On häpeällistä, että sossuihin kuuluva oikeusministeri J.Koskinen lähtee pakottamaan kristittyjä ja luterilaista kirkkoa preverttien "asiassa". Niukka enemmistö kansanedustajia OVAT hylkäneet loputkin yhteiskunnan moraalista kun saivat läpi tämän sairaan asian. Tässä maassa ovat asiat olleet jo muutenkin aika vinossa, mutta nyt ollaan kohta menossa aivan nuriinpäin! Kurjuus, ahneus ja moraalittomuus ovat asioita, joita valtion johtokunta itse harrastaa ja kansallekin "mainostaa". Halosen saaminen presidentiksi oli alkusoitto sille pahalle mitä nyt on jo tapahtunut. Onko kansamme sen "ansainnut"? Yksi asia on selvä: homoja on aina ollut ja tulee olemaan jatkossakin, mutta kristittyjä ei saa pakottaa tanssimaan perverttien "ohjeiden" mukaisesti, siitä joudumme valitettavasti taistelemaan. Homous on syntiä ja siitä ON päästettävä eroon samoin kun viinasta ja huumeista! Kirkko ei saa lannistua tällaisen älyttömän asian edessä!
Oikeusministeri perverttien "asialla"
kristitty
431150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
tuolla vasemmassa reunassa on tuollainen otsikko, kuin "uskonto", tiedätkö, mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa, että kirjoita sinne tuollaiset höpötyksesi. Tämä on homojen palsta.
Anteeksi, meni ehkä todellakin väärälle palstalle, mutta ei se mielipidettäni ministerin lausunnosta muuta. Olen närkästynyt siitä kun oikeusministeri lähtee kirkkoa tällä tavalla painostamaan, mutta en todellakaan haluaisi tuomita homo-ihmisiä ihmisinä, sillä hekin ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin ja heille ei saa tehdä mitään pahaa. ONGELMA on vaan siinä, voiko kirkon työntekijöitä pakottaa tällaiseen, mikä on ristiriidassa Raamatun sanoman ja arvomaailmamme kanssa.
Juuri näin!
Melkoinen PELLE on tuo Johannes Koskinen.
on ehdottomasti PARAS oikeusministeri mitä tässä maassa on nähty.
Tuollaisilla jatuksilla varustettu ihminen ei voi olla todellinen kristitty.
Miten on mahdollista, että tuomitset ilkeällä tavalla yhden Jumalamme luoman ryhmän. Mene itseesi ja pyydä ymmärrystä luojaltasi.
"Homous on syntiä ja siitä ON päästettävä eroon samoin kun viinasta ja huumeista"
"Miten on mahdollista, että tuomitset ilkeällä tavalla yhden Jumalamme luoman ryhmän."
avaaja tuomitsee HOMOUDEN synniksi.
Sitä se toki onkin. HOMOUTTA pitää vastustaa KYNSIN HAMPAIN.
HOMOJA pitää rakastaa ja toivoa, että jokainen homo mahdollisimman eheytyisi terveeksi heteroksi.
Näin se menee.
Tiedäthän että teet aika turhaa työtä jauhaessasi täällä yhtä ja samaa.
Kirjoitustyylin perusteella pari tyyppiä häröilee jokaisella seksi-foorumin keskustelupalstalla. Jos jokin on sairautta niin ahdasmielisyys. Mutta ei se mitään, eipähän ole minun ongelma, minulla ei tarvetta istua päivästä toiseen koneen äärellä ja kirjoitella surkuhupaisia viestejä keskustelupalstoille.
Näin on minun mielestäni, että täällä on yksi häirikkö, joka vastaa jokaisen asialliseen kirjoitukseen jollain eheytymisellä. No, tietysti minäkin olen häirikkö hänen mielestään, koska minä yritän saada hänet hoitoon ja saada nämä sivut toimimaan samalla tavalla, kuin nämä ovat toimineet ennen tuon häirikön ilmaantumista. Mutta tuo yksi häirikkö on saanut todella paljon pahaa mieltä aikaiseksi.
"Mutta tuo yksi häirikkö on saanut todella paljon pahaa mieltä aikaiseksi."
RAIKASTA ja TERVETTÄ HETEROINFORMAATIOTA jakava henkilö voi missään nimessä saada aikaan pahaa mieltä.
Ja on JÄRKYTTÄVÄÄ kutsua sellaista terveitä elämäntapoja arvostavaa henkilöä häiriköksi.
It's impossible!
Siinä se tikkukirjaimilla kirjoittava "My opinion" taas kirjoittaa. Miten hänet sais pois täältä häiritsemästä. Pitääkö hänet laittaa pakkohoitoon.
Herra "Eheytyminen" tarjoaa ainakin minulle suurta huvia, ei häntä saa täältä pois ajaa.
Onhan mielenkiintoista seurata miten jollain on aikaa tuhlata elämäänsä varsin turhaan toimintaan.
laitat?!
vastasi taas jälleen kerran itseään syrjivä homo.
Mitähän rätkytyksiä saamme seuraavaksi lukea?
häiriintynyt kaappihomo aukaisi "sana-arkkunsa"
Täällä on todellakin lievästi häiriintyneitä itseään syrjiviä homoja, jotka "levittävät jumalan sanaa" ja kertovat homoudesta "parantumisesta"
iljettävää homoutta vastustavat henkilöt todellakin mielestäsi kaappihomoja?!
Sinäpä "g-mies" sen huomasitkin. Minä kun olen yrittänyt tuota "Eheytymistä" saada tuonne uskovaisten sivulle, mutta onhan hänestä täälläkin seuraa. Enpä minä tota hokassutkaan. No, annetaan hänen kirjoitella täällä noita "eheytymisiään". Kyllä kait hänkin saa niistä kirjoituksistaan jotain "mielihyvää" itselleen.
Tämä turhanpäiväinen rääkyminen homoja vastaan herättää kysymyksen, onko läpikäymättömiä asioita seks.identiteetin suhteen?
Asia on niin, että ne jotka ovat äänessä vastustamassa homoseksuaalisuutta, on eniten ongelmia asian suhteen, ts. ei pysty hyväksymään itseään ja pelkojaan.
Todellisesta tiedosta ei tässä elämöinnistä ole kyse, vaan tiedon puutteella, kuten "äimän käki" nimimerkillä myöskin on.
Itsestään varma ja tietoinen heteroseksuaalinen ei peitä tälläisellä huutelulla omaa epävarmuutta, vaan suhtautuu tyynesti ja asiallisesti
Joo, kyllä minä jo huomasin, kun toi yksi "g-mies" minua valisti, että tämä on sinun tapasi saada orgasmeja. Tosin kaikki muut täällä vierailevat eivät kyllä tykkää sinun kirjoitteluistasi, kun ne eivät sisällä mitään muuta, kuin vain "eheytymistä". Ei sitä muut ymmärrä, että sinä saat orgasmeja noista kirjoitteluistasi.
Mutta onneksi minä jo ymmärrän, että se on sinun elämän tehtäväsi. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Ihania orkkuhetkiä sinulle
Terveisin Ripe
"Itsestään varma ja tietoinen heteroseksuaalinen ei peitä tälläisellä huutelulla omaa epävarmuutta, vaan suhtautuu tyynesti ja asiallisesti"
iljettävyyteen, joka omalla tavallaan nakertaa yhteiskunnan selkärankaa, pitäisi suhtautua tyynesti?
Minä saan orkkuni naisen jalkovälissä olevassa hurmaavassa kolossa.
Tervetuloa vaan tänne homojen pariin. Minä voisin imeä sinulle ihanat orkut, vaikka montakin.
yksi ongelmainen lisää. Kukahan tuota paskaa on päähäsi pakottanut, jokin uskontalafka vai?
Tämän yhteiskunnan selkärankaa nakertavat työttömyys, rikollisuus, huumeet. Ja kaiken maailman uskontokunnat, jotka käyttävät jeesuksen sanoja väärin ihmisiä tuomiessaan.
Siinä meillä on "kristittyjä".
Tuo tekstisi vaikuttaa siltä, että homoudesta tehty "epäkristus", eli todellisuudessa nämä "jeesuksen palvelijat" eivät tiedä edes mistä on kyse.
Niin säästä tämä vuodatuksesi tuonne uskontapalstalle.
"eivät tiedä edes mistä on kyse."
se ole aika simppeli tietää mitä homous on?
Siinä mies naisen pimpelin sijasta työntääkin munansa jostain käsittämättömästä syystä toisen miehen perseeseen.
That's it.
Tuleppas tänne, niin sinäkin saat maistaa tätä homojen ihanuutta. Ei ole akka koko ajan nalkuttamassa.
näppiksen päälle, kun luin viestisi.
Oksenna vaan siihen näppiksen päälle ja sitten hankaat naamaasi siihen oksennukseen, niin saat todella kovat orgasmit.
tuosta naisen huumaavasta kolosta! Meillä on kuin onkin jotain yhteistä! *nauraa*
pienet pojat eivät mua pahemmin häiritse, huvittavat vain.
186 cm.
"Mikki hiiri" mitäs sinä jo tänne tulit, vaikka lupasit tulla minun vällyjen alle. Ne tiskit on vielä kesken. Siitä saat kyllä aika monta koivuniemen herraa ja armoa ei tule. Kuinka tuhma oletkaan?
selvästi ihastunu mun charmiini.
En mä jaksa sinua oottaa. Kyllä sinä kuulut tuonne kaksi jakoisten osastolle. Minä olisin halunnut ihan omaa kultaa, mutta täällä sinä vain hillut ja soitat suutasi muitten kanssa, vaikka lupasit tulla minun vällyjen alle. Olisit tullut minulle mieheksi. No, turha teidänlaisia miehiä on katellakkaan. Parempi olla lesbona.
En tiennytkään että paskaa kasataan noin isoihin kasoihin.
semmoset 161 cm?
Mitä se läski mussuttaa?
Aloitin tämän keskustelun ja halusin korostaa muutamaa asiaa: itse olen kristitty ja Jumalaa pelkäävä ihminen, toisaalta , olen VAAN ihminen ja minussakin on joskus hetkiä kun mietin, kuka olen, minne olen menossa...
Olen nyt lukenut kaikki nää vastaukset niin haluaisin kirjoittaa muutaman asian.
Minulla on ihana vaimoni jota rakastan, toisaalta ymmärrän että jos jollakin miehellä on rakas joku toinen mies, sille ei voi mitään. Se sitten on näin!
MUTTA: jos suomen oikeusministeri tulee komentelemaan, että: hei, te kristityt, nyt ruvetkaa siunaamaan avioliittoon samaa sukupuolta olevia ihmisiä, koska teille siitä maksetaan, sitten alkaa kiehumaan oikein voimaakaasti...
Ensinnäkin, kenenkään homon ei tarvitsee olla EVL-n jäsen, koska mielestäni kirkkoon kuuluu ihminen joka todellakin myöskin elää kristillistä elämää ja tuntee itsensä kristityksi, joten kirkkoon kuuluminen EI OLE pakollista. Se joka tuntee itsensä homoksi tai lesboksi (joita myös arvostan samanlaisina ihmisinä) voi olla kuulumatta mihinkään kirkkoon tai sitten kuulua esim. SETAan tai muuhun järjestöön. Suomalaisen yhteiskunnan suuri ongelma onkin siinä, että luterilainen kirkko on valtionkirkko ja mielestäni se pitäisi irroittaa valtiosta! Onhan toki myös muita ns. vapaita suuntia, mutta luterilaisessa kirkossa on liian paljon "palkansaajia" virkamiehiä.
vähän tiedät asiasta, kuitenkin meluat siitä kuin pikkulapsi
mitä homous on, ellei sitä jota tuossa sanoin.
Tuota noin eikö laki koske kirkkoa, jos ei koske niin millä perusteella?
Siitä olen samaa mieltä että kirkko olisi erotettava valtiosta, ja jäsenet maksaisi ylläpidon eli kirkolla ei saisi olla verotusoikeutta.
esim. kirjastossa lainaamassa "rakkauden monet kasvot", eri toimittajien kokoama teos. On muitakin, mutta tämä ehkä helpommin luettavissa ulkopuolisen.
En ala aiheen laajuudesta johtuen tässä yhteydessä puhumaan asiasta.
Lue ja viisastu!
Kirkolla on tiettyjä erioikeuksia juridisesti muihin julkisyhteisöihin verrattuna, mutta seksuaalinen syrjintä ei kuulu heidänkään oikeuksiinsa. Kun laki on kerran säädetty, sitä on noudatettava. Ja lain rikkomisesta on kärsittävä sen mukainen rangaistus.
Oikeusministeri toteuttaa vain Suomen lakia. Ei teillä ole mitään oikeutta moittia häntä siitä.