Katselin tuossa niitä vanhoja viestejäsi

kun mietin että mitäköhän sinulle kuuluu. Niin ja minulla on sinua ikävä. Niissä viesteissäsi olet kamalan vihainen minulle, ja se tuntuu edelleen aika hämmentävältä. Ihmettelen, miksi olin muka ansainnut sellaisia sanoja - ja että vieläköhän sinä olet minulle kiukkuinen. Toivottavasti et, siitä on niin kamalan kauan, enkä minä ainakaan osaa ajatella sinusta mitään ikävää. Ja minulla on syyllinen olo muutenkin, edelleen, vaikka yritin vain toimia niin kuin oikein on (...mikä ei kai ihan onnistunut, kun täällä taas olen).

R
11649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kenelle?

Äänestä

Alkaako nimesi R-kirjaimella?

Äänestä
  • Kyllä alkaa.

    Äänestä

Poista vanhat viestit. Jos haluat vastauksia, ota yhteyttä häneen.
Luultavasti joku muu asia laukaissut ikävät viestit? Olet vain ollut se joka saanut purkauksen, koska olet ollut hänelle läheinen. Anna itsellesi ja hänelle anteeksi.
Toivottavasti se auttaa molempia jatkamaan eteenpäin. Joko yhdessä tai erikseen.
Ei kukaan halua toiselle oikeasti pahaa, se unohtuu välillä. Jostain syystä niitä satuttaa eniten, kenestä eniten välittää. Vaikka ei haluaisi.

Passenger - Let Her Go

Äänestä

Vihainen voi olla myös olosuhteille ja tilanteille, jotka estävät olemasta vapaa tekemään omaan ja toisten onnellisuuteen johtavia päätöksiä. Se voi purkautua ihmiseen tämän kaiken keskellä, joka ei itse näe vankiloita, ei muiden eikä omiaan.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

Joka ikinen päivä olet mielessäni ja joka ikinen päivä mietin että miksi tämä näin meni. Miksi käyttäydyin niin kuin käyttäydyin.
Ota yhteyttä rakas.
Pave Maijanen Lähtisitkö

Äänestä
  • Keneen pitäisi ottaa yhteyttä? Et jotenkin kuulosta tutulta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keneen pitäisi ottaa yhteyttä? Et jotenkin kuulosta tutulta...

    Työpaikalta kaikki lähti aikanaan kauan kaun sitten.
    Tuskin kuitenkaan olet hän.(nainen)
    Selkeäksi teit viimeisellä kerralla asiat.
    Kunhan huutelen ikävääni...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työpaikalta kaikki lähti aikanaan kauan kaun sitten.
    Tuskin kuitenkaan olet hän.(nainen)
    Selkeäksi teit viimeisellä kerralla asiat.
    Kunhan huutelen ikävääni...

    Noinhan siinä kävi, kaikki lähtivät - mutteivät yhtä aikaa, ja joillain ne työt jatkuivat melko kauan ja kaukanakin...

    Mutta tätä en valitettavasti ymmärrä,
    "Selkeäksi teit viimeisellä kerralla asiat."
    en nyt keksi mikä se viimeinen kerta olisi voinut olla.

    Äänestä

  • Pakko vielä kysyä, että sinäkö sitten myönnät kirjoittaneesi vihaisia viestejä? Minulle?

    Sitä on jotenkin vaikea uskoa todeksi - että sinä olisit vaivautunut moiseen, ja että se olisi johtunut minusta. Olen valtavan pahoillani jos olit tosiaan niin - ahdistunut? loukkaantunut? epätoivoinen? (en tiedä)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kun mietin että mitäköhän sinulle kuuluu. Niin ja minulla on sinua ikävä. Niissä viesteissäsi olet kamalan vihainen minulle, ja se tuntuu edelleen aika hämmentävältä. Ihmettelen, miksi olin muka ansainnut sellaisia sanoja - ja että vieläköhän sinä olet minulle kiukkuinen. Toivottavasti et, siitä on niin kamalan kauan, enkä minä ainakaan osaa ajatella sinusta mitään ikävää. Ja minulla on syyllinen olo muutenkin, edelleen, vaikka yritin vain toimia niin kuin oikein on (...mikä ei kai ihan onnistunut, kun täällä taas olen).

R

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu