Pohjois-Karjalassa todettiin viikolla 43 yhteensä 39 koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 48. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 37. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 21.
Pohjois-Karjalassa on todettu useita joukkoaltistumisia tämän ja viime viikon aikana. Korona-altistumisia on todettu kouluissa, oppilaitoksissa, harrastusryhmissä, hoivakodeissa ja yksityistilaisuuksissa.
Koulut ja harrastusseurat ovat tiedottaneet altistuneita omissa kanavissaan ja ohjanneet oireiden seurannasta. Siun sote on ollut yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettuihin. Oireseurantaan ohjattuja kehotetaan edelleen menemään koronatestiin matalalla kynnyksellä, jos oireita ilmaantuu. Torstaiaamupäivään mennessä Pohjois-Karjalassa oli 209 karanteeniin määrättyä henkilöä.
Myös Siun soten verkkosivujen altistumispaikkojen listaan on lisätty useita paikkoja viime päivien aikana. Altistumispaikkojen listan voi tarkistaa osoitteesta https://www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat.
Koronavirukselle altistuneen tai altistumista epäilevän kehotetaan menemään koronatestiin matalalla kynnyksellä, jos oireita ilmenee. Altistumistapauksissa testiä suositellaan myös rokotetuille, joilla on koronaan viittaavia oireita. Muutoin oireisena tulee muistaa pysytellä kotona ja välttää kontakteja muihin ihmisiin.
- Yli 12-vuotiaista pohjoiskarjalaisista on yhä rokottamatta noin 20 prosenttia. Pandemia ei ole ohi, vaikka rokotukset vakavia tautimuotoja vähentävätkin. Rokottamattomilla on kuitenkin edelleen suuri riski saada vakavia oireita koronaviruksesta. Kasvomaskin käyttö on edelleen tarpeen, jos ollaan lähekkäin useiden ihmisten kanssa. Etenkin jos rokotussuoja on vielä vajaa tai sitä ei ole lainkaan, kannattaa maskia käyttää matalalla kynnyksellä, ylilääkäri Jukka Heikkinen sanoo.
Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis korona pysyi aika hyvin kurissa sulkujen takia. Se ainakin nyt tiedetään. Nähtäväksi jää, miten rokotteet toimivat, kun sulkuja puretaan pois rankalla kädellä. Nythän on vielä tilanne, jossa osa on varovaisia, vaikka sulkuja puretaan ja vaikka onkin tupla-annokset rokotetta. Talvikin rauhoittaa monet kotiinsa. Todellinen teho selviää ensi kesällä ilman rajoituksia ja parin vuoden päästä tiedetään rokotetutkimuksien käytännön mukaiset pitkäaikaisvaikutukset kun Pfizerin kolmannen vaiheen tutkimukset päättyvät vuonna 2023. Näin ainakin oletan myös mRNA-rokotteen kohdalla olevan, vaikka mRNA-tekniikkaa ei ole koskaan aikaisemmin käytetty valmistamaan haitallista virusta ihmisen elimistössä. Jänniä aikoja edessä.
Teho todellinen
Rokote koronan torjuntaan saatiin yllättävän nopeasti sen vuoksi, kun tarvittiin lintuinfulenssaan tehtyyn rokotteeseen vain pientä viritystä.
Kulovalkeasti leviää