Suomessa enää terveitä ihmisiä?

Kaikki uutisointi viittaa siihen että Suomessa on vain erinäisistä mielenterveyteen liittyvistä ongelmista kärsiviä ihmisiä. Mihin suomalaiset ovat menossa, kun uutisoinnin perusteella täällä on kohta vain näitä mielenterveysongelmaisia. Hei haloo...
2998
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Saman asian minäkin panin merkille...

Ei tarvitse avata kuin tv ja ylen uutiset, niin jo on sinne laitettu uutisia, viimeksi koululintsaamiseen liittyen. Jo sekin katsotaan mielenterveyden häiriöksi. Kohta kaikki katsotaan mielenvikaisuudeksi, tai mielenterveysongelmaksi.

Jotain rajaa, kiitos hei valtakunta, THL, terveydenhuolto, mediat ja siellä lähetettävät uutisartikkelit!

Äänestä

Olen tiennyt tämän jo kauan. se särkee sydämeni,ja tekee mieli lähtee ulkomaille.

Äänestä

Kaikki pitää saada hoitoon ja lääkitykselle, koska on laskesteltu, että vaikeat tunteet ja melankolia ovat kalliita yhteiskunnalle. Erityisesti psyykenlääkkeiden käyttö ennakoi tehokkaasti tutkimusten mukaan työelämästä luopumista, ja näin saadaan taas peruste psyykenlääkkeiden käytön lisäämiselle, koska ainoa syy heikoille hoitotuloksille voi olla siinä, että hoitoa ei ole vain aloitettu riittävän varhain. Suomalaiset ovat lainkuuliaista ja tyhmää kansaa. Ne syövät jokaisen napin jonka tohtori käskee niellä ja sairastavat jokaisen taudin, jota korruptoitunut järjestelmä aivopesee sairastamaan. Kun kaikista tunteista tulee sairauksia, niin yhteiskunnan, yhteisöjen ja kulttuurin resilienssi muuttuu niin heikoksi, että kohta kaikki ovat työkyvyttömyyseläkkeellä masiksen ja paniikkihäiriön takia.

Äänestä
  • Kehystä kirjoitus ja laita se ohjenuoraksi tuleville sukupolville.

    Äänestä

Masennus on masennuslääkkeen puutetta ja psykoosi psykoosilääkkeen puutetta. Näitä pillereitä/injektiota ym. pitäisi myös käyttää pysyvästi, jotta masennus- ja psykoosijaksot eivät uusiutuisi.

Olemme vapaassa pudotuksessa ilman laskuvarjoa noin vertauskuvallisesti. Kuka ja milloin uskaltaa sen sanoa virallisesti ääneen?

Äänestä
  • Monen kohdalla masennus aiheutuu elämässä olevista epätyydyttävistä olosuhteista. Myös elämässä olevista vaikeuksista, tai yhteisön yksilössä aikaansaamista surun, ahdistuksen ja pettymyksen tunteista. Olosuhteiden, psykososiaalisen tai elämäntilanteen vaikutusta ihmiseen ei pidä aliarvioida.

    Mikään pilleri, tai lääkitys ei kyllä korjaa. tai paranna kenenkään olosuhteista johtuvaa masennusta.

    Joka niin uskoo, on joko asioista täysin tietämätön, alalla toimiva, tai medikalisaation uhri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monen kohdalla masennus aiheutuu elämässä olevista epätyydyttävistä olosuhteista. Myös elämässä olevista vaikeuksista, tai yhteisön yksilössä aikaansaamista surun, ahdistuksen ja pettymyksen tunteista. Olosuhteiden, psykososiaalisen tai elämäntilanteen vaikutusta ihmiseen ei pidä aliarvioida.

    Mikään pilleri, tai lääkitys ei kyllä korjaa. tai paranna kenenkään olosuhteista johtuvaa masennusta.

    Joka niin uskoo, on joko asioista täysin tietämätön, alalla toimiva, tai medikalisaation uhri.

    Joka niin uskoo, että lääkkeet, tai pillerit voivat parantaa masennuksen, ahdistuksen, tai psykoosit voi olla myös systeemin aivopesemä. Yleensä niitä löytyy terveydenhuoltoalalla toimivien ja liian systeemiin aivan liian sinisilmäisesti uskovien potilaiden joukosta.

    Äänestä

Akatisia on tila, josta lääkärisi ja hoitajasi ei sinulle kerro. Tutki asiaa.

Äänestä

No hyvä, jos muut sairaudet poistuvat.

Äänestä

aaaaar


öööö

ääää


graawwrr arrr


öööö

Äänestä

"Sairastuneet" aina naisia. Ainakin YLEn jutuissa. Ilmeisesti lähipiiriä, niin ei tarvi nähdä vaivaa. Ja mikä ilo päästä TV-ruutuun, sehän korjaa kummasti "uhrin" olotilaa. Onko tarkoitus, että verovelvolliset maksaa, kun on niin "helvetin" mälsä olo?

Äänestä

Onkohan lisääntyneellä kasvis syönnillä yhteyttä mielenterveys ongelmiin. Eläin rasva jää pois mitä aivot tarvitsevat toimiakseen. Sitten terveydenhuollossa ihmetellään lisääntynyttä ongelmaa. Ai niin eihän kasvissyöjillä pitänyt olla terveydellisiä ongelmia.

Äänestä

Mielenterveysongelmiin saattaa vaikuttaa sekin, että nykyaikana kaikilta vaaditaan ihan liikaa.
Opiskelut, työelämä, sosiaaliset suhteet, ulkonäkö, vaatetus, kaikessa pitäisi olla niin vi...n täydellinen.

Ihminen/ihmiset alkavat tuntea itsensä riittämättömiksi, ja sitä mukaa kelpaamattomiksi.
Siitä seuraa se, että aletaan miettiä " vian " olevan omassa itsessä, sitten masennutaaan ja ahdistutaan.

Nykyään on liikaa " minä itse "-ihmisiä, oma etu edellä, ja monet eivät uskalla olla sellaisia kuin pohjimmiltaan ovat, joka oikeasti vaikeuttaa elämää ja saa aikaan henkistä painetta. Halutaan, ja yritetään mahtua johonkin tiettyyn " muottiin ", jollaista ei ole edes olemassa.

Me ei kuitenkaan eletä muita, vaan itseämme varten.

Äänestä
  • "Me ei kuitenkaan eletä muita, vaan itseämme varten."

    Psyykenlääkeriippuvaiset ainakin joutuvat elämään psykiatrian ja lääketeollisuuden voitontavoittelua varten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Me ei kuitenkaan eletä muita, vaan itseämme varten."

    Psyykenlääkeriippuvaiset ainakin joutuvat elämään psykiatrian ja lääketeollisuuden voitontavoittelua varten.

    Tiedän paljon lääkkeisiin ja lääkityksiin liittyvää.
    Itse käytin kyseisiä lääkkeitä lähes 20 vuotta, ollen jatkuvasti psyykkisesti sekaisin.
    Omalla kohdallani en miettinyt, että olisin elänyt psykiatriaa tai lääketeollisuutta varten, elämä oli kuitenkin myös silloin omaani, loppujen lopuksi omaa haluani olla mahdollisimman sekaisin. Käytin monien lääkkeiden rinnalla päihteitä vuosikausia.
    Lääkkeet antoivat " hyvää lisäpotkua ", että pysyin sekavassa olotilassa, ja jopa ihan laillisesti, lääkärin määrääminä.

    Olihan niistä erilaisia haittoja, mutta siihen aikaan en niistä niin välittänyt, kun en välittänyt muutenkaan itsestäni.

    Elämäni ja elämänlaatuni parani huomattavasti, kun viimein pääsin lääkkeistä eroon.
    Toki huomasin minkälainen muutos ja positiivinen vaikutus lopettamisella oli.
    Haittojakin jäi, pysyviä, etenkin fyysisiä, ja varmaan jotain psyykkistäkin, kognitiivisia vaikeuksia, aivoihin vaikuttanutta.

    Minulla on sellainen ajatusmaailma ja asenne, etten alkanut katkeroitua ja jäädä vellomaan, syyttelemään kaikkea tapahtunutta, menneisyyttä.
    Koin, ja koen sillä tavalla, että elämää on helpompi jatkaa tällä mitä vielä on jäljellä, kuin, että miettisin murehtien mitä on seurannut ja minkä takia.

    Myönnän kyllä, että vaikeitakin hetkiä on ollut, mutta kaikenkaikkiaan asiat ovat nykyisin paremmin kuin vuosia sitten.
    Pystyn tuntemaan erilaisia tunteita, pystyn tuntemaan iloa ja hyvää oloa, ei pelkästään ikävämpiä juttuja.
    Ajoittain tunnen itseni jopa onnelliseksikin.

    En anna menneisyyden pilata tätä hetkeä tai tulevaisuutta, vaan elän itseäni varten, en heitä varten, jotka aikoinaan lääkkeitä käskivät vuosikausia syömään.

    Jos lääketeollisuus on jotakin voittoa minusta saanut, niin olkoon niin.
    Loppupeleissä olen kuitenkin itse voittanut.

    Äänestä

Hyvä kysymys, olen prikulleen samaa mieltä....

ja nykyään stigma lyödään niille, joilla ei ole mielenterveysongelmaa, koska kuulemma melkein kaikilla on....


poiuuyyyy

Äänestä
  • Joutuu kiusatuksi, jos sanoo että mun elämäni on henkisesti rikasta ja kiintoisaa, ei koskaan tylsää ja nautin emootioista.



    ppiuuyuyu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joutuu kiusatuksi, jos sanoo että mun elämäni on henkisesti rikasta ja kiintoisaa, ei koskaan tylsää ja nautin emootioista.



    ppiuuyuyu

    Kriisipuhelimen vastaajakin sanoo minulle ruikuttavalla äänellä, että mistä minä oikein saan voimaa kaikkien vaikeuksieni keskellä.
    Oon sitä mieltä että' henkiset voimavarat ovat ehtymätön voimavara, fyysiset hyvin rajalliset.


    poiuuuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kriisipuhelimen vastaajakin sanoo minulle ruikuttavalla äänellä, että mistä minä oikein saan voimaa kaikkien vaikeuksieni keskellä.
    Oon sitä mieltä että' henkiset voimavarat ovat ehtymätön voimavara, fyysiset hyvin rajalliset.


    poiuuuuu

    Nyt on jo alettu patologisoimaan älyllistä luovuuttakin, semmosta en tule hyväksymään koskaan...

    ppioiuuyuyu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on jo alettu patologisoimaan älyllistä luovuuttakin, semmosta en tule hyväksymään koskaan...

    ppioiuuyuyu

    Mulle luova älyllisyys on pyhää, sitä ei paskata millään mielenterveysjutuilla. Siitä vuoretkin jo jyrähtää.


    ppooiiuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulle luova älyllisyys on pyhää, sitä ei paskata millään mielenterveysjutuilla. Siitä vuoretkin jo jyrähtää.


    ppooiiuuu

    Uskokaa mua , jos ette puhu enää mistään muusta kuin mielenterveydestä, tosiaan kohta kaikki ovat hulluja.
    Puhukaa muuta kiinnostavaa, just vaikka taiteesta tai filosofiaa...



    poiuyyyyyu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskokaa mua , jos ette puhu enää mistään muusta kuin mielenterveydestä, tosiaan kohta kaikki ovat hulluja.
    Puhukaa muuta kiinnostavaa, just vaikka taiteesta tai filosofiaa...



    poiuyyyyyu

    Mun someseuraajat vaikuttavat hyväjärkisille.
    yksikään tuhansista ei ole edes kirjoittanut mitään loukkavaa 7 vuoteen, vaikkei kukaan heitä vahdi. ..ja ovat kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailmaa.


    ppiuiuuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun someseuraajat vaikuttavat hyväjärkisille.
    yksikään tuhansista ei ole edes kirjoittanut mitään loukkavaa 7 vuoteen, vaikkei kukaan heitä vahdi. ..ja ovat kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailmaa.


    ppiuiuuuu

    Mä en hyväksy tätä enää että minua painostetaan keskusteluihin joissa puhutaan idioottimaisesti, vaikka osaan puhua arvokkaasti ja älyllisesti


    poiuyyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä en hyväksy tätä enää että minua painostetaan keskusteluihin joissa puhutaan idioottimaisesti, vaikka osaan puhua arvokkaasti ja älyllisesti


    poiuyyy

    Ja mä en enää halua kontakteihin joissa minuunprojisoidaan muiden mielenterveysongelmia.
    Anteeksi mutta haluan vältellä mielenterveysongelmaisten seuraa, koska he haluavat myös seuransa muuttuvan mielenterveysongelmaiseksi


    ppouiuyyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja mä en enää halua kontakteihin joissa minuunprojisoidaan muiden mielenterveysongelmia.
    Anteeksi mutta haluan vältellä mielenterveysongelmaisten seuraa, koska he haluavat myös seuransa muuttuvan mielenterveysongelmaiseksi


    ppouiuyyy

    Mulle tunnutaan tyrkytettävän mkielenterveysongelmaa maanitellen: Ota nyt joku, kaikillahan on...


    ppiiuuuuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulle tunnutaan tyrkytettävän mkielenterveysongelmaa maanitellen: Ota nyt joku, kaikillahan on...


    ppiiuuuuuu

    Jos mä en nyt kuitenkaan osta siitä kaupasta mitään...
    Ostan jotain muuta kiinnostavampaa...


    ppoiiuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos mä en nyt kuitenkaan osta siitä kaupasta mitään...
    Ostan jotain muuta kiinnostavampaa...


    ppoiiuuu

    Mun mielestä mielenterveysongelmia aiheuttavat systeemit, joiden toiminnassa ei edellytetä tieteellisiä kriteerejä täyttävää ajattelua,.


    popiuuuyyu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun mielestä mielenterveysongelmia aiheuttavat systeemit, joiden toiminnassa ei edellytetä tieteellisiä kriteerejä täyttävää ajattelua,.


    popiuuuyyu

    Iiihanaa mietiskellä vaan yksinään ilman kenenkään manipulointia. Se se on elämän nautinto ja tää ihaaana herkkyys


    poiuuuyuu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikki uutisointi viittaa siihen että Suomessa on vain erinäisistä mielenterveyteen liittyvistä ongelmista kärsiviä ihmisiä. Mihin suomalaiset ovat menossa, kun uutisoinnin perusteella täällä on kohta vain näitä mielenterveysongelmaisia. Hei haloo...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu