Menikö Sofialta maku Dubaissa lomailuun, kun Martinakin meni sinne?

Sofia ei nyt vaikuta kovin tyytyväiseltä lomaansa, mahtaako harmittaa, että Martinakin on siellä nyt samaan aikaan. Ja vielä arvostettujen naisten kanssa. Sofia olisi ehkä halunnut näyttää, että hänpä pääsee Dubaihin, kun muut käyvät vaan Marbellassa. Mutta ei se ihan niin mennytkään. Huvittaa ajatus, että Sofia ei olisikaan saanut uutta passia ajoissa ja Martina olisi lennähtänyt tuonne ennen häntä.
2284162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 228

Vanhimmat

Sofial ei kivaa koska Stefan ei halua olla viihteellä koko aikaa ja nainen ei yksin oikein Dubaissa voi irroitella ja siksi naama on kurtussa .

Äänestä
  • Tunne et S ja S- palaavat takas Suomeen jo aika nopeastikin, nyt ei ole jostakin syystä kaikki asiat kohdallaan.

    Äänestä

  • Ei siellä voi yhdessäkään irrotella. Vain turistihotellin ravintolassa onnistuu, ei muualla tai häkki heilahtaa hyvin nopeasti. Eivätkä tuomiot ole lyhyitä.

    Äänestä

  • Missä on naama kurtussa? Kauniita kuvia Sofiasta ilman mitään kurttuilua, sotket varmaan johonkin toiseen.

    Äänestä

  • Ehkä tyttöjen omat isät hoitavat vuorostaan kun Martinahan oli juuri pitkällä lomamatkalla tyttöjen kanssa. Ai niin, nuoremman isä ei paljon hoitovuoroista perusta, ehkä isoäidit sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunne et S ja S- palaavat takas Suomeen jo aika nopeastikin, nyt ei ole jostakin syystä kaikki asiat kohdallaan.

    Ei ole ehkä koskaan ollut kohdallaan. Mikä tämä suhde oikeasti mahtaa olla. Ei ainakaan mikään rakkaussuhde, ei siltä vaikuta.

    Äänestä

  • LAPSI MAINITTU! Taas sama ihminen asialla kun ei löydy muuta mitä kirjoittaa. Sefu voisi jo Soffin pyytämään fanejaan jättämään hänen lapsensa rauhaan. Kovaa peliä kotipuolessa.

    Äänestä

  • Odotellaan milloin nää ahnaat horot ottaa taas yhteen, siis rahan takia ja muutenkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siellä voi yhdessäkään irrotella. Vain turistihotellin ravintolassa onnistuu, ei muualla tai häkki heilahtaa hyvin nopeasti. Eivätkä tuomiot ole lyhyitä.

    Dubai= Las Vegasin tyyppinen tyhjäpäiden lomakohde,ei kiitos

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siellä voi yhdessäkään irrotella. Vain turistihotellin ravintolassa onnistuu, ei muualla tai häkki heilahtaa hyvin nopeasti. Eivätkä tuomiot ole lyhyitä.

    Tosi tyhmä paikka…
    Mieluummin Bali

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Dubai= Las Vegasin tyyppinen tyhjäpäiden lomakohde,ei kiitos

    Juuripa näin…
    Korkeita taloja ja tehtyä loistoa… no tänks

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi tyhmä paikka…
    Mieluummin Bali

    Bali oli jo 90-luvun lopulla tursimin pilaama. Siis ihan tyhjäpäisten wannabe-tyyppien kokoontumisterassi.

    Kannattaa hakeutua muille saarille, jos haluaa omaa rauhaa ja kauas kaakkois aasian lähialueilta tai muilta sukelluskohteilta.

    Äänestä

  • Aloitus on kun teinin suusta .voi hyvänen aika ihan kun tuo paikka olisi elämää suurempaa
    Tehty turisteille eikä mitenkään erityinen kohde
    Halpoja matkojahan sinne tehdään

    Äänestä

Lähetin Sofial viestin ja enkä mitään kehumiseen viittaavaa,plokkas heti minut pois ja sanoi sanottavansa kireästi .Kokeilkaa samaa, miten suhtautuu asiaan, jos viesti ei ole häntä ylistävä.

Äänestä
  • Hyvä että blokkas sut. Sait mitä tilasit pullukka😙❤️

    Äänestä

  • Miksi häiriköit ihmisiä? Tuohan on sairasta!

    Äänestä

  • Täysin oikein toimittu Sofialta.
    Koitapa muuten laittaa Martinalle vastaava viesti, lennät ulos hänen instastaan saman tien.
    Onko sinulle koskaan opetettu mitään käytöstapoja?
    Tervepäinen ihminen ei kirjoittele tuntemattomille ihmisille haukkumaviestejä, touhusi on pimeätä.
    Olet nyt useampaan ketjuun laittanut tämän saman kommenttisi, kyllä sä sait jo huomiota, mutta et hyvää sellaista

    Äänestä

  • Blokkasi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä että blokkas sut. Sait mitä tilasit pullukka😙❤️

    Sohvan hermo ei kestä tällä hetkellä totuuksia itsestään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi häiriköit ihmisiä? Tuohan on sairasta!

    Kerro Soffille että, lopettaa leuhkimisen ja maksaa asianajapalkion ja matkustaa sitten Dubaihin ostoksille. Ei hyvältä näytä, valtio maksaa ja Soffi törsää. Ihmettele miksi saa kriittisiä viestejä.

    Äänestä

Aika monta vastoinkäymistä on jo ehtinyt mahtua ekoihin lomapäiviin: vanhentunut passi, Stefun uudet syytteet ja tutkinnat, Martina samassa kohteessa…

Äänestä
  • Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Voi sua säälit henkilötä jotka ovat ystäviä keskenään.Miettisit ensin vähän asiaa en kuin kirjoittelet viestijäsi tännekkin .

    Olisko sofia ollut parempaa seuraa epäilen ei kukaan jaksa katella ihmistä joka kuvaa itseään koko ajan ja esittelee merkki käsilaukkujaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Millähän mittarilla nämä tyttöjen kaverit (Martinan sanoja lainatakseni) ovat niin arvostettuja? Onko ne siksi arvostettuja, että ovat Martinan seurassa, vai onko olemassa joku muu syy?
    Ihan normaaleja ihmisiä, en ole lukenut, että olisivat mitenkään erityisesti arvostettavia henkilöitä.
    Jos on kovinkin arvovaltainen vaikuttaja, olisi syytä miettiä se seuransa tarkoin, voi muuten maine mennä.

    Äänestä

  • Kyllä ainakin Sefan tiesi Martinan loman aivan varmasti, koska puhuvat keskenään tyttären hoitajista ja muistakin lapseen liittyvistä asioista keskenään.Se on taas Stefanin häpeä, jos ei sitä Sofialle ole kertonu ollenkaan .

    Äänestä

  • Ai niin ja Stefun laittama pyllyvideo myös 😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millähän mittarilla nämä tyttöjen kaverit (Martinan sanoja lainatakseni) ovat niin arvostettuja? Onko ne siksi arvostettuja, että ovat Martinan seurassa, vai onko olemassa joku muu syy?
    Ihan normaaleja ihmisiä, en ole lukenut, että olisivat mitenkään erityisesti arvostettavia henkilöitä.
    Jos on kovinkin arvovaltainen vaikuttaja, olisi syytä miettiä se seuransa tarkoin, voi muuten maine mennä.

    Eiköhän sinun maine ole mennyt jo aikoja sitten . 👏

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millähän mittarilla nämä tyttöjen kaverit (Martinan sanoja lainatakseni) ovat niin arvostettuja? Onko ne siksi arvostettuja, että ovat Martinan seurassa, vai onko olemassa joku muu syy?
    Ihan normaaleja ihmisiä, en ole lukenut, että olisivat mitenkään erityisesti arvostettavia henkilöitä.
    Jos on kovinkin arvovaltainen vaikuttaja, olisi syytä miettiä se seuransa tarkoin, voi muuten maine mennä.

    Elä yritä saada tietoja Martinan ystävistä ne ei kuulu sinulle missään tapauksessa ja yritä myös ymmärtää asia pääkopassasi .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Kiva Martinalle jos on päässyt itseään parempaan seuraan. Sopii siinä taas polleena käpsytellä:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sua säälit henkilötä jotka ovat ystäviä keskenään.Miettisit ensin vähän asiaa en kuin kirjoittelet viestijäsi tännekkin .

    No onhan se nyt säälittävää, jos pitää Maran kaa hengata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Ihan mukavan iloiselta Matrttiina näyttää .

    Äänestä

  • Perse ja tissit eellä puuhun… vai mihin se menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millähän mittarilla nämä tyttöjen kaverit (Martinan sanoja lainatakseni) ovat niin arvostettuja? Onko ne siksi arvostettuja, että ovat Martinan seurassa, vai onko olemassa joku muu syy?
    Ihan normaaleja ihmisiä, en ole lukenut, että olisivat mitenkään erityisesti arvostettavia henkilöitä.
    Jos on kovinkin arvovaltainen vaikuttaja, olisi syytä miettiä se seuransa tarkoin, voi muuten maine mennä.

    Höpö höpö. Omaa uraansa tekeviä naisia ja menestyvät siinä mitä tekevät. Siis aivan jotain muuta jälleen kerran, kuin esim tämä Belorf. Sitä kommentoija varmasti tarkoitti, ja jos olet normi järjellä varustettu, niin toki sen ymmärsitkin. Mutta kun on pakkomielle Martinan lisäksi arvostella jokainen, joka mitenkään liittyy Martinaan, niin et voi itsellesi mitään. Ja kovin liikuttavaa tämä "huolesi" Martinan ystävien maineesta. Paitsi että ei. Ainoastaan yksi niin tyypillinen tapa päästä mollaamaan Martinaa. Alkeelliset keinot, jotka ei mene mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Hmmm. Miksi heitä arvostetaan? Ovatko poliitikkoja tms.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perse ja tissit eellä puuhun… vai mihin se menee.

    MANBOOBSIT vaan tärisee kun Termari pistää bilettäen Dubain pintapaikoissa!

    Hyvä Termari!
    Näytä niille!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Huvittavaa tosiaankin, miten nyt Dubai onkin hieno lomamesta ja vielä "arvostettujen" naisten seurassa Martina (muka), kun tähän asti on mollattu, että Dubai on huumekauppiaiden ja roistojen paikka nykyään. Ainakin aina silloin, jos Sofia siellä lomailee. Nyt se onkin vallan hieno ja upea lomapaikka, kun Feikkilehti sinne eksyi. On tosi "arvostettua ja arvostettavaa" porukkaa varmaan reissussa, kun ihan Feikkilehden mukana matkustavat. Varmaan saman kaliiberin naikkosia kaikki. Arvostus taitaa olla pelkästään naikkosten omissa mielikuvissa... :D))))))))

    Ja millähän meriiteillä sinä olet arvostelemassa vaikkapa nyt näitä kyseisiä naisia, siis yhtäkään heistä ? Tarttuuko Sofian hulluus instan kautta, kun yhä pahempaa harhaa omasta statuksesta on liikkeellä erityisesti teillä muutamalla Sofiaa ihailevallla hahmolla ? ? ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmmm. Miksi heitä arvostetaan? Ovatko poliitikkoja tms.

    Siis et ihan oikeasti tiedä ??? Kyllä molemmat saaneet hienon uran aikaiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan mukavan iloiselta Matrttiina näyttää .

    Iloinen on , kun ei tarvitse lapsien kanssa olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ainakin Sefan tiesi Martinan loman aivan varmasti, koska puhuvat keskenään tyttären hoitajista ja muistakin lapseen liittyvistä asioista keskenään.Se on taas Stefanin häpeä, jos ei sitä Sofialle ole kertonu ollenkaan .

    Jengi elää täällä toisten elämää, oma hukassa vai🙄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jengi elää täällä toisten elämää, oma hukassa vai🙄

    Ketä kiinnosta Stefu, Marttiina ja Sofia. Ei voisi vähemmän kiinnostaa. Nämä tienaavat näillä huuhaa jutuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ainakin Sefan tiesi Martinan loman aivan varmasti, koska puhuvat keskenään tyttären hoitajista ja muistakin lapseen liittyvistä asioista keskenään.Se on taas Stefanin häpeä, jos ei sitä Sofialle ole kertonu ollenkaan .

    Miksi puitte toisten asioita, kun ette niistä tiedä mitään?

    Äänestä

  • Stefu ihailee Sofiaa, eivätkä nuo ole mitään törkeitä stooreja, vaan rakastuneen miehen kuvia.
    Kateelliset kääntävät kaiken törkeäksi, mutta heillä ei olekaan muuta päässään kuin törkeydet.
    Kauniit ajatukset ovat jääneet katkeruuden alle, surullista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Omaa uraansa tekeviä naisia ja menestyvät siinä mitä tekevät. Siis aivan jotain muuta jälleen kerran, kuin esim tämä Belorf. Sitä kommentoija varmasti tarkoitti, ja jos olet normi järjellä varustettu, niin toki sen ymmärsitkin. Mutta kun on pakkomielle Martinan lisäksi arvostella jokainen, joka mitenkään liittyy Martinaan, niin et voi itsellesi mitään. Ja kovin liikuttavaa tämä "huolesi" Martinan ystävien maineesta. Paitsi että ei. Ainoastaan yksi niin tyypillinen tapa päästä mollaamaan Martinaa. Alkeelliset keinot, jotka ei mene mihinkään.

    👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefu ihailee Sofiaa, eivätkä nuo ole mitään törkeitä stooreja, vaan rakastuneen miehen kuvia.
    Kateelliset kääntävät kaiken törkeäksi, mutta heillä ei olekaan muuta päässään kuin törkeydet.
    Kauniit ajatukset ovat jääneet katkeruuden alle, surullista.

    Rakastunut ja kumppaniaan kunnioittava aikuinen mies ei postaa osoittelevia tissi- ja persuskuvia kumppanistaan, tämä on aivan varma !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iloinen on , kun ei tarvitse lapsien kanssa olla.

    LAPSI MAINITTU

    Ja halvalla pistää Sofiaa.

    Äänestä

  • Saman voi tehdä Martinakin. Ja vielä Soffin fanit vetää lapsetkin mukaan, se jo aikaa mennä liian pitkälle. Kai sitä ihminen voi tehdä työmatkoja elääkseen.

    Äänestä

  • En mä jaksaisi tuollaista elämää,olisi hyvin stressaavaa näytellä onnellista,vaikka kaikki tietää miten teennäistä kaikki on.Ollaan yhdessä vain rahan ja exän kiusaamiseksi tämä S&S...jossain vaiheessa tulee romahdus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Kirjoituksessasi paistaa todellinen kateus pahasti läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiva Martinalle jos on päässyt itseään parempaan seuraan. Sopii siinä taas polleena käpsytellä:D

    Taas kateus. Se on paha tauti mustasukkaisuuen ohella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iloinen on , kun ei tarvitse lapsien kanssa olla.

    Lapset mainittu!!!

    Äänestä

  • von Ruusilan näyttelemä rikas elämä voi kohta loppua. Syytteet molemmilla, voi näytteleminen loppua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Kateus näkyy taas. Kai sinne saa muutkin matkustaa kun vaan
    von Ruusila?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa tosiaankin, miten nyt Dubai onkin hieno lomamesta ja vielä "arvostettujen" naisten seurassa Martina (muka), kun tähän asti on mollattu, että Dubai on huumekauppiaiden ja roistojen paikka nykyään. Ainakin aina silloin, jos Sofia siellä lomailee. Nyt se onkin vallan hieno ja upea lomapaikka, kun Feikkilehti sinne eksyi. On tosi "arvostettua ja arvostettavaa" porukkaa varmaan reissussa, kun ihan Feikkilehden mukana matkustavat. Varmaan saman kaliiberin naikkosia kaikki. Arvostus taitaa olla pelkästään naikkosten omissa mielikuvissa... :D))))))))

    Tämä toinen arvostettu bosslady on ainakin luonteeltaan juuri sopiva Martinan kaveriksi.
    Kylmäävää settiä löytyy pilvin pimein tästä henkilöstä pitkin nettiä.
    https://www.vauva.fi/keskustelu/3681688/kokemuksia-jungle-juice-baarista-tyopaikkana

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dadc2e86-8c01-4f42-b4e0-bc940ea90cb0

    https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/1504322

    https://focusonfavorites.fi/2018/11/08/kun-sain-potkut-jungle-juice-barista/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rakastunut ja kumppaniaan kunnioittava aikuinen mies ei postaa osoittelevia tissi- ja persuskuvia kumppanistaan, tämä on aivan varma !

    Sinäkö päätät muiden puolesta, miten ne ajattelee ja toimii? Stefulla on vihdoin nainen, jolla on naisen vartalo ja hän myöskin haluaa näyttää sen muille.
    Kyllä 9 vuotta miesmäisen tyypin kanssa saa haluamaan ja himoamaan naisellista vartaloa, tietenkin sen haluaa myös stooreissaan näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En mä jaksaisi tuollaista elämää,olisi hyvin stressaavaa näytellä onnellista,vaikka kaikki tietää miten teennäistä kaikki on.Ollaan yhdessä vain rahan ja exän kiusaamiseksi tämä S&S...jossain vaiheessa tulee romahdus.

    Kosto Martinalle tuhoaa Stefun vaikuttaa siltä ja miesparka ei näe totuutta pelkästään ponihännän takiako kaikki ❓❓❓

    14.11. Ääliöö😱muista ottaa lääkkeet vaikkei nekään tyhmyyteen auta.🤡🤡

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Hienoa Marttina

    Varmaan nauravat Martinalle selän takana😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ainakin Sefan tiesi Martinan loman aivan varmasti, koska puhuvat keskenään tyttären hoitajista ja muistakin lapseen liittyvistä asioista keskenään.Se on taas Stefanin häpeä, jos ei sitä Sofialle ole kertonu ollenkaan .

    Sun horinoita, satutäti taas asialla.
    Sefan😂, juu juu, Sefan tiesi kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai niin ja Stefun laittama pyllyvideo myös 😄

    Onkin Sofialla seksikäs pylly👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kosto Martinalle tuhoaa Stefun vaikuttaa siltä ja miesparka ei näe totuutta pelkästään ponihännän takiako kaikki ❓❓❓

    Luit ajatukseni 14:51, minkäs sille voi. Osaa mies kyllä kettuillakin, järjestikö samaan aikaan viikon tuolla Dubaissa, kun Martina on kavereidensa kanssa, Eikös Stefulla ole tapana ollut iskeä naisia, joilla on jokin yhteys ollut Martinaan, tuli vaan jotenkin mieleen? (Satu, Sofia onko muitakin ollut vuosien varrella?), aika ilkeä tapa, mitä se kertoo miehen luonteesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa oli tuo, että Martina päässyt Dubaihin oikein arvostettujen naisten seurassa....hahhhaaa. Sääliksi käy näitä arvostettuja naisia, eipä ole heillä hääppöistä seuraa.

    Ei niistä kuule kukaan elätä itseään toisten miesten rahoilla. Maksavat matkansa ja tekevät töitä. Olet tyhmän uhmakas ja kateellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sua säälit henkilötä jotka ovat ystäviä keskenään.Miettisit ensin vähän asiaa en kuin kirjoittelet viestijäsi tännekkin .

    Missä Soffin ystävät. Miksei reissaa ystäviensä kanssa? Ai niin siellä ei ole rahaa, sorry!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millähän mittarilla nämä tyttöjen kaverit (Martinan sanoja lainatakseni) ovat niin arvostettuja? Onko ne siksi arvostettuja, että ovat Martinan seurassa, vai onko olemassa joku muu syy?
    Ihan normaaleja ihmisiä, en ole lukenut, että olisivat mitenkään erityisesti arvostettavia henkilöitä.
    Jos on kovinkin arvovaltainen vaikuttaja, olisi syytä miettiä se seuransa tarkoin, voi muuten maine mennä.

    Voiko olla noin tyhmä, vai pidätkö itseäsi arvostettuna ja otat nokkiisi kun muita kehutaan. Vähän siltä näyttää kirjoituksesi perusteella ja kateus oikein huokuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiva Martinalle jos on päässyt itseään parempaan seuraan. Sopii siinä taas polleena käpsytellä:D

    Kyllä kateus käy hermoille. Ne menee naisporukalla kellä on rahaa ja työtä millä elää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millähän mittarilla nämä tyttöjen kaverit (Martinan sanoja lainatakseni) ovat niin arvostettuja? Onko ne siksi arvostettuja, että ovat Martinan seurassa, vai onko olemassa joku muu syy?
    Ihan normaaleja ihmisiä, en ole lukenut, että olisivat mitenkään erityisesti arvostettavia henkilöitä.
    Jos on kovinkin arvovaltainen vaikuttaja, olisi syytä miettiä se seuransa tarkoin, voi muuten maine mennä.

    Kuka ihminen pitää jotain toista ihmistä arvokkaampana ,ei kukaan ihminen ole parempi kuin itse olet ,itsekunnioitus kunniaan .turhat höpinät pois jokainen vaan nenut pystyyn ,ollaan kaikki yhtä arvokkaita.

    Äänestä

  • Tehty ilmoitus! Seurantaa lapsiin viittaavaa. Suositellaan kieltoa sivuille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En mä jaksaisi tuollaista elämää,olisi hyvin stressaavaa näytellä onnellista,vaikka kaikki tietää miten teennäistä kaikki on.Ollaan yhdessä vain rahan ja exän kiusaamiseksi tämä S&S...jossain vaiheessa tulee romahdus.

    Näin se tulee käymään.

    Äänestä

Miten se ilmenee, että ei olisi tyytyväinen?
Heillä on upea kämppä, ympäristö jossa selvästi viihtyvät, lämmin keli, sekä toisensa. Mikään postaus ei viesti, että olisi huono fiilis, sinun toiveajatteluasi tuollainen.

Äänestä
  • Henkilökohtainen kemia näkyy kyllä ihmisistä, jos heidän kaikki keskinäiset asiansa ovat aivan kunnossa .❣️

    Äänestä

  • Sofian naama kertoo kaiken, kun on Stefun kuvattavana. Ja ihmekös tuo, ei ole nimittäin ihan kevyemmästä päästä Stefun saamat syytteet, puhumattakaan Stefuun liittyvästä talousrikostutkinnasta. Kyllä tällä pariskunnalla on ihan syytä huoleen, vaikka muuta yrittävät esittää. Ja on aivan varmaa, että Sofia on huolissaan tulevaisuudestaan ja lähinnä kulissien mahdollisesta sortumisesta. Nimittäin Sofian juhlat loppuvat samalla sekunnilla, kun Stefulta loppuu rahat ja Sofian elättäminen. Kyllä se vetää naaman vakavaksi väkisinkin ihmiseltä, joka laskee koko elämänsä ja olemassaolonsa, eikä mitenkään minkä tahansa elämän vaan ylenpalttisen vauraan elämänsä, yhden "liikemiehen" varaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofian naama kertoo kaiken, kun on Stefun kuvattavana. Ja ihmekös tuo, ei ole nimittäin ihan kevyemmästä päästä Stefun saamat syytteet, puhumattakaan Stefuun liittyvästä talousrikostutkinnasta. Kyllä tällä pariskunnalla on ihan syytä huoleen, vaikka muuta yrittävät esittää. Ja on aivan varmaa, että Sofia on huolissaan tulevaisuudestaan ja lähinnä kulissien mahdollisesta sortumisesta. Nimittäin Sofian juhlat loppuvat samalla sekunnilla, kun Stefulta loppuu rahat ja Sofian elättäminen. Kyllä se vetää naaman vakavaksi väkisinkin ihmiseltä, joka laskee koko elämänsä ja olemassaolonsa, eikä mitenkään minkä tahansa elämän vaan ylenpalttisen vauraan elämänsä, yhden "liikemiehen" varaan.

    Niin...kuka maksaa asunnon vuokran Hesassa,jos Stefulla ei ole rahaa.Miten Sofian käy,loppuu elvistely luksuksesta.Mielenkiintoista🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkilökohtainen kemia näkyy kyllä ihmisistä, jos heidän kaikki keskinäiset asiansa ovat aivan kunnossa .❣️

    Oletko heihin näköyhteydessä, vaiko muutaman instakuvan perusteella teet päätöksiäsi, joita totena toitotat täällä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkilökohtainen kemia näkyy kyllä ihmisistä, jos heidän kaikki keskinäiset asiansa ovat aivan kunnossa .❣️

    Kyllä...henkilökohtainen kemia näkyy päällepäin,onko rakastunut ja onnellinen..juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin...kuka maksaa asunnon vuokran Hesassa,jos Stefulla ei ole rahaa.Miten Sofian käy,loppuu elvistely luksuksesta.Mielenkiintoista🤔

    Älä pelkää, et sinä se maksaja ole, joten lopeta muiden ihmisten asioiden vatvominen ja elä omaa elämääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko heihin näköyhteydessä, vaiko muutaman instakuvan perusteella teet päätöksiäsi, joita totena toitotat täällä?

    Ottaako koville😁

    Äänestä

Tämä kuvaa ihan sun ikiomaa ajatusmaailmaasi, kateellinen ja köyhä ihminen olet. Sofia on sun yläpuolellasi, muista se👍!

Äänestä
  • Ha haa just juu tuntuu olevan kaikkien yläpuolella mut sairas mielikuvitus olento taitaa olla

    Äänestä

  • En ole kade kyllä mistään ,ei pidä hermostua suotta jos joku sanoo näkemyksensä parin yhdessäoloa kun on seurannut videoilta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kade kyllä mistään ,ei pidä hermostua suotta jos joku sanoo näkemyksensä parin yhdessäoloa kun on seurannut videoilta .

    Tais olla nyt Sofia itse asialla ja aika varmasti myös .

    Äänestä

  • Yläpuolella, vaikka ryyppää maassa, jossa se on laitonta? 😝 Sohvi on pelkän peruskoulun käynyt juntti, jolta ei löydy sivistystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tais olla nyt Sofia itse asialla ja aika varmasti myös .

    Mukava keskustella kanssasi.
    Mitä mieltä olet, millaisia kuvia haluaisit minun postittavan? Siis ei pusukuvia Stefun kanssa, ei hissikuvia, ei ruokakuvia, ei kaupunkinäkymiä, ei asuntokuvia, ei laukkukuvia, ei kuntosalikuvia eikä paljon muutakaan. Nyt kun ollaan melkein kavereita, niin kerro millainen instatilini pitäisi olla? Laita myös oman instatilisi tiedot minulle, niin voin myös sinua seurata. Kivaa, eikö?

    Terveisin Sofia

    Äänestä

  • Sofia ei kuule ole kenenkään yläpuolella jos nyt et tarkoittanut et nousee vaikka jakkaralle ja sillai vaikka minunkin yläpuolella on sitten .

    Äänestä

  • Voi voi. Tuskinpa vaan. Koetapa sinä muistaa oma asemasi, vaikka et Sofian olematonta statusta ymmärräkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yläpuolella, vaikka ryyppää maassa, jossa se on laitonta? 😝 Sohvi on pelkän peruskoulun käynyt juntti, jolta ei löydy sivistystä.

    No näinhän se on. Juurikin näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yläpuolella, vaikka ryyppää maassa, jossa se on laitonta? 😝 Sohvi on pelkän peruskoulun käynyt juntti, jolta ei löydy sivistystä.

    Martina ei saanut edes peruskoulua käytyä.
    Martinan sivistyksen tasosta ei voi edes puhua, kun sitä ei ole.
    Mannerheim perusti Helsingin jne...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yläpuolella, vaikka ryyppää maassa, jossa se on laitonta? 😝 Sohvi on pelkän peruskoulun käynyt juntti, jolta ei löydy sivistystä.

    Martina on käynyt peruskoulun amiksen!

    Äänestä

  • Ja paljonkin yläpuolella, sehän noiden kateutta lisää ja sairaat jutut pahenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina on käynyt peruskoulun amiksen!

    Martina on todellakin käynyt ne. Sofia ei ole käynyt kuin peruskoulun!! 😝

    Äänestä

  • Sofiahan on todennut"ei helmiä sioille" kertoo hänen ajatusmaailmastaan...

    Äänestä

  • Jo sun mielestä Sofia on rikas, niin miksi päästää laskunsa ulosottoon ja muut maksumiehiksi. Maksas sen asianajajansa laskun. Sen maksoi veronmaksajat. Kuinka kehtaa . . . mutta Soffi se kehtaa. Häpee kehuja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina on todellakin käynyt ne. Sofia ei ole käynyt kuin peruskoulun!! 😝

    Martina oli koulukiusaaja ja lintsasi jatkuvasti. Ei loista yhtään millään osa-alueella edelleenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mukava keskustella kanssasi.
    Mitä mieltä olet, millaisia kuvia haluaisit minun postittavan? Siis ei pusukuvia Stefun kanssa, ei hissikuvia, ei ruokakuvia, ei kaupunkinäkymiä, ei asuntokuvia, ei laukkukuvia, ei kuntosalikuvia eikä paljon muutakaan. Nyt kun ollaan melkein kavereita, niin kerro millainen instatilini pitäisi olla? Laita myös oman instatilisi tiedot minulle, niin voin myös sinua seurata. Kivaa, eikö?

    Terveisin Sofia

    Sofia on muiden yläpuolella kun seisoo tuolilla. SORRY!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina ei saanut edes peruskoulua käytyä.
    Martinan sivistyksen tasosta ei voi edes puhua, kun sitä ei ole.
    Mannerheim perusti Helsingin jne...

    Soffilla pelkkä kansakoulu eikä mitään ammattia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina on todellakin käynyt ne. Sofia ei ole käynyt kuin peruskoulun!! 😝

    Martina ei ole amista nähytkään kuin unissaan, eikä unissaankaan käynyt sitä loppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yläpuolella, vaikka ryyppää maassa, jossa se on laitonta? 😝 Sohvi on pelkän peruskoulun käynyt juntti, jolta ei löydy sivistystä.

    Viininjuonti aterialla ei ole ryyppäämistä. Jos alkoholin nauttiminen olisi laitonta, niin silloinhan ne ravintolat syyllistyisi laittomuuksiin, jotka sitä juomaa siellä myy.
    Ravintoloilla on varmaan luvat tuolla maassa oltava kunnossa, joten niiden anniskelu on silloin laillista.
    Rupeatko sinä jo muiden maiden lakeja uusiksi kirjoittamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soffilla pelkkä kansakoulu eikä mitään ammattia.

    Kansakoulu loppui suomessa viisivuotisella siirtymäajalla 1972-1977.
    Sofia on syntynyt 1990, ei hän ole mitenkään voinut käydä kansakoulua, kun on aloittanut koulunkäynnin 1997.
    Sinä et ole käynyt selvästi mitään koulua, kun et edes tällaista asiaa tiedä.

    Äänestä

Luulisi Sofian nyt olevan tyytyväinen, kun sai tennarinsa ja huulirasvansa, voi hyvää päivää, miten ihminen voi ajautua tuohon tilaan?En yhtään ihmettele, jos nyt paniikki päällä, kun Martina paikalla. Nämä kaksi naista kun yö ja päivä. Kumpi se päivä, voi jokainen tykönänsä miettiä. Säälittävää!

Äänestä
  • Kissatappelu tulossa Dubain kuumassa yössä!
    Sevenin ja nyrkkipostin varmaa etusivun kamaa!!!

    Jiiiiihaaaaaa!!!!!

    Äänestä

Sen näki, miten Sofialla on taas naama norsun-lla ja näytteli KESKISORMEA Stefulle, vaikka se on kiellettyä Dubaissa, kuten muukin sopimaton käytös. Tuosta kun jäisi kiinni, olisi edessä maasta karkoitus.

Pissiksen ei kannata mennä maahan, jonka sääntöjä ja lakeja ei pysty noudattamaan.

Äänestä
  • Vetäisi sitä turvottavaa huulirasvaa vaan lisää, eikä näyttelisi keskisormea joka vielä maksaa kaiken helahoidon .

    Äänestä

  • Juuri näin!
    Voi tulla koppia. Siinä ei sitten kuohuvaa kilistellä hetkeen.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vetäisi sitä turvottavaa huulirasvaa vaan lisää, eikä näyttelisi keskisormea joka vielä maksaa kaiken helahoidon .

    Sofian kiitos Stefulle, eli kaiken maksumiehelle, on keskisormen heiluttelu 🖕🏽🖕

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofian kiitos Stefulle, eli kaiken maksumiehelle, on keskisormen heiluttelu 🖕🏽🖕

    Ei sinun tarvitse heidän keskinäistä huumoriaan ymmärtää, pääasia on se, että itse ymmärtävät.

    Äänestä

Minulla meni todella maku Dubaihin, koska täällä on niin paljon suomalaisia turisteja ja Martinakin tuli tänne.

Terveisin Sofia

Äänestä

Stefun videolla vilahtaa oudosti reunoista rispaantunut merkki?laukku ja kyllästyneen oloinen Sofia.

Äänestä

Martina ja Lötkö tuskin kohtaavat Dubaissa. Soffa kun nukkuu hotellihuoneessa suuremman osan ajasta.

Äänestä
  • Missä hotellihuoneessa?
    He majoittuvat siinä huoneistossa, jossa Stefu on kaverinsa kanssa osaomistajana. Rakennuksessa on kaksi tornia, toinen hotellia ja toinen huoneistoja, ovat residenssitornissa, eivät hotellissa.

    Äänestä

  • Mistä tuon kuvitelman olet saanut päähäsi, tuollahan tuo Sofia on "liikenteessä" koko ajan kuvienkin mukaan. Varmasti nukkuukin, kuten muutkin ihmiset, onko sekin Sofialta kielletty?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä hotellihuoneessa?
    He majoittuvat siinä huoneistossa, jossa Stefu on kaverinsa kanssa osaomistajana. Rakennuksessa on kaksi tornia, toinen hotellia ja toinen huoneistoja, ovat residenssitornissa, eivät hotellissa.

    Kuinka pienen osan Stefan omistaa? Pikkuruisen...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka pienen osan Stefan omistaa? Pikkuruisen...

    Todennäköisesti kuitenkin suuremman osan, kuin sinä.

    Äänestä

Mikä ihme on Sofian arabialainen ruoka mitä on kaivannut? Suomesta saa kaikkea enkä keksi mitä se voi olla.

Äänestä
  • No näithän sää, näkkäriä ja Lurpakia😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No näithän sää, näkkäriä ja Lurpakia😂

    Loppuiko rahat kun pitää nyt olla näkkärilinjalla? 😂

    Äänestä

Voi hyvänen aika sentään! Mahtuuhan nämä kaksi naista Helsinkiinkin, joka on huomattavasti pienempi (213 km2/658. 000 asukasta) kaupunki kuin Dubai (4114 km2/
3.331.000 asukasta).
Eikä Dubai liene mitenkään korvamerkitty jommalle kummalle naiselle.
Tuskin he törmäävät toisiinsa kaupungissa, jossa asuu miljoonia ihmisiä.
Mitä siinäkin on huvittavaa, jos passia ei saa ajoissa, erehdyksiä sattuu ja koneita lentää. Onko se joku kilpailu, kumpi ehtìi/lentää ensimmäisenä?
Eikä nykypäivänä ole mitenkään hienoa käydä jossakin Marbellassa tai Dubaissa, monilla on jopa omistusasunto ko kohteissa. Ja jos ei ole, matkat on halpoja, alle tonnilla pääsee.
Mikä sitten on "arvostettu" nainen? Onko se tieteen, taiteen, kulttuurin, urheilun alalta?
Jos Martina on arvostettujen naisten kanssa matkalla, miten se tekee hänestä paremman ihmisen?

Äänestä

Vittu mä näytän teille että mullakin on varaa matkustaa tänne, ja teen sen ihan teidän kiusaksenne ja tulin piruuttani tänne samaan aikaan. Ota ST mut takaisin.
T. Martina

Äänestä
  • Ei vaan ota. Kun vihdoin pääsin eroon.👍

    Äänestä

  • Martinaa ei paljon ässät kutkuttele, se voi mennä minne huvittaa millon huvittaa koska sillä on rahaa. Miksi se ottais persaukisen Thermanin takas🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Varasiko Stefan matkan jo heinäkuussa? Stefu teki sen tahallaan, varasi samaan aikaan viikon, Dubaista ärsyttääkseen Sofiaa, se näkyy katkeruudessa täällä. He taisivat varata matkan sen jälkeen, kun Stefu sai Hangossa olevan kiinteistön myytyä ja matkarahaa voisko olla ? Ei tuo pari S&S näytä kovin onnelliselta, harmi Stefu roikkuu tuossa suhteessa, eikö ole enää muita kavereita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varasiko Stefan matkan jo heinäkuussa? Stefu teki sen tahallaan, varasi samaan aikaan viikon, Dubaista ärsyttääkseen Sofiaa, se näkyy katkeruudessa täällä. He taisivat varata matkan sen jälkeen, kun Stefu sai Hangossa olevan kiinteistön myytyä ja matkarahaa voisko olla ? Ei tuo pari S&S näytä kovin onnelliselta, harmi Stefu roikkuu tuossa suhteessa, eikö ole enää muita kavereita?

    Ne rahat meni peliluolaan luulen näin

    Äänestä

  • Varannut heinäkuussa matkan, joten tuskn tiesi milloin nuo kaksi siellä ovat.

    Äänestä

Kuka on lasten kanssa?

Äänestä
  • Puolikolmelta yöllä, lapset mielessä! Sairasta.

    Äänestä

  • No sehän sun murhe on…

    Äänestä

Tuliko Martina bossladyjen kanssa käväisemään Dubai expossa 2020. Siellä on suomipaviljonki Lumi ja paljon business vaikuttajia suomesta.
Loistavaa mainosta suomelle, aktiiviset vaikuttaja naiset.

Äänestä
  • Hieno homma! Onkohan Martinalla tulkki mukana?
    Hieman tarkkuutta oikeinkirjoitukseen, näyttelyn nimi on Expo 2020 Dubai ja paviljonki on LUMI-paviljonki.
    Maan nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, vaikuttajanainen on yhdyssana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieno homma! Onkohan Martinalla tulkki mukana?
    Hieman tarkkuutta oikeinkirjoitukseen, näyttelyn nimi on Expo 2020 Dubai ja paviljonki on LUMI-paviljonki.
    Maan nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, vaikuttajanainen on yhdyssana.

    blahblaahblaah...
    oliko ihan pakko googlettaa ja tulla elvistelemään luuseri.
    Kaikki ymmärsi kommentin paitsi sinä. Blaahblaahblaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    blahblaahblaah...
    oliko ihan pakko googlettaa ja tulla elvistelemään luuseri.
    Kaikki ymmärsi kommentin paitsi sinä. Blaahblaahblaa

    Mitä moitittavaa siinä on, että tarkistaa asiat? Eikä se tee ihmistä luuseriksi, jos haluaa kirjoittaa oikein tai tarkistaa asiatiedot.
    Onnea sinulle, kirjoitit blaahblaahblaa ihan oikein...

    Äänestä

  • Miksi Martti sinne menisi?
    Se ei ymmärrä mistään mitään, Expossa tekstit kohteissa englanniksi, ei menisi Martilla jakeluun.
    Stefu ja Sofia muuten kävivät Expossa ja viettivät siellä viisi tuntia.
    Martina makasi rannalla, esitteli lonkeroitaan ja söi banaania.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieno homma! Onkohan Martinalla tulkki mukana?
    Hieman tarkkuutta oikeinkirjoitukseen, näyttelyn nimi on Expo 2020 Dubai ja paviljonki on LUMI-paviljonki.
    Maan nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, vaikuttajanainen on yhdyssana.

    Maan? Dubai on kaupunki..

    Äänestä

Arvostettujen naisten????
Taidat omaa aivotoimintaasi esitellä ja Sofian ajatteluna esittää niitä ulos.
Tottakai ässät menevät Dubaihin välillä, kun heillä on siellä asuntokin.
Tuota Martinan heidän perästä juoksua en ymmärrä, ihanhan tuo on kuin "Bahan" aikoihin.
Käy samat paikat kuin Sofia ja Stefu, ei varmaan muita matkakohteita ole.
Esittämistä ilman mitään järkeä.
On vaan M: kin niin kade Sofialle, että tellääntyy samaan paikkaan, hyvä kun edelliseltä reissulta kerkesi kotona käydä.
On varmaan niiiin rasittavaa kotielämää.

Äänestä
  • Järki hoi... Martina ystävineen varasi matkan jo heinäkuussa. Tokkopa on silloin edes Stefu tiennyt matkustavansa tähän ajankohtaan Dubaihin. Olisiko Martinan pitänyt perua kauan ystäviensä kanssa odottama loma vain sen vuoksi, että Ässät ovat siellä samaan aikaan? Antaisit jo olla, tuot vaan oman pakkomielteesi esiin.

    Äänestä

Siellä se voitelee näkkäriä huoneessa kun Stefu viilettää muualla🤣

Äänestä
  • Onkohan ruikkarit siis ruisleivät pakattu messiin, niitä odotelessa.

    Äänestä

  • Stefuhan kirjoitti että "no money no honey", eli Stefulta on rahat loppu ja rakkaus hävisi saman tien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefuhan kirjoitti että "no money no honey", eli Stefulta on rahat loppu ja rakkaus hävisi saman tien.

    Sofiahan kuvasi pokkana Pradan laukkua liikkeessä kun Kardashanin instassa oli sama laukku. Repsulla vaan ei ole varaa ostaa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefuhan kirjoitti että "no money no honey", eli Stefulta on rahat loppu ja rakkaus hävisi saman tien.

    Ja sinä olet ihan huumorintajuton .

    Äänestä

  • Ihan yhdessä menivät koko illan, kuten kaikki edellisetkin illat.
    Näkkäriä syötiin iltapalaksi.

    Äänestä

Stefu on nyt totuuden ytimessä. Näinkö kauan kesti tajua se, että
Sohvin rakkaus on logomaista ja tilapäistä...

Äänestä

Martina on tyhmä, sen näkee miten toimii.

Äänestä
  • Kyllä nämä palstapirkot ovat niitä tyhmiä.

    Äänestä

  • Jokainen voi reissata mihin haluaa, jos omilla rahoillaan sen tekee 😎

    Äänestä

  • Ja sinäkö olet älykäs Martina-pakkomielteesi kanssa? 🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen voi reissata mihin haluaa, jos omilla rahoillaan sen tekee 😎

    Voi matkustaa myös, jos joku maksaa. Ei ole kiellettyä. Minäkin matkustaisin, jos joku maksaisi.

    Äänestä

Painukoon vaikka Timbuktuun. Kenen arkea se haittaa?

Äänestä

Huvittaa kun nuo niin luulee olevansa niin fiiniä porukkaa ja pitää jokaista ruoka-annosta kuvata. Eivät kuitenkaan käy niissä oikeissa IN paikoissa joissa on ne todelliset gourmetannokset. Näkkärisofia, ha ha ha. Onko seuraavaksi mäkkäriannos?

Äänestä
  • Sofian yöt menee odotellessa aamiaista. Omg, mitä junttimaisia päivityksiä. Sit puolialastomana painelee aamiaiselle, ei siinä kyllä kunnioiteta maan kulttuuria. Todella moukkamaista käytöstä. Sitten tämä kansainvälinen liikemies Therman, eikö saa tota typerää lippistä edes ruokapöydässä pois päästään. Nää kaks on niin tolloja. Kumpikin kantaa typerän näköisiä pussukoitaan tärkeänä pälyillen että katsooko nyt varmasti yleisö. Oksetus pari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofian yöt menee odotellessa aamiaista. Omg, mitä junttimaisia päivityksiä. Sit puolialastomana painelee aamiaiselle, ei siinä kyllä kunnioiteta maan kulttuuria. Todella moukkamaista käytöstä. Sitten tämä kansainvälinen liikemies Therman, eikö saa tota typerää lippistä edes ruokapöydässä pois päästään. Nää kaks on niin tolloja. Kumpikin kantaa typerän näköisiä pussukoitaan tärkeänä pälyillen että katsooko nyt varmasti yleisö. Oksetus pari.

    👍👍👍

    Luokattomat! Huomaa että ei ole kovin hienoissa piireissä pyörinyt kun ei edes perusetiketti tavoista ymmärrä mitään. Ihme muoti tuo kun pitää joka paikassa kulkea jumppavaatteissa. Käykö tuo suihkussa treenin jälkeen ja pukee puhtaat vaatteet päälle vai kulkeeko hikisenä haisemassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofian yöt menee odotellessa aamiaista. Omg, mitä junttimaisia päivityksiä. Sit puolialastomana painelee aamiaiselle, ei siinä kyllä kunnioiteta maan kulttuuria. Todella moukkamaista käytöstä. Sitten tämä kansainvälinen liikemies Therman, eikö saa tota typerää lippistä edes ruokapöydässä pois päästään. Nää kaks on niin tolloja. Kumpikin kantaa typerän näköisiä pussukoitaan tärkeänä pälyillen että katsooko nyt varmasti yleisö. Oksetus pari.

    Dubaissa jos menee jossain muualla kuin hotellissa Sofian jumppatrikoissa, puolialastomana ravintolaan tai kulkee kadulla, niin päätyy paikalliseen vankilaan. Ihme, että on vielä vapaalla tuo Blörö tuolla röyhkeällä käytöksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Dubaissa jos menee jossain muualla kuin hotellissa Sofian jumppatrikoissa, puolialastomana ravintolaan tai kulkee kadulla, niin päätyy paikalliseen vankilaan. Ihme, että on vielä vapaalla tuo Blörö tuolla röyhkeällä käytöksellä.

    Menee aamiaiselle ja sen jälkeen salille.
    Joka aamu toiminut näin ja se on ihan normaalia.
    Tämä on sinulle selvästi liian vaikeaa ymmärtää.

    Äänestä

  • Kyllä mä nauroin kanssa, kun Martina kuvasi tänään sitä myöhäistä lounastaan. Hummeria oli lautasella ja Martina luuli sitä isoksi hämähäkiksi!
    Myöhemmin kuvasi vielä pitsat ja muut roskaruuat, eihän juntit osaa muuta syödäkään.
    P.S. Enpä nähnyt yhtään ruokakuvaa Sofialta, Martinalla niitä kyllä oli vaikka muille jakaa.

    Äänestä

Naggikeittoa yhteiskunnan varoilla.😂

Äänestä
  • Oikeusavustaja yhteiskunnan varoilla.😂

    Äänestä

  • Nakkikeittomiestä ei huolittu mukaan, mikä suhde tuollainen edes on, että kerran käydään yhdessä reissussa, muuten ukko jää kotiin ja eukko liehuu menemään?
    Hannulla ei ole rahaa matkustaa ja pääsee siivelle silloin, kun Martina suostuu maksamaan, muuten on vaan kotiorjan roolissa.

    Äänestä

Eikä teidän maailmassa ole ketään muita suomalaisia kuin S, S ja Martina? Kukaan ei ole niin tyhmä, että kuvittelee Martinan ystävien lähteneen Dubaihin Sofian ja Stefun takia 😂🙈

Äänestä
  • Pennut ja/tai henkisesti hiukan "pysähtyneet" hahmot kehittelevät päässään kaikenlaista höpöhöpö-tarinaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pennut ja/tai henkisesti hiukan "pysähtyneet" hahmot kehittelevät päässään kaikenlaista höpöhöpö-tarinaa.

    Onneksi on näitä älykkäitä ihmisiä, jotka arvostelevat tänne kirjoittavia ihmisiä erilaisilla termeillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi on näitä älykkäitä ihmisiä, jotka arvostelevat tänne kirjoittavia ihmisiä erilaisilla termeillä.

    Miten ihmeessä joidenkin anonyymisti törkeitä valheita, mustamaalaamisia ja jopa kunnianloukkauksia kirjoittelevia pitäisi saada olla jotenkin täysin koskemattomia, että heitä ei kuitenkaan saisi mitenkään analysoida. Johan se ilmenee kirjoituksen sisällöstä ja siitä että tekee tuollaista vuosikaudet ja päivittäin, että kaikki ei ole kohdallaan. Mutta eihän alholistikaan hakeudu hoitoon ennenkuin tunnustaa ja itse näkee sen, että on alkoholisti. Eli AA-kerhoon vaan ja siellä tunnustus että: Minä olen se ja se ja olen Martinan vakistalkkeri ja tulin hakemaan siihen sairauteen hoitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi on näitä älykkäitä ihmisiä, jotka arvostelevat tänne kirjoittavia ihmisiä erilaisilla termeillä.

    No mitäpä muuta näistä täydellisen soopan huutelijoista voi mainita ? Ei pienintäkään järkeä saati totuutta kommenteissaan, kun vain pakkomielteisesti haukkuvat Martinaa.

    Äänestä

Sohvi menee junttina aamupalalle pelkässä topissa ja näyttelee keskisormea muslimimaassa 🖕🏼🤢

Mutta kun lokille ei ole muuta väliä kuin minä, minä ja minä. Itse hän kuitenkin korostaa olevansa puoliksi arabi, mutta ei vaivaudu kunnioittamaan maan kulttuuria.

Äänestä
  • Joo ja nyt on expossa pelkässä napatopissa!! Järkyttävää ottaen huomioon missä maassa on. Hävettäisi kyllä, jos olisin tuolla 🙄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ja nyt on expossa pelkässä napatopissa!! Järkyttävää ottaen huomioon missä maassa on. Hävettäisi kyllä, jos olisin tuolla 🙄

    Aivan järkyttävän noloa ! ! !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ja nyt on expossa pelkässä napatopissa!! Järkyttävää ottaen huomioon missä maassa on. Hävettäisi kyllä, jos olisin tuolla 🙄

    Näyttää siellä muutkin turistit olevan lomakuteissa. Naisia shorteissa ja spagettiolkaintopeissaan.
    Jos nyt mietit, niin muslimimaissa olkapäät ei sovi olla näkyvissä, niin kyllä tuota sääntöä rikkoo hyvin monet muutkin länsimaiset turistit.
    Lämpötila on 30-40 välissä ja lomalla ollaan, ei tänä päivänä turistinkaan tarvitse itseään tuolla kaavuttaa, kuten joskus ennen muinoin.
    Dubai on paikka,jossa matkailee vuosittain yli 70 miljoonaa matkailijaa ja kaupungista on tullut sen myötä hyvinkin länsimainen.
    Muualla Arabiemiireissä ollaan konservatiivisempia, mutta ei tuolla kukaan ihmettele, vaikka miten niukoissa vetimissä menet, siitä on venäläiset turistit kyllä pitäneet huolen.
    Tässä sinulle vielä lainaus lomamatkalle sivustolta, niin olet jatkossa viisaampi:

    Dubaissa pukeutuminen on hieman enemmän kiinni siitä missä olet menossa. Hotellialueilla ja matkailijoiden suosimilla alueilla, kuten Dubai Marinassa, pukeutumiseen ei juuri tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. Voit pistää päällesi sitä, mitä muutenkin pukisit yllesi.
    Jos taas suuntaat Dubain laitamille tai kaupungin vanhaan osaan, kannattaa vältellä liiallista paljaan pinnan näyttämistä. Myös uskonnollisten rakennusten ja kohteiden lähettyvillä ja niiden sisätiloissa on kulttuuria hyvä kunnioittaa niin peittävien asusteiden, kuin esimerkiksi päähuivienkin avulla.
    Noin yleisesti Dubaissa pukeutuminen ei ole kovinkaan vaativaa tai säännösteltyä.

    Äänestä

  • Hotelleilla ja turistien suosimilla alueilla voi pukeutua ihan länsimaisesti.
    Käypä sinäkin joskus ulkomailla, niin saatat viisastua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ja nyt on expossa pelkässä napatopissa!! Järkyttävää ottaen huomioon missä maassa on. Hävettäisi kyllä, jos olisin tuolla 🙄

    Ai kamalaa! Tule sinäkin tähän päivään. Ota selvää asioista ja vingu sitten lisää.

    Äänestä

Huomaa hyvin, että kommentoijat eivät ole lomailleet Dubaissa.
Kyllä yli 3,3 miljoonan asukkaan kaupunkiin mahtuu kaksi suomalaisnaista (jolla toisella toki seurana arvostettuja businessnaisia) ilman, että tarvitsee pelätä yhteentörmäystä.
Dubai on n. 20 isompi pinta-alaltaan kuin Helsinki.
Kyllä Hämptonissakin saa kulkea niin, että harvoin tuttuihin törmää. No, se on semmosta, kun böndellä asuu...

Äänestä

Nainen voi lähteä Ylivieskasta, mutta Ylivieska ei lähde naisesta.

Se kertoo kaiken Sofian juntista käytöksestä niin Dubaissa kuin muuallakin 🕌

Äänestä
  • Sofia on asunut kahdessa eri maassa ulkomailla ja selviää siellä oikein hyvin.
    Martinasta olisin sen sijaan ennemminkin huolissani, kun ei se ymmärrä mitään kieltäkään ja puhuu kirjoittaa englanninkin aina väärin.
    Ehkä se jostain kuvatauluista voisi ymmärtää jotain.
    Onneksi sillä on kaksi tulkkia mukana, niin selviää tuosta reissusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia on asunut kahdessa eri maassa ulkomailla ja selviää siellä oikein hyvin.

    On asunut länsimaissa, mutta arabimaissa on eri lait 🤡

    Vai että oikein hyvin selviää ulkomailla ja kokemukseen perustuen ? En nyt tiedä mitä tarkoitat tällä "hyvin" pärjäämisellä, mutta mä olen kuullut suurempiakin menestystarinoita ulkomailla asuneiden ihmisten elämässä, kuin tilaustyttönä isojen poikien orgioihin tai nouto Pasilan poiisivankilaan ja päälle syytteet. Kaikki on toki suhteellista, mutta ei. Sofia ei ole pärjännyt ei ulkomailla, eikä Suomessa. Millään mittapuulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia on asunut kahdessa eri maassa ulkomailla ja selviää siellä oikein hyvin.
    Martinasta olisin sen sijaan ennemminkin huolissani, kun ei se ymmärrä mitään kieltäkään ja puhuu kirjoittaa englanninkin aina väärin.
    Ehkä se jostain kuvatauluista voisi ymmärtää jotain.
    Onneksi sillä on kaksi tulkkia mukana, niin selviää tuosta reissusta.

    Sofia tekee ihan samoin KIRJOITUSVIRHEITÄ SEKÄ SUOMEN, että ENGLANNIN kielessä 🤣
    Sofialla on yhdyssanat jatkuvasti kirjoitettu erikseen ja toisinpäin. Muitakin kirjoitusvirheitä vilisee tekstissä. Huomaa, että nainen ei ole käynyt lukiota, eikä edes ammattikoulua!!

    Joku parin kk pt-kurssi ei edistä kenenkään äidinkielen osaamista 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On asunut länsimaissa, mutta arabimaissa on eri lait 🤡

    Muslimimaissa siellä maaseudulla juu, mutta nyt puhutaan suurkaupunki Dubaista, siellä voi turistialueilla kulkea ihan kuten missä tahansa maassa, poislukien uskonnolliset kohteet ja vanha kaupunki ym.
    Ota selvää ennen kuin väität puuta heinää.

    Äänestä

Ei kyllä paljoa naurattaisi jos Feikin tapainen kotka seuraisi maailman ääriin. En kyllä itse ole huomannut Sofian tai Stefun postauksissa mitään ihmeellistä.

Äänestä

Ja kaikki naiset bikineissä rannalla, Dubaissa, kauheeta, kyllä hävettää😂

Äänestä
  • Etkö tiedä mitään Dubain laeista??
    Googleta! Vain rannalla ja hotellien uima-altaalla saa olla bikineissä Dubain lain mukaan. Sieltä lähdettäessä on pukeuduttava peittävästi 🙈

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö tiedä mitään Dubain laeista??
    Googleta! Vain rannalla ja hotellien uima-altaalla saa olla bikineissä Dubain lain mukaan. Sieltä lähdettäessä on pukeuduttava peittävästi 🙈

    Ei pidä paikkaansa, googleta sinä ja totea, että tuolla saa kulkea ihan normivaatteissa.

    Äänestä

Makua ei ole ollenkaan ! Eikä mitään tyylitajua. Menee Expoon salivermeissä eli kalsareissa ja napatopossa !? Ei ole todellista. Pysyisi kotona, kun on n o i n juntti. Uskomatonta !

Äänestä
  • Järkyttävä juntti. Tyhjätasku käyttäytyy kuin Euroopan omistaja Dubaissa. Pukeutumiskoodit ei kiinnosta, vaikka on olevinaan niin arabia että! 😝🙈🖕🏼🖕🏼

    Äänestä

  • Käytä sinä vaan sitä napatopossaa ja jatka instan kyttäämistä.

    Äänestä

  • Dubain turistialueilla voi pukeutua ihan kuten missä tahansa maassa.
    Luuletko, että expo on joku muotinäytös?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Dubain turistialueilla voi pukeutua ihan kuten missä tahansa maassa.
    Luuletko, että expo on joku muotinäytös?

    Ihan sama missä liikkuu, vaikka Helsingin keskustassa, niin edelleenkään trikoot ja urheilutoppi eivät ole tyylikkäät vaatteet, vaikka kuinka olisivat jotain merkkiä. Urheiluvaatteet kuuluvat harrastuksiin, ei muualle, vaikka kuinka ihmiset niitä käyttävät kaupassa käydessään.

    Äänestä

  • Jaa nyt Dubai on muka parodia, koska joku suomijuntti Blörf ei osaa noudattaa säädöksiä ja lakejä siellä? 👻

    Äänestä

Sofia on jättänyt kaikki koulunsa kesken. Lukion, ammattikoulun ja jopa autokoulun 😅
Vuoden kävi lukiota, mutta valehteli Seiskan toimittajalle olevansa ylioppilas 🤠

Äänestä

Onko etätöissä vai syys_lomalla?

Äänestä

Leijonaemo tyrkkää jälkikasvun muille ihmisille ja lähtee vainoamaan eksäänsä maailmalle. Tuo muide on kyllä niin uskomaton etten yhtään ihmettele että shamaanikin lyönyt jo hanskat tiskiin. Toivoton tapaus.

Äänestä
  • Eikö mene perille? Martinaa ei tuo manboobs kiinnosta pätkän vertaa. I know! Muoviperä voi pitää ihan rauhassa hankintansa.

    Äänestä

Sofia sanoo VIDEOLLA Seiskan toimittajalle: ”Mulla oli nää Manolo Blahnikin kengät jalassa, kun MENIN… öö…PÄÄSIN ylioppilaaksi” 🤡🤠

Siinä taas emävale suoraan Sofian suusta.

Äänestä

Noo, Steppuli hyvitti tän mielipahan jo....
Kattokaapa instastoriesta kun tälläkin Dubain reissulla täytyy rahoja kiireesti sijoittaa 👍💣

Äänestä

Todella hienoa, että tämän palstan tyhjäpäät saavat sisältöä surkeaan elämäänsä vatvomalla näitä Sofian ja Martinan tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Äänestä

Ei tää juttu voi olla nyt niin paha, vaikkei just paraskaan. Mikä muu paska asia tänään sattunut, et kaikki kävi vituttamaan?

Äänestä

Noloa, todella noloa tuo Sofian pukeutuminen julkisella paikalla. Onneksi ei ole suomalaisen näköinen niin ei nolaa Suomea tuolla Dubaissa.

Äänestä
  • Ihan yhtä noloa siellä on vetää jumppakuteissa

    Äänestä

  • Sofia on siis expossa Suomi-osastolla tiukoissa trikoissa ja lyhyessä topissa. Niin kova tarve herättää paikallisten miesten kiinnostus (on itse sanonut että nauttii Dubaissa siitä) ja sitten ehkä joku alkaa tutkimaan henkilön taustoja. Ja mitä sieltä löytyykään, Suomen suurin huumejuttu ja tuomio siitä.

    Äänestä

Olisi kyllä melko hirveää jos Martinan kaltainen tapaus roikkuisi kimpussa vuosikausia. Oikea painajaisten painajainen.

Äänestä
  • Toimitusjohtajan Martina Aittolehden yrityksellä menee hyvin ja roikkujia riittäisi mutta Hannu rakas on ainut hänen sisimässään. .❣️❣️

    Äänestä

Soffa ei ilmeisesti päässyt hienolle golf clubille tamineissaan.
Nyt kiukkuinen....oikeesti...mikä muija!

Äänestä
  • Sofia alkoikin yhtäkkiä kulkemaan yhdessä Stefun kanssa sen jälkeen kun Martina saapui.

    Äänestä

  • Sofia vietti aikaa ystävättärensä kanssa, kun miehet golffasivat, ei ole missään muualla ollut kiukkua, kuin sinun sisälläsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia alkoikin yhtäkkiä kulkemaan yhdessä Stefun kanssa sen jälkeen kun Martina saapui.

    Yhdessä ne on olleet tuolla ihan koko ajan. Stefu kuvannut Sofiaa ja samoista paikoista molemmilla stooreja, lukuun ottamatta Stefun työjuttuja ja golfin peluuta.
    Onko sut estetty instassa, etkä näe päivityksiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia vietti aikaa ystävättärensä kanssa, kun miehet golffasivat, ei ole missään muualla ollut kiukkua, kuin sinun sisälläsi.

    Ystävättären, buahahaa! Korkeintaan tuttu.

    Äänestä

Jännästi alkoi ilmestymään yhteiskuvia nyt kun Martina meni Dubaihin.

Äänestä

Hienosti näkyy Sofian todellinen pituus uusissa postauksissa. Lyhyet jalat ja kädet vaan vispaa 😅

Äänestä

Ja salilta suoraan röökille.
Viinilasin ääreen. Ei olisi Sofian tupakointi käynyt ilmi, jos ei Stefu olisi kuvannut sitä 🤐

Äänestä
  • Mä näin tollasen postauksen yliksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä näin tollasen postauksen yliksellä.

    Ylilaudalla on yleensä kuvat ajan tasalla 🤗

    Äänestä

Stefanin instassa oli kuva. Rööki palaa ja viina on maistunut joka päivä Dubaissa sunnuntaita lukuunottamatta.

Äänestä

Sofian pitää sopeutua Dubain sääntöihin, eikä Dubain jonkun Soffen sääntöihin. Muija kiukutteli, kun ei sitä päästetty golfklubille leggarit ja pelkät urheilurintsikat päällä! 🤣

Miten voi aikuinen ihminen olla noin itsekeskeinen ja omasta mielestään ETUOIKEUTETTU kaikkeen😤

Äänestä

Taivas mitkä eripari daisarit somevaikuttajalla on 😂

Äänestä
  • Näkyy stefun stooreissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näkyy stefun stooreissa.

    On tosiaan aivan eri paria noi daisarit.

    Äänestä

  • Rasvansiirrolla tehdyt pakarat ovat eri paria myös. Toinen puoli roikkuu alenpana. Kannattiko yrittää olla joku tositv-tähden kopio?

    Äänestä

Jättivät harmaan Suomen. Eivät kestäneet olosuhteita kotimaassaan.

Äänestä

Niin tänään aamupäiväl luin Seiskasta et ovat Dubaissa molemmat oli kuviakin joissa molemmat ovat erittäin kiinnostuneita somesta,eli jos "someloppuisi" niin mitä he tekisivät keskenään? Dubaissa asunto joka on minimaalisesti kalistettu Kun se on muotiam mut ei ystäviä ei ruokailuseuraa vain te Kaks jutelkaa puhukaa kiistäkää hyväilkää ja syokää yhdessä itse kaupasta ostetuista tehty iltapala illalla jotta yö olisi tähtitiettelinen ja heräisitte sit uutteen päivään erilaisina.

Äänestä

Onkohan koko poppoo hankkimassa, välittämässä huumeita, milloin Espanjassa milloin Dubaissa.

Hannu jäi lasten kanssa, kuinka uskalsi jättää lapset nuorien tyttöjen kanssa.
Ettei vaan tee pahaa....ja muuta heille.

On nämä rikkaita kun aina matkaavat ja rahaa palaa ja delta virusta leviää maasta toiseen.

Äänestä
  • Stefan ei ole vaaralinen lapsille eikä ainakaan Hannu, Dubaissa ei vsrmasti uskalla Sofia ja Stefan käyttää huueita, koska siitä voi saada kuolemantuomion .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefan ei ole vaaralinen lapsille eikä ainakaan Hannu, Dubaissa ei vsrmasti uskalla Sofia ja Stefan käyttää huueita, koska siitä voi saada kuolemantuomion .

    Hannu saisi nostaa syytteen tuolle yhdelle joka vihjailee jatkuvasti tuollaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hannu saisi nostaa syytteen tuolle yhdelle joka vihjailee jatkuvasti tuollaisia.

    Stefu ja Hannu voisivat yhdessä ottaa henkilöllisyyden selville. Siihen on aihetta.

    Äänestä

  • En uskaltaisi jättää lapsia raiskauksesta syytteen saaneen hoitoon ihan periaatteessa. Kenestäkään ei voi mennä takuuseen muttei varsinkaan tällaisesta ennenkuin käräjät on käyty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En uskaltaisi jättää lapsia raiskauksesta syytteen saaneen hoitoon ihan periaatteessa. Kenestäkään ei voi mennä takuuseen muttei varsinkaan tällaisesta ennenkuin käräjät on käyty.

    Kenen asialla täällä kirjoittelet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen asialla täällä kirjoittelet?

    Ihan oman mielipiteen asiasta sanoin. En ole "kenenkään asialla".

    Äänestä

Ylilaudalta löytyvät videot yön ja aamun örvellyksestä (toivanen ja stefu).
Ravintolan kännisekoilu vielä oli pientä siihen verrattuna 😱 Mutta tuskin Seven uskaltaa niitä julkaista Stefun viime raivostumisen jälkeen

Äänestä

Tuskin Noora ja kumpp kauaa Martinan kanssa hengaa.
Se on nähty kaikkien muidenkin " kavereiden" kohdalla. Martina ei pysty pitkiin ihmissuhteisiin ja ystävyys lopahtaa siihen, kun Martinan oppii tuntemaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sofia ei nyt vaikuta kovin tyytyväiseltä lomaansa, mahtaako harmittaa, että Martinakin on siellä nyt samaan aikaan. Ja vielä arvostettujen naisten kanssa. Sofia olisi ehkä halunnut näyttää, että hänpä pääsee Dubaihin, kun muut käyvät vaan Marbellassa. Mutta ei se ihan niin mennytkään. Huvittaa ajatus, että Sofia ei olisikaan saanut uutta passia ajoissa ja Martina olisi lennähtänyt tuonne ennen häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu