Hei, olen 16 vuotias tyttö. Olen tavannut erään pojan jonka kanssa meillä klikkaa aivan super hyvin. Ollaan nähty muutamia kertoja kahdestaan ja olen kuullut pojan kavereilta että hän on kiinnostunut minusta samoin kun minä hänestä. Tiedän kuitenkin että pojalla ei ole ollut aiemmin oikeastaan mitään juttua kenenkään kanssa. Luulen ettei hänkään tiedä miten edetä. Viimeksi kun näimme juttelimme eripuolilla sohvaa ja en sitten kehannu mennä siitä lähemmäksi olisi varmaan luonut oudon tunnelman.
Nyt poika on lähdössä ulkomaille lomailemaan muutamaksi viikoksi ja haluaisin jotenkin ennen sitä tehdä selväksi kiinostukseni. Se voi olla joku ihan pienikin juttu. (niin ja olemme samassa oppilaitoksessa eli näemme miltei päivittäin) emme kuitenkaan ehdi nähdä vapaa ajalla ennen pojan lähtöä.
Kannattaisiko minun vain kertoa suoraan mitä hänestä ajattelen vai antaa jokin pieni vihje...
nyt vinkkejä kaivataan. Kiitos jo ennakkoon vastanneille <3
Miten edetä ihastuksen/säädön kanssa??
2
1597
Vastaukset 2
Kannattaa edetä varovaisesti, jos poika on kokematon, ettei mene lukkoon. Voit esimerkiksi kirjoittaa, että sun kanssas on mukava viettää aikaa, toivottavasti nähdään pian uudestaan, kun sun kanssas on niin kivaa. Ehdota jotain uutta yhteistä tekemistä, elokuvia tai joku mistä itse olet kiinnostunut ja kysy, jos lähtisi mukaan. Älä kuitenkaan pelästy, jos poika ei tule, mutta se ei välttämättä kerro vielä mitään. Kokematon poika voi sanoa asioita, joita ei haluaisi tarkoittaa, mutta ilman kokemusta ei oikein tiedä miten toimia. Eli hitaasti edeten, mutta aina vähitellen annat enemmän vinkkejä. Ja poikiin/miehiin tietenkin vetoaa, jos pukeudut viettelevällä tavalla, mutta ei liian. Ja hyvä keino on vähän kuin vahingossa tai ohimennen koskettaa - sitä hyvä suunnitella etukäteen.
Lisäys vielä edelliseen, että ehkä ennen lähtöä et ehdi kuin kertoa pojalle, että hänen kanssa on kiva olla, ja että odotat hänen paluuta, ja voit ehdottaa jotain sen jälkeiseen aikaan. Sen kyllä pitäisi riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561