Pikkulinnut lauloivat

…että et rakastakaan minua. Leikit tunteillani ja elämälläni - ja melkein sait tuhottua vielä minutkin. Onneksi suojelin itseäni sinulta, sillä tunteeni sinua kohtaan oli todellisia ja erittäin vahvoja. Tiesin että jos nyt annan sydämeni sinulle, sinä hajotat vain sen heti kuin kuin sen saat.

Tarkkailin tilannetta jo pidemmän aikaa sivusta, sillä en voinut tuntea sinua yhtä hyvin kuin sinä minut, ja minun historiani. Niinpä huomasin ettet sinä ollutkaan oikeasti yhtä vahva kuin esitit olevasi. Tiesin että ulkoiset paineet vaikuttavat sinuun vielä kovemmin meidät lopulta erottaen. Tiedän että me kuulumme toisillemme, ja olemme tarkoitetut toisillemme, mutta ympäristö ei salli sitä. En ole koskaan tuntenut ketään ihmistä kohtaan samoin kun tunsin sinua kohtaan.

Se oli vaarallisen ihanaa, mutta tajusin välttää liian ison riskin. Kovetin itseäni pikkuhiljaa varmistaen etten ole se ketä ryömii maassa itkien perään - ja lopulta tehden itselleen jotain peruuttamatonta. Sydänsärky on kuin kuolema.

Nyt kun sain selville tämän asian, en voisi olla enää helpottuneempi. Olen vain entistä vahvempi. En suutu tai kadehdi teitä vaikka kävelisit kauniin, hoikan naisen kanssa kaupungilla minua vastaan. En aio tuntea itseäni huonommaksi, rumemmaksi tai lihavammeksi - vaan puhun itselleni kauniisti, lohduttavasti ja voimaannuttavasti. Minä olen mustaleski.
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sulla mies aina nää vedä tykset kosahtaa nimenomaan tuohon viimeiseen lauseeseen jossa ei ole koskaan mitään järkeä tai yhteyttä muuhun vuodatukseen

Äänestä

kokolailla näin. Annan sinulle sydämmeni ja sinä laitat sen alasimelle. Lyöt sitä lekalla ja sitten heität pois. 😔

Äänestä

Naapurin kissa syököön pikkulinnut ja hämähäkit teilattakoon kärpäslätkällä. En mä muuta osaa sanoa 🕷🐥

Äänestä

Eihän mulla ole ollut tai koskaan tule olemaankaan ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

…että et rakastakaan minua. Leikit tunteillani ja elämälläni - ja melkein sait tuhottua vielä minutkin. Onneksi suojelin itseäni sinulta, sillä tunteeni sinua kohtaan oli todellisia ja erittäin vahvoja. Tiesin että jos nyt annan sydämeni sinulle, sinä hajotat vain sen heti kuin kuin sen saat.

Tarkkailin tilannetta jo pidemmän aikaa sivusta, sillä en voinut tuntea sinua yhtä hyvin kuin sinä minut, ja minun historiani. Niinpä huomasin ettet sinä ollutkaan oikeasti yhtä vahva kuin esitit olevasi. Tiesin että ulkoiset paineet vaikuttavat sinuun vielä kovemmin meidät lopulta erottaen. Tiedän että me kuulumme toisillemme, ja olemme tarkoitetut toisillemme, mutta ympäristö ei salli sitä. En ole koskaan tuntenut ketään ihmistä kohtaan samoin kun tunsin sinua kohtaan.

Se oli vaarallisen ihanaa, mutta tajusin välttää liian ison riskin. Kovetin itseäni pikkuhiljaa varmistaen etten ole se ketä ryömii maassa itkien perään - ja lopulta tehden itselleen jotain peruuttamatonta. Sydänsärky on kuin kuolema.

Nyt kun sain selville tämän asian, en voisi olla enää helpottuneempi. Olen vain entistä vahvempi. En suutu tai kadehdi teitä vaikka kävelisit kauniin, hoikan naisen kanssa kaupungilla minua vastaan. En aio tuntea itseäni huonommaksi, rumemmaksi tai lihavammeksi - vaan puhun itselleni kauniisti, lohduttavasti ja voimaannuttavasti. Minä olen mustaleski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu