Kielkallion kolarit

Jos oikein muistan, Kielkallion liittymässä rytisi aikanaan useasti. Työn takia olen ajanut satoja kertoja ohi. 1990 sitä muutettiin, mutta heti rytisi taas. Joku varmaan muistaa näistä kolareista enempi. Aihe on toki rankka, etenkin kolareissa kuolleiden läheisille.
4215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jännä juttu, että ko. risteyksessä kolisi.
Näkee hyvin molempiin suuntiin ja vain 80km/h nopeusrajoitus.

Oliko Kielkallion pihasta lähtevillä liian kiire kuolemaan...?

Äänestä

Tuttu paikkahan tuo on. Ajelin isoilla autoilla ohi siitä useasti. Vuodesta -85 aina vuoteen -01. Useasti kävin kahvilla kollegoiden kanssa. Risteys oli aikanaan oikein surmanloukku. Vaikka auto oli iso, sai pelätä tuleeko joku perään, kun on kääntymässä. Tuo missä viitattiin -90 sattuneeseen kolariin, oli paha. Uusittu risteys ehti olla vaan muutaman viikon käytössä, kunnes kolisi. Henkilöauto "joutui" kahden rekan ruhjomaksi. Loppu oli pahin mahdollinen: 3 kuollutta. Nyt en ole enää aikoihin ajellut siellä päin, joten joutuu katseleman google mapista ja tie kamerasta sitä kohtaa.

Äänestä

Satuin paikalle kerran. Tais olla vähän ylinopeutta. Hiljensin tietysti heti kun näin poliisiauton. Poliisi pysäytti (tais olla muistaakseni Roikonen) sanoi että elähän poika törmee kovin, tässä on jo kaks miestä kuolluna tänä uamuna. Se jäi mieleen!

Äänestä

Vuotta en enää muista, mutta kasaria elettiin. Edellä ajavassa henkilö autossa syttyi jarruv. ja vilkku samaan aikaan. Tie olikin liukkaampi miltä tuntui. Tuli kiire painaa jarrua ja tyhjä 3-akselinen kärri alkoi meneen linkkuun. Kaasu pohjaan ja se oikeni kun oikenikin. Tuskin se kääntyvä auto edes huomasi mitään. Stoppi seuraavalle pysäkille ja vartin joutui hengittämään raitista ilmaa. Saatana, että pelästytti. Sen jälkeen mentiin Kielkallion kohdalla aina kokolailla pirun hiljaa. Täydellinen ansa oli se paikka aikanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos oikein muistan, Kielkallion liittymässä rytisi aikanaan useasti. Työn takia olen ajanut satoja kertoja ohi. 1990 sitä muutettiin, mutta heti rytisi taas. Joku varmaan muistaa näistä kolareista enempi. Aihe on toki rankka, etenkin kolareissa kuolleiden läheisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu