Huoltosuhde hapertuu

Teitä on enää 10527. Syyskuun aikana Lieksan väki väheni kolmellakymmenelläneljällä hengellä.
Kuluvan vuoden kato tulee olemaan n. 220-230 henkeä. Kymppitonnin raja alittuu mahdollisesti jo 2023 aikana.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Nuoret muuttavat hyvä näin työuralla paremmat etemis mahdollisuudet ja koulutukset monipuolisia kun muuttaa muualle. ei kannata jäädä työttömien ja eläkeläiskylää vanhoja köyhiä ikäruttuja katsomaa. Joensuussa on nuoria ja koulutusmahdollisuus parempi on yliopisto jne. Lieksassa työllistää kuntouttava työtoiminta jossa syrjäytyneet kokeilevat työmahdollisuuksia 9 euron päiväpalkalla nuorikin voi joutua kuntouttavaan työtoimintaa jos ei hae opiskelupaikkaa. on vaikeaa saada oikea työpaikka korkeintaa suhteilla voi löytyä kaikille ei ole työpaikkaa vaan kotiosoitteena te-toimisto ja Kelan sosiaalituet

Äänestä

Lieksa on negatiivisen maineen saanut kunta. Johtamiskulttuuri retuperällä kun katsoo GFN, sun muut töllöntyöt... lisäksi luonto- ja maahanmuuttovastainen.

Äänestä

Tänne muutetaan vaan etelästä kuolemaan. Ei se väkiluku niin kasva.

Äänestä
  • Eipä tarvitsekaan. Ei se väkiluku ole hyvinvoinnin tae.
    Kun työpaikkoja on vain määrätty määrä, miksi väkiluvun pitäisi kasvaa? Ei mikään kunta tee mitään joutosakilla. Ei heiltä saa verotuloja, eikä mitään muutakaan.
    Parempi pienempi väkiluku, joilla on ostovoimaa ja säännölliset tulot.
    Maailmassa on puolet liikaa ihmisiä, ei huoli pelätä sukupuuttoa. Miksi ei Suomi voisi olla edelläkävijä, täällä on vähäinen syntyvyys, joka on yhtä tärkeä kuin ilman suojelu. Kyllä täällä olevat matupariskunnat pitävät huolen syntyvyydestä. Tosin he eivät kerrytä suomalaisten määrää.
    Suomi ei ole enää Suomi, jos täällä alkaa olla vaikka kolmasosa afrikaanoja ja Lähi-idän irakeja.
    Silloinhan olemme vain pakolaisten säilytysaluetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tarvitsekaan. Ei se väkiluku ole hyvinvoinnin tae.

    "Eipä tarvitsekaan. Ei se väkiluku ole hyvinvoinnin tae.

    Parempi pienempi väkiluku, joilla on ostovoimaa ja säännölliset tulot...."

    Säännölliset tulot - HAH! Päivärahat ja pienet eläkkeet. Lieksassa sitä joutosakkia vasta onkin. Voihan paska, miten tyhmästi kommentoit
    Entäs se huoltosuhde? Ymmärrätkö mistään mitään?

    En kai sitten ymmärrä mistään mitään. Kuitenkin väitän, että vaikka Lieksaan könyäisi viisituhatta uutta asukkia elämään työttömänä, miten se huoltosuhteeseen vaikuttaisi muuten kuin negatiivisesti?
    Jos tänne ilmaantuisi vaikka sata uutta työpaikkaa, se olisi korjaavaa. Oletus on, että työssä olijat elättävät itsensä ja perheensä.
    Kun työpaikat ovat kortilla, ei kannata jäädä odottelemaan, josko joskus jonnekin pääsisi.
    Siksi on parempi vähemmän joutenolijoita, kuin väkiluku tuplattuna.
    Eläkkeellä olevat elättävät itsensä, jos on pienempi eläke, elättävät sillä, jos isompi, käyttävät enemmän rahaa. Eläkkeestä peritään veroa enemmän kuin vastaavasta palkasta.
    Tuskin tiedät, millaisia eläkkeitä täällä on, eivät kaikki eläkkeellä olevat ole perseaukisia, niinkuin tunnut luulevan. Onhan niitä ikänsä työtä tehneitä täälläkin ja siitähän se eläke kertyy.
    Ikityöttömiä on joka kylässä ja valtion kuuluu huolehtia heistäkin. Ainahan joku työtön työllistyy vaikka määräaikaisesti, jos työ yleensäkään kiinnostaa.
    Myös päivärahat ovat veronalaista tuloa, tosin se nyt on sama kuin siirtäisi rahat vasemmasta taskusta oikeaan.
    Mitä sinä huoltosuhteesta ole mieltä? Jokaikisessä pikkukylässä se on vinksallaan, ei vain täällä.
    Pitäisikö vanhalle asujaimistolle antaa lopetuspiikki sitä mukaa, kun täyttävät 65vuotta? Silloinhan porukka nuorenisi rivakasti.
    Kuitenkin väitän, että Lieksan eläkeporukka ei ole sen köyhempää kuin muuallakaan, suurimmalla osalla on omat talot tai as.osakkeet, joita ei nuoremmilla ole.
    Ihmisiä on maapallolla puolet liikaa, on vain hyvä, että kakaroita ei sivistyneimmissä maissa synny holtittomasti, niinkuin kehittymättömissä maissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eipä tarvitsekaan. Ei se väkiluku ole hyvinvoinnin tae.
    Kun työpaikkoja on vain määrätty määrä, miksi väkiluvun pitäisi kasvaa? Ei mikään kunta tee mitään joutosakilla. Ei heiltä saa verotuloja, eikä mitään muutakaan.
    Parempi pienempi väkiluku, joilla on ostovoimaa ja säännölliset tulot...."

    Säännölliset tulot - HAH! Päivärahat ja pienet eläkkeet. Lieksassa sitä joutosakkia vasta onkin. Voihan paska, miten tyhmästi kommentoit
    Entäs se huoltosuhde? Ymmärrätkö mistään mitään?

    Sitähän se pääministerimmekin sanoi että on vain boomereita, eli tarkoitti että vanhoja joilla ei tee mitään muuta kuin jos ne antaisi sossuille äänensä, ja tyhmimmäthän ne antaakin. Mulle on ykshailee onko Lieksassa 1000 vai 2000 ihmistä kun elämässä on jo peräseinä näkyvissä, pääasia että etelään tulisi matuja elätettäväksi niin perkeleesti kun ne niitä niin kaipaa, minä en kaipaa.

    Äänestä

  • Kyllä kasvaa jos tarpeeksi moni muuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän se pääministerimmekin sanoi että on vain boomereita, eli tarkoitti että vanhoja joilla ei tee mitään muuta kuin jos ne antaisi sossuille äänensä, ja tyhmimmäthän ne antaakin. Mulle on ykshailee onko Lieksassa 1000 vai 2000 ihmistä kun elämässä on jo peräseinä näkyvissä, pääasia että etelään tulisi matuja elätettäväksi niin perkeleesti kun ne niitä niin kaipaa, minä en kaipaa.

    En ole ikinä antanut sossuille ääntäni, enkä anna. Lieksa on kyllä erittäin ihastunut sossuihin, on ihmisiä, jotka eivät muita tiedä olevan olemassakaan. Vaikka sata kertaa iskisi otsansa Karjalan mäntyyn, äänestetään samoja sossuja vallan kahvaan.
    Juuri nämä Sossut ovat täysin kritiikittömästi ihastuneet matuihin, mitä enempi, sen parempi. Eivät raukat älyä, millaisiin iilimatoihin Suomi on kiinnittynyt. Yksikään matu ei lähde täältä veke ikinä, eivät edes ne, jotka eivät saa oleilulupaa. Siis jokaikinen on läpi loppuelämänsä kiinnittynyt Kelaan ja sossun lunkkuun. Tähänkään asti eivät matujen työssäololuvut ole kummoisiakaan, silti pitää saada lisää ja lisää.
    Ei meillä ole mitään velvollisuutta sallia vieraiden käyttää sos.turvaamme, nyt viimeistään pitäisi peli puhaltaa poikki. Suomi on elättänyt vieraita velkarahalla ties miten kauan. Nyt Suomi on velkaantunut Sannamarin johdolla oikein olan takaa.
    Mikä on meidän tulevaisuutemme? Miten pärjäämme velkataakkamme kanssa? Miksi meidän pitää esittää upporikasta ja jakaa velkarahaa maailman vaarallisimmille valtioille, lisäksi vielä ottaa heitä luoksemme vierihoitoon?
    Tämä on tuhon tie, joka suhteessa.
    Kannattaa miettiä, miksi tosi rikas maa Japani, ei rupea elättämään niitä, joita Suomi halajaa. Japania "sitovat"samat kans.väliset pykälät kuin Suomea.
    Eipä jää muuta ajatusta ja syytä kuin että Suomesta ollaan tekemässä uutta Lähi-itää Afrikkaa. Suomalaisuudesta viis, saavat loppua aikojen kuluessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eipä tarvitsekaan. Ei se väkiluku ole hyvinvoinnin tae.
    Kun työpaikkoja on vain määrätty määrä, miksi väkiluvun pitäisi kasvaa? Ei mikään kunta tee mitään joutosakilla. Ei heiltä saa verotuloja, eikä mitään muutakaan.
    Parempi pienempi väkiluku, joilla on ostovoimaa ja säännölliset tulot...."

    Säännölliset tulot - HAH! Päivärahat ja pienet eläkkeet. Lieksassa sitä joutosakkia vasta onkin. Voihan paska, miten tyhmästi kommentoit
    Entäs se huoltosuhde? Ymmärrätkö mistään mitään?

    Niin+sossun+elättiä+olen+elättänyt+kovalla+veroprosentilla+35%+että+revi+siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole ikinä antanut sossuille ääntäni, enkä anna. Lieksa on kyllä erittäin ihastunut sossuihin, on ihmisiä, jotka eivät muita tiedä olevan olemassakaan. Vaikka sata kertaa iskisi otsansa Karjalan mäntyyn, äänestetään samoja sossuja vallan kahvaan.
    Juuri nämä Sossut ovat täysin kritiikittömästi ihastuneet matuihin, mitä enempi, sen parempi. Eivät raukat älyä, millaisiin iilimatoihin Suomi on kiinnittynyt. Yksikään matu ei lähde täältä veke ikinä, eivät edes ne, jotka eivät saa oleilulupaa. Siis jokaikinen on läpi loppuelämänsä kiinnittynyt Kelaan ja sossun lunkkuun. Tähänkään asti eivät matujen työssäololuvut ole kummoisiakaan, silti pitää saada lisää ja lisää.
    Ei meillä ole mitään velvollisuutta sallia vieraiden käyttää sos.turvaamme, nyt viimeistään pitäisi peli puhaltaa poikki. Suomi on elättänyt vieraita velkarahalla ties miten kauan. Nyt Suomi on velkaantunut Sannamarin johdolla oikein olan takaa.
    Mikä on meidän tulevaisuutemme? Miten pärjäämme velkataakkamme kanssa? Miksi meidän pitää esittää upporikasta ja jakaa velkarahaa maailman vaarallisimmille valtioille, lisäksi vielä ottaa heitä luoksemme vierihoitoon?
    Tämä on tuhon tie, joka suhteessa.
    Kannattaa miettiä, miksi tosi rikas maa Japani, ei rupea elättämään niitä, joita Suomi halajaa. Japania "sitovat"samat kans.väliset pykälät kuin Suomea.
    Eipä jää muuta ajatusta ja syytä kuin että Suomesta ollaan tekemässä uutta Lähi-itää Afrikkaa. Suomalaisuudesta viis, saavat loppua aikojen kuluessa.

    "Kannattaa miettiä, miksi tosi rikas maa Japani, ei rupea elättämään niitä, joita Suomi halajaa. Japania "sitovat"samat kans.väliset pykälät kuin Suomea"

    HAHHAA! Nyt jäit kiinni. Japani nousi aikoinaan lujaa vauhtia vauraaksi, kuten suomikin, mutta on tällä hetkellä yksi suurimmissa talousvaikeuksissa oleva valtio maailmassa. Japanin bkt romahti 2012-2015 lähes kolmanneksen, ja sitä yritettiin saada edes hiukan paremmalle tolalle. Se epäonnistui ja on edelleen äärettömän vaikeaa, koska korona kuritti Japanin taloutta taas lähes kolmanneksen alaspäin.
    Lähes kaikki japanilaisen teollisuuden tarvitsema raaka-aine on tuontitavaraa. Lisäksi työn hinta Kiinassa, Intiassa, Vietnamissa jne., on vain murto-osa Japanin vastaavasta. Japanilla on valtava, ja yhä kasvava eläköityneiden joukko. Se siitä rikkaudesta.

    Äänestä

Katsotaan vaan niin vajetta tullaan paikkaamaan mamuilla

Äänestä
  • Tokihan luku-ja kirjoitustaidottomat matut paikkaa mitä ja kenet vain ja hinnalla millä vain.
    Mitä varten ei jo nyt paikata, kun on kerran pulaa tekijöistä? Koko matuarmeija odottaa kieli pitkällä työkomennusta, innokkaimmat on pitänyt köyttää riimulla seinään.
    Miten paljon heitä on oltava, ennenkuin kaikki lasketaan irti? Kyllä loppuu työkyripula kertaheitolla.

    Äänestä

Ei haittaa kyllä lieksassa pärjää kun on pätäkkää.

Äänestä
  • Tosi on olen pankakosken tehtaalla 5000e kuukaudessa hyvin pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi on olen pankakosken tehtaalla 5000e kuukaudessa hyvin pärjää.

    Eikö kannattaisi menää lakkoon jos saisitte vielä vähän lisää? Jo pomo sanoo vika aikaan huomenta, niin sehön on tehtaalla lakon paikka.

    Äänestä

  • Pätäkällä pärjää missä vain, ei pelkästään täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi on olen pankakosken tehtaalla 5000e kuukaudessa hyvin pärjää.

    Oikeasti isopalkkaiset ja varakkaat eivät ikinä puhu palkoistaan tai omistuksestaan.
    Kehuvatko lääkärit palkkojaan potilailleen? Kehuvatko pankinjohtajat asiakkailleen?
    Kertooko suurtilallinen hehtaarinsa kelle vain, kertooko metsiensä hehtaarit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeasti isopalkkaiset ja varakkaat eivät ikinä puhu palkoistaan tai omistuksestaan.
    Kehuvatko lääkärit palkkojaan potilailleen? Kehuvatko pankinjohtajat asiakkailleen?
    Kertooko suurtilallinen hehtaarinsa kelle vain, kertooko metsiensä hehtaarit?

    Ei kehu. Mutta sosialisti kehuu. Ja valehtelee😂

    Äänestä

  • 👍👍👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kehu. Mutta sosialisti kehuu. Ja valehtelee😂

    Mitä on sosiaalisesti kehuminen?
    Jos on kunnan tai valtion palkollinen, vaikea on valehdella.
    Jos taan on oma työnantajansa, aina voi yrittää, jotkut onnistuvat.
    Duunari on siinä suhteessa aika tyhmä, että kertoo helposti palkkansa ja eläkkeensä, tosin lisäten omiaan. Kuulostaa vähän komiammalta, vaikka sitä epäilläänkin.
    Kyllähän tulonsa voi kertoa, ei siinä mitään, mutta vähemmän tienaava ei juurikaan laulele tuloistaan enemmän tienaavalle.
    Jos kiinnostaa, kaikki palkat ovat julkista tietoa.
    En tiedä mitä kiksejä saa, jos sanoo esim. palkkansa olevan 35€/h ja oikea liksa on 25€/h. Kun ei se lompakko siitä paksune.
    Ainoa ilo lienee seurata, miten kuuntelijan silmät revähtävät ammolleen ja naaman väri alkaa vihertää.

    Äänestä

  • Sinun kommenteissa se tuo älykkyys loistaa - poissaolollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun kommenteissa se tuo älykkyys loistaa - poissaolollaan.

    Nyt saa Vaasan leipomon matuleipää ruisleipänä, siis matun ja jonkun homppelin kuva leipäpussissa! Taidan tyytyä tästälähtien paikallisten leipomoiden leipiin, ellei niidenkin leipäpusseihin tule matun kuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt saa Vaasan leipomon matuleipää ruisleipänä, siis matun ja jonkun homppelin kuva leipäpussissa! Taidan tyytyä tästälähtien paikallisten leipomoiden leipiin, ellei niidenkin leipäpusseihin tule matun kuvia.

    Pitää olla ihmisellä "kääpä" kireenä, jos joku leipäpussin etiketti määrittää ostamista. Mielisairaudet ilmenevät niin kovin monimuotoisina. Tuossa yksi esimerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää olla ihmisellä "kääpä" kireenä, jos joku leipäpussin etiketti määrittää ostamista. Mielisairaudet ilmenevät niin kovin monimuotoisina. Tuossa yksi esimerkki.

    Syö sinä vaan matu homppelileipää niin tulet homppeliksi, tai taidat jo olla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Teitä on enää 10527. Syyskuun aikana Lieksan väki väheni kolmellakymmenelläneljällä hengellä.
Kuluvan vuoden kato tulee olemaan n. 220-230 henkeä. Kymppitonnin raja alittuu mahdollisesti jo 2023 aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu