Tämä aihe nyt tietysti saa jonkun kertomaan kuinka tuhlaan verovaroja jne...
Mutta ongelmani on, että hakeuduin opiskelemaan alaa jonka ajattelin olevan helppo minulle. Tutkinto on valmis juuri kohta, keskivertoa paremmin arvosanoin. Ongelma on että opiskelujen aikana tulin entistä varmemmaksi ettei minusta ole alalle, sen vuoksi että en jaksa ns. muodollisuuksia. Tutkintoni on siis yhteiskuntatieteellinen. Pääaineen kannalta olen lukenut hölmöjä sivuaineita kuten fysiikkaa. Tiedän, että kestäisin alalla pari vuotta kunnes saisin burn outin tai kyllästyisin totaalisesti.
Olen matemaattisesti lahjakas ja luonnontieteet kiinnostavat. Pitäisikö lähteä opiskelemaan uutta tutkintoa heti vaiko ensin kokeilla voisiko onnistua tällä tutkinnolla työelämässä? Minua ei niinkää häiritsi se että vakituisia työsuhteita olisi vaikea saada tms, vaan lähinnä se että työ olisi sitä ikuista ja samaa puurtamista eikä työympäristössä ymmärrettäisi ns. erilaisuutta. En osaa olla kovinkaan muodollinen ja minulla on tiettyjä sosiaalisia ongelmia (eivät liity etten löytäisi kavereita vaan lähinnä siihen, että en kestä ihmisiä jotka eivät ajattele yhtä nopeasti kuin minä). Onko luonnontieteiden (esim. kemia/fysiikkaa/matematiikka) parissa tilaa sosiaalivammaisille?

Vastaukset 4
Vanhimmat
"eivät liity etten löytäisi kavereita vaan lähinnä siihen, että en kestä ihmisiä jotka eivät ajattele yhtä nopeasti kuin minä"
Siinähän se minunkin ongelmani on, pilkulleen! Uskomatonta... meitä siis on muitakin! ;)
Mutta opiskelupulmaasi: sanoisin sen vanhan kliseen, että kuuntele sydäntäsi. Minä en itseäni pakottaisi hommiin jotka eivät innosta. Jos sinulla siis jaksamista riittää uuden tutkinnon hankkimiseen, go for it. Järkeä tietenkin peliin; eli jos sinulla on tyyliin kaksi opintoviikkoa jäljellä vanhasta tutkinnosta, kannattaa suorittaa se loppuun, vaikka uutta tutkintoa opiskellessasi siinä sivussa.
Ihan vaan kiinnostuksesta: selitäpäs hieman tuota ettet jaksa muodollisuuksia. Esim?
Muodollisuuksilla tarkoitan etupäässä esim. en ymmärrä miksi asioitaa kierrättää miljoonassa lautakunnassa ennen kuin ne voidaan toteuttaa. Ja yleensä ne lopulta juuttuvat byrokratiaan jne.. Sellainen turhauttaisi minua.
Eräs muodollisuuden "laji" lienee myös small talk, joka on minulle täysin vieras. Jostain syystä en vain opi sitä, yleensä kun on small talkin aika vetäydyn tai jään muuten vaan johonkin nurkkaan. Osaan kyllä käyttäytyä, mutta koen hyvin ahdistava tilanteet joissa on jonkinlaista "täyteohjelmaa". Esimerkiksi tutustumisleikit tms. ovat minulla täysin vastenmielisiä, en vain ymmärrä niitä enkä osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla.
Ja sitten tuo että en tule toimeen ihmisten kanssa jotka ajattelevat hitaammin ilmenee myös sillä, että keskusteluissa yleensä tympäännyn ja vetäydyn. Muuten voisin sanoa jotain ilkeää kun toinen ei millään näytä ymmärtävän. Tuntuu ihan kuin minulla ja suurimmalla osalla ihmisistä ei olisi minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Usein tuntuu siltä, että puhun täysin eri asiasta kuin toinen.
Joidenkin ihmisten kanssa olen automaattisesti samalla tasolla (heillä on usein muuten myös tuo ongelma että eivät kestä ihmisiä jotka eivät ajattele yhtä nopeasti). Ja näistä ihmisistä sitten löytyy niitä elämää suurempia ystäviä!
Toivottavasti vähän selvitti.
Kyllä meidän kaltaisimme on paljon!
...selvennyksestä! :)
Tuo small-talk-juttu on taas aivan kuin minun kirjoittama. Sekä tutustumisleikit sun muut.
Ehkä olenkin kirjoittanut nämä kaikki viestit, puolet vain unissani... ;) ;)
Ylihuomenna olen menossa työhaastatteluun (kesätyö), ja jännitän koska on hyvin selvästi ilmaistu, että palkkaavat vain jos henkilökemiat natsaa. Auts...
terve molemmille!
Minusta nuo opiskelemanne aineet sopiva´t hyvin yhteen syrjään vetäytymisen kanssa. Harva ymmärtää esim geometrian kauneutta. Tieteellinen tutkiminen on aika erakon hommaa, toki väälillä täytyy tulla oma omasta lammiostaan. Suosittelen yksityistä puolta,miksei tietysti esim VTT:kin ole hyvä vaihtoehto. Toivottavasti esim. teollisuus löytää meistä hyviä työntekijöitä.
Ei meistä kaikista ole nami, nami tip,tap tykyy toimintaan. Itseäni hieman pelottaa yrittäjäksi ryhtyminen mutta sekin voi olla hyvin itsenäistä, kunhan ensin vain löytää, tai saa ne asiakkaat.
Itsensä myyminen on vaikeaa. -Ainakin minulle