Korostan näin aluksi, etten ole SDP läinen, enkä enää duunarikaan. Eläkkeellä olen.
Sitten asiaan. Luin eilen, että jo puolet on ulkopuolella liittojen työttömyyskassoista, pääsee kuulemma halvemmalla. Ja pääseekin, ainakin kassan maksuissa. Sitten siihen toiseen puoleen. Duunarit ovat jo menettäneet paljon AY liikkeen heille neuvotelluista eduista ja lisää tulevat menettämään. Pikku hiljaa vähenevät lomarahat/paluurahat, sairausajan palkat, ylityökorvaukset, vuorolisät Ym. Ei se yleinen kassa neuvottele mitään ns. etuisuuksia yhdellekkään jäsenelle. Duunarit sopivat itse palkkansa ja lisänsä. Mieti millainen neuvottelu valmius sinulla on, vai on minkäänlaista. 1990 luvun lopulla olin työttömänä, sain 90% palkasta korvausta, 500 päivää. Ei vissiin saa nykyään. Eläkkeeni on 2284e/KK olin metallialalla. Jos laskee vaikka V. 2000 alkaneen työuran eläkettä 50 vuoden päästä ei ole lähelläkään tuota summaa. U:kissa tehdään alle 10e tuntipalkalla töitä autotehtaalla. Nykyään duunarilla hyvä palkka on 15e tunnissa, huh, huh. Helppo seurata sivusta, mutta joskus jopa säälittää/harmittaa nuorten puolesta. No tää on tätä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.