Mistä narsistin tunnistaa, ei parisuhteessa?

Anonyymi

Miten toimii, miten heidät tunnistaa?

29

200

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      -Ei myönnä virheitään/osallisuuttaan mihinkään väärään. Kaikki on aina uhrista johtuvaa väärinymmärrystä ja sekaannusta.

      -Herkkä mille tahansa kritiikkiä muistuttavalle kommentille, silloinkin kun se on vastalause narsistin omalle huonolle käytökselle. Tällöinkin uhri on se paha, kun uskalsi sanoa vastaan ja laittoi näin narsistin ikävään tilanteeseen. Narsisti taas on aina itse hyvä ja rakastettava. Narsisti ilmeisesti kokee asiallisenkin kritiikin ihmisarvonsa polkemisena. Niinpä avoin keskustelu narsistin kanssa on mahdotonta ilman riitaa. Sitä ei yksinkertaisesti tule, koska narsisti ei anna mitään todellisia vastauksia mihinkään. Joko hän vastaa asian vierestä, syyttää kolmatta osapuolta tai yksinkertaisesti vain katoaa.

      -Kaasuvalotus. Ensin on esim. innokkaana näkemässä ja sitten kun nähdään, häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei kohtele sinua ihmisenä jolla on tunteet, vaan kuin hyödykkeenä tai jonain muuna epäihmisenä. Ottaa esim. alussa tuliaiset kiittäen vastaan, mutta siihen se hyvä käytös sitten jääkin. Loppupäivä voikin kulua mykkyydessä ja painostavassa ilmapiirissä. Syy ei välttämättä selviä koskaan. Voi myös olla, että juttelee iloisesti kaikille muille, paitsi sinulle. Jos sanot jotain väärää, saattaa vain kadota kylmästi kuviosta.

      -Syvällistä pohdintaa itsestään tai toiminnastaan on turha häneltä odottaa.

      • Anonyymi

        Kuulostaa tutulta, hyvin kuvattu. Eräs kommentoi, että tulee toimeen hyvin ystävien kanssa, joten ei voi olla narsisti. Jännä, miten se kohdentuu juuri parisuhteeseen ja narsisti osaa näyttää halutuille henkilöille hyvät puolensa. Jotkut eivät voi tunnustaa virhettä, vaikka putoaisi heikoille jäille.

        Mikähän siihen vaikuttaa, että parisuhde on sitten se kyykytyspaikka?


      • Anonyymi

        Jatkoa:

        -Taitava siinä, että olo tuntuu syylliseltä ja vialliselta vaikka ei olisi toiminut mitenkään väärin. Esim. jos järjestän juhlat ja kysyn alustavasti pääseekö mukaan, on alussa osallistumassa niihin oikein mielellään. Sitten kun kysyn sopiiko esim. ajankohta a, mitä voi myös muuttaa, ei tulekaan vastausta. Vaikka voisi vastata "kyllä" tai "ei", niin on vain hiljaa. Kuitenkin on lukenut viestin ja aktiivinen koko ajan. Kysyn sitten uudestaan ilmoittaen että tarvitsen vastauksen, miten juhliin ei ole pakko osallistua että aika voidaan sopia myös joustavasti, alkaa valittelu kiireestä, stressistä, ajan riittämättömyydestä jne. Kun sitten sanon, että osallistuminen on täysin vapaaehtoista niin sitten taas haluaakin osallistua, jolloin lupaan laittaa lähempänä tarkempia tietoja. Kun sitten otan taas yhteyttä, ei vastaa puhelimeen eikä soita takaisin.

        Eli aivan ihmeellistä peliä pitävät ja saavat toisen näin tuntemaan itsensä idiootiksi. Saavatko kenties itselleen jotain kiksejä ja tärkeyden tunnetta tästä, kun pääsevät hallitsemaan tilannetta.

        -Toinen esimerkki: Kerron että voin tulla koira-allergisena kylään vain, jos koira pidetään vierailun ajan ulkona. Tällöin tuntuu ymmärtävän asian. Kylässä ollessa koira on kuitenkin koko ajan sisällä ja vaikea estää tulemasta sitä lähelle. Muistutan asiasta, mutta koira pidetään edelleen sisällä. Kun jonkun ajan päästä kerron miten mun on lähdettävä kotiin jotta en saa pahoja oireita, maanitellaan vielä jäämään. Kun sitten saan pahat oireet eivät ne hänen mielestään voi johtua koirasta vaan ovat jotakin muuta. Kun kerron myöhemmin rehellisesti miltä tilanne tuntui, on ensimmäinen reaktio se ettei hän ole tehnyt mitään väärää ja on omalla vastuullani miettiä, miten toimin. Väittää myös, ettei ole ollut tietoinen asiasta, vaikka olen sanonut sen useasti.


    • Anonyymi

      Kusettaja mihin lankee monet

    • Anonyymi

      Juorukello joka haukkuu kaikki seläntakana ja liioittelee juttuja luonnostaan ja keksiikin juttuja. Yleensä aina jotain inhoittavaa. Voi olla antelias että saa tietoja ja että toimit ruokana hänen rikkoutuneelle psyykelleen. Tarttis terapiaa, mutta sen sijaan kulkee raapimassa ihmisiä verille.

      • Anonyymi

        Tekee seläntakana julkeasti ilkeitä asioita muille mutta ei ikinä ymmärrä mitä väärää siinä on. Kehuskelee muillekin mitä taas teki kaverilleen. Ja kaikki naureskelee. Tätä tekee erikseen joka kaverin kanssa, juoruja kaikki, ja pyrkii erottamaan ihmiset toisistaan juoruillaan ja valheillakin. Jos häntä kritisoi niin kostotoimilla ei ole mitään ylärajaa taikka mittaa. Inhottavaa on yhtäaikainen mukavuus ja kierous. Kuin lapamato siis. Kuin vauva jolla on ladattu ase.


    • Anonyymi

      Mä oon ajatellut alkaa päällepäin käyttäytyyn ylpeästi estääkseeni taiteelleni tehtyjä haittoja. Tiedoksi sitten että ewn ole oikeesti luonteeltani muuttunut, vaan otan vaan semmosen ylpeen roolin, jotta saan nöyremmät päämääräni vedettyä läpi.


      ppiuyuuyyu

      • Anonyymi

        Haluan elää niiden ihmisten kanssa joiden kanssa saa puhua tieteellisesti ja filosofisesti, hakuan elää sellaisissa merkitysmaailmoissa,
        En halua olla yhteydesä tahoihin joille filosofisesti puhuminen johtaa minun tavoitteisiini kohdistuviin riskeihin


        ppoiuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluan elää niiden ihmisten kanssa joiden kanssa saa puhua tieteellisesti ja filosofisesti, hakuan elää sellaisissa merkitysmaailmoissa,
        En halua olla yhteydesä tahoihin joille filosofisesti puhuminen johtaa minun tavoitteisiini kohdistuviin riskeihin


        ppoiuyyyy

        Haluan että minuiun liittyvät asiat merkityksellistetään filosofisella tasolla, ei sitä matalammalla tasolla.


        ppouiuuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluan että minuiun liittyvät asiat merkityksellistetään filosofisella tasolla, ei sitä matalammalla tasolla.


        ppouiuuyyyy

        Siois kun sanon jotain pitää aina miettiä mitä se filosofisesti merkitsee...
        ei esim liittää sitä mielenterveysaiheeseen...sillon se tulee ymmärrettyy väärin


        poiuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siois kun sanon jotain pitää aina miettiä mitä se filosofisesti merkitsee...
        ei esim liittää sitä mielenterveysaiheeseen...sillon se tulee ymmärrettyy väärin


        poiuyyyy

        Koska siis koko asian merkitys muuttuu riippuen minkä merkityssysteemin valossa sanoja kuuntelee

        pooiuuyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska siis koko asian merkitys muuttuu riippuen minkä merkityssysteemin valossa sanoja kuuntelee

        pooiuuyyy

        Mä ajattelenm pohjimmiltaan ffilosofisesti AINA, se tulee ottaa huomioon puhettani tulkittaessa. T

        popiuuuuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä ajattelenm pohjimmiltaan ffilosofisesti AINA, se tulee ottaa huomioon puhettani tulkittaessa. T

        popiuuuuu

        Jos mä sanon jotain jolleon olemassa tyhmä ja älykäs tulkinta....mä oon aina tarkoittanit sitä älykkäämpää vaihtoehtoa...
        Eli jos mietiotte tarkoittanks mä tätä vai tä'tä? Niin mä tarkoitan aina sitäå parempaa

        poiuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos mä sanon jotain jolleon olemassa tyhmä ja älykäs tulkinta....mä oon aina tarkoittanit sitä älykkäämpää vaihtoehtoa...
        Eli jos mietiotte tarkoittanks mä tätä vai tä'tä? Niin mä tarkoitan aina sitäå parempaa

        poiuyyyy

        Ja jos mä kuulostan sanovan jotain tyhmää, kannattaa olettaa ymmärtäneensä väärin


        ppiiuuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos mä kuulostan sanovan jotain tyhmää, kannattaa olettaa ymmärtäneensä väärin


        ppiiuuyyyy

        Kannattaa ottaa huomioon että yleensä mun sanojen takana on hyvin monimutkainen ajattelu, mutta tarkotan mitä sanon

        ppiuyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa ottaa huomioon että yleensä mun sanojen takana on hyvin monimutkainen ajattelu, mutta tarkotan mitä sanon

        ppiuyyy

        mä tykkään mutkikkaasta ajattelusta ja mun aivot tarvii sitä voidakseen hyvin


        ppoiuuuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mä tykkään mutkikkaasta ajattelusta ja mun aivot tarvii sitä voidakseen hyvin


        ppoiuuuu

        mulle on elämän pelastus päästä paikkoihin missä saa ajatella mutkikkaasti


        ppiuyttt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mulle on elämän pelastus päästä paikkoihin missä saa ajatella mutkikkaasti


        ppiuyttt

        mua kiehtoo semmonenkaikki niin mutkikas että pitää ajatella saadakseen selville,,,


        ppiuuyyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mua kiehtoo semmonenkaikki niin mutkikas että pitää ajatella saadakseen selville,,,


        ppiuuyyyyy

        Nutkin siis kun mulla on jotain näitä ruohonjuuritason ongelmia, niin mietin että voisiko tehdä niistäå jotain tutkimusta, ja lähetellä tahoille kyselyjä siinä tarkoituksessa pohjimmiltaan


        popiuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nutkin siis kun mulla on jotain näitä ruohonjuuritason ongelmia, niin mietin että voisiko tehdä niistäå jotain tutkimusta, ja lähetellä tahoille kyselyjä siinä tarkoituksessa pohjimmiltaan


        popiuyyyy

        Ku mä oon aina halunnut olla tutkija, vaikka mä en oo niinku silleen varsinaisesti tutkija. Mulla on intohimoinen halu tutkia kaikkea.,

        ppoiuiuyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ku mä oon aina halunnut olla tutkija, vaikka mä en oo niinku silleen varsinaisesti tutkija. Mulla on intohimoinen halu tutkia kaikkea.,

        ppoiuiuyyy

        Mä oon kkoko elämäni eläny niin että mä tutkin samalla sitä mitä mä elän.
        Mutta nyt mulle tulee sit outo tutkimus jos mä teen tutklimuksen ihmisen hulluksi tekemisestä. Mutta jos sen yrittäminen ei lopu...teen todellakin,,,,esseeen mä tein jo yhden


        ppiuyttt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon kkoko elämäni eläny niin että mä tutkin samalla sitä mitä mä elän.
        Mutta nyt mulle tulee sit outo tutkimus jos mä teen tutklimuksen ihmisen hulluksi tekemisestä. Mutta jos sen yrittäminen ei lopu...teen todellakin,,,,esseeen mä tein jo yhden


        ppiuyttt

        Mulla ei ole pienentäkään aikomusta koskaan elämässäni ryhtyä mielenterveyspotilaaksi, mulla on henkisesti arvokkaampaa tekemistä. Piste,


        ppoiyyttt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla ei ole pienentäkään aikomusta koskaan elämässäni ryhtyä mielenterveyspotilaaksi, mulla on henkisesti arvokkaampaa tekemistä. Piste,


        ppoiyyttt

        Tässä on nyt oakko kohottaa itteni...muuten menee hienot taideprojektit piloille,.

        Itserakashan saa olla jos nauttii siitä, joten sillä säästytään mielenterveysongelmilta että arvostetaan ja rakastetaan ittee niin paljon, ettei allennuta semmosiin.


        ppoiuuyyyy


    • Anonyymi

      Narsistisen ihmisen pahin vastuja on henkisesti vahva ihminen ja sitä narsisti pelkää ja välttää.

      • Anonyymi

        Mä oom semmonen henkisesti vahva niin sen takia mua kartellaan


        ppiiuuuyu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oom semmonen henkisesti vahva niin sen takia mua kartellaan


        ppiiuuuyu

        mä huomasin sen jo nuorena tyttönöä että mieget ei kiinnostu minusta sen takia , mut heti kun peittelin älyni ja henkisen voimani...oli oikeen pitkänä jonona miehiä perässä...siis nuorena
        sit myöhemmin en voinu enää näytellä tyhmää ja kaikki häippäs heti


        ppiiuuuyyu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mä huomasin sen jo nuorena tyttönöä että mieget ei kiinnostu minusta sen takia , mut heti kun peittelin älyni ja henkisen voimani...oli oikeen pitkänä jonona miehiä perässä...siis nuorena
        sit myöhemmin en voinu enää näytellä tyhmää ja kaikki häippäs heti


        ppiiuuuyyu

        mut nyt sit vanhemana mä päätin, että se äly on tärkeempää...että en tarvi kiinnostuneita miehiä jos älyni ei kiinnosta

        poiuuuy


    • Anonyymi

      Sanalla sanoen narsisti on Itsekäs ihminen ei pysty oikealla tavalla elämään sosiaalista elämää muiden kanssa. Usein kuvittelee olevansa kaikkien yläpuolella...
      En silti tiedä mistä noita tulee, ehkä siitä että ne on piloille passattu lapsuudessa ainakin osittain tmv...

    • Anonyymi

      Ressunen esittelee tappeluhaavojaan naikkosille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. Sul on ihmekuva W appissa!

      🤣
      Ikävä
      43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe