*nainen* vm.53

*nainen* vm.53 sattuu olemaan entinen työtoverini kunnes hän kolmisen vuotta sitten joutui sairaseläkkeelle kun alkoi näkemään ja kuulemaan vähän liikaa omiaan. Tämä kyseinen nainen on vakavasti mieleltään sairas eli ei kannata uskoa mitään mitä tämä sanoo eikä ottaa mitään vakavasti.
9374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

joku ottanut sen vakavasti?

Äänestä

Nimim. tunnen, on aivan oikeassa, me siis tunnemme toisemme, mutta nyt on kaäynyt niin että nimimerkille tunnen, on sattunut pikkuinen muistivirhe sillä totuus on se, että silloin kun hän oli pieni poika niin minä olin hänen erityisopettajansa, sillä hänellä oli MBD tauti, johon ei ole vielä tänäkään päivänä löytynyt parannuskeinoa. Poika oli sii erittäin vilkasluonteinen ja hänellä oli sopeutumisvaikeuksia myöskin erityiskoulussa josta hänet muutaman kerran erotettiinkin.
On ihan hienoa että entiset oppilaat muistavat opettajansa.

Äänestä

Olet niin epätasopainoinen että et pääse opettajaksi koskaan mihinkään paikkaan jossa opetetaan erilaisia ihmisiä.
Toiseksi tuo sinun viestisi halventaa ihmisiä joilla on jokin vajaavaisuus.
Mutta ei siinä mitään,jokainen juttu mitä olet tänne laittanut halventaa jotakin ihmisryhmää.
Kysyttäessä miksi näin.
Vastaukseksi saadaan se että sinun itseluottamus on aika nollissa.
Olet aika typerä ihminen...

Äänestä
  • Typeryys..
    On typeryyttä eikä sellaista sanaa sano kuin typerä, koska viisas haluaa laistaa niin halventavaa sanaa koska hän ei koskaan eikä missään tilanteessa halua tuoda olemassa olevaa typeryyttään esille, siksi häntä ei voida typeräksi kutsua.

    Äänestä

  • *Nainen* vm. 53 kirjoitti:

    Typeryys..
    On typeryyttä eikä sellaista sanaa sano kuin typerä, koska viisas haluaa laistaa niin halventavaa sanaa koska hän ei koskaan eikä missään tilanteessa halua tuoda olemassa olevaa typeryyttään esille, siksi häntä ei voida typeräksi kutsua.

    Olipas epäselvästi sanottu.Uskoisin että et itsekään tiedä mitä horiset.Typeryys sinusta paistaa kuule niin tehokkaasti läpi että sen huomaa vaikka jättäisit minkä tahansa sanan käyttämättä.
    Laajenna toki elämääsi tämän keskustelupalstan ulkopuolelle.Harvinaisen narsistinen ihminen.

    Äänestä

  • Alakuloa kirjoitti:

    Jos sinäkin viitsisit edes vähäsen rasittaa aivosolujasi, et olisi niin alakuloinen. Se, ettet ymmärtänyt edellä olevaa tekstiäni, johtuu juuri siitä että olet antanut aivojesi levätä hiukan liian kauan, sillä mikään... Ei pysy tominnassa ellei sitä käytetä, ei elimet eivätkä koneetkaan. Ja toiseksi.. Minulla on harvinaisen laaja keskustelupiiri netin ulkopuolellakin, jollaista en luoja paratkoon sinusta usko.

    Äänestä

  • Nainen vm. 53 kirjoitti:

    Jos olisit perehtynyt musiikkiin,tai suomalaiseen sellaiseen.
    Tai jopa suomalaisuuteen,niin tajuaisit nimimerkkini.Mutta ei tämä tee sinusta huonoa vaan se että sinun ikäinen ihminen on kuin kesken kasvuinen kakara.
    Itseasiassa aika huvittavaa jopa.
    Mitä noihin sinun väitteisiisi tulee keskustelupiireistä niin sen näkee kaukaa että se on täyttä paskaa.Miksi muuten pitää todistella noin jos se olisi totta.
    Missä välissä sinä keskustelet oikeassa elämässä kun koko aika sinulla menee kyttäämässä täällä ihmisten kirjoituksia.
    15 vuotiaalta odottaa sellaista tekstiä mitä sinä jauhat.
    Sinä olet säälittävä!

    Omia sävellyksiä ja sanoituksia, joten se siitä musiikista, ja vieläpä suomen kielellä kaikenlisäksi. Eikä sinun toki suuttua tarvitse jos et tekstejäni ymmärrä sillä eivät niin tee monet muutkaan, ovat sen verran filosofisia nämä jutut. No.. Seuraapa vähän sitä että kuinka usein olen täällä(älä ota huomioon kloonin kirjoituksia), ja kerro tarkasti kellon ajat ja päivämäärät vaikkapa kahden vuorokauden ajalta niin näet etten sentään aina.
    Itseasiassa minulla on työ jossa on viikonloppuja, iltoja ja aamuja, mutta myöskin viikolla vapaita, jolloin sitten olen useammin kirjoittelemassa.
    Ja mitä tulee 15 vuotiaisiin, niin sinun ei kannattaisi aliarvioida heidän kykyjään/älyään, sillä ikä ei aina kerro älykkyydestä..... Sen huomaa jokainen joka osaa ajatella vähänkin itse.

    Äänestä

Edelleen olet typerä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tunnen kirjoitti:

*nainen* vm.53 sattuu olemaan entinen työtoverini kunnes hän kolmisen vuotta sitten joutui sairaseläkkeelle kun alkoi näkemään ja kuulemaan vähän liikaa omiaan. Tämä kyseinen nainen on vakavasti mieleltään sairas eli ei kannata uskoa mitään mitä tämä sanoo eikä ottaa mitään vakavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu