Prinssi Harry

Anonyymi

Minun mielestäni Englannin prinssi Harry muuttui, kun hän aloitti suhteen amerikkalaisen naisen Meghan Marklen kanssa. Esim. sitä ennen hän ei ollut arvostellut eikä haukkunut omaa kuninkaallista perhettään julkisesti. Kaikki vaikeudet alkoivat kun Harry oli mennyt naimisiin tämän Meghan Marklen kanssa.
Monet heidän palvelijansa lähtivät kun Meghan ja Harry olivat vielä hovissa, heitä oli varmaan kohdeltu huonosti. Meghan ja Harry olivat vaatineet itselleen kuninkaallisesta hovista samoja asioita kuin mitä prinssi Williamilla ja herttuatar Catherinella on, esim. yhtä suurta asuinhuoneistoa. Mutta prinssi William on kruunuprinssi eli tuleva kuningas ja hänellä ja hänen vaimollaan on eri asema eli paljon korkeampi asema kuin Harrylla ja Meghanilla. Kuningatar Elisabeth oli viisaana naisena huomannut tämän ja hän oli palkinnut molempien prinssien puolisot, Catherinen ja Meghanin jollakin kunniamerkillä. Prinssi Harry on kehdannut kuitenkin arvostella leskeksi jäänyttä, hyvin iäkästä ja sairastelemaan alkanutta kuningatar Elisabethia eli omaa isoäitiänsä. Lisäksi prinssi Harry oli myynyt jollekkin isolle tv-yhtiölle oikeudet tehdä tv-sarja omasta edesmenneestä äidistään, prinsessa Dianasta 130 miljoonalla eurolla ! Kuninkaallinen perhe on pyytänyt häntä purkamaan kyseisen tv-sopimuksen Dianasta, muttei Harry ole suostunut siihen. Eli kaikki tuntuu olevan kaupan ja rahan ahneudella ei ole mitään rajaa ! Ehkä Harry on oppinut tämän amerikkalaisen business ajattelun amerikkalaiselta vaimoltaan Meghanilta...

50

1380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Harry on viisastunut ja lopettanut feikkielämän kuninkaallisten kieroon kasvaneessa "perheessä". Harrysta on tullut mies eikä mikään naruista vedettävä sätkynukke.

      • Anonyymi

        No en nyt miehenä pitäisi, jos koko elämän on yrittänyt suojella äitinsä muistoa ja mainetta. Nyt kuitenkin meni myymään netflixille reilusta sadasta miljoonasta äitinsä tarinan. Mitä ilmeisemmin ei ole edes hirveän hyvällä valolla tehty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänkään ei voi vaikuttaa kaikkeen yksin .vaikka on kyse äidistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänkään ei voi vaikuttaa kaikkeen yksin .vaikka on kyse äidistä

        Ei tietenkään voi kun on rahanahne muija. Clintonien putiahan nämä nyt on, tekevät mitä isompi matami käskee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään voi kun on rahanahne muija. Clintonien putiahan nämä nyt on, tekevät mitä isompi matami käskee.

        Niin . Tos leffashan voidaan näyttää pettämiset ym . Kyl noi täytyis kestää . Oli se sitten kunnioittavaa tai ei
        Ainahan näitä vähän muutellaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en nyt miehenä pitäisi, jos koko elämän on yrittänyt suojella äitinsä muistoa ja mainetta. Nyt kuitenkin meni myymään netflixille reilusta sadasta miljoonasta äitinsä tarinan. Mitä ilmeisemmin ei ole edes hirveän hyvällä valolla tehty.

        Niinkö ? Nythän rupeaa selviämään miksi tuota jotkut niin kovasti vastustavat .
        Siinähän käsitellään Philipin nais seikkailuja
        Sekä Dianan pettämisiä .

      • Anonyymi

        Juuri noin . Hän sai omanarvon tunteensa takaisin . Itsevarmuutensa ja sen mikä on oikein ja mikä väärin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin . Hän sai omanarvon tunteensa takaisin . Itsevarmuutensa ja sen mikä on oikein ja mikä väärin

        Harry: on oikein valehdella kuninkaallisesta perheestä ja oikeudenkäynnissä ,jossa voi saada rahallista profittia. Ei tuo ihan idolilta vaikuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en nyt miehenä pitäisi, jos koko elämän on yrittänyt suojella äitinsä muistoa ja mainetta. Nyt kuitenkin meni myymään netflixille reilusta sadasta miljoonasta äitinsä tarinan. Mitä ilmeisemmin ei ole edes hirveän hyvällä valolla tehty.

        Kyllä megu vaatii vielä myymään isoäidinkin että pysyy rahoissa.

      • Anonyymi

        Harry ei ole tuostaelämästä pitänyt pitkään aikaan . Oli onn löytää Meghan
        Hyvä tilaisuus päästä tuolta pois
        Eikä tarvitse muiden kantaa enään huolta lapsen .lasten ihonväristä ja kuonka se vaikuttaa monarkiaan

        Ei niiden ihonväristä kukaan ole kantanut huolta. Valheet jää elämään ja sen ne molemmat tietää.

      • Anonyymi

        Ihastuttava kuva perheestä joulukortissa
        Näyttivät kyllä todella onnellisilta . Harry on tehnyt oikean valinnan . kuin toinen mies iloinen ja avoin toisin kuin hovissa ollessaan

        Samaa mieltä. Upea pari lapsineen. Toista kuin vanhempi veli perunanokka eukkoineen, esittävät kuin näytelmää, ei mitään aitoa.
        Harry on varmasti onnellinen, kun pääsi tuosta teatterista eroon. Yksin hänellä ei olisi ollut rohkeutta, mutta vaimon kanssa yhdessä tekivät sen mitä pitikin tehdä, Harry pelastui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään voi kun on rahanahne muija. Clintonien putiahan nämä nyt on, tekevät mitä isompi matami käskee.

        Meghanko rahan ahne ? Eikös se ole Kate joka käyttää esm . Vaatekuluihin järjettömiä summia häpeisi !

        Ahne ? Onko se ahneutta kun voitti oikeusjuttunsa mikä todellakin suojaa myös muita ihmisiä .lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meghanko rahan ahne ? Eikös se ole Kate joka käyttää esm . Vaatekuluihin järjettömiä summia häpeisi !

        Ahne ? Onko se ahneutta kun voitti oikeusjuttunsa mikä todellakin suojaa myös muita ihmisiä .lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen

        SIIS MITÄ?!?! Kuinka pihalla voi olla? Meghanin ja Harryn ”hyväntekeväisyysjärjestö” Archewellin tuotoista 5% menee hyväntekeväisyyteen. Loput rahanahneelle Meghanille. Archewell tuotti muutaman kymppitonnin viime vuonna. Muuten ökypariskunta elää Charlesin heille edelleen maksamalla elatusrahalla ja Dianan perinnön rippeillä (jos niitä rippeitä enää pitkään aikaan on ollut jäljellä). Netflix ja Spotify maksoivat heille ison etumaksun. Spotify sai heiltä yhden podcastin, Netflixille Harry myi äitinsä Dianan yksityiselämän Crown-sarjaan.

        Catherine on Brittien palveluksessa. Tekee melkein päivittäin kansan häneltä edellyttämiä tehtäviä. Vierailee sairaaloissa ja tapahtumissa jututtamassa ihmisiä, pitämässä puheita, osallistumassa koulujen ja lastentarhojen teemapäiviin.

        Brittien enemmistö tahtoo pitää kiinni kuninkaallisistaan, koska kuuluisa kuningashuone tuo paljon turismituloja ja työtä briteille. Siellä kuninkaalliset ovat kansan palvelijoita. He tekevät niitä asioita, mitä kansa heiltä edellyttää. Heiltä edellytetään arvokasta käytöstä ja edustuskelpoisuutta. Kansa maksaa heille verojen muodossa ylläpidon. Joka ikinen ostos kirjataan ylös ja ovat julkista tietoa. Matkustuskulut myös ovat julkista tietoa. Catherine ja William matkustavatkin turistiluokassa. Toisin kuin Meghan ja Harry Charlesin rahoilla yksityiskoneella.

        Meghanin ja Harryn ei kelvannut olla brittien palveluksessa. He halusivat rahaa ja mainetta ja ökyelämää. Sitä nyt hommaavat itselleen myymällä Harryn koko suvun skandaalitoimittajille. Ja vaatimalla rahoitusta Harryn isältä, vaikka eivät tee mitään työtä kuninkaallisina Briteissä! Millainen ihminen ihailee ja hehkuttaa heidän touhujaan?!

    • Anonyymi

      "Hyväksikäytön uhri" toteaa Trump tänäiltaisessa haastattelussaan Harrysta.
      Eli siis aika samaa mitä tässäkin keskusteluketjussa on oltu mieltä.

      • Anonyymi

        Trumpista voi olla montaa mieltä, mutta tässä asiassa hän on täysin oikeassa!

        Harry muuttui Meghanin ansiosta vuoden sisällä suosikkikuninkaallisesta kansan halveksimaksi hylkiöksi. Karismaattisesta nuoresta aikuisesta murjottavaksi, itseään sääliväksi hapannaamaksi. Armeijakavereidensa keskuudessa arvostetusta kaverista hallitsevan vaimonsa käsilaukuksi. Rakastetusta perheenjäsenestä katkeruudessa ja kaunassa vellovaksi terapiaveteraaniksi.

        Nyt on itsekin jo paniikissa tuittuilunsa lopputuloksesta ja raapii kokoon todisteita kuinka häntä on niin väärin kohdeltu. Ja on uutisoitu, että edelleen raivopäissään vaatii anteeksipyyntöä kuninkaalliselta perheeltä ja briteiltä. Anteeksipyyntöä MISTÄ? Sen tahtoisin tietää.

    • Anonyymi

      Megha o ruma sisältä ja päältä. Miten tuon profiilin omaavaa voi pitää kauniina? Naama kuin kintas sivusta katsoen.

    • Anonyymi

      Brittihovissa jos olet NAINEN ! Et saa kuulua mutta saat näkyä!
      Ei mitään tasaarvoa .ei oikeudenmukaisuutta
      Tässä syytä miksi Meghanista ei pidetty . Kun ei saa pitää naisesta joka pitää puolensa . On feministi

      • Anonyymi

        Elisabeth on nainen.

      • Anonyymi

        Tiesit kai että brittihovia johtaa nainen? On johtanut jo useita vuosikymmeniä.
        Megsusta ei pidetä koska hän on rahanahne itseään esille tyrkyttävä sivistymätön pyrkyri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elisabeth on nainen.

        Hänrn asemaansa ei voi muihin verrata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesit kai että brittihovia johtaa nainen? On johtanut jo useita vuosikymmeniä.
        Megsusta ei pidetä koska hän on rahanahne itseään esille tyrkyttävä sivistymätön pyrkyri.

        Kuningattaren sana on laki
        Onhan tuosta puhuttu jo vuosikymmeniä että naiset vaikenee
        Hyvältä täytyy näyttää mutta mies on se joka saa sanoa asioista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuningattaren sana on laki
        Onhan tuosta puhuttu jo vuosikymmeniä että naiset vaikenee
        Hyvältä täytyy näyttää mutta mies on se joka saa sanoa asioista

        Monarkia on edustuksellinen, ei poliittinen. Jokaisella voi olla omat mielipiteensä, mutta niitä ei saa julkisesti sanoa. Charles ja Philip olivat aika suorasuokaisia ja möläyttelivät, mutta eivät he politiikkaan sekaantuneet. Naisilla on hieman enemmän järkeä päässä kuten Annella.

    • Anonyymi

      Ellu taisi kuolla jo kaksi vuotta sitten diplomaattilähteiden mukaan. Niin, kyllä, katsokaa ja vertailkaa noita hänen kuviaan. Eri näyttelijät ja tämä viimeinen on siinä 75-80-vuotias ja siloinen kuin posliini, verrattuna siihen vanhaan ryppyiseen ja aitoon. Mutta kun siitä ei ole virallisesti kerrottu uutisissa, niin eihän se voi olla totta!
      Uskokaa vain silmiänne, kun katselette noita videoita ja kuvia. Häivyttävät häntä pikku hiljaa julkisuudesta, jotta voivat paljastaa touuden ensi vuonna. Eikä tämä viimeinen versio taida olla riittävän hyvä mimiikan kanssa ja hän on oikeastaan liian nuori osaansa.

    • Anonyymi

      Britanniassa epäillään että nämä sussexin rasismivalheet kiihottivat osittain jalkajousimiestä joka uhkasi hyökätä ellun kimppuun joulupyhinä.

    • Anonyymi

      Katsoin ytubesta katen ja williamin häitä. kyllä on niin täydellistä aivan kuin perfektionistin päiväunelmista. harry näytti alttarilla iloiselta nuorelta mieheltä, aivan täysin päinvastainen kuin nykyinen vihainen ja katkera äijänkutvake.

    • Anonyymi

      pro-meghan markle artikkeleita lehtiin kirjoittanut toimittaja toivoi, että kuningatar elisabeth olisi kuollut betty whiten sijaan. Tällaisia voimia nämä olen musta nainen -korttia käyttävät narsistit saavat esiin.

    • Anonyymi

      Meghan Marklen itsensä kirjoittamaa tekstiä Omidin toimittamassa kirjassa, oksennuspussi valmiina?

      Heidän rakkaustarinansa siirtyy nyt Afrikkaan, missä Meghan ottaa täydellisen joogaposeerauksen huvilassa, joka on vain muutaman mailien päässä viktorian putouksista. Aurongonlasku huuhtoo hänen joogapuistoaan samalla kun värikkäät linnut joiden pyrstö näyttää siltä kuin ne olisi kastettu väripurtiloissa ylistävät Meghania.

      • Anonyymi

        Ääähh! Toi on tekstinä kuin jostain kioskin alelaarista ostetusta harlekiinista, ei vakavasti otettavan ihmisen elämänkerrasta.

    • Anonyymi

      Ikävää jotta hovia vahingoittavia juttuja on nyt useampi päällekäin tämä Harry naisineen pilasi osaltaan instituutioita ja sitten tuo Edwardin yhteys eliitti sexijuhlien järjestäjään Epstein,joka sitten tappoi itsensä rumia juttuja. Britit on vielä epäsuosiossa Eu erostaan ja paskaa lentää euromedioissa lähes päivittäin kuten Hs Is jne. Jokainen tietää jotta elitillä on huvinsa uskoisin jotta ne teinitytötkin jotka asettaa pyllynsä framille, nykyaikana vaan on mahdollista ns. länsimaissa joutua tilille vaikka neidot on korvaukset pyhyydestään saaneet, asioista tulee suurempia kuin ovatkaan myös kyse on "instituutioiden" ravistelusta joka on pilluminaation kirkas johdanto pillujen pyhä arvo on kakkein korkein.

    • Anonyymi

      Prinsessa Dianan hyvä ystävä oli aluksi mukana Crown-sarjan teossa. Mutta lähti ovet paukkuen pois, koska koki loukkaavana sen, miten Dianaa sarjassa tulevalla kaudella kuvataan. HÄN välitti Dianasta. Samoin William, joka on pyytänyt ettei hänen äitiään esitettäisi halventavassa valossa. Kuten kuulemma seuraavalla Crown-kaudella tulee tapahtumaan. Harry on mukana Netflix-tuotannossa, joka Crownia tekee.

      Harry ei välitä, miten Dianaa riepotellaan sarjassa. Kunhan hän saa rahaa valehtelevalle gold-digger -vaimolleen. Harry kääräisee netflix-yhteistyöllään miljoonia. Hän on heittänyt epärehellisen vaimonsa vuoksi junan alle isovanhempansa, ennen niin läheisen veljensä, isänsä ja nyt viimeisenä äitinsä Dianan. Erityisesti kuulemma Charlesin sydän on täysin murtunut poikansa tekojen vuoksi. Näin Charlesin ystäväpiiri on kertonut.

      Meghan Markle on täysin sydämetön ihminen. Hyljännyt molemmat vanhempansa sekä molempien vanhempiensa suvut. Äitinsä suku oli lähettänyt kauniin onnitteluvideon, kun eivät saaneet kutsua häihin. Toisin kuin monet Hollywood-näyttelijät, joista kukaan ei tuntenut hääparia ennestään. Ainoastaan George Clooney vaimoineen oli riittävän hölmö saapuakseen häihin. Mm. Reese Witherspoon oli naureskellut, ettei tietenkään mene tuntemattomien häihin, että onko kutsu hänelle joku vitsi. Sanomattakin selvää, että Meghanin äidin sukua hääpari ei kiittänyt videosta. Hehän eivät ole kuuluisia tai rikkaita. Eivätkä ole kuulleet sanaakaan ennen läheisestä sukulaisestaan Meghanista häiden jälkeen. Ovat olleet kuulemma ymmällään ja pahoillaan. Netistä löytyy kuvia Meghanista eri ikäisenä näiden äitinsä sukulaisten ympäröimänä.

      Edes Meghanin äiti ei enää kelpaa edes lapsenvahdiksi uutisointien mukaan. Sekä Meghanin äiti että isä ovat itkien pyytäneet saada viettää aikaa lastenlastensa Archien ja Lilyn kanssa. Mutta nyt on kai varaa palkata korkea-arvoisemmat hoitajat, kun on myyty kuninkaallinen perhe Dianaa myöten halukkaille ohjelmapalveluille.

      Itseni on vaikea ymmärtää, miksi joku ihminen ihailee moista pariskuntaa! Harrykin kai on nyt paljastanut todellisen luonteensa.

      • Anonyymi

        Ai tää oli uusi juonenkäänne että oma äitikään ei enää kelpaa lapsenvahdiksi. Yllätti sillä luulin että hän oli kaiken tämän juonittelun ja sosiaalisen kiipeämisen taustalla oleva voimatekijä. Ja hänet on nyt sitten pelattu pois pelistä? Aikamoinen nainen tämä Meghan (ja tämä ei ole kohteliaisuus)

    • Anonyymi

      Lisää Meghanin itse kirjoittamaa tekstiä kirjasta funding freedom:

      Se ei ollut vain hänen charmikkaat pisamansa, tai amerikalaine aksentti.Meghan on sellainen persoona, että hän ottaa tilan haltuunsa. Sosiaalisissa kanssakäymisissä kaikkien katseet on luotu aina häneen. Hän nauraa hieman kovemmin, loistaa hieman kirkkaammin. Hän on itsevarma sillä tavalla, että se houkuttelee huomiota.Harry huomasi pian, että Meghan on kovempi pala ja että hänen on annettava hänelle enemmän kuin iso hymynsä. Minun pitää nyt laittaa kovat piippuun, tuumasi Harry.

      • Anonyymi

        Lähinnä myötähäpeällä Meghan on täyttänyt tilan ainakin netissä pyörivien videoiden mukaan. Kannattaa katsoa esim. Disney-näytös -pätkä, jossa Harry kaupittelee vaimoaan ääninäyttelijäksi Disney-pomolle. Paikalla nolostuneena katselevat Disney-pomon vaimo ja Beyonce miehineen. Toinen esimerkki on Meghan punaisessa tötterö-rintamuksisessa, huonosti istuvassa iltapuvussaan Harryn avecina viime syksynä. Vaivaantunut tunnelma paistaa kilometrien päähän ja Meghan nykii toistuvasti Harrya eteenpäin äkäisesti kättelyjonossa.

        Entä New Yorkin matka… Meghan tunkee itsensä kymmenien tuhansien arvoisissa merkkivaatteissaan Harlemin vähäosaisten lasten kouluihin. Vieläpä lukemaan kirjaansa isän ja lapsen suhteen hehkutuksesta. Köyhille lapsille, joilla tuolla alueella aniharvan lapsen perheessä on isä läsnä!!! Aivan kuin lällättelemään huono-osaisille lapsille naaman eteen asioista, joihin näillä lapsiparoilla ei ole ikinä mitään mahdollisuuksia!

        Ja tuollaista naista vielä jotkut ihailevat! Ja vihakampanjoivat Kuningatar Elisabethia ja kuninkaallista perhettä vastaan tuollaisen hävyttömän naisen puolesta! Täysin käsittämätöntä!

        Tämä Meghän on ilmeisesti vielä mustaihoinen ja jonninverran valkaistu, en ihmettelisi vaikka saisi palkaa kuningashuoneen halveeramisesta. meni pieleen jo Dianan aikaan tämäkun taisi panna tallirenkejäkin kiimassaan ei mitään arvostusta ole ollut tuonjälkeen. Minusta kuningatar olisi ansainnut parempaa, ehkä Hovi kuitenkin selviää tästäkin skandaalista , ruotsissa hovissa oli aikonaan homostelu skandaali nykyään tuota ei pidettäisi minään eikä ruotsihovilla ole samanlaista arvoakaan kuin Brittien koko eurooppaa tavallaan hallineessa kunnigashuoneessa ,Uskon kunnian palavaan muutama pikkuvosu tai suteenööri ei hovia kaada.

    • Anonyymi

      Nyt paljastui jotta Epsteinin järjestämä teinipylly sai jo 10 vuotta sitten vaikenemisestaan prinsiltä 500 tuhatta ekua ,nyt rahat on loppu eikä pyllystäkään maksa enää kukaan kohta nelikymppiselle luntulle on aika rahastaa ja pilata hovin mainetta. Minunn sympatiat on kyllä kuninkaalisten puolella, aina on rikkaat panneet nuoria tyrkkyjä asiat on vain voitu salata paremmin 60 luvulla naikkonen olisi voinut vaan kadota, nyt metoovat vosut on uhreja ja rahastavat, teinivosu on aikuisena rahahuora .

      • Anonyymi

        Andrew on ihan itse mokannut itsensä. Ihan oikein olisi, jos joutuisi kerrankin kantamaan vastuunsa. Andrew ja Harry taitavat pohjimmiltaan olla ihan samaa maata. Kuningatar Elisabet joutuu näitä murehtimaan, kun ovat kuin kurittomia pikkupoikia. Kaksi aikuista, perheellistä miestä pelleilyillään aiheuttavat paljon pahaa. Ovat ilmeisesti tottuneet, että aina joku muu kantaa vastuun ja siivoaa heidän sotkunsa.

    • Anonyymi

      Harry on selvästi onnellisempi nykyisin. Vaikka varmasti jossain määrin juuriaan ja sukuaan kaipaileekin.

      Meghan oli hänen lottovoittonsa. Hiljaa kärsinyt poika, joka kaipasi salaa vapautta, löysi avaimen ulos häkistä Meghanin avulla.

      Varmasti Meghanilla oli osuutensa siinäkin, että Harry viimein tajusi ihan todella haluavansa eroon kuninkaallisesta elämäntyylistään. Eihän Harryn muut tyttöystävät sellaista saaneet aikaan, vaikka existä on tullut jopa ero sen takia, etteivät he halunneet lehdistön silmätikuiksi. Silti vain Harry pysyi kuninkaallisena, vaikka tyttöystävistä tuli sen takia ero. Kunnes tuli Meghan. Joten ihan puppua on se, jos joku sanoo, ettei Meghanilla ollut osuutta asiaan.

      Mutta koska Harry on kroisostyyliin kasvanut ja kasvatettu, niin tulihan se lapsellinen kuninkaallinen asennekin silti näkyviin, kun Charles ei maksanutkaan aikuisen poikansa kuluja, kun lähtö Britanniasta tapahtui. Ihan nauratti. Miljoonia on omallakin tilillä, mutta isin olisi pitänyt rahaa silti antaa.

      • Anonyymi

        Kuninkaallisia ei kyllä kroisoksiksi voida enää nykyään kasvattaa. Vaikka sivistymätön Meghan niin luulikin. Siksihän hän halusikin pois kuninkaallisesta elämästä Briteissä, kun se ei ollutkaan luksuksessa pyörimistä timanttikorut yllä. Nykyään kuninkaallisten on nöyrästi palveltava kansaa, melkein päivittäin on oltava jossain sairaalassa tai hyväntekeväisyystapahtumassa tapaamassa ihan tavallisia kansalaisia. Eikä voi mennä niihin ökyilevissä vaatteissa ja koruissa nokka pystyssä. Kuten Meghan luuli, kun oli katsonut ehkä jonkun hömppäsarjan keskiajan kuninkaallisten elämästä. Siksihän hän halusikin muuttaa pian Amerikkaan rahastamaan Harryn kuninkaallisella taustalla. Briteissä kuninkaallisten rahankäyttö ja käytös on kansalaisten suurennuslasin alla kaiken aikaa. Kuninkaalliset ovat siellä nykyään kansan palvelijoita. Ja hyvä niin! Eivätkä todellakaan voi mennä roskaohjelmiin itkemään kohtaloaan!

        Hutsahtava on tämä nainen ,ahneus paistaa hänestä ikävästi ,naispsypaattien määrä on oudosti kasvanut koko viimeiset 30 vuotta, onko kuun asento vai mikä tähän vaikuttaa ?

    • Anonyymi

      Tämä' Meghan onnistui kyllä tuhomaan yllättävän paljon lyhyellä aikaa, lisäksi tuli tämä Andrewin ikävä sexiskandaali nyt hovi maksaa tuostakin kovaa hintaa,olihan jo 500 th ilm puntaa teinivosulle maksettu jo 2009 rahat lienee loppu kun pyllypaljastelija yrittää nyt kun käyttöpäivä nuoruudesta on vanha rahastaa törkeästi huomenna juttu saattaa kaatua tosin ja köyhyys odottaa pimsarahastajaa ehkä pahinmillaa jopa työhön joutuminen ?

      • Anonyymi

        Andrew kyllä ansaitsee tulla tuomituksi irstailuistaan, jos se juttu pitää paikkansa. Kyseessä oleva nainen oli tuolloin alaikäinen hyväksikäytön uhri eikä häntä tietenkään voi syyttää asiasta. Ghislane Maxwell on jo tuomionsa saanut, mikä on ihan oikein. Jos syytökset Andrewia kohtaan myös pitävät paikkansa, niin tietenkin hänellekin kuuluu oikeuden määräämä tuomio. Ei kuninkaallisuus tietenkään tarkoita, että setämiehen ikäinen ukko saa pelehtiä alaikäisen kanssa. Eikä mitkään epämääräiset sopimusrahat vapauta rikoksen teosta. Andrew on ihan oikeutetusti vapautettu kaikista kuninkaallisista tehtävistään. Eihän britit tuollaista tyyppiä enää tahdo pitää palveluksessaan.

        Mutta eikö tämä ketju käsittele Harrya ja hänen viime vuosien tempauksiaan?

    • Anonyymi

      Markle sai korvauksia oikeudenkäynnin voitettuaan Daily Mailin kustantajayhtiöltä peräti yhden punnan, tosin joutuivat maksamaan asianajajakulut mutta ne menee yhtiön vakuutuksesta. Mutta tosiaan, yksi punta tuli kärsimyskorvauksia.

      • Anonyymi

        Haha! Lahjoittaa sen punnan varmaan medianäkyvästi hyväntekeväisyyteen. The Guardianista luin että normaalisti oikeudenmääräämä korvaus vastaavissa tapauksissa on £75.000- £125.000 puntaa joten ihan kuin tuomari olisi vähän kettuillut Meghanille.

        Tosin lehtien pitää maksaa salattu summa "tekijänoikeus rikkomusta" Meghanille ja heidän piti myös toisena joulupäivänä painaa 64 sanan anteeksipyyntö lehtensä etusivulle. Lakimiesten palkkio arvioidaan noin miljoonaksi punnaksi, jonka hävinnyt osapuoli tosiaan joutuu maksamaan.

        Harryllähän on vielä oma oikeuskanne Robert Murdockin News UK-lehtikonsernia vastaan. Joten voi tulla vielä toinenkin punta korvausta jossakin vaiheessa.

        Sillä välin veikkaan että Murdockin mediaimperiumi tulee tekemään muutaman aika kriittisen jutun tästä parista aina kun siihen vain tilaisuus tulee. Ja ollaanpa rehellisiä se miten nämä kaksi käyttäytyvät niin niitä tilaisuuksia taatusti tulee!

        Se oli oikeuden näpäytys tälle valehtelevalle murklelle. Meilit joita käytettiin oikeudenkäynnissä todisteena paljasti, että murkle tiesi, että kirje tullaan vuotamaan julkisuuteen ja käytti siellä siksi termiä däddy joka kuulemma vetelee lukijoiden sydännaruista. Oikeus siis katsoi, että naisen kärsimykset olivat tässä meghan markle showssa tasan punnan arvoista. Tuskinpa tuo tekijänoikeuskorvaus on niin suuri kuin Scabia riemuitsee twitterissä, koska Markle ei saa siitä tuloa kuten esim kirjailija. Sinänsä mielenkiintoista haastaako Thomas Markle valeväitteistä nyt nämä viisi ystävää oikeuteen. Ei taida vaan raha ukolla riittää.

    • Anonyymi

      Marklen valehtelut paljastetaan yksi toisensa jälkeen, toimittaja kirjoittaa eilisessä brittimediassa että markle kohteli kolmevuotiasta charlottea hääasujen sovittamisessa niin epäasiallisesti, että se sai Katen itkemään. Nainen oli juuri saanut kolmannen lapsensa. Markle valehteli siis Oprahissa Harry vieressään tämän veljen vaimosta. Sairashan tuo on päästään ja vielä joku ihailee häntä. No olihan Hitleriläkin faninsa.

    • Anonyymi

      Tiedoksi vielä kaikille, jotka luulevat Harryn ja Meghanin elävän omillaan ja tavallista elämää. Harry ja Meghan asuvat valtavassa lukaalissa, jossa on 16 kylpyhuonetta, loputon määrä muita huoneita, uima-allas, tenniskenttä ja viinikellari.

      Samalla alueella asuu muitakin tunnettuja ihmisiä, jotka kuitenkin ovat ihan itse ansainneet rahat lukaaleihinsa. Toisin kuin Harry ja Meghan, jotka eivät tee töitä. Lapsilla on hoitajat. Pariskunta vaatii rahaa edelleen Charlesilta. Aiemmin ainakin ovat jo saaneet isoja summia. Harry myi äitinsä ja koko sukunsa rahakkaissa haastatteluissa (mm. Oprah) ja Crown-sarjassa. Finding Freedom -roskakirjassa mustamaalattiin Harryn sukua. Nyt Harry kirjoittaa yhdessä haamukirjailijan kanssa uutta häväistyskirjaa omasta lapsuudenperheestään ja suvustaan.

      Rahan ja hulppean elämän vuoksi tämä pariskunta on selkeästi valmis ihan mihin tahansa. Paitsi tietenkin tekemään oikeita töitä. Kuten nykykuninkaalliset Briteissä joutuvat tekemään. Ja muut ihmiset myös Amerikassa.

    • Anonyymi

      Yleisradio käytti tänään uutisessaan Harrysta nimitystä "skandaaliprinssi" itse olisin ehkä sanonut suoraan että "idioottiprinssi" :)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe