jos törmättäis "sattumalta"? En usko sattumiin. Siirtäisikö se tätä tuskaa vaan vai olisiko mahdollisuus selvittää jotain? En tiedä miksi aina lähdet pakoon, mutta en usko että se sinuakaan auttaa. Haluaisin nähdä. En haluaisi nähdä. En tiedä olisiko se hyvä, repii varmasti haavoja auki. Mutta tämäkään ei nyt ole hyvä.
Mitä tapahtuisi sitten,
Anonyymi
50586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Milloin olet nähnyt kyseistä henkilöä? Nainen vai mies?
En tiedä keneltä tätä kysyt, mutta minä en halua nähdä yhtään sellaista ihmistä jonka nimen tiedän. Liian kauan on tapahtunut sellaista mikä on rikkonut liikaa, liittyy kaikkeen siihen mitä on tapahtunut useamman vuoden aikana. En tarkoita että se liittyisi tiettyyn henkilöön, vaan se kaikki mitä on tapahtunut. Erityispiirteinen oireilu on lisääntynyt aika paljon ja ahdistus, siitä ettei "kertominen" loppuisi koskaan. Tapa millä kaikki "toteutetaan" ei kertakaikkiaan sovi minulle. On kyse tuhansista päivistä.
Jotta pääsen tasapainoon en voi olla missään tekemisissä yhdenkään ns. tutun naaman kanssa. Jotta niin voisi käydä, pitäisi hiljaisuuden kestää vuosien ajan. Mielessä on kiinnostavia ihmisiä, nimettömitä. Tulen paremmalle tuulelle kun ajattelen heitä.
Eiks jos joku lähtee pakoon niin kandee ehkä vetää johtopäätökset?
Juuri noin se on. Myös ne hiljaiset ohimenot, kun ei ollut mitään sanottavaa. Siksi kuljin hiljaisena.
Hiljaiset ohi menot. Olet vain itsekeskeinen idiootti joka ei välitä miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Ja puolustelet omaa toimintaa. Toivon joudut kokemaan saman. Tekopyhiä paskoja olette kaikki. Aina voi olla inhimillinen . Eipä sillä ole merkitystä että toinen ihminen kokee olonsa arvottomaksi käytöksesi takia. "Ei kun ei ollut mitään sanottavaa." Aina voi sanoa vaikka vaan hei. Pelkureita keskenkasvuisia. Ette ansaitse toisen ihmisen rakkautta.
Tuo on hyvä pointti. Vaikka ei itse olisi kiinnostunut voi silti olla inhimillinen ja ystävällinen. Kertoa nätisti jos on tarpeen että ei ole romanttisessa mielessä kiinnostunut. Vaikka ihminen pystyy matkustamaan avaruuteen sen oman mukavuusalueen ylittäminen on haasteellista. Ei pidä mielestäni juurikaan paikkaansa että matkailu avartaa, ihmisten kohtaaminen avartaa. Tunnen kyllä itsekkin piston omatunnossa kun tätä kirjoitan.
Ja vaikka ei olisi romanttisesti kiinnostunut, voi silti olla kaverina.
Ehkä siinä molemmissa on vikaa, jos hiljaa menee ohi. Mutta aina voi korjata virheitään ja sanoa jotain ensikerralla.
Olisihan se reilua molempia kohtaan eikä jäädä roikkumaan epäselvyyteen.
Näin juuri. Monesti se kaveruus, jos on aitoa on arvokasta. Itse olisin toivonut että joku yhteys olisi säilynyt välillämme koska jäin kaipaamaan eniten hänen persoonaansa ja höpinöitään. Luulen että olisin pystynyt elämään ihastuksen tunteideni kanssa. Tunteissa ja kanssakäymisessä ihmisten kesken voisi olla mielestäni eri sävyjä.
Mikä tässä on nyt se ongelma? Jos ilmaistaan, ettei olla kiinnostuneita, niin miksi on pakkomielle jäädä roikkumaan epäselvyyteen? Silloin pitää tiedostaa, että ongelma on itsessä ja lähteä purkamaan niin syitä omassa mielessä, mitkä tilanteen aiheuttavat.
Valitse seurasi paremmin. Ei normaali ihmiset roiku jos torjutaan. Mikä on roikumista? Kysyy kerran vuodessa mitä kuuluu? Hirveältä stalkerilta vaikuta jos hiljaa ohi kävelee.
Hyi !!!
Niin no sinä panet jokaista joka liikkuu. Kunnioita ketään ja mitään. Kenenkään tunteet merkitse mitään . Ihmiset kerta käyttö tavaraa. Jotka voidaan heittää pois kuin huvittaa. Ja sitten ihmetellään että miksi ihmiset jää roikkumaan. Joillakin tunteet .Kasvata moraali ja etsi oikeaa rakkautta. Ehkä opit elämää kuin ihmiset.
Opetit mulle että minua saa kohdella näin. Ja niin moni on kohdellut sen jälkeen. En koskaan saanut kokea oikea välittämistä josta olisi tullut hyväksytty olo. Kiitos siitä kuuluu sinulle. ❤️
Niin on. Mielelläni olisin miehelle edes kaverina.
Niin että jos ei edes puhu toiselle niin jää epäselvyyteen. Mutta jos on ilmaistu ettei kiinnosta niin sehän on täysin eri asia.
Hohoijaa et edes tiedä kuka olen ja lisäksi puhut ihan eri asiasta. Tuossa oli kyse siitä, ettei asiasta ole puhuttu ollenkaan ja siksi ollaan epäselvyydessä.
En tiedäkään puran vain omaa oloani. Tiedätkö kuinka paljon voit satuttaa toista pelkästään jo sillä että mitätöit hänet että et puhu hänelle tai et vastaa viestiin. Odotat ja odotat ei mitään. Stalkkerit eri asia. Mutta jos on annettu ymmärtää että ollaan väleissä. Sitten sitä alkaa pitämään normaalina että enpä minä sen kummempaa edes ansaitse syyttämään itseään että miksi menin laittamaan viestiä ja kysymään että mitä kuuluu. Lopulta ei kysy keneltäkään kun ajattelee että ketään ei kiinnosta. Totutelee olemaan hiljaa vaikka mitä tapahtuu koska kukaan ei halua kuulla.
Hiljaisuus jättää jälkeensä tyhjyyden jonk toinen joutuu täyttämään omin oletuksin. Vaikka siinä ei sinällään ole väkivaltaa on se hyvin aggressiivinen keino loukata toista. Jos toinen yrittää hiljaisuudella opettaa jotain on yleensä tilanne päinvastoin.
Niin jos on kovin tuttu ihminen niin silloin. Tuntemattomien ihmisten kanssa hiljaisuus voi olla normaalimpaa, mutta ei ole kohtelias tapa.
Ihan samanlaisia tuntemuksia on ollut itselläni. On hirvittävää henkistä väkivaltaa ja kypsymättömyyttä olla vastaamatta toisen viesteihin yhtään mitään. Jokainen ansaitsee vastauksen, eikä sitä että toinen nostaa itsensä sinne jonnekin tuu yläpuolelle, toisen hyvinvoinnin kustannuksella. Käytetään sitä valtaa joka syntyy vain ja ainoastaan siitä, että toisella ihmisellä on tunteita. Siitä ei voi syntyä muuta olettamusta, kuin että se toinen ei anna sinulle arvoa, halveksii ja pitää itseään jotenkin parempana.
Mutta tiedätkö mitä, tuossa mikään ei ole oikeasti totta. Kaikki olemme syntyneet tänne samoilla ihmisoikeuksilla ja ihmisarvolla. Voit onnitella itseäsi siitä, että olet tuossa tilanteessa ollut se fiksumpi, että olet ainakin pyrkinyt selvittämään asiat jotka ovat jääneet välillenne, sinun mieltäsi kaihertamaan. Olet tehnyt sen minkä voit ja silloin tuollainen ylimielinen käytös on sen toisen häpeä. Harvoin vain ko. ihmiset osaa mitään käytöksessään hävetä. Jos toinen on ymmärtämätön, ei siitä pidä syyttää itseään. T:ap
PS. Kirjoitin tämän yhtä paljon itselleni muistutukseksi, kuin sinulle.
Kiitos jotenkin helpotti lukea tuo. Jotenkin sitä vaan ruvennut miettimään mitä kaikenlaista sitä on joutunut kohtaamaan ja miksi käyttäytyy nyt niinkuin käyttäytyy hyväksyy asioita joita ei tarvitse hyväksyä ja mistä se juontaa alkunsa. Ja anteeksi että tähän nyt avauduin niin väsynyt vain kaikkeen ja kaikkiin. 💔
Aina parempi sekin, kuin vihollisena.
Mikä on sitten epäselvää?
Tämä palsta on avautumista ja keskusteluja varten. Ja huomaatkos, et ole ollenkaan kummallinen ja erilainen. On paljon ihan samanlaisia asioita ja tuntemuksia kokeneita. Kyllä asioista pitää avautua, vertaistuki on minun mielestäni ihan parasta. Jos näitä asioita pitää sisällään pitkään, ne kasvaa ja alat pitää itseäsi jonain friikkinä. Oikeasti olet ihminen, tunteva sellainen. Ja vaikka tunteet tuovatkin tuskaa, on hieno asia, että on normaalit tunteet. Jotkut ovat näissä asioissa ihan pihalla, eivät pysty samaistumaan tai tuntemaan empatiaa.
Minusta oli hyvä asia, että kirjoitit. Liian vähän täällä "keskustelupalstalla" käydään oikeita keskusteluja. Huonosti voivat ihmiset käyvät oksentamassa kirjoituksesi perään pahaa oloaan ja ilkkumassa. Tai sitten yritetään terapoida toista ihmistä jollain Wikipedia-/koulukirjapohjalta. Silloinkin tavallaan neuvotaan toista sieltä yläpuolelta.
Ihmisellä pitää olla sen verran sivistystä, että ymmärtää käytöstavat.
Ei ole roikkumista, jos tervehtii ja juttelee toisen kanssa.
Epäselvyydet voi selvittää IRL.
Totta. Hiljaisuus on vallankäyttöä.
Sinäkin mietit sitä. Minullakin käy aika useasti mielessä tuo asia. Olen luvannut itselleni, että haluan panostaa missä ikinä kohtaan sinut mies uudestaan. Uskon sen olevan mahdollisuus eikä minun pakeneminen auta yhtään asiaa. Myönnän sen, että tein itselleni tai sinullekin pahasti tekemällä niin. En ajatellut, että se tuntuisi niin pahalta. Olen vain niin sekaisin enkä ymmärrä mitä pitäisi tehdä.
Saat anteeksi.
Ehkä sinun pitäisi ottaa selvää kohtaamalla toinen vaikka väkisin niin saisi selvyyttä kaikkeen.
Mitä sinä haluaisit selvittää?
En osaa sanoa tarkkaan. Asetelmahan ei ole tasapuolinen. Tunnen jotain valtavan voimakasta, mikä hankaloittaa omaa elämääni. Hän ei todennäköisesti koe samoin. Ilahtuu toki tapaamisistamme, kun saa viettää aikaa seurassani. Kunnes kääntää selkänsä. Minä kärsin niissä tilanteissa, tuskin hän edes miettii. Ei hän tarvitse minua, enkä minäkään varmaan hänen seuraansa sellaisena kuin sen saan, pintapuolista paskaa. En vaan pysty lakata tuntemasta. Tämä äärimmäisen voimakas tunteminen on ihan mielettömän kuluttavaa. Voisin olla ilman tätä kokemusta.
Vietättekö aina yhdessä aikaa kun tapaatte?
Haluisin antaa suukon ja halauksen ja sanoa että olen antanut anteeksi kaiken sinulle ja sanon että teen kaikkeni että en menetä sinua ikinä
Oletko tosissasi, vai oletko trolli?
Tiiäkkö
Minäkään en usko sattumiin
Terv rakkaus
Kyllä näin on ollut viimeisinä kertoina tavatessamme. Emme kyllä tänä päivänä tapaa sattumalta. Joko sovitusti tai sitten niin, että etsiydyn hänen seuraansa. Sovitusti emme tietenkään taas ole vähän aikaan tavanneet. En pidä hänen käytöstään kovin aikuismaisena ja kärsin myös siitä, että itse elelen lähinnä raittiina ja hän ei. Emme mitenkään voi silloin olla samalla taajuudella.
Minun ei kuuluisi miettiä päihdeongelmaista ihmistä. Hän on valinnut eri tien. Tämä on ihan kamala ristiriita elämässäni ja tuntuu tosiaan, että minun elämäni valuu hukkaan häntä ikävöidessäni. Voisin vaikka tavata jonkun muun, jos en olisi tunteissani kiinni hänessä. En minä häntä saa muuttumaan tai raitistumaan. Tai rakastamaan itseäni. Ei hän osaa terveellä tavalla välittää edes itsestään.
Olen ilmeisesti jotenkin niin traumatisoitunut ihminen (ei liity häneen), että olen hänessä myös siksi niin tiukasti kiinni. Jostain syystä haen hänen hyväksyntänsä, tietäen etten sitä häneltä tule saamaan. Tai saan joskus jotain hiukan ja se saa minut hämilleen. Voiko huonoon kohteluun olla oikeasti koukussa? Siis sillä tavoin kuitenkin, että ei sitä siedä, vaan yrittää muuttaa asioiden kulun. Hakee aina hyväksyntää, sieltä mistä sitä ei voi saada?
Ja toivon, ettei kukaan lähde kirjoittamaan mitään kliseistä, olet läheisriippuvainen ym. Ongelmani tiedostan, en vain sitä, miten tästä voisi vapautua. Elämänjano on kova, enkä päivääkään haluaisi haaskata enää suremmalla sellaista, mitä minulla ei ole tai mikä ei minun elämääni mitään hyvää tuo.
En kysy tätä illeyttäni, vaan aidosti kiinnostaa: käytkö jossain terapiassa?
Kiinnostaa, että oletko terapiavastainen.
Olen varma, että jos löytyy ammattilainen, jonka kanssa synkkaa, terapia toimii.
Ja sinun tapauksessa joku heijastaisi takaisin ajatuskaavojasi ja näkisit pikkuhiljaa kirkkaammin asennettasi ja itseäsi.
Terapia tekisi ja tekee varmaan hyvää itse kullekin.
Käyn, suunnilleen kerran kolmessa viikossa. Tämä yhteiskunta tarjoaa vain tietyn tyyppistä terapiaa. Tai ainakaan et saa hellsteniläisistä, Ihminen tavattavissa-terapiasta kelakorvauksia. Eli ei ole varaa. Ja joo, olen käynyt psykoterapian läpi, kesti vuosia. Ei auttanut kohdallani, olo tuli huonommaksi.
Et sinä missään nimessä läheisriippuvainen ole. Päinvastoin.
Olen melko itsenäinen. Mutta olen läpi elämäni kärsinyt depressiivisyydestä. Lähinnä tuntuu siltä, että olen liian herkkä. Joudun valmistautumaan henkisesti, että pystyn kohtaamaan ulkomaailman. Sitä ei varmaan moni ymmärrä, taikka huomaisi sitä minusta ulospäin.
Joo toi psykoterapia varmaan tosi tarkka kenen kannattaa mennä.
Ei itsenäisyys ole läheisriippuvainen vastakohta. Sitä minä en ainakaan tarkoittanut..
” Suomenkielinen käännös englanninkielen sanalle codependency on aiheuttanut huomattavan paljon väärinkäsityksiä. Läheisriippuvaisuus ei varsinaisesti tarkoita riippuvuutta läheisestä ihmisestä, päinvastoin kuin käännöstermi antaa ymmärtää. Sellainen sairaalloinen takertuminen toiseen ihmiseen, jossa takertuva henkilö kokee ettei tule toimeen ilman toista, ei ole läheisriippuvaisuutta. Oireet ovat vastakkaisia: Takertuja asettaa omat tarpeensa etusijalle, päinvastoin kuin läheisriippuvainen. ” lähde wikipedia
No kyllä minusta kuitenkin tuntuu siltä, että olen läheisriippuvainen. Eikös se määritellä jotenkin siten, että on joutunut kasvamaan jonkin voimakkaan ilmiön läheisyydessä ja joutunut tällöin luopumaan omista tarpeistaan? Perheessä ollut alkoholismia, psyykkistä sairautta, uskonnollisuutta, noin esimerkkinä. Tai perhe on ollut muuten toimimaton. Joka tapauksessa lapsuus on loppunut kesken, jos sitä on ollutkaan kun on joutunut ottamaan liian varhain vastuuta itsestään ja mahdollisesti lähellä olevista aikuisista? Ap
Lisään: Mulla oli hyvä lapsuus. Onnellinen. Se vaan päättyi äkillisesti, kuin seinään.
Tiedän
Kun isäsi kuoli
E vvk
vvk E