Tulipa tuossa vastaan artikkeli viime vuodelta jossa kerrotaan kuinka Yhdysvaltain Indianassa pidettiin hautajaisseremoniat yli 2400:lle abortin uhrille, jotka löydettiin abortteja tehneen lääkärin autotallista. Lääkäri pyöritti South Bendissä kolmea aborttiklinikkaa, ennenkuin hänen toimilupansa peruttiin 2015.
Lisää tietoa ja linkkejä tapauksesta löytyy googlesta esim. sanoilla "2400 fetuses buried".
Miten on mahdollista, että merkityksettömille "kasvaimille, loisille ym. solumöykyille" pidetään hautajaisia, ja on saatu perustaa jopa omia hautausmaita? Suomessakin on ns. muistolehtoja syntymättömille lapsille, eli on pidetty hautajaisia, toisin kuin täällä joskus väitetään.
Äkkiseltään lukien ei myöskään selvinnyt, miksi lääkäri oli jemmannut "roskia" autotalliinsa, oliko aikonut ehkä hyödyntää niitä taloudellisesti, vai olisiko kuitenkin omatunto kolkuttanut siinä määrin ettei kantti kestänyt survoa jätepönttöönkään.. perimmäinen motiivi saattaa jäädä ikuisesti hämärän peittoon, koska on jo itsekin vainaa. Joten ainakaan sentään hänen osaltaan lasten surmaaminen ei tule jatkumaan enää koskaan.
Hautajaiset "jätteille"?
39
149
Vastaukset
- Anonyymi
Kertoo vain siitä miten sekopäisiä jotkut jenkit ovat.
- Anonyymi
Kyseessähän oli puolustuskyvyttömien ihmisyksilöiden surmaamisen muistotilaisuus eli niiden ihmisyksilöiden, joiden elämä lopetettiin jo ennen syntymäänsä naisen oikeuksien varjolla. Erittäin hieno osoitus siitä, miten sentään jossain kunnioitetaan ihmisyksilön oikeuksia ennen ja myös jälkeen syntymänsä!
- Anonyymi
Juttusi ovat ylittäneet jo ajat sitten säälittävyyskynnyksen. Kun niitä ihmiset lukevat, he lähinnä vaivautuneina pyörittävät päitään. Kaikkea sitä onkin. Kai tämä sinulle on tärkeä juttu. Hyvä niin. Onpahan sullakin jotakin puuhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Sinua varmaan harmittaa ihan kauheesti, kun et kykene asiallisiin keskusteluihin ja siksi pitää vain trollata! Voi raukkaa, yritä saada unta edes hetkeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua varmaan harmittaa ihan kauheesti, kun et kykene asiallisiin keskusteluihin ja siksi pitää vain trollata! Voi raukkaa, yritä saada unta edes hetkeksi.
Juttusi eivät oikeastaan ansaitse mitään kommenttia. Jos eläisimme vaikkapa 1980-lukua ja Internetiä ei olisi, yksikään lehti ei julkaisisi sitä moskaa jota sinä tänne suollat. Suomi24 ikävä kyllä mahdollistaa sinun kaltaistesi tyyppien toiminnan ja palstan kannaltahan sinä oletkin hyödyllinen. Jokainen viesti ja klikkaus on hyväksi mainostulojen kannalta.
Keskusteluun et tuo mitään. Olet kuin rikkinäinen vanha lp-levy joka on jumittunut paikoilleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttusi eivät oikeastaan ansaitse mitään kommenttia. Jos eläisimme vaikkapa 1980-lukua ja Internetiä ei olisi, yksikään lehti ei julkaisisi sitä moskaa jota sinä tänne suollat. Suomi24 ikävä kyllä mahdollistaa sinun kaltaistesi tyyppien toiminnan ja palstan kannaltahan sinä oletkin hyödyllinen. Jokainen viesti ja klikkaus on hyväksi mainostulojen kannalta.
Keskusteluun et tuo mitään. Olet kuin rikkinäinen vanha lp-levy joka on jumittunut paikoilleen.Ja aina vaan kommentoit jotain ihan typerää, kun ei ole mitään asiallista sanottavana. NIIIIIIN tuttua trollailua sinulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja aina vaan kommentoit jotain ihan typerää, kun ei ole mitään asiallista sanottavana. NIIIIIIN tuttua trollailua sinulta.
Sinun juttusi ovat sen tason roskaa, että ne säälittävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun juttusi ovat sen tason roskaa, että ne säälittävät.
NIIIIIIN tuttua trollailua sinulta. Et osaa edes lopettaa, kun kuvittelet, että trollailu muuttuu tosiasioiksi kovasti toistamalla ja taas toistamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NIIIIIIN tuttua trollailua sinulta. Et osaa edes lopettaa, kun kuvittelet, että trollailu muuttuu tosiasioiksi kovasti toistamalla ja taas toistamalla.
Hyvä kun olet ymmärtänyt ja suuntaat jutut itsellesi.
🤣🤣🤣😆😆😄😄😁😁😍😍😊😊😃😀😀😀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttusi eivät oikeastaan ansaitse mitään kommenttia. Jos eläisimme vaikkapa 1980-lukua ja Internetiä ei olisi, yksikään lehti ei julkaisisi sitä moskaa jota sinä tänne suollat. Suomi24 ikävä kyllä mahdollistaa sinun kaltaistesi tyyppien toiminnan ja palstan kannaltahan sinä oletkin hyödyllinen. Jokainen viesti ja klikkaus on hyväksi mainostulojen kannalta.
Keskusteluun et tuo mitään. Olet kuin rikkinäinen vanha lp-levy joka on jumittunut paikoilleen."lähinnä vaivautuneina pyörittävät päitään"
Monenko muun kuin korkeintaan itsesi puolesta kuvittelet taas höpiseväsi?
"Olet kuin rikkinäinen vanha lp-levy joka on jumittunut paikoilleen."
Noinhan näihin iänikuisiin samoina toistuviin trollin roskaripulointeihisi on kai suhtauduttava.
"suuntaat jutut itsellesi. "
Taasko se sekoilusi alkoi? XD XD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lähinnä vaivautuneina pyörittävät päitään"
Monenko muun kuin korkeintaan itsesi puolesta kuvittelet taas höpiseväsi?
"Olet kuin rikkinäinen vanha lp-levy joka on jumittunut paikoilleen."
Noinhan näihin iänikuisiin samoina toistuviin trollin roskaripulointeihisi on kai suhtauduttava.
"suuntaat jutut itsellesi. "
Taasko se sekoilusi alkoi? XD XDKokeile ihmeessä lähettää tuon tyyppistä tekstiä lehtien mielipidepalstoille. Sitten näet, julkaistaanko sitä. Suomi24 kyllä antaa sinun syöttää paskaa, mutta mikään oikea lehti ei.
- Anonyymi
Kokeile ihmeessä lähettää tuon tyyppistä tekstiä lehtien mielipidepalstoille. Sitten näet, julkaistaanko sitä. Suomi24 kyllä antaa sinun syöttää paskaa, mutta mikään oikea lehti ei .
- Anonyymi
Promurderielukka:
"Sinua varmaan runkuttaa ihan kauheesti, kun et kykene asiallisiin persetyksiin ja siksi pitää vain huorata! Voi spermaa, yritä saada nussintaa edes hetkeksi."
Tuollainen on lastenmurhia suosivan kiimaharhakon saastainen hengentila.
- Anonyymi
Ei tuo ole vielä mitään. Meillä pidetään jokaiselle siittiölle seremoniat.
- Anonyymi
TODELLA sairasta. Aborttitehtailija kokosi 2400 surmaamansa lapsen gallerian. Mukavuusaborttien todellisuus ylittää kauhuelokuvat.
Onneksi surmatut lapset saivat edes säälliset hautajaiset. Rauha lasten muistolle, joiden ei sallittu pitää edes omaa elämäänsä.
Milloin lasten ja äitien vaino päättyy...- Anonyymi
Niin kauan lasten ja äitien vainoaminen kestää kuin tämä aikakausi ja naisten ja lasten uhraaminen sairaiden ääriliikkeiden alttarille jatkuu, kunnes yhteiskunnan ja ihmisten silmät taas aukeavat kunnioittamaan ihmisarvoa sen alusta, hedelmöityksestä lähtien. Niin kauan uhrataan lapsia ja kyykytetään äitejä surmaamaan lapsensa pahoinvoinnin ja ääriliikkeiden alttarille. Tämä taitaa olla tällainen idealistinen "mustan surman aikakausi". Ei edes ensimmäinen ihmiskunnan historiassa.

Niin kauan kuin te maksetut trollit täällä saatte jauhaa paskaa, mikään ei muutu. Ainoa oikea toimi on lopettaa tänne kirjoittaminen. Jos minulle maksettaisiin palkkaa siitä, että käyttäydyn laillasi, harkitsisin ammatin vaihtoa.
- Anonyymi
Olivatko lapset spriissä, pakastettuina, kuivattuina vai muutoin käsiteltynä? Voiko ihmiamieli keksiä makaaberimpaa kodin keräilykohdetta kuin aborteissa surmatut lapset? Olivatko lapset näkyvillä metsästysmuistojen tapaan?
Mukavuusabortti on pahuuden keskittymä. Surmattujen lasten kokoelma kertoo mielipuolisuudesta ja pahuudesta.- Anonyymi
Sinun tekstisi taas kertovat surullisella tavalla sinun ongelmistasi. Koeta etsiä apua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun tekstisi taas kertovat surullisella tavalla sinun ongelmistasi. Koeta etsiä apua
Sinun kirjoituksesi kertovat suuresta ahdistuksestasi, kun trollijuttusi ei vaan ole olleet tästä päivästä, mutta sitä ei saisi kertoa keskustelupalstalla! Niinpä TAAS siirryt henkilöön kohdistuvaan argumentointiin, trollauksen yhteen muotoon pyrkimyksenäsi hiljentää itseesi kohdistuva arvostelu, koska et osaa asiallisesti perustella juuttujasi etkä osallistua asiallisiin keskusteluihin. Muista nyt koota itsesi, perustella mielipiteesi ja perustella ne asiallisesti tosiasioilla, niin keskustelu on antoisampaa sinullekin. Mielipiteitäsi voi jopa joskus ymmärtää, vaikkai niitä kannattaisikaan. Trollaustasi ei juuri kukaan muu halua edes ymmärtää, paitsi toinen trolli.

Sorry, tämä kirjoitus meni vahingossa ketjussa väärälle henkilölle, kun tarkoitus oli kommentoida tuota "Huorivatko lapset sienessä, paskastettuina, kusetettuina vai muutoin...." jne-kirjoitusta. Sorry vielä kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun kirjoituksesi kertovat suuresta ahdistuksestasi, kun trollijuttusi ei vaan ole olleet tästä päivästä, mutta sitä ei saisi kertoa keskustelupalstalla! Niinpä TAAS siirryt henkilöön kohdistuvaan argumentointiin, trollauksen yhteen muotoon pyrkimyksenäsi hiljentää itseesi kohdistuva arvostelu, koska et osaa asiallisesti perustella juuttujasi etkä osallistua asiallisiin keskusteluihin. Muista nyt koota itsesi, perustella mielipiteesi ja perustella ne asiallisesti tosiasioilla, niin keskustelu on antoisampaa sinullekin. Mielipiteitäsi voi jopa joskus ymmärtää, vaikkai niitä kannattaisikaan. Trollaustasi ei juuri kukaan muu halua edes ymmärtää, paitsi toinen trolli.
Sinä itse et muuta tee kuin käyt toisen henkilöön. Et pysty mihinkään muuhun. Näytäpä täältä yksikin tekstisi, jossa olet tuonut tänne jotakin asiaa ja muuta kuin saman jankutusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse et muuta tee kuin käyt toisen henkilöön. Et pysty mihinkään muuhun. Näytäpä täältä yksikin tekstisi, jossa olet tuonut tänne jotakin asiaa ja muuta kuin saman jankutusta.
Faktoista saa ja voi kyllä täällä trollilandiassakin keskustella, vaikka se kiusaakin abortinedistäjiä vallan kauheasti ja aiheuttaa itku-potku-raivareita heille. Faktoja kirjoittamallahan saadaan aikaiseksi se, että entistä useampi jättäytyy pois täältä levittelemästä valhetrollejaan sikiöstä jonain solumöykkynä, vailla oikeutta omaan elämäänsä. Faktathan ovat tosia, niin kauan kuin löydetään vielä enemmän tosi asia, mutta trollimutut eivät kuulu tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.
Olen mielenkiinnolla seuraillut National Geographicin sarjaa Egyptin muumioista ja hautalöydoistä. Tiesitte varmaan, että muinaiset alueella asuvat olivat huiman sivistyneitä ja taidoiltaan paljon korkemmalla kuin keskiaikaiset eurooppalaiset. Tämän päivän juuri päättyneessä osassa kerrottiin hautalöydöstä, jossa löydettiin "minimuumioita", joista yhtä esim. ensin luultiin haukan muumioksi, mutta paljastuikin tarkemmissa tutkimuksissa sikiön muumioksi, joka oli vamistettu uuteen elämään, "taivasmatkaan". Tarkempien tutkimusten mukaan sikiömuumio paljastuikin vielä anenkefalia-sikiöksi. Siitä kaikesta on jo helppo tehdä johtopäätös, että jo muinaiset egyptiläiset ja nykyistet ihmiselämän oikeuksien kunnioittajat arvostamme ihmiselämää ja elämää paljon laajemmin kuin "sikiö on solumöykky ja abortti on naisen oikeus"- trollien väittäjät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Faktoista saa ja voi kyllä täällä trollilandiassakin keskustella, vaikka se kiusaakin abortinedistäjiä vallan kauheasti ja aiheuttaa itku-potku-raivareita heille. Faktoja kirjoittamallahan saadaan aikaiseksi se, että entistä useampi jättäytyy pois täältä levittelemästä valhetrollejaan sikiöstä jonain solumöykkynä, vailla oikeutta omaan elämäänsä. Faktathan ovat tosia, niin kauan kuin löydetään vielä enemmän tosi asia, mutta trollimutut eivät kuulu tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.
Olen mielenkiinnolla seuraillut National Geographicin sarjaa Egyptin muumioista ja hautalöydoistä. Tiesitte varmaan, että muinaiset alueella asuvat olivat huiman sivistyneitä ja taidoiltaan paljon korkemmalla kuin keskiaikaiset eurooppalaiset. Tämän päivän juuri päättyneessä osassa kerrottiin hautalöydöstä, jossa löydettiin "minimuumioita", joista yhtä esim. ensin luultiin haukan muumioksi, mutta paljastuikin tarkemmissa tutkimuksissa sikiön muumioksi, joka oli vamistettu uuteen elämään, "taivasmatkaan". Tarkempien tutkimusten mukaan sikiömuumio paljastuikin vielä anenkefalia-sikiöksi. Siitä kaikesta on jo helppo tehdä johtopäätös, että jo muinaiset egyptiläiset ja nykyistet ihmiselämän oikeuksien kunnioittajat arvostamme ihmiselämää ja elämää paljon laajemmin kuin "sikiö on solumöykky ja abortti on naisen oikeus"- trollien väittäjät.Alkiolla on sen verran oikeuksia kuin mitä sille lainsäädännön kautta annetaan. Jos olet eri mieltä, siitä vain sitten todistat väittämäsi.
Muinaisessa Egyptissä luotiin korkeakulttuuri aikana, jolloin Suomessa ei ollut edes aavistusta sellaisesta. On kuitenkin syytä muistaa se, että niin Egyptissä kuin muissakin antiikin yhteiskunnissa ihmisen arvo oli kovasti suhteellinen. Ääripäät olivat jumalana palvottu farao perheineen ja toisaalta orjat.
Egyptiläisillä oli myös omat käsityksensä siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuisi. Sen seurauksena vainajia muumioitiin. Johtopäätösten ja väittämien esittäminen nykypäivän ja antiikin asioista on puuhaa, jossa äkkiä nolaa itsensä. Harkintaa kannattaa käyttää.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkiolla on sen verran oikeuksia kuin mitä sille lainsäädännön kautta annetaan. Jos olet eri mieltä, siitä vain sitten todistat väittämäsi.
Muinaisessa Egyptissä luotiin korkeakulttuuri aikana, jolloin Suomessa ei ollut edes aavistusta sellaisesta. On kuitenkin syytä muistaa se, että niin Egyptissä kuin muissakin antiikin yhteiskunnissa ihmisen arvo oli kovasti suhteellinen. Ääripäät olivat jumalana palvottu farao perheineen ja toisaalta orjat.
Egyptiläisillä oli myös omat käsityksensä siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuisi. Sen seurauksena vainajia muumioitiin. Johtopäätösten ja väittämien esittäminen nykypäivän ja antiikin asioista on puuhaa, jossa äkkiä nolaa itsensä. Harkintaa kannattaa käyttää.
Mr X"Alkiolla on sen verran oikeuksia kuin mitä sille lainsäädännön kautta annetaan." Taas menit nolaamaan itsesi pahasti! Jutussa puhuttiin siitä, miten jo muinaiset egyptiläiset vaan tajusivat sikiönkin olevan ihmisyksilö elämänsä alussa ja valmistivat kuollutta sikiötä sinne seuraavaan elämään. Älä sekoa jutuissasi, vaikka haluaisitkin trollata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alkiolla on sen verran oikeuksia kuin mitä sille lainsäädännön kautta annetaan." Taas menit nolaamaan itsesi pahasti! Jutussa puhuttiin siitä, miten jo muinaiset egyptiläiset vaan tajusivat sikiönkin olevan ihmisyksilö elämänsä alussa ja valmistivat kuollutta sikiötä sinne seuraavaan elämään. Älä sekoa jutuissasi, vaikka haluaisitkin trollata.
Ei kannata asettaa sanoja antiikin egyptiläisten suuhun. He eivät julistaneet asioita noin kuin sinä väität. Kuten totesin, yksilön oikeudet olivat noina aikoina oma lukunsa.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata asettaa sanoja antiikin egyptiläisten suuhun. He eivät julistaneet asioita noin kuin sinä väität. Kuten totesin, yksilön oikeudet olivat noina aikoina oma lukunsa.
Mr X"Ei kannata asettaa sanoja antiikin egyptiläisten suuhun" Huono trollaus sinulta, taas kerran. Ei edes tarvitse laittaa sanoja kenenkään suuhun, kun olemassa olevat faktat kertovat haudan takaakin ihan tosiasioita. Siitähän tuossa dokumentissa olikin kysymys ja vain siitä kerroin. Faktoista on niin helppo kirjoittaa täälläkin, jotta mutuväki joutuu häpeään valhemutujensa vuoksi. Sorry vaan, taas kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kannata asettaa sanoja antiikin egyptiläisten suuhun" Huono trollaus sinulta, taas kerran. Ei edes tarvitse laittaa sanoja kenenkään suuhun, kun olemassa olevat faktat kertovat haudan takaakin ihan tosiasioita. Siitähän tuossa dokumentissa olikin kysymys ja vain siitä kerroin. Faktoista on niin helppo kirjoittaa täälläkin, jotta mutuväki joutuu häpeään valhemutujensa vuoksi. Sorry vaan, taas kerran.
Dokumentin aiheena eivät varmasti olleet antiikin egyptiläisten käsitykset abortista.

Abortteja tehtiin myös muinaisessa Egyptissä. En pikavilkaisulla löytänyt tietoa siitä, miten asiaan yleisesti ottaen suhtauduttiin.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dokumentin aiheena eivät varmasti olleet antiikin egyptiläisten käsitykset abortista.
Mr XKovat ovat trollausyrityksesi!
No, sinähän olet tottunut tekemään niitä "mutu"yhteenvetoja ihan pikkuisen pääasian sivusta, joten aivan vapaasti saat tehdän tästäkin ihka oman aborttitulkintasi. Voit aloittaa vaikka oman ketjunkin.
Mutta asiaan, kuten kirjoitin aiemmin, kyseessä oli egyptiläisten "After life" eli elämä kuoleman jälkeen -käsitys, mikä suomennus ei kuvaa täysin vastaavaa englanninkielistä. Fiksummat lukijat varmaan ymmärsivätkin, koska kukaan muu ei ole mitään abortista ko. yhteydessä edes kommentoinut. Dokumentissahan ei mainittu sitä, että olisiko ne olleet abortoituja vai peräti keskenmenossa menehtyneitä. Viimeistä vaihtoehtoa ehdotankin, koska siinä oli kyse anenkefaliasikiö ja tämän perustelen nojaten biologiseen tietämykseen erilaisista ihmisen kehityshäiriöistä. Keskenmeno anenkefaliatapauksissa on varsin yleistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Abortteja tehtiin myös muinaisessa Egyptissä. En pikavilkaisulla löytänyt tietoa siitä, miten asiaan yleisesti ottaen suhtauduttiin.
Mr XAntiikin aikanakin tehtiin abortteja, kyllä, mutta.... . Luepa tarkasti:
cross-section.info/2010/30-aborttikeskustelua-2000-vuoden-takaa
Vaikka Rooman lain mukaan sikiö oli osa äitinsä kehoa, päätäntävalta lapsen elämästä ja kuolemasta – yhtä lailla syntymän jälkeen kuin sitä ennen – kuului yksinomaan tämän isälle.
Trollauksesi uskottavuudelle on tosiaankin haitallista ja ristiriitaista vedota antiikin ajan aborttikäsityksiin. Tosin trolleille kaikki sopii, jos asiasta "unohdetaan TAAS puolet ja nimenomaan se tärkein puoli! Kannatat siis ajatusta, että vain mies saa päättää vaimon abortista ja kiellät naisen oikeuden edes ilmaista haluaan tehdä abortti. Fiksua trollausta, kun unohdat taas osan suuresta kokonaisuudesta, mikä sitten johtaa älyttömään ristiriitaan julistuksessasi!? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antiikin aikanakin tehtiin abortteja, kyllä, mutta.... . Luepa tarkasti:
cross-section.info/2010/30-aborttikeskustelua-2000-vuoden-takaa
Vaikka Rooman lain mukaan sikiö oli osa äitinsä kehoa, päätäntävalta lapsen elämästä ja kuolemasta – yhtä lailla syntymän jälkeen kuin sitä ennen – kuului yksinomaan tämän isälle.
Trollauksesi uskottavuudelle on tosiaankin haitallista ja ristiriitaista vedota antiikin ajan aborttikäsityksiin. Tosin trolleille kaikki sopii, jos asiasta "unohdetaan TAAS puolet ja nimenomaan se tärkein puoli! Kannatat siis ajatusta, että vain mies saa päättää vaimon abortista ja kiellät naisen oikeuden edes ilmaista haluaan tehdä abortti. Fiksua trollausta, kun unohdat taas osan suuresta kokonaisuudesta, mikä sitten johtaa älyttömään ristiriitaan julistuksessasi!?Mitä ihmettä sinä oikein tarkoitat? Nyt en kyllä ymmärrä juttujasi olenkaan.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä oikein tarkoitat? Nyt en kyllä ymmärrä juttujasi olenkaan.
Mr XSinun kirjoitushistoriaasi tuo viittaus kai liittyi, siis myös edellisiin kirjoituksiisi. Et vaan ymmärtäne, että kaikki mitä olet kirjoittanut ja kirjoitat, jää lukijoiden mieleen mielikuvana sinusta. Joten voinet katsoa peiliin ja miettiä, mitä oletkaan kirjoitellut ja miten toisin voisit kirjoittaa, että tuo mielikuva muuttuisi toisenlaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun kirjoitushistoriaasi tuo viittaus kai liittyi, siis myös edellisiin kirjoituksiisi. Et vaan ymmärtäne, että kaikki mitä olet kirjoittanut ja kirjoitat, jää lukijoiden mieleen mielikuvana sinusta. Joten voinet katsoa peiliin ja miettiä, mitä oletkaan kirjoitellut ja miten toisin voisit kirjoittaa, että tuo mielikuva muuttuisi toisenlaiseksi.
Sinun kirjoitushistoriaasi kaikki sekoilu liittyy. Ei muiden.
- Anonyymi
Abortti on murha.
- Anonyymi
Mukavuusaborttien mielettömyys eli pahuus huipentuu surmattujen lapsien ruumiiden keräilyssä kokoelmaksi.
Veivätkö tuhannet mukavuusabortit lääkärin järjen ja muuttivat hänet ruumiiden keräilijäksi? - Anonyymi
Järkyttävää tämä asenne, pienet ihmiset muka jätettä.
Tuo on kauhea tapaus ja vastaavaa on paljon, saatanan touhua.- Anonyymi
Ja silti laki on löysentymässä.
Mitä aiot tehdä? - Anonyymi
Kun paholainen saa äidin surmaamaan lapsensa, ollaan lähellä pahuuden ydintä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014