Tein abortin, koska lapsiluku on täynnä, rahatilanne on tiukka, mies ei halunnut lasta jne. En osannut raskaana ollessa ajatella vauvan olemassaoloa tai sitä, että koko homma vaikuttaa ikuisesti, vaikka raskaudesta pääsisikin eroon. Olin vain ihan turta, koska lapsia ei enää pitänyt tulla ja tuntui tosi epäreilulta, että koko elämä menee sekaisin, vaikka parhaansa mukaan on yrittänyt estää raskautta.
Kukaan ei lääkärissä tai sairaalassa kysynyt perusteluja, kun näkivät lapsiluvun, miehen kanssa en uskaltanut puhua, koska pelkäsin jälkikäteen katkeroituvani, hän ei missään tapauksessa halunnut lapsia ja tiesin sen. Laskin vain tunteja siihen, että pääsen sairaalaan ja elämä palaisi normaaliksi.
Elämä abortin jälkeen on ollut pahempaa kuin kuolema. Tuntuu että olen tappanut ihmisen, yhtä hyvin voisi laittaa oman mummonsa kylmäksi, koska siitä ei ole iloa kellekään. Olen aina arvostanut perhe-elämää enemmän kuin rahaa, mutta nyt ihminen menetti henkensä paremman elintason vuoksi. Oksettaa oma paskamaisuus.
Ei paljon auta edes puhua kellekään, koska tein kuulemma järkevän päätöksen, kaikki ymmärtävät ja onhan abortti laillinen.
Paskat, tekisin mitä vain, jotta saisin kelloa käännettyä ja tuntuisi sille, että olisin taas ihminen enkä hirviö. On varmaan ihan hyvä, että abortti noin yleisesti on laillinen, mutta feministien puheet siitä, että abortti olisi naisen oikeus, ovat todella syvältä.
Joskus on ehkä tilanteita, että se on parempi tehdä, mutta oma aborttini oli turha ja turhamainen, enkä voi päästä siitä yli. Nyt kun olen muiden kokemuksista lukenut netistä, suurin osa aborteista tehdään, koska naisen ympäristö ei kestä sitä, että lapset eivät tule "kaksi lasta ja omakotitalo"-perheisiin. Nainen on vaan paniikissa ja hämmentynyt, miettii, ettei voi selvitä yksin ja kysyy tukea ja apua muilta. Kun nainen on abortoitu, ympäristö voi hyvin, mutta nainen ei. Sikiönsä kuolemaa kantaa tavalla tai toisella aina sisällään, mutta nainen jää yksin olemaan se tappaja.
On suuri huijaus puhua abortista vapautena, voin sanoa katkerasti. En menisi niitä kieltämään muilta, en tosiaan ole mikään pro-life-tyyppi, mutta naisille pitäisi kertoa ENNEN aborttia, mitä se merkitsee omakuvalle ja tunne-elämälle. Nyt abortit tehdään aika kylmäverisesti, nips ja sitten kotiin. Kenelle voit edes jälkikäteen sanoa, että elämän eväät on menneet, koska kaipaat sitä, minkä olet itse tappanut? Kuka käy vankilassa taputtamassa murhaajien päätä, kun ne eivät saa omantunnon pistelyltään unta öisin?
Kukaan ei lääkärissä tai sairaalassa kysynyt perusteluja, kun näkivät lapsiluvun, miehen kanssa en uskaltanut puhua, koska pelkäsin jälkikäteen katkeroituvani, hän ei missään tapauksessa halunnut lapsia ja tiesin sen. Laskin vain tunteja siihen, että pääsen sairaalaan ja elämä palaisi normaaliksi.
Elämä abortin jälkeen on ollut pahempaa kuin kuolema. Tuntuu että olen tappanut ihmisen, yhtä hyvin voisi laittaa oman mummonsa kylmäksi, koska siitä ei ole iloa kellekään. Olen aina arvostanut perhe-elämää enemmän kuin rahaa, mutta nyt ihminen menetti henkensä paremman elintason vuoksi. Oksettaa oma paskamaisuus.
Ei paljon auta edes puhua kellekään, koska tein kuulemma järkevän päätöksen, kaikki ymmärtävät ja onhan abortti laillinen.
Paskat, tekisin mitä vain, jotta saisin kelloa käännettyä ja tuntuisi sille, että olisin taas ihminen enkä hirviö. On varmaan ihan hyvä, että abortti noin yleisesti on laillinen, mutta feministien puheet siitä, että abortti olisi naisen oikeus, ovat todella syvältä.
Joskus on ehkä tilanteita, että se on parempi tehdä, mutta oma aborttini oli turha ja turhamainen, enkä voi päästä siitä yli. Nyt kun olen muiden kokemuksista lukenut netistä, suurin osa aborteista tehdään, koska naisen ympäristö ei kestä sitä, että lapset eivät tule "kaksi lasta ja omakotitalo"-perheisiin. Nainen on vaan paniikissa ja hämmentynyt, miettii, ettei voi selvitä yksin ja kysyy tukea ja apua muilta. Kun nainen on abortoitu, ympäristö voi hyvin, mutta nainen ei. Sikiönsä kuolemaa kantaa tavalla tai toisella aina sisällään, mutta nainen jää yksin olemaan se tappaja.
On suuri huijaus puhua abortista vapautena, voin sanoa katkerasti. En menisi niitä kieltämään muilta, en tosiaan ole mikään pro-life-tyyppi, mutta naisille pitäisi kertoa ENNEN aborttia, mitä se merkitsee omakuvalle ja tunne-elämälle. Nyt abortit tehdään aika kylmäverisesti, nips ja sitten kotiin. Kenelle voit edes jälkikäteen sanoa, että elämän eväät on menneet, koska kaipaat sitä, minkä olet itse tappanut? Kuka käy vankilassa taputtamassa murhaajien päätä, kun ne eivät saa omantunnon pistelyltään unta öisin?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Minulle jäi samanlaiset tunnelmat, kun naiseni teki abortin vastoin tahtoani. Asiaa ei voida jälkikäteen muuksi muuttaa. Olen kuitenkin puhunut ihmisille ja kirjoittanutkin mainitsemastasi kuolemansurusta ja elämän ohenemisesta. Olen ajatellut, että se saattaisi auttaa jotakin harkitsemaan paremmin. Muuta en voi! Lapsi on mielessä joka päivä.
Arvelen myös, että monet abortit tehdään paniikissa ja heikon harkinnan tuloksena. Tukea ja turvaa tarvittaisiin nykyistä enemmän. Olet oikeassa havainnossasi, että ihmiset ovat vieraantuneita todellisesta elämästä, kun asettavat (usein jopa totuuden vastaisesti) aineelliset asiat oman lapsensa elämän edelle.
Tämä keskustelu ei ole ollut turha, jos edes yksi ihminen heräisi huomaamaan elämän mahdollisuuden.
"Tämä keskustelu ei ole ollut turha, jos edes yksi ihminen heräisi huomaamaan elämän mahdollisuuden."
No sitä minäkin toivon, ja siksi kirjoitin. Moralisoinnilla ei pääse eteenpäin, mutta Suomessa kaikki abortista käytävä keskustelu keskittyy siihen, että abortista ei ole haittaa ja se on helppo toimenpide. Henkisestä puolesta pitäisi puhua enemmän, mutta minkäs teet, kun abortti on kuoliaaksi vaiettu puheenaihe, ja varsinkin silloin, jos se on rampauttanut naisen. Vain ne, joille sillä ei ole väliä, uskaltavat avata suunsa. Oikeasti abortti jättää kaikkein syvimmät arpensa naiseen.
Itse olin ihan veitsenterällä teenkö vai en aborttia.
Ensimmäisen ajan peruin olisi ollut tämän viikon maanantaina.Sitten varasin tiistaina itkien toisen ajan keskiviikoksi eli tälle päivälle.
Itkin ja tuskailin eilisen päivän, illan, yön ja aamun.
Päädyin kuitenkin jatkamaan raskautta vaikka se ei ollut helppo päätös, koska jouduin pienessä ajassa päättämään tulevaisuudesta kumpaa rakastan enemmän,miestäni vai lastani, kummasta olen valmiimpi luopumaan.
Asiaa hankaloitti myös se, ettei miettimisaikaa paljoa ollut. Raskaus todettiin myöhään, siksi tänään viikkojakin jo 11+6, eli juuri siinä rajalla, kun se yleensä tehdään tavallisten lääkärien luvalla.
Itselläni mies painosti ihan viimeiseen asti minua keskeytykseen.
Julmasti painostamalla ja kiristämällä.Hyvin julmilla sanoilla ja keinoilla.
Itkien vakuuttelin, anoin häneltä ymmärrystä, mitä en kuitenkaan saanut.
Jouduin käydä läpi myös hyvin itsetuhoisia ajatuksia ja tunteita eilen
ja ymmärrän täysin tuskan mitä kaikkea nämä tunteet aiheuttavat itselle.
Nyt olo hyvin tyhjä sisältä. Toisaalta kivi vierähti sydämmeltä aamulla, mutta synkkä pilvi varjostaa edelleen elämää ja epävarmuutta, tuskaa paljon ilmassa.
Jaksamista sinulle ja säästä voimiasi lapsille ja miehellesikin.
tuolla: kaypahoito.fi sivulla on seuraavanlaista tietoa abortin kokeneista naisista:
Suomalaisista naisista kolmannes kaipaisi enemmän keskustelua ennen raskauden keskeytystä ja kolmannes keskeytyksen jälkeen.
Erityisesti naiset kaipaavat keskusteluapua tapahtuman henkisestä käsittelystä, masennuksesta, surutyöstä ja itsesyytöksistä 16, 17.
Raskaudenkeskeytykseen liitttyvää psyykkistä toipumista auttaa, jos ei-toivotusta raskaudesta ja keskeytysaikeista on voinut keskustella jo ennen toimenpidettä.
Niille, joille päätös on ollut selvä alusta lähtien on vähemmän kielteisiä psyykkistä seuraamuksia 64, 65.
Keskeytyksen jälkeisestä psykiatrisesta sairastavuudesta on vähän näyttöä. Depression esiintyvyydeksi arvioidaan 13–41 % ja psykooseja ilmenee 0.3/1000 raskaudenkeskeytystä englantilaisen tutkimuksen mukaan 65.
Naisten itsemurhariski raskaudenkeskeytyksen jälkeen arvioidaan jopa kolminkertaiseksi 66.
Lääkäri sanoi minulle työterveysasemalla, että tilanne jossa olen: mies painostaa aborttiin on yksi pahimmista naisen elämässä.
Osa miehistä ei pysty kai tuntemaan rakkautta omaa lastaan kohtaan, ennen kuin sen näkevät.
Toiset eivät välttämättä koskaan, koska omanedun tavoittelu, tietynlainen itsekkyys voivat hallita niin suuresti miehen ajattelutapoja.
Lisäksi vastuun ottaminen voi tuntua hyvin vaikealta osalle miehistä.
Toivon todella voimia kaikille asian kokeneille tai, jotka joutuvat asiaa käymään läpi.
Tuon lisääntyneen itsemurhariskinkin takia tämän asian läpikäyneille tulisi saada aina ammatillista apua asiaan.
Tunnen, kuinka eräs ystäväni oli abortin ja elämänmuutosten jälkeen joutunut vatsahuuhteluun itsemurhayrityksestä.
Asia pitäisi pystyä käydä jonkun kanssa läpi, että tuska helpottaisi.
Turhat abortin tekoa tuomitsevat voisivat mielestäni harkita mitä sanovat naiselle yleensä naisen ollessa henkisesti hyvin hauraassa tilassa.
Uskon, että teet oikein. Voit löytää uuden, paremman kumppanin, mutta abortoitua sikiötä ei saa takaisin, vaikka sitä kaipaisitkin.
Voimia sinulle raskauden kanssa, toivottavasti saat äitiydestä myös iloa!
Tässä tilanteessani on vaikea sanoa kumpi ratkaisuistani olisi ollut helpompi/vähemmän tuskaa tuottava.
Tavallaan kun olen miettinyt mihin tilannettani voisi verrata.
Tuli mieleen tilanne, jossa olisin vaikka "vahingossa pettänyt" kumppaniani ja nyt odottaisin tuomiota häneltä.
Eli hyvin suuri epävarmuus varjostaa edelleen tunteitani.
Kauanko suhteemme kestää, kuoliko hänen tunteensa nyt minuun omapäisen päätökseni myötä.
Alkaako hän etsiä uutta kumppania, koska en "mahdu" hänen elämäänsä enään.
On niin paljon kysymysmerkkejä ja epävarmuutta ilmassa.
Asetin hänet kai päätökselläni todelliseen kokeeseen, jossa joutuu punnitsemaan rakkautensa toiseen.
Tuo on niin naurettavaa, että mietitään kummasta ois valmis luopumaan, Miehestä vai lapsesta. Jos mies on niin itsekäs että painostaa naista aborttiin ja nainen sitten vielä itsekkäämpi suostuessaan siihen miellyttääkseen miestään, jotta ei menettäis tätä, niin Sillon ei oo kyllä kummallakaan kaikki ruuvit kohillaan. On se julmaa miten moni kehittymässä oleva lapsi saa maksaa hengellään siitä, että nainen alistuu miehen painostukseen. Ja valitettavasti, tällasia tapauksia on pilvin pimein. Ei voi muuta sanoa ku että järki ei tollasilla ihmisillä päässä paljon loista.
Aina sinunlaisiasi nuijia tänne eksyy, jotka kommentoivat asioita ilman, että lukevat tekstin edes ajatuksella, saatikka sitten omaavat kokemuspohjaa kyseisetä asiasta.
Suututtaa todellakin lukea tuollaisten yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisia mielipiteitä.
Toivoisin sinultakin ensi kerralla hieman ajatusta ennen tekoa.
Kannattaisi todellakin lukea tekstit tarkemmin.
Tekikö ylläoleva henkilö sitä aborttia lopulta vai ei????
Hänhän vain mainitsi miten julma joku ihminen (tässä tapauksessa tuo mies!!) voi olla vaatiessaan naista valitsemaan abortin tai eron.
opi hyvä ihminen lukemaan tekstit ajatuksella...
Mun lukutaidoissani ei ole mitään vikaa, Omassas tuntuu olevan. Tossa vastauksessani puhuin siitä kuinka monet tosissaan miettii aborttia miehen siihen painostaessa. Ja tarkotin että silloin abortin tekeminen on erittäin typerää kun alistutaan miehen tahtoon. En siis puhunut että kyseinen henkilö täällä olis sitä tehny enkä muutenkaan kommentoinu sitä, Vaan yleisellä tasolla kritisoin sellasia naisia jotka alistuu miehen painostuksen alla ja sen seurauksena ovat päätyä aborttiin.
Niin eli tarkistas vaan ite niitä lukutaitojas, urpo.
Toivoisin kommentoijille varsinkin täällä foorumissa jonkinlaista omakohtaista kokemuspohjaa asioista.
Seuratessani näitä kirjoituksia, ei voi kuin ihmetellä, miten ihmiset viitsivät puuttua toisten asioihin, kun eivät tunne taustoja/tilanteita.
Abortti yleensäkkin yksi vaikeimmista asioista naisen elämässä.
Ote nimimerkin ajatteleppaite kirjoituksesta:
-Tuo on niin naurettavaa, että mietitään kummasta ois valmis luopumaan, Miehestä vai lapsesta.
Ihmiset voivat joutua elämässään hyvin vaikeiden tilanteiden ja ratkaisujen eteen.
Jos pari ollut 7 vuotta yhdessä ja yllättäin todetaan raskaus.
Siinä tilanteessa joutuu väkisinkin miettimään ratkaisujensa vaikutuksia, jos mies uhkaa erolla, jos nainen ei tee aborttia.
Nainenhan juuri kertoi miten JOUTUNUT miehen painostuksesta TILANTEESEEN, jossa JOUTUU TAHTOMATTAANKIN MIETTIÄ ASIOITA tuolta kantilta.
toinen ote kirjoituksestasi:
-Ei voi muuta sanoa ku että järki ei tollasilla ihmisillä päässä paljon loista.
Kannattaisi ehkä käyttää yksikkö muotoa ja tuomita/haukkua ne miehet, jotka painostavat naista niinkin herkässä tilassa ollessaan.
Vaikka joku nainen päätyisikin aborttiin miehen painostaessa, hän saa siitä varmasti kärsiä ihan tarpeeksi ilman kaikenmaailman ajattelepaiten mielipiteitäkin.
Se ei mielestäni ole itsekäs teko naiselta tehdä abortti miehen painostuksesta, vaan tietynlaista pelkoa menettää toinen, jota rakastaa.
Sikiötä voi olla vaikea nahdä elävänä lapsena, jos sitä kohtaan liian ristiriitaiset tunteet.
On tutkittu, että naiselle tulee miehen painostaman abortin jälkeen paljon enemmän mielenterveydellisiä ongelmia, kuin jos omasta tahdostaan tekee keskeytyksen.
aika keskeytykseen ja nyt jo oon ihan rikki.esikoinen syntyi joulukuussa 04 joten keskeytykseen päädyin oman jaksamiseni takia.pelkään etten jaksa toista ku ensimmäisen kanssakaan ei ole helppoa mies kyllä tukee oli päätökseni mikä tahansa.kuitenki epäilen miten suhteemme edes kestäisi ku sekin on suht tuore.tällä miettimis ajalla ei ole itselleni mitään merkitystä koska mulle annettiin emätintulehdukseen samalla lääkkeet jotka vauriottavat sikiötä kuitenki lääkäri sanoi et mieti rauhas maanantaihin.pöh.lääkärikäynti liian lyhyt housut pois ja vähän vittuilua ja sillä selvä.sit hoitaja antaa ohjeet mitä teet ku tulet tänne.pelottaa ja surettaa kirjaimellisesti tappaa elämä.sikiö kuitenki tekee kaikkensa jotta se kasvaisi ja kehittyisi lapseksi mitä mä teen?teen hänen tehtävänsä mahdottomaksi..anteeksi ku kirjoitin ei tää varmasti sun oloa helpota eikä kiinnosta..
Kirjoitit, että lapsen kanssa on ollut rankkaa. Voin kertoa kokemuksesta, että abortin kanssa eläminen on myös rankkaa. Ensin tulee helpotus, mutta sitä seuraa pitkä ja vaikea prosessi surun ja syyllisyyden kanssa. Aborttia mainostetaan helppona toimenpiteenä, mutta se on sekä fyysisesti että henkisesti rankka. Oireet voivat ilmaantua vuosia myöhemminkin. Itselläni alkoivat alavatsakivut puoli vuotta abortin jälkeen ja ne ovat jatkuneet edelleen, lähes vuosi abortin jälkeen. Lääkärissä on käyty, ja kommentti oli, että "Kaikki näyttää olevan kunnossa. Ei siellä pitäisi mitään ongelmaa olla." Henkisellä puolella on ollut niin rankkaa, etten edes jaksa siitä nyt enempää kirjoittaa. Toivottavasti teet/teit omatuntosi mukaisen ratkaisun.
Tein itsekin abortin tuossa pari kuukautta sitten. kohdallani taas ratkaisu oli täysin oikea ja uskonkin että juuri siksi en ole oikeastaan hetkeäkään katunut tai kaivannut. Ei sillä, että olisin ylpeä teostani mutta tiesin etten jaksa/halua nyt lisää lapsia tilanteeseeni ja en olisi onnellinen ollut mikäli olisin jättänyt abortin tekemättä. Raskaudesta täytyy kuitenkin saada iloita vilpittömästijo alusta asti jotta on sitten 9 kuukauden päästä valmis. se on osa äidiksi kasvua.
Uskonkin, nyt oman kokemukseni ja edellä olleiden tarinoiden perusteella, että ainoa tapa todellakin selvitä abortista on se että todellakin tietää tekevänsä oikein. itse.
Ajattelin vain ilmoittaa, että eo raskaudesta tarvitse välttämättä iloita välittömästi testin tekemisen jälkeen.
Testin tehtyämme olimme mieheni kanssa järkyttyneitä. Minä hoin, että olimme kusessa. Nuoria opiskelijoita, joilla ei ole rahaa nimeksikään. Yritä siinä sitten kasvattaa lasta.
Oikeastaan päätös oli silti helppo. Itsekkäämmät ihmiset olisivat tässä elämäntilanteessa kai tehneet toisin, mutta me päätimme pitää lapsen. Hän on meidän rakkaudestamme syntynyt ja siksi tervetullut tähän maailmaan.
En nyt yritä väittää itseäni pyhimykseksi tai moralisoida muiden valintoja, mutta tarkoitan sitä, että alun epävarmuus ei välttämättä ole merkki siitä, että fiksuin päätös olisi abortti.
...toivovat sellaista lasta joka on haluttu ja toivottu, tarkoittaen, että kun saa tietää raskaudesta sitä pompitaan ilosta. Sellainen lapsi jokainen toivoo itsekin olleensa.
Tottakai se olisi ihannetilanne, että alusta lähtien vauvapuuhassa oltaisiin kympillä mukana. Ja toki jokainen lapsi toivoo olevansa sellainen.
Tarkoitan vain, että meillä ei naapurit kuulleet lapsen tulevan vielä testivaiheessa. =O) Tällä hetkellä kahmin kaikkea odotukseen liittyvää tietoa, jonka vain voin saada. Lapsemme tulee syntymään rakastavaan perheeseen odotettuna, vaikkei niin kovin suunniteltuna.
Ja hassu juttu on se, että vaikka ensimmäinen ajatus oli, että ollaan yltäpäältä pississä, nyt pelkään keskenmenoa ja luulen, että ryhtyisimme yrittämään uudelleen, jos tälle kävisi huonosti (tapani puhua johtuu siitä, että vasta toinen kuukausi menossa).
Pienoinen vahinko vain näytti meille sen oikean suunnan, jos näin voisi sanoa...
vahinko. Kuulemma aborttia on pohdittu niin paljon lääkäreiden kanssakin, että lääkärikin oli jo sanonut, että tee sitten se abortti kun kerran siltä tuntuu. Äidiltä se jäi silti tekemättä. Musta on pidetty hyvää huolta ja silti avoimesti kerrottu esimerkiksi siitä, kuinka järkytys mun olemassaoloni kuuleminen heille oli. Nyt vasta ekan kerran kuulen, et mun ois pitänyt toivoa olleeni toivottu ja haluttu.
Ei sillä ole mitään väliä, missä vaiheessa lasta aletaan haluamaan, kunhan hänestä välitettään sitten syntymän jälkeen ja tietysti ennen sitä sen verran, ettei myrkytetä alkoholilla tai huumeilla tai vastaavalla.
Abortin mahdollisuus ja naisen vapaus voivat toteutua vain silloin, jos nainen on itse, ilman painostusta, varma asiastaan.
Minun virheeni oli se, että ajattelin, miten kuuluu olla, en halunnut suurperhettä, en halunnut stressata parisuhdetta ja raha-asiatkin olivat tärkeitä, kun olisi pitänyt vaihtaa auto ja se olisi taas ollut mun vikani, kun en tehnyt sitä järkevää päätöstä.
En koskaan ajatellut sitä, miten koen lapsensaannin, äitiyden ja miten ajattelen ihmisyydestä. Oma sikiöni kuoli viikolla 7 0 eli hän oli vielä kaukana pelottelukuvien sikiöistä, enkä ajattele nytkään, että hänelle olisi koitunut abortista hirveitä tuskia tai haittoja. Pituutta sentti, hermosto on alkuvaiheissa ja elämänlanka luonnostaankin ohut, keskenmenoprosentitkin on tuossa vaiheessa suuria.
Suurempi ongelma on se, että tekemäni päätös oli todella vastoin kaikkea, mitä pidän moraalisesti hyvänä. On mahdotonta katsoa omia lapsiaan silmiin tai jutella tuttujen kanssa heidän raskauksistaan. Tein ratkaisuni paniikissa ja ajattelematta sitä, mitä teko merkitsee myöhemmin. Olen nähnyt vauvaunia joka yö sen jälkeen ja vauvan itku kaupassa saa melkein oksentamaan tuskasta.
Tuskin tuntisin näin, jos olisin tehnyt päätökseni omista lähtökohdistani.
Tarkoitin lähinnä että jos alku on sitä että ällöttää eikä voi sietää olotilaansa, ei löydy tunteita (positiivisia) "lasta" kohtaan niin alku on kehno. jotakin positiivista pitäisi löytyä tuota alkanutta raskautta kohtaan.
taidatkin olla yltäpäältä kusessa
Lapsen abortoiminen on itsekästä?! Sanoit niin tuolla aikasemmin...huhhuh.
"Pienoinen vahinko vain näytti meille sen oikean suunnan,"
Oikea suunta?! Mikä se on? Lisääntyminenkö on se oikea suunta...
Mihin mahdat perustaa mielipiteesi?
Olisi taas pitänyt muistaa, että täällä kaikki lukee kaikkea kuin piru raamattua.
Lapsen abortoiminen ei välttämättä ole itsekästä. Minä puhuin vain omasta tilanteestani. Olisin pitänyt ITSEÄNI (korostan, ei muita) jossain määrin itsekkäänä, jos olisin abortoinut lapsen vain siksi, että Marimekon verhot olisi kiva roikkua ikkunassa ja pihassa pitäisi olla edustusauto ennen lapsien syntymää.
Joku muu saattaisi jättää elämän lahjan antamatta, koska opiskelut ovat kesken ja kaikkea ei olla vielä saavutettu. Epäitsekkyyden takia lasta en kuitenkaan pidä. Pidän hänet, koska parin vuoden sisällä olisimme kuitenkin lapsen hankkineet. Vaikka taloudellinen tilanteemme on mitä on, kotona meillä on kaikki perusedellytykset lapsen rakastamiseen ja kasvattamiseen.
Selvensikö tämä yhtään?
Henkilökohtaisella tasollani pidän lisääntymistä kyllä ihmiskunnan suurimpana tehtävänä, mutta jollei keskustella maailmankaikkeudesta, lienee tarpeen vain sanoa, että meille oikea suunta oli lapsi jo tässä kohtaa.
Vaikka suunta tuntuikin ehkä väärältä aivan aluksi, vahinkotöytäisy ei tehnyt ollenkaan pahaa - päinvastoin. Toisin sanoen oikea suunta jälleen MEILLE.
Ensi kerralla koetan painottaa enemmän mielipiteeni perustumista omaan elämääni. Kuten sanottu, en ole täällä moralisoimassa vaan kertomassa esimerkkitapauksia. =O)
Hauskaa vappua.
Abortti ON AINA itsekästä. Mitkään syyt ei voi sitä perustella. Ja nämä yleiset syyt joiden vuoks abortteja tehdään "Elämäntilanne, taloudelliset syyt, miehen painostus, ei muka valmis vanhemmuuteen yms." Ne ei mitään muuta ookaan kuin itsekkäitä syitä.
Ihmiset leikkii jumalaa tehdessään abortin, koska kokevat voivansa päättää, onko kehittymässä olevalla lapsella oikeus elämään vai ei.
Järjetöntä touhua, ei voi muuta sanoa.
oletko joku ukko ylijumala laukomaan mikä on itsekästä ja mikä ei?sinäkö,pah!kyllä lapsi tarvitsee rahaa kodin jne.niillä ON merkitystä.jos ei taloudellinen tilanne ole hyvä lapsellekin ruoka on tiukassa entä harrastukset jne.ei ne ole keveitä perusteita.alussa lapsi elää rinnalla,sylillä,kuivalla vaipalla ja suurella rakkaudella.sit se siitä pikku hiljaa kasvaa ja tarvii enemmän.esim.MINUN mielestäni ei ole itsekästä tehdä aborttia jos ITSE ITSESTÄÄN TIETÄÄ ettei jaksa hoitaa lasta´eikä halua ottaa sitä riskiä ettei tosiaan jaksa ja kykene hoitamaan lastaan parhaansa mukaan.itselläni juuri tuo tilanne.epäilen omaa jaksamista ku on jo yksi alle puolen vuoden ikäinen lapsi.että näin..
Eipä se abortti aina itsekästä ole.
Ikäiseni opiskelijat ovat usein turhan kypsymättömiä vanhemmiksi. Kun ruokaa tarvitsee hakea sossun luukulta, ei lapsilla ole kovin mukavaa elämää tiedossa. Se on vain rankka totuus.
Itse en olisi lasta pitänyt, jos olisin ollut yksin. Nainen vailla miestä ja sukua on todella yksin pitämään huolta pienestä lapsesta.
On otettava aina huomioon kaikki seikat ennen kuin ryhtyy laukomaan tuollaisia yleistyksiä.
Sinä kai olisit vahinkolapsen pitänyt, vaikka olisit nuori suvuton nainen, joka sairastaa vakavaa sairautta (vaikkapa MS-tautia), koettaa sairaudestaan huolimatta opiskella ja elää minimibudjetilla?
tiedän että en voi pitää tätä lasta, siihen liittyy elämäntapani, vaiheeni ja avomiehen jyrkkä vastustus. vaikka kuinka tiedän tekeväni oikean päätöksen, en arvannut että on näin vaikeaa. johtuen varmasti osittain hormoneistakin, kun ovat niin pirun sekaisin. mutta silti vaikka olen alusta asti tiennyt, että en voi vielä lasta synnyttää, niin en voi olla miettimättä minkälainen ihminen siitä tulisi, tai että miten mun sisällä kasvaa ihmisen alku. tai no solujahan ne vasta ovat vakuuttelen itelleni, vaikeita nää asiat, mutta toivon että en tule katumaan tätä, toisaalta mulla ei ole vaihtoehtoja, sillä lapsi ei välttämättä olisi edes terve. voimia muille kohtalotovereille.
Naisen osa on vaikea kun annetaan "vapaus" valita synnyttääkö lapsen vai ei. Kuka sellaisen voi päättää ilman että se vaikuttaisi lopun elämää? Kaksi lasta synnyttäneenä tiedän että kohdussa olevaan pikku otukseen kiintyy heti kun tietää sen siellä olevan.
Itse kiitän Luojaani etten ole ollut vastaavassa tilanteessa. Pääni ei varmasti kestäisi, sen verran herkkä olen.
Kannattaisi varmaan käydä juttelemassa vaikka mielenterveystoimistossa muutama kerta jos siltä tuntuu. Ammattiauttajat ovat sitä varten. On tärkeää että hoidat itsesi kuntoon. Hyvää kevättä kuitenkin!
Tunnetko samanlaista surua, kun olet käyttänyt ehkäisyä? Siinähän tapetaan myös ihmisen elämän mahdollisuus. Sinut on aivopesty, kyllä huomaa, että et osaa käyttää omia aivojasi lainkaan, tuuliviirinomaisesti teet sen mitä sinulta odotetaan. Nyt tehtyäsi abortin, ryvet surussa, koska niin kuuluu tehdä - uskovainen vallitseva näkökulma on saanut sinut tuntemaan, että olet tappanut lapsesi. Kuule, seksiä harrastava nainen saa lapsia elämänsä aikana parikymmentä. Jos ihmiselämiä suret, sure myöskin niitä n. 15 muuta ihmistä, joille olisit voinut antaa hengen.
Muista se, että jos sinä koet tuolla lailla, se ei tarkoita, että muut naiset kokisivat samalla lailla. Et sinä voi omalla kokemuksellasi viedä valinnan vapautta muilta naisilta.
Noinkohan provo..tai mistä tietää. Tunnistin vaan niin paljon itseäni ja omasta mielestäni minulla oli hyvät syyt tehdä abortti, elin helvetissä, jonka arvet eivät vielläkään ole umpeutuneet...siihen ei voinut tehdä lapsia. Minä tiesin senm ja tein abortin.
tiedätkö mikä oli olo? Minusta tuntui siltä, että voisin samantien hypätä itse metronalle ja hoitaa meidät kaikki (syntymättömät lapseni ja itseni) samalla kertaa. Tunsin itseni yhtä hyväksi ihmiseksi kuin lapsenraiskaajat ja tappajat. Kun katsoin itseäni peilistä, en nähnyt mitään kaunista vaan murhaajan, ihmisen, joka tappoi omat lapsensa, koska se olia inut ja varmin keino suojella heitä. Eikö kuulosta hullulta. Hullua se oli. Heikosti yritin kysellä adoptiosta, mutta nauroivat sairaalassa päin naamaa. Itsekkään en edes ollut varma pystyisinkö sittenkään luopumaan lapsistani...itseasiassa olin varma, että en suostuisi, edes heidän parhaaksi.
Minä en tunne surua ehkäisyn käyttämisestä, mutta tunsin niin suunnatonta surua abortista, että joka ikinen aamu kun heräsin (tätä kesti yli vuoden) minä toivoin, että olisin kuollut yönaikana pois. Näin painajaisia (tai ne olivat sitä sitten kun heräsin ja tajusin, etteivät olleetkaan totta) että sainkin lapseni takaisin, ettei aborttia koskaan olisi tapahtunutkaan. Minä todellakin kärsin ja omastamielestäni viellä ihan aiheellisestikin. En halunnut puhua kenellekkään tunteistani, sillä en halunnut minkään näköistä "synninpäästöä" tai päähäntaputtelua.
Tästä on aikaa, mutta voit uskoa, että olen vielläkin katkera kaikesta taphtuneesta, niin itsellenikin kuin muille jotka ajoivat minut tilanteeseen johon jouduin, ehkäisyn petettyä. Puolitoista vuotta myöhemmin ehkäisy petti uudestaan, mutta tälläkertaa olin saanut ne möröt tapeltua pois ja minulla on lapsi, josta muistan kiittää joka päivä.
abortti ja keskenmeno ovat kaksi täysin eriasiaa. Keskenmeno johtuu useinmiten asioista joihin sinä et voi vaikuttaa, abortti taas on itsesi valitsema ratkaisu.
Kukin kokee abortin omalla tavallaan. Se, että joku suree ei todellakaan tarkoita, että päässä on vikaa, sillä itse ainakin koen, että minä todellakin tapoin sen, mikä olisi 9kk päästä tuhissut käsivarsillani ja jota olisin rakastanut koko sydämestäni.
Tosin, minä en osaa enkä pysty katumaan tekoani. Sillä tiedän omat rajoitteeni sekä sen, että tein juuri sen ratkaisun joka oli parhaaksi. Mutta suren kyllä yhä vielläkin. Ja tähänhän minulla on oikeus.
Ihminen on irrationaalinen psyykeltään. Ehkäisyn käyttäminen estää aivan samalla tavalla lapsen syntymisen kuin abortti, silti sitä ei surra, pois lukien harvat uskovaiset. Tavallaan ihminen itse luo omat mörkönsä.
Ensinnäkään, en ole uskovainen. En minkään sortin suuntaan.
Toiseksi, olen aina ollut abortin kannattaja, perusliberaalisesti elämään suhtautuva.
Tiedän faktat oikein hyvin, että alle rv 10 sikiö on tosi olematon biologisilla mittareilla, niistä 10-15% abortoituu itsekseen jne.
Pointtini oli siinä, että oma reaktioni ja tunteeni olivat itsellenikin todella suuri järkytys. Ne, jotka eivät sitä aborttia tee, voivat suhtautua siihen kevyesti, mutta melkein kaikki abortin tehneet naiset tuntevat todella paljon tuskaa. On todella valheellista, ettei naisille kerrota siitä, mitä abortti tuo mukanaan, hirveä syyllisyys ja tuska. Omalla kohdallani se ei voi perustua kasvatukseen tai uskontoon, koska mitään perisyntipainolastia ei ole päälleni kasattu, nytkin ympäristöni hyväksyy tekoni ja kannustaa unohtamaan sen. Itse sisällä tunnen häpeää ja kaipausta, koska tiedän, mitä olen tappanut.
Jos olisin ymmärtänyt edes osittain, mitä abortin jälkeinen elämä on, en olisi tehnyt sitä. On väärin, että abortista meuhkaavat vain uskonnolliset fanaatikot ja sellaiset ihmiset, joiden mielestä naisen vapaus edellyttää inhimillisten tunteiden kuolettamista. Uskallan väittää, että suurin osa naisista on todella rikki tämän asian kanssa eikä vähättely auta heitä pätkääkään. Abortti ei oikeasti ole mikään kohduntyhjennys vaan paljon enemmän.
Ehkäisyssä poistat sukusolun, joka ei ole elinkelpoinen yksilö. Paitsi kierukan kanssa poistat kehostasi juuri hedelmöittyneen solupallon.
Abortoidessa poistat olennon, jolla on sykkivä sydän ja verenkiertoa, sisäelimiä jne. Jo viikolta 7 alkiolla on aivot, maksa ja munuaiset sekä kaksikammioinen sydän. Useat abortinpuolustajat hokevat juuri sitä, ettei se alussa vielä ole ihminen, mutta millä kiteereillä päätät, koska ihmisen elimillä varustettu olento ei ole enää massaa vaan ihminen?
Abortti ei ole ehkäisyä eli sukusolujen kohtaamisen estämistä, siinä keskeytetään aina alkunsa saaneen ihmiskehon kehittyminen. Onko sillä keholla sielua tai jotain, siihen en ota kantaa.
...joita nainen kokee abortin tehtyään, ovat lähtöisin paljolti hormooneista ja tietynlaisesta luonnon luomasta keinosta, jolla nainen herkistyy jo raskaana ollessaan, jotta tuntisi yhteenkuuluvuutta pieneen lapseensa ja osaisi hoitaa häntä.
Kun nainen joutuu toimimaan vastoin "luonnon järjestystä"tehdessään keskeytyksen, reaktiot ilmenevät juuri abortin tehneiden naisten kertomuksien mukaan.
On sellaistenkin abortin tehneiden naisten kommentteja, jotka eivät kokeneet aborttia hamaslääkärikäyntiä kummempana, mutta ihmisen psyyke on toisaalta välillä monimutkainen.
Asian voi joutua käymään läpi vasta vuosia myöhemmin esimerkiksi sitten ensimmäisen lapsen saamisen yhteydessä.
Voimia kaikille abortin kokeneille.
Itse valitsin kuitenkin vaihtoehdoista sen toisen.
Huh mitä kirjotuksia... eikö ihmisellä ole edes oikeutta surra abortoitua lastaan? Ymmärrän oikein hyvin alkuperäistä, hyvä ystäväni teki aikoinaan abortin 18-vuotiaana melko hatarista syistä. Tuolloin hän oli aivan varma ettei halua vauvaa, ja nauroi terkalle joka koitti saada kaverini vielä harkitsemaan, kertoen että abortista saattaa jäädä traumoja. Pari vuotta abortin jälkeen hän eli huoletonta elämää. Sitten tuli taas vahingossa raskaaksi mutta päätti pitää lapsen. Tämän esikoisen syntymän jälkeen kaverilleni iski kauhea tuska muutaman vuoden takaisen aborttinsa vuoksi. Yhtäkkiä kaikki tukahdetut tunteet nousivat pintaan ja hän itkee asian vuoksi vähän väliä, miettii kuinka vanha lapsi olisi nyt, minkälainen heidän perheensä olisi... Että kyllä vaan aborttia voi joutua käymään myöhemmin itsensä kanssa läpi, vaikka sen tekohetkellä tuntuu ettei homma tuota minkään laista tuskaa.
Olen kohdannut samanlaisia tunteita abortista, vaikka teinkin keskeytyksen toisista syistä pari vuotta sitten. Tukea ei saanut mistään muualta kuin kavereilta, joille uskalsin avautua. Vasta vuosi keskeytyksen jälkeen kaikki tunteet nousivat pintaan ja avuntarve olisi ollut suurin.
Nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajaksi.Sen takia haluankin tehdä päättötyöni abortin tekijän psyykkisestä tukemisesta, koska apu on aivan olematonta! Toivon, että edes joku heräisi työni kautta ajattelemaan asiaa tältä kannalta...
Mutta kuitenkin aurinkoista kevättä!