Eipä ne etelän ihmeet kauaa kestäneet kairassa. Sinne vaan takasin minne kuuluvatkin, pelästytettiin ne niin kunnolla että tuskin takasin tulevat. Ens viikolla öljytään moottorisahat ja hakataan kaikki Nellimistä Kessiin, perkele. Jos joku vielä kirkonkylällä ketkuttelee niin sekin hivutetaan äkkiä Ivalon kentälle ja maksetaan lentoliput sinne minne pippuri kasvaa. Myönteiseti suhtautu kriinpiis tähän lahjoitukseen.
VOITTO!!!
Luottamusmies
11819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Greenpeace ei ole luovuttanut, vaikka jättikin leirin. Syynä lähtöön on se, että ensimmäinen tavoite on saavutettu, kun metsähakkuut on lopetettu. Asia on nyt saatettu kansainväliseen tietoisuuteen, joka on luettavissa http://www.greenpeace.org/
Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Stora-Enso ostaa Inarissa hakattuja puita, se joutuu kansainväliseen boikottiin. Stora-Enso ei ole valmis ottamaan tätä riskiä.
Greenpeace jatkaa lobbaamista ja saamelaisten metsien puolesta puhumista. Kansainvälinen tiedotus on a ja o.
Greenpeace sivistyneenä järjestönä ei sorru koskaan käyttämään samanalaisia keinoja kuin mihin metsurit turvautuivat. Toisaalta mesureiden käytös, joka oli metsähallituksen linjan mukainen, osoitti kansainvälisille foorumille, mikä on metsähallituksen ja Suomen valtion kanta tässä kiistassa. Tämä lisää kansainvälistä painostusta suomalaisia metsäyhtiöitä, metsähallitusta ja Suomen valtiota kohtaan. Toisin sanoen metsurit tekivät tietämättään saamelaismetsille suuren palveluksen.
Totta kyllä, että noi pellet teki GP:lle palveluksen typerällä riehumisellaan. Nyt noi rinkkasatiaiset pääsee kehuskeleen sivistyneellä mielenilmauksellaan. Onneksi kuiten oli tämä Liimatainen ja se hakekuorma ministeriön portailla. Ne vähän kompensoi tilannetta. Vaan silti: Jos vastaava tilanne syntyy, pitäkäämme metsurit kotona ja hoitakaamme asia niinkuin kuuluukin. Ei metsurin koulutuksella voi odottaa että kaikki tehdään "tyylillä".
Taas tuli esille greenpeacen toiminnan periaate. ASIOIDEN VÄÄRISTELY! Olihan melkonen tarina minkä olivat sepittäneet Inarin tapahtumista,tosi sivistynyttä ja ennenkaikkea rehellistä! Hyvän satukirjan ainekset oli nuilla gp:n sivuilla. Ja sellaiset uskoo jotka ovat muiden johdateltavissa eivätkä osaa ajatella omilla aivoilla
Jätkälläkin on enemmän sivistystä kuin greenpeacelaisella. Koulutuskin korkeampi kuin konsanaan metsäasiantuntijalla.
Voitto tuli kothin. Mitä sitä tänne tulhan muualta porotalhouen kustannuksella värkkäämhän.
Ei sillä leirillä koskhan näkyny örvellystä.
Heiluuhan se kuvaki, ko kuvaaja heiluu.
Ja niis sivistynyttä porukkaa metsureissa. Satuin paikalle kun tuli toimittajia. Niin käänty kieli englanniksi ja saksaksi. Taisi olla enempi koulutusta ko metsäasiantuntijalla.
Nuo rökälehtimisvideot leviää nyt parasta aikaa pitkin maailmaa ja kukahan saa sympatiat? Anti-terror -leiri oli niin merkittävä potku omaan nilkkaan metsäväelle kuin kuvitella saattaa, tulee jopa mieleen että moinen toiminta oli GP:n itse jotenkin tukemaa ja masinoimaa, koska pisteet tuli niin komeasti tämän järjestön laariin.
Kirjoitin tuolla toisissa ketjuissa, että tuo anti-terrorleiri oli parasta mitä greenpeacelle saattoi tapahtua ja että se viimeisteli heidän täydellisen propagandavoittonsa.
Nyt heidän kotisivullaan he kirjaavat sen aivan avoimesti:
http://weblog.greenpeace.org/forestrescue/archives/2005/04/desiderata_a_le.html#more
Lisäksi he ovat jo muokanneet siitä pelinkin, missä pitää merkata metsää suojelluksi, pelastaa poroja ja vältellä "pahoja jätkiä":
http://activism.greenpeace.org/eco_quest/
Oliko ihan pakko tehdä julkinen itsemurha? Sen jälkeen kun tuo tuli julkisuuteen, niin Stora-Enso vetäytyi. Inarin kunnan metsätalous on nyt todella vaarantunut, Inarin metsäalan ammattilaisia ei oteta vakavasti ja greenpeacen omat mokat jäävät paikalliseksi päivittelyksi, millä ei ole mitään merkitystä heille.
niin että mikä voitto? :D hahah sanon minä. ei ne oo luovuttanu.. niin ja ketkä lopetti metsähakkuut ja koska on seuraava neuvottelu? aivan, metsähallitus lopetti ja seuraava neuvottelu on kesäkuussa! usko unelmiis hyvä luottamusmies.. :D
GP:lle suurkiitos siitä, että nosti esille yksityismaanomistajien aseman. Nyt lähti liikkeelle poromiesten oikeus laiduntaa yksityismailla, koska se on perustuslakimme vastaista. Se saataneen loppumaan lainmuutoksen myötä.
Toisena hyötynä on se, että porotuotteisiin tulee merkintä siitä, että miltä/keltä poromieheltä liha on.
Ei varmaan ole vaikeata, koska muutkin pystyy merkitsemään. Jokaikisen kananmunankin pystyy jälittämään. Samoin pottupussissa yms vihanneksissa näkyy, että miltä tilalta.
Oikein suuri kiitos tämän epäkohdan esille nostamisesta.
on se lihanmerkintä hyvä juttu. Jos metsähallituksen perässähiihtäjien lihaa tarjotaan niin tietääpä jättää ostamatta.
Viestistäsi paistaa läpi juuri se vallanhimo, joka teitä GP:n porukoita riivaa.
Luuserit, joista ei ole kenenkään muun kuin työllään elantonsa hankkivien tavallisten ihmisten kimppuun käymään.
Teette oikealle, aidolle luonnonsuojelulle pahasti hallaa.
Pidätte kaikkia muita kuin itseänne tyhminä.
Lähes kaikki ihmiset haluaisivat suojella luontoa ja suhtautuvat asiaan suopeasti.
Greenpeace saa ihmisten niskakarvat nousemaan pystyyn.
Kiristäjiä ja vallanhimoisia natseja.