Olin eilen tankkaamassa autoani Kaarinassa ABC-kylmäasemalla. kaksi mopotyyppiä oli siellä taas repimässä letkuja jotta saisivat polttoainetta mopoon ilmaiseksi.
Antakaa nyt vanhemmat sen verran rahaa herran lahjoillenne ettei tarvitse rikkoa kylmäaseman laitteita. Olivat ihan ammattikoululaisen näköisiä tyyppejä joten on suuri mahdollisuus ettei luku- ja kirjoitustaito ole ihan sitä vahvinta osaamista. Kenties vahva esimerkki vanhemmilta jotka eivät osaa myöskään lukea tai kirjoittaa mutta osaavat kyllä lisääntyä. Jos vanhemmilla ei ole rahaa niin ei pidä hankkia sitä jälkikasvua.
Heikkolahjaisuutta Kaarinassa
2
710
Vastaukset
- Anonyymi
Erittäin tarpeellinen kommentti! En itse enää tankkaa tuolla ABC:llä kuin pakon edessä, koska kolme kertaa en ole pystynyt tankkaamaan ollenkaan ja kerran maksu meni, mutta dieseliä ei tullutkaan. Yleensä vika on siinä, että dieseliä ei vain lähde tulemaan. Kerran letku juuttui kiinni, mutta onneksi ystävällinen työmies tuli auttamaan letkun kiskomisessa! Ilmeisesti nuo ongelmat johtuvat siis nuorison hajotuspuuhista. Käsittämätöntä! Oon samaa mieltä, ettei Kaarinaan kaivata tuollaista eliitin ulkopuolista ainesta ollenkaan.
- Anonyymi
Tuollaiselle paskasakille jos menet jotain sanomaan niin on mopojengi vainoamassa ja olet silmätikkuna kylässä.
Nykyajan viranomaiset ja ihmisten asenteet tukevat tuollaisen paskasakin toimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703