Kulmakuppilassani käy usein lääkäri tai siksi itseään tituleeraava.
Kaikissa asioissa on aivan samaa mieltä kuin mitä voimme nähdä YLE:n uutisissa ja lukea iltalehdistä eikä minulla ole siten mitään syytä edes epäillä ammattiaan. Hyvin sivistynyt ja rauhallinen veikko kaikin puolin. Pelaa jopa shakkia kohtuullisesti.
Kysyi tuossa eilen että joko olen ottanut asiaan kuuluvat rokotteet ?
Kielsin ja tuo alkoi hieman jahnaavaan tapaansa kertoilla niiden hyvistä puolista jopa koko ihmiskunnalle.
Vastasin että hänen on turhaa kiistellä asiasta kanssani koska tiedän niiden haittavaikutuksista taatusti enemmän kuin hän.
Mutristeli hieman siinä suutaan ja kaatoi kuninkaansa......
Keskustelu kapakassa.
20
<50
Vastaukset
Elämä on niin paljon helpompaa kun uskoo kaiken mitä Yle sanoo. Mihin niitä omia näkemyksiä muka tarvitsee? Toimittajille maksetaan palkkaa siitä, että he muodostavat käsitykset ihmisten puolesta.
- Anonyymi
Muistitko näyttää koronarokotepassiasi kapakassa? T.Persekärpänen
- Anonyymi
Mitä ne lääkärit muka tietävät. Tekevät niin pitkiä työpäiviä etteivät ehdi päivittää tietojaan foliohattusivustoilla.
- Anonyymi
Ja se toisen "tiedon" vastuullisuus ja totuus on sinulle uskotun varassa, virallinen totuus on vastuullinen siksi vain se ,
ja onhan nuo itse kritiikittömästi todistelevat vastustajat ottaneet perustuslaillisetkin näkökulmat selvään asiaan, ei jaksaisi todistella,
niin kun se että suurin osa perusterveistä ihmisistä on saanut rokotteen ilman mitään ylimääräisiä oireita, ei heille riitä. - Anonyymi
Tuleeko postisi kantakuppilaasi.
Jutuista päätellen tunnut viihtyvän sielä. - Anonyymi
Arvasin että vihtori viettää aikaa kuppilassa.
- Anonyymi
Niin minäkin. Todella monet viettää, paitsi minä. Lääkärit on kivoja niin kauan kun niiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Lääkärit on pahuuden lähettiläitä, paitsi silloin kun ne kirjoittaa sitä lääkettä mitä itse haluaa ja pyytää! 😷😈👻 Laatumedia Iltalehti uutisoi taas vaihteeksi lobotomiasta. Kyllähän toisten aivoilla on kiva leikkiä, niin kauan kun ei ole omiin aivoihinsa kajoamista. Nyt leikitetään piikkileikkejä. 💉💉💉Vain annettu koronapiikki auttaa, kaksi kuukautta ja sitten taas uutta kehiin. :)
Anonyymi kirjoitti:
Niin minäkin. Todella monet viettää, paitsi minä. Lääkärit on kivoja niin kauan kun niiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Lääkärit on pahuuden lähettiläitä, paitsi silloin kun ne kirjoittaa sitä lääkettä mitä itse haluaa ja pyytää! 😷😈👻 Laatumedia Iltalehti uutisoi taas vaihteeksi lobotomiasta. Kyllähän toisten aivoilla on kiva leikkiä, niin kauan kun ei ole omiin aivoihinsa kajoamista. Nyt leikitetään piikkileikkejä. 💉💉💉Vain annettu koronapiikki auttaa, kaksi kuukautta ja sitten taas uutta kehiin. :)
Toki muistamme aikoja jolloin ihmisille tehtiin lobotomia.
Viisaimmat juoksivat karkuun mutta heidät otettiin kiinni. Nyt on tulossa aivan sama näiden rokotusten kanssa.- Anonyymi
ViktorAtaman kirjoitti:
Toki muistamme aikoja jolloin ihmisille tehtiin lobotomia.
Viisaimmat juoksivat karkuun mutta heidät otettiin kiinni. Nyt on tulossa aivan sama näiden rokotusten kanssa.” - - juoksivat karkuun, mutta heidät otettiin kiinni” -hmmm, tämä voi olla totta. Voisin kuvitella että rokotteen ottaminen tyhmentää entisestään. :) Suosittelen välttämään piikkiä. Jos on viisas, niin kannattaa alkaa opettelemaan esineen irrottamista toisen kädestä, jolloin voi varmistaa sen ettei piikki ole väärän ihmisen kädessä. Kun nämä alkeet on hallinnassa, voi piikillä tuikata itse piikittäjää, joka ei osannut varautua kungfu-pandan itsepuolustukseen. Koronapassi on passi, johon voi väärentää kaiken, kuten Catch me If you can- elokuvissa tehdään shekeillä. Sitten vain juoksujalkaa karkuuun!!!
- Anonyymi
ViktorAtaman kirjoitti:
Toki muistamme aikoja jolloin ihmisille tehtiin lobotomia.
Viisaimmat juoksivat karkuun mutta heidät otettiin kiinni. Nyt on tulossa aivan sama näiden rokotusten kanssa.Nojaa. Kärsivätkö nuo nyt niin kauheasti lobotomiasta. Nykypäivänä kaikenmaailman väkivaltaiset hullut ovat vapaana kadulla ns. avohoidossa. Lobotomia olisi nykypäivänäkin varsin hyvä ratkaisu monen hullun ja/tai rikollisen kohdalla. Joku psykopaatti/sosiopaatti/tms. niin lieneekö tietoinenkaan joten miten kärsii muka siitä tehdäänkö lobotomia? Psykopaatit katsovat seiniin ja silmistä näkee että ketään ei ole kotona joten mitä eroa sillä on tehdäänkö lobotomia vai ei paitsi se että väkivaltaisuus loppuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nojaa. Kärsivätkö nuo nyt niin kauheasti lobotomiasta. Nykypäivänä kaikenmaailman väkivaltaiset hullut ovat vapaana kadulla ns. avohoidossa. Lobotomia olisi nykypäivänäkin varsin hyvä ratkaisu monen hullun ja/tai rikollisen kohdalla. Joku psykopaatti/sosiopaatti/tms. niin lieneekö tietoinenkaan joten miten kärsii muka siitä tehdäänkö lobotomia? Psykopaatit katsovat seiniin ja silmistä näkee että ketään ei ole kotona joten mitä eroa sillä on tehdäänkö lobotomia vai ei paitsi se että väkivaltaisuus loppuu.
Minulla on ehdotus: Kun sinua ahdistaa kaikki hullut ja psykopaatit avohoidossa ja kaduilla, niin sinähän voisit ilmoittautua avoimin mielin ensimmäisenä lobotomia-toimenpiteeseen. Sen jälkeen ei enää häiritsisi. ;)
- Anonyymi
ViktorAtaman kirjoitti:
Toki muistamme aikoja jolloin ihmisille tehtiin lobotomia.
Viisaimmat juoksivat karkuun mutta heidät otettiin kiinni. Nyt on tulossa aivan sama näiden rokotusten kanssa.Onks Sulla jo oireita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” - - juoksivat karkuun, mutta heidät otettiin kiinni” -hmmm, tämä voi olla totta. Voisin kuvitella että rokotteen ottaminen tyhmentää entisestään. :) Suosittelen välttämään piikkiä. Jos on viisas, niin kannattaa alkaa opettelemaan esineen irrottamista toisen kädestä, jolloin voi varmistaa sen ettei piikki ole väärän ihmisen kädessä. Kun nämä alkeet on hallinnassa, voi piikillä tuikata itse piikittäjää, joka ei osannut varautua kungfu-pandan itsepuolustukseen. Koronapassi on passi, johon voi väärentää kaiken, kuten Catch me If you can- elokuvissa tehdään shekeillä. Sitten vain juoksujalkaa karkuuun!!!
Helvetin hyvä vitsi, oot ilmiselvä hyvä koomikko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nojaa. Kärsivätkö nuo nyt niin kauheasti lobotomiasta. Nykypäivänä kaikenmaailman väkivaltaiset hullut ovat vapaana kadulla ns. avohoidossa. Lobotomia olisi nykypäivänäkin varsin hyvä ratkaisu monen hullun ja/tai rikollisen kohdalla. Joku psykopaatti/sosiopaatti/tms. niin lieneekö tietoinenkaan joten miten kärsii muka siitä tehdäänkö lobotomia? Psykopaatit katsovat seiniin ja silmistä näkee että ketään ei ole kotona joten mitä eroa sillä on tehdäänkö lobotomia vai ei paitsi se että väkivaltaisuus loppuu.
Kokeile ihmeessä, rauhottaisiko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helvetin hyvä vitsi, oot ilmiselvä hyvä koomikko.
Huumori on vaikea laji. ;)
- Anonyymi
Onhan se perkele että lääkäri, vuosien kalliiden opiskelun jälkeen ei tiedä asiasta niin paljon kuin joku lady-poikien perässä juoksija.
Vähempäänkin vitutukseen on kuoltu.- Anonyymi
Sanos muuta, kröhöm! Kyllä asioista pitää ottaa selvää. :)
- Anonyymi
Koita pysyy hengissä, kiva lukee sun jorinoita.
- Anonyymi
Hienoo, sä oot mestari, kerrothan juttujasi
vain Kantkrouvissasi. Se on hyvä ja riittävä taistelutanner Sulle. - Anonyymi
Onneksi polio ja isorokko saatiin rokotuksilla kuriin ennen kaikkitietävien foliohattuänkyröiden nettihörhöilyjä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1482597Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1791548Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1031403- 1131330
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721197- 1691122
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil411108- 961085
- 491077
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia73986