Popeda Rientolassa

Kyllä hävettää olla vieremäläinen, pitkästä aikaa saadaan kovan luokan esiintyjä Vieremälle ja heti heidät ryöstetään. Mahtaakohan enää Popeda tulla Vieremälle esiintymään? Hieman kyllä ihmetyttää järjestyksenvalvontakin kun takahuoneeseen pääsee noin vain menemään, eikö ovia pidetä lukossa esiintymisen aikaan?
91680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No ei varmasti tule popeda, mutta tuleeko muutkaan. Sehän tässä on sen lisäksi. Varmasti tapauksesta otetaan opiksi eikä asia toistu. Järkkärit on puolustautuneet sillä että popeda oli sanonut että koko ajan joku olisi takahuoneessa. Keikalla oli kuitenkin paikalla semmosia naamoja mitkä on ennenkin vihkiytyneet alalla joten eiköhän ne kiinni jää, varmaan vessojen luota on pimeän turvin hiivitty ovelle kurkkimaan. Minun mielestäni tästä pitäisi kiinni jäädessä saada tuntuva rangaistus. Jatkoa ajatellen ehkä rientolan tarvitsee ulkopuolelle kamerat.

Äänestä

Ihmetyttää tosiaan miksei takahuoneen ovella ole järjestyksenvalvojaa

Äänestä

Voi, voi Vieremän tollot. Vieremä on hyvä paikka . Rientolassa oli aikoinaan ns. isoja nimiä esiintymässä. Nyt , jos/kun sinne oli saatu Popeda, eikö joku/jotkut ääliöt pilaa koko paikan maineen.

Äänestä

Kovan luokkan esiintyjä ? Ha hah haaa.

Äänestä

Eppujen saanti tuntuu olevan vähän vaikeampaa. Oliko tämä nyt kolmas kerta kun siirtyy koronan vuoksi. Taisi kahdet avajaiset siirtyä joihin olisi epput tulleet ja nyt taas.

Äänestä

Korjaantuu Samantha Foxin kutsumisella.

Äänestä
  • Pandora on tulossa. Siinäpä se onkin että avautuuko Pandoran lipas vieremällä.

    Äänestä

Popedalle mä pieraisen ja riemusta sitten kiljaisen.

Äänestä

Tänään sitten klamydia rientolassa. Mutta eipä ole sekään ensimmäistä kertaa. Itsellä ainaki oli vuonna -76 ja kävin silloin myös rientolassa. Siihen aikaan rientolan vessat oli paremmat kaikenlaiseen flirttiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyllä hävettää olla vieremäläinen, pitkästä aikaa saadaan kovan luokan esiintyjä Vieremälle ja heti heidät ryöstetään. Mahtaakohan enää Popeda tulla Vieremälle esiintymään? Hieman kyllä ihmetyttää järjestyksenvalvontakin kun takahuoneeseen pääsee noin vain menemään, eikö ovia pidetä lukossa esiintymisen aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu