Rok ja valmennus

Rok on ollut Suomessa reilun vuoden. Nyt olisi aika tehdä välitilinpäätös ja miettiä jokaisen TOP TEAM-urheilijan kanssa miten jatketaan eteenpäin. Onko ura ollut nousu- vai laskusuhtaista. Osalla mennyt eteenpäin, osalla taakasepäin.
211565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tällä välitilinpäätöksellähän ei ole mitään merkitystä sillä sopimus on 2 2. Jatkosta ei päätä urheilija eikä varsinkaan taustajoukot. On myös vaikeaa analysoida esim. kv-tuloksia kun ei ole tuloksia analysoitavaksi. Aloitteesi on siten aivan turha. Vai onko niin että suojattisi ei ole Rokin valmennuksessa mutta haluaisi olla.

Äänestä
  • Ei tietenkään, kuka diktaattorille tai messiaalle saisi ajatuksiaan esittään, kuinka julkeatte.
    Kaikki menee niin kuin on suunniteltu.
    Suu kiinni ja urheaan mars!
    Rok rok

    Äänestä

  • Jännä mielipide, mitään keskustelua ei saisi olla tai ollaan katkera jostain. Eli erivän ajatuksen takana katkeruus?
    Kaikkien pitäisi olla joojoo henkilöitä (huomaa yhdenvertaisuus).

    Äänestä

  • Osaa kai Roki miettiä mitä pitäisi tehdä jos tulokset menevät alaspäin vaikka on 2 2.
    Kv-kisoja tässä on käyty jo monet jos et ole huomannut, Niiden tuloksia voi miettiä ja sitä missä menee vikaan kun tulokset laskee.
    Minulla ei ole suojattia. Mietin vain yritysmaailman tavasta toimia ja tarvittaessa tehdä muutoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osaa kai Roki miettiä mitä pitäisi tehdä jos tulokset menevät alaspäin vaikka on 2 2.

    Ensin täytyy töitä, jotta saavuttaa tuloksia.
    Menestys ennen työtä tulee ainoastaan sanakirjassa.

    Taas täällä Hillytaan, tietystä suunnasta....
    .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osaa kai Roki miettiä mitä pitäisi tehdä jos tulokset menevät alaspäin vaikka on 2 2.
    Kv-kisoja tässä on käyty jo monet jos et ole huomannut, Niiden tuloksia voi miettiä ja sitä missä menee vikaan kun tulokset laskee.
    Minulla ei ole suojattia. Mietin vain yritysmaailman tavasta toimia ja tarvittaessa tehdä muutoksia.

    Mutta kun tulokset eivät ole menneet alaspäin. Ehkä joku yksittäinen urheilija saattaa polkea paikallaan, mutta kyllä useampi urheilija on mennyt eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun tulokset eivät ole menneet alaspäin. Ehkä joku yksittäinen urheilija saattaa polkea paikallaan, mutta kyllä useampi urheilija on mennyt eteenpäin.

    Kyllä , koko toiminta , ml. Ev-leirit ja kaikki ikäluokat, on mennyt valovuoden eteenpäin vuosien takaisesta toiminnasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä , koko toiminta , ml. Ev-leirit ja kaikki ikäluokat, on mennyt valovuoden eteenpäin vuosien takaisesta toiminnasta!

    No ilmankos ne on kaikki aina loppuunmyytyjä ja kisat pullistelee judokoita

    Äänestä

Loistava ehdotus, hyvä ilmainen neuvo Vavalle . joka on tietekin kaikessa viisaudessaan aivan liian ylpeä ottamaan neuvoja vastaan.

Äänestä
  • Tai liian typerä tekemään mitään.

    Äänestä

Hyvä keskustelun avaus.. Mielenkiintoista nähdä ketkä ensi vuonna on Top Teamissa. Kyllä välitilinpäätös pitäisi tehdä urheilijoiden ja valmentajien joka vuosi.

Äänestä

Olisi kyllä hämmästyttävää, jos korona-kriisin aikana ja samaan aikaan tulleen uuden valmennuksen aikana ei olisi jotkut menneet kovaa eteenpäin ja toiset kovaa taaksepäin.

Lähes kaikki ovat korona-tauon aikana vaihtaneet painoluokkaa, jotkut lihaksen ja jotkut läskin vuoksi.

Nyt on jaettu kortit uudelleen. FJO tulee olemaan mielenkiintoinen.

Äänestä
  • Mikä siinä olisi hämmästyttävää?
    Top teamista ei kovinkaan moni vaihtaanut painoluokkaa.

    Äänestä

Eteenpäin menty, ajallisesti....
Viimeinen 10 v U23 EM:
Mitali 2013, 2015, 2019, ......

Äänestä

Eipä ole menty eteenpäin, miksiköhän ?

Äänestä
  • No no, ei tuollaisia saa kysellä.

    Äänestä

  • Jos pohjatyö on paskaa, ei sitä vuodessa ihmeitä tehdä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pohjatyö on paskaa, ei sitä vuodessa ihmeitä tehdä....

    Kiitos...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pohjatyö on paskaa, ei sitä vuodessa ihmeitä tehdä....

    Edellä perusteluita, saisko tuohon myös?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellä perusteluita, saisko tuohon myös?

    Varmaan kannattaa kysyä Rokilta itseltään

    Äänestä

Muutahan ei ole tehty kuin pohjia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Rok on ollut Suomessa reilun vuoden. Nyt olisi aika tehdä välitilinpäätös ja miettiä jokaisen TOP TEAM-urheilijan kanssa miten jatketaan eteenpäin. Onko ura ollut nousu- vai laskusuhtaista. Osalla mennyt eteenpäin, osalla taakasepäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu