Joskus vaasassa noin 2011-2014 olen mennyt "leipätehtaaseen" joka on jonkinlainen yökerho/baari/klubi. Olen mennyt katsomaan minkälaista siellä on. En tiennyt että silloin siellä soittaa joku yhtye nimeltä "rain of acid".
Olin jo maksanut sisäänpääsymaksun niin ajattelin että kuuntelen hieman tätä yhtyettä ihan kohteliaisuudestakin. Tämä "musiikki" kuulosti joltakin slayer tyyppiseltä metallimusiikilta. En itse tiedä niin paljon metallimusiikista mutta sitä se muistutti.
Näin että eräs nainen joka on ollut samassa peruskoulussa oli myös siellä. Tämä nainen on homokammoinen. Kesken soiton valo heijastettiin lavalta minun kasvoille ja sieltä kuului miehen huuto "faggot" eli kuten varmaan moni tietää sen tarkoittavan hinttaria. Tätä toistettiin monta kertaa. Lähdin pois tämän vuoksi tauon jälkeen ja olisin varmaan lähtenytkin vaikka tätä valon heijastusta ei olisi tapahtunut. En tiedä kenen idea se oli, tämän yhtyeen vai jonkun muun.
Myöhemmin huomasin että tässä yhtyeessä on soittanut tai soittaa bassoa eräs joka on ollut samassa peruskoulussa. Ehkä myös hieman homokammoinen. Kun olin lähtemässä pois, ulkona joku huusi hinttariksi ja jatkoi sen jälkeen pilkkaavalla äänellä "mene kuuntelemaan oasista. hurrit lohduttaa sua." En tiedä miksi juuri tämä oli niin vihamielinen.
En muutenkaan niin kuntele metallia mutta ainakin tämä "keikka" oli homokammoinen.
Huono keikkakokemus
Anonyymi
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka782464- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811301EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79895
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe29731- 30686