Ufo-alusten koot

Anonyymi

Sanotaan lautasmallien olevan pienimpiä, sylinterimuotoisten keskikokoisia ja kolmiomaisten suurimpia, ja samalla hitaimpia ja matalalla lentäviä.
Sanotaan myös sitä, että Yhdysvaltain ja muiden hallitusten armeijat tietävät mitkä lentävät lautasia, sylintereitä ja kolmioita, mutta niillä ei ole mitään tietoa tic-tac-aluksilla kulkijoista, vaikka näitä on havaittu jo 1940-luvulla.

ttps://www.ufojoe.net/bob-fish/

38

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suurin minkä minä olen nähnyt oli yli 5 kilometriä pitkää.hävittäjäalus

    • Anonyymi

      Pienimmissä on kuulemma kolmepyttyiset moottorit kärkitransistori sytytyksellä.

      • Anonyymi

        Wanhaan hyvään Roswellin aikaan niissä käytettiin 4-pyttysiä bokserimoottoreita ja hakaristiteippauksia. Tekniikka osoittautui tähtimatkailussa hyvin epäkäytännölliseksi korkean bensiininkulutuksen takia. 4-vaihteisen laatikon takia poimunopeuksien saavuttaminen oli mahdotonta.

      • Anonyymi

        Ettehän te pennut tiedä mitään.
        Ensimmäiset lautasmalliset -40 luvun UFO:t oli varustettu kaksipyttyisillä Vicksröm moottoreilla. Ne tunnisti persoonallisesta äänestään: tätätekikokokesätätätekikokokesä...
        Pienimmissä partioaluksissa oli myös Briggs & Stratton moottoreita, jotka tunnisti tasaisesta korvasärkyä tuottavasta pärinästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuvailet 40-luvun isojen tähtilaivojen tekniikkaa. Oikeassa olet, silloin niissä tosiaan käytettiin Wickströmin moottoreita. Hurjalla 48 hevosvoiman teholla oli haasteellista saavuttaa poimunopeuksia. Tosin lautasmallisiin ufoihin ei 11 litraista wickströmin myllyä saatu millään mahtumaan. Tilateknisistä syistä niissä piti tyytyä ilmajäähdytteisiin bokserimoottoreihin.

        Teidän pitää tarkistaa midikloriaanitasonne.

    • Anonyymi

      Mä näin kerran semmosen pyllyn muotosen ufon. Kahden kohouman ("kankkujen") välisestä aukosta putoili alas jotain ruskeaa alieeni-mönjää. Alus haisi ihan kansantuotteelle.

    • Anonyymi

      Olen kuullut huhuja kaksi mukisista 4t koneista. Tuntuu aika utopistiselta, luulisi täristävän piristi etenkin kun kuljetaan alle poimu nopeutta.. Kyllä ne perinteiset isolohkoiset ovat parhaita etenkin kun liikutaan hyper avaruudessa

    • Anonyymi

      Saksalaisilla oli suurimmat aseet ja prototyypit, myöskin ufot. Hitler kävi hyvää kauppaa muukalaisten kanssa.

    • Anonyymi

      Noita 2- ja 3-pyttysiä putputtimia on sisäavaruuteen suunnitelluissa pikku-ufoissa. Poimuajoon kykenevät isot ufot käy dieselillä. Täysikokoisessa lentävässä lautasessa on tyypillisesti n. 1.9 litran 4-pyttynen turbodiesel-pata, jolla vääntö riittää helposti poimunopeuksiin kulutuksen ollessa maltillinen 4 litraa per 100 valovuotta.

      Tähtilaivoissa käytetään n. 11 litraisia 6-pyttyisiä diesel-myllyjä, luonnollisesti ahdettuina. Kylmän sodan loppumetreillä käytössä oli myös Mersulta pöllittyjä vapaasti hengittäviä 18-litran V10-myllyjä, mutta ne osoittautuivat järkyttävän kulutuksensa ja värinänsä takia epäkäytännöllisiksi tähtienväliseen matkailuun.

      • Anonyymi

        Myllyt ovat kyllä tarpeen kun jauhetaan viljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllyt ovat kyllä tarpeen kun jauhetaan viljaa.

        Kyllä nuo koneet viljaakin jauhoivat pitkällä avaruusmatkalla. Avaruuslaivoissa "myllyjen" kylkeen olikin usein liitetty akselivedolla myllynkivet mitä varten alieenit kävi pöllimässä viljaa pelloilta. Tästä jothuu viljapeltokuviot. Jostainhan alieenienkin pitää leipänsä repiä valovuosien avaruusmatkoille.

      • Anonyymi

        Sain kanavoinnissa vihiä että Elokapinan inttergalaktinen siipi järkyttyi syvästi ufojen hiukkaspäästöistä nyt kun niistä mainitsit. Ne aikoo tukkia hyperavaruuden barrikaadeilla ennenko avaruusliikenteeseen tulee päästörajat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllyt ovat kyllä tarpeen kun jauhetaan viljaa.

        Mitä nyt!? Menikö jauhot suihin!? Etkö tajuu että sut just servattiin!?

    • Anonyymi

      Lestalapsilla ei ole televisiota kotona ja aika käy pitkäksi, huomaan. Mielikuvitus laukkaa ja mielessä pyörii pyllyt. Ensimmäiset kikulikarvat siellä varmaan jo orastaa.
      Suosittelen kuitenkin jotakin rakentavampaa tekemistä kuin ufojen karkoittamista ilmaispalstalla. Kumoatte vaikka sen vanhan legolaatikon siihen tuvan lattialle ja rakennatte komian kirkon jossa vallitsee pyhä henki ja hyvä tahto!
      Ensi kesällä ehditte sitten miettiä seuroilla niitä parisuhdeasioita ja pyllyjuttuja.

      • Anonyymi

        Mitämitä? Joko rupes keittämään vai onko sulla syyläriä alkuunkaan? ;D

    • Anonyymi

      Mites taivaalla pörräävät tulivaunut sun muut vempeleet, jotka Raamatussa mainitaan?
      Jotta olivatko kaksi- vai nelitahtisia vaiko dieselvetoisia?
      Entäpä onko helvetissä lainkaan termostaattia vai mennäänkö ns. urku auki-meiningillä?

      • Anonyymi

        Veikkaampa että nuo oli niitä ilmajäähdytteisiä nelitahtisia bokseri-pöristimiä. Tulen lieskat johtui siitä, että kone syttyi palamaan termosfäärissä. Siellä jäähdytysilma on kovin ohutta ja kaiken lisäksi pirun kuumaa.

      • Anonyymi

        Helvetissä on nykyään leppoisat ilmat.
        Aikoinaan helvetissä oli aivan liian kuuma ja taivaassa taas liian kylmä. Wanha Wihtahousu ja Taatto Taivahinen sopivat rakentavansa putken asuinpaikkojensa väliin saadakseen lämmöt tasaantumaan.
        Putki rakennettiin, mutta Taivahan Taato valitti, ettei vieläkän pelitä, kun osassa taivasta on kuuma ja osassa kylmä. Wanha Wihtahousu vastasi siihen, että ihekös tuo kun tuuppasit kaikki LVI-miehet alakertaan.

        Tämä tarina on tosi, koska se on LVI mieheltä kuultu.

        Taatto pieraisi putkeen niin että lieskat löi! Johan rupesi lämpöä tulemaan!

    • Anonyymi

      Entä ne lentävät sombreron näköiset ufot mistä roikkuu jotain?

      • Sieltä roikkuu leuan alle kiinnitettävä kaulanaru, muutoin päähine ei pysy päässä ratsastettaessa muulilla pitkin preeriaa.

        Ufojen monimuotoisuus on kertonut jo kauan että ne eivät ole kotoisin samasta paikasta.

        Samalla niiden monimuotoisuus kertoo sen että monissa paikoissa on keksitty aikoja aikoja sitten, miten tähtien -ja tai ulottuvuuksien välinen matka sujuu tuosta vaan.

        Jos tänne olisi niin vaikeaa tulla, miten ajattelemme oman nykytieteemme pohjalta, niin tänne ei tultaisi, mutta koska täällä ollaan jo, niin kysymys on enää miten, millä, miksi, ketkä, mistä ja mitä he tekee tai aikoo?

        Kevyitä pikku kysymyksiä.

      • HeIIäkoukku kirjoitti:

        Sieltä roikkuu leuan alle kiinnitettävä kaulanaru, muutoin päähine ei pysy päässä ratsastettaessa muulilla pitkin preeriaa.

        Tarkennus: Ei nykytieteemme vaan nykyteknologiamme pohjalta. Tiedehän tarjoaa jo vaihtoehtoja.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Sieltä roikkuu leuan alle kiinnitettävä kaulanaru, muutoin päähine ei pysy päässä ratsastettaessa muulilla pitkin preeriaa.

        Ufojen monimuotoisuus on kertonut jo kauan että ne eivät ole kotoisin samasta paikasta.

        Samalla niiden monimuotoisuus kertoo sen että monissa paikoissa on keksitty aikoja aikoja sitten, miten tähtien -ja tai ulottuvuuksien välinen matka sujuu tuosta vaan.

        Jos tänne olisi niin vaikeaa tulla, miten ajattelemme oman nykytieteemme pohjalta, niin tänne ei tultaisi, mutta koska täällä ollaan jo, niin kysymys on enää miten, millä, miksi, ketkä, mistä ja mitä he tekee tai aikoo?

        Kevyitä pikku kysymyksiä.

        Kun tieteen ymmärrystasosi näyttää pyörivän noinkin korkeissa akateemisissa sfääreissä niin olet varmaankin siellä suviseuroissa kesäöisin ratkaissut sen ikuisen ongelman että miksi Aku Ankalla ei ole housuja. Siitä voisit meitä mistään mitään ymmärtämättömiä juntteja valistaa niin että mekin asian tajuaisimme. Mutta ihan kansankielellä vaan ettei mene yli horisontin.

    • Anonyymi

      Curt Jaimungalin juontamat haastattelut ovat riittävän pitkiä, haastaeltavalle aikaa antaen tehtyjä, asiaa monipuolisesti käsitteleviä ja siten hyviä, kuten tämä toinen Louis Elizondon kanssa.

      https://youtu.be/wULw64ZL1Bg

    • Anonyymi

      Olisiko mahdollista että ufo voi lentää erityisen kaksoisperäliekin avulla?

      • Anonyymi

        Tiedän erään lestapojan joka osasi piereskellä virren 117, Pyhä Henki Lohduttajan.
        Vietettyään aikaa sukulaismiestensä asuntovaunussa hänen pierunsa muistuttaa nykyään enemmänkin haukotusta.

        Tossahan on sisäänrakennettu blueflame-teknologia mitä aikanaan Chevylläkin hyödynsivät! Oletko varma ettei toi lestapoika ollut alieeni?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pyörimisakselin laakeri on paskana. Siitä johtuu tuo ulina. Harmaat alieenit on niin helkkarin flegmaattisia ja hajamielisiä tahvoja ettei ne ikinä muista/jaksa korjata noita laakerivikoja. Erään teorian mukaan Roswellin tapauksessa laakeri leikkasi kiinni täydessä vauhdissa ja ufo halkesi keskeltä kahtia.

    • Anonyymi

      Kyllä ensimmäiset ufot oli varustettu kuplavolkkarin moottorilla. Kuten tiedetään Aadolfilla esikuntineen oli paljon yhteistyötä vieraitten sivilisaatioiden edustajien kanssa. Tehtiin yksissä tuumin mm. hienoja rakettilentokoneita, suihkukoneita, tutkassa näkymättömiä hävittäjiä, lentäviä ”kelloja” ja vaikka mitä. Vastavuoroisesti palkkana tietotekniikasta Aatu lupasi antaa kompakteja Volkswagen moottoreita, jotka alienien ensiarvionnin mukaan olisivatkin hyvin sopineetkin lentävän lautasen voimakoneeksi, varsin runsaasta kulutuksestaan huolimatta ja vaikkakin niissä oli vain runsas 20 hevosvoimaa. Rakennettiin siis saksalainen lentävä lautanen ja ryhdyttiin pontevasti koeajoihin. Kaikki toimi kuin rasvattu, kunnes lämmityslaite pantiin päälle. Ei tullut minkäänlaista hönkää vaikka moneen kertaan kädellä koetettiin ufon ikkunan alapuolella olevasta suuttimesta. Alienit ehdottivat ns. ”käärmeenpesä” putkistoa, mutta tätä orastavan materiaalipulan siintäessä ei voitu hyväksyä. Myös 6 V systeemi arvelutti humanoideja, koska he arvelivat eriväristen valojen vilkuttamisen olevan pienestä jännitteestä ja suurista ylimenovastuksista johtuen käytännössä hankalaa. OKW oli erittäin pettynyt asian saamiin käänteisiin. Noita 1200 cm3 koneita ehdittiin kuitenkin saksalaisella tehokkuudella rakentaa niin paljon, että niitä riitti kuplavolkkareihin aina vuodelle 1968 asti.
      Tähän kauppaneuvottelut ja projektin jatko sitten kariutui. Tuo kädellä tunnustelu jäi kuitenkin historiaan. Pettynyt ufo-kansa lähti maasta ja asettui kuun takapuolelle lymyämään, josta he vielä tänäkin päivänä ahdistavat päivittäin maan kansoja. (Huom tämä on suomalaisen ufotutkijan ja Raunin vahvistama tieto).

      • Anonyymi

        Pääseekö nuo poloiset alieenit kuun pimeältä puolelta maapallolle yhdellä tankillisella vai miten ne maan kansoja ahdistelee? Ilmajäähdytteisen bokserin kova kulutus ja 4-vaihteinen laatikko arveluttaa lyhyelläkin avaruusmatkalla. Entä mites ne selviää termosfääristä kun siellä jäähdytysilma on pirun kuumaa?

    • Anonyymi

      Tuo kaikki jäänee ilmajäähdytteisen bokserimoottorin ekologisen kehittymättömyyden synniksi, jota Aatukaan ei varsin alussa ymmärtänyt. Ottoilmahan olisi pitänyt viedä avaruusaluksen imupuolelle tankkitavarana, joka taas olisi lisännyt aluksen painoa siinä määrin, ettei millään tavalla laskettu hyötysuhde olisi kannattanut.

    • Anonyymi

      Entäs sigarien muotoiset ja 1800-luvun lentävät laivat mastoineen?

      • Anonyymi

        Sikariufoilla ajaa sikariportaan porvari-alieenit. Niissä käytetään tyypillisesti isoja V6- ja V8-moottoreita. Snobeimmissa yksilöissä löytyy jopa V12! Viimeksi mainituissa ongelmaksi osoittautui pitkän koneen lämpölaajeneminen ulkoavaruuden pakkasissa. Äkkirikastuneet valkokaulus-alieenit kenkivät niillä kikkeli vaahdossa kylmiltään, jolloin kannentiivisteet korkkasivat ja lohkot halkeilivat aika nopeasti.

        1800-luvun mastollisissa avaruuslaivoissa käytettiin höyry- ja tuulikoneen hybridiä. Ulkoavaruudessa ei tunnetusti tuule niin tuulenvire piti luoda itse. Höyrykone pyörittää ropellia joka puhaltaa tuulta purjeisiin. Höyrykone taasen toimii puhtaasti koivuklapeilla. Noihin aikoihin alieeneja näki usein puusavotassa, sillä inttergalaktisiin tähtimatkoihin kului paljon halkoja. Toisinaan alieenit kävi maatiloilla halkovarkaissa ja pöllivät myös kirveitä, sillä valomiekat tylsyivät nopeasti halkohommissa.

        Eikö lestalapsille ole olemassa omaa keskusteluryhmää, jossa häiriintyneet varhaisteinit etsivät identiteettiän ja voisivat jutella myös sukupuoliasioista sekä vaikkapa esitellä toisilleen piirroksia ja kysymyksiä? Nämä kun ei terveitä aikuisia kiinnosta nämä eskaritasoiset hupailut. Ufopaniikki hoituu telttakokouksissa paremmin ja muistakaa että tonttinne viheriäisillä niityillä kutistuu joka kerta eekkerin verran, kun mainitsette pakanallisen sanan UFO.

        Kannattiko ostaa se alitehonen tuhnu-ufo? Sinua selvästi riepoo kun paremman luokan rodut kruisailee isolohkoisilla sikari-ufoilla mihin telluslaisilla ei ikipäivänä tule olemaan mitään saumaa. Ts. kärsit kotimaisesta kansantaudista jota kateudeksikin nimitetään. Ajattele tilannetta positiivisesti: kateudesta vihreä naamasi vihertää rakasta kotiplaneettamme niin että vihreä siirtymä edistyy! Askel kohti parempaa huomista!

    • Anonyymi

      Eri alieeni roduilla varmaan erilaiset ufot? Ilmiselvästi ajastaan jälkeen jääneet harmaan alieenit ajelee näillä lautasmallisilla ufoilla, joissa pörisee edelleen kuplan bokseri ja putkistossa suhisee Aatun kylmä henki. Eli mallia natsipakastin. Ajeleeko pleijaadilaiset sitten noita porvari-luokan nahkapenkkisiä sikari-ufoja? Klingoonit selvästikin ohjastavat raskaita dieselin käryisiä avaruuslaivoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      88
      1991
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1709
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1646
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1636
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe