Keppihevosritariksi kutsuttu Martti Lunden sai nyt syytteen virkavelvollisuuden rikkomuksista.
Pahoinpitelystään hän pääsi kuin koira veräjästä, koska päällekäynnistä vamman saanut työntekijä ei mennyt heti lääkäriin.
Oikeuden mielestä jäi kuitenkin varteenotettava epäily Lundenin syyllisyydestä.
Pahoinpitelystään hän pääsi kuin koira veräjästä, koska päällekäynnistä vamman saanut työntekijä ei mennyt heti lääkäriin.
Oikeuden mielestä jäi kuitenkin varteenotettava epäily Lundenin syyllisyydestä.
Vastaukset 264
Vanhimmat
Demari Lunden nauttii tästä ilmaisesta julkisuudesta. Narsistit, siis kaikki politrukit, nauttivat suunnattomasti, kun nimeä toistetaan mediassa. Herkimmät ja suurimmat mulkkerot saavat jopa orgasmeja kun kuulevat nimensä uutisissa tai näkevät nimensä lehdessä.
Kannatus kasvaa ja kasvaa, ego kasvaa ja selkääntaputtajat piirittävät toreilla ja turuilla.
Lopputulos tässäkin tulee olemaan tuhnu…syyttämättäjättämispäätös!
Tottakai syytön!
Valtakoneistoon kuuluminen indikoi, että …syytön!
Luottamushenkilöt ovat edesvastuuttomia. Äänestäjä veronmaksajat maksaa jälleen miljoonia tuttiritari pahoinpitelijä kelkkavarkaan aiheuttamat vahingot.
Kannattaa olla naisministeri. Saa tehdä mitä haluaa, ja kaikesta palkitaan.
Katselin juuri Halla-Jussin esitystä eduskunnassa, kun hän ryöpytti Marinia siitä miten kaikki tunarit ja erotetut poliitikot saavat hallitukselta pelkkää lisäluksusta lähtönsä jälkeen. Hallitus järjestää heille, kuten lähipiirilleen ja ystävilleen merkittäviä virkoja ja sopeutumiseläkkeitä. Muualla työelämässä tunarit joutuu kilometritehtaalle ja työttömyyskorvauksille, ei heille sijata paikkoja kaupunginvaltuustoihin tai suuryritysten hallituksiin, eikä makseta 5000 euron kuukausieläkettä siitä että sopeutuu työttömyyteen, vaikka on kaiken aikaa jossain poliittisessa suhmuroinnissa edunsaajana.
Maamme ykkösrivin poliitikot ovat täysiverisiä konnia, vastuuttomia oman edun tavoittelijoita.
Hjallis Harkimolla on juutuubissa myös kantaaottava ja loistava reilun neljän minuutin video, jossa hän vaatii Sanna Marinin eroamista välittömästi.
Hän esittää hyvät perustelut, kannattaa katsoa. Vakuuttavaa.
Juu sää hehkutat sitä Halla-ahoa, vaikka mistä olis kyse! Sää otat Jussista aina ittelles keppihevosen. Taidat itte olla joku persuritari ja syöt, vaikka silkkoa sontaa persujen kädestä. Pysy aiheessa, mää en pysyny, ku aloin sua mollata!!
Samaa näköisyyttä Marilla ja Halliksella toinen on vain demareita haukkuva demari.
Martilla piti olla.
Ei Marin ole järjestänyt yhtään merkittäviä virkoja tai sopeutumiseläkkeitä.
Tarjoilijapojan paskanjauhanta vaan jatkuu ja jatkuu.......
Aiemmin tälläistäkin on tapahtunut, mutta se on jo sitten toinen juttu.
Tässä tuskin on kyse puolueesta, kyse on hallituksen tavasta toimia oikeudenmukaisesti tai vääryydellä.
Iskeekö ministeriin joku sokeus päästyään virkaansa, että ei näe enää missä kulkee kunniallisuuden rajat. Rikotaan härskisti kaikki rajat, kahmitaan mitä itselle irti saadaan.
Vain toinen heistä tekee korvaamatonta vahinkoa.
Luottamus. Mitä se on tai paremmin, mitä siihen vaaditaan.
"Tarjoilijapoika"....Samaten voisi sanoa Marinista "Sokkarin kassa". Kylmä akka, jonka katseessa ammottaa tyhjyys.
"Äänestäjä" kirjoitti pelkkää asia ja siitä hatunnosto hänelle mutta nyt pitää vaan todeta etteivät kaikki ole yhtä selväjärkisijä kuin edellämainittu kirjoittaja,se käy selkeesti ilmi joka äänestyksen jälkeen aina vaan sinne tunkee sama pullasorsasakki vuodesta toiseen ja voi hyvin.Täytyy todeta että kestää pitkään kun tavallisen ihmisen mittä tulee täyteen edellämainituista toiminnoista,monessa muussa maassa hallitus olisi kaadettu ja tumpelot olisivat menneet kukin tahoilleen mutta mahdollisimman kauas.On nähty kun syntyy uusi puolue se leimataan ääriänkyräksi ja vaikka voittaisi vaalit niin hallituspuolueeksi ei pääse senverran paskaista peliä pelataan jo hyvissä ajoin ettei kukaan mene kompukseen vaan sama sullemulle peli jatkuu.Voin veikata nyt ja tässä että olen varma ettei nytkään hallitukseen pääse edellämainittu änkyräpuolue ja tuskin sinne pääsee hjalliksen puoluekaan vaikka jallis on takuuvarmasti niitä klaaripäisimpiä mitä arkadianmäeltä löytyy,näin suomessa.Kekkonen sanoi aikoinaan pistämättömästi,tehkää vätykset jotain.
Ei Lunden sentään ministeri ole vaikka ministeri Kiurun suosituksilla ratsastaakin.
Läheltä kuitenkin liippaa ainakin nimellisesti. Tämä yhtä köyttä yhdistys kaatuu vielä kun aurinko nousee, suhmurointia ja vallan ja rahan jakoa lähipiirissä ellei jopa naapurustossa.
Saa nähdä tuleeko ministeriöstä nootti yleisellesyyttäjälle olla jälkeen kerran syyttämättä Lundenia. Toisaalta rahalla kuitenkin Lundenin järjestämät sotkut selvitetään. Jännä nähdä maksaako vahingot enemmän kuin pakolaiset Porissa.
Onko veikkauksia montako miljoonaa veronmaksajille tulee maksettavaksi.
Onko Veikkauksen lahjoitusvarojakin kähmitty omiin bisneksiin kaupungin valtuuston käsittelyssä?
Eikös se ole niin järjestetty se kaappausmahdollisuus kuin hallituksessakin, että Veikkauksen lahjoittamat varat ei mene kohteeseensa, ennenkuin asia on käynyt läpi ministeriön tarkastusprosessin, missä luonnollisesti häviää Veikkauksen varoista merkittävä osa omiin taskuihin jaettavaksi.
Porin kaupunginvaltuusto syyniin ja tilintarkastukset käyntiin.
Valtavaa myötähäpeää Lundenile.....
Luulisi keppihevosmiestä valtuustoon äänestäneidenkin häpeävän itseään.
Jeppe on ollut kaupunginvaltuutettuna vuosia mutta ei osaa vieläkään jäävätä itseään. Ehdotan Marttia sivistyslautakunnan ylipuheenjohtajaksi🐒
Kuka äänestää ja äänesti mittamies Koskelaa tai Lundel, TPK:lle uransa vallinneita ammattitaidotomta kokoustekniikkaan perehtynyttä? No, tietenkin ne tuskin Amista käynyeet sivistymättömät junttimoukat TPK:lta! Ensinnä Porissa pitäisi poistaa äänestysoikeus idiooteilta.(TPK laisilta)
Voisisiko asia olla Martin järjestäneen tuulivoimalle oikeudenkäynnillä hyvät suolarahat vahingonkorvauksia.
Jossain puhuttiin tuuli firman miljoona korvausten hakemisesta oikeudenkautta. Silläkin rahalla voisi saada koululaisille iltapala ruokailun järjestettyä kouluissa jopa lakkautetuissa sellaisissa. Toivottavasti Porin kaupunki voittaa oikeudessa.
Tuntuu todella pahalta punavihreiden tekevän tuollaisia virheitä.
Lundeeni vastusti tuulivoimaloita. Jätkä on kaukana vihreydestä.
Jaa juu. Hiilivoimala käyntiin ja äkkiä.
Lundenin edesottamukset kaikkineen on hauskaa seurattavaa, vaikkakin ovat kallista maksettavaa veronmaksajille.
Sattuu noita vahinkoja, eikä ne niin kalliita lapsuksia ole. Saadaan jälleen ajettua yksi yhtiö Porista muualle, tai ainakin viestitettyä muille, ettei Poriin kannata tulla perustaman yritystoimintaa. Riittää kun demari Lunden maksaa veronsa kaupungintyöntekijänä.
Punatukkainen lihava poika.
Jolle palkka ja kokouspalkkiot maksetaan verorahoista.
Maksan mielelläni veroja saaden tunareille maksettua hyvää palkkaa.
Suuri kiitos demari Martti Lundenia äänestäneille.
Mitä Marinin sdp
hallitus on sanonut tästä.
Kuulin mestari persu Halla-Aho lähettäneen onnittelukirjeen Huhtasaaren kanssa Porin demareille😂🤣🤣
"Isommat vahingot Martti Lundenin toiminta aiheutti tuulivoimayhtiölle ja POC:ille kuin tuulivoimapuistoa vastustaneille. Sadalta hitsarilta ja maansiirtoukolta meni hankkeet sivu suun ja tuulivoimayhtiön rahaa paloi varmaan miljoona valmisteluun. Sitä taustaa vasten en oikein ymmärrä tämän poliisitutkinnan lähestymiskulmaa. Oikea syytteen nostajataho olisi tuulivoimayhtiö, jonka kuuluisi hakea korvauksia Porin kaupungilta.
Mitä Lundeniin tulee, niin hänellä ei pitäisi olla enää mitään pääsyä kunnallisiin luottamustehtäviin. Kyse ei ole tietämättömyydestä vaan tahallisesta sabotaasista, jonka seurauksena Pori menetti usean miljoonan verotulot."
Lunden sai vaikutusvaltaisia ystäviä.
Kyllä POC ihan itse järjesti vaikeutensa. Olematon liikevaihto ja miinus tulos. Samaan aikaan neljä "omistajaa" nostaa a' 150 000e vuodessa ja kehtasivat ruinata kaupungilta rahaa katteettomilla lupauksilla. Onneksi ei onnistunut.
Toivotaan, että valkoisella orkaupalla ponnistanut Enersense saa eloa telakalle. Tosin työntekijät vaihtunevat pian halvemp....., eikun tehokkaampiin kansallisuuksiin.
Linkki.
Miten kirjeen lähettämisestä voi lähteä niin kova ääni, että sen kuulee Poriin asti.
Kaupunki joutuu maksamaan miljoonakorvaukset tuulivoimayhtiölle.
Kiitos keppihevosritarille.
Kaupungintyöntekijänä voi tehdä työnantajalle vaikka miten suuren laskun tahallaan, tai tahattomasti. Porin veronmaksajat maksaa, aina kaiken kokonaisuutena.
Mitä asian ratkaisemiseksi odotetaan. Rikoksen vanhenemista vai. Onko Lunden hyllytetty tutkinnan ajaksi.
Mikä on Lundenin puolustus. Ei mene poliittinen ajojahti tällä kertaa läpi, eikä keppihevosella provosointi. Se tiedetään jo, ettei Martti ota rikoksesta epäiltynä omiksi tekemiksi tätäkään tapausta.
Sr on varovainen nyt kun sen muija tuli esiin. Se LP piikittelee koronaa ihmisiin Satasairaalassa. Turha piilotella, sitä vastaan on kaikki tarvittava aineisto.
Masa on sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Ei sitä muuten siihen hommaan pääsisikään, jos ei olisi useita voitettuja rikosoikeudenkäyntejä takana, jääden varteenotettavana epäiltynä työntekijänsä pahoinpitelijänä. Onneksi K-kaupat ovat ottaneet koulukiusaamiset tosissaan. Vielä kun työpaikat saataisiin väkivallattomiksi.
Kaatuuko nyt palloiluhallihanke Lundenin(sd,) aiheuttamiin mahdollisiin korvauksiin tuulivoimalalle.
"Vuoden budjetissa varaudutaan käsittämättömän suureen 40 miljoonan euron lainanottoon."
Pelkäänpä että ei velanmäärä riitä, huomioiden ettei oikeuden päätöstä ole tullut mahdollisista tuulivoimalan korvausvaatimuksesta rikoksesta epäilty Lundenin johdosta.
Marinin hallituksen syy, eikö niin persut.
Kuka köyhä tommottii imettelee.
Eräskin demarinarsistivaltuutettu rakensi lapsensa taloon autotallin viereiseen puistoon, kertoo STT ja jatkaa, että tuota joo ! Sattuuhan niitä vahinkoja paremmissakin perheissä.
Ei puratettu tallia vaan sivistyneesti muutettiin demokratian arvojen mukaisesti asemakaavaa ja tonttia isonnettiin!
Näin Demarin tontti sai ison tallin eikä rahvas somessa revitellyt waalmannismista.
Kuka vielä moittii virkakoneistoa jäykäksi!!
Jos siis tonttisi tuntuu pieneltä ja vieressä on puistoaluetta niin tässäpä oiva keino jonka toimivuus on testattu. Ennakkotapaus!
Ajettiinko tallin perustussora kaupungin piikkiin. Heh he kyl te ny tierätte heh he he.
Koska tämä syyttämättä jättämättä tapas Martti Lunden(sd,) jälleen kerran julkistetaan. Jääkö kuitenkin kuten viimeksi, vahva epäily rikoksesta.
Kaupunki häviää tulevan oikeudenkäynnin ja joutuu maksamaan kovat korvaukset tuulivoimalafirmalle. Mutta lunden ei maksa mitään, vaan valitaan taas uudestaan valtuustoon.
Toveri ei jätä toveria. Martti ratsastaa keppihevosella voittajan aavikon horisonttiin.
Sitä varten veroprosentti on ja sitä voidaan tarvittaessa nostaa kuten Martin palkkaakin.
Voiko olla niin tyhmä ja kyllähän voi, ettei tiedä olevansa jäävi. Vielä tyhmempää olisi väittää oman puolueen pakottaneen rikkomaan esteellisyys kuntalakia .
Pitää kyllä myös nostaa hattua kokouksen puheenjohtajalle.
Oliko hän itse läsnä vai kuunteliko kotoa käsin,?
Melkoista naistenkin touhuaminen alkaa olla:
"Virkaa haki viisi miestä ja yksi nainen, nainen ei tullut automaattisesti valituksi sukupuolensa perusteella niin teki kantelun sekä valituksen."
Vinkuminen alkaa kantaa hedelmää, itse miehenä suosin aina miestä juuri tuon uhriutumisvinkumisen sekän hyväksikäytön vuoksi.
Niinhän se metsä vastaa.
T: Akat Suohon ry
No tosiaan saisi Masa laittaa hameen päällensä alkaessaan väittämään puolue toverien vaikuttaneen päätökseen, mennä esteellisenä äänestämään miljoonakorvauksien uhalla kaupungin puolesta.
Martti Lunden(sd,) on vain yksittäistapaus Porin rikollisessa valtuuston maailmassa luottamushenkilönä. Luottamus demareihin alkaa olla kuin veteen piirretty viiva, jos Martti saa vapaasti häärätä mitä tykkää.
Mielestäni Lunden on esteellinen kaupunginvaltuuston kokouksissa rikoksesta epäiltynä.
Lue ja itke https://yle.fi/uutiset/3-12181427
Olisi merkittävää säästöä heittää politiikasta kaikki naiset kadulle, koska kautensa päätettyään tulevat Kuitenkin kaikki vinkumaan viidentonnin soteutumiseläkkeitä.
Sitten lisäksi lunastetaan muurariveljeskunnan palkintovirka jossain kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Ei Martilla sentään niin iso palkka ole.
Liian kova palkka työaikana politiikanteosta.
Työntekijöitä seurataan puhelimiin ja työkoneisiin asennetuilla seurantasiruilla. Vaan kuka seuraa ajojärjestelijäkoordinaattoria Marttia.
Kaupunginvaltuutettu, ajojärjestelijäkoordinaattori on koskemattomuus suojaa nauttiva demari.
Lähipäivinä saamme nähdä pitääkö väite paikkansa Porin kaupungin ja tuulivoiman Martti Lundenista(sd,) tehdyn rikostutkinnan vuoksi.
Sivistyslautakunnan puheenjohtajana toimiva rikoksesta epäilty jo toista kertaa, ja Poriin pitäisi vielä saada yliopisto.
Millään ei ole enää mitään väliä. Kaivetaan nenää ja peräaukkoa samalla sormella vaihtaen esittäen demaria, kuten Lundenin Marttia.
Hyvin sanottu. 70 miljoonan investoinnit sivusuun nenää ja peräsuolta kaivamalla.
Samalla sormella äänestysnappia painamalla.
Se on pieni raha sanos persut.
Mikä on määritelmä lähipäivinä.
Se on päivä jolloin Martti huokaisee jälleen kerran syyttämättäjättämis päätöstä ja lämmittäen saunan jossa juo kaljaa.
Voisi ajatella Martilla olevan jo vakavakin alkoholiongelma.
Saako ritari ajella juovuksissa.
Tietenkin saa. Kännissä saa ajella kunhan kukaan ei tiedä. Samoin voi käydä vieraissa, voi kavaltaa rahaa, mitä tahansa saa kunhan ei jää kiinni.
Toisilla on syytesuoja kuten Martilla on, niin ei tarvitse välittää kiinnijäämistä.
Jälleen yksi lähipäivänä.
Martti on lihava ruma mulkero.
Näin uskon myös veronmaksajien ajattelevan. Veronmaksajat, jotka ymmärtää Meri-Porin, satama ja teollisuuden työpaikkojen ja sieltä rahan tulojen merkityksen.
Martti Lunden(sd,) on puoluepetturi.
Kenkää puolueesta rikoksesta epäilylle Martille.
Noo kyl te ny taas tiedätte heh heh he.
Tiedetään joo. Sinun jätekasantähden miljoona korvauksia joudutaan maksamaan tuulivoimalle vahingonkorvauksena.
Miten korvaukset voi olla vahingonkorvauksia äänestäneenä puolueensa päätöstä vastaan.
SK
"Kahden satakuntalaisen kunnan työntekijöitä tuomittiin lahjuksen ottamisesta – syyttäjän mukaan työntekijöitä voideltiin kotiin toimitetuilla kaasugrillillä ja televisioilla"
Liittyykö tämä aloitukseen.
Ei.
Huh hu. Liki liki liippasi kuitenkin. No ehkä ensi keralla sitten.
Jälleen yksi lähipäivä kaupungintyöntekijän Martti Lundenin(sd,), rikoksesta epäiltynä aluillaan. Jännittävää saada odotella, onko rikosepäily jälleen kerran varteenotettava rikos, rikoksena josta ei voi tuomita rikoksentekijää tämän aseman vuoksi luottamushenkilönä.
Mikä on, tai mitä tekee SDP luottamushenkilö.
Otetaanko kysymykseen mukaan, omanperheen lobbaaminen kaupungintöihin kaupunginvaltuutettuna.
Kaikki kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Vastaukset on sitten eriasia.
Huokasen onnesta ja otan kaljan. Lämmitän saunan ja otan kaljan ja otan kalja, kun minulle tarjotaan.
Mahtaa olla jännityksen täytteinen elämä kaljasta huolimatta ja vaikka Martilla on syytesuoja, niin ei voi kuitenkaan tietää koska puoluetoverit heitetään kuitenkin Martin " koirille."
Moniko koululainen seuraa sivistyslautakunnan puheenjohtajan Martti Lundenin(sd,) edesottamuksia ei voi tietää.
Kuitenkin itse seuranneena puistattaa Martin rikollisena varteenotettavana epäilyksi jääneenä: työtoverin kisaaminen, omien lasten lobbaaminen kaupungintöihin, työtoverin pahoinpitely, tiehöylän anastaminen, moottorikelkan anastaminen ja sen rikkominen "jonkun muun tekemänä" mutta kuitenkin ja muita sellaisia, joista ei ole edes jäänyt kiinni "ulkopuolisille." Pitkässä listassa on varteenotettavia epäilyksiä. Työtoverin kiusaaminen sekä kaksi anastamistapausta on todistettavasti tapahtunut.
Viimeisenä, eikä vähäisempänä rikosepäily tuulipuisto asiassa, josta pitäisi lähipäivinä tulla mahdollinen syytteen nostaminen tapaus Lundenille.
Eikös tämä rikoksesta epäilty kaupunginvaltuutettu Martti Lunden, ole hallituspuolueen demari Marinin puolueesta ja näin valmis ottamaan pakolaisia vihreiden kanssa Poriin.
Ainakin Martilla on tavoite päästä demari puheenjohtaja, puheenjohtajan paikalle. Vapise Walman sinunaikasi alkaa olla tullut väistyä. Lunden tulee ja blokkaa.
Demareilla on toimittaa kaasugrillejä asuntoihin, niin että kaasu tulee putkella viereisestä huoneesta ja grilli on piilossa.
Voisiko olla Lundenin olevan kaksinaamainen.
Politiikot nyt vaan ovat. Pyllistävät sinne minne ei kumarra ja päinvastoin. Sitä ihmetteli Martin pyllistystä omalle puolueelleen, vieläpä esteellisenä.
Mihin väitteesi perustuu? Ei kannata uskoa kaikkea mitä IS, MV ja IL kirjoittelee.
Marin sai puolueen jäsenilltä harvinaisen hyvän palautteen.
Lisäksi SDP:n kannatus nousi viimeksi julkaistussa gallupissa reilusti toiseksi eniten suosiossa nousseen vihreiden kannatusta.
Joko nyt olisi vihdoin se lähipäivä. Lähipäivä jossa voidaan todeta Martin mahdollinen rikoksen tekemisestä alkava oikeudenkäynti. Martille jaksamista, sillä tuleva aika on ja tulee olemaan vielä raskaampaa aikaa. Kyllä sää nyt Martti pärjäät, heh he he.
Odottavan aika on pitkää, myös meille veronmaksajille.
Miksi ei demaripuolue kanna vastuuta jäsenensä rikollisesta taustasta olevalle, erottamalla Lundenin(sd,) puolueesta. Pelkkä jatkuvasti epäiltynä olevana, pitäisi olla vahva kynnys erottaa luottamushenkilö päätöksiä tekevistä tehtävistä.
Porin demarit on rosvoja.
Kuten jo aikoja sitten kerroin demari tähdenlennon tekevä näyttäviä mahalaskuja rähmälleen.
Saadaanko Martti nostettu jälleen kerran rähmältään.
Asia selvinnee lähipäivinä :=)
Miksi tollasta vätystä kukaan äänestää.
Siksi, kun on äänestäjiensä kanssa samalla tasolla.
Olisiko tiedotusvälineet tarkoittanut lähipäiviä, lähikuukausina syytäjän syyteharkinnan julkaisemiseen.
Ei tietoo mu selkeesti on Martin vuosi jälleen kerran olla seurattuna rikoksesta epäiltynä.
Demari Martti on sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Hymmm.
Näitä SDP:n "välkkyjä" Koskeloita on aina kaupungilla riittänyt.
En ymmärrä työntekijöitä jotka äänestävät omia etujaan vastaan.
Ei myöskään lisäksi osoittaen rikoksista useasti myöntäneelle, puheenjohtajan pestiä. Vieläpä sivistyslautakunnasta.
Palan halusta päästä kuulemaan, kuka on syyllinen tällä kertaa aiheuttamaan Martin toteuttaman rikoksesta johtavaan epäilykseen.
Voisin Martti Lundenin(sd,) käyvän yleisessä naisten saunassa, kun ei tiedä kumpaa sukupuolta edustaa kulloinkin. Vetoaa sitten syyteen saaneena, jonkun sanoneen naisten saunassa olleen enemmän tilaa, heh.
Poliittinen ajojahti.
Kyllä ei oo.
Eikös demarit harkitse Martin erottamista puolueesta, Martin äänestäessä puolueen vastaisesti jopa ratkaisevasti.
Miksi jääviä tuttiritaria demari puolue erottaisi, Martti on puolueen selvästi paras imagonkohottaja.
Masasta tuli kokkareiden salainen ase.
Miten niin tuli.
Koko äänioikeuden saatuani äänestänyt demareita. Viimeiseen kuuteentoista vuoteen en ole.
Olisiko aika päästä Lundenista eroon, kuluttamasta rikoksista epäiltynä veronmaksajien rahoja. Mitä mieltä Marttia äänestäneet ovat.
Ei perhana, millä Martti sitten saa uusia ritari mitalleja prassailuunsa.
Jälleen uusi viikko uusin kujein. Syyttämättäjättämispäätös rikoksesta epäillyn Martti Lundenin(sd,) lepää syyttäjän pöydällä, maakuntavaalien lähestyessä uhkaavasti. Miten Porin demarit, pääsisi tästä asiasta pois.
Johan asiasta on kirjoitettu, puolueella on oikeus erottaa Martin koska se toimii demari puolueen vastaisesti. Muutenkin Martti voisi loikata itse persuihin, joka puolueena enemmän Marttia toilailuinaan edustaa.
Saako ajojärjestelijäkoordinaattori Martti, nyt palkankorotuksen kaupungilta. Riko viisi kaupungin ajoneuvoa luvattomassa lainassa vuodessa, niin saat palkkion.
Mikä ihmeen hinku Lundenilla on ottaa luvatta mm, tiehöylän käyttöönsä. Silloin kun se kuului työnkuvaan, niin ei se sitten Martille millään sopinut.
Kuka on Lundenin työnjohtaja, joka pitäisi olla myös vastuussa Martin varkauksista ja pahoinpitelystä.
Nyt ei saisi siirtää valokeilaa Martista, Martti suuttuu.
Persut nousi toiseksi suuremmaksi puolueeksi, eikä ihme. Kokoomus aivan omaa luokkaansa. Lisää Martti Lundenilta(sd,) seurattavaa rikoksista epäiltynä, Sillä Pori nousuun.
Prihti erosi suoraselkäisenä kokkareena kaupunginvaltuustosta, siviilissä tapahtuneen rikosepäilyn vuoksi. Venttiilikummista varustettu selkärankainen tuttiritari Lunden ei ymmärrä erota, useankaan rikoksesta tehdyn ja epäiltyjen tehtyjen vuoksi. Niin joo, pahoinpitely työmaalla ja työnantajan omaisuuden anastus ja sen tuhoaminen, kun ei ole rikos.
Monestako varkauresta epäluotettava Masa, ei ole jäänyt kiinni.
Korjaan anastuksesta.
Tulee olo, tuttiritarin syytteet on taputeltu pumpulilla.
Alkaa v.tuttaa, rahojeni tuhlaus rikollisten toimesta luottamushenkilöinä.
Voiko Martti Lundenista(sd,) tehdä rikosilmoitusta jossain muussa muodossa, jos ei nyt rikosepäily osoittaudu jälleen kerran riittäväksi, luottamushenkilöä kohtaan.
Joko tämä tapaus ollaan taputeltu.
Miten kävi tuulienergialaitoksen. Osoittiko Pori uuden paikan tuulimyllyille, jo valmiin tilalle.
Montako työpaikkaa kaupunginjohtaja on valtuuston kanssa menettänyt mm, Ulvilalle, Forssalle jne... Satama mäntyluodossa velloo epämääräisessä tilassa. Uusi palloiluhalli tuntuu olevan ainoa joka päättäjiä kiinnostaa, mutta mistä rahat. Älkää vaan persut ja kokkareet sanoko ,että velkarahalla ja kaupungintyöntekijöitä vähentämisellä säästyvillä rahoilla.
Mariini vaan bilettää, eikä murehdi Porin taloudesta yhtään.
Porilaiset sitten kyllä murehtii pääministerin biletyksestä.
Pääministeri ja tuttiritari on molemmat demari puolueesta.
Sama bändi.
Mistä demari Lundenia syytetäisiin. Siitäkö, että Porissa työttömien ei tarvitse mennä töihin, kun niitä ei ole, eikä tule. Mitali siitä pitäisi antaa jälleen kerran.
No niin, johan tästäkin case on kestänyt sen verran pitkään, että uudet alkaa kasaantua päälle. Eikö Marttia voisi jo vapauttaa tehtävistä ja laittaa eläkkeelle.
Heti heti.
Mikä päivä, kuukausi, vuosi on heti. Eli missä kohtaa mennään tapaus Martti Lunden(sd.)
Vaadin saada hallituksen puheenjohtajan Arja Laulaisen(sd,) selonteon Lundenin(sd,) edesottamuksista valtuustojäsenenä ja Martin erottamista valtuuston demareista.
Porin+esimiehissä+80%+täysin+pellejä.
Se on totta sekin.
"Sivistyslautakunta, kokous 7.12.2021
§ 260 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Paikalla olleet jäsenet
Martti Lundén - Puheenjohtaja."
Että tälläinen tapaus tälläkin kertaa.
Läpinäkyvää politiikkaa, vai mitä sanoo persut. Auttaako olla ottamatta koronarokotetta.
Laillista kaupunkilaisten veronmaksajien edunvalvontaa, rikoksesta epäillyn sivistyslautakunnan SDP puheenjohtajan vetämänä kokouksissa, joissa päätetään porilaisten koululaisien asioista.
Jotain hämärää tässä nyt on. En vain tiedä mitä.
Ei mitään hämärää. Logistiikkakoordinaattori Martti Lunden(sd,) on aluevaalien ehdokkaana.
Vahvisti asian olla äänestämättä lainkaan. On mennyt luottamus politiikkaan lopullisesti. Säätäkää aivan rauhassa alueilla asioita, mutta älkää minun tielleni tulko(uhkaus).
Holmlundko aluevaaliehdikkaana?
Kai te ny tiätte he he.
Onko Länsirintamalla mitään uutta.
Toiset kaupungit ja kunnat lyhentävät otettua velkaa tuulimyllyistä saaduilla kiinteistöveroilla. Toimiiko Pori samoin.
Ei. Sama peli, samat ketkut pyrkii vuodesta toiseen kaikkiin mahdollisiin tarjolla oleviin nimellisiin virkoihin, kuten tähän sote-huiputus-jatkumoon.
Näkyy että taas luodaan soteen tyhjiä kalliita virkoja.
Voi ihmiset! Kun tietäisitte minkälaisia työnjohtajia ja päälliköitä Porista löytyy. Varsinkin poliittisilla kytkennöillä valittuja.
Tiedetään. Ei vain välitetä. Kyllä se velka kunnalla ja valtiolla meidän lopuniänaikaa riittää.
Otetaan velkaa velanpäälle. Niin minä olen alkamassa tekemään, veroja en pysty muilta nostamaan. Omaa velkaa pystyn kyllä lisäämään. Kuka ne maksaa en tiedä, enkä itseasiassa välitä.
On tainnut välinpitämättömyys tarttua.
Miksi rikoksesta epäiltyä ei voi poistaa vaalien ehdokaslistalta, ja miksi rikoksesta epäilty ei voi pidättäytyä hakemasta ehdolle.
Ääni maakuntavaaleissa demareille, voi olla laskennallisesti ääni Lundenille. Kannattaako ottaa riski, jos haluamme rehellisiä ja luotettavia luottamushenkilöitä ajamaan asioitamme.
Joko Lundenin rikossyyte päätös tulee välipäivinä.
Mielenkiintoista on mihin liirum laarumiin, yleinen syyttäjä jälleen kerran vetoaa syyttämättäjättämis päätöksellään.
Demareilla on vastassa tuulivoimayhtiö 70 miljoonan hankeen menetyksellään. Pelkkä liilumlaarum ei taida mennä läpi.
Ennustan huomenna rukousaamiaisella tapaus Lundenin, asiassa saamaan päätökseen.
En minä mutta pojat. Siinä ensi ennustus.
Ei se ole mikään persu ennustus. Se on faktaa.
On sellanen kutina et ens viikolla asia alkaa tulla julki.
Masa on käyttänyt jo vapaamuurarien kolme avunantoa.
Onko Holmerilla jotain kytköksiä Olkiluotoon? Tai tietenkin on ministeriön kautta.
Tuulivoimaa saadaan ihmisten asuntoon ilmanvaihtokanavien kautta kun palkkaa oikeat kemistit.
Saisiko saman Suomeksi.
Tästä tämän epäpätevän tumpelon asiasta on kyse. Päätelkää kokonaisuudessaan itse miten syyteharkinnassa tulee käymään.
https://yle.fi/uutiset/3-12181427
Jos Lunden on myöntänyt olevansa tyhmä, niin voi näin ollen jäädä ilman syytettä. Jos on mennyt sanomaan kuulusteluissa hankineen ääniä ahlasilaisilta, tai jokusten häntä ohjeistaneen menemään kokoukseen on peli Martilta menetetty.
Martin saamat äänimäärät tuskin ovat syyttäjälle kelvollista todistetta.
Jos saa virkamiehenä pahoinpidellä kaupungintyöntekijöitä saamatta rangaistusta, niin mitä tästä nyt olevasta tapaus Lunden voisi saada syytettä aikaiseksi ja Porin kaupunki kuitenkin kuittaa korvaus vaateet sekä nostaa veroja sen maksamiseen. Toisena vaihtoehtona on ettei Martin jo vastustamaa palloiluhallia rakenneta, vaan käytetään siihen varaamat rahat korvauksiin tuulivoimayhtiöille. Helppoa kuin heinänteko ja lisäksi valtavaa PR:ää Porille.
Osaisiko joku laskea paljonko tähän mennessä on tullut ja tulee vielä maksamaan Porille, demari Martti Lundenin PR tilaisuudet. Todennäköisesti isoista rahoista on kuitenkin kyse.
"Nyt puhuu Martti Lundén: En sano mitään."
Hymmm! Sivistyslautakunnan puheenjohtaja. No jo on pulaa demareilla jäsenistään, jotka olisivat luotettavia luottamushenkilöitä edustamaan porilaisia veronmaksajia. Valitaan pahoinpitelevä lobbari kelkka varas huijari sivistyslautakuntaan. Miksi. On siinä Martilla kuitenkin, meriittiä jäädä eläkkeelle" tuttiritarina".
Tuli mieleen. Aikooko kaupunginjohtaja A-M Luukkonen, laittaa asian salaiseksi, kuten on yleinen tapa käsitellä ikävät tapaukset, joissa joka kerta hävinneenä on Porin kaupunki. Voitettuja asioita, kun ei ole laittaa salaiseksi koska niitä ei ole ollut.
Tuttiritari Martti Lunden(sd,) alkaa olla provosoitu, joten varokaa jäämästä tämän mätisäkin jyräämäksi.
Jälleen paljon kysymyksiä, vaan vähän vastauksia. Pääasia on kuitenkin on, että palkka juoksee päättäjillä.
Uskomatonta miten paljon Martti, käyttää kaupungin työaikaa demari politiikan tekemiseen. Saamatta kuitenkaan enempää aikaiseksi syytteitä itselleen ja Porin kaupungille.
Toiset pelaa korttia, toiset tekee politiikkaa työaikana. Mitä siitä sitten.
Sitä että toisesta saa pyytämällä suosittelijalta, suosittamaan itselleen ritarimerkin.
Kunnioittamattomat porilaiset kelkkailijat.
Toiset ansaitsee kunnioituksen, demarit ottaa sen.
Surullista.
Surullista on miten taas! Martti ja sen perhe, niin paljon kärsii.
Kuka näiden kärsimykset maksaa. Onneksi nämä tuulivoimapuiston firma ja sen työntekijät eivät kärsi.
"Porilainen kunnallispoliitikko Martti Lundén (sd.) on helpottunut mies. Lundén sai aikaisen joululahjan osoitteesta, josta hän ei olisi halunnut lahjaa odottaa laisinkaan – ei, vaikka lahja oli lopulta mieluinen."
Enkö minä heti sanonut näin käyvän.
Sanon myös, ettei tämä tähän jää Porin kaupungin osalta.
Oli inhimillistä kuitenkin yleisen syyttäjän julistaa Martti Lundenin(sd) syyntakeettomaksi.
Hei hetkinen, ei yleinen syyttäjä mitään julista. Tuomarit on sitä varten.
Älkää nyt persut saako mitään paskahalvausta vaikka demarit voittivat.
Ei vielä kannata nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Nyt vastapuoli siirtyy seuraavaan asteeseen jossa vastuu siirtyy korvausvelvollisena veronmaksajille.
Kuka toimi tuolloin puheenjohtajana ja sihteerinä ky, kokouksessa. Ei ollut varmana tietona pääministeri Marin vaikka joku niin tällä luuleekin. Vaan kuka oli lisäksi pöytäkirjan tarkastajina nostamassa kokouspalkkiota.
Ei pässikään ymmärrä miksi olla kaalimaan vartijana. Niin miten Martti sähkölaitoksen lautakunnan jäsenenä, voisi tietää olla olematta oman demari ryhmän päätöksellä kilpailevaa sähköyhtiötä vastaan virkamiehenä. No oikeudenkäynti tästä tulee joka tapauksessa ja tosiaan veronmaksajat maksaa todetun syyntakeettoman demarin mokan.
Paljollako Oomi yhtiö muisti Marttia äänestyksestä.
On erittäin tärkeää huolehtia, ettei synny paikallista kilpailua, eikä uusia työpaikkoja Poriin. KiitosMartti ja Ahlasilaiset.
Kertokaa olenko väärässä, jos sanon tuulivoiman voivan haastaa kuitenkin vielä Martin ja Porin kaupungin oikeuteen vahingontuottamuksesta.
"Kaupunginhallitus+päätti+ehdottaa+yksimielisesti+kaupunginvaltuustolle,+että+tuloveroprosentiksi+vuodelle+2022+vahvistetaan+21,00+prosenttia.+Kiinteistöveroprosenttien+osalta+kaupunginhallitus+päätti+yksimielisesti+ehdottaa+kaupunginvaltuustolle+seuraavasti:+Yleinen+kiinteistöveroprosentti+0,93+%"
Onko+näihin+lukuihin+huomioitu+tapaus+Lunden.
Eurajoki+18%???+Poriin+ei+jää+asumaan+muut+kuin+eläkeläiset.
Jäikö kuitenkin vahva epäily, tälläkin kertaa. Pitäisikö nyt kuitenkin asia käyttää oikeudessa.
Kaupungintyöntekijän hovissa päätös voi muuttua vielä sanonnasta ,saattaa toteutua vielä Martti Lundenin (sd,) kohdalla. Siinä sitten meneekin muutama Joulu eteenpäin.
Jännä nähdä tyytyykö tuulivoima yleisen syyttäjän päätökseen jättää asian ja häipyy muualle jättäen jotain oppineena, oikean rytmin Porin.
Jos ei. Kalpenee lentoliikenteelle lahjoitetut miljoonat tuleville tuulivoimalle korvauksina määrätyistä miljoonista. Kerrankin oli jotain hyötyä olla noudattamatta ryhmäkuria.
Hymmm! Paljonko oomilla Oy:llä on osakeantia. Omistiko virkamies Lunden(sd,) osakesalkun ky, firmalta. Jossa istui kokouksissa virkamiespäättäjänä ja kaupungin hallituksessa äänestämässä muita sähköyrityksiä vastaan, kilpailun estämiseksi.
Demari Lunden! Tee aloite Porinkaupungin keskustan valojen sammuttamisesta ja liikenteen lopettamisesta Meitä häiritsee meluvalot mikreeni ja ripuli iskee päälle.
Muista kysyä kuitenkin lakimieheltä ettet ole jäävi tekemään tuollaista aloitetta. Lundenille olisi syytä kuitenkin palkata lastenhoitaja kertomaan jääviysasioista , koska lakimiehet eivät sitä Martin mielestä osaa tehdä.
Tiesin Martin syyttävän muita omista teoistaan, kuten moottorikelkan anastaminen muiden rikottavaksi. Mitä taas seuraavaksi.
Uusi vuosi ja uudet kujeet.
Kolmesataa porilaista on ansainnut omanlaisensa päättäjän. Onneksi olkoon.
Kaupunki työnantajana on siitä hyvä, ettei se vaadi osaamista.
Vielä vähemmän vastuuta. Tai no. Miten osaamattomat voisikaan kantaa vastuuta.
Martti Lundenin(sd,) pyynnöstä aloitetaan, Porin säästötalkoot kikyn muodossa.
Ei sitä jatkuvasti voi veroja nostaa, sitä varten ettei virkamiehillä ole haluja tehdä töitään kehittämällä työpaikkoja Poriin. Ei pelkkä mm, sataman kiinteistöt vesijättömaineen ostaminen paljonnauta.
Täältä on poistettu kaupunginvaltuutettujen nimiä, jotka vastustivat uusien työpaikkojen ja kiinteistöverojen saamista Poriin. No kaikki persut vastustivat jäävi Lundenin(sd,) lisäksi. Miksi.
Persu Laura huhtasaari oli silloin myös päättämässä asian. Ei totuudesta pääse poistamalla kirjoituksia plagio blondista.
Mitä itseisarvoa muuten on myös Laura tuonut Suomelle, saati edes Porille.
Ei ole yhtään groteskia, verrata persu Lauraa ja demari Marttia yhtäläiseksi aivopierun päästelijöiksi.
Ei tule edes Laran verot enää Poriin tulevaisuudessa. Merikarvia kiittää.
Ei myöskään tarvitse persu Lauran Huhtasaaren, ääniäkään Porista enää saada.
Merikarvialla persu Laura Huhtasaari, voi pitää rukous aamiaisia körttiläisten kanssa.
Masa kokouksen jälkeen. Miksi äänestit noin.
https://www.youtube.com/watch?v=Fun06r_-q8c
Niin! Onko Martti kertonut, miksi äänesti persujen kanssa Poriin tulevia työpaikkoja vastaan.
Onko Martti loikkaamassa persuihin, vai mitä tämä vitunaikainen touhu on.
Touhu on Martin huuto itselleen. Hei! Järki älä jätä.
Vaalit tulee! Oletko valmis.
En ole. En tiedä mitä asiaa demarit Porissa yhtenäisesti ajaa.
Menee muutenkin Porin asiat ohi, jonkun pöhlön urakka postailulla, Helsingin ruokailu asioista
Onn se tärkkeetä joo.
Montako ääntä veikkaatte sosiaalisointi Martti Lundenin saavan nyt vaaleissa.
mää olen yhden kerran elämässäni nähnyt kunnallisvaalien tuloksissa jonkun saaneen 0 ääntä
- 0, se on. Martillakin.
Niin arvelinkin. ei mennyt pitkään, kun Martti Lunden(sd) on jälleen kielteisesti lööpeissä jälleen kerran vierittämässä omaa syytään muiden niskaan.
Alkaa olla yhden demarin harteilla koko valtuuston porukan maine.
Lihava punatukkainen poika joka pelasi Ässissä vuonna1971 jääkiekkoa, ei pelaa enää mutta on edelleen lihava.
Tosi ärsyttävä tyyppi jo lapsena, pitihän se arvata että mulkero siitä tulee.
Syyttömänä syntymään. Syyllisenä voidaan katsoa Martin, olevan vahvasti mukana ajamassa Poria ja porin työpaikkoja alas.
"Porin päätöksentekokulttuurilla on myös vaikutusta siihen, miten ulkopaikkakuntalaiset kokevat kaupungin vetovoiman"
Juurikin näin, Martti Lundenille(sd,) kerrottuna.
Kelkka anastajalle lisävaltaa. No ei kiitos.
Mitä sillä on väliä, jos yksi demari on epärehellinen, tai helvetin tyhmä. Veikkaan jälkimmäinen.
Ei sota yhtä miestä kaipaa.
Pääsi ketku kuitenkin varalle .
Kyllä kannatti Martin, syyttää jälleen kerran omista laiminlyödyistä töistä muita, kuten viimeksi koulun rehtoria.
Lunden, sai 266 ääntä. Martti menetti omia äänestäjiään ei varmaan tarvitse kysyä miksi.
Martin, ritarityöt.
- Työpaikka kiusaaja JHL, luottamusmiehenä.
- Työkoneen (tiehöylä) anastaminen omiin töihin ilman lupaa.
- Työntekijän pahoinpitely(huolto ja koneosasto) työnjohtajan asemassa.
- Työkoneen(moottorikelkka) anastaminen ja tärveleminen.
- Työpaikkojen ja verojen menettäminen (tuulipuisto) Porilta.
- Töidensä laiminlyönti sivistyslautakunnassa(koululaisten koulumatkat) Meri-Pori.
Listaa saa ennen tai väliin, tai jälkeen lisätä, tuttiritarin urotöistä 25 vuoden aikana tai sen jälkeen, joita todennäköisesti on. Eivät vain ole tulleet veronmaksajien tietoon.
Luottamusmies ei tarkoita näköjään, äänestetyn henkilön olevan luotettava.
Monenko vuoden kaupungintöissä lusmuilusta, Martti kohta siirtyy eläkkeelle.
Buuahahahaa, ansaitulle eläkkeelle.
Ei demarit sillä pääse putsaamaan rivejään valtuustosta.
En nähnyt Marttia Tradekan vaalilistalla. Näkikö joku muu.