Jos Hallitus esittäisi hyväksyisitkö?

Jos osana ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vastaista taistelua Hallitus.
Sulkisi lentokentät Kajaanista etelään ja siirtäisi liikenteen raiteille ja yksityisautoihin.
Nostaisi perustettavan kertakäyttöpassin hinnan 250 euroon ja 500 euron jokaiselle täydelle vuodelle. Passin hinta voitaisiin kompensoida vaikka alentamalla uimahousujen ja aurinkorasvojen verotusta.
Hyväksyisitkö, jos et niin miksi et.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hyväksyisin ja kannattaisin - lentäminen ei matkustusmuotona ole mikään pakko! Nopeaa ja vaivatontahan se on mutta jos haluaa pitkälle, voi aikatauluttaa elämänsä niin, että satsaa myös matka-aikaa.

Lentäminen on täysin turhaa!

Junamatkustaminen on ympäristöystävällistä ja mukavaa. Harmi, ettei siihen panosteta vaan päinvastoin asemia lakkautetaan, samoin linjoja.

Äänestä
  • Valtiohan nyt tukee Kajaanin lentoja eihän muutoin kannattaisi ajella lähes tyhjillä koneilla.
    Valtion tuki loppuu aikanaan silloin loppuu lennotkin. Kentälle voisi suunnitella muuta käyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtiohan nyt tukee Kajaanin lentoja eihän muutoin kannattaisi ajella lähes tyhjillä koneilla.
    Valtion tuki loppuu aikanaan silloin loppuu lennotkin. Kentälle voisi suunnitella muuta käyttöä.

    Asuinalue, asuntomessut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtiohan nyt tukee Kajaanin lentoja eihän muutoin kannattaisi ajella lähes tyhjillä koneilla.
    Valtion tuki loppuu aikanaan silloin loppuu lennotkin. Kentälle voisi suunnitella muuta käyttöä.

    Hyvä kenttö laittaa kasvamaan energiapuuta kun ensin oteteaan asfalttipois.

    Äänestä

Ehdottomasti kyllä.Lentomatkailijat saa maksaa saastuttamisesta. Ne kulkevat lentobensiinillä...joka siis saastuttaa aivan älytömästi. (Siis mukaan lukien öljynporaus, öljyn kuljetukset ja siirrot sen käsittely jne jne.)

Äänestä

Lentomatkailun tärkeys Kainuulle on vain myytti, Lapin matkailulle lentoliikenne on tärkeä. Sohvalta Helsinkiin juna on varsin nopea ja mukava matkustaa.

Äänestä

Junalla pääsee myös Atlantin yli Amerikkaan....jee

Äänestä
  • Siitä pitää maksaa sitten ilmastomaksu passin hinnassa.

    Äänestä

En tietenkään hyväksyisi. Jos Kajaanista ei pääsisi lentämällä muualle kuin Rovaniemelle , niin mitä minä niillä uimahousilla ja aurinkorasvalla tekisin.

Äänestä
  • Kajaanista ei pääsisi lentämällä minnekään. Junalla Helsinkiin ja sieltä pääsee maailmalle kunhan ilmastovero on maksettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kajaanista ei pääsisi lentämällä minnekään. Junalla Helsinkiin ja sieltä pääsee maailmalle kunhan ilmastovero on maksettu.

    Aloittajan mukaan / Hallitus.
    Sulkisi lentokentät Kajaanista etelään /

    Ei Pohjoisen kenttiä vaan Kajaanista ete- lään.

    Äänestä

Kajaani kuuluu Kajaanista etelään. Luonnollisesti Helsinki Vantaa saisi jäädä.

Äänestä
  • Kuinka päädyit johtopäätökseen että Luonnollisesti Helsinki Vantaa lentoasema saisi jäädä Suomen pandemialingoksi ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka päädyit johtopäätökseen että Luonnollisesti Helsinki Vantaa lentoasema saisi jäädä Suomen pandemialingoksi ?

    Siksi koska tarkoitus ei ole lopettaa koko lentotoimintaa suomesta vaan ulkomaille pyrkivät ohjataan ilmastoystävällisesti junalla ja omilla autoilla Helsinkiin.
    Koronakin on kohta ohi, malli on ilmastoa varten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi koska tarkoitus ei ole lopettaa koko lentotoimintaa suomesta vaan ulkomaille pyrkivät ohjataan ilmastoystävällisesti junalla ja omilla autoilla Helsinkiin.
    Koronakin on kohta ohi, malli on ilmastoa varten.

    Vaikuttaa kehän kiertämiseltä ja yöjunan perässä juoksemiselta sinä viimeisenä oljenkortena tarjota kainuulaisille edes se viimeisin säädyllinen poistumismahdollisuus .

    Äänestä

Kainuu pärjää ilman lentoliikennettä, ei epäilystäkään.

Äänestä

Mitä jos keskusteltaisiin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta. Paljonko ilmastohätätilan julistus laskee Suomen co2 päästöjä.

Äänestä

Kun aikoinaan käytiin bussimatkoilla Leningradissa ja pysähdyttiin Viipurissa. Vakiokäynti oli Viipurin rautatieaseman vessassa. Siellä oli todellinen "ilmastohätätila" näky ja haju oli kauhistuttava. Siellä olisi ELOKAPINALLISTEN ollut mukavaa istua!

Äänestä

Yksi vaihtoehto voi olla asuntojen sisälämpötilojen selkeä laskeminen. Nykyisin ihmiset viettävät aikaa todella korkeissa yli 20 °C lämpötiloissa. Kun kuitenkin samalla on selvää, että ihmisen kannalta parhaat sisälämpötilat on siinä 17 °C tienoilla ja allekin sen.
Tällä ilmastotoimella jokainen voi säästää luonnonvaroja.

Äänestä

Liian väljä asuminen ja ympäri vuoden lämmitettävät kesämökit on ongelma. Sisälämpötilan laskeminen on epäoleellinen asia, pitäisi puuttua itse ongelmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos osana ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vastaista taistelua Hallitus.
Sulkisi lentokentät Kajaanista etelään ja siirtäisi liikenteen raiteille ja yksityisautoihin.
Nostaisi perustettavan kertakäyttöpassin hinnan 250 euroon ja 500 euron jokaiselle täydelle vuodelle. Passin hinta voitaisiin kompensoida vaikka alentamalla uimahousujen ja aurinkorasvojen verotusta.
Hyväksyisitkö, jos et niin miksi et.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu