- - - Tämän blogikirjoitukseni aiheeksi valikoitui rehellisyys, kun kuuntelin eräässä seuratilaisuudessa laulettua virttä Totuuden Henki, johda sinä meitä (VK 484). - - -
Rehellisyydellä tarkoitetaan totuudessa pysymistä sekä vilpin ja vääryyden karttamista. Meitä suomalaisia pidetään rehellisenä kansana. Kun jotain sovitaan, se pidetään. Rehellisyys on hyve. Siihen liittyy yksilön käsityksiä siitä, onko jokin hyvää tai pahaa, oikein tai väärin. Rehellisyyden vastakohtia ovat epärehellisyys, valehtelu, viekkaus ja petkuttaminen.
Totuudenmukaisuus ja vilpittömyys ovat tärkeitä sekä itseä että muita kohtaan. Meitä kehotetaan elämään ja toimimaan toisten kanssa niin, että siitä koituisi mahdollisimman paljon hyvää. Jo pienestä pitäen lapsille opetetaan, että ei saa valehdella eikä huijata toisia.
Olemme kuulleet sanonnan, joka kehottaa puhumaan toisesta samalla tavalla kuin tahtoisimme ihmisten puhuvan meistä itsestämme. Sanonnalla on syvällinen ja opettavainen merkitys. Se neuvoo valitsemaan oikein. Meille on tuttu myös sanonta "lasten suusta kuulee totuuden".
Rehellisyydestä on hyvä pitää kiinni, se luo luottamusta muita ihmisiä kohtaan. Totuudessa pysyminen ja asioiden ilmaiseminen suoraan on kaiken keskipisteessä. Se tuo kuitenkin haasteita niin aikuiselle kuin lapselle, eikä ole aina helppoa. Pieni lapsi ei vielä erota, mikä on täysin totta ja mikä tarua. Vähitellen lapsi alkaa tulla tietoiseksi valehtelusta. Tulee tilanteita, jolloin lapsi haluaa kokeilla huijaamista. Myöhemmin lapsen omatunto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin.
Rehellisyyttä pohtiessamme joudumme tarkastelemaan omaa sisintämme. Millainen minä itse olen toisten ihmisten ja kaikkitietävän Jumalan edessä?
Raamattuun perustuvat arvot ohjaavat kristityn elämää ja valintoja. Koen itse, että ne suojelevat ja turvaavat minua omakohtaisessa uskossani. Ihmisinä me haluamme niin perheen sisällä kuin yhteiskunnassakin luottaa siihen, mitä olemme asioista sopineet. Luottamusta kysytään myös silloin, kun teemme ratkaisuja niin että toinen ei näe tai ole läsnä. Emmehän toimi siinäkään tilanteessa epärehellisesti, kun toisen silmä välttää.
Rehellisyyden kanssa tarvitaan myös muita ominaispiirteitä, kuten kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Vaikka esimerkiksi jonkun tuttavan uusi vaate tai muu ostos ei omasta mielestä näyttäisi onnistuneelta, ei ole hyvä töksäyttää mielipidettään ilkeästi julki. Hyvät tavat edellyttävät tuolloin pientä joustoa ja suurpiirteisyyttä. Eri asia on olla suora ja pysyä totuudessa esimerkiksi työnantajaa tai viranomaisia kohtaan noudattamalla lakia ja säädöksiä.
Rakentava vuoropuhelu kanssaihmisten välillä ei toteudu aina niin kuin toivoisimme. Usko ei kuitenkaan riipu siitä, olemmeko onnistuneet pyrkiessämme rehellisyyteen ja totuuteen. Saamme turvallisesti uskoa silloinkin, kun olemme epäonnistuneet ja heikko usko horjuu. Silloin toteutuvat Sakari Topeliuksen kirjoittamat virren sanat:
"Kristus on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.
Anna nyt Kristus valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta."
(VK 484:3–4.)
Vaula Eskeli
Rehellisyydellä tarkoitetaan totuudessa pysymistä sekä vilpin ja vääryyden karttamista. Meitä suomalaisia pidetään rehellisenä kansana. Kun jotain sovitaan, se pidetään. Rehellisyys on hyve. Siihen liittyy yksilön käsityksiä siitä, onko jokin hyvää tai pahaa, oikein tai väärin. Rehellisyyden vastakohtia ovat epärehellisyys, valehtelu, viekkaus ja petkuttaminen.
Totuudenmukaisuus ja vilpittömyys ovat tärkeitä sekä itseä että muita kohtaan. Meitä kehotetaan elämään ja toimimaan toisten kanssa niin, että siitä koituisi mahdollisimman paljon hyvää. Jo pienestä pitäen lapsille opetetaan, että ei saa valehdella eikä huijata toisia.
Olemme kuulleet sanonnan, joka kehottaa puhumaan toisesta samalla tavalla kuin tahtoisimme ihmisten puhuvan meistä itsestämme. Sanonnalla on syvällinen ja opettavainen merkitys. Se neuvoo valitsemaan oikein. Meille on tuttu myös sanonta "lasten suusta kuulee totuuden".
Rehellisyydestä on hyvä pitää kiinni, se luo luottamusta muita ihmisiä kohtaan. Totuudessa pysyminen ja asioiden ilmaiseminen suoraan on kaiken keskipisteessä. Se tuo kuitenkin haasteita niin aikuiselle kuin lapselle, eikä ole aina helppoa. Pieni lapsi ei vielä erota, mikä on täysin totta ja mikä tarua. Vähitellen lapsi alkaa tulla tietoiseksi valehtelusta. Tulee tilanteita, jolloin lapsi haluaa kokeilla huijaamista. Myöhemmin lapsen omatunto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin.
Rehellisyyttä pohtiessamme joudumme tarkastelemaan omaa sisintämme. Millainen minä itse olen toisten ihmisten ja kaikkitietävän Jumalan edessä?
Raamattuun perustuvat arvot ohjaavat kristityn elämää ja valintoja. Koen itse, että ne suojelevat ja turvaavat minua omakohtaisessa uskossani. Ihmisinä me haluamme niin perheen sisällä kuin yhteiskunnassakin luottaa siihen, mitä olemme asioista sopineet. Luottamusta kysytään myös silloin, kun teemme ratkaisuja niin että toinen ei näe tai ole läsnä. Emmehän toimi siinäkään tilanteessa epärehellisesti, kun toisen silmä välttää.
Rehellisyyden kanssa tarvitaan myös muita ominaispiirteitä, kuten kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Vaikka esimerkiksi jonkun tuttavan uusi vaate tai muu ostos ei omasta mielestä näyttäisi onnistuneelta, ei ole hyvä töksäyttää mielipidettään ilkeästi julki. Hyvät tavat edellyttävät tuolloin pientä joustoa ja suurpiirteisyyttä. Eri asia on olla suora ja pysyä totuudessa esimerkiksi työnantajaa tai viranomaisia kohtaan noudattamalla lakia ja säädöksiä.
Rakentava vuoropuhelu kanssaihmisten välillä ei toteudu aina niin kuin toivoisimme. Usko ei kuitenkaan riipu siitä, olemmeko onnistuneet pyrkiessämme rehellisyyteen ja totuuteen. Saamme turvallisesti uskoa silloinkin, kun olemme epäonnistuneet ja heikko usko horjuu. Silloin toteutuvat Sakari Topeliuksen kirjoittamat virren sanat:
"Kristus on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.
Anna nyt Kristus valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta."
(VK 484:3–4.)
Vaula Eskeli
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tärkeä aihe, rehellisyys. Minut ajoi vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä pois juurikin se, että kohtasin paljon epärehellisyyttä. Epärehellisyydeksi katson siis myös sen, että selkeisiin kysymyksiin annetaan harhaan johtava vastaus, vaikka vastaajalla on tiedossa, mikä totta on.
Julkisuudessa tutuimmat aiheet ovat jo tutuksi tulleet teemat hoitokokouksista ja lasten hyväksikäytöistä. Molemmissa liikkeen johto on antanut monenkirjavia kommentteja vältellen suoraa totuutta. Lisäksi kohdellut auttamattoman huonosti niitä, jotka ovat liikkeen sisältä käsin yrittäneet korjata epäkohtia ja tuoda totuutta esiin.
Tämän kaiken takana on vahvalla osuudella ajatus kaiken puhdistavasta lestadiolaisesta syntien anteeksiantamusesta. Tästä voi tehdä suoran päätelmän, että vanhoillislestadiolainen oppi jo sinällään tukee epärehellisyyttä.
Korostetaan että seurakunta on erehtymätön. Siispä otin todella vakavasti sen, että erehtymättömän seurakunnan (SRK) johto, siis opin oikeellisuuden korkein vartija, toimii niin.
Sama asenne on jalkautunut hyvin moniin seurakuntalaisiin. Totuutta voi vääristellä, jos se on liikkeen edun mukaista.
Amen. Näin käy kun Lahkon oma oppi ei ammennu Raamatusta.
Erittäin tärkeä aihe. Srk oppi rehellisyydestä vaikuttaa henkilöiden henkilökohtaiseen moraalikäsitykseen ja sitä kautta heidän kaikkeen toimintaan (esim. perheen sisällä, työ - ja yrityselämässä, suhtautumisessa muihin ihmisiin, suhtautumisessa rikoksiin jne)
Olihan hyvä kirjoitus, johon voi täysin yhtyä. Tässä on pari lainausta ja kommenttia.
"Epärehellisyydeksi katson siis myös sen, että selkeisiin kysymyksiin annetaan harhaan johtava vastaus, vaikka vastaajalla on tiedossa, mikä totta on."
Vastaus on aina kiero ja vastaajan/väärintekijän tai hänen hännystelijän edunmukainen - ei rehellinen. Valehtelun hirvittävin muoto on puhumattomuus. Jos henkilö tietää totuuden eikä sitä edes kysyttäessä kerro, syyllistyy hän hirvittävimpään tapaan valehdella.
"Tämän kaiken takana on vahvalla osuudella ajatus kaiken puhdistavasta lestadiolaisesta syntien anteeksiantamusesta. Tästä voi tehdä suoran päätelmän, että vanhoillislestadiolainen oppi jo sinällään tukee epärehellisyyttä."
Väärintekijä/juorulija on saattanut tehdä puhuteltavan korviin kantautuneesta hyvinkin törkeästä kunnianloukkauksesta parannusta kolmannelle osapuolelle tai ottanut sen anteeksi yleisestä saarnasta eikä suostu suoraan kysyttäessä edes puhumaan asiasta. Puhuteltava / juorujen kohde on koko asiassa täysin ulkopuolinen.
"Sama asenne on jalkautunut hyvin moniin seurakuntalaisiin. Totuutta voi vääristellä, jos se on liikkeen edun mukaista."
Yhteisössä on huonoja esimerkkejä, joista otetaan mallia. Epärehellisyys ja kierous on asioiden pääsäännöllinen hoitamistapa. Väärintekijöiden maine on se tärkein.
"Julkisuudessa tutuimmat aiheet ovat jo tutuksi tulleet teemat hoitokokouksista ja lasten hyväksikäytöistä. Molemmissa liikkeen johto on antanut monenkirjavia kommentteja vältellen suoraa totuutta."
SRK:n harhaan menoa salataan yhä 40 vuoden jälkeen.
SRK:n v.2019 julkaistun historiakirjan Myrskyjen keskellä, SRK:n historia 3 (1962-1980) mukaan Heikki Saari oli yksin vastuussa hoitokokousten vääryyksistä. Kuitenkin SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät hänen toimintansa ja olivat siinä mukana.
SRK:n puheenjohtaja Matti Taskila kiitteli historiakirjan julkaisutilaisuudessa: ”On arvokasta, että myös nuorempi sukupolvi saa nyt objektiivista ja argumentoitua tietoa SRK:n historiasta 1960- ja 1970-luvuilta.” Voidaan kysyä, kuinka objektiivista tietoa hoitokokouksista saadaan sellaisesta kirjasta, jonka on kirjoittanut SRK:n kustannuspäällikkö ?
SRK:n puheenjohtaja Matti Taskila mainitsi haastattelussa Keskipohjanmaan suviseuraliitteessä 30.6.2021 70-luvun hoitokokoukset: ”Vanhoillislestadiolaisten puhujien kokous totesi jo 1989, että 70-luvun hoitokokouksissa esiintyi monia opillisia harhoja ja niiden seurauksena monissa tilanteissa toimittiin virheellisesti.” SRK:n vuosikirjassa 1989 myönnettiin, että ”....Hoitotilanteissa saattoi hoitajille tulla virheitäkin, sillä emme ole täydellisiä, erehtymättömiä.” Siis ei todettu, että esiintyi monia virheitä vaan joitakin.
SRK:n eläkkeelle siirtyneen pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja, vaikka myös ”yksittäisiä ylilyöntejä ja taitamatonta menettelyä” tapahtui. Hoitokokoukset olivat siunauksellisia. Mistään tällaisista vanhusten kiduttamis- ja nöyryyttämistilaisuuksista en ole tietoinen, ovat pelkkää uskovaisten pilkkaamista. SRK:lta on joskus pyydetty siioneihin keskusteluapua, jota sitten olemme tietenkin antaneet ”. (Kotimaa 2006)
Ilmaisu ”joskus” on vähättelevä, sillä SRK on osallistunut 523 kertaa rauhanyhdistyksissä pidettyihin hoitokokouksiin. Hoitokokouksia ei pidetty pelkästään rauhanyhdistysten pyynnöstä, vaan myös SRK oli aloitteellinen niiden järjestämisessä.
Lopulta julkisuuden paine pakotti SRK:n johtokunnan julkaisemaan kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat ja väärinkäytökset ja esitettiin pahoittelu niistä:
Päivämies Nro 21 23.5.2012:
”SRK:n nykyinen johtokunta on ollut valmis omalta osaltaan ottamaan vastuun hoitokokouksista, kun se lokakuussa 2011 julkaisi kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat ja väärinkäytökset. Johtokunta esitti niistä myös pahoittelunsa. Kannanilmaisu julkaistaan uudelleen tässä lehdessä sivulla 3.”
Ote SRK:n johtokunnan kannanilmaisusta:
”Tällainen tuolle ajalle (70-luvun loppupuoli) leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. ….Näiden ilmiöiden ohella alkoi esiintyä myös yksilön omantunnon vähättelyä, loukkaavaa kielenkäyttöä ja anteeksiannon kieltämistä. Toisen ihmisen nöyryyttäminen ei ole milloinkaan oikein, ei myöskään ruumiillinen, henkinen eikä hengellinen väkivalta.
Pahoittelemme esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä. On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan. Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon.
….Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä.”
Aikaisemmin sanottiin, että hoitokokouksissa tapahtui yksittäisiä ylilyöntejä. Nyt kannanilmaisussa sanotaan, että on käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.
Miksi johtokunta pahoittelee yksittäisten kristittyjen erehtymistä? Mitä vastuun ottamista se on omalta osaltaan? Johtokunta ja työvaliokunta olivat aktiivisia toimijoita opillisten harhojen ja väärinkäytöksien levittämisessä. SE olisi oikeaa vastuun ottamista, että tämä rehellisesti myönnettäisiin. Se on kylläkin oikein sanottu, että vika ei ole seurakunnan. Kuinka voisi ollakkaan?
Pelkkä pahoittelu ei riitä vääryyksien korjaamiseen siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet. Liikkeestä väärillä perusteilla erotettujen aseman oikaisusta ei sanota kannanilmaisussa mitään.
SRK:n johtokunnan edellinen puheenjohtaja Viljo Juntunen toivoi, että voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Pöydän puhdistamisessa riittää vielä työtä.
Hedelmistään puu tunnetaan. Omakohtaiset kokemukseni ovat pelkästään sitä käsitystä puoltavia että vl on rehellinen jos hänelle o siitä hyötyä. Mutta pyyteettömästi rehellisiä vellujakin ehkä on, tosi en tiedä missä.
Epärehellisyyden huippu on poliitikkovellu.
Tämän voi jokainen myötää,,,, jos on itse reellinen.
Moni, kuten allekirjoittanutkin on lopettanut poliittisen vaikuteuksen heidän valehtelun vuoksi.
Ääni keskustapuolueelle, on ääni vellumafialle.
Pyhä Paisios Athosvuorelainen: Sisäisen hyvyyden saavuttamisesta
Sisäisen hyvyyden saavuttamisessa auttaa paljon, kun asettaudumme toisen asemaan, sillä silloin meissä syntyy luonnollisella tavalla rakkaus, kipu, nöyryys ja kiitollisuus Jumalaa kohtaan, joka ilmenee jatkuvana ylistyksenä ja sydämen rukouksena lähimmäisemme puolesta. Silloin meidän rukouksestammekin tulee Jumalalle mieleinen, niin että se auttaa lähimmäistämme.
Vl muistaa asian, jonka on saanut anteeksi. He kuitenkin opettavat, ettei anteeksi saatuja asioita ei saa eikä haluakaan muistella. "Halu muistella" -syntikö?
Anteeksi pyytäminen ja antaminen on täysin mitätön esim. tapauksessa, jossa jupruilija on kiinni jäätyään/paljastuttuaan pyytänyt anteeksi juorujen kohteelta jotakin levittämiinsä juoruihin liittyvää "tulitikkuasiaa", mutta myöhemmin ilmitulleiden asioiden valossa osoittautunut asiassa umpikieroksi valehtelijaksi. Asia tulee käsitellä kaunistelematta kokonaan uudestaan. Selvittämiseen kuuluu myös, että juoruilija korjaa jälkensä niin laajasti kuin on perättömiä puheitaan levittänyt.
Eräs uskovaisten joukossa kauan vallinnut vale on ollut se, miksi naisia ei ole puhujina, SRK:n johdossa jne Selityksiä ovat mm. että kyllä sitten on, kun Jumala niin haluaa. Sekä että näin vain ihan ikäänkuin sattumalta on. Tai naiset eivät ole halunneet . Tai uskovauset eivät ole halunneet.
Lisäksi kysyjän katsetta on taas jälleen kerran käännetty hieman kohteesta pois ja selitelty, että kyllä naisille on paljon tehtäviä, esimerkiksi...sitäjatätä.
Tosiasiassa on niin, että on kirjoittamaton päätös, että miehet johtavat seurakuntaa ( tulkinta "nainen vaietkoon seurakunnassa"). Puhujain tehtävät katsotaan tuohon, vrt puhujain kokous.
Rehellisyyden suhteen olisi vielä parannettavaa, vaikka myönteistä kehitystä on tapahtunut. Rehellisyydellä ei ole niin väliä, jos puolustetaan vakiintuneita opinkäsityksiä.
Monesti puhujat väittävät, että Jumala ei anna kellekään suurempaa kuormaa, minkä jaksaa kantaa. Kyllä varmaan monella on kestokykyyn nähden liian suuri kuorma. Vaikka nälkäkuolema ääriesimerkkinä.
Toinen toistettu väite on, että Jumala tietää oikean lapsiluvun. Eipä ole ainakaan rajoittanut, kun on antanut ihmisen lisääntyä yli maapallon sietokyvyn. Miksiköhän lapsia syntyy sinne eniten, jossa elinmahdollisuudet ovat heikoimmat (esim. Afrikkaan). Vai haluaako Jumala tuhota maapallon tekemällä sen elinkelvottomaksi? Enpä puhuisi silloin hyvästä Jumalasta.
Oikein hyvä kannanotto.
Nykyään kun oikein hyvin tiedämme, että luomakunta on äärimmäisessä kriisissä liikakansoituksen vuoksi, on edesvastuutonta vastustaa ehkäisyä.
Jumala antoi meille tehtäväksi vallita maapallon eläimiä ja hoitaa asiat hyvin. Ei Hän käskenyt meitä sotimaan, eikä riistämään kehitysmaita. On ihmisten ahneutta, jos on normaalia hyötyä heikomman kustannuksella. Raamatussa on selvät oikean elämisen ohjeet, mutta sinäkin osaltasi syytät Jumalaa. Toivon, että synnistuntosi heräisi ja alkaisit totella hyvää Jumalaamme.
Aloittaja esitti hienon ja syvällisen analyysin, jonka sanomaan yhtyy mielellään. Samoin Topeliuksen virren sanomaan voisi lisätä, että kun äärimmäisessä tuskassamme huudamme ja syytämme kiroten Jumalaa, miksei Hän auta, mutta ei Hän itkeville lapsilleen suutu. Lupauksensa mukaisesti Hän auttaa, kun aika on paras mahdollinen lapsensa kannalta. Kasvu prosessi käynnistyy. Alat huomata ihmeellisiä siunauksia, otat evankeliumin sanoman vastaan. Kyyneleesi kuivataan ja hiljaa mielesi huomaa turhat asiat turhiksi ja alat kiittää Jumalaa ja ylistää Häntä riemuiten, yhä enemmän tapahtui mitä tahansa. Silloin olet jo päässyt Jumalan valtakunnan lapseksi. Jumalan perheen lapseus on sinulle varma.