Ja mistähän sitä alottaisi...
Tosi fiksulta ratkaisultahan tää nettiin ongelmista kirjoittelu tuntuu.. siis tosi huonolta vaihtoehdolta.
Minust tuntuu, ett oon monen vuoden ajan ollu masentunu. Asiasta ei kukaan tiedä, tässä perhepiirissä ja kaveriporukassa kaikilla on niin suuria ongelmia, jolloin omien ajatusten esiin tuominen tuntuu aika ylivoimaiselta. Siis, minust tuntuu, ett omat ongelmat ei oo mitään ton ja ton ongelmiin verrattuna.
Oon sosiaalinen luonne, mul on tosi laaja kaveripiiri, aivan parhaat ystävät, rikkinäinen perhe, jne. Varmaan tääl Suomes aika tavallinen tarina.
Tänään taas räjähti kaikki käsiin. On mun isän 50 vuotissyntymäpäivät, jotka ahdisti häntä itseään enemmän ku meitä muita. Se ei ois halun mitää juhlia tai mitää muutakaa, mut sovittii, ett tarjotaa sen siskoille ja niiden perheillee kahvit. Mul palo pinna ku en osan ja/tai pystyn tekee parii voileipäkakkuu ja ensin kiukutteltuani mun 85-vuotiaalle isoäidille (jota en oo ikinä aikasemmin tehny) kävin itkee ihan hysteerisest sen eessä (jota ei myöskää ole koskaa tapahtun) sanouduin irti koko kahvituksista. Nää hysteeriset itkukohtauksetkaa ei oo mitää uutta, niitä on tapahtun jopa töissä. Lähdin menemää koko paikast ja vedän nyt päätä täytee kauhee syyllisyyden takii. Tää oli tosi tärkee päivä isälle ja sille oli tosi tärkeetä, ett miä tuun mukaa, sekään ei kestä puoltuttujen seuraa. Ite en oo nähny näit sukulaisii kahteen vuoteen ja en jaksais selittää niille, miten meni mun pari viime vuotta ulkomailla.
Oon 21-vuotias nainen ja kysyisin nyt, millä perusteel voin mennä lääkäriin kysymään ett oonko mieleltäni jotenki sairas, koska nyt tosiaan tuntuu, ett oon ollu sitä jo pidemmän aikaa. Ja sit oman lähipiirin onnettomuudet ja ystävän kuolema on saanu minut ihan hysteeriseks. Lisäks pysyn mielummin 4 seinän sisäl, enkä lähe seurustelemaan ees mun ystävien kans. Tuntuu, ett liian monen ihmisen näkeminen saa minut räjähtämää tai ahdistumaa tai jotaa. Mikä mua vaivaa?
Lisäks lääkärille meno ahdistaa, koska tiedän kuin vaikeeta on muiden elämä, joten miks MINÄ voin mennä hakee apuu, ku muut tarvii sitä paljo enemmän? Ja ehkä sitäki enemmän pelkään ett se lääkäri sanoo sellasen totuuden, ett minus ei oo mitää vikaa ja mun pitää vaa ottaa itteäni niskast kiinni jne.
Olin joskus 16-vuotiaan nuorisopsykiatrin vastaanotol puhumassa pahast olost, joka alko äitini masennuksesta, jonka johdost äiti oli mielisairaalas melkein kuukauden masennuksen hoidon takii. Hän yritti myös tappaa itseään. Olin hyvä koulussa ja ulospäin ei varmaan huomannu kukaan mitää. Psykiatri kysy mult, ett "koska oot alkan lintsaamaan koulusta?" Minkä vitun lintsaamisen? Sanoin ett käyn koulua ihan normaalisti ja koulus on kaikki hyvin, ni se vaan katto silmät pyöreinä, ja tajusin ett oon väärässä paikassa; ei mulla ollu mitää vikaa, asenneongelma ja laiskuus vaan. Jos olisin ollu TODELLA masentunu tai tarvinnu apuu, en kävis peruskoulussa enää. Ett se siitä sitte. En sen jälkeen oo käyny psykiatrilla, enkä puhunnu pahast olostani kenellekkää ennen tätä. Kuin helposti tonne vastaanotolle otetaan ja onko psykiatrit vielä tollasia, ett jos en oo lintsari vaa pidän kulissit pystyssä, ni mul ei oo ongelmaa, tai mistä tiedän oonko sairas.
Millä nettisivuilla pitäis käydä? En turhaan lähde lääkäriin. Oon kuullu ett netinkin ansiosta nykyään on tosi paljo luulosairaita. Mulle on iso kynnys puhua ees tässä ja nyt.
Tosi fiksulta ratkaisultahan tää nettiin ongelmista kirjoittelu tuntuu.. siis tosi huonolta vaihtoehdolta.
Minust tuntuu, ett oon monen vuoden ajan ollu masentunu. Asiasta ei kukaan tiedä, tässä perhepiirissä ja kaveriporukassa kaikilla on niin suuria ongelmia, jolloin omien ajatusten esiin tuominen tuntuu aika ylivoimaiselta. Siis, minust tuntuu, ett omat ongelmat ei oo mitään ton ja ton ongelmiin verrattuna.
Oon sosiaalinen luonne, mul on tosi laaja kaveripiiri, aivan parhaat ystävät, rikkinäinen perhe, jne. Varmaan tääl Suomes aika tavallinen tarina.
Tänään taas räjähti kaikki käsiin. On mun isän 50 vuotissyntymäpäivät, jotka ahdisti häntä itseään enemmän ku meitä muita. Se ei ois halun mitää juhlia tai mitää muutakaa, mut sovittii, ett tarjotaa sen siskoille ja niiden perheillee kahvit. Mul palo pinna ku en osan ja/tai pystyn tekee parii voileipäkakkuu ja ensin kiukutteltuani mun 85-vuotiaalle isoäidille (jota en oo ikinä aikasemmin tehny) kävin itkee ihan hysteerisest sen eessä (jota ei myöskää ole koskaa tapahtun) sanouduin irti koko kahvituksista. Nää hysteeriset itkukohtauksetkaa ei oo mitää uutta, niitä on tapahtun jopa töissä. Lähdin menemää koko paikast ja vedän nyt päätä täytee kauhee syyllisyyden takii. Tää oli tosi tärkee päivä isälle ja sille oli tosi tärkeetä, ett miä tuun mukaa, sekään ei kestä puoltuttujen seuraa. Ite en oo nähny näit sukulaisii kahteen vuoteen ja en jaksais selittää niille, miten meni mun pari viime vuotta ulkomailla.
Oon 21-vuotias nainen ja kysyisin nyt, millä perusteel voin mennä lääkäriin kysymään ett oonko mieleltäni jotenki sairas, koska nyt tosiaan tuntuu, ett oon ollu sitä jo pidemmän aikaa. Ja sit oman lähipiirin onnettomuudet ja ystävän kuolema on saanu minut ihan hysteeriseks. Lisäks pysyn mielummin 4 seinän sisäl, enkä lähe seurustelemaan ees mun ystävien kans. Tuntuu, ett liian monen ihmisen näkeminen saa minut räjähtämää tai ahdistumaa tai jotaa. Mikä mua vaivaa?
Lisäks lääkärille meno ahdistaa, koska tiedän kuin vaikeeta on muiden elämä, joten miks MINÄ voin mennä hakee apuu, ku muut tarvii sitä paljo enemmän? Ja ehkä sitäki enemmän pelkään ett se lääkäri sanoo sellasen totuuden, ett minus ei oo mitää vikaa ja mun pitää vaa ottaa itteäni niskast kiinni jne.
Olin joskus 16-vuotiaan nuorisopsykiatrin vastaanotol puhumassa pahast olost, joka alko äitini masennuksesta, jonka johdost äiti oli mielisairaalas melkein kuukauden masennuksen hoidon takii. Hän yritti myös tappaa itseään. Olin hyvä koulussa ja ulospäin ei varmaan huomannu kukaan mitää. Psykiatri kysy mult, ett "koska oot alkan lintsaamaan koulusta?" Minkä vitun lintsaamisen? Sanoin ett käyn koulua ihan normaalisti ja koulus on kaikki hyvin, ni se vaan katto silmät pyöreinä, ja tajusin ett oon väärässä paikassa; ei mulla ollu mitää vikaa, asenneongelma ja laiskuus vaan. Jos olisin ollu TODELLA masentunu tai tarvinnu apuu, en kävis peruskoulussa enää. Ett se siitä sitte. En sen jälkeen oo käyny psykiatrilla, enkä puhunnu pahast olostani kenellekkää ennen tätä. Kuin helposti tonne vastaanotolle otetaan ja onko psykiatrit vielä tollasia, ett jos en oo lintsari vaa pidän kulissit pystyssä, ni mul ei oo ongelmaa, tai mistä tiedän oonko sairas.
Millä nettisivuilla pitäis käydä? En turhaan lähde lääkäriin. Oon kuullu ett netinkin ansiosta nykyään on tosi paljo luulosairaita. Mulle on iso kynnys puhua ees tässä ja nyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sä voit mennä sillon lääkäriin sillon ku susta itestäs tuntuu siltä ettei oo kaikki tuolla yläpäässä kunnossa. lääkärit ottaa kyl kaikki asiakkaat vakavasti, vaikka aiemmalla asiakkaalla ois ollu isompiakin ongelmia. kannattaa mennä eikä ainakaan pitkittää lääkäriin menoo.
varmaan ois ihan ok jos kävisit juttelemassa jonkun ammattiauttajan kanssa. niissä on kyl ymmärtäväisiäkin tapauksia ;)
miten meen lääkäriin? Soitanko terveyskeskukseen ja pyydän psykiatria vai mitä? mul ei oo työterveyslääkäriä, joten mitä teen..?
Varaat ajan terveyskeskuslääkärille, hän lähettää eteenpäin. Kyllä lääkärille saa ja pitää mennä silloin, kun tuntee olevansa sairas tai sairastumassa.
Koeta jaksaa!
Terveyskeskuksesta onko teilläpäin mielenterveystoimistoa,sielä olis ainakin väkeä joka taatusti tietäis kuinka auttaa sua.
No. Pienessä kaupungissa lääkärit pitivät keskenään tietysti yhteyttä:
Luulosairas nuorimies kierroksella.
Ne alkoivat antamaan valtioviisaita neuvoja:"varmaan pitempiaikainen juttu".
Pahimpina kausina käytin Librium-johdannaisia,psykiatrin määräämiä lääkkeitä.
Sekakäyttö sai aikaan pahempia sekoiluja mitä hoitamaton kaksisuuntainen mielialahäiriö
olisi aiheuttanut.
Jätin ne. Vähensin viinan käyttöä, että vapaalla jalalla voisi kulkea.
Paskanturhaa elämä ajoittain on, mutta vapaaehtoisuutensa takia menettelee.
ei myöskään kantsi juoda päivässä (varsinkaan jos lääkettä syöttävät) yhtä enempi kahvia (tosin rauhoittaviin auttaa kahvi ja moni muu, siihen pahaan oloon jota ne rauhoittavat aiheuttaa).
yksi kuppi.
enempi alkaa vaikuttaa.
www.tukirengas.net
www.tukiasema.net
Psykiatria = pumpataan täyteen huumetta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000008092026
älä usko niitä jotka sua haukkuu.
viina on kyllä huonosta. jos sitä enempi juot, vähennä. ei kantsi kun max kerran viikossa juoda max ehkä sellanen 6 siideriä tai yksi max päivässä.
lääkkeet vaan on voimakkaampii vielä kun viina.