Moi! Tarvitsisin tietoa millaisessa tapauksessa ihminen voi saada vankeutta pienistä rikoksista ja miten käsittely etenee. Esim jos henkilö ryöstää tai pahoinpitelee lievästi ihmisiä toistuvasti, onko mahdollista että rikoksista, jotka eivät normaalisti tuo vankeutta, toistuessaan kuitenkin toisivat.
Miten käsittely yleensä tällaisesa tapauksessa menee? Tuleeko oikeudesta muuten kutsukirje kotiin.
Vankeutta pienistä kerääntyvistä rikoksista
3
73
Vastaukset
- Anonyymi
Kotiin tulee haastemies. Kyllä pienistäkin rikoksista lopulta joutuu lusimaan, jos rikollinen ei ota opikseen ja oikeus pitää välttämättömänä katkaista rikollisen rikoskierre.
Ihan vain huomioksi, että mitään lievää ryöstöä ei olekaan.
Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy jo sillä, että uhkaa käyttää väkivaltaa kun anastaa omaisuutta toisen hallusta.
Ryöstöstä tuomitaan vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta.
Sen sijaan pahoinpitelystä tuomitaan sakkoon taikka enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Lievästä pahoinpitelystä voi saada vain sakkoja.
Jos siis kyse on ryöstöstä tulee tuomioksi aina vähintäänkin ehdollinen vankeusrangaistus. Jos koeajan aikana syyllistyy vastaavanlaisiin rikoksiin, heilahtaa häkki jokseenkin helposti. Sen sijaan pahoinpitelyistä voi saada useitakin sakkorangaistuksia kohtuullisen lyhyenkin ajan sisään, eikä niistä silti tuomita ankeutta sen enempää kuin vankeuttakaan.- Anonyymi
Todennäköisesti kysyjä on nuori alle 18 vuotias, jolloin tuomioistuin lähes aina käyttää RL 6:2 §:ää, eli poikeaa rangaistusasteikossa lievempään suuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1442467Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1781491Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1001271Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721187- 991169
- 1691092
- 961065
- 491037
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil391010Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia72931