Tallentava televisio / tv ohjelmien tallennus

Anonyymi

Tallentava digiboksini on alkanut yskähdellä sen verran pahasti, että taitaa olla aika siirtää hänet SER-keräykseen ja nyt pitäisi löytää tilalle uutta tekniikkaa. Alkuperäinen kaukosäädinkin on jo hajonnut ja uuden alkuperäisen tilaaminen maksaisi noin 200 euroa, joten uuden tallennuslaitteen hankinta on edessä. Vaan minkälaisen?

Nykyinen televisioni ei ole hd-kelpoinen, olen kaapeli-tv taloudessa, mutta tulevaisuudessa voin olla myös antennitaloudessa, joten olisi hyvä, että uusi laite pelittää molemmissa.

Vaihtoehtoni ovat siis
1) uusi digiboksi ja vanha tv
1,5) uusi tallentava digiboksi ja uusi tv (tämä vaihtoehto tosin tuntuu turhalta jos löytyy markkinoilta tallentavia televisioita)
2) uusi televisio, jossa olisi tallennusmahdollisuus
3) onko jotain muuta vaihtoehtoa tallentaa tv-ohjelmia poislukien netin elisaviihteet ja muut vastaavat nettipalvelut: niistä en ole kiinnostunut tällä hetkellä, koska en halua enkä jaksa olla koko ajan netissä ja kirjautua ja rekisteröityä palveluihin sun muuta.

Jos vaihtoehto 2, niin sitten televisiossa tulisi olla kaksi viritintä, jotta voisi tallentaa yhtä kanavaa ja katsoa toista. Olen ymmärtänyt, että ongelmana voi olla se, että jos jotain tallentavasta televisiosta tallentaa, niin sitten pitää ne tallenteet katsoa sillä televisiolla, eli ei voi esim. tallentaa muistitukulle ja ottaa tikkua sitten mukaan vaikka mökille tai lomalle ja katsella tallenteet tietokoneella ja vlc:llä. Joskus voisi nimittäin olla tarve myös tallentaa joitain ohjelmia pysyvästi ja säilöä ne ulkoiselle kovalevylle, mutta nykytelkat ei taida tuota mahdollistaa?

Mitähän vielä.. niin… nykytelevisioni on koko 24 tuumaa, eli pieni, mutta on ollut omassa käytössä ihan sopiva. 32 tuumaista voisin harkita, ei ehkä isompaa, koska tuntuu, että silmäni väsyvät helposti, jos pitää liian isoa ruutua tuijottaa. Ei ole välttämätöntä, että televisiossa olisi huiputerävä kuva ja huippulaadukas ääni, tärkeintä olisi se, että se toimii. Mieluiten ostaisin televisioni jostain liikkeestä, koska mahdolliset takuukorjaukset on helpompi hoitaa viemällä se liikkeeseen, mutta voin kai sen laitteen netistäkin tilata, jos liikkeissä myydään vain eioota.


En tässä vaiheessa ole laittanut televisiolle maksimihintaa, tärleintä nyt on ohjelmien tallennusmahdolisuus. Youtuben ja muut suoratoistopelvelut voin katsoa ja katson tietokoneelta, joten televisiossa ei näitä tarvitse olla (eikä nettiyhteyskään ole välttämätön, kotona on kyllä valokuitunetti), vaikka kaikissa uusissa taitaakin ne olla vakiona mukana.

9

6918

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos haluat katsoa tallenteita eri laitteella, ainoa vaihtoehto on enigma-digiboksi (esim. vu ). Toisekseen kahden virittimen televisioita ei taida olla tällä hetkellä tarjolla alle 50-tuumaisena. Joten noilla kahdella perusteella vaihtoehto 1 näyttää parhaalta.

    • Anonyymi

      Tavallisissa elektroniikkaliikkeissä ja marketeissa ei juuri digibokseja enää myydäkään, ja ne (tallentavat) mitä myydään on vain yhdellä virittimellä ja ulkoisella kovalevyllä.

      • Anonyymi

        tämän minäkin olen huomannut, mikähän siinä on, että kaksivirittimiset boksit ovat hävinneet markkinoilta. Ja se, että televisiovalmsitajat eivät sitten tunnu muuta tekevän kun älyttömän suuria televisioita ja vaikka niissä tuntuu olevan kaikki mahdollinen tekniikka ja ylimääräistä ja sellaista mitä kaikki eivät koskaan tule edes käyttämään, niin niinkin yksinekrtaiset asiat unohtuvat kuin se, että tallentavassa tv:ssä olisi kaksi viritintä ja että niitä olisi sitten pienempiäkin televisioita myynnissä ja jos olisi tallentava tv, niin ihan rehdisti voisi sitten ne tallennukset voida siirtää vaikka sitten tietokoneelle.

        klo 12:05 vastanneelle henkilölle: tuota vu boksia olenkin katsellut, pitää katsella. Toedän sen sivun, jossa noita myydään, tuntuu vain, että boksit ovst ehkä liiakin varustettuja minun tarpeisiini, mutta ehkä se ei pitkässä juoksussa ole lainkaan huono asia.

        Onko sinulla muuten tietoa, että voisiko tv:stä tallentaa ohjelman siten, että laittaisi audio-videojohdot/jotkut johdot televisiosta tietokoneeseen ja sitten tietokoneella tallentaisi tv-ohjelman (toki olisi tietokoneessa joku sopiva mediantoisto-ohjelma)? SIllä jos tietokoneelta voi castata sisältöä televisoon ja katsella televisiosta vaikka omia itsetekemiä videoita, niin miksei se suunta voisi toimia sitten toiseenkin suuntaan? Estääkö sitä joku laki vai onko se muka vain teknisesti mahdotonta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tämän minäkin olen huomannut, mikähän siinä on, että kaksivirittimiset boksit ovat hävinneet markkinoilta. Ja se, että televisiovalmsitajat eivät sitten tunnu muuta tekevän kun älyttömän suuria televisioita ja vaikka niissä tuntuu olevan kaikki mahdollinen tekniikka ja ylimääräistä ja sellaista mitä kaikki eivät koskaan tule edes käyttämään, niin niinkin yksinekrtaiset asiat unohtuvat kuin se, että tallentavassa tv:ssä olisi kaksi viritintä ja että niitä olisi sitten pienempiäkin televisioita myynnissä ja jos olisi tallentava tv, niin ihan rehdisti voisi sitten ne tallennukset voida siirtää vaikka sitten tietokoneelle.

        klo 12:05 vastanneelle henkilölle: tuota vu boksia olenkin katsellut, pitää katsella. Toedän sen sivun, jossa noita myydään, tuntuu vain, että boksit ovst ehkä liiakin varustettuja minun tarpeisiini, mutta ehkä se ei pitkässä juoksussa ole lainkaan huono asia.

        Onko sinulla muuten tietoa, että voisiko tv:stä tallentaa ohjelman siten, että laittaisi audio-videojohdot/jotkut johdot televisiosta tietokoneeseen ja sitten tietokoneella tallentaisi tv-ohjelman (toki olisi tietokoneessa joku sopiva mediantoisto-ohjelma)? SIllä jos tietokoneelta voi castata sisältöä televisoon ja katsella televisiosta vaikka omia itsetekemiä videoita, niin miksei se suunta voisi toimia sitten toiseenkin suuntaan? Estääkö sitä joku laki vai onko se muka vain teknisesti mahdotonta?

        Siis teknisesti on mahdotonta tallentaa tv:stä tietokoneelle, siksi että tv:n liitännät on etupäässä yksisuuntaisia eli televisioon päin meneviä, ulostuloja ei juurikaan ole.
        Tottakai videokaapparipalikan avulla voi tietokoneelle tallentaa mutta milläs otat tv:stä sen signaalin kun tv:ssä ei ole analogisia ulostuloja vaan vain sisäänmenoja? Videokaapparipalikat ei paljoa maksa, muutaman kympin joten sikäli hankintahinnaltaan ovat halpoja. Mikään laki sinänsä ei estäisi tallentamasta noin mutta kuten sanoin, teknisesti mahdotonta.


    • Anonyymi

      Kävi sitten niin, että päätin haastaa itseni ja opetella elämään yhdellä virittimellä.

      Rikoin ehkä muitakin alussa miettimiäni rajoituksia, eli omistan nyt 39 tuuman älytv:n, android-tv myös, tallentava. Oli tarjouksessa ja suurinpiirtein saman hintainen kuin 32, joten näin tässä nyt sitten kävi.

      Ajattelin, että ehkä parempi ostaa ensimmäiseksi älytelkaksi ei kaikista kalleinta mallia, niin käytön kautta sitten näkee mikä on huonoa, turhaa, mitä ehkä kaipaa lisää ja mikä on hyvää. Neljän vuoden takuu koneessa.

      Lupasin itselleni, että jos elämä kurjistuu liikaa tämän yhden virittimen kanssa, niin ostan sitten tuohon telkkaan tallentavan digiboksin.

      • Anonyymi

        Kannattaa ostaa se Vu jos haluat kunnon digiboksin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa ostaa se Vu jos haluat kunnon digiboksin.

        Juu, ostan sen jos elämä ei yhdellä virittimellä onnistu. Sen verran tuota boksia katsoin, että vakutti varsin pätevältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ostan sen jos elämä ei yhdellä virittimellä onnistu. Sen verran tuota boksia katsoin, että vakutti varsin pätevältä.

        Suosittelen itsekin tuollaista. Ostin Vu Duon jo vuonna 2014 kolmen teran kovalevyllä ja kolmella DVB-T2/C -virittimellä (useiden kanavien tallennus kolmesta eri kanavanipusta) ja laite toimii edelleenkin mainiosti. Ainoa juttu, mitä harmittelin, oli että en ollut ostanut sitä aiemmin vaan olin koettanut pärjätä Topfieldin HD-boksillla.

        Käyttöönottoon kannattaa varata aikaa, koska ohjelmiston asentamisen (jos et hanki valmiiksi asennettuna) ja kanavien virittämisen jälkeen kannattaa tehdä suosikkilista, johon tulee oikeaan järjestykseen vain näkyvät ja katsomasi kanavat.
        Ja löytyy paljon asetuksia, joita voi säätää halutessaan, mutta niitä voi tutkia sitten myöhemminkin.
        En ole katsonut, mitä malleja on nykyään tarjolla mutta eiköhän sieltä löydy jotain pätevää melko edullisestikin! 3-4 viritintä on minimi, jolla pärjää (kahden virittimen laitteissa tuli vähän väliä ongelmia, että miten saisi ajastukset eri kanavanipuista). Ja kannattaa valita nykyisenä HD-aikana 4-6 teran kovalevy. Enigman kaapeli-tv-digibokseissa on nykyään muuten kahdeksan DVB-C -viritintä eli ei ongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ostan sen jos elämä ei yhdellä virittimellä onnistu. Sen verran tuota boksia katsoin, että vakutti varsin pätevältä.

        Kannattaa myös kytkeä laite kotiverkkoon ja opetella käyttämään sitä kotiverkossa, niin saa laitettua ajastuksia helposti ohjelmaoppaasta digiboksia ja televisiota käynnistämättä. Sekä katsottua ohjelmia ja tallenteita vaikka kännykällä, tabletilla tai tietokoneella. Nuo kaikki voi myös tehdä internetin kautta etänäkin, jos sitä varten osaa konffata modeemiin tietyllä porttinumerolla reitityksen digiboksiin.
        Eli paljon mahdollisuuksia, mutta kaikkea ei ole tietenkään pakko käyttää, koska peruskäytön eli ohjelmaoppaan, ajastukset ja tallenteiden katselut oppii jopa yli 75-vuotiaat vähän vanhemmat ihmiset. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe