Patsas muistuttaa meitä niiltä ajoilta kun me Pyhäjärviset tehtiin vielä työtä. Eräs lapsi kysyi papaltaan mikä toi on. ? Pappa vastasi että kun pappa oli nuori silloin tehtiin vielä työtä,lapsi kysyi mikä on työ ? Pappa kertoi että nykyään sossutuki on sen verran hyvä ettei työtä enää tehdä...
Työnpatsas
Anonyymi
33<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Juurikin näin
Tuo on kyllä totta
Eikö sossutuki/kelatuki ruoki itse itseään eli työttömyyttä, tämä sukupolvi ei edes ymmärrä sitä totuutta että pitää mennä palkkatyöhön,Kelan maksama päiväraha kun ei oo mikään palkka tehdystä työstä vaikka näin Suomen hallitus antaa ymmärtää. No onhan tämä nurinkurista siinä määrin ettei tukirahoja nostava saa ja voi rikastua tunti/kk palkkalaisens vaan sinut pidetään pakosta tässä tukiviidakko-työttömyys kierteessä.
Kyllä työ on tärkeää mutta nyky yhteiskunta hallitusta myöten on työllistämisen suhteen täysin hakotiellä.
Kuinka moni lapsi näkee nykyään vanhempiensa työn tekemistä? Iskä menee töihin näpyttelemään tietsikkaa. Äiti lähtee aamulla ja tulee illalla. Mitä on työ?
Voi kun isi ja laps tietäs mihin äiti menee!!!!
Kyllä työttömyys voi olla myös omaa laiskuutta,ei aina
Voi kurjaa jos teidän perheessä sellainen ongelma?
Elin ikäinen virka!? Huh huh. Elinkautinen karmea kohtalo. Entäs kun joutuu siitä eläkkeelle? Sitte huomaa että siinä se elämä meni papereita pyöritellessä. Saavutuksena läksiäiskahvit, virveli ja 1400 eläke.
Työttömyys on elinikäinen virka,se on totta
Vai luulet saavasi 1400 euroa eläkettä loisimalla, kerro toki muillekin miten teet sen
Eihän työ ole enää haalari päällä tehtävää hikiduunia kuin pienellä osalla. Se on mennyttä aikaa niikuin perinteinen maa ja metsätaloustyökin.
Luovat alat kuin peliteollisuus ja muu ohjelmointiala on sitä työtä jossa raha poikii.
Ai kommentoija on luova klo 21.45 kirjoittaja
Hullu töitä tekee viisas pääsee vähemmällä.
Kyllä sen näkee että moni luova ja viisas ei tee eikä osaa mitään siellä työpaikalla.
Hyvin pärjää tuilla..ei kannata töihin lähteä!!! Mukava kävellä päivällä ja hakee vaikka puuhapussi...
Niin nämä tuet ruokkii työttömyyttä niinkuin mainitsin alussa, se ei oo työttömän vika/syy vaan lainsäätäjät vaatii tekemään työtä ilman palkkaa
Persesilimäpuolueen kutaleet ei tee töitä!!
Onnittelut klo 10.59 kirjoittaja ootsoekin kutale 😉
Eihän Pyhäjärvellä ole töitä .Siitä on kepulit pitäneet huolen.
Kepukortilla vain saa nykyään työpaikan ja pääsee kirkkovaltuustoon.
No ei se noin mene klo 12.34 kirjoittaja
Suomi on täynnä avoimia työpaikkoja, unohtamatta naapuri Ruotsia.
Perse ylös sohvalta, opiskelemaan ja valittaminen stop!!!
No ei ainakaan ikkunatehtaalta saa?
Aina kun haiskahtaa kähmimiseltä ni se haisee ihan kepulaiselta 80 luvun toimintatavoilta.
Taitaa haiskahtaa housuissas
Kunpa saisikin hyvää 1400 euron eläkettä! Mutta kun jää alle tonnin. Kaikki on suhtellista.
Taitaa eläkkees olla alle 100 euroa
Esko Ahon ollessa pääministeri kultaisella - 90 - luvulla " hallitus leikkasi siivun eläkkeistä, , piti olla väliaikainen ratkaisu. Oli törkeempää ku demareitten " vappusatanen " lupaus !
Tarkoita kai Paavo Lipposta.
Mittään ei ole kyl kysellyt.
Palkansaajan verotus ei kiristy toitottaa hallitus, ruuan hinta, polttoaineet ja kaikki muu nousee eli ostovoima heikkenee ja ihmiset köyhtyy.
Hyvin pyyhkii Marinin hallituksella.
Miksi ei nousisi? Hallituksella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.