ILLUMINAATEILLA PYRKIMYS SAADA KAIKKI VIETTÄÄN KATOLISTA PYHÄÄ SUNNUNTAITA SAPATIN ASEMESTA

Anonyymi

Salaliittosivustoilla illuminaateista on paljon tärkeitä paljastuksia, Toki osa on yliampuvia mielikuvituksellisia. Mutta (ikävä kyllä) monet järkyttävätr paljastukset ovat todellakin totta. Minäpä myös lisään oman tieträmykseni mukaan jotain. Illuminaatit ovat Roomalaiskatolisen kirkon yksi järjestö tai toimintaverkosto. Illuminaatit perustettiin joskus 1700-luvun lopulla tarkoituksena jatkaa jesuiittojen toimintaa, joka oli tällöin uhkana loppua. Koska paavi oli ihmisten painostuksen alaisena joutunut lakkauttamaan jesuiittojen järjestön ja oli vaara ettei jesuiitat enää pääsisi koskaan jatkaan toimintaansa.
Toisin kuitenkin kävi, jesuiitat uudelleenperustettiin. ja mitä sitten tapahtui, emme kaikkea tiedä. Kuitenkin illuminaatit ovat oikeasataan (lähes) kokonaan jesuiittojen ja katolisen kirkon johtama verkosto. Tosiasia myöskin tämä, että 1800-luvun alkupuolella yksi illuminaattien osasto muutti nimensä toiseksi(, en muista miksi), mutta tämä edelleen muutti nimensä kommunistien erääksi järjestöksi. Ja Karl Marx ja Moses Hess, joka houkutteli Karl Marxin illuminaatteihin, olivat molemmat myöhemmin aivan korkeimpien tasojen illuminaatteja.
Katolinen kirkko apujoukkoineen, mm. jesuiittajohtoinen illuminaatti, pyrkii maailmanvaltaan, saamaan myös kaikki kristilliset seurakunnat ja usakonnolliset järjeströt valtansa alle. JA NÄIN TURMELTUA NE .Sopii kysyä miksi? Mutta näin tekevät. Monet katoliset johtajat ovat paljastaneet, että katolinen kirkko on valinnut sunnuntainvieton yhdeksi tärkeimmistä strategioistaan saada yhteys ja side protestantteihin. Miksi? Koska sunnuntai on katolisen kirkon asettama pyhäpäivä.... yllätys yllätys.... ei Jumalan asettama pyhäpäivä. Katoliset johtajat pitävät yleisesti sunnuntaita kirkkonsa vallan merkkinä, sillä usein kerskuvat, ja opettavat että kun joku alistuu sunnuntainviettoon(sapatti-lauantain asemasta) niin hän silloin alistuu katolisen kirkon valtaan.
Raamatussa kerrotaan Taivaan Jumalan pyhittäneen pyhäpäiväksi ainoastaan viikon seitsemännen päivän, sapatin. Juutalaiset ovat aina viettäneety sapattia lauantaina, tai oikeastaan vuorokautena joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Jeesus taas vuorisaarnassa julisti, ettei laista muutu eikä lakkaudu eikä poistu pieninkään lainpiirto. ELI Raamatullinen pyhä on edelleen sapattilauantai.
Sunnuntai on alkuaan ollut auringonpalvontauskonnon pyhäpäivä, joka on omistettu kokonaan epäjumalanpalvelukselle. Tämä uskonto mithrakultin nimellä valloitti Rooman 200-luvulla ... näin myös sunnuntaipyhä. Kun Rooman keisari Konstantinus kalenteriuudistuksen yhteydessä teki lailla tästä aurinkopäivästä Rooman valtakunnan pyhäpäivän , jo maallistunut Rooman kirkko seurasi pian paavinsa Sylvesterin johdolla perässä ja ilmoittivat ettei enää vietetä pyhänä sapattia vaan nyt tästälähtien pyhänä vietetään Herran Päivää, joka oli annettu aurinkopäivälle eli sunnuntaille nimeksi. Nämä muutokset tehtiin 320-luvulla. Ja pian Laodikean seurakunnan kokouksessa jopa julistettiin kirous niille jotka jatkavat Raamatullisen sapatin viettoa..
Tämä on faktaa . Illuminaatit tekevät työtä saadakseen kaikki rikkoon Raamatullista sapattilauantaita ja viettämään katolista pyhäpäivää sunnuntaita sapatin asemasta. Lukemattomat Ilmestyskirjan tutkijat ovat sitä mieltä että juuri tämä tulee olemaan pedon merkki, josta Ilmestyskirjassa varoitetaan vakavasti. Kumpaa tottelet enemmän : Taivaan Jumalaa vai tumeltunutta kirkkoa Petoa, jotta myös Babyloniksi kutsutaan.

6

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuhan pistit luettavaa - maan hiljaisissa on vielä voimaa pitää mailma järestyksessä, vaikeivat siitä niin huutelekkaan

      • Anonyymi

        Jokaisen tulee tietää, että sunnuntai on pedonmerkki. Vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.

        1234567---


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen tulee tietää, että sunnuntai on pedonmerkki. Vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.

        1234567---

        tavoilla ei ihteesä pyhitetä


    • Anonyymi

      Kaikeus tietää ain ennemin mitä tarvitsemme - koska kulemme luomisen jälessä

      Siis ritualein ihteäsä viritäen valuu kaikki multaan pölyyn tuhkaan ja kiven kierrokset on yhtä niistä

      • Anonyymi

        Tunoillame me sisäisesti tajuamme tunnemme miten meihin on annetu elämän virta

        Hurskauvella ja huuhailla ei ole mitään pykäämistä tähän, vain suopea elämän katsomus on oikeata elämää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunoillame me sisäisesti tajuamme tunnemme miten meihin on annetu elämän virta

        Hurskauvella ja huuhailla ei ole mitään pykäämistä tähän, vain suopea elämän katsomus on oikeata elämää

        Raamatussa on tämä hyvin esitettynä olemuksemme ja se miten kaikivaltias on tiemme valmistaja ja tuntee tarpeemme, tästä kun eri sanavalinoin googlaa saakin hyviä viisaiten kirjoituksia tästä arteestamme mitä korkeus pitää yllä meissä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      157
      3863
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      100
      3661
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3203
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2531
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      184
      2238
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1417
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      97
      1267
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1091
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1088
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1048
    Aihe