Eräänä syksyisenä päivänä olimme pienellä seurueella metsästämässä sorsia. Kuljimme veneellä pitkin ruohoisia lahtia ja etsimme kohtia, joissa linnut lymyävät. Jossain vaiheessa päätin kahlata rantaan ja kulkea rantaa pitkin osan seurueesta jatkaessa veneellä samaan suuntaa. Matkalla kohti rantaa oli kuitenkin niin upottava, soinen kohta, että vajosin vyötäröäni myöten mutaan. Muistan edelleen selvästi sen, kuinka vahvasti tuossa hetkessä toivoin, että joku tulisi auttamaan. Samaa lienee myös Daavid tuntenut omassa elämässään, kun kirjoittaa psalmissa 40: ”Hartaasti minä odotin Herraa”.
Upottavassa tilanteessa avun tarve täytti mielen. Pääsin kuitenkin melko pian omin avuin ylös ja kovalle maalle, vaikkakin jalat täristen ja kahluuhousut hyvin rapaisina. Todellisessa hätätilanteessa myös avuntarve on kokonaisvaltainen. Tämä kuva mielessäni ajattelen monia Raamatun tekstejä, erityisesti ehkä psalmeja, joissa hartaasti rukoillaan Herraa.
Jumala pysäyttää ihmisen vaativan lakinsa kautta ja osoittaa kuinka mahdottomassa tilanteessa hän on synteineen Jumalan tuomion edessä. Tämän mahdottomuuden edessä tunnoltaan herännyt ihminen kokee kokonaisvaltaista ja todellista hätää sekä avuntarvetta. Omasta ahdingostani selvisin ilman ulkopuolista apua, mutta synnin suohon upotessa ei ole mitään mahdollisuutta selvitä omin avuin kuiville. Ainut auttaja on silloin kaikkivaltias Jumala, sillä mistään ihmisen omasta tekemisestä ei ole apua. Jumala voi ja tahtoo auttaa, vetää ulos kuopasta kovalle maalle toisen uskovaisen saarnaaman synninpäästön kautta.
Jos ahdingossa ollessa hätä on kokonaisvaltainen, niin myös pelastuessa ilo ja kiitollisuus on yhtälailla kokonaisvaltainen. En muista, että omasta ahdingosta pelastuttuani olisin ääneen puhjennut laulamaan, mutta Raamatussa ja Siionin lauluissa on monia esimerkkejä siitä, että näinkin on käynyt. Daavid kuvaa psalmissa 40: ”Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.” Israelin kansan ylitettyä Punaisen meren Mirjam sepitti laulun silkasta kiitollisuudesta pelastumisen vuoksi (2. Moos. 15).
Kun ihminen joutuu ajallisen ahdinkoon, turvautumisen kohde helposti skaalautuu hädän suuruuden mukaan. Kun on suuri hätä, niin tarvitaan myös vahvaa turvaa, pienempään hätään riittää ikään kuin kevyempikin turva. Kuitenkin Jumala tarjoaa lapsilleen mahdollisuuden turvautua häneen jokaisena hetkenä, aivan kaiken kokoisissa ahdingoissa. Siihen voi luottaa pienessä hädässä, mutta sen tuoma apu ja tuki riittää jokaiseen tilanteeseen. Niin suurta hätää ei olekaan, etteikö Jumalan antama turva riittäisi.
Pysähdyn ajattelemaan omaa elämääni, kaikkea sitä mikä on hyvin ja sitä, kuinka vähän siitä on minun omaa ansiotani ja kuinka paljon on Jumala hyvyydessään lahjana antanut. Jo ajallistenkin asioiden, kaiken siunauksen ja varjeluksen edessä, jään hiljaiseksi.
Kaikista suurimmaksi nousee kuitenkin uskon iankaikkinen lahja, Kristuksen sovitustyö ja mahdollisuus omistaa se omalle kohdalle. Minutkin kaikista maailman ihmisistä on Jumala nostanut synnin upottavasta liejusta ja kuopasta kovalle maalle, pelastuksen omistajaksi.
Hannu Inkeroinen
Upottavassa tilanteessa avun tarve täytti mielen. Pääsin kuitenkin melko pian omin avuin ylös ja kovalle maalle, vaikkakin jalat täristen ja kahluuhousut hyvin rapaisina. Todellisessa hätätilanteessa myös avuntarve on kokonaisvaltainen. Tämä kuva mielessäni ajattelen monia Raamatun tekstejä, erityisesti ehkä psalmeja, joissa hartaasti rukoillaan Herraa.
Jumala pysäyttää ihmisen vaativan lakinsa kautta ja osoittaa kuinka mahdottomassa tilanteessa hän on synteineen Jumalan tuomion edessä. Tämän mahdottomuuden edessä tunnoltaan herännyt ihminen kokee kokonaisvaltaista ja todellista hätää sekä avuntarvetta. Omasta ahdingostani selvisin ilman ulkopuolista apua, mutta synnin suohon upotessa ei ole mitään mahdollisuutta selvitä omin avuin kuiville. Ainut auttaja on silloin kaikkivaltias Jumala, sillä mistään ihmisen omasta tekemisestä ei ole apua. Jumala voi ja tahtoo auttaa, vetää ulos kuopasta kovalle maalle toisen uskovaisen saarnaaman synninpäästön kautta.
Jos ahdingossa ollessa hätä on kokonaisvaltainen, niin myös pelastuessa ilo ja kiitollisuus on yhtälailla kokonaisvaltainen. En muista, että omasta ahdingosta pelastuttuani olisin ääneen puhjennut laulamaan, mutta Raamatussa ja Siionin lauluissa on monia esimerkkejä siitä, että näinkin on käynyt. Daavid kuvaa psalmissa 40: ”Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.” Israelin kansan ylitettyä Punaisen meren Mirjam sepitti laulun silkasta kiitollisuudesta pelastumisen vuoksi (2. Moos. 15).
Kun ihminen joutuu ajallisen ahdinkoon, turvautumisen kohde helposti skaalautuu hädän suuruuden mukaan. Kun on suuri hätä, niin tarvitaan myös vahvaa turvaa, pienempään hätään riittää ikään kuin kevyempikin turva. Kuitenkin Jumala tarjoaa lapsilleen mahdollisuuden turvautua häneen jokaisena hetkenä, aivan kaiken kokoisissa ahdingoissa. Siihen voi luottaa pienessä hädässä, mutta sen tuoma apu ja tuki riittää jokaiseen tilanteeseen. Niin suurta hätää ei olekaan, etteikö Jumalan antama turva riittäisi.
Pysähdyn ajattelemaan omaa elämääni, kaikkea sitä mikä on hyvin ja sitä, kuinka vähän siitä on minun omaa ansiotani ja kuinka paljon on Jumala hyvyydessään lahjana antanut. Jo ajallistenkin asioiden, kaiken siunauksen ja varjeluksen edessä, jään hiljaiseksi.
Kaikista suurimmaksi nousee kuitenkin uskon iankaikkinen lahja, Kristuksen sovitustyö ja mahdollisuus omistaa se omalle kohdalle. Minutkin kaikista maailman ihmisistä on Jumala nostanut synnin upottavasta liejusta ja kuopasta kovalle maalle, pelastuksen omistajaksi.
Hannu Inkeroinen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Turvaa Herraan kaikessa hädässä - Saa tulla pyyhkimään!
Tarinan opetus: Ei ollut jumalasta mitään hyötyä hädän hetkellä.
Luulin että aloitus on parodiaa mutta Hannu näyttää olevan tosissaan.
Pitkä kirjoitus ilman ainuttakaan Jeesus-sanaa. Kristus sana tuli puhdistautumisvälineen nimenä kerran esille.
Tiedän että kirjoitus on kopio.
Kun puhutaan Herrasta, silloin tarkoitetaan Jeesusta,
Tämän takia Hannu Inkeroinen ei voi sanoa Jeesusta Herraksi:
1.Korinttolaiskirje:
12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.