Poikkeustapaus

No kyllähän se rassaa kun on yksin jätetty ollu ikänsä. Mutta minkäs sille voi.

Sehän on hienoa, että poikkeustapauksiakin on olemassa.

Jos ei sukulaisten kanssa pärjää, niin kannattaa jatkaa mahdollisimman vähällä yhteyden pidolla.
Ja jos on vieläpä täysi-ikäinen, on se helpompaa.

Selän takana puhumisesta on turha välittää, koska eihän sitä itse kuule.
Jos ovat niin typeriä, että puhuvat ilkeitä, niin sehän on heidän ongelmansa, ei sinun.

Äläkä pidä itseäsi huonona, tai ajattele, ettei mikään tulisi muka menemään paremmin. Ethän voi sitä etukäteen tietää. Luottaminen ja uskominen omaan itseen kannattaisi.

Kyllä muissakin suvuissa niitä mustia lampaita riittää.

Omalla kohdallani minusta tehtiin syntipukki ja musta lammas jo lapsena.
Olin ei-toivottu ja sain syyt päälleni siitä että olen syntynyt. Äitini oli katkera ja vihamielinen, ja vanhemmat sisarukset kaatoivat kaiken sen minun niskoilleni.
Vanhin sisareni on sanonut minulle että tajuatko miten paljon olet lyhentänyt äidin elämää. Ikäänkuin olisin väkisin tähän maailmaan ja perheeseen tunkeutunut.
Sain kuulla äitini suusta monen monet kerrat kun olin loukannut itseni tai olin sairas tai muuten oli surua ja kaipasin lohdutusta että mitäs siinä ruikutat. Kukaan ei välitä.
Olen kuullut äitini sanovan että mitä siitä rahasta mitä minuun on kulunut, se henkinen taakka se on ollut pahin. Mukavaa kuultavaa, olin teini-ikäinen silloin.
Kotoa lähdin luonnollisesti heti kun kykenin. Oli kova kiire omaan elämään.
Vaikeaa se oli tietysti alkuun mutta pääsin pois siitä huushollista. Isä oli kiltti ja rakastin häntä paljon ja tiedän että olin hänelle tärkeä mutta isä kuoli liian aikaisin.
En kuitenkaan päässyt rauhaan heistä omillani eläessänikään. Oltiin käärmeissään ja kiukkuisia kun sinnikkäästi ja sisulla koulutin itseni työn lomassa perushoitajaksi.
Sitä en olisi saanut tehdä, minun piti olla luuseri ja nolla.
Olin työelämässä jonkun vuoden ja kouluttauduin lisää ja valmistuin sairaanhoitajaksi. Kaikki tämä ohitettiin ja vähäteltiin. Siitä ei puhuttu.
Elämääni kytättiin ja yhdessä tuumin äitini ja varsinkin vanhin sisareni keksivät myrkyllisä juoruja ja valheita joita sitten levittelivät. Elämä alkoi olla helvetilllistä.
Katkaisin välit kokonaan mutta aina jotain kautta he tunkeutuivat elämääni.
Sitten sain mahdollisuuden lähteä Norjaan, täällä hoitoalalla on hyvät työmarkkinat.
Minulle naurettiin että vuoden päästä se sieltä tulee, ei se siellä pärjää.
Nyt takana on 21 vuotta eikä aikomustakaan palata Suomeen vaikka äitini ja vanhin sisareni ovat kuolleet.
Minulla ei ole ollut mitään sidettä sinne enkä ole siellä käynyt vuosiin.
En tiedä miksi minua vihattiin, riittääkö se syyksi että väkisin synnyin?
Tai en siis edes syntynyt, ilmestyin niinkuin aina sanottiin. Ilmestyin vain jostain pilaamaan äitini elämän.
Pitkään tunsin vihaa, tulen palavaa vihaa mutta en enää. Olen työskennellyt itseni tämän asian läpi eikä se enää kosketa minua mitenkään.
Minulla on uusi elämä, oma perhe johon kuuluvat mies ja kaksi lasta. Tutut ja ystävät, miehen sukulaiset, työkaverit. Mustalammas ja syyllinen voitti sitten kuitenkin.

Ikä tuo helpotusta. 🙂 Olen sekä isän että äidin puolen sukujen oikein pikimusta lammas. Omalle äidillenikään en ollut täysin toivottu. Isäni ja siskoni ovat joskus sanoneet että eivät oikein ymmärrä minua. Olen nyt 48 v ja n. vuosi sitten lakkasin välittämästä mitä sisarukset ja muu suku minusta ajattelee. Kaikki helpottuu iän myötä.