Vähemmistöt ovat kiinnostavia. Vähemmistöt joutuvat enemmän työstämään olemistaan eläessään valtakulttuurin keskellä. Tämä erilaisuus on kiinnostavaa.
Ex-lestadiolainen on luopunut omasta vähemmistökulttuuristaan. Ex-lestadiolainen ei ole kestänyt valtakulttuurin painetta. Ex-lestadiolainen menee usein valtakulttuurin ääripäihin. Tämä näkyy mm. kirkollisissa yhteyksissä ex-lestadiolaisten keskuudessa. Kyse voi olla hyväksynnän hakemisesta. Se on itsensä vahvistamista ja näyttämistä valtakulttuurille, että on nyt varmasti sitä muuta kuin mitä oli ennen. Tämä näkyy monien ex-lestadiolaisten hyökkäyksenä entistä ryhmäänsä vastaan. On tarve kuulua uuteen joukkoon. Siinä ex-lestadiolainen menettää kiinnostavuuden ja vähemmistökulttuurisen yhteiskunnallisen merkityksellisyyden. Ex-lestadiolainen alkaa toistaa valtakulttuurin viestiä, joka on jo entuudestaan tuttua. Hänen erityisyyys "ex-lestadiolaisuus" hälvenee aikanaan ja lopulta hän on yksi tavallinen valtakulttuurin edustaja. Vähintään hänen lapsensa on tavanomaista valtakulttuuria. Ex-lestadiolainen ei ole yhteiskunnallinen peili valtakultuurille kuten lestadiolainen, Yhteiskunta tarvitsee peilejä.
Sama kehityskulku on yleispätevä muissakin valta- ja vähmmistökultturin kohtaamisissa. Valtakulttuuri on aina "kolonialistinen" vähemmistöjään kohtaan ja erityisesti niitä vähemmistöjä kohtaan, jotka haastavat valtakulttuurin tavalla tai toisella.
Ex-lestadiolaiset eivät ole kiinnostavia ja ovat valtakulttuurin uhreja
6
276
Vastaukset
- Anonyymi
Koska kukaan ei ole halunnut kommentoida näin mielenkiintoista aloitusta, teenpä minä niin.
Toit aivan uutta näkökulmaa näihin asioihin. Olen itse ex-lestadiolainen ja piti oikein pysähtyä hetkeksi miettimään, että noinko se kohdallani on.
Eli minulla on historiaa sekä lestadiolaisuudesta, että sen ulkopuolisesta elämästä. Molemmista kymmeniä vuosia.
Lestadiolaisuudesta lähdin hyvin pitkän harkinnan jälkeen. Tulin vahvasti siihen lopputulokseen, että tämä oppi ei palvele niinkään Jumalaa tai uskoa, vaan kaistamerkit viitoittaa SRK, omalla tavallaan. Lasten hyväksikäyttökuohunta lienee oiva esimerkki asiain hoidosta. Joten se, mitä kukin kumartaa, ei mielestäni ole yhtään sen paremmin vanhoillislestadiolaisessa joukossa.
Vaikka teillä yhteisöllisyys on vahvaa, tai ehkä juuri sen vuoksi, yksilöllisyys tuntuu jäävän lauma-ajattelun alle. Toisin on täällä ulkopuolella. Kukin voi olla vapaasti oma itsensä.
Kulttuuri-argumentti kirjoituksessasi on sikäli hieman kaukaa haettu, että kulttuureja on paljon. Ei voi ajatella, että jos luopuu yhdestä kulttuurista, on sen jälkeen ilman omaa kulttuuria. Paremminkin tulkitsen tuon selittelyksi, miksi vanhoillislestadiolaisen piirin ulkopuolella olisi hankalaa olla ja elää. Mutta näinhän asia ei usenkaan ole. Edes kulttuurillisessa mielessä. Ja lisäksi vanhoillislestadiolainen kulttuurikaan ei ole oikeastaan kulttuuria ollenkaan siinä mielessä, että sitä on mitä suurimmassa määrin holhottu ja muokattu SRK:sta käsin 1960-luvulta lähtien näihin päiviin saakka.
Elämä on rikasta ja antoisaa. Ja emmekö muuten mekin ole juuri nyt toistemme peilejä?- Anonyymi
Tuohon ei ole mitään lisäämistä.
- Anonyymi
Lestatiolaisuus on ahdingossa.
- Anonyymi
ainakin vanhoillisuus
- Anonyymi
Olen harkinnut eroa 5 vuotta. Olen on/off tilanteessa.
- Anonyymi
Ex-lestadiolainen on luopunut omasta vähemmistökulttuuristaan.
No jos tiedät mitä se on,niin minäkin luopuisin mutta en uskosta!
Lukekaa sielunhoito,enne sinisen valon kyttääminen kun kierisivät talost taloon.
Syntyvyys on hyvä mutta naisen jatkuva kehon rääkkääminen,ei ole oikein.
Ei Kristus tarkoittanut sitä,että mies raskauttaa naisen kokoajan,vai ottaisko mies saman itselleen?
Se,pelko mitä puhujat tuo vaikka sen pitäisi olla Rakkaus !
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242943
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2651229- 1011221
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791041Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.631003Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12980- 30936
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49897Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie41877- 43789