Miten mahdollista, että opettajat on hyväksyneet asian? Ainakin kun luki jutun, niin opettajat on tienneet asiasta, mutta eivät puutu, koska kiusaamista on aina ollut. Toki kun ison koulun johdossa on vain naisia niin uskallus puuttua kiusaamiseen on ehkä suuri. Samalla voi miettiä, miksi koulun opettajissa on todella paljon vaihtuvuutta. Jutun lukiessa tuli olo, että kiva koulu tarkoittaa kiusaajille kivaa koulua.
Toivottavasti tuo asia selviää ja tutkitaan myös henkilökunnan toiminta sekä osaamiset tällaisiin haastaviin tilanteisiin, se kun näyttää olevan ihan nolla.
Koulukiusaaminen kalajoella
43
3981
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt on saatu mitä on tilattu. Tottahan toki oli tiedossa, että tuollainen jättisuuri koulu tuo mukanaan tämmöisiä ongelmia. Aloittaja ihmettelee myös opettajien suurta vaihtuvuutta. Sekin on jättisuuren koulun yksi seuraus. Paljon opettajia samassa porukassa, ei siitä yleensä voi hyvää seurata. Opettajahan tietää kaiken ja kun tietäjiä on samassa porukassa paljon, niin pientä eripuraa saattaa syntyä.
- Anonyymi
Koulukiusaaminen on asia johon tulee puuttua jo varhain,se jättää kiusattuun jäljet koko elämän ajaksi ihan samalla tavalla kuin myös hyväksikäytön uhreihin,On aika erikoista se ettei tälläisiin epäkohtiin ole puututtu valtiovallan taholta riittävästi ongelma on koko valtakunnan laajuinen ja siihen tarvitsee puuttua puheet eivät auta ainoastaan teot.
- Anonyymi
Miksei asiaan oteta nollatoleranssia??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei asiaan oteta nollatoleranssia??
Ei opettajat viitsi ruveta kasvattajiksi. He aina korostavat sitä,e ttä kasvatus kuuluu lasten vanhemmille, ei opettajille.
- Anonyymi
Miettikää, kaupungin valtuuston puheenjohtaja joka en ehdolla ilmeisesti aluevaaleissa, toimii tuolla apulaisjohtajana, ei ole puuttunut vaikka on tiennyt tämän tapauksen, ei kyllä rehtorikaan puuttunut. Eli kenen tässä olisi pitänyt puuttua, lehdessä pisti silmään, että kiusattua oli sanottu valehtelijaksi, onko just nuo koulun kolme johtajaa sanoneet noin vai ketkä? Toisaalta tiedän yli 10 joita kiusataan siellä. Mutta siihen ei voi puuttua, kun paljastuu että ei olekaan turvallinen iso koulu. Tuo että kaupungin valtuuston pj ummistaa silmät eikä puutu, miten voi olla päättävissä elimissä, vai onko jonku tutun penikat jotka kiusaa, niin hyssytellään. Tämä tulee väkisin mieleen.
- Anonyymi
Mitä ne opettajat voi tehdä, muuta kuin kertoa esimiehilleen? Meet märällä sormellakaan koskeen oppilaaseen niin olet viralta ennen kuin ylipitkälle kesälomalle pääset.
- Anonyymi
Sehän on ongelma, koulun kolme johtajaa ovat kaikki olleet tietoisia, mutta eivät ole välittäneet. Miksi, herää kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on ongelma, koulun kolme johtajaa ovat kaikki olleet tietoisia, mutta eivät ole välittäneet. Miksi, herää kysymys.
Vaikea puuttua. Puhetta ei uskota kurittaa ei saa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea puuttua. Puhetta ei uskota kurittaa ei saa.
Tuo on juuri oikea sana ja kertoo esimerkiksi tämän hetkisestä sisäministeristä sekä pääministeristä ja heidän "rohkeista" alaisistaan jotka ovat laittaneet kuntoon koko Suomen asiat kenenkään niihin haluamatta puutua
- Anonyymi
hvin sanottu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on ongelma, koulun kolme johtajaa ovat kaikki olleet tietoisia, mutta eivät ole välittäneet. Miksi, herää kysymys.
Sehän on virkavelvollisuuden laiminlyönti. Hyödyttääkö se kiusattuja vai vaietaanko asia jotta saavat jatkaa toisten tuhoamista kuten aiemmin? Kiusaajan puolella on myös hiljainen hyväksyjä mikä vain seurailee tilannetta mutta ei välitä kerran ei itselleen haittaa ole. Vellihousujen toimintaa kun ei kiusaajia kuriin saada. Laittakaa ne ns. huoltajiensa kiusaksi eli porttikielto kouluun oppimisrauhan takaamiseksi. Saavatpahan ns.huoltajat maistaa omaa lääkettään kauhukakaroittensa kanssa! Pitäkööt piruilleen vaikkapa etäköulua tai sama vaikka eivät opettaisi mitään kunhan tekeleet eivät ole häiriköimässä koulussa, se on tärkeintä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on ongelma, koulun kolme johtajaa ovat kaikki olleet tietoisia, mutta eivät ole välittäneet. Miksi, herää kysymys.
Ovat kiusaajia itsekkin. Virkavelvollisuuden rikkominen, ehkä pahempaakin taustalla. Tutun pentu kiusaajana esimerkiksi. Törkeää ettei kiusaamisesta tehdä loppua!
- Anonyymi
Kokeile edes kysyä kansankynttilältä jotain - lapsesi on kusessa Suomeksi sanottuna koko kouluajan. Nuo opettajanpellet kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja tässä nähdään lopputulos. Pennut nauraa kotona, kun opettajat esittävät koulussa sadetanssia ja sijaiset Fornite-tansseja - koeta siinä saada lapset tekemään jotain, jos opetus on tuolla tasolla. Minkäänlaista arvostelua eivät kestä - ovat täysin virheettömiä.
- Anonyymi
Asiaan liittyy monta puolta. Opettajat on aina olleet nitä besserwissereitä. Tietävät olevansa aina oikeassa. Kun on iso joukko besserwissereitä yhdessä, nin siinä helposti tulee eripuraakin ja kukaan ei tiedä kuinka pitäisi toimia. Jätetään siis toimimatta. Sekin on tosiasia, että opettajilta on viety lähes kaikki valta. Häirikkölapseen ei saa koskea. Ei saa edes moittia ja ojentaa - lapselle tulee traumoja. Siis lasta ei saa kasvattaa. Siispä opettajat ulkoistavat ongelman. Lapsi ohjataan koulupsykologille tai koulukuraattorille tai lopulta jopa sossutädin luokse. Heistäkään kukaan ei uskalla lasta ojentaa, puhutaan vain kauniisti. Joskus joku noista tekee virheen ja ehdottaa huostaanottoa ja sijoitusta jonnekin. Ennen oli koulukoteja ja kasvatuslaitoksia. Ei ole enää. On vain paikkoja, joissa lasta ei saa neuvoa tai komentaa ja kiinni ei saa ottaa, jos lapsi lähtee viihteelle. Asian ainoa hyvä puoli on se, että tuollainen prosessi työllistää suuren määrän korkeapalkkaisia asianajajia, jotka kilvan puolustelevat lapsen oikeuksia ja syyttelevät hoitopaikkoja milloin mistäkin rikoksista ja vaativat lapselle oikeutta olla siellä entisessä koululuokassaan. Olisiko aika säätää laki, että lasta saa ja on pakko kasvattaa? Ja jos opettaja tai vanhempi ei sitä tee, niin hänet pistetään sinne kasvatuslaitokseen?
- Anonyymi
Asiaa👍
- Anonyymi
Kyllä vain! Risua, remmiä ja tukkapöllyä kurittomille oppilaille ja opettajille kuritusoikeus. Curling-vanhemmille sakot ja julkinen häpeärangaistus, jos kasvatusvelvollisuutta on lyöty laimin (niin kuin yleensä aina on).
- Anonyymi
Aika huonosti täällä näköjään tiedetään kuinka nykyinen koululaitos ja opettajat toimivat. Paljon on kauniita puheita ja vähän villoja. Jo ainakin viimeiset parikymmentä vuotta opettajat ovat hyvin voimakkaasti korostaneet, että lasten kasvatusvastuu kuuluu lasten vanhemmille - ei siis opettajille. Näinhän se tietysti periaatteessa on. Mutta opettajat kyllä hyvin tietävät (ja ummistavat tiedolta silmänsä ja korvansa), että melkoinen osa vanhemmista on sellaisia, että eivät yksinkertaisesti osaa ja pysty lapsiaan kasvattamaan. Kun heidän omat vanhemmat eivät siihen pystyneet ja ne korkeampaa sivistystä jakavat koulutkin jäi käymättä – mistäpä se kasvatustaito olisi voinut tulla. Varsinkin kun jatkuvasti korostetaan, että lasta ei saa rangaista, ei komentaa ja koskeakaan ei tietysti saa. On kaikenlaisia Lasten Oikeuksien Julistuksia ja Lapsiasiavaltuutettuja, jotka ovat heti sormi pystyssä viemässä vanhempia oikeuteen, jos lapsen itsemääräämisoikeuteen on vähänkään puututtu. Ja nyt opettajat pesevät Juudaksen tavoin kätensä asian suhteen – ei se kasvatusvastuu heille kuulu. Ongelmat on nykyisin helppo siirtää noille psykologeille ja sossuille. Entäpä jos kouluilta otettaisiin pois nuo psykologit ja sossut? Kyllä opettajien tietotaito on sen verran korkealla, että he voivat noita lasten ongelmia ratkoa ilman ’erityisosaajia’. Ja aikaakin kovapalkkaisilla opettajilla oikeasti olisi. On pitkät lomat pitkin kouluvuotta ja hirveän pitkä kesäloma. Sehän olisi tasa-arvoista, että opettajillakin olisi lomaa vain sen verran kuin muillakin. Silloin entisinä tarpeetoomina loma-aikoina opettajat voivat keskittyä kasvattamaan näitä ongelmaoppilaitaan.
- Anonyymi
Pitäsi ehkä ottaa huomioon tuo opettajienki tilanne. Voipi olla ehkä vaikeekin. Se saattaa olla hankalaaki ruveta puuttumaan noihin kiusaamisiin. Sehän saattaa olla niinki, että se kiusaaja on herrasperheen tenava. Saattaa sattua niinki, että se herrasperhe on tuttu sille opettajale ja rehtorile. Että on sukulainen tai vaikka naapuri, tai ollaan samosa harrastuksisa lions-klubila, rotary-klubila, golf-klubila, ollaan kirkkokuorosa tai sekakuorosa, ollaan jääkiekko tai lentopalloporukasa, ollaan puoluetoiminnasa samasa puolueesa tai jotain semmmosta. Sillon saattaa heleposti tulla mieleen että enpä ole nähny ja kuullu mittää. Jos sitte sattuu silleen, että se kiusattu tenava on köyhän osaaikatyötä tekevän yksinhuoltaja siivoojan tenava, niin se yhteisen palaverin pito sen herrasperheen ja köyhän perheen kansa saattaa tuntuu hankalale. Sillon se rehtori ja opettaja saattaa sanoo, että ei silleen ole tapana asioita hoitaa. Saattaa se olla opettajale ja rehtorile pikkusen vaikeeta sekin, että sille tutule herrasperheele pitäsi sanoo, että nyt teidän pitää mennä sinne sossuun tai perheneuvolaan saamaan opetusta ja hyviä neuvoja siitä miten kasvatatte lapsianne, kun että näköjää ole osannu sitä tehä tähän mennesä. Että se on aika inhimillistä, jos koulun puolesta vakkuutellaan jotta ei tässä koulusa kiusata kettään.
- Anonyymi
Niin, koulussa on aluevaali ehdokas koulun apulaisjohtajana, repikää siitä, ja äänestäkää sitä, on täysin kiusaajan puolella. Mutta ei ole halunnut puuttua kiusaamisiin, tällaisia miehiä ja naisia kalajoen koulu täynnä. Laitetaan pää pusikkoon ja ollaan hiljaa.

Jos tuo koulun toiminta on ollut noin puutteellista, niin asiaan saattaisi tulla pientä parannusta, jos nuo kiusattujen lasten vanhemmat ottaisivat yhteyttä iltapäivälehtien toimituksiin ja pyytäisivät tekemään asiasta koko valtakunnassa näkyvän jutun (nimettömänä sinnekin voinee tietoja antaa). Kyllä silloin Kalajoki maineensa pelastamiseksi jotain joutuisi tekemään.

Niinhän siinä jutussa oli, on tiedetty ja kiusaajille puhuttu ettei saa kiusata. Siihen jäänyt, kiusattua ei kukaan ole auttanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuo koulun toiminta on ollut noin puutteellista, niin asiaan saattaisi tulla pientä parannusta, jos nuo kiusattujen lasten vanhemmat ottaisivat yhteyttä iltapäivälehtien toimituksiin ja pyytäisivät tekemään asiasta koko valtakunnassa näkyvän jutun (nimettömänä sinnekin voinee tietoja antaa). Kyllä silloin Kalajoki maineensa pelastamiseksi jotain joutuisi tekemään.
Kommentista päätellen olet jokin Himankalainen Sama ratkasu kaikkiin ongelmiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, koulussa on aluevaali ehdokas koulun apulaisjohtajana, repikää siitä, ja äänestäkää sitä, on täysin kiusaajan puolella. Mutta ei ole halunnut puuttua kiusaamisiin, tällaisia miehiä ja naisia kalajoen koulu täynnä. Laitetaan pää pusikkoon ja ollaan hiljaa.
Tässä taitaa kirjoitella oikein ammatti kiusaaja! Tyylistä päätellen!
- Anonyymi
Nyt kaivataan sitä avoimuutta. Paikallislehdessä ja näillä palstoilla on useastikin vaadittu reilua ja avointa tiedottamista kaupungin päätöksiin ja virkamiesten toimintaan. Muistelen, että joku opettajakin on tähän suuntaan joskus kirjoitellut. Nyt olisi paikallaan, että koulu ja opettajat avoimesti kertovat mikä on koululla kiusaamistilanne, mitä on tehty tai mitä ei ole jostain syystä tehty ja miksi ei ole tehty ja mitä aiotaan vastaisuudessa tehdä ja milloin. Nyt täytyy muistaa, että kiusattujen lasten hyvinvointi on etusijalla. Sen eteen opettajienkin olisi suotavaa ponnistella.
- Anonyymi
Mitä se yksittäinen opettaja voi tehdä? Lähes kaikki kiusaamiset sattuvat nurkan takana näkymättömissä tai koulumatkalla tai somessa. Miten niitä voisi valvoa tai estää? Kertokaa, jos osaatte.

Oletko terve? Kalajoen seudussa opettajat tiesi että on kiusaamista. Hyväksyneet sen. Toivotaan että nyt tulevissa aluevaaleissa eräs ei saa ääniä kun on koulu kiusaajieen puolella. Sama heppu mielistelee puoskaria minkä kerkiää.

Kiusatun oppilaan äidin mielestä tiesivät. Opettele lukemaan.
- Anonyymi
Taas 'viisaat' kirjottelee tuon ylisuuren koulun ongelmista paikallislehdessä. Varmaan se on niin, että siellä on pahoja ongelmia. On se tietysti hirveetä, että lapset siellä kiusaavat toisiaan ja siihen ei puututa kunnolla. Lieneekö niin, että opettajat ei jaksa siitä välittää. Kun on väsyneitä. Taitaa olla niin, että eniten siellä opettajat ja heidän esimiehensä kiusaavat toisiaan. Mutta se ei ole nimeltään kiusaamista, vaan johtamista ja ohjeistamista ja kehityskeskusteluita. Se on suuren koulun ongelma, josta ei koskaan päästä eroon. Opettaja on persoonaltaan semmoinen, että se tietää kaiken ja osaa kaiken. Kun tämmöisiä on samassa työpaikassa liian monta, niin siitä ei voi hyvää seurata. Nyt asiaa yritetään ratkoa palkkaamalla sinne uusia johtajia ja esimiehiä näille opettajille. Eikös koulun tehtävä olisi opettaa oppilaita. Se taitaa kokonaan unohtua.
- Anonyymi
Kalajoen ongelmat lähtevät kaupungin huipulta, virkamiesjohdosta ja poliittisista päättäjistä. Kalajoen päätöksenteko- ja johtamiskulttuuri on läpeensä sairas.
- Anonyymi
Juuri niin. Kalajokiseutu näköjään olevan viikosta toiseen tiettyjen henkilöiden oksennuspussi. Miksi kirjoittajat ovat viikosta toiseen aina samoja henkilöitä.
Parin ko. po
Ongelmia Merenojalla voi toki olla, mutta miksi viestintuotajana on aina nämä samat. Ja totta tuokin, että opettajat osaavat kaiken, tietävät kaiken. Ovat tottuneet olemaan työssään käskijöinä lapsille ja nuorille, niin hankala on sopeutua porukkaan.
Ja toinen juttu on tämä päätoimittajan ulostulo. Onko taas kaikki syy kaupungin virkamiehissä? Kaupungin virkamiehet eivät ole ihmisiä, heistä voi kirjoittaa mitä vaan, he eivät saa reagoida mitenkään muuten kuin istua ulkona jalkapuussa kivitettävänä ja ilmeellään näyttää että kipeää käy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Kalajokiseutu näköjään olevan viikosta toiseen tiettyjen henkilöiden oksennuspussi. Miksi kirjoittajat ovat viikosta toiseen aina samoja henkilöitä.
Parin ko. po
Ongelmia Merenojalla voi toki olla, mutta miksi viestintuotajana on aina nämä samat. Ja totta tuokin, että opettajat osaavat kaiken, tietävät kaiken. Ovat tottuneet olemaan työssään käskijöinä lapsille ja nuorille, niin hankala on sopeutua porukkaan.
Ja toinen juttu on tämä päätoimittajan ulostulo. Onko taas kaikki syy kaupungin virkamiehissä? Kaupungin virkamiehet eivät ole ihmisiä, heistä voi kirjoittaa mitä vaan, he eivät saa reagoida mitenkään muuten kuin istua ulkona jalkapuussa kivitettävänä ja ilmeellään näyttää että kipeää käy.Puoskarin pitäisi ymmärtää erota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puoskarin pitäisi ymmärtää erota.
Voi sinua. Ei kaikki ongelmat ole Puoskarin syytä. Ei myöskään kaikki hyvät asiat Kalajoella hänen ansiotaan. Kyllä se on valtuutettujen suurta tyhmyyttä, että päättivät rakentaa tuommoisen hirviösuuren koulun. Se on ikiaikainen totuus, että suurella koululla on suuret ongelmat. On myös päivänselvää, että jos koululla on ongelmia niin syypäitä ovat opettajat ja rehtorit. Heidän velvollisuutensa on pistää asiat kuntoon. Sitä varten he nostavat vallan suurta palkkaa.

Ei ehkä ihan kaikki ongelmat yksin hänestä, onhan siinä mukana liehakoiva hyväveliverkosto. Silti siitä joukosta kaikki ongelmat juontavat juurensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Kalajokiseutu näköjään olevan viikosta toiseen tiettyjen henkilöiden oksennuspussi. Miksi kirjoittajat ovat viikosta toiseen aina samoja henkilöitä.
Parin ko. po
Ongelmia Merenojalla voi toki olla, mutta miksi viestintuotajana on aina nämä samat. Ja totta tuokin, että opettajat osaavat kaiken, tietävät kaiken. Ovat tottuneet olemaan työssään käskijöinä lapsille ja nuorille, niin hankala on sopeutua porukkaan.
Ja toinen juttu on tämä päätoimittajan ulostulo. Onko taas kaikki syy kaupungin virkamiehissä? Kaupungin virkamiehet eivät ole ihmisiä, heistä voi kirjoittaa mitä vaan, he eivät saa reagoida mitenkään muuten kuin istua ulkona jalkapuussa kivitettävänä ja ilmeellään näyttää että kipeää käy.Oisko siksi, että joillakin toisilla kuin täällä puskissa nimettöminä huutelevilla on rohkeutta nimelläänkin tuoda esiin asioita, joita ei välitetä hoitaa kuntoon, vaikka ongelmat ovat kaikkien asianosaisten tiedossa. Hyvä, että jaksavat, vaikka jatkuvasti täälläkin saavat paskaa niskaansa. Mikään ei korjaannut ongelmista vaikenemalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ehkä ihan kaikki ongelmat yksin hänestä, onhan siinä mukana liehakoiva hyväveliverkosto. Silti siitä joukosta kaikki ongelmat juontavat juurensa.
Tarkoittanet niinkin, että kaikki hyvä kehitys mikä Kalajoelle on tullut, on lähtöisin siitä joukosta ja on heidän ansiotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet niinkin, että kaikki hyvä kehitys mikä Kalajoelle on tullut, on lähtöisin siitä joukosta ja on heidän ansiotaan.
En tarkoittanut tuota, mistä kirjoitit. Lue ajatuksella aikaisempi viestini, jos et sitä ymmärtänyt. Siinä ei ole yhtään mitään rivien välissä.
- Anonyymi
Koulukiusaaminen on kyllä niin pebasta kuin olla voi se tuhoaa ihan koko elämön,ja vielä nämä kiusaajan hengettäret jatkavat kiusaamistaan koulusta päästyään mm poliisin tehtävissä sekä lääkäreinä on näitä piruja
- Anonyymi
Mistähän tuo juontaapi juuresa kun näyttää sille että näistä Kalajoen riitelijöistä jotka haukkuu Puoskaria ja muuta kaupungin johtoa hyvin monet on opettajia. Eikö se olis parempi että opettajat tekisi omat työsä kunnolla ja kasvattasi ne oppilaat silleen että eivät kiusaa toisiaan. Vai riiteleekö ne siksi että on paha mieli kun omat työt tulee tehtyä huonosti.
- Anonyymi
Katsoppas, kun se on se rooli opettajalla sellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoppas, kun se on se rooli opettajalla sellainen.
Tarkootatkos että opettajan rooli on riitelijän rooli?
- Anonyymi
Aina niitä k*rpiä on riittänyt joka paikkaan isompia ja pienempiä. Osa vielä menestyykin sitten.
- Anonyymi
Jokaiselle rei'älle on jossain k*rpä
- Anonyymi
Kyläkoulut vielä pahempia kiusaamismestoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067