Ilmastomuutoksessa kaupunki voisi tehdä paljon, esimerkiksi kaikki kaupungin kulkuneuvot heti sähköiseksi, kaikki kaupungin tarjoama ruoka lähikasviksista tehtyyn ruokaa eli liha pois kouluista ja vastaavista laitoksista. Yksityistä autoilua voisi hankaloittaa esim. pysäköintipaikkojen vähentämisellä tai todella korkeilla pysäköintimaksuilla.
Maailman hädänalaisiakin Kouvola voisi auttaa paljon nykyistä enemmän, tälläiseen muuttotappiokuntaan mahtuisi hyvin vuositasolla jopa satoja maahanmuuttajia.
Kantaako Kouvola vastuunsa globaaleista ongelmista?
6
160
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kun tuhansia niitä mahtuisi.
- Anonyymi
No nyt lapset saa Kouvolassa tulevaisuudessa luomumaitoa ja lihaa vähemmän. Eikä se ilmeisesti ole edes maitoa vaan valkoiseksi värjättyä vettä. Onneksi on aikuinen ja saa itse päättää, ja eihän Kouvolakaan uskalla aikuisten ruokiin puuttua. Siis tuo luomuhan jo monet kerrat todettu huijaukseksi, jolla raha otetaan pois, kuten nyt kuntalaisilta.
Helsingissä Vihreät ja pormestari Vartiainen päätti että kaupungin tilaisuuksissa syödään vaan heiniä ja muita ituja. Ja poikkeus olisi että kaupungin johdon tilaisuuksissa syötäisiin edelleen lihaa. Vartiainen yritti selittää että tuo tarkoittaa vaan sitä että ainoastaan jos Ruotsin kuningaspari vierailee niin silloin syödään Helsingissä lihaa.
Jotenkin tuntuu että tässä pelleilyssä lähtenyt mopo käsistä. Uutiset kun leviää niin esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa nauretaan mahat kippurassa tälle Suomen touhulle elokapinoineen.- Anonyymi
Helsingissä kokoomukselainen pormestari. Kouvolassa kokoomukselainen kaupunginjohtaja. Ja kuten tiedetään niin molemmissa paikoissa riehuu Vihreät yrittäen kieltää normaalin elämän. Kaikkien pitäisi vaan nauttia rehuista ja huumeista. Tuohon kun vielä lisää Persut, niin ei hyvältä näytä. Tosin vaikka en Persuja kannata niin se on fiksuin tuosta porukasta. Mutta kun niistäkään ei kukaan tiedä mitä mieltä milloinkin ja mihin hillotolppaan kiimoissaan milloinkin kiipeävät kuten tällä seudulla hyvin tiedetään.
- Anonyymi
Koska herätään. Kaupoista kaikki liha ja maito pois. Kuten kaikki muualta maailmasta tuodut tuotteet, kuljetuksista tulee päästöjä. Maatalous pitää saada toimimaan ilman koneita kuten ennekin hyvään aikaan. Katuvalot pois, ja kotitaloukislle jokin pieni kiintiö saada sähköä, tosin ilmankin tulee toimeen. Huumeet yleiseen myyntiin ilman mitään veroja, niin kaikilla on hauskaa ja elämä hymyilee kuten meillä viihde Vihreillä..
- Anonyymi
Sen jälkeen kun Vihreät puoluekokouksessa vaati että huumeet pitää laillistaa. Niin luulisi että viranomaisten jo olevan kiinnostunut tuosta porukasta ja ketkä sitä äänestää. Jos tuollainen porukka saa olla puoluepolitiikassa niin pitää myös luoda järjestelmä jossa näkyy kuka äänestää mitäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen jälkeen kun Vihreät puoluekokouksessa vaati että huumeet pitää laillistaa. Niin luulisi että viranomaisten jo olevan kiinnostunut tuosta porukasta ja ketkä sitä äänestää. Jos tuollainen porukka saa olla puoluepolitiikassa niin pitää myös luoda järjestelmä jossa näkyy kuka äänestää mitäkin.
Miedot huumeet olisi ihan ok, kunhan ne olisivat tuotettu lähellä. Me persutkin kannatamme pientä pössyttelyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865