Kannabis aiheuttaa skitsofreniaa

Kannabista polttavilla on selvästi normaalia suurempi riski sairastua skitsofreniaan, todetaan laajassa ruotsalais-brittiläisessä tutkimuksessa. British Medical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan kannabista nuorena polttaneiden sairastumisriski voi olla jopa kolmanneksen normaalia suurempi. Tällöin kannabiksen käyttö selittäisi peräti 13 prosenttia kaikista skitsofreniatapauksista. Tutkijoiden mukaan skitsofrenian vaarassa näyttäisivät olevan etenkin kannabiksen suurkuluttajat, mutta sairastumisriski on kohonnut myös satunnaisilla käyttäjillä. Havaittu yhteys pysyi muuttumattomana silloinkin, kun tutkittavien muiden huumeiden käyttö ja persoonallisuuserot otettiin huomioon. Samassa lehdessä julkaistussa uusiseelantilaistutkimuksessa todetaan lisäksi skitsofrenian riskin olevan korkeampi niillä, jotka aloittavat kannabiksen käytön 15-vuotiaana kuin vasta 18-vuotiaana aloittaneilla.
Ruotsalais-brittiläisessä tutkimuksessa oli mukana yli 50 000 vuosina 1969-1970 kutsuntoihin osallistunutta 18-20-vuotiasta ruotsalaismiestä, mikä vastaa noin 97 prosenttia ikäluokasta. Tutkittavia seurattiin kaikkiaan 27 vuotta. Tiedot kannabiksen käytöstä kerättiin kutsuntojen yhteydessä ja skitsofreniaan sairastuminen todettiin kansallisesta sairaalarekisteristä. Uusiseelantilaistutkimuksessa seurattiin yli tuhatta vuosina 1972-1973 syntynyttä lasta aina 26-vuotiaaksi saakka.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2002;325:1199)
10571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tyseiset tutkimukset on kumottu jo ja asiasta on keskusteltu täälläkin.

Äänestä
  • narkkien toimesta...ja hyvä kun joku jaksaa valistaa nuoria, jotka ovat elämänsä alussa, eivätkä matkalla wc-pyntystä alas, kuten eräät.

    Äänestä

  • kumottu kirjoitti:

    narkkien toimesta...ja hyvä kun joku jaksaa valistaa nuoria, jotka ovat elämänsä alussa, eivätkä matkalla wc-pyntystä alas, kuten eräät.

    Niin, ja sitten ne toiset - kielteiset - tutkimukset on junailtu huumemafian puolesta että laittomuus pysyy pitää hinnat korkeana.

    Noniin, olemmeko nyt tyytyväisiä aikaansaamaamme foliohattunäkemykseen?

    Äänestä

  • ...................... kirjoitti:

    Niin, ja sitten ne toiset - kielteiset - tutkimukset on junailtu huumemafian puolesta että laittomuus pysyy pitää hinnat korkeana.

    Noniin, olemmeko nyt tyytyväisiä aikaansaamaamme foliohattunäkemykseen?

    vielä hakea? Ilmeisesti hamppu vaikuttaa tosiaan loogiseen ajattelukykyyn.

    Äänestä

  • asioita kirjoitti:

    vielä hakea? Ilmeisesti hamppu vaikuttaa tosiaan loogiseen ajattelukykyyn.

    Jos teidänkaltaisiin vertaa niin ilmeisen positiivisesti.

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Jos teidänkaltaisiin vertaa niin ilmeisen positiivisesti.

    laittaa teidän äidin ruoat-sarjasta.

    Äänestä

  • meidän äiti kirjoitti:

    laittaa teidän äidin ruoat-sarjasta.

    Myönnä pois, olet vain kateellinen kaikista pisteistäni joita sinulla ei ole.

    Äänestä

juovilla on nelinkertainen riski joutua psykoosiin.. mutta tätä et varmasti itsekään ymmärtänyt koska olet itse psykoosissa..

Äänestä
  • Ei oo nelinkertainen. Psykotisoivana aineena laiton hamppu ja laillinen alkoholi ovat jotakuinkin samantasoisia mielisairaalatilastojen valossa. Laillinen hamppu sensijaan trimbos.nl:n tilastojen mukaan on vähemmän psykotisoiva kuin laiton vastineensa. Johtuukohan siitä että hollannissa käyttäjiin ei kohdistu niin kovia sosiaalisia paineita yhteisöltä? Saattaa olla myös että hollannissa lasketaan eri tavalla. Ei voi tietää.

    Äänestä

Ihan mielenkiinosta kävin katsomassa:
http://www.duodecim.fi/
-ja sivun keskikohdasta uutisarkisto ja kas kummaa ei löytynyt yhtään kannabis aiheista uutista.
Eli tämä "Tolonen" on itse keksinyt koko tutkimuksen tai pistänyt väärän liitteen ko. asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tolonen kirjoitti:

Kannabista polttavilla on selvästi normaalia suurempi riski sairastua skitsofreniaan, todetaan laajassa ruotsalais-brittiläisessä tutkimuksessa. British Medical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan kannabista nuorena polttaneiden sairastumisriski voi olla jopa kolmanneksen normaalia suurempi. Tällöin kannabiksen käyttö selittäisi peräti 13 prosenttia kaikista skitsofreniatapauksista. Tutkijoiden mukaan skitsofrenian vaarassa näyttäisivät olevan etenkin kannabiksen suurkuluttajat, mutta sairastumisriski on kohonnut myös satunnaisilla käyttäjillä. Havaittu yhteys pysyi muuttumattomana silloinkin, kun tutkittavien muiden huumeiden käyttö ja persoonallisuuserot otettiin huomioon. Samassa lehdessä julkaistussa uusiseelantilaistutkimuksessa todetaan lisäksi skitsofrenian riskin olevan korkeampi niillä, jotka aloittavat kannabiksen käytön 15-vuotiaana kuin vasta 18-vuotiaana aloittaneilla.
Ruotsalais-brittiläisessä tutkimuksessa oli mukana yli 50 000 vuosina 1969-1970 kutsuntoihin osallistunutta 18-20-vuotiasta ruotsalaismiestä, mikä vastaa noin 97 prosenttia ikäluokasta. Tutkittavia seurattiin kaikkiaan 27 vuotta. Tiedot kannabiksen käytöstä kerättiin kutsuntojen yhteydessä ja skitsofreniaan sairastuminen todettiin kansallisesta sairaalarekisteristä. Uusiseelantilaistutkimuksessa seurattiin yli tuhatta vuosina 1972-1973 syntynyttä lasta aina 26-vuotiaaksi saakka.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2002;325:1199)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu