näin ei koskaan tulisi tehdä.

        Eli hyvin on juoruaminen sujunut näiden luottoviranhaltijoiden kanssa . Taitaa siinä taas pata kattilaa soimata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisen huonosti sujuu sen suhteen, kun kunnan pöytäkirjojen mukaan eläköitymisestäkin on jo yli 10 vuotta...

        Hoida omat siasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoida omat siasi

        Itsehän olet asioistasi taas halunnut täällä kirjoittaa. 10 vuotta on kyllä todella pitkä aika ihan minkä tahansa varmoilla näytöillä olevan asian käsittelyyn.Looginen johtopäätös siis on se, että eipä taida olla ihan koko totuus kerrottuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli hyvin on juoruaminen sujunut näiden luottoviranhaltijoiden kanssa . Taitaa siinä taas pata kattilaa soimata.

        Ei ole juoruttu mitään ei uskltaeet politikkojen i
        Kierouksile puuttua tässä nyt on tulokset.
        Jos puuttuu syytökset saa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisen huonosti sujuu sen suhteen, kun kunnan pöytäkirjojen mukaan eläköitymisestäkin on jo yli 10 vuotta...

        Kävitkö juorun aihetta etsimässä sekö sinun elämäntehtävä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän olet asioistasi taas halunnut täällä kirjoittaa. 10 vuotta on kyllä todella pitkä aika ihan minkä tahansa varmoilla näytöillä olevan asian käsittelyyn.Looginen johtopäätös siis on se, että eipä taida olla ihan koko totuus kerrottuna.

        Olisit selvittänyt aikanaan näytöt piisaa selvitä nokittain lopetaan eips juupas elä juoruun luota.

        Mieti mielessäs tutki tunnosas kysy juoruilta.

        Edelleenkin olet itse ihan omasta halustasi kertonut itsestäsi. Ja 10 vuotta todellakin on hyvin, hyvin, hyvin pitkä yhtään minkään asian käsittelyyn. Etenkään jos on niitä varmoja näyttöjä. Nyt ei vaan jutut täsmää.

        Tässä selvä näyttö Rautavaaran kunnan päätöksen teosta.
        Edellisen kunnanjohtajan aikaan alkoi .Tämä on näytöksi miten pystytään kunnassa hyväksymään vääryydet
        Sukulaiset ja ystävät nautti olipa eno päättämässä täyden palkan ilman hoitaja koulutusta,.
        Tähän Rautavaaralla olisi puututtava,
        Unto on nyt uhri kun puuttui oman eduñ ajamiseen
        Kuka uskaltaa puuttua vääryyksiin kun voi joutua rikos syyttettelyn kohteeksi täysin lain suojattomäksi.
        Vaikea puolustaa vääryyksultä kun ulkopuoliset puuttuu juoruilla.
        Täysin asiattomia syytöksiä

        Mikään selittely ja syyttely ei edelleenkään muuta sitä tosiasiaa, että selvillä näytöillä olevaksi väitetyn jutun käsittely Suomen oikeusjärjestelmässä ei voi millään olla kesken vielä 10 vuoden jälkeenkin. Ei vaan ole mahdollista sellainen. Jotain olennaista asiaan liittyvää tietoa jää kertomatta ja se horjuttaa luottamusta näihin selityksiin. Kuntahan ei voi puolustautua virkamiesten vaitiolovelvollisuuden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit selvittänyt aikanaan näytöt piisaa selvitä nokittain lopetaan eips juupas elä juoruun luota.

        En ole yhdessäkään jupakassasi minkäänlainen osapuoli, vaikka kuinka niin luuletkin. Sinun itsesi kertomia asioita olen tässä kommentoinut ja niistä muutamia seikkoja julkisista papereista tarkistanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole juoruttu mitään ei uskltaeet politikkojen i
        Kierouksile puuttua tässä nyt on tulokset.
        Jos puuttuu syytökset saa .

        Telepatiallako sait sitten näiltä "luottoviranhaltijoiltasi" tiedon muiden juoruiluista poliitikoille...? Mitähän muuta tietoa siinä samalla on mahtanut siirtyä? Ja siirtyykö edelleen? Mitähän tietosuojalaki sanoo tästä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Telepatiallako sait sitten näiltä "luottoviranhaltijoiltasi" tiedon muiden juoruiluista poliitikoille...? Mitähän muuta tietoa siinä samalla on mahtanut siirtyä? Ja siirtyykö edelleen? Mitähän tietosuojalaki sanoo tästä ?

        Siihen käsitykseen saat olla varma että Unto ei niihin asioihin ole mikään syyllinen. Unto on ollut jo täysin ulkona minun työkuvioista .Minulla oli hyvä suhde pitkäaikaiseen sos sihteeriin ja muihinkin viranhaltioihin,politikot oli se ongelma .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen käsitykseen saat olla varma että Unto ei niihin asioihin ole mikään syyllinen. Unto on ollut jo täysin ulkona minun työkuvioista .Minulla oli hyvä suhde pitkäaikaiseen sos sihteeriin ja muihinkin viranhaltioihin,politikot oli se ongelma .

        Itse nostit nimen esiin taas esiin. Tekopyhää muuten syyttää muita sellaisista asioista joita itsekin on ihan samalla tavalla tehnyt.

    • Anonyymi

      Hyvin sanottu ,kuuluu hoitaa henkilökohtaiset ongelmansa jokaisen muualla eikä julki syytellä.

      • Anonyymi

        luehan aloitus ja moiti muita vasta sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        luehan aloitus ja moiti muita vasta sitten

        Lue uusin tupelointi ja ohjaile toisia sitten,vastuuseen tekosistaan .
        MuutenRautavaaralla tavat ei muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue uusin tupelointi ja ohjaile toisia sitten,vastuuseen tekosistaan .
        MuutenRautavaaralla tavat ei muutu.

        Tupeloinnin juurisyykin tiedetään, aiemman huonon johtamisen jälkeensä jättänyttä ilmiötä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue uusin tupelointi ja ohjaile toisia sitten,vastuuseen tekosistaan .
        MuutenRautavaaralla tavat ei muutu.

        Kuntalaiset ovat samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset ovat samaa mieltä.

        Etenkin entisen kunnanjohtajan huonoista johtamistavoista.

      • Anonyymi

        Siellä kunnan ulkopuolella kirjoilla olevien sitä vasta kannattaa omaa toimintaansa ja sen motiiveja miettiä. Vanhat kaunat ja kostonhalu ovat kovin huono syy yhtään mihinkään.

        Syyttele vasta kun tiedät asiat ,älä älä olettamia levitä.
        Täysin selvää että syytteliän motiivi on todella kauna. Eikö kaikki onnistunut vai mistä asiattomat syyttelyt.

        Onpas sitten kaunaa paljon, sillä kaikki kuntalaiset kuuluisivat joukkoon. Kyllä syy on huonon johtamisen, mistä kj muistetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttele vasta kun tiedät asiat ,älä älä olettamia levitä.
        Täysin selvää että syytteliän motiivi on todella kauna. Eikö kaikki onnistunut vai mistä asiattomat syyttelyt.

        Taas kerran sieltä unohtuu, että Unton johtamista moittivat kaksi professoria, joilla ei ole mitään yhteyksiä koko kuntaan. Savon sanomien pyynnöstä sen tekivät oikeudenkäyntiaineistoon tutustumalla. Kaikki väitteet heidän kaunaisuudestaan ovat täysin naurettavia.

        Unton koko työ ja toiminta ei ole arvioitu P A tupelointi ja ensisijaiset valvojat olisi täytynyt arvioida.
        Kyllä Unto toimi kiitettävästi hoiti tehtävät tunnollisesti.
        Rautavaara on kuulu jahtipitäjä,ei ainut jota häpäistään ja moititaan toisten tekemisistä.
        Ei kaikki kunnassa hyväksy tiettyjen jatkuvaa syyttelyä,.

        Unton osalta noita moitteita on kyllä riittänyt koko uran ajan myös edellisissä työpaikoissa. Ilmankos päätyi pätkätyöläiseksi, maine kulki edeltä.

        Anna kertoa heidän itsensä älä puutu toisten kertomuksiin.
        Sama satusetä konserni on täällä ilman muualle vetoamista.

        Ovat jo kertoneet, näiltäkin palstoilta löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kerran sieltä unohtuu, että Unton johtamista moittivat kaksi professoria, joilla ei ole mitään yhteyksiä koko kuntaan. Savon sanomien pyynnöstä sen tekivät oikeudenkäyntiaineistoon tutustumalla. Kaikki väitteet heidän kaunaisuudestaan ovat täysin naurettavia.

        Proffat Salminen ja Viljanen
        Nostivat esille kunnan ihmeellisen rakennekorruption (Pitäjäläinen 20.9.2022, SS 18.9.2032 ja 20.9.2022) Viittasivat Kittilän kunnan vastaavaan toimintaan.

        Korruptio oli mahdollista, sillä Huono johtaminen koski heidän mukaansa koko kunnan johtoa käsittäen kaikki lautakunnat, kunnanhallitus ja valtuusto sekä kunnan viranhaltijat. Ei pelkästään kunnanjohtajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unton koko työ ja toiminta ei ole arvioitu P A tupelointi ja ensisijaiset valvojat olisi täytynyt arvioida.
        Kyllä Unto toimi kiitettävästi hoiti tehtävät tunnollisesti.
        Rautavaara on kuulu jahtipitäjä,ei ainut jota häpäistään ja moititaan toisten tekemisistä.
        Ei kaikki kunnassa hyväksy tiettyjen jatkuvaa syyttelyä,.

        Erittäin hyvin sanottu. Käräjäoikeus oli samaa mieltä. Tuomio tuli 14.9.2022.
        Ex-kunnanjohtajaa vastaa aluesyyttäjän esittämät kaikki syytteet hylättiin. Tuomio annettiin silloiselle elinvoimajohtajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unton osalta noita moitteita on kyllä riittänyt koko uran ajan myös edellisissä työpaikoissa. Ilmankos päätyi pätkätyöläiseksi, maine kulki edeltä.

        Täyttä potaskaa ja asian vierestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä potaskaa ja asian vierestä.

        Virkistetäänkö muistia nostamalla vanhoja keskusteluja esiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Proffat Salminen ja Viljanen
        Nostivat esille kunnan ihmeellisen rakennekorruption (Pitäjäläinen 20.9.2022, SS 18.9.2032 ja 20.9.2022) Viittasivat Kittilän kunnan vastaavaan toimintaan.

        Korruptio oli mahdollista, sillä Huono johtaminen koski heidän mukaansa koko kunnan johtoa käsittäen kaikki lautakunnat, kunnanhallitus ja valtuusto sekä kunnan viranhaltijat. Ei pelkästään kunnanjohtajaa.

        Samaiset proffat toivat siis julki ihmettelynsä siitä, kuin elinkeinojohtajan silloinen välitön esimies ja kunnan ylin johto ei saanut touhua lopetettua aiemmin, vaikka ohjeistus ja säännöt olivat kunnossa. Kunnan ylimmän johon muodostaa kunnanhallitus ja -valtuusto sekä kunnanjohtaja. Hallitus ja valtuusto vastaavat ohjeistuksesta, kunnanjohtaja operatiivisesta johdosta. Ongelma oli juuri kunnanjohtajan vastuualueella. Lisäksi hän oli elinkeinojohtajan välitön esimies. Hänen johtamisessaan oli puutteita ja hyvän hallintotavan vastaisuutta, asiasta on annettu kirjallinen varoituskin.

        Muita viranhaltijoita tai luottamusmiehiä ei ole syytetty yhtään mitään.

        Kyllä se koski vain silloista kunnanjohtajaa, välitöntä esinmestä. Lautakunnat ja muut viranhaltijat eivät edes kuulu kunnan ylimpään johtoon. kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen vastuulla olleet asiat taas oli Viljasen mukaan hoidettu.

        Tuollaisen yritys vierittää syy toisen niskaan on yleisimpiä mielen puolustuskeinoja. Muita alkeellisia reagointitapoja ovat muun muassa koko asian torjuminen, omien tunteiden kieltäminen ja olosuhteiden syyttäminen. Tapahtumia voi myös vääristyneellä tavalla järkeistää, eli selitellä oman edun mukaan.

        Jatkuvasti käytettyinä nämä epäkypsät puolustuskeinot kuitenkin johtavat ongelmiin. Ne eivät edistä sopeutumista ympäröivään maailmaan ja vastaantuleviin tapahtumiin. Pitkään jatkuva epäkypsien keinojen käyttö voi haitata sosiaalista elämää, elämänlaatua ja mielenterveyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaiset proffat toivat siis julki ihmettelynsä siitä, kuin elinkeinojohtajan silloinen välitön esimies ja kunnan ylin johto ei saanut touhua lopetettua aiemmin, vaikka ohjeistus ja säännöt olivat kunnossa. Kunnan ylimmän johon muodostaa kunnanhallitus ja -valtuusto sekä kunnanjohtaja. Hallitus ja valtuusto vastaavat ohjeistuksesta, kunnanjohtaja operatiivisesta johdosta. Ongelma oli juuri kunnanjohtajan vastuualueella. Lisäksi hän oli elinkeinojohtajan välitön esimies. Hänen johtamisessaan oli puutteita ja hyvän hallintotavan vastaisuutta, asiasta on annettu kirjallinen varoituskin.

        Muita viranhaltijoita tai luottamusmiehiä ei ole syytetty yhtään mitään.

        Äläpäs nuolaise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläpäs nuolaise.

        Oikeiden päätös on jo lainvoimainen. Harmittaako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etenkin entisen kunnanjohtajan huonoista johtamistavoista.

        Käräjäoikeuden yksimielinen 14.9.2022 tuomio: ex-kj:n kaikki syytteet hylätty.
        Kunnanjohtajan johtamisessa ei nähty
        mitään moitteen sijaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kerran sieltä unohtuu, että Unton johtamista moittivat kaksi professoria, joilla ei ole mitään yhteyksiä koko kuntaan. Savon sanomien pyynnöstä sen tekivät oikeudenkäyntiaineistoon tutustumalla. Kaikki väitteet heidän kaunaisuudestaan ovat täysin naurettavia.

        Proffat kyllä moittivat koko kunnan johtoa: Elinvoimalautakunta, tarkastuslautakunta, kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Ei siis pelkästään kj:ta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unton osalta noita moitteita on kyllä riittänyt koko uran ajan myös edellisissä työpaikoissa. Ilmankos päätyi pätkätyöläiseksi, maine kulki edeltä.

        Voitko hieman täsmentää törkeää väitettä. Mitkä kunnat ja mitä moitteita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Proffat Salminen ja Viljanen
        Nostivat esille kunnan ihmeellisen rakennekorruption (Pitäjäläinen 20.9.2022, SS 18.9.2032 ja 20.9.2022) Viittasivat Kittilän kunnan vastaavaan toimintaan.

        Korruptio oli mahdollista, sillä Huono johtaminen koski heidän mukaansa koko kunnan johtoa käsittäen kaikki lautakunnat, kunnanhallitus ja valtuusto sekä kunnan viranhaltijat. Ei pelkästään kunnanjohtajaa.

        Juuri näin. Käräjäoikeuden tuomio 14.9.2022 on ikävää luettavaa kunnan johdolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko hieman täsmentää törkeää väitettä. Mitkä kunnat ja mitä moitteita?

        KVG

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjäoikeuden yksimielinen 14.9.2022 tuomio: ex-kj:n kaikki syytteet hylätty.
        Kunnanjohtajan johtamisessa ei nähty
        mitään moitteen sijaa.

        Johtamisen laadun arviointi ei ole käräjäoikeudelle kuuluva asia. Sen antama päätös ei kerro siitä yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtamisen laadun arviointi ei ole käräjäoikeudelle kuuluva asia. Sen antama päätös ei kerro siitä yhtään mitään.

        Eipä kerro hallinto oineudenkaan ,liitteessä oleva ei kuulu hsllinto oikeudelle vaan sivili oikeudelle.

    • Anonyymi

      Aloitus on oikeassa tällaista elämä on Rautavaaralla eikä muuksi muutu.

      • Anonyymi

        Mitään eivät nähneet eikä kuulleet.
        Vahingonkorvaus Monarin uuden sopan kehittäjille. Kiitos.

    • Anonyymi

      Uskon että pieni porukka täällä Untoa mollaa ja keksii syytöksiä
      Unto oli hyvä ja tummollinen kunnanjohta
      Ja uskalsi puuttua epäkohtiin ,niitä kyllä oli kun edellistä pidettiin kurissa ja herran nuhteessa.
      Olisi saanut varmasti saman kohtelun

      • Anonyymi

        Osuvasti sanottu. Käräjäoikeuden tuomiolla 14.9.2022 kunnan rakenteellinen korruptio paiskattiin Kiparin mäkeen.

      • Anonyymi

        Niin, Vain kaksi professoria on kommentoinut Unton huonoa johtamista ja hyvän hallintotavan vastaisuutta. Aika lähekkäinhän ne Turku ja Vaasa ovat. Ainakin Rautavaaralta katsottuna. Akaalta katsottuna vielä lähempänä, melkein naapurissa. Pitää pyytää Savon sanomia ottamaan seuraavat asiantuntijat vähän kauempaa, niin epäuskoisimmatkin ovat tyytyväisiä.

        Lex-Kittilä nyt käyttöön. Alkaa soppien keittäjät, huhujen levittäjät ja patarumpujen soittajat selvitä kunnan asukkaille. Rakenteellinen korruptio on paljastettu. Liput salkoon kunnantalolle.

        Sehän paljastui kunnalle jo ajat sitten, sopan keittäjä spämmäsi muka kunnan tiedottamisen nimissä kaiken maailman höpötyksiä ja itsekehuaan kunnan nettisivut täyteen ja vei kuntalaisilta hermot. Kaikki asiallinen asia peittyi sen alle.

        Kyllä ne sopankeittäjät on ollut ennen Utoa,hyvin tiedetään Rautavaaran politikkoen toiminta.

        Tunne lienee molemminpuolinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän paljastui kunnalle jo ajat sitten, sopan keittäjä spämmäsi muka kunnan tiedottamisen nimissä kaiken maailman höpötyksiä ja itsekehuaan kunnan nettisivut täyteen ja vei kuntalaisilta hermot. Kaikki asiallinen asia peittyi sen alle.

        Täsmennä asiat. Älä käytä monikkoa.
        Opettele lukemaan. Tiedosta ja kerro,
        mitä vuosina 2011-2019 kunnassa saatiin aikaan.

        Katso Kuntalehti. Ihanko Höpötyksiä?
        Näitä kuntalaiset arvostavat: Kunnan nettisivut uudistettiin. Kuntaan perustettiin atk-tukihenkilön toimi, mm. hermojasi varten Kysteri - perustettiin.
        Kuntaan hankittiin Dynasty-asiankirjahallinnon järjestelmä jne.
        Luottamushenkilöille
        hankittiin tietokoneet. USO koulutusta annettiin 203- 2018.

        Kunta sai ensimmäisen Kuntastrategian vuonna 2014. Kunta täytti tuolloin
        140 vuotta.

        Täältä luetun mukaan kaksi rikosta, sekasortoa ja kaaosta. Huonoa johtamista ja hyvän hallintotavan noudattamatta jättämistä, kirjallinen varoitus.

        Onhan siinä saavutusta kerrakseen

        Itse tehdyt, itseä kehuvat mediatiedotteet Kuntalehteen ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Melko itserakasta yrittää ottaa kunnia esim. Kysteristä tai kunnan 140 v synttäreistä 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täsmennä asiat. Älä käytä monikkoa.
        Opettele lukemaan. Tiedosta ja kerro,
        mitä vuosina 2011-2019 kunnassa saatiin aikaan.

        Mene kirjoittamaan omaa blogia, jos muiden olemassaolo ärsyttää. Turha silloin notkua keskustelupalstoilla. Opettele asiallista nettikäyttäytymistä. Älä spämmää. Älä copypasteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täältä luetun mukaan kaksi rikosta, sekasortoa ja kaaosta. Huonoa johtamista ja hyvän hallintotavan noudattamatta jättämistä, kirjallinen varoitus.

        Onhan siinä saavutusta kerrakseen

        Rautavaaran politikojen harrastuksiin kuuluva tetävä.
        Sillä Rautavaaralla onkin viimein tullut päivänvaloon näitä rikoksia.
        Samaa touhua jatketaan vielä puolustellaan vääryyksiä , siinä on osoitus uusimmasta muka inhiillisetä erehdyksestä
        .Rikollinen onkin joka niistä uskaltaa kertoa ,sen kyllä kokee xkunnanjohtaja.
        Epäkohtiin ei ole koskaan ennen puututtu hyväveli systeemi on saanut aina jatkua.
        Täysin varmaa nytkin että kutapolitikot ytkin johtaa P. A sirkusta puolustelemalla ,ei ole tullut kunnalle vahinkoa..Turvataan että syyttäjä ei lähde syyttämään jos tulee rikosilmoitus.onko kuntalaisilla enää mitään oikeusturvaa Rautavaaralla.
        Pahimmillaan saa itse rikollisen nimen jos tekee ilmoituksen.
        Oisikko nyt käytävä todella pyykinpesu Rautavaaralla.
        Kuntalaisilla olisi oltava oikeus käyttää lakiinperustuvaa oikeutta pelkääämäättä tulevansa vihatuksi ja rikolliseksi,se oikeus on Rautavaaralla on viety.

        Täysin voimaton on enää sitten missään asiass a saada puolustaautua vääryyksiltä.
        On todella erikoien k unta ,politikot johtaa kokonaan kunnan jotajaa onhan ne paremmin koulutettuja kokeneita ainakin.

        Normaaliin kunnallisvalitukseen ei kuulukaan kuukausien kestoinen valituksen kohteena olevien henkilöiden ajojahti tarkoitushakuinen mustamaalaus anonyymeillä keskustelupalstoilla. Kannattaa miettiä omia toimintatapoja, kun ne kerran nyt esitutkintaan ovat johtaneet. Poliisihan ei edes aloita sitä vähäpätöisissä asioissa. Laki kun sattumalta koskee myös valittajia.

        Kuntalaisten mitta kunnan nykyisen kunnanjohdon, virkamiesten ja luotamushenkilöiden mustamaalaukseen ja maalittamiseen on ollut täynnä jo pitkään. Entisenlainen parin, kolmen kunnassa oikein hyvin tunnetun henkilön harrastama rellestys ei täällä tule enää onnistumaan, vaan siihen puututaan kuntalaisten toimesta. Asiat eivät todellakaan ole sellaisia millaiseksi niitä täällä on yritetty väittää. Saattaapa olla, että perimmäinen syy moneen asiaan löytyisi ihan peiliin katsomallakin.

        kannattaa miettiä itse mitä kuului hallinto valiyukseen kaikki löytyy kunnan pöytäkirjoista ja liitteistä.
        Mitä tapahtui erään henkilön tekemästä oma aloitteesesta henkilöön kohdistetusta syytäöksestä asiakirjan väärennös ja rikosilmoitus ,varmasti tutkii.
        Siihen vedettiin jutussasi mainutut 3 henkilöä.
        2 ei ole mitään yhteyttä ohjeistukseen eikä avustukseen ,
        Nyt voit hiljetä syytöksistäsi ne syytökset mistä Suomi 24 jutuista ei ollut ketään kohtaan näyttöä ,minä en ollut tuonut väitettyä todistetta nettiin enkä uhkauskortteja lähetellyt.
        Nyt saa loppua asiattomat syyttelyt.
        jos Rautavaara haluaa lähteä käräjöimään se on heidän asia ,mutta Suomi 24 saa asiattoma syytökset ja uhkailut loppua.

        Ketään ei syyttäjä lähtenyt syyttämään näytöt ei piisannut. Kyllä löytyy ne varmat tuomiot ja miten tulee häåeä kun tuomio tulee.
        Suomi 24 rellestettiin kyllä ja uhkailtiin,vaadittiin tunnustamaan .

        Syyllinen ei siis vain selvinnyt, rikolliset teot ovat kuvailusi mukaan itsessään kiistattomat.

        Käy lukemassa päätös mitään rikosta ei ole todettu.
        Saa sitä itse ja apurisi nähdä vaikka kuin rikollisia toisissa mutta ei asiattomilla syytöksillä lähdetä rikos ilmoituksia tehtailemaan.
        Kiistattomasti mitään rikollista ei ole.

        Miihin nämä kaksi kertomaasi tekoa muka katoavat, vaikka sinua ei syylliseksi olisi todettukaan?

        "minä en ollut tuonut väitettyä todistetta nettiin enkä uhkauskortteja lähetellyt."

        Jokuhan ne on tehnyt.

        En arvioi kun en tiedä enkä yksityiskohtaan puutu mihin kaatui minun syytös.
        2 kertaa kuulusteltiin näytöt minulla riitti.

        Ei mikään ihme, jos poliisi on päättänyt tutkia tarkemmin muutaman siitä asiasta täällä erittäin ahkerasti kirjoitelleen osallisuutta noihin tekoihin. Asiaton ei tutkimuspyyntö todellakaan noilla perusteilla ole. Tutkinnan kohteeksi joutuminen taas on ihan omien toimien syytä.

        Joten taas kerran täällä tilitetyt syytökset kuntaa ja kuntalaisia kohtaan osoittautuvat pelkäksi sanahelinäksi parilla tarkentavalla lisäkysymyksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miihin nämä kaksi kertomaasi tekoa muka katoavat, vaikka sinua ei syylliseksi olisi todettukaan?

        "minä en ollut tuonut väitettyä todistetta nettiin enkä uhkauskortteja lähetellyt."

        Jokuhan ne on tehnyt.

        Sen selvittäminen kuuluu henkilölle joka ne poliisille laittoi.
        Oliko joku huomannut keksiä syyllisen minusta kun valitin päätöksestä,tiedä häntä.
        olihan jollakin aikaa kunnassa" höly " vastaavast taisi usea käydä nimikirjoituksella jos paikkansa pitää.
        Netti juttuun ja siitä olleeseen todisteeseen en ota kantaa se ei ole minun, voi olla kenen vaan koska se on kunnan kirjaamosta vuotanut tietylle se on todistettu. Monelleko sieltä se löytyy asiakirjoista ne ei ole salaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mikään ihme, jos poliisi on päättänyt tutkia tarkemmin muutaman siitä asiasta täällä erittäin ahkerasti kirjoitelleen osallisuutta noihin tekoihin. Asiaton ei tutkimuspyyntö todellakaan noilla perusteilla ole. Tutkinnan kohteeksi joutuminen taas on ihan omien toimien syytä.

        Joten taas kerran täällä tilitetyt syytökset kuntaa ja kuntalaisia kohtaan osoittautuvat pelkäksi sanahelinäksi parilla tarkentavalla lisäkysymyksellä.

        Sillä kunta ja politikot saa rauhan kun toteutatte rikosilmoituksen ja näytätte toteen sitä en vastusta, mutta nyt saa arvailut loppua,olen syytön siihen rikokseen mistä minua syytetiin,ja nyt loppuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen selvittäminen kuuluu henkilölle joka ne poliisille laittoi.
        Oliko joku huomannut keksiä syyllisen minusta kun valitin päätöksestä,tiedä häntä.
        olihan jollakin aikaa kunnassa" höly " vastaavast taisi usea käydä nimikirjoituksella jos paikkansa pitää.
        Netti juttuun ja siitä olleeseen todisteeseen en ota kantaa se ei ole minun, voi olla kenen vaan koska se on kunnan kirjaamosta vuotanut tietylle se on todistettu. Monelleko sieltä se löytyy asiakirjoista ne ei ole salaisia.

        Eikä kuulu. Sen selvittäminen kuuluu poliisille. Mutta joskus tutkinta on lopetettava kesken sillä teon rangaistavuusasteikko estää heiltä tietyt toimenpiteet. Se ei silti tee tutkintapyyntöä yhtään vähemmän aiheelliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kuulu. Sen selvittäminen kuuluu poliisille. Mutta joskus tutkinta on lopetettava kesken sillä teon rangaistavuusasteikko estää heiltä tietyt toimenpiteet. Se ei silti tee tutkintapyyntöä yhtään vähemmän aiheelliseksi.

        Kiitos kun jatkat,lienet hyväkin lakimies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautavaaran politikojen harrastuksiin kuuluva tetävä.
        Sillä Rautavaaralla onkin viimein tullut päivänvaloon näitä rikoksia.
        Samaa touhua jatketaan vielä puolustellaan vääryyksiä , siinä on osoitus uusimmasta muka inhiillisetä erehdyksestä
        .Rikollinen onkin joka niistä uskaltaa kertoa ,sen kyllä kokee xkunnanjohtaja.
        Epäkohtiin ei ole koskaan ennen puututtu hyväveli systeemi on saanut aina jatkua.
        Täysin varmaa nytkin että kutapolitikot ytkin johtaa P. A sirkusta puolustelemalla ,ei ole tullut kunnalle vahinkoa..Turvataan että syyttäjä ei lähde syyttämään jos tulee rikosilmoitus.onko kuntalaisilla enää mitään oikeusturvaa Rautavaaralla.
        Pahimmillaan saa itse rikollisen nimen jos tekee ilmoituksen.
        Oisikko nyt käytävä todella pyykinpesu Rautavaaralla.
        Kuntalaisilla olisi oltava oikeus käyttää lakiinperustuvaa oikeutta pelkääämäättä tulevansa vihatuksi ja rikolliseksi,se oikeus on Rautavaaralla on viety.

        Täysin voimaton on enää sitten missään asiass a saada puolustaautua vääryyksiltä.
        On todella erikoien k unta ,politikot johtaa kokonaan kunnan jotajaa onhan ne paremmin koulutettuja kokeneita ainakin.

        Inhimillistä 444.000€:n erehdystä Monarin peruskorjausurakassa ihmettelee Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori-emeritus Pekka Viljanen. Lue Pitäjäläinen 20.9.2022.
        Missä nyt kunnan hyvä johtaminen? Missä oli kunnan hyvä hallintotapa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllinen ei siis vain selvinnyt, rikolliset teot ovat kuvailusi mukaan itsessään kiistattomat.

        Aikaisemmin ihan oma sukulainen näitä uhkauskorttteja rehtorille lähetteli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mikään ihme, jos poliisi on päättänyt tutkia tarkemmin muutaman siitä asiasta täällä erittäin ahkerasti kirjoitelleen osallisuutta noihin tekoihin. Asiaton ei tutkimuspyyntö todellakaan noilla perusteilla ole. Tutkinnan kohteeksi joutuminen taas on ihan omien toimien syytä.

        Joten taas kerran täällä tilitetyt syytökset kuntaa ja kuntalaisia kohtaan osoittautuvat pelkäksi sanahelinäksi parilla tarkentavalla lisäkysymyksellä.

        Peruskuntalainen kysyy, kuka teki asiaton tutkimuspyynnön poliisille? Kenestä? Mistä? Tehtiinkö esitutkinta? Mikä oli tuomio?

        Peruskuntalainen varmaan, mutta ei Rautavaaran. Asianomainen täällä on itse itsestään kertonut ja siinä sivussa paljastui pari muutakin asiaa. Tietänet siis asiasta jopa enemmän kuin muut täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisemmin ihan oma sukulainen näitä uhkauskorttteja rehtorille lähetteli.

        Lie tuo poliisin tiedossa ollut, kun kerran täälläkin asiasta tiedetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lie tuo poliisin tiedossa ollut, kun kerran täälläkin asiasta tiedetään.

        Tiedän olen lukenut oliko Pitäjäläinen kirjastossa.
        Juttu oli kun se oli ajankohtainen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruskuntalainen varmaan, mutta ei Rautavaaran. Asianomainen täällä on itse itsestään kertonut ja siinä sivussa paljastui pari muutakin asiaa. Tietänet siis asiasta jopa enemmän kuin muut täällä.

        Säästän rikosilmoituksen tekiän nimen ,vaikka härskiä syytöksiä on edelleen vaikka olen esitutkinnan mukaan syyttäjän päätöksellä syytön
        Onko enää aiheettomasti lupa syyttää missä
        Tulee raja.

        Eipä mene jurujen lankaan tiesi mitä tiesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säästän rikosilmoituksen tekiän nimen ,vaikka härskiä syytöksiä on edelleen vaikka olen esitutkinnan mukaan syyttäjän päätöksellä syytön
        Onko enää aiheettomasti lupa syyttää missä
        Tulee raja.

        Mistä sinua on täällä syytetty? Tuon jutun osalta on todettu, että kertomaasi tutkimuspyyntöön johtaneet teot ovat silti olemassa, joku ne on silti tehnyt vaikka sinä et syytettä olisikaan saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mikään ihme, jos poliisi on päättänyt tutkia tarkemmin muutaman siitä asiasta täällä erittäin ahkerasti kirjoitelleen osallisuutta noihin tekoihin. Asiaton ei tutkimuspyyntö todellakaan noilla perusteilla ole. Tutkinnan kohteeksi joutuminen taas on ihan omien toimien syytä.

        Joten taas kerran täällä tilitetyt syytökset kuntaa ja kuntalaisia kohtaan osoittautuvat pelkäksi sanahelinäksi parilla tarkentavalla lisäkysymyksellä.

        Selvä tulos SUYTÖN
        Eikö mäne kaaliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvä tulos SUYTÖN
        Eikö mäne kaaliin.

        Onko sinulla itselläsi jotain ongelmaa luetun ymmärtämisen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Inhimillistä 444.000€:n erehdystä Monarin peruskorjausurakassa ihmettelee Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori-emeritus Pekka Viljanen. Lue Pitäjäläinen 20.9.2022.
        Missä nyt kunnan hyvä johtaminen? Missä oli kunnan hyvä hallintotapa?

        Ne katosivat jo vuonna 2011, ja tuon kaoottisen ajan jälkien korjaaminen vaan luonnollisesti kestää.

    • Anonyymi

      Tällaiset entisiä j a oĺevia työntekijöitä koskevat asiat täytyisi kekistella muualla eikä Suomi 24.Kunnan päätökset ja kuntalaistenasioiden käsittely täytyisi tehdä muualla.Onko joillakin todella tarkoitus iitoisia häpäiii
      Muutosta tapoihin kyllä vaatisi,politikot idi

      • Anonyymi

        Minkä kukaan muu sille mahtaa, jos ihminen itse kertoo omista asioistaan keskustelupalstalla. Naurettavaa ajatella, etteikö niitä silloin siellä myös kommentoitaisi. Etenkin kun siinä sivussa on esitetty syytöksiä muita ihmisiä kohtaan.

      • Anonyymi

        Mitäs luulet, auttaisikohan asiaa yhtään se, että nämä entiset työntekijät itse lakkaisivat kirjoittelemasta tänne? Nykyiset eivät voi voikaan kirjoittaa, heillä on vaitiolovelvollisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä kukaan muu sille mahtaa, jos ihminen itse kertoo omista asioistaan keskustelupalstalla. Naurettavaa ajatella, etteikö niitä silloin siellä myös kommentoitaisi. Etenkin kun siinä sivussa on esitetty syytöksiä muita ihmisiä kohtaan.

        Kunnassa kuuluu hoitaa asiat aikanaan eikä kymmeniä vuosia pitkittää.Päätökset perustuttava tosiasioihin eikä ulkopuolisten johdatteluihin.
        Nimilistojen käyttöä toisilta työntekiöiltä ei kuulu hyväksyä.Monella on joko kateus tai henkilöön kohdistetaan muuten vihaa .
        Jos työn antaja hyväksyy vaativamman työn joka kestää niinkuin tässä pitkään siitä on maksettava myös sama palkka kuin toisille samasta työstä.
        Tässä on täysin nähtävissä täysin polittinen syy.
        Sillä jokaisella on oikeus tuoda julki epäkohtia kenenkään häpäisemättä,ja lisä kärsimystä aiheuttamalla.
        Kunnassa ei saa työntekiöitä asettaa eriarvoiseen asemaan yksin polittisten päättäjien toimesta. Viranhaltiat vastaa valmistelusta tekevät esityksiä virkavastuulla ei he tuulesta tempaa esityksiä.
        Kukaan ei saisi epäasiallisesti kohdelluksi eikä mitkään henkilökotaisuudet saa päätöksentekoon kohdistua. Jos näin on henkilö ei ole sopiva luottamustoimiin.

        Kunnan kuuluu tarkastaa ,asiat on pakko kertoa jokaisen mitä tapahtumasta tietää,on väärin jos ei tarkasteta ja otetaan ,syyttelyinä.
        Kuntapolitikkojen on kestättävä ,jos niin selvittää henkilön itsensä kanssa ennen päätöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnassa kuuluu hoitaa asiat aikanaan eikä kymmeniä vuosia pitkittää.Päätökset perustuttava tosiasioihin eikä ulkopuolisten johdatteluihin.
        Nimilistojen käyttöä toisilta työntekiöiltä ei kuulu hyväksyä.Monella on joko kateus tai henkilöön kohdistetaan muuten vihaa .
        Jos työn antaja hyväksyy vaativamman työn joka kestää niinkuin tässä pitkään siitä on maksettava myös sama palkka kuin toisille samasta työstä.
        Tässä on täysin nähtävissä täysin polittinen syy.
        Sillä jokaisella on oikeus tuoda julki epäkohtia kenenkään häpäisemättä,ja lisä kärsimystä aiheuttamalla.
        Kunnassa ei saa työntekiöitä asettaa eriarvoiseen asemaan yksin polittisten päättäjien toimesta. Viranhaltiat vastaa valmistelusta tekevät esityksiä virkavastuulla ei he tuulesta tempaa esityksiä.
        Kukaan ei saisi epäasiallisesti kohdelluksi eikä mitkään henkilökotaisuudet saa päätöksentekoon kohdistua. Jos näin on henkilö ei ole sopiva luottamustoimiin.

        Näillä asioilla tuppaa olemaan myös toinen puoli, joka voi muuttaa täysin asian luonteen. Kuten jo aiemmin on kommentoitu, ei " selvää näyttöä" sisältävän asian käsittely vaan millään voi kestää oikeuslaitoksessa yli 10 vuotta. Ja halusitpa sitä myöntää tai et, on olemassa myös hankalia työntekijöitä. Ei vain hankalia työnantajapuolen edustajia.

        Näytöt selvät poliisi piti hallinto oikeuden asianaJonka johdosta rikoksen mäöräaika umpeutui.
        Edelleen Rautavaaran JHlkielsi lakiavun ,neuvoteltiin liiton Kuopion toimitsian sosjohtajan ja kunnanjohtajan kassa .Sopimus tehtiin ja meni kunnanhallitukseen esitys oli maksaa samasta työstä samapalkka. Kirjelmä ja väärenös oli viety kokoukseen ,puheen johtajan vasta ehdotus sen kaatoi sopimuksen.kunnanjohtajan esitus oli 0.Täysin henkilöön kohdistuva,koska täyzin kouluttamattomille kunta maksoi täyden hoitajan palkan Nyt syy luulisi selviävän.passaa syyttää hankalksi

        Kestihän se kunnan hallituksesa valmistelussakin 4v siitä on hallibto oikeuden 2 päätöstä.
        Vasta sitten liiton neuvottelun tuloksena meni kolmannen kerran jo kannanhallotukseen puheenjohtajan esitys kaatoi.
        Näin Rsitavaaran hyvä hallinto toimii.

        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytöt selvät poliisi piti hallinto oikeuden asianaJonka johdosta rikoksen mäöräaika umpeutui.
        Edelleen Rautavaaran JHlkielsi lakiavun ,neuvoteltiin liiton Kuopion toimitsian sosjohtajan ja kunnanjohtajan kassa .Sopimus tehtiin ja meni kunnanhallitukseen esitys oli maksaa samasta työstä samapalkka. Kirjelmä ja väärenös oli viety kokoukseen ,puheen johtajan vasta ehdotus sen kaatoi sopimuksen.kunnanjohtajan esitus oli 0.Täysin henkilöön kohdistuva,koska täyzin kouluttamattomille kunta maksoi täyden hoitajan palkan Nyt syy luulisi selviävän.passaa syyttää hankalksi

        Kannattaa aika varovasti syyttää ihmisiä rikoksesta:

        "Kunnianloukkaus:
        Jos lainvoimaista tuomiota ei ole annettu, lähtökohtaisesti väitteitä rikoksesta ei saa esittää"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa aika varovasti syyttää ihmisiä rikoksesta:

        "Kunnianloukkaus:
        Jos lainvoimaista tuomiota ei ole annettu, lähtökohtaisesti väitteitä rikoksesta ei saa esittää"

        Lakimies vauhdissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnassa kuuluu hoitaa asiat aikanaan eikä kymmeniä vuosia pitkittää.Päätökset perustuttava tosiasioihin eikä ulkopuolisten johdatteluihin.
        Nimilistojen käyttöä toisilta työntekiöiltä ei kuulu hyväksyä.Monella on joko kateus tai henkilöön kohdistetaan muuten vihaa .
        Jos työn antaja hyväksyy vaativamman työn joka kestää niinkuin tässä pitkään siitä on maksettava myös sama palkka kuin toisille samasta työstä.
        Tässä on täysin nähtävissä täysin polittinen syy.
        Sillä jokaisella on oikeus tuoda julki epäkohtia kenenkään häpäisemättä,ja lisä kärsimystä aiheuttamalla.
        Kunnassa ei saa työntekiöitä asettaa eriarvoiseen asemaan yksin polittisten päättäjien toimesta. Viranhaltiat vastaa valmistelusta tekevät esityksiä virkavastuulla ei he tuulesta tempaa esityksiä.
        Kukaan ei saisi epäasiallisesti kohdelluksi eikä mitkään henkilökotaisuudet saa päätöksentekoon kohdistua. Jos näin on henkilö ei ole sopiva luottamustoimiin.

        Epäkohtien pitää kuitenkin olla todellisia eikä kuviteltuja, ja niitä julkituodessaan on syytä pysyä itsekin lain rajojen sisäpuolella. Välttyy nääs niiltä poliisikuulusteluilta.

        Eikä henkilökohtaisuuksilla pidä myöskään olla silläkään puolen jalansijaan. Kyllä tässä pari vuotta täältä luettiin puhtaasti vainoamisen puolelle menevää spämmäystä. Jopa yli 500 yhtä sukua herjaavaa kommenttia putkeen yhdeltä ja samalta kirjoittajalta kertoo kyllä selvästi, ettei siellä kirjoittaja oikealla asialla ole. Ei ketään saa asettaa eriarvoiseen asemaan myöskään sukunsa perusteella. Eipä nähty sinua täällä puolustuspuheenvuoroja pitämässä kun näin täällä kuitenkin tehtiin. Jonnekin unohtui nuo ylevät ajatukset ja henkilökohtaisuudet astuivatkin kehiin. Ja mihin muuhunkaan koko herjauskampanjalka silloin pyrittiin, kuin ulkopuolisena vaikuttamaan valintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa aika varovasti syyttää ihmisiä rikoksesta:

        "Kunnianloukkaus:
        Jos lainvoimaista tuomiota ei ole annettu, lähtökohtaisesti väitteitä rikoksesta ei saa esittää"

        Rikoksesta en ole syyttänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikoksesta en ole syyttänyt.

        Mitä nyt kutsunut juoruilijoiksi ja syyttänyt väärennöksestä.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus kun seuraa niin huomaa että päättäjillä jos joku täällä kirjoittaa on todella tulehtunut ilmapiiri.
      Jos henkilö on kuntapolitikko on varmasti moni hänen mielestä ei toivottu Rautavaaralle.

      • Anonyymi

        Pari ei-toivottua henkilö löytyy kyllä ihan tavan kuntalaisten mielestä. Kukaan kun ei vaan enää jaksaisi jaaraltaa heidän kanssaan. Olisivat nyt onnellisia kun ovat pois näin pahasta paikasta päässeet. Vaan ei, sama sota heidän kanssaan jatkuu kunnan rahojen ulkopuoleltakin.

        Toinen kertoi aikoinaan että hankaluuksien takia turha veroja maksaa kun oli palkkakiistat ja syyttelyt.
        Ei kannata enää jaarittaa.
        Näitä seuratessa hyvin huomaa kirjoittajien vihan selvästi 2 on kohteena.

        Enemmänkin niin päin, että koko kylä on kahden vihan kohteena.

        Missä sellaiset tiedot olet saaut.missä se viha näkyy ,onko joku niin harhainen.

        Missä se viha ei näkyisi? Harhaisuutta voi kyllä hyvin olla taustalla, sen verran voimakasta se näyttää olevan. Yksi vihaa virkamiehiä ja toinen poliitikkoja.

      • Anonyymi

        Kaikkeahan sitä mielessään kuvitella voi. Kuten jo
        monta kertaa aiemmin täällä on todettu, on se vaan kiva katsella kehen nuo kaunat kohdistuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se viha ei näkyisi? Harhaisuutta voi kyllä hyvin olla taustalla, sen verran voimakasta se näyttää olevan. Yksi vihaa virkamiehiä ja toinen poliitikkoja.

        Kaikkea voi kuvitella eikö päätökset sano mitään.

        Muistuttaisin hallinto-oikeuden hylkäävistä päätöksistä viime aikojen valituksiin. Sitä on näköjään jotkut kuvitelleet kaikenlaista kunnan päätöksistä, mutta todellisuus onkin ollut toista.Sitä mainitsemaasi harhaisuuttako se sitten liene ollut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen kertoi aikoinaan että hankaluuksien takia turha veroja maksaa kun oli palkkakiistat ja syyttelyt.
        Ei kannata enää jaarittaa.
        Näitä seuratessa hyvin huomaa kirjoittajien vihan selvästi 2 on kohteena.

        Jos kerran lähtee suurieleisesti ja mielenosoituksellisesti pois, ei kannata odotella punaista mattoa ja fanfaareja takaisintullessakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kerran lähtee suurieleisesti ja mielenosoituksellisesti pois, ei kannata odotella punaista mattoa ja fanfaareja takaisintullessakaan.

        Tuskin takaisin palaa kyllä viha on kova. Tällä kommentoijalla
        Asioita ei osata asioina käsitellä
        Kuka jaksaa taistella tehdä työtä ja kestää häpeää.
        Sinulleko
        on annettu Rautavaaran kunan valkunnan avaime ja määräysvalta.
        Ei ole saanut punaista mattoa noita rumpu kyllä on soinut ennen ja jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistuttaisin hallinto-oikeuden hylkäävistä päätöksistä viime aikojen valituksiin. Sitä on näköjään jotkut kuvitelleet kaikenlaista kunnan päätöksistä, mutta todellisuus onkin ollut toista.Sitä mainitsemaasi harhaisuuttako se sitten liene ollut?

        Ksikki ei rstkea hallinto oikeudessa.
        Mttä oli liitteissä ne ei kuulu hallinto
        Oikeuden vaan sivili oieudelle.
        Moni varmasti luuli niihin juttuihin missä voitoista kehuttiin
        Turha niitä kehua ne kuuluu jokaisen oikeuteen lakipersteella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin takaisin palaa kyllä viha on kova. Tällä kommentoijalla
        Asioita ei osata asioina käsitellä
        Kuka jaksaa taistella tehdä työtä ja kestää häpeää.
        Sinulleko
        on annettu Rautavaaran kunan valkunnan avaime ja määräysvalta.
        Ei ole saanut punaista mattoa noita rumpu kyllä on soinut ennen ja jälkeen.

        1, 2, 3, 4 jne eli täällä on useita, jotka kirjoittaa ja kuntalaiset kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1, 2, 3, 4 jne eli täällä on useita, jotka kirjoittaa ja kuntalaiset kiittää.

        Jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa sitä ei 1.2.3.4. Pysty määräämään,saman voi moni sanoa näistä neljästä.
        Vähiin on kutistunut vihamiehet,vaikuttaa että pahin johtaa sirkusta ja kertoo monena paljonhan hyväkin ehtii.

        Kuvittelujahan sitä on niin monenlaisia. Harhaisuus sanaa taisit itse käyttää aiemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se viha ei näkyisi? Harhaisuutta voi kyllä hyvin olla taustalla, sen verran voimakasta se näyttää olevan. Yksi vihaa virkamiehiä ja toinen poliitikkoja.

        Tässä se harhaisuuden viljeliä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1, 2, 3, 4 jne eli täällä on useita, jotka kirjoittaa ja kuntalaiset kiittää.

        Kerää nimilista niin on sitten, jotakin näyttöä
        Muuten on juttusi yhtä huuhaata samoin kuin muutkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa sitä ei 1.2.3.4. Pysty määräämään,saman voi moni sanoa näistä neljästä.
        Vähiin on kutistunut vihamiehet,vaikuttaa että pahin johtaa sirkusta ja kertoo monena paljonhan hyväkin ehtii.

        Ymmärrys hoi, onko kadoksissa? 1, 2, 3, 4 jne tarkoittaa ja niin edelleen. Luku ei pysähdy neljään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerää nimilista niin on sitten, jotakin näyttöä
        Muuten on juttusi yhtä huuhaata samoin kuin muutkin

        Nimilista? Sinulle? 🤣😅🤣😅 Illan naurut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä se harhaisuuden viljeliä on.

        Niinpä näkyy olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimilista? Sinulle? 🤣😅🤣😅 Illan naurut!

        Niinpä jitullesi nauraa kyllä Kuopion kuolleet hevosetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimilista? Sinulle? 🤣😅🤣😅 Illan naurut!

        Samat takaisin kerro
        Johajallrsi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerää nimilista niin on sitten, jotakin näyttöä
        Muuten on juttusi yhtä huuhaata samoin kuin muutkin

        Helpommalla pääset, kun etsit nimilistan kunnan kaikista asukkaista.

        Mitä huuhaaseen tulee, niin juuri sitä hallinto-oikeus on roppakaupalla torjunut. Laskut kaikkineen valittajalle.

    • Anonyymi

      Kyllä parempi kun palaisi rauha ja syyttelyt ja uhkailut loppyisi,Rautavaaralla turha toivo.Ei ihme jos asukkaat lähtee,miten oli ei ainakaan Rautavaara ole yt paras luonnostaan

    • Anonyymi

      Jos näin hyviä uusia kuntalaisia on jotka harrastaa turhaa ilkkumista ,onpa tulevaisuuden toivot

      • Anonyymi

        Kaikkia nyt vaan ei voi miellyttää. Toisia ei kukaan eikä koskaan. Heidän kannattaisi nauttia nyt siitä ihanasta elämästään kun kerran ovat pois jo Rautavaaralta lähteneet. Ihan ilman Rautavaaran kuntalaisiin tai kunnaan asioihin puuttumista. Jos ongelmat muuton jälkeenkin täyttävät elämän, kannattaa syytä siihen etsiä lähempää. Kaikesta muusta muuttaessa nimittäin pääsee eroon muttei omasta itsestään, eikä oman pään sisällä olevista asioista.

    Ketjusta on poistettu 66 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe