Setä koulutti minua

(huom. tarina sisältää BDSM seksiä miesten välillä. Älä lue, mikäli aihe ei sinua kiihota. Tarina on kuvitteellinen.)

Osa 1:

Teemu oli pitkään haaveillut saavansa munaa peppuun. Hän ei kokenut olevansa homo, koska hän ei ollut lainkaan kiinnostunut miehistä sinänsä eikä himoinnut miesten ruumiista. Hän ei myöskään kuvitellut olevansa suhteessa mieheen. Häntä kiihottivat ja kiinnostivat naiset. Hänellä oli kuitenkin jo teini-iästä alkaen ollut haaveena, että saisi kunnolla munaa peppuun. Fantasia oli alkanut jo lapsena kun hän oli kokenut mielihyvää siitä kun lääkärisetä oli ottanut häneltä kuumeen pyllystä. Lääkäri oli ensin työntänyt sormensa pyllyyn ikään kuin kokeillakseen paikkaa mittarille, ja työntänyt mittarin sitten pyllyyn. Sen hän muisti aina. Usein hän runkkasi fantasioiden sitä, että vanhempi mies naisi häntä pyllyyn. Orimattila oli kuitenkin niin pieni paikka, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta kouluaikoina toteuttaa tätä haavetta.

Muutettuaan Orimattilasta opiskelemaan Helsinkiin, Teemu laittoi ilmoituksen nettiin: Hän etsi itseään vanhempaa miestä, joka vain naisi häntä peppuun. Pelkkää peppuseksiä, muuta hän ei halunnut, eikä missään nimessä mitään suhdetta. Vastauksia tuli useita. Monet vanhemmat miehet olivat kiinnostuneita viattomasta 20-vuotiaasta bottomista, joka antaisi naida karvatonta ja sileää peppuaan ilman mitään vastapalveluksia. Teemun mielestä lupaavin oli 56-vuotias Jorma, jonka kanssa he sopivat tapaamisesta perjantaina iltapäivällä yhteen Koivukylän keskustan baariin Vantaalla. Keskustelun perusteella he sitten siirtyisivät Jorman luokse, missä Teemu riisuisi itsensä, menisi kontalleen pylly pystyssä ja levitettynä ja antaisi Jorman naida itseään niin kauan, kunnes hän tulisi.

Tapaaminen baarissa meni hyvin, ja Jorma vaikutti kivalta ja luotettavalta mieheltä. Hän oli tumma ja melko varman oloinen iso mies. Hänellä oli iso vatsa, mutta hän oli myös lihaksikas. Hänellä oli siisti sänki, hiukset olivat ruskeat ja runsaat, mutta lyhyet. Oluen jälkeen Jorma johdatti Teemun luokseen. He menivät kävellen, koska Jorman omakotitalo oli lyhyen kävelymatkan päässä Koivukylän keskustasta. Talossa Jorma ohjasi Teemun portaita pitkin suoraan kellariin, missä makuuhuone sijaitsisi. Sanoja ei paljon vaihdettu, koska asioista oli sovittu etukäteen sähköpostin välityksellä ja baarissa oli jo puhuttu jonkun verran; heillä ei ollut mitään muuta yhteistä ja Teemu ei myöskään halunnut tutustua Jormaan, vaan ainoastaan saada häneltä munaa peppuun; kokeilla miltä se tuntuisi. Jormalle tämä sopi hyvin.

Kellarissa oli yksi iso huone, mutta ei ikkunoita. Huone oli karu, ei koristeita ja seinät oli maalattu harmaaksi. Keskellä huonetta oli iso sänky. Lukuun ottamatta isoa seinäkaappia, muita huonekaluja huoneessa ei ollut. Silmäiltyään huonetta vähän aikaa, Jorma sanoi, ”alahan ottaa housuja pois, että päästään hommiin.” Teemu alkoi hermostuneena riisua. Olihan tämä ensimmäinen kerta hänelle. ”Sattuisikohan se paljon saada pyllyyn eka kertaa,” hän mietti lähes ääneen.

Riisuttuaan Teemu asettui kontalleen sängylle, nosti pyllyn pystyyn ja levitti jalkansa siten, että pyllyreikä oli mahdollisimman esillä. Hän tunsi esittelevänsä avointa pyllyään, ja tällä tavalla Teemu oli haaveillut tulla naiduksi. Täysin pelkistetysti naintia ilman mitään muuta. Jorma otti tuubin rasvaa ja pursutti sitä runsaasti Teemun pyllyreiän päälle ja alkoi sen jälkeen survoa sitä sormillaan pieneen reikään. Hän hieroi sitä sisälle huolellisesti. Teemusta tuntui kiihottavalta levittää pientä pyllyään vanhemmalle miehelle, joka sormeili paksuilla ja karkeilla sormillaan hänen reikäänsä. Teemun kulli alkoi heräillä.

Sitten Jorma riisui itsensä ja esille tuli tummien karvojen ympäröimä iso ja paksu kulli, joka haisi voimakkaan miehiselle. Jorma hieroi rasvaa myös sen ympärille. ”Nyt saat sitten pyllyysi kunnolla kyrpää, sitähän sinä halusit” Jorma tokaisi. Ilman sen kummempia esileikkejä Jorma asettui Teemun taakse seisten, otti Teemun lantioista kiinni ja survaisi kullinsa voimakkaalla työnnöllä syvälle Teemun pyllyyn, niin että Teemu huusi kivusta ja säikähdyksestä. Kulli kuitenkin työntyi yllättävän helposti sisään, koska rasvaa oli runsaasti joka paikassa. Teemu ei myöskään ollut ehtinyt jännittää supistajalihaksiaan ennen kuin Jorman kulli oli jo sisällä.

5

1129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osa 2:

      Teemu luuli repeävänsä, koska hän ei ollut koskaan saanut pyllyynsä oikeaa kullia. Hän oli vain kokeillut rauhallisesti dildolla, mutta oikea kulli oli aivan eri asia. ”Ei lopeta, hitaammin, se sattuu,” Teemu vaikeroi, mutta Jorma vain jatkoi työntämistä, kunnes kulli oli aivan juurta myöden Teemun pyllyssä. Samalla Jorma otti voimakkaamman otteen Teemun lanteista, niin että saisi paremmin naitua Teemun peppua. Teemulla oli ristiriitainen olo. Toisaalta kipu oli kova, mutta samalla hän oli haaveillut tästä pitkään ja tunsi tyydytystä siitä, että pyllyssä oli vihdoinkin oikea kulli. Jokainen työntö syvälle oli kuitenkin niin kivulias, että Teemulta valui tuskan tippoja silmistä. Ensin Jorma nai rauhallisesti mutta vähitellen tahti kiihtyi. Välillä Jorma läpsytteli Teemun pyllyä käsillään. Pyllyyn naimista jatkui ainakin vartin. Mitään ei sanottu tänä aikana. Jorma puhisi ja Teemu vaikeroi tuskan ja osittaisen nautinnon ansiosta. Lopulta Jorma kuitenkin tuli ja samalla työnsi niin rajusti, että Teemu huusi kivusta. Jorma kaatui Teemun päälle. Tässä asennossa – Jorma Teemun päällä maaten ja kulli sisällä Teemun pyllyssä – he makasivat pitkään.

      Kun he olivat molemmat toipuneet, Jorma sanoi ”voitaisiin kokeilla vielä uudestaan vähän ajan päästä. Leikitään vähän. Voisin vaikka sitoa sinut.” Vaikka Teemun pyllyreikä oli tulessa, hän kuitenkin suostui tähän. Kipu oli kova mutta halu jatkaa oli vielä kovempi. Jorma veti Teemun kädet taakse ja laittoi niihin käsiraudat, jotka oli ottanut huoneessa olevasta kaapista. Teemu ei vastustellut tätä. Sitten Jorma painoi Teemun alas sänkyyn mutta veti raudoissa olevat kädet ylös ja kiinnitti ne köyteen, jonka Jorma otti kaapista. Köyden hän taas kiinnitti katossa roikkuvaan koukkuun. Teemu ei ollut aikaisemmin huomannut koukkua, mutta katsottuaan nyt kattoon, huomasi, että siellä oli lukuisia koukkuja ja metallirenkaita. Sitten Jorma kiristi köyden kattoon niin, että Teemun selän takana olevat kädet sojottivat ylöspäin mikä pakotti hänen päänsä sänkyyn. Asento oli varsin epämukava. Jorma kuitenkin sanoi, ”odota vielä vähän, niin saadaan tää valmiiksi,” ja otti sängyn alta kaksi sängyn kulmiin kiinnitettyä remmiä, joiden toisen pään hän kiinnitti Teemun jalkoihin. Teemu oli nyt vaikeassa pyllistysasennossa kontallaan jalat levitettynä, pää sängyllä ja kädet takana ylhäällä. Hän ei pystynyt liikkumaan lainkaan.

      ”No niin poika, nyt saat sitten kunnolla piiskaa ennen kuin nain sua uudestaan.” Tästä ei ollut sovittu lainkaan ja Teemu vähän hätääntyi, mutta ajatteli, että Jorma tietää mitä tekee. Jorma otti kaapista nahkaremmin ja näytti sitä Teemulle. ”Tämä kohta hivelee sun pyllyäs. Tollainen sun kaltainen huora tarvitsee rangaistuksen. Sä varmaan jaat persettäsi tuolla pitkin kyliä. Mitä sun äitisikin tykkää siitä, että jakelet pyllyäs vieraille miehille.”
      Tämä oli Teemun mielestä omituista juttua ja hän sanoikin, että ”Tästä ei kyllä sovittu. Lopeta tuollainen, äläkä puhu mun äidistä, ja mä en muuten jakele pyllyäni.”
      Tästä Jorma ei tuntunut välittävän ollenkaan vaan kysyi, ”No, monelle miehelle olet antanut pyllyäsi? Kuinka monen sedän kulli on käynyt sun peppureiässä?”
      ”Älä viitsi, päästä mut irti, heti!” Teemu alkoi jo hätääntyä.
      Jorma ei kuitenkaan välittänyt tästä, ja sanoi, ”Lähde vaan, jos pääset, vitun huora.” Nyt Teemua jo alkoi pelottaa. Hän oli täysin avuttomana vieraan miehen kellarissa. Koska kyseessä oli omakotitalon maanalainen huone, jossa ei ollut ikkunoita, kukaan ei voisi edes kuulla häntä, vaikka hän huutaisi kuinka kovaa. Eikä kukaan tiennyt, missä hän oli. Eihän hän ollut tietenkään kehdannut sanoa kenellekään, että menisi jonkun vanhemman miehen kotiin.

      Jorma meni Teemun taakse ja alkoi heiluttaa remmiä ilmassa ikään kuin harjoitellen piiskaamista. Sitten alkoivat remminiskut pyllylle, joka oli Teemun asennon vuoksi hyvin esillä. Jo ensimmäiset sattuivat niin että Teemu alkoi huutaa kivusta. Kipu kuitenkin vain syveni, kun useiden iskujen jälkeen iho oli jo vereslihalla. Teemu alkoi huutaa ”Vitun äijä, päästä irti.” Jorma kuitenkin vain löi kovempaa ja sanoi ”Vai haukut mua vitun äijäksi. Susta pitää saada piiskattua saatana ulos. Olet tehnyt syntiä, kun olet jakanut peppuasi niin monille miehille. Vitun huora.” Nyt Teemu oli jo täysin paniikissa.

      • osa 3:

        Lyötyään rimpuilevaa mutta avutonta Teemua parikymmentä kertaa, Jorma totesi: ”Tämä rangaistus saa riittää. Jatketaan myöhemmin. Kyllä me sinusta saadaan kiltti poika, joka antaa pyllyään vain minulle.” Nyt voisin kuitenkin naida tuota sun pyllyäsi; pojan pitää maksaa tästä koulutuksesta.” Jorman kulli osoitti taas heräämisen merkkejä, ja vähän ajan päästä Teemu tunsi Jorman kullin pään pyllyreikänsä suulla. Ei kestänyt kauaakaan kun Jorma työnsi kullinsa sisään ja alkoi jynssätä Teemun pyllyreikää. Tällä kertaa se tuntui Teemusta kuitenkin kivuliaammalta kuin ensimmäisellä kerralla, koska nyt hän roikkui käsistään varsin hankalassa asennossa eikä pystynyt paljon liikkumaan. Naiminen myös jatkui paljon pidempään, koska Jorma oli vain vähän aikaa sitten tullut. Teemusta se tuntui ikuisuudelta, ja hänen pyllyynsä sattui. Välillä Jorma myös piiskasi edelleen kädessä olevalla remmillä Teemun pakaroita ja kylkeä. ”Nyt saat kyrpää kunnolla, vitun huorapoika. Saat pyllyysi kyrpää niin kunnolla, ettei sun koskaan enää tee mieli jakaa persettäsi kenellekään muulle. Opit olemaan kiltti poika.” Jorma jatkoi vastaavaa haukkumista koko ajan, kunnes tuli rajusti ja työnsi kullinsa niin syvälle Teemun suoleen, että Teemu kirkaisi kivusta.

        Tämän jälkeen Jorma siirtyi Teemun suun eteen ja sanoi voimakkaalla äänellä, ”Nyt nuolet sen puhtaaksi kun olet sen sotkenutkin!” Teemu ei reagoinut lainkaan – hänellä ei ollut aikomustakaan nuolla Jorman kullia. Jorma kuitenkin otti taas remmin esille, ja hakkasi sillä raivoisasti useita kertoja Teemun koholla olevaa pyllyä ja selkää, niin että Teemu alkoi huutaa: ”Vittu, saatana, senkin paska!”

        Tähän Jorma totesi: ”Sulla on näköjään vielä asenneongelmakin” ja löi vielä kovempaa Teemun pyllyä, niin että Teemu rimpuili hirveissä kivuissa.

        Jorma jatkoi ”No riittääkö tämä ja alatko nuolla, vai haluatko jotain kovempaa piiskaa. On mulla tuolla kaapissa järeänpääkin remmiä, jos haluut vaikka kunnollista ratsupiiskaa. Sen jälkeen täällä on kilttiä poikaa, joka anoo peppu pystyssä, että käytän tätä pehmeää nahkaremmiä ja nuolet vaikka mitä.”

        Peloissaan ja kovan kivun uuvuttamana Teemu avasi suunsa merkiksi siitä, että hän voisi ottaa Jorman kullin suuhunsa. Jorma työnsikin sen välittömästi Teemun suuhun. Se maistui kammottavalle, koska siinä oli sperman seassa vähän kakkaa Teemun suolesta. ”Imet ja nuolet sen sitten ihan puhtaaksi.” Jorma uhkui, ja Teemu alkoi nuolla piiskan pelossa. Hänen peppunsa oli jo aivan täynnä verenpunaisia raitoja piiskaamisesta eikä hän enää uskonut kestävänsä lisää piiskaa. Sen jälkeen Jorma vielä pakotti Teemun nuolemaan koko hikisen jalkovälinsä ja pyllynsä puhtaaksi. Teemu oli täysin lyöty ja teki puoliksi horrostilassa kaiken tämän jälkeen. Poistuessaan huoneesta Jorma sammutti valot, niin että Teemu jäi roikkumaan yksin pimeään huoneeseen. Teemu itki ääneen ja katui sitä että oli luottanut täysin tuntemattomaan mieheen. Kukaan ei tietäisi missä hän on, ja tuo hullu mies voisi pitää häntä täällä vaikka vuosikausia ilman että kukaan löytäisi häntä.

        Kun Teemu oli roikkunut pimeässä huoneessa pitkään, valot yhtäkkiä syttyivät ja Jorma tuli huoneeseen. Hän veti mukanaan massiivista puista pukkia. Painonsa takia se liikkui vain hitaasti, mutta vähitellen Jorma sai sen huoneen keskelle. Siellä hän kiinnitti sen pulteilla lattiaan. Teemu alkoi itkien anoa Jormalta: ”Päästä mut pois, mä kuolen tähän. En voi olla enää tässä asennossa.” Jorma ei reagoinut tähän mitenkään, vaan jatkoi pukin asentamista. Kun pukki oli paikoillaan, Jorma sanoi, heiluttaen ratsupiiskaa kädessään, ”Temppuile nyt vaan, niin saat maistaa tätä.” Peloissaan uhkauksesta Teemu ei tehnyt vastarintaa kun Jorma irrotti ja siirsi hänet pukin päälle. Tosin Teemulla oli käsiraudat koko ajan selän taakse lukituissa käsissä, joten paljon vastarintaa hän ei olisi muutenkaan voinut tehdä, lähinnä vahingoittaa itseään. Kun Teemu lopulta makasi vatsallaan pukin päällä, Jorma laittoi molempiin jalkoihin paksun nahkaremmin ja ruuvasi ne suurilla ruuveilla kiinni puisen pukin jalkoihin siten että Teemun jalat oli levitetty. Tämän jälkeen Jorma avasi Teemun käsiraudat ja laittoi niihinkin nahkaiset remmit ja ruuvasi ne pukin toisella puolella oleviin jalkoihin, niin että Teemu oli tiukkaan pingotettu pukin päälle jokainen raaja pukin eri jalkaan ruuvattuna. Oli selvää, että hän tulisi olemaan täällä pitkään. Ruuveja oli mahdoton ottaa pois ilman isoa ruuvimeisseliä ja jonkun muun avustusta. Teemulla ei ollut paljon liikkumavaraa.

        Jorma ihaili lopputulosta ja taputti piiskalla Teemun pukin esille työntämää pyllyä.
        ”Nyt alkaa koulutus, jossa susta tehdään ihan kiltti poika,” Jorma totesi ja jatkoi
        ”saat pyllyysi niin kunnolla, että sun ei koskaan tee mieli jakaa sitä kenellekään.”

      • Anonyymi
        alphonsedes kirjoitti:

        osa 3:

        Jännää ja taas on luettu isojen poikien lehtiä peräkamarissa hehehehee 🤣 😂

    • Anonyymi

      Lisää!

      • Anonyymi

        Öööööö

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivi Rässästä viedään "roviolle" live.

      Hän kaivoi Raamattunsa esille kun sitä häneltä tivattiin. https://yle.fi/uutiset/3-12283319 Ei tällaista saisi tapahtua länsimaisissa maissa mutta ka
      Maailman menoa
      668
      9245
    2. Anna Puu pettyi pahasti 40-synttäreiden johdosta - Jukka-rakas tukee: "Olisin halunnut..."

      On tämä kyllä syvältä…. Anna Puu halusi viettää pyöreitä synttäreitä vähän eri lailla, mutta korona sotki kuviot: https://www.suomi24.fi/viihde/anna-
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      5443
    3. Marin lupaa nopeutettua rajoitusten purkua

      Kohta saa taas mennä ja elää, lupaa pääministeri Marin Tvitterissä. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d817e44a-154e-4139-a6a2-4dc4cdc272c8
      Maailman menoa
      109
      2749
    4. Martinalla maaginen yö Lontoossa

      Martina laittoi eilen illalla kotiin palattuaan stoorin, jossa mainitsee edellisen ja samalla tämän reissun viimeisen Lontoossa vietetyn yönsä olleen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      1907
    5. Martina käynyt jo läpi...

      ........stripparin (Esko), kiinteistövälittäjän (Stefu), palomiehen (Kris), rikollisen (Baha), 2 lätkäjätkää (Hannes, Pikkarainen) Voisiko seuraava m
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1360
    6. Nainen rakas, älä unohda minua miestä.

      Sinun vuokses teen, mitä vaan!
      Ikävä
      50
      1168
    7. Jannika B paljasti koomisen väärinkäsityksen vauvan kanssa: "Sain erikoisia katseita kaupassa..."

      Sattuu, kun tapahtuu - erityisesti lasten kanssa... Jannika B elää lapsiperhearkea Toni Wirtasen kanssa, jossa ei sattumuksia puutu: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      2
      1107
    8. Mitä Sofialle tapahtui Hangossa?

      Miten täällä ei kukaan ole kiinnittänyt Sofian tilanteeseen huomiota?? Sairasti koronaa Hangossa ja viimeiset stoorit sieltä, mainitsi, että jaska aam
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1029
    9. Tietäisikö kukaan Pikkaraisesta mitään...

      ... ellei olisi sekaantunut Martinaan. Olisiko tullut ulosotot, rattiskäry, raiskaussyyte julkisuuteen ilman Martinaa. Epäilen että ei. Stefustakaan t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      972
    10. Nainen, en kestä

      Tää menee nyt liian syvälle. Näivetyn ilman sua, ja päivät ovat painajaisia kun ei sua näy. Kuka oikein olet, kun vuokses sydän on taas mullin mallin.
      Ikävä
      27
      849
    Aihe